Että yli puolet Suomessa solmituista avioliitoista päättyvät eroon.
Mistähän tämä johtuu?
Mistähän tämä johtuu?
Kun tämä on aika ikävää..
asdf3
29896
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
riittää että pyrin pitämään oman liittoni onnellisena ja kasassa, en todellakaan jaksa miettiä miksi muut eroaa.
on moraalisen kulmakiven murentuminen. Mikähän se kulmakivi on? Jumala ja raamattu.
Siihenhän se kaikki perustuu, tai on perustunut yhteiskunnassamme. Nyt kun yhteiskunta on hylännyt Jumalan, meneekin merkitys ihan kaikelta siltä miksi pyrkiä olemaan nöyrä, kärsivällinen, toiset huomioonottava, uskollinen, hyvä ja kunniallinen ihminen. Niitä asioita joskus pidettiin suuressa merkityksessä, mutta enää ei ole näin. Ja tuloksen huomaa esim. avioeroista.
Avioliittohan on nimenomaan perustunut raamatun lakien varaan. Kun ei ole lakia eikä sitä myöden rangaistusta, ei ole myöskään syytä pyrkiä noudattamaan yhtään mitään. Ei ole myöskään lain tuomaa suojelusta ja turvaa. Se näkyy eroissa ja pettämisissä. Se näkyy miljoonista hylätyistä puolisoista jotka on kylmästi jätetty oman onnensa nojaan itkemään kun on parhaiden vuosien mehut puristettu pois, vaihdettu ehkä vain vaihtelun vuoksi, kun vieras on nuorempi ja paremmannäköinen. Se näkyy lukemattomista avioerolapsista jotka kärsivät sen vuoksi ehkä koko elämänsä.
Ihan turha kuvitella saavansa nauttia avioliiton siunauksista ja ihanista hedelmistä, jos ei ota koko pakettia ja perusta sitä sille kulmakivelle johon se perustuu. Jos ei kunnioita Jumalaa, on vaikea kunnioittaa myöskään puolisoa sillä tavalla kuin se alunperin on tarkoitettu. Kaikki vaikeutuu ja tulee tyhjäksi ilman kulmakiveä. Avioliitto on sitten vaan rakastumisen tunne niin kauan kuin siltä tuntuu, ja paperi. Ja kiva juhla josta on kiva unelmoida.
Ihan sama että ottaisi yhteiskunnalta lain pois. Kyllä monet ihmiset vanhasta tottumuksesta muistaa että on väärin tappaa, ja pitää sitä moraalittomana. Mutta arvatkaapa miten murhat lisääntyisivät! Jos siitä ei saisi mitään rangaistusta, ihmiset murhaisivat ihan himona toisiaan! Ihminen kun on tällainen... Jokainen voi kysyä sitä että onko se laki hyvä asia vai ei. Ja miksi se laki on olemassa.
Samoin avioliiton suhteen. Ennen oli helppo tietää oikea ratkaisu sille pettääkö vai ei, näillä palstoilla kun tuhannet sitä valittavat. Siis hyvänen aika, mihin tämä maailma on tosiaan mennyt kun naimisissa olevat ihmiset jossain suomi24:ssä kysyvät itkussa että mikä on oikein ja mikä väärin pettämisen ja jättämisen suhteen! Vastaushan on aivan pirun selvä ja on tullut oikein itse annettua lupaus olla uskollinen. Mikä siis on siinä epäselvää? Se vaan, että huvittaa mennä himojen mukaan, tai jotta huvittaisi pysyä aviossa uskollisena, pitäisi olla kovat todistelut ja melkein takaus siitä että asiat kyllä menevät jatkossa onnellisesti ja himo vaan automaattisesti katoaa ja vois olla vaan helppoa ja kivaa ja sellaista että menee omien odotusten mukaisesti. Minä minä minä minä minä minä minä...... Eri asia on jos ihminen ajattelisi että avioliittolupaus on annettu Jumalan silmien alla, ja lupauksesta on pidettävä kiinni jotta voi kunnioittaa itseään, kunnioittaa Jumalaa ja saada häneltä jatkossakin siunaus elämään, ja olla muidenkin silmissä kunnioitettava ihminen. Ja ottaisi todesta sen, että helvetti on olemassa, että ei tässä syyttä pidäkään elää rehdisti. Miettikää miten erilainen yhteiskunta oli ennen, useimmat ihmiset tekivät kaikkensa, jotta oma kunnia säilyisi. Vaikka se ehkä olikin ainakin osittain ihmisten mielistelyä, koska oli maineikasta ja elämän perusta olla kunniallinen, niin tottavie parempi niin! Tulipahan hieman ajateltua että lupauksista on pidettävä kiinni ja muita ihmisiä ajateltava (KONKREETTISESTI!!) eikä pelkästään omaa napaa.
Moraalirappio on siis avioliittojen tuho.
Näin se raadollisesti on.
mieleen, että ehkä osittain syynä eroprosessiin on juuri siinä vapaudessa ja mahdollisuudessa, että ainahan voin erota.
Pystyykö nykyihminen luottamaan enää yhtään mihinkään TÄYSIN? Ennen oli sentään Jumala, ja on se nytkin, mutta se ei enää ole mukana konkreettisessa elämässä, sitä ei haluta "sotkemaan". Lippu vaan taivaaseen ja pari rukousta illassa, se on riittävästi Jumalasta. Miltähän se Jumalasta tuntuu...? No, anyway, en tahtonut tehdä mitään uskonnollista väittelyä tästä, vaan ilmaisin vaan mielestäni melko valottavan seikan tuossa aiemmin, että se on aika hyvä syy avioeroille... Niin, asiaan, elikkä nykyään on varmasti ihan helvetin vaikeaa uskoa koko avioliittoon, saati ihmisiin. Juuri moraalisen rappion seurauksena se turva on mennyt, by the way. Sitä helposti jättää ihan oikeasti kokonaisvaltaisesti panostamatta, tarkoitan nyt työtä, eli hikeä ja tuskaa. "Realistinen" ja "järkevä" ajattelumalli on: Eihän sitä koskaan voi tietää. Jumalauta, eihän sitä tiedäkkään juuri sen takia kun uskoo ettei tiedä, eli on käytännössä mahdotonta sitoutua niin että lupaisi ihan oikeasti että ollaan loppuelämä yhdessä. Se on M-A-H-D-O-T-O-N-T-A!
Jos saisi ennen avioliittoa jonkun täysin luotettavan ennustuksen tai lupauksen, näkisi siis jotenkin ihmeellisesti tulevaisuuteen ja tietäisi, että te olette koko elämänne yhdessä, niin kyllä varmasti liittoon uskoisi enemmän ja tulisi panostaneeksi kaikella mitä vaan löytyy, ja kaivaa vielä lisää jostakin, ja ongelmat voisivat näyttää pienemmiltä. Moni ero jäisi tekemättä. Olen aivan täysin varma siitä... Tähän ajatukseen perustuu avioliitto, ja se on ilman perustaa yhtä tyhjän kanssa.
Hieno järjen ääni maallistuneessa maailmassa! Toivottavasti olet pappi. Tai ainakin maallikkosaarnaaja.
Siis kyllähän avioliittoon mennään siksi että on halua elää yhdessä sen toisen ihmisen kanssa. Kukaan ei voi ennustaa tulevaa eikä tarvitsekaan. Mutta kun nykyään ei sitouduta mihinkään! Ajatellaan heti että onhan tästä ulospääsy jos vaikkapa nyt tulee jotakin erimielisyyttä. Voi herran pieksut ! Normaaliin elämään kuuluu aina ristiriitoja ja erimielisyyksiäkin, mutta näitä ei viitsitä ratkoa, on vain se oma halu ja himot jonka mukaan halutaan elää! Ja jos toinen ei ole samaa mieltä, ratkaisua ei viitsitä hakea, siitä vaan eroamaan! Elämän realiteetit ovat aina että myötä ja vastamäkiä tulee, elit sitten yksin tai kaksin. Pitäähän kaikesta selvitä yksinkin ja joskus taistella asioista, miksi ei ole kärsivällisyyttä ja halua sitten korjata tilannetta ja yrittää ymmärtää toista ja sitä yhteistä elämää? Sama sille muuten mutta pienimmät siitä kärsii, voi lapsiparkoja näinä päivinä! Voi piru miten itsekkäitä ihmiset ovatkaan tänä päivänä! Vain MINULLA pitää olla näin ja näin hyvin mitäs toisista!!!
mutta tuo koskee vain tiettyjä uskovia.
Avioliitto on vanhempi kuin kristinusko. Se on ennen kaikkea omaisuuteen liittyvä sopimus, siksi siitä on tullut yhteiskunnallinen kysymys.
Kun naisella ei ollut oikeutta omistaa omaa omaisuuttaan, hänelle ei jäänyt muita vaihtoehtoja elää yhteiskunnassa kuin olla avioliitossa. Kristinuskon syntyaikana naiselle langetettiin monia sanktiota ja hänet suljettiin yhteiskunnasta ulos, mikäli erosi. Vaikka eron ottajana olisi ollut mies, nainen oli se joka kärsi.
Eli pitkälle 50 luvulle saakka avioliiton pohjana oli pelko. Eroajaa odottivat monet rangaistukset. Kun nämä pelotteet poistuivat, myös eron ottaminen yleistyi. Enää kukaan ei jäänyt ahdistavaan ja kurjaan liittoon, koska ei ollut pakko.
Elinikäinen avioliitto ei ehkä koskaan ole toteutunut niin kuin se ihanteena on. Ennen vanhaan se oli helppoa, koska liiton ikä oli 20 vuodesta ehkä 30 vuotta. Sitä ennen tahtoi puoliso kuolla. Mentiin uusiin naimisin, etenkin miehet joilla oli lapsia tarvitsivat taloudenhoitajan. Ei ollut mitenkään epätavallista silloin ns. uusioperheet. Mistä arvet satujen pahojen äitipuolien syntyneen?
Nyt elinikä on tuntuvasti pidempi, joten elinikäiseen liittoon vaaditaan enemmän - eikä se ehkä ole edes järkevää.
Suurin syy eroille on siis se, että se on taloudellisesti mahdollista. Toinen syy on ikävä kyllä kylmentyminen, monet vieraantuvat luonnollisesta rakkaudesta ja hakevat vain eroottista hekumaa.
En ihmettele yhtään, että suurin osa aviopareista päätyy eroon joku päivä! Kyllä se on hel....ttiä välillä sinnitellä tässäkin arkipäivästä toiseen. En usko, että ennen vanhaan oli yhtään ihanampaa vaan naiset juuri sinnittelivät sen hullun, juopon, väkivaltaisen miehenkin rinnalla kun ei ollut mahdollisuutta paeta...nyt sentään voi edes joskus erota. Uskontoasioihin en usko, joten niistä en kommentoi mitään.
Eiköhän sitä ole petetty aina yhtä paljon kuin nytkin, siitä ei vaan kirjoiteltu netissä ja lehdissä. Enää se ei ole tabu ja salaisuus. Nyt ihminen pääsee pois huonosta suhteesta, ennen ei päässyt, koska avioliitto oli rahasopimus eli naisen oli pakko olla naimisissa, koska ei edes perinyt vanhempiaan.
Ja avioliitto on ollut ennen uskontoakin tai mikä onkaan uskonto olihan kivikaudellakin luonnonuskontoja. Ja olihan luonnonuskonnoillakin Jumalat. Mitä Jumalaa tässä tarkotetaankin, niitä kun on kauheen monta.
Pakkoko sitä on ottaa juoppoa hullua puoliskoksi? Seurusteluvaiheessa pitää tutkia toinen tarkkaan ja katsoa, mitä tapoja hänellä on ja jos viina vetää puoleensa, jättää sikseen ja etsii paremman. En ainakaan itse huolinut sellaista aviomieheksi. Monta "väärää" tuli kohdalle, ennen kuin se oikea tuli vastaan. Etsinkin niin kauan, että löysin ihanan miehen, joka on raitis ja ehkä vähän uskonnollinenkin, vaikkei kirkossa laukkaakaan. Hänellä on kuitenkin kristillisiä arvoja, joita on kotoaan oppinut. Rakastan miestäni ja arvostan suuresti hänen rehellistä ja suoraselkäistä otetta elämästä sekä vastuunkantoa itsestään ja perheestään sekä työpaikastaan.
Pitää muistaa, että yli puolet ei kuitenkaan eroa. Meidän tapauksessa en näkisi yhtään syytä, miksi pitäisi erota, sillä nautimme elämästä ja olemme onnellisia. Sen hintana on tietysti se, että kumpikin puolisoista kantaa vastuunsa niin töissä kuin kotonakin.
en minäkään mennyt alkoholistin kanssa naimisiin, enkä väkivaltaisen perheenhakkaajan. Ensimmäiset 20 vuotta olivat ihan hyviä, kunnes lama vei miehen yrityksen ja jätti suuret velat. Ahdinkoonsa helpotusta mies haki viinasta ja juomisen seurauksena hän muuttui väkivaltaiseksi.
Toivon kohdallasi kaiken menevän suunnitelmiesi mukaan, mutta muista, ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Lankeamisen ymmärrän lähinnä aviorikoksena ja sellaiseen ei ole tarvetta.
Toki ymmärrän, että et voi nähdä 20 vuoden päähän, mutta jos jollakin on taipumusta ryypiskellä, voi se jo enteillä, että joskus ratkeaa ryyppäämään, jos tulee vaikeuksia. En halua sinua syyllistää mitenkään. Eihän kaikki ihmiset ole ihmistuntijoita. Lähinnä tarkoitinkin sellaisia, jotka menee naimisiin, vaikka jo seurusteluaikana ilmenee väkivaltaa ja ryyppäämistä. Kai nyt tämän tajusit?! Ne ovat kaksi eri asiaa kuin se, että vuosikymmenien jälkeen jotakin tapahtuu.
Meilläkin on ollut vaikeuksia, esim. vakavaa sairautta mutta me ollaan niistä selvitty toisiamme tukemalla.
että tässäkin tasa-arvon maassa naisia, etenkin vaimoja hakataan yhä. (Eikä siitäkään ole kauaa, kun laki vielä salli avioliitossa raiskaamisen, eli ei voinut nainen edes syyttää miestään jos joutui pakotetuksi seksiin).
Toinen on pettäminen, tuo miesten lempilaji. Ensiksi hingutaan kakaroita ja sitten kun vaimo on raskaudesta turvonnut ja kakara parkuukin liikaa ja naisen tissit repsahtavat imetyksesssä niin on aika aloittaa sama kierto uudestaan timmimmän mimmin kanssa. Keskivertomiehet kun haluavat elää elämystäyteistä, eroottisesti sähäkkää 'kauniit ja rohkeat'-elämää, jossa synnyttäneetkin naiset pysyvät aina yhtä hehkeinä, nuorekkaina ja pystytissisinä, eivätkä kakaratkaan haittaa erotiikan iloja.
Kolmas on sitoutumishaluttomuus. Etenkin mies haluaa 'koeajon' eli avoliiton tulevan puoliskon 'sopivuuden testaamisen'. Usein tämä 'koeajo' kestää vuosia, ja sinä aikana miehellä on jatkuvasti 'jalka oven välissä kaiken varalta'. Yhtäkkiä, avioliiton solmimisen jälkeen juridisesti pätevästä liitosta ei lähdetäkään enää vain ovea heilauttamalla.
Sitoutumishalu muuttuu kahlekauhuksi ja äijä tajuaa joutuneensa juoppoputkaa vakavampaan tilaan, eräänlaiselle elinkautiselle jossa hänen oma minänsä ei enää sanelekaan yksivaltaisesti asioista, vaan omista toiveistaankin on opittava tinkimään.
Avioliitto on tahto ja taitolaji, ei elämys ja tunnemässäilyä. Omin jaloin on seistävä jos liittoa tahtoo rakentaa; omastaan on tingittävä, eikä missään nimessä pidä olla niin v**tun hölmö että vaatisi puolisoa toteuttamaan omia unelmiaan. Symbioottinen rakastumisvaihe kun on ohi, alkaa se avioliiton arki eli yhdessä onkin 2 eri ihmistä, 2 eri henkilöhistoriaa, 2 eri toimintamallia, 2 eri sukupuolta jotka ovat todellakin erilaisia vaikka feministit haluavat nähdä erot vain 'kulttuurisina painolasteina'.
Elinkautinen liitto on haaste jossa on kaikki mahdollisuudet onnistua kunhan pitää itsensä kurissa, ei haihattele ja tahtoo rakastaa toista sellaisena kun hän on pysyy lujana (tähän liittyvät ehdoton uskollisuus ja sitoutumistahto). Tunteet ovat vain junanvaunuja joita sitoumuksen veturi vetää perässään. Ja hyvä niin.
Ilman järkeä ja tahtoa rakkaus ei saa minkäänlaista mahdollisuutta syventyä, tiivistyä, jämäköityä...
Ensinnäkin hakkaamiseen en ota kantaa koska en harrasta enkä hyväksy. Jos olet joskus kokenut sellaista, syvimmät osanottoni.
Toiseksi pettämisestä puhutaan miesten lajina mutta tutkimuksen mukaan naiset ovatkin yllättäen niitä jotka pettävät enemmän. ("Brittiläinen The Sun -lehti uutisoi selvityksestä, johon osallistui 3000 miestä ja naista. Naisista neljä kymmenestä kertoi pettäneensä kumppaniaan, miehillä vastaava luku oli kolme.") Poikkeuksena on vain se että miehen pettäessä mies on sika. Naisen pettäessä nainen on raukka joka etsii lämpöistä syliä muualta kun oma mies ei sitä anna, koskapa tämä mies on sika. Ja ainahan voi vedota synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Mies ei ymmärrä tätä koska on sika. Jos mies pohtii elämänsä tarkoitusta ja mahdollisesti jopa masentuu, on mies kyvytön hoitamaan omaa perhettään eikä tee mitään yhteisen elämän onnistumiseen vaadittavia toimenpiteitä, ja kaiken huipuksi kyseinen mies on sika.
mitä sitoutumishaluttomuuteen tulee, on totta että miehiltä tätä ominaisuutta löytyy. Tosin sillä varauksella että ei ole koskaan naimisiin menossakaan. Jos polvillaan naista kosii, tiedostaa ne "riskit" että puolet omaisuudesta saattaa mennä naikkosen taskuun jos kyseistä neitosta ei satukkaan kiinnostamaan enää vuoden päästä. Naisille monesti naimisiin meno on vain hienot juhlat. Saa laittaa prinsessamekon päälle ja kuunnella ihailevia kommentteja sukulaisilta ja ystäviltä. Tässä kannattaa kaikkien miesten olla korva tarkkana. Jos naimisiin menosta puhutaessa tärkein argumentti onnistuneille häille on paljon vieraita ja paljon rahaa, kannattaa olla aavistuksen varpaillaan vihkiytymisen todellisista syistä.
Avioliitto on todellakin taitolaji! Vaikkakin käytännössä se ei eroa avoliitosta kuin elatusvelvollisuuden osalta. jotenkin ihmiset, sekä miehet että naiset ottavat paineita avioliiton onnistumisesta ja yliyrittäminen kompastuu omaan mutkaisuuteensa. Käydään pariterapiassa ja vasiten kalenterista merkataan ylös päivät jolloin pitäisi tehdä jotain yhdessä. Miksi eläminen pitäisi muuttua spontaanittomaksi välittömästi sormusten vaihdon jälkeen? Yhteiskunta luo paineita esittää täydellistä liittoa ja tämä luo liian monta unetonta yötä pikkurouvalle joka hääyönään jo miettii tekikö oikean ratkaisun.
saanut lukea näin railakasta mielipidettä.
Sanon vaan että olet löytänyt uusia ja hyviä ilmauksia. Saanko niitä lainata?
”…miehet että naiset ottavat paineita avioliiton onnistumisesta ja yliyrittäminen kompastuu omaan mutkaisuuteensa…”
tuo YLIYRITTÄMINEN oli mainio ilmaisu. Niin moni uskoo olevansa asiantuntija ja ilman edes perustietoja yrittää niin penteleesti. Ymmärtämättä itsekkään mitä.
”Käydään pariterapiassa ja vasiten kalenterista merkataan ylös päivät jolloin pitäisi tehdä jotain yhdessä.”
Se ettei uskalleta enää edes elää omaa elämää ilman ”asiantuntijoiden” ohjeita on jotain pelottavaa. Kaikki pitää olla hallinnoituna ja ohjelmoituna. En ihmettele yhtään, miksi on niin paha olla.
Meille luodaan paineta, mutta miksi kukaan ei huomaa, miten ja miksi? Kuka oikeastaan vaatii? Me vain syytellään toinen toisiamme, entä jos nuo illuusiot luodaankin toisaalla?
Tästä asiasta olen samaa mieltä, että miksi miestä mollataan, hänet jopa demonisoidaan suhteessa naiseen. Jotkut miehet itsekin haluavat luoda tätä kuvaa itsestään? He ovat kovia, eivät tarvitse naista mihinkään muuhun kuin seksuaaliseen tyydytykseen, pelaavat, huijaavat. Kuitenkin he ovat ihmisiä jotka kaipaavat väittämistä ja rakkautta.
Kaikki ne miehet jotka ovat Miehiä ja ihmisiä kärsivät tästä mielikuvasta eniten. Heitä kohdellaan kuin he olisivat saastaa. On naisia jotka uskovat ihan sinisin silmin kaiken tuon roskan, ja aloittavat itse sen pelaamisen. Sitten itketään kun tulee kynsille.
Minä väitän että rakkautta pelätään niin paljon, että pelko estää meitä kohtaamasta toisiamme aidosti ja rehellisesti.
Taidat olla vaikeuksia puoleensa vetävä magneetti, jos sinua aina hakataan ja raiskataan?
Itse en muista koskaan nähneeni naisella mustaa silmää, joten ei sitä niin valtavasti kai sitten tapahdu?
Eron hakee useimmiten nainen, kun on tavannut "hauskemman" tyypin, kuin oma tylsä puoliso (joka vastustaa eroa viimeiseen asti).
Keskiverto mies ei vihaa mitään niin paljon, kuin Kauniita ja Rohkeita, jota tuijottavat vain ja ainoastaan naiset ja ottavat siitä mallia elämäänsä.
Nelikymppinen nainen ei kestä ajatusta, että häntä ei ehkä enää pidetä seksikkäänä ja sehän pitää käytännössä testata vapailla markkinoilla.
En viitsi enää käydä ollenkaan ravintoloissa tai terasseilla edes vaimon kanssa, koska kaulaan ripustautuu lähes aina joku, joka "pitää minua NIIN komeana", että haluaan sänkyyn kanssani.
Tälläiset juopot saavat minut arvostamaan vaimoani todella valtavasti, eikä mikään mahti maailmassa muuta sitä.
Avioliitossa ei tarvitse tinkiä mistään, vaan päinvastoin siinä saa tuplasti toteutuneita unelmia ja puolisot eivät ole kaksi eri ihmistä, vaan kuin yksi ja sama persoona jossa kumpikin ajattelee vain ja ainoastaan toisen parasta.
Mihinkään ei tarvitse sitoutua, eikä pysyä lujana, koska se on itsestään selvää, että me olemme pari aina ja ikuisesti, kuolemaan saakka.
Sinulle liitto tuntuu olevan kuin raskas taakka ja välttämätön paha.
Jossain sanotaan, että miehet ja naiset ovat eri planeetalta, mutta tuntuu siltä, että on olemassa kolmaskin planeetta, jolta tulevat sinunlaisesti ajattelevat naiset. Jokaisessa lauseessasi huokuu jotain, mitä vaimossani ei ole koskaan.
Joillakin miehillä voi olla niinkin, mutta kyllä Suomesta löytyy sellaisiakin miehiä, joille avioliitto on pyhä asia ja kovin pitkään ei pidetä "koeaikaa", vaan halutaan sitoutua. Oma mieheni ilmoitti heti, että on tosissaan liikenteessä eikä halua pitää minua "varalla", kun asiasta keskustelimme. Meidän tapauksessa mies halusi naimisiin ensin ja minä suostuin siihen tietysti, koska olin sen oikean lopultakin löytänyt. Tällä tiellä ollaan nykyäänkin yhdessä ain käymme rinnakkain. Ennen kuin tapasin tämän mieheni, tapasin monia "vääriä" ja heillä oli tuo asenne, että pitää olla vuosi kausia jossain avosuhteessa ikään kuin varallla ja jalka oven välissä. En suostunut sellaiseen, koska en ala olemaan kenellekään varalla. Mieheni on jonkin verran uskonnollinen, joten tuollainen "varalla olo" olisikin sotinut hänen moraalikäsityksiään vastaan niin pahasti, että hän heti alkuun ilmoitti, ettei hyväksy sellaista. Oli mahtavaa todeta löytäneensä sellaisen miehen, jolla on arvot kohdallaan ja joka arvostaa naisia ja pitää ihmisiä tasa-arvoisina. Vuosien yhdessä olon jälkeen huomasin, että hänen isänsä on samanlainen rauhallisluontoinen ja harkitseva mies, joka pitää perheestään hyvää huolta. Ehkä tuo on kotoa opittu sitten.
En halunnut missään nimessä vähätellä naisen roolia äitinä ja vaimona sekä perheen selkärankana. Myönnän että hieman provosoiduin edellisen kirjoittajan, paikka paikoin räikeästä miesten syyllistämisestä avioliiton epäonnistumisissa. Mutta toisaalta tässä onkin jos itsessään vastaus ketjun alkuperäiseen kysymykseen. Syyllistäminen. Ko kirjoittajan mielestä kaikki nämä luetellut ominaisuudet ovat miesten heiniä. Vastasin samalla mitalla, vaikka tiedostankin sen ettei miessukupuoli ole sen parempi, kun puhutaan ihmissuhteista. Syyllistämisen seuraukset ovat arvaamattomat. Itse ei oteta vastuuta tapahtumasta, jolloin on niin helppo verhoutua perinteisten kaavojen taakse. Sokaistutaan niin omaan näkemykseen ja päähänpinttymään toisen tekemistä virheistä, ettei nähdä omaa mahdollisuutta asian hoitamiseen, tai edes vastapuolelle mainitsemiseen. Odotetaan ja odotetaan josko kumppani tajuaa, että näin ei ole hyvä ja ihmetellään kuinka toinen voi olla niin idiootti, kun se ei lopulta kaikesta mököttämisestä huolimatta tajuakkaan.
Varmasti jokainen joka haluaa alttarille kävellä pitää sitä pysyvänä. Näin ollen voisin olettaa että halua asioiden parantamiseen on, jos vain tiedostaa asiat.
Paineiden luomisessa me ihmiset olemme kyllä erityisen hyviä. Mitä ihmettä siinä oikein pitää tietää ja yrittää jos menee vihille? Nykyään ei enää perustiedot elämästä ja toisen kunnioittamisesta riitä. Pitää osata "hoitaa" suhdetta ja osata lukea toisen ajatuksia. Pitää tietää että nainen haluaa ohimennen pieniä kosketuksia ja hellittelysanoja, mutta ei kuitenkaan liikaa. Pitää tietää että miehet eivät pidä kodinhoitoon liittyvistä asioista, mutta miehen pitää saada seksiä. Ei kuitenkaan liikaa. Pitää olla samalla itsenäinen ja toiset huomioon ottava. Täytyy olla ihana perheenäiti mutta samalla omaa aikaa haluava villi tyttönen. Täytyy olla hellä ja rakastava isä, mutta ei saa ollu tossukka, pitäähän sitä välillä ryypätä päivä jos toinenki että pysyy naisen silmissä MIEHENÄ. Keskustelupalstat ja cosmopolitanit pursuilevat erilaisia suhteenhoitovinkkejä ja seksivinkkejä. Jos et ensimmäisen vuoden aikana ole kokeillut vähintään puolia niistä asennoista joita lehdessä kehutaan, tulee avioliittosi todennäköisesti kaatumaan. Ja sitten ihmetellään mistä niitä paineita oikein tulee?
Ei me rakkautta pelätä, vaan sitä jätetyksi tulemista. Ja pahimmassa tapauksessa ei edes jätetyksi tulemista, vaan sitä että naapurin Eila ja Martti jotka ovat puhaltaneet yhteen hiileen yli 50 vuotta katsovat sinua sitten kieroon, kun et saa edes avioliittoasi pysymään kasassa.
Hylkäämisen pelko voi olla monelle todella konkreettista. Se voi ollayksi syy siihen että ei uskalleta luottaa toiseen. Suhde jää vähän pinnalliseksi jo alusta saakka.
Vaatimukset ja paineet ovat kovat. Siitä olen saamaa mieltä. Ihan kuin kailla tätyisi olla samanlasiet suhteet? Ei se voi niin olla, mutta kun tuota mielikuvaa luodaan joka tuutista...
Syyllistäminen on eräs manipuloinnin keino ja varsin mahtava. Miten siitä voi päästä eroon? Ei kai mitenkään.
No ei ihme, täytyy sanoa. Kuinkahan monta tarinaa olen kuullut toisia metsästävistä puolisoista. Aivan kuin se petos olisi herkumpaa sen aamenen jälkeen. Naapurin miehen olen tavannut monesti iltaelämässä muiden kanssa kiehnäämässä. Siskollani on rakastaja (mies ei tiedä). Paras ystäväni meni vasta vuosi sitten naimisiin ja harrastaa jo nyt irtosuhteita, koska eivät ehdi nähdä miehensä kanssa tarpeeksi, kun ovat eri työvuoroissa. Niin, tämäkin riittää näköjään syyksi.
Itse tässä harkitsee avioliittoa hyvin varovaisesti. Voi kun olisi joku muu tapa sitoutua kuin tuo raiskattu ja kunniaton avioliitto. Sitoutuminen kiinnostaa varmasti kaikkia, mutta kuuluminen samaan epäkeskojen lahkoon kuin nämä lukuisat pettäjät, ei kiinnosta.
Se omanlainen, aidompi sitoutuminen on meille se, että kirjoitamme sopimuksen ja sitoutumisen "kirjan", jossa kerromme sen, että mikä on minun on myös sinun. Siis annamme itsekirjoitetut valat toinen toisillemme, ja notaari nämä vahvistaa kahden todistajan kera.
Emme siis järjestä hirveää showta ja suuria häitä esitelläksemme onneamme muille, vaan pidämme sen visusti itsellämme.
Tuntuu tyhjältä ja niin pinnalliselta juhlia häitään ja varoa samalla ettei kampaus mene, tai ettei kukaan vieraista vaan näe että juon tuopista kaljaa tai poltan. Suurta teatteria koko suvulle, sitä on joutunut ihmetellen seuraamaan liian monet kerrat.
Rakkaus on parhaimmillaan aitoa, ei silmänlumetta tai näytelmää muille.
Kyseessä on nopean aineenvaihdunnan MAOA geenityyppi, jota on noin puolella väestöstä. TÄmä aiheuttaa agressiivistä käytöstä (henkinen/fyysinen), kyllästymistä ja bipolaarioireita ja novelty seeking käytöstä.
Missä ne eronneet ovat? Tuo on kyllä tosi paljon jos avioliitoista yli puolet päätyy eroon ja avoliitoista vieläkin useammin erotaan. Ihmettelen tuota erojen suurta määrää kun lähipiiriissäni on paljon pitkään yhdessä olleita pareja (lähinnä aviopareja) ja vain muutama eronnut....ehkä voi johtua siitä kun itsekin olen vähän yli 30v. nainen ja monet ystävistäni samaa ikäluokkaa eli ollaan vielä suht nuoria...mutta silti. Minulla on omat vanhempani yhä naimisissa ja ovat olleet jo 35-vuotta ja mieheni vanhemmat myös naimisissa olleet (ja ovat yhä) liki 40-vuotta. Minä olen ollut mieheni kanssa naimisissa nyt 10 vuotta (ja sitä ennen seurustellut parisen vuotta) lapsia on kaksi. Olemme onnellisia yhdessä perheenä ja toivon, että saamme ollakin yhdessä elämämme loppuun saakka jos mahdollista.
määritelmä on vähän ”lukihäiröinen”. Noin puolet 2000 luvulla solmituista avioliitoista johtaa eroon (mikäli muistan oikein?) Eli mitä nuorempi liitto, sitä enemmän erotaan.
Joku on sanonut että 7 vuotta on yksi rajapyykki. Jos liitto kestää tuohon saakka, todennäköisyys eroon vähenee vuosi vuodelta.
Tilastoja pitäisi tarkastella vähän syvemmin.
avioeroihin on nähdäkseni pettäminen. En ainakaan usko, että mikään muu syy edes hätyttelee pettämistä, niin selvä tekijä se on monen eroon. Siis ei olla sitoutuneita toiseen, ja heti kun tulee vaikeuksia mennään hakemaan vierasta naista, tai miestä. Surullista, mutta totta.
pettäminen seuraus? Riippuu kai mistä suunsta tarkastelee...
Kovin riski päätyä avioeroon, on mennä naimisiin eri kulttuurista tai eri maasta tulevan ihmisen kanssa. Ne päätyvät monin kerroin enemmän eroon kuin kahden suomalaisen välinen avioliitto.
Jotkut nuoret menevät naimisiin ja eroavat jo vuoden päästä. En ole koskaan ymmärtänyt sellaisia.
olla tietysti niin että pettäminen on seuraus. Ihmettelen vaan, että monesti nämä ketkä eroavat, ja varsinkin sellaiset jotka ovat pettäneet edllistä puolisoa jatkavat pettämistä uudessakin liitossa. Toki on muitakin syitä avioeroon kuin uskottomuus, kuten alkoholismi, toisen väkivaltainen käytös, liika mustasukkaisuus, mutta väittäisin että suurin syy on juuri pettäminen.
Yksi syy voi olla että mennään naimisiin naimisiinmenon takia vailla varsinaista henkistä pohjaa koko liitolle. Ensin seurustellaan vuosi ja sitten suunnitellaan häitä seuraavan vuoden ajan ja kaikki tämä vain siksi että muutkin ovat niin tehneet. Avioliitto on hieno asia mutta yhdessä ei pidä olla pelkästään sen avioliiton takia vaan sen että toisen kanssa on hyvä olla.
Usein ero on useamman asian summa mutta suurin syy minusta on itsekkyys ja vaikeus ottaa vastuuta suhteen rakentamisesta ja oman käytöksen muuttamisesta.