Tasa-arvoinen työntekijä / yhdenmukainen kohtelu

Googlettamalla löytyi paljon naisten ja miesten välisestä tasa-arvoisesta kohtelusta, mutten tiedä voidaanko samaa käyttää seuraavaan esimerkkiin:

Työnantajani vaihtui, mutta työpaikkani ja tehtäväni pysyivät samana. Muutoksen aikaan meidän annettiin ymmärtää, että "kaikki säilyy ennallaan". Palkka säilyikin, mutta lomakorvausprosentti tipahti alimmalle tasolle. Ymmärrän, että uudella työnantajalla on oikeus tehdä näin, mutta niinpä ei käynytkään kaikkien kohdalla.

Osa työntekijöistä saa edelleenkin korkeampaa lomakorvausta, kun taas suurimmalla osalla se laskettiin alimpaan mahdolliseen. Jaottelussa ei ollut väliä kuinka kauan on ollut työsuhteessa edellisen työnantajan aikaan, eikä mitään muutakaan perustetta - paitsi tietenkin, että "me päätimme näin".

Miltä kuulostaa?

Itse olen ollut kyseisessä työpaikassa reilusti yli 10-vuotta ja tiedän, että muutama paljon minua tuoreempi työntekijä on saanut säilyttää tuon suuremman lomakorvausprosentin.

Kysyisin, että miten tasa-arvoista kohtelua tämä on? Onko työnantaja toiminut oikein? Millä perusteella uudemmalle työntekijälle annetaan isompi korvaus kuin meille vanhoille?

Kiitokset jo etukäteen vastauksista!
0216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ihmeellistä! kirjoitti:

Googlettamalla löytyi paljon naisten ja miesten välisestä tasa-arvoisesta kohtelusta, mutten tiedä voidaanko samaa käyttää seuraavaan esimerkkiin:

Työnantajani vaihtui, mutta työpaikkani ja tehtäväni pysyivät samana. Muutoksen aikaan meidän annettiin ymmärtää, että "kaikki säilyy ennallaan". Palkka säilyikin, mutta lomakorvausprosentti tipahti alimmalle tasolle. Ymmärrän, että uudella työnantajalla on oikeus tehdä näin, mutta niinpä ei käynytkään kaikkien kohdalla.

Osa työntekijöistä saa edelleenkin korkeampaa lomakorvausta, kun taas suurimmalla osalla se laskettiin alimpaan mahdolliseen. Jaottelussa ei ollut väliä kuinka kauan on ollut työsuhteessa edellisen työnantajan aikaan, eikä mitään muutakaan perustetta - paitsi tietenkin, että "me päätimme näin".

Miltä kuulostaa?

Itse olen ollut kyseisessä työpaikassa reilusti yli 10-vuotta ja tiedän, että muutama paljon minua tuoreempi työntekijä on saanut säilyttää tuon suuremman lomakorvausprosentin.

Kysyisin, että miten tasa-arvoista kohtelua tämä on? Onko työnantaja toiminut oikein? Millä perusteella uudemmalle työntekijälle annetaan isompi korvaus kuin meille vanhoille?

Kiitokset jo etukäteen vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu