Entie oikein tiedä mitä sanoo, turhauttaa tää tilanne. Ollaan oltu tyttöystävän kanssa yhdessä noin 10kuukautta. Ensimmäinen suhde molemmille ja ollaan 18. Meillä ei vieläkään ole ollut kunnon seksiä. Olen yrittänyt tehdä alotteita sun muita useaan otteeseen, mutta ei hän lähde mukaan ollenkaan. Muutenkin ärsyttää tuo, ei tee juuri mitää alotteita mihinkään ja suoraansanottuna tyttö vaikuttaa aika itsekkäältä. Hän on kyllä tosi ujo, että en osaa sanoa kuinka suuresti tämä vaikuttaa. haluaisin että se edes joskus vaikka pussais mua omasta alotteesta, mutta ei. Nähäänkin tosi harvoin ja tuntuu ettei tuota ees kiinnoistais nähdä useemmin. Väittää kyllä kivenkovaa, että rakastaa jne, melkee päivittäin. Se on vieläpä ihan vitun kaunis(mikä suoraansanottuna vituttaa mua), että välillä on vaikee käsittää miten oon saanu sellasen tytön. Pelkään et joku jätkä vielä iskee sen, ku niitä pyörii sen kimpussa vähä väliä. Ja kuseepahan tässä moni muukin asia, melkeimpä kaikkia ongelmia löytyy: mustasukkaisuutta, kommunikaatio-ongelmia jne, ja mun puolelta ainakin paskaa itsetuntoo jne. ei niistä sen enempää.
Mitä vittua tässä vois tehä vai pitääkö tälläset vitutuksen aiheet vaan kestää suurimmaks osaks ku seurustelee? Nii puhua varmaa pitäis joo mutta siitä sen verra, että se on jotenkin tosi vaikeeta mulle ainakin. Siis vakavasti puhuminen ja vaikka asiat joskus saataiskin puhuttua selviks niin pian homma palaa ennalleen. En todellakaan halua, jättää sitä tai mitään. Mulla kusee tällä hetkellä niin pahasti melkee jokanen asia ja joka suunnasta, et ahdistaa, vituttaa ja masentaa niin saatanasti. Tää vaikee tyttö on valitettavasti varmaa parasta mun elämäs ja haluisin saada tän suhteen rullaamaan. Joo piti vaan taas johonki purkaa asioita moro
Mitä vittua tässä vois tehä vai pitääkö tälläset vitutuksen aiheet vaan kestää suurimmaks osaks ku seurustelee? Nii puhua varmaa pitäis joo mutta siitä sen verra, että se on jotenkin tosi vaikeeta mulle ainakin. Siis vakavasti puhuminen ja vaikka asiat joskus saataiskin puhuttua selviks niin pian homma palaa ennalleen. En todellakaan halua, jättää sitä tai mitään. Mulla kusee tällä hetkellä niin pahasti melkee jokanen asia ja joka suunnasta, et ahdistaa, vituttaa ja masentaa niin saatanasti. Tää vaikee tyttö on valitettavasti varmaa parasta mun elämäs ja haluisin saada tän suhteen rullaamaan. Joo piti vaan taas johonki purkaa asioita moro
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Mitä vittua tässä vois tehä vai pitääkö tälläset vitutuksen aiheet vaan kestää suurimmaks osaks ku seurustelee? "
Seurustellessa ei pitäisi vituttaa, vaan ihan päinvastoin. Toki suhteessa voi välillä vähän myrskytäkin, mutta ei kokoaikaa pitäisi vituttaa.
Seksi teidänikäisten suhteissa on jo kyllä ihan täysin normaalia ja jos sun naises ei siihen kykene, se ei ole normaali, vaan sillä on jotain todellisia ongelmia.
"välillä on vaikee käsittää miten oon saanu sellasen tytön. "
Vähän samaa ihmettelin itsekin sun ikäisenä, sitten vasta ajan myötä tajusin, että minulla on oikeasti saumat muihinkin ihan samanlaisiin naisiin.
Jos se suhde on tuollaista tervanjuontia, niin suosittelen ihan oikeasti eroamista. Eihän tuosta tule tuolla tyylilä hevon vittuakaan.
Joo ei tää kokoaikaa oo ollu tällästä. Joku pari kuukautta sitten tää juttu oli vielä menossa oikein hyvään suuntaan en tiedä mitä siinä tapahtu mutta jotenki se muuttu. Saatiin kuitenkin puhuttua asia suht kuntoon, ja meni hetki hyvin ja nyt tää taas meni tälläseks. joopajoo enpä tiedä sitten mitä tässäki tekis. vituttaa 1218921asiaa ja sitten vielä tää. On se elämä vaikeeta
"Seksi teidänikäisten suhteissa on jo kyllä ihan täysin normaalia ja jos sun naises ei siihen kykene, se ei ole normaali, vaan sillä on jotain todellisia ongelmia."
Haista nyt jo home. Todellakaan ei tarvitse olla mitään "todellisia ongelmia", jos ei halua seksiä vielä 18-vuotiaanakaan eikä todellakaan ole milläänlailla epänormaali. Mistä sä tiedät miten tämä nuori mies on edes aloitteita tehnyt? Mistä sä tiedät, mitkä kenenkin periaatteet on?
Seksiin ei voi toiset määritellä toisten normaalia, ihan samalla tavalla on epänormaalia väittää, että tietää kaikkien muidenkin puolesta mikä on normaalia, ja koska seksi on luonnollista ja koska sitä pitää harrastaa.
Vaikka kuinka paljon on parikymppisiä neitsyitä, joilla ei ole minkään valtakunnan ongelmia eikä ainakaan mitään "todellisia ongelmia", vaan ovat koska ovat, ja niin naisissa kun miehissäkin.
Just ton takia sitten aletaan naimaan, haluttiin oikeesti tai ei ja tunnetaan häpeää ja paniikkia, jos ollaan neitsyitä vielä 16-vuotiaana... Just ton takia sitten painostetaan seksiin, kun ei muka voi olla "normaalia suhdetta" ilman. Entäs jos mies ei kykene? Onkos se aina sitten "todellisissa ongelmissa" ja epänormaali? Toi on niin höpöhöpöä.
Ihan hyvin voi noin nuorena ja etenkin nuorempana seurustella vuodenkin ilman seksiä, eikä siinä ole mitään omituista (vaikka harvempi niin tekeekin). Ihan hyvin saa olla epävarma ja saa olla neitsyt. Saa olla jopa haluamatta kokonaan ja jättää seksin vaikka vieläkin myöhemmäksi,-ja on täysin normaali.
(Muuhun osaan ap:nkaan kirjoitusta en nyt kommentoikaan)
Mä en ihmettele ollenkaan, että 18-vuotiaana asiat kusee ja on vaikeita: tuttua juttua. Mutta nyt, kun asiasta on aikaa, voin kertoa, ettei syytä huoleen, kaikki järjestyy kyllä.
Enkä kiirehtisi laittaan suhdetta poikkikaan.
Nimittäin juurikin se, että se puhuminen on vaikeeta, varmaan sille tytöllekin. En nyt tiedä, mitä tarkoitat "itsekkäällä" ja "ujolla", mutta siis kun se puhuminen luo sitä luottamusta. Että eikö sitä voisi hyväksyä, että asioista on vaikea puhua asiallisesti, mutta yritän silti. Yritä silti. Kysy siltä tytöltä, että mitä hän haluaisi, kokeeko hän aloitteen teot painostavaksi vai miten, eikö hän halua suudella sinua? Mä kerran kysyin yhdeltä mieheltä, joka ei suudellut, ja usko tai älä, mutta vastaus oli: emmä ajatellu että se on sulle mitenkään tärkeetä! Joo-o, mutta vastaukset voi olla uskomattomia.
Varaudu myös siihen, että hän vaikka kokeekin aloitten teon painostavaksi tai muuksi. Hyväksy se, ja kysy että miksi. Että osaisitte päästä tasolle, missä te molemmat voisitte puhua myös seksiin liittyvistä asioista ahdistumatta. Kerro sille, että haluaisit seksiä ja koet, että hän ei halua edes suudella: mikä on vialla? Voitaisiinko asia korjata? Kysy, miksi se sanoo, että rakastaa, mutta haluaa nähdä todella harvoin, että onko tässä nyt joku juttu? Kerro, mitä itse haluat. Kuuntele tarkkaan, mitä hän haluaa. Mieti hetki, ja toinen. Ja sitten vasta vastaa.
Vai onko kyse siitä, että pelkäät vastausta? Niinkin voi olla, että hän ei olekaan lopulta kiinnostunut, ja siksi ei halua nähdä. Mutta hei, jos sä olet saanut yhden, sä saat toisenkin. Jos se onkin "vitun kaunis", niin muitakin kauniita on, ja toisaalta, eiks sellanen tavallisen näkönen, jonka kanssa ois kivaa, seksiä ja muuta ois ihan kiva vaihtoehto sekin?
Joten älä ota paineita, jos tää ei toimi, niin uutta matoa koukkuun. Älä usko heikkoutta, maailma on ihmisiä täynnä: maailma on mahdollisuuksia täynnä, ne vaan pitää nähdä.
Sulla on vuosia aikaa korjata asioita, jos teet töitä asioitten eteen, mihin uskot, jonain päivänä se tuottaa myös tulosta. Tääkin on suurten epäonnistumisten ja sen jälkeen onnistumisen tuomaa kokemusta. Usko vaan: tee töitä sen eteen kuka olet ja mihin uskot ja asiat alkaa järjestymään. Lopeta hölmöydet, äläkä anna huonojen asioiden sotkea suuntaasi. Huonot asiat ovat yksi osa elämää, suhde on yksi osa elämää. Etsi, mitä sun tarvii löytää: miten pääset sinne kouluun, minne haluat, tai töihin, miten saisit sen mitä haluat, tee suunnitelmia ja ala elää omaakin elämääsi. Juttele tytön kanssa, ala laittaa asioita kuntoon.
Hyväksy asioita: lähes kaikilla on huono itsetunto 18-vuotiaana. Lähes kaikki etsii tietään ja nekin jotka parikymppisinä luulevat tietävänsä jo kaiken, tulevat pettymään, se on varmaa: ei vaan tiedäkään. Sävelet ei ole selvät heti, kohta eikä silloinkaan.
Lähes kaikki on epävarmoja tuossa iässä, monet vanhempinakaan, ei se ole mitään epäinhimillistä. Mustasukkaisuudella lisäät omaa ahdistustasi ja huononnat oman elämäsi laatua, joten kannattaako se? Jos ei, niin lopeta. Niin, tee töitä ja lopeta.
Sulla on ahdistusta ja masennusta: sulla on itsesääliä ja päättämättömyyttä. Lopeta ne, ja ala tekemään jotain. Sulla on turhautunut olo: miksei olisi, kun et saa aikaa mitään järkevää? Miksi? No, mikset tee? Mikä sua estää, ihmisiä täällä kaikki on. Sulla on ne mahdollisuudet, mitkä sulla on, ja sun pitäää nähdä vaivaa parantaakses niitä. Kukaan ei saa sen enempää kun toisetkaan, vaikka joskus siltä vaikuttaakin, älä usko siihen. Se on kateuden harhaa. Kulje omaa tietäsi ja raivaa omat esteesi.
Ja miksi? Siksi, ettei muukaan auta. Sä voit jäädä masennukseesi ja ahdistukseesi, sääliä itseäsi, kun menee niin huonosti ja mikään ei muutu, mutta kuule. Mikään ei muutu, jos sä et itse muuta. Näin se vaan on.
Ja mitä enemmän saat omaa elämääsi parannettua, sitä enemmän ne muutkin asiat selkiää, kuin itsestään.
Paljon asiaa mutta noh. Valitettavasti asiat ei oo noin helppoja mulle, että voisin esim tosta vaan alkaa keskustelemaan noinkin vaikeista asioista. Kumpa olisikin mutta kun ei. Olen mm aika ujo, ahdistun sosiaalisista tilanteissa, olen hyvin sulkeutunut ja niin edelleen. Tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa se etten ole vieläkään kertonut äidilleni että seurustelen. Ja kun läheinen perheenjäseneni kuoli en pystynyt kertomaan siitä kenellekään, paitsi tyttöystävälleni kerran mainitsin. En vain pysty olemaan avoin ja se on valitettavaa. Isäni oli juuri samanlainen, ei kertonut yksityisasioita kellekään. Perhe ei tiennyt edes missä hän kävi töissä ja töissä ei tiedetty että hänellä edes oli perhe ja sitärataa. Yritän kyllä parhaani, enkä välttämättä halua olla samanlainen kuin isäni. Ja kyllä. Tykkään virua itsesäälissä, mutta on sille myös vähän syytä. En pysty nukkumaan tai edes olemaan ilman vahvoja kipulääkkeitä, läheisiäni on kuollut vuoden sisällä vähän turhan paljon, en tiedä mitä töitä/opiskeluja teen tulevaisuudessa tai pystynkö edes sellaiseen kipujeni takia, sosiaaliset suhteeni kusevat, vihaan ulkonäköäni yms.
Joo meni taas ihan ohi aiheesta, mutta haen sitä että tämä tyttö tuntuu todellakin olevan ainoita hyviä asioita elämässäni. Enkä aio luopua hänestä. Hän on ainoa, jolle pystyn edes jossakin määrin avautumaan ja hänen kanssaan minulla on hyvä olla. Ajattelin alkaa elämäni kuntoon saamisen vaikka tästä suhteesta. Pikkuhiljaa parempaan päin, tai sitten ei. Ja mitäköhän tälläkin vastauksella hain, en tiedä. Sainpahan purettua
Sosiaalisten tilanteiden pelkoon, jännittämiseen ja mahdolliseen ahdistukseen voisit lääkärisi kanssa miettiä lääkitystä. Ilmeisesti olet myös kipulääkekoukussa? Elämän kuosiin laittamisen suosittelisin aloittamaan sieltä lääkärin vastaanotolta. Voit sen jälkeen myös käydä juttelemassa psykiatrian sairaanhoitajille ja he sitten lääkärin sekä tietenkin sun kanssa arvioivat onko lähetteellä nuorten psykiatriaan kysyntää. Saattaa kuulostaa ahdistavalta, mutta ei se sille loppujen lopuksi kuitenkaan aihetta ole. Terapeuttisesti ahdistavista aiheista on myös ihan hyvä jutella.
Tämä voisi myös suhdettanne auttaa? Itse kun olin pidemmässä teinisuhteessa, niin naisella oli heikko itsetunto yms. probleemaa. Hänet ohjasin eteenpäin juttelemaan ja häneenkin se ihan hyvin tepsi. Tiet erkani sitten ihan muista syistä.
Suomalaiset miehet ovat aika sulkeutuneita, kuten myös itsekin. En mäkään kauheasti omista henkilökohtaisista aiheista keskustele. Muiden ihmisten asioista taas juttelen ihan mielelläni.
Terv. alan ammattilainen.
On sitä lääkäreilläkin käyty. Masennustabuja etc. ne yritti tyrkyttää. En välttämättä haluais lisää, oon ihan tarpeeks tokkurassa näistä kipulääkkeistä jo.
Sulle on tapahtunut aika paljon isoja asioita sun nuoreen ikääsi nähden. Ja isomman niistä tekee sen, että et oikein osaa/saa puhuttua niistä kenenkään kanssa. Vaikutat kuitenkin pohtivalta ja on tosi hyvä että olet itse tiedostanut vaikeutesi puhua, ja sen, että haluat oppia puhumaan.
Jos jotain oon ite oppinut, niin sen, että mikään seurustelusuhde tai toinen ihminen ei voi korjata asioitasi. Seurustelusuhteesta ei kannata odottaa ratkaisua elämän ongelmiin. Hyvää mieltä tyttö varmasti tuo sinulle ja on hienoa, että sulla on joku läheinen ihminen elämässä.
Mutta sun olo ja ongelmat kuulostaa sellaisilta että lämpimästi suosittelisin hakeutumista esim. psykiatriselle poliklinikalle, jossa pääsisit juttelemaan esim. erikoissairaanhoitajan kanssa, aivan kuten aiempi kirjoittaja ehdottikin. Ihme, ettei lääkäri, jonka luona olet käynyt ole asiaa ehdottanut. Jos kertoisit vielä lääkärille olostasi ja itse ehdottaisit puhumaan pääsemistä. Kohtalaisen pienelläkin avulla voisi olosi jo parantua ja saisit apua esim. kommunikoinnin opettelemiseen.
Tulevasta ei kannata olla liian huolissaan. On kylläkin ymmärrettävää, että nyt stressaa kun on aika tehdä ratkaisuja. Kyllä ne asiat järjetyy vaikka väkisin, vaikkei nyt siltä tuntuiskaan. Ja muista, että ehdit tehdä vielä monenlaista. Jos esim. ensimmäinen opsikelupaikka ei tunnukkaan omalta, niin sulla on aikaa opiskella vaikka kolmea muuta alaa :)
En tiedä saitko tästä mitään irti, mutta oli jotenkin pakko vastata sulle. Tarkoitus ei ole olla kaikkitietävä neuvoja, vaan lähinnä rohkaista. Itellä kun oli vastaavanlaisia olotiloja samassa iässä, ja voi kun olisinkin silloin tiennyt sen mitä nyt :) Oon sua noin 10 v vanhempi, ja voin sanoa, että aina tulee niitä ongelmia olemaan, mutta tulee myös paljon hyvääkin ja oppii niitä ongelmia katsomaan ja käsittelemään paremmin.
Kaikkea hyvää sulle!
Ja täytyy vielä lisätä kun huomasin sun kertovan kivuistasi. Niinkuin varmaan tiedät niin jatkuvat kivut vaikuttavat myös mielialaan, voi aiheuttaa myös masennusta ja muita kuvailemiasi asioita, joten ymmärrettävää, ettei asiat parane noin vaan ja ne tuntuvat vaikeilta.
Toivon vilpittömösti, että saat apua kivunhoitoon ja sen suhteenkin elämänlaatu paranisi.
Tsemppiä, älä missään nimessä luovuta!