Mieheni petti minua lähes vuosi sitten suhteemme alussa, mutta asia selvisi minulle puolivahingossa vasta nyt kesällä. Kahden vkon setvimisen jälkeen mieheni jyrkästi kielsi minua puhumasta sanaakaan tapahtuneesta ja jätti minut yksin ajatuksieni kanssa, vaikka hän oli aiemmin sanonut varautuneensa siihen, että luottamuksen uudelleen rakentamiseen saattaa mennä vuosikin. Annoin tapahtuneen anteeksi ja olen koittanut elää suhteessamme katse tulevaisuuteen suunnattuna. Olemme olleet todella onnellisia, asia ei juurikaan kaiherra mieltäni ja jotenkin kaikessa raadollisuudessaan tapahtunut ikäänkuin syvensi suhdettamme.
Eilen koitin keskustella hänen kanssaan yhdestä hänen menneisyyteen liittyvästä naispuolisesta kaverista, josta olen kieltämättä ollut hyvin mustasukkainen, koska nainen on lähetellyt miehelleni flirttiviestejä ja aiheuttanut siten minulle runsaasti epävarmuutta suhteemme alkuaikoina.
Yritin keskustella heidän suhteensa nykyisestä luonteesta rakentavasti ja saada selville mitkä ovat mieheni ajatukset heidän kaveruudestaan. Tiedän, etteivät he ole olleet enää olleet yhteyksissä, mutta ajattelin olevani ymmärtäväinen ja joustava nainen halutessani keskustella ja ymmärtää tilannetta hänen kannaltaan.
No mitä siitä seurasi??? Mieheni oli haluton keskustelemaan asiasta, vaikka kuinka rakentavassa hengessä sitä koitinkin käydä. Hän ei tykkää menneiden asioiden "penkomisesta". Lopulta hän sai täydellisen raivarin keskustelustamme ja alkoi pakata kassiaan lähteäkseen. Hän sanoi minulle, että mikäli vanhojen asioiden tonkiminen ei lopu, suhteemme on ohi.
Olemme onnellisia, suunnittelemme perhetta & tulevaisuutta, eikä tuollainen maton alta vetäiseminen vaan kuulu mielestäni tähän elämän tilanteeseen moisesta syystä. Kuinka yritykseni parantaa suhdettamme ja osoittaa hänelle enemmän luottamusta voi kääntyä itseäni vastaan?
Hän puolusteli näkökantaansa sillä, että raivostuttaa, kun hän ollessaan ensi kertaa suhteessa uskollinen, rakastunut ja kunnollinen, minä vaan epäilen häntä. En tosiaankaan ymmärrä kuinka se linkittyi keskusteluumme. En epäillyt mitään, halusin vain tietää hänen tuntemuksiaan ja mahdollisesti osoittaa hänelle suurempaa luottamusta.
Minusta en ole skitso nainen; en tarkastele puhelinta, ylitöitä enkä kertomuksia, vaan ihan oikeasti LUOTAN häneen nykyisin. En jankuta tapahtuneista, koska olen ne käsitellyt, eikä minulla ole siihen mitään tarvetta. Kaikki tämä kolmessa kuukaudessa on mielestäni hyvä saavutus.
Bonuksena riidalle vielä se, että mieheni raivostuessaan syytti minua siitä, etten voi sietää ketään hänen naispuolisista ystävistään tahi existään. En ymmärrä, koska se ei ole totta ja vaikka se olisikin, niin miksi se olisi ongelma? Koitin eilen käydä keskustelua siitä, miten voisin ymmärtää yhtä hänen kaveruuksistaan ja mieheni ajatuksista kuultuani olisin varmasti osannut suhtautua tähän kaveruuteen paremmin. Enkä ymmärrä sitäkään, miksi minun pitäisi tykätä hänen existään??? Minulle he ovat varsin yhdentekeviä ihmisiä yhtä lukuunottamatta, joka suhteemme alkuaikoina aiheutti suhteeseemme turhaa painolastia elättelemällä toiveita vielä mieheni suhteen. Miksi minulla pitäisi olla positiivisia tunteita ihmistä kohtaan, joka on hankaloittanut elämääni ja aiheuttanut painetta suhteeseemme? Miehenikään ei ole hänen kanssaan juurikaan tekemisissä, joten asia ei oikeasti voi olla tärkeä hänellekään.
Olin aivan tyrmistynyt hänen syyttäessään minua mustasukkaisuudesta, ymmärtämättömyydestä ja ilkeydestä hänen muutamia naispuolisia ystäviään kohtaan niidenkin kohdalla, joista en ole eläissäni pahaa sanaa sanonut. Kuinka voisin esimerkiksi olla mustasukkainen hänen lesboystävättärestään, jonka hän on tuntenut lapsesta asti ja jota en ole itse edes tavannut? No en oikeasti mitenkään!
Lisäksi olen antanut hänen täysin rauhassa pitää yhteyksiä yhteen exäänsä; soitella, nähdä ja chattailla. Asia ei vaivaa minua, enkä ole mustasukkainen. Sattumoisin olen vain tutustunut kyseiseen naiseen jo aikaa ennen miestäni, emmekä tule toimeen puolin eikä toisin ja syyt eivät todellakaan liity mieheeni.
Onko mielestänne tällaista kohtuullista käyttää aseena minua vastaan? Että olisin mustasukkainen ja ymmärtämätön?
Rakastan miestäni todella paljon kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ja olen suunnannut katseeni jo yhteiseen tulevaisuuteemme. Mieheni sanoi riitamme yhteydessä myös, että saattaa näiden menneisyys-riitojemme jälkeen alkaa haluta suhdetta, jossa ei koskaan ole tapahtunut mitään pahaa. Toisinsanoen suhdetta, jossa hän on itse alusta asti uskollinen. Ymmärrätte varmaan tuskani ja voimattomuuteni, kun en itse voi kantaa vastuuta tapahtumista, jotka uhkaavat viedä minulta kaiken kauniin ja rakkaan.
Kertokaa minulle, missä teen väärin...
Eilen koitin keskustella hänen kanssaan yhdestä hänen menneisyyteen liittyvästä naispuolisesta kaverista, josta olen kieltämättä ollut hyvin mustasukkainen, koska nainen on lähetellyt miehelleni flirttiviestejä ja aiheuttanut siten minulle runsaasti epävarmuutta suhteemme alkuaikoina.
Yritin keskustella heidän suhteensa nykyisestä luonteesta rakentavasti ja saada selville mitkä ovat mieheni ajatukset heidän kaveruudestaan. Tiedän, etteivät he ole olleet enää olleet yhteyksissä, mutta ajattelin olevani ymmärtäväinen ja joustava nainen halutessani keskustella ja ymmärtää tilannetta hänen kannaltaan.
No mitä siitä seurasi??? Mieheni oli haluton keskustelemaan asiasta, vaikka kuinka rakentavassa hengessä sitä koitinkin käydä. Hän ei tykkää menneiden asioiden "penkomisesta". Lopulta hän sai täydellisen raivarin keskustelustamme ja alkoi pakata kassiaan lähteäkseen. Hän sanoi minulle, että mikäli vanhojen asioiden tonkiminen ei lopu, suhteemme on ohi.
Olemme onnellisia, suunnittelemme perhetta & tulevaisuutta, eikä tuollainen maton alta vetäiseminen vaan kuulu mielestäni tähän elämän tilanteeseen moisesta syystä. Kuinka yritykseni parantaa suhdettamme ja osoittaa hänelle enemmän luottamusta voi kääntyä itseäni vastaan?
Hän puolusteli näkökantaansa sillä, että raivostuttaa, kun hän ollessaan ensi kertaa suhteessa uskollinen, rakastunut ja kunnollinen, minä vaan epäilen häntä. En tosiaankaan ymmärrä kuinka se linkittyi keskusteluumme. En epäillyt mitään, halusin vain tietää hänen tuntemuksiaan ja mahdollisesti osoittaa hänelle suurempaa luottamusta.
Minusta en ole skitso nainen; en tarkastele puhelinta, ylitöitä enkä kertomuksia, vaan ihan oikeasti LUOTAN häneen nykyisin. En jankuta tapahtuneista, koska olen ne käsitellyt, eikä minulla ole siihen mitään tarvetta. Kaikki tämä kolmessa kuukaudessa on mielestäni hyvä saavutus.
Bonuksena riidalle vielä se, että mieheni raivostuessaan syytti minua siitä, etten voi sietää ketään hänen naispuolisista ystävistään tahi existään. En ymmärrä, koska se ei ole totta ja vaikka se olisikin, niin miksi se olisi ongelma? Koitin eilen käydä keskustelua siitä, miten voisin ymmärtää yhtä hänen kaveruuksistaan ja mieheni ajatuksista kuultuani olisin varmasti osannut suhtautua tähän kaveruuteen paremmin. Enkä ymmärrä sitäkään, miksi minun pitäisi tykätä hänen existään??? Minulle he ovat varsin yhdentekeviä ihmisiä yhtä lukuunottamatta, joka suhteemme alkuaikoina aiheutti suhteeseemme turhaa painolastia elättelemällä toiveita vielä mieheni suhteen. Miksi minulla pitäisi olla positiivisia tunteita ihmistä kohtaan, joka on hankaloittanut elämääni ja aiheuttanut painetta suhteeseemme? Miehenikään ei ole hänen kanssaan juurikaan tekemisissä, joten asia ei oikeasti voi olla tärkeä hänellekään.
Olin aivan tyrmistynyt hänen syyttäessään minua mustasukkaisuudesta, ymmärtämättömyydestä ja ilkeydestä hänen muutamia naispuolisia ystäviään kohtaan niidenkin kohdalla, joista en ole eläissäni pahaa sanaa sanonut. Kuinka voisin esimerkiksi olla mustasukkainen hänen lesboystävättärestään, jonka hän on tuntenut lapsesta asti ja jota en ole itse edes tavannut? No en oikeasti mitenkään!
Lisäksi olen antanut hänen täysin rauhassa pitää yhteyksiä yhteen exäänsä; soitella, nähdä ja chattailla. Asia ei vaivaa minua, enkä ole mustasukkainen. Sattumoisin olen vain tutustunut kyseiseen naiseen jo aikaa ennen miestäni, emmekä tule toimeen puolin eikä toisin ja syyt eivät todellakaan liity mieheeni.
Onko mielestänne tällaista kohtuullista käyttää aseena minua vastaan? Että olisin mustasukkainen ja ymmärtämätön?
Rakastan miestäni todella paljon kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ja olen suunnannut katseeni jo yhteiseen tulevaisuuteemme. Mieheni sanoi riitamme yhteydessä myös, että saattaa näiden menneisyys-riitojemme jälkeen alkaa haluta suhdetta, jossa ei koskaan ole tapahtunut mitään pahaa. Toisinsanoen suhdetta, jossa hän on itse alusta asti uskollinen. Ymmärrätte varmaan tuskani ja voimattomuuteni, kun en itse voi kantaa vastuuta tapahtumista, jotka uhkaavat viedä minulta kaiken kauniin ja rakkaan.
Kertokaa minulle, missä teen väärin...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuvitteletko olevasi onnellinen?
Onko aina pakko kaivaa kaikki pohjamutia myöten? Menneet on menneitä, olen omallla kohdalla kokenut kohtalosi. Rakastuneena hyväksyin "maton alle lakaisun", mies ei kestänyt analyysejä eikä penkomista, vaan raivostui ja käyttäytyi uhmakkaasti. No , se oli 20 v sitten ja olen tullut siihen tulokseen ettei siitä analysoinnista olisi ollut haittaa ,ehkei hyötyäkään. Olen itse miettinyt asioita ja arvoja ja yrittänyt ymmärtää syitä ja seurauksia. Avioliito on ollut tavanomainen ja kestänyt. Oman itsetuntoni olen koulinut siten, että olen sanonut puolisolle suorat sanat tarvittaessa, mm jos minua paremman löytää ,voi ilmoittaa asian ja tilanne hoidetaan. Se uusi nimittäin täytyy olla todella hyvä, sen vuoksi kannattaa jo jätääkin. Omat jalat tanakasti pystyssä ja katse eteenpäin. Itsenäinen nainen pärjää aina. Rakastaa voi ,mutta ei kannata muodostaa symbioottista riippuvuutta.
kaivella menneitä, vaikka pitäisi katsoa eteenpäin?
En ymmärrä, en..! Sen ymmärrän, että miehesi suuttui sinun jankatessa samasta, vanhasta asiasta. Jos kerran vanhat on päätetty jättää taakse ja suunnattu yhdessä kohti tulevaisuutta, minkä hiton vuoksi et sitten tee niin? Syyllistät miestäsi, siinä teet väärin. Ei sinun tarvitse "yrittää ymmärtää" mennyttä, vaan antaa olla ja luottaa siihen, että se on mennyttä - eihän miehesi ole antanut sinulle muuhun aihetta nykyisilä teoillaan?
Totta, et sinä miehesi vanhoista toilailuista kantaa vastuuta - mutta sinä itse olet suurempi uhka teidän suhteellenne vanhojen kaiveluilla kuin nuo kaivelusi kohteet. Ihmettelen, miten voit hokea olevasi / teidän olevan onnellisia, kun et kerran voi luottaa mieheesi!?
Kiitos vastauksista.
Ongelmat kotona on selvitetty. Olette oikeassa, että minun ei pitäisi kaivella vanhoja. Tämän yksi kaveruusasia olikin ainoa, jonka enää menneisyydestä halusin selvittää ja se on nyt käsitelty.
Olen vasta nyt ymmärtänyt, että olen todellakin itse suurin uhka onnellemme ja olen päättänyt tämän viimeisen riidan jälkeen lopullisesti clousata menneet.
Sä sitten alistuit miehen tahtoon, ja pidät suusi kiinni kun käsketään. Ei se epävarmuus mihinkään katoa KÄSKEMÄLLÄ. Kasvata hyvä ihminen itsetuntoasi ja ala ajatella omilla aivoillasi. Jos et itse anna omille kokemuksillesi ja tunteillesi arvoa, niin ei sitä silloin kukaan muukaan tee.
Ukkosi käyttäytyi sinua kohtaan hyvin asiattomasti, koska kyllähän kai keskustella voi..Jos ei voi, niin silloin ei ole puhtaat jauhot pussissa. Tämän olen itse huomannutu monta kertaa.
Onnenne esteenä on ukkosi kyvyttömyys ymmärtää sinun tunteita, joten harkitsepa hiukan millä ehdoilla olet taas jälleen kerran luvannut käyttäytyä kiltisti ja olla aiheuttamatta ongelmia. Höh! Jos ei tuo ole ihmisen nujertamista niin ei mikään. Ja sitten vielä pyytelet anteeksi, että olet niin hullu, että yrität tuhota suhteenne. Kysympä vaan kuka sen teidän suhteen yrittää tuhota? Eikä se sun ukkosi pistänyt ehdoksi parisuhteenne, jos SINUN käytös ei muutu.
Huonosti tulee käymään. Menee vuosi tai pari, ja sitten oletkin jo itsesi kanssa solmussa ja masennut. Eihän tuollaisen tyrannin kanssa voi elää, vaikka olisitkin jonkun sortin masokisti. Mitään kaunista palkistua et tule saamaan siitä, että itseäsi alennat. Miehesi ei sinua arvosta pätkääkään, vaan alistaa sinua ihan miten tykkää.
Sori..mutta tollasen kanssa et muuten pärjää kun pitämällä puolesi. Ja jos se ei ukkoasi miellytä, niin etsiköön sitten toisen naisen.
Itse en näkisi edellisten kirjoittajien tapaan, että sinun pitäisi antaa menneiden antaa olla menneitä ja niellä mukisematta kaikki mitä vastaan tulee.
Pettäminen on pahinta mahdollista henkistä väkivaltaa petettyä kohtaan ja siitä toipuminen voi viedä vuosia. Siksi on myös ymmärrettävää, että epäluuloisuus toisen vilpittömyyttä kohtaan voi viedä pitkään. Luonnollista on myös, että pettämisestä toipuminen vaatii melko perusteellista parisuhteen ja pettämiseen johtaneiden syitten setvimistä tai riskinä on ettei pettämisen arvet koskaan parane, vaan ne nousevat joskus jopa vuosien päästä uudestaan pinnalle entistä tuskallisempina.
Miehesi ei päin vastaisista puheistaan huolimatta antanus sinulle mahdollisuutta käydä läpi tilannetta, vaan olet joutunut vaikenemaan koko tapahtumasta eron uhalla. Mielenkiintoista on myös se, että miehesi laskee hänen naispuoleisesta kaveristaan puhumisen samaan kategoriaan kuin pettämisestä puhumisen, vaikka käsittääkseni sinun tietojesi mukaan kyseessä pitäisi olla vain kaveruus heidän välillään? Miksi parisuhteessa ei voisi puhua puolison kavereista, jos kerran kyseessä on vain kaveri?
Muutenkin koko kirjoituksestasi tulee mieleen se, että ristiriita tilanteissa aina sinun pitää olla se joustava osapuoli tai sitten saat pelätä hänen häipyvän saman tien. Jos todellakin on näin, niin voin jo nyt sanoa ettei se lupaa hyvää tulevaisuudelle. Tosi ikävästi ainakin minun korvaani särhtää myös se, kun hän sanoi "Hän puolusteli näkökantaansa sillä, että raivostuttaa, kun hän ollessaan ensi kertaa suhteessa uskollinen, rakastunut ja kunnollinen, minä vaan epäilen häntä". Eli tähän asti hän ei ole ollut uskollisen lisäksi myöskään rakastunut tai kunnollinen? Ja miksi hemmetissä kaiken tuon jälkeen sinun pitäisi heti olla mielinkielin, jos hän kerrankin käyttäytyy niin kuin parisuhteessa kuuluisi koko ajan käyttäytyä. Aivan kuin sinulla ei olisi mitään oikeuksia negatiivisiin tuntemuksiin, vaan sinun pitäisi orjallisesti tuntea niin kuin hän tahtoo.
Itse näen parisuhteen hyvin samalaisena, kuin talon rakentamisen. Jokainen yhteinen vuosi kasvattaa taloa kerroksen ylöspäin. Jos vuosi on pitänyt sisällään paljon negatiivisia asioita, niin silloin talon uudesta kerroksesta tulee heikko ja myöhempina vuosina, kun sen päälle on kasautunut paljon uusia kerroksia on riskinä, että koko talo romahtaa heikkojen kerrosten pettäessä, jollei niitä ongelmia korjata. Teidän suhteessa voisi sanoa että jo suhteen perusta on valettu suoraan upottavaan suohon. Suohonkin voi rakentaa, kuten Oulun yliopiston rakentajat voivat kertoa, mutta se vaatii paljon työtä, avoinmuutta ja molemminpuolista suhteen tukemista. Teillä tuntuu kuitenkin se rakentaminen etenevän siten, että jonkun nurkan alkaessa upota, kaadatte miehesi käskystä sinne lisää betoni piilottaaksenne ongelmat uusien rakenteiden alle. Pisan tornin rakentajatkin voivat kertoa ettei siinä hyvin käy ja jos miehesi ei pian suostu käymään läpi parisuhdettanne rasittavia ongelmia, niin koko suhteenne tulee romahtamaan kasaan, kuin korttitalo maanjäristyksessä.
On tosi ikävää olla Perttu Pessimisti ja todennäköisesti pilata tällä hetkellä tuntemasi ilo suhteestanne. Silti sinun kannattaa kysyä itseltäsi onko suhteenne todellakin niin kaunis ja rakas, kuin kuvittelet vai onko suhteenne todellisuudessa vain yksipuolista rakkautta. Miehesi kommenteista päätellen hän ei tunnu olevan kovinkaan kiinnostunut suhteennne puolesta, jollet sinä alistu hänen asettamiin rajoihin olisi ne kuinka ahdistavat tahansa. Paremminkin tuntuu, että hän koko ajan hakee syytä lähteä pois suhteestanne. ehkä te voisitte harkita pientä taukoa suhteenne osalta, että saatte selville oletteko molemmat yhtä sitoutuneita. Jos suhteenne ei siitä tauosta selviä, niin sitten se ei sata varmasti tule selviämään tulevaisuuden karikoista.