Meillä ero tulossa. Itse isänä tulen kokemaan jätetyn tuskaa. Ja nimenomaan niin, että voin rehellisesti sanoa olleeni hyvä aviomies ja isä. no, isähän tulen edelleen olemaan...Mutta, nyt en syitä eroomme pohdiskele hirveästi, vaan toimenpiteitä itse eroprosessissa. Totuus on se, että en millään hyväksy sitä, että minut potkitaan kotoani pois. Näin minulle vain on ilmoitettu, minun kuuluu lähteä. Minä olen ollut se, joka meillä arkea on pyörittänyt (vienyt ja tuonut lapsia hoidosta, tehnyt ruoat ja odotellut poikien kanssa vaimoa töistä illalla kotiin). Olen sanonut, että ei minua voi tuosta vain pois heittää...mutta niin, onko isällä oikeutensa tällaisissa tilanteissa? Pitääkö lähteä? Ehdotin, että hän (vaimo), jolla selvästikin on todella suuri kriisi (ei yksin minun ansiostani, taitaapa vaimoni olla ihastunutkin, eikä tietenkään minuun, vaan yllätysyllätys, työkaveriinsa) lähtisi ja pohtisi asioita. Ei kuulemma onnistu, eihän äiti lapsiaan jätä. Minä vain olen tässä yhtälössä liikaa. No joo, ehkä selkeämpää jos kyselen suoraan:
1) täytyykö tyytyä kohtaloonsa eli lähteä tuosta vain?
2) kuinka eroprosessi etenee? (voisihan tuota nettiä selata)
3) miltä erotilanteessa näyttää se, että lähtisin kotoa tässä vaiheessa ns. vapaasta tahdostani?
4) Miten onnistuu yhteishuoltajuus ja se, että isästä tulisi lähivanhempi? Onko mahdollista?
5) Edelliseen kysymykseen viitaten: voinko saada miehenä millään keinoin lapsia itselleni (ilman mitään todella raskauttavaa)?
6) Kuinka ylipäätään nyt pitäisi toimia, haluan kuitenkin taistella loppuun asti!!!
En todellakaan hyväksy sitä, että minun vain kuuluu lähteä, kun vaimo näin ilmoittaa. Toki tässä voitaisiin vielä mielestäni keskustella ja keskustella ja keskustella, mutta kun ei se kuulemma mitään auta, sanoi hän.
Äh, pakkohan tässä on mainita, että olen myöskin jo saman vaimon toimesta aiemmin petetty mies, joka tuostakin kokemuksesta on yrittänyt pari vuotta selvitä...Mutta nyt on aika nousta puolustamaan omaa asemaansa!
1) täytyykö tyytyä kohtaloonsa eli lähteä tuosta vain?
2) kuinka eroprosessi etenee? (voisihan tuota nettiä selata)
3) miltä erotilanteessa näyttää se, että lähtisin kotoa tässä vaiheessa ns. vapaasta tahdostani?
4) Miten onnistuu yhteishuoltajuus ja se, että isästä tulisi lähivanhempi? Onko mahdollista?
5) Edelliseen kysymykseen viitaten: voinko saada miehenä millään keinoin lapsia itselleni (ilman mitään todella raskauttavaa)?
6) Kuinka ylipäätään nyt pitäisi toimia, haluan kuitenkin taistella loppuun asti!!!
En todellakaan hyväksy sitä, että minun vain kuuluu lähteä, kun vaimo näin ilmoittaa. Toki tässä voitaisiin vielä mielestäni keskustella ja keskustella ja keskustella, mutta kun ei se kuulemma mitään auta, sanoi hän.
Äh, pakkohan tässä on mainita, että olen myöskin jo saman vaimon toimesta aiemmin petetty mies, joka tuostakin kokemuksesta on yrittänyt pari vuotta selvitä...Mutta nyt on aika nousta puolustamaan omaa asemaansa!
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ei tartte lähteä mihinkään jos tiukkaan menee niin oikeus päättää kumpi lähtee mutta kyllä sinun tapauksessa vaimon pitäisi lähteä teidan kodistanne pois koska on selvästi kriisissä ja saisi etäisyyttä omaan touhuunsa. Älä missään nimessä lähde mihinkään koska sinun ei tarvitse lähteä teidän yhteisestä kodista mihinkään. Ei muuta kun asunto myyntiin ja sitten kun se on myyty niin rahat puoliksi ja sitten vasta muutate kumpikin mihin muutatte.
Ihan kuin tismalleen minun kirjoittamani. Tosin siitä on jo toistakymmentä vuotta aikaa. Vastaukseni ovat siltä ajalta, jotkut termit saattavat olla muuttuneet mutta asiat eivät.
1) täytyykö tyytyä kohtaloonsa eli lähteä tuosta vain?
Ei tarvitse, varsinkin jos omistat prosentinkaan asunnosta. Eikä tarvitse vuokra-asunnostakaan jos vuokrasoppari ei ole vain toisen nimissä.
2) kuinka eroprosessi etenee? (voisihan tuota nettiä selata)
Ero vireille (silloin käräjäoikeudessa). Tätä kutsutaan kai nykyään I vaiheeksi ja se määrittää mm. ositushetken. Alkaa 6 kk harkinta-aika, jonka jälkeen voi hakea tuomiota avioeroon. Molemmat joko yksin tai yhdessä. Jos lapsia, pitää käydä sosiaalitoimessa tekemässä soppari lasten huoltajuudesta, asumisesta, tapaamisista ja elatuksesta.
3) miltä erotilanteessa näyttää se, että lähtisin kotoa tässä vaiheessa ns. vapaasta tahdostani?
Muutoin ei miltään, mutta lasten asumista ajatellen tuo näyttää huonolta. Jos haluat lähihuoltajaksi niin älä muuta eri osoitteeseen lasten kanssa.
4) Miten onnistuu yhteishuoltajuus ja se, että isästä tulisi lähivanhempi? Onko mahdollista?
Hyvin. Minulla siitä yli 10 v kokemus (nuorempi lapsi silloin 2 v). Oikeuden päätös, joskin sosiaalitädit antoivat oikeudelle vastaavan lausunnon.
5) Edelliseen kysymykseen viitaten: voinko saada miehenä millään keinoin lapsia itselleni (ilman mitään todella raskauttavaa)?
Edellisistä se jo selvisikin. Jos luulet että menee oikeuteen saakka, kehotan jo keräilemään näyttöä siitä että olet parempi lähivanhemmaksi. Valitettavasti tuo pettämisasia ei ainakaan teoriassa vaikuta tähän mitenkään. Lapset ovat ilmeisesti alle kouluikäisiä, joten heiltä ei paljoa kysellä
6) Kuinka ylipäätään nyt pitäisi toimia, haluan kuitenkin taistella loppuun asti!!!
Vastattu jo tuossa yllä. Vietä myös paljon kivaa aikaa lasten kanssa ajattelematta prosessia.
Omaisuuden jakaminen on oma asiansa, mutta en tässä siihen puutu. Paitsi tuo asuntoon ja muuttamiseen liittyvä juttu...
kannattaisi keskustella... tuosta arjenpyörittämisestä, ellei muusta. Miten vaimosi voi olla töissä iltamyöhään ja samalla pyörittää lasten arkea? Vai aikooko hän eronne jälkeen tulla aikaisemmin töistä kotiin? Sekään ei tietenkään olisi mikään ihme, ellette tule toimeen keskenään - niin parempi olla vaikka töissä.
eropaperit tuli postissa tänään,en aukaise,kun en ole tilannut käräjäoikeudesta mitään.Mutta tuskin tuolla on merkitystä.Ilmoitin, että minä en lähde, kun en hyväksy tätä,koska ei ole kunnon syytä eroon.Paitsi liki 30v liitto.
Sinun ei tartte mitään muuta kuin odottaa,ensin eropaperit, ja sitten 6kk,ja taas odotat, että ero astuu voimaan,sitten odotat taas että joku jakaa omaisuuden jos ja kun sitä ei erotuskassa pysty selväjärkisenä tekemään.eli löysässä hirressä roikutaan liki 8kk,jos pystytte yhteishuoltajuuteen,ei tartte maksaa kummankaan elatusmaksuja,jos edes vähän lohduttaa.Voimia!!
"jos pystytte yhteishuoltajuuteen,ei tartte maksaa kummankaan elatusmaksuja,jos edes vähän lohduttaa.Voimia!! "
Älä kirjoita tuollaista paskaa tänne, huoltajuusmuodolla ei ole mitään tekemistä elatuksen kanssa
missäs noin on et ei tarvii maksaa elatusmaksuja,,, niin no jos ex ei halua niin se voi onnistua mut kyllä se määrätään etävanhemmalle, ja tasan tarkkaan nainen saa lapset jos ei raskauttavaa löydy, nii se vaan menee sanoi kuka mitä hyvänsä. ja pettäminen ei tosiaan oo raskauttava vaan jopa päivastoin. antaa syyn lähteä ja sitä ei kukaan eropapereissa kysy jos ei kysy mitään muuatakaan syytä.
Käytät kaiken energiasi vastoinhangoittelemiseen ja passiivisuuteen eroasiassa - siis aivan hukkaan. Eikö olisi mukavaa ja kivaa, jos sensijaan toimisit positiivisesti, ystävällisesti. Luottaisit itseesi ja tulevaisuuteen. Mahdotonta? Ei ole. Elämä on lyhyt ,älä juutu menneeseen.
Yhteishuoltajuudella ja elatusmaksuilla ei ole mitään tekemistä keskenään.
"nainen saa lapset"
Niinhän yleensä tapahtuu, ellei muusta sovita. Mutta melko yleistä on sekin, ettei mies HALUA lapsia (ja joskus haluaa pelkästään kiusatakseen lasten äitiä). Niissä tapauksissa ei voi sanoa "nainen saa lapset" vaan "naisen täytyy kantaa vastuu lapsista". Melko harvassa on tapaukset, joissa nainen vain ottaa ja lähtee- eikä häntä lapset kiinnosta tuon taivaallista. Ja miehen täytyy kantaa vastuu lapsista. Tällaisia tapauksiakin toki on, mutta yleensä mies kantaa lapset äidilleen tai sisarelleen....
ei ole mikään peruste olla maksamatta elatusmaksuja!
Elatusmaksuista pääsee sillä eroon että jos puolisoiden yhteinen asunto on velaton ja laskee paljonko elatusmakst on ja kuittaa ne sillä että antaa asunnosta puolet lapsilleen ja niiden nimiin ja paperi ettäsillä kuitataan elatusmaksut niin ne onb kerralla pois. Yksi keino on että laskee paljonko larit tekee kun lapsi täyttää 18v ja laittaa summan lasen tilille johon entinen muija ei pääse käsiksi rahoihin ja ne menee kokonaisuudessa lapselle.
Alaikäisestä maksetut elatusmaksut on tarkoitettu nimensä mukaisesti lapsen elatukseen - ei säästöön. Ne voi maksaa kuukausittain tai vaikka kerralla lasekttuna siihen asti, kun lapsi täyttää 18 v. Elatusmaksut ei siis ole lapsen rahoja, vaan lähivanhemmalle maksettuja alaikäisen lapsen jokapäiväiseen elatukseen takoitettuja rahoja.
Jos laitat omin päin kertamaksuna lasketun summan suoraan lapsen tilille, käy niin että joudut kuitenkin maksamaan elatusmaksut lapsen vanhemmalle hänen omalle tililleen. Jos et maksa, ulosottomies tulee kyllä apuun ja se motivoi maksajaa kummasti.
ettei elarit ole säästörahoiksi tarkoitettu vaan lapsen elatuksesta aiheutuvien kulujen hoitoon.
Entinen puoliso saa elarit käyttöönsä kun myy asunnon pois niin lasten elarit tulevat käyttöön mutta täytyy tehdä sossutätien kanssa viralliset paperit että ne maksettu näin.
kylläpä on meillä on nimittäin yhteishuoltajuus ja näin ollen kumpikaan ei maksa elatusmaksuja ja asia on jokseenkin tuore juuri kaksi kuukautta sitten erosimme!
kunnassa kävimme asiat sopimassa ja asia meni jut näin eikä melkein
mutta lapsilisään saa yksinhuoltaja korotuksen se jonka luona lapset on kirjoilla vaikka olisikin yhteishuoltajuus koska lapsilla pitää olla kuitenkin vain yksi osoite ja tämä on kylmää faktaa!
etteivät miehet haluaisi lapsia ihan itselleen (ei siis sukulaisille). Nykyaikana on aika harvassa tapaukset, että isä ei muka olisi kiinnostunut lapsistaan. Kukkahattufemakot vain ovat niin miesvihaisia, että kostona antavat huoltajuuden äidille, vaikka kyseessä olisi persaukinen narkkarihuora.
Luin kesällä Suomi24:stä isien palstalta (?) vastaavaa juttua. Etsipä se käsiisi. Siinä isä ei suostunut lähtemään kotoaan ja otti yhteyttä sosiaaliviranomaisiin. Siellä neuvottelussa käytiin läpi tilannetta ja sovittiin kuka jää lasten kanssa kotiin. Siinä tapauksessa se oli isä. Pidä kiinni oikeuksistasi.
Meillä kävi näin, itse (olen siis nainen) laitoin eron vireille, meillä aluksi myös tiukka vääntö, kumpi jää yhteieen kotiin, miehen mielestä hänen kuului jäädä, koska ei eroa halunnutkaan. Usean kuukauden ajan asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että ok, antaa hänen jäädä siihen ja itse muutin toisen lapsen kanssa pois, toinen halusi jäädä isän kanssa asumaan kuitenkin niin, että hän asuu luonani vuoroviikoin ja toimii ihan hyvin.
Enpä ole katunut ratkaisuani, viihdymme erittäin hyvin nyk. kodissamme ja elämä on muuttunut vain parempaan suuntaan, ei ne seinät onnelliseksi tee, vaan se, mitä niiden sisällä on.
vaikka aikaa on kulunut......
Sossuämmiin älä luota yhtään.....ratkaise itse.
Et lähde mihinkään, eron hakija lähtee. Jatkat omalla mallilla ja teet lapsille turvakodin.
Pyri sopimisiin, riita lamauttaa, tavarat on viimmekädessä romua, niitä saa uusia.
Keskity omaan (vaikkakin ropottimaisesti) pikkuhiljaa alkaa valkenemaan ja paranemaan.
Ole Tiukka ! mutta älä riitele....älä vahingossakaan koske, se hyödynnetään heti!
Muista sinäkin saat olla vihdoinkin ovela....
Älä anna ex-vaimollesi mitään muuta informaatiota kuin välttämättömin. Sillä tarkoitan lasten hyvinvointia, heille ostettavia vaatteita yms... Mitä enemmän tarjoat informaatiota ja keskustelua, sen varmemmin torpedoit omaa asemaasi tulevaisuudessa. Ja tämän ohjeen logiikka oli seuraava: teillä vaikuttaa palaneen 'käämit'. Silloin neuvotellaan vain ja ainoataan omista lähtökohdista eikä haeta sopua. Jos tuo tilanne ei vallitse, ohjeeni on turha.
No niin,
turpiin tulee, on oikein tai ei, sorry, nimimerkillä sen kaiken kokenut. Lapset jää äidille oli hän millainen tahansa, näin menee tässä yhteiskunnassa ja kaiken tehnyt ja maksanut mies saa lähteä. Minullakin oli sellainen prosessi, jota en halua kenellekään, en edes vihamiehelle jos selaisia olisi.
Itse hain eroa, yllästyin vain maksamiseen ja toisen alkoholin käyttöön. Mikään ei käy eikä mikään sovi, ja sopua ei tule, ei edes jaossa eikä missään. Hommat menee ositukseen ja puoliso hakee avustajaksi jonkun pimeen sosiaalitanttatuomarin, joka itsekin sinulle sanoo, ettei hän käsitä vaimoasi, mutta joutuu sitä puolustamaan ja ajamaan hänen asiaansa. Kaikki ospuolet häviävät rahaa reilusti ja tuomarit ottavat potin, kun mikään ei sovi eikä käy. Näin meillä, emme ole puheväleissä enkä voi sietää entistä vaimoani, jos näemme jossain lastemme tilaisuudessa, en anna anteeksi ikinä enkä koskaan.
Viesti ei paljoa lohduta, mutta jos saat jollain kuviolla edes jonkun kohdan korjatuksi edellämainituista, voit olla tyytyväinen.
Paska juttu mutta ei voi mitään...
hyvinä hetkinä vankat päätökset.
Ei ollut tarkoitus puhua paskaa,ei tässä tilanteessa ole ottaa tuommoisia kommentteja.Tarkoitin meidän tilannetta jossa ehkä toinen lapsi on minulla ja toinen toisella,niin ei silloin tietääkseni tartte maksaa niitä elatusmaksuja,tuli väärä termi tuo yhteishuoltajuus,anteeksi kaikille joiden mielen pahoitin,myös oman mielen..
1) Kotoaan ei tarvitse puolison määräyksellä lähteä. Asia selvitetään kumpi lähtee jos sopua ei löydy yhdessä. Juridisesti isän joka haluaa lähihuoltajuuden on erittäin tärkeää olla samassa paikassa lasten kanssa kirjoilla.
2) ensin 6-12 kk harkinta-aika, siinä ajassa pitää hakea avioeron 2. vaihetta jotta se "tuomittaisiin" voimaan.
3) Jos lähdet yksin ja lapset jää olet heikoilla huoltajuusasiassa. Lähde jos vaimo allekirjoittaa suostumuksen siitä että lapset muuttaa sinun mukanasi (paras olla todistajat läsnä lasten muuton hyväksymisen allekirjoitukselle).
4-5) Isä on ihan yhtä hyvä lähihuoltaja kuin äiti, riippuu kait siitä kumpi heistä enemmän huolta/vaivaa on kantanut. Kyllähän sen neuvotteluissa voi ilmi tuoda että jakorasia mikä jakorasia. Lopuksi koita pitää pää kylmänä äläkä provoidu tekemään mitään typerää. Helpommin sanottu kuin tehty.
moi yhteishuoltajuus onnistuu yleensä , sinun pitää olla tosi spurgu että vaimos vois vaatia yksinhuoltajuutta , itse lähdin ja mies jäi meidän yhteiseen kotiin ei kylläkään ollut vierasta miestä meni muuten vain sukset ristiin24 vuoden jälkeen taistele sulla on oikeus kotiisi ja lapsiis ja kun on yhteishuoltajuun niin ei ole elätusmaksuja puolin eikä toisin
Tässä taitaa olla käynyt niin että isästä on tullut marttyyri ja myös suurentelee omia tekemisiään. Äiti on hoitanut poikiaan aivan yhtälailla ja vieläpä ollut monia vuosia kotona lasten kanssa? ...yksinomaan elänyt lapsilleen. Äiti hoitaa kaikki lapsiin liittyvät asiat ja ruuat ja vaatteet. Jos vaimo on tullut 1/2 tuntia teitä myöhemmin kotiin esim. käytyään kaupassa niin se on aivan ymmärrettävää. Tuskin kukaan on sinua pyytänyt kotoonta lähtemään? Vaan että rauhassa sovitte eroon liittyvä asiat ennen kuin kukaan muuttaa mihinkään.
Isä ei tässä taida osata ajatella lasten etua, ei ole lasten etu taistella loppuun asti oikeudessa. Lapset tarvitsevat molempia vanhenpiaan. Jos isä on tullut petetyksi niin ei isän pitä kostaa sitä lasten kautta, tällöin hän ei ole kykeneväinen ajattelemaan lasten parasta!!!
idiootteja aina sikiää?
itsekkäitä omahyväisiä muuleja......................
1) Ei ole automaattisesti niin että mies lähtee ja nainen jää. Meillä minä (mies) olin jo lähdössä mutta päätinkin jäädä ja maksoin exsälleni karvan verran enemmän kuin mitä hänelle olisi kuulunut ja niin se oli hän joka lähti
2) Avioerohakemus paikkakunnan käräjäoikeuteen, 6 kk harkinta-aika jonka jälkeen ero astuu voimaan ellei prosessia keskeytetä. Meillä oli paperit jo kertaalleen vetämässä, homma raukesi, aloitettiin uudestaan ja erottiin.
3) Ei mitään merkitystä lopputuloksen kannalta
4) Melkein mahdoton tilanne. Jos vetäisit asian oikeusistuimen päätettäväksi, häviäisit varmasti ellet voisi osoittaa lastesi äitiä joko hulluksi taikka juopoksi. En viitsinyt lähteä tälle tielle koska perusteita ei ollut
5) Ei ole
6) Taistella mistä? Et menetä lapsia kokonaan. Vituttaa monta kertaa, sen lupaan, mutta ole lastesi elämässä mahdollisimman paljon. Vaikka kaikki eivät sitä suosittelekaan, mielestäni olisi reilua että lapset asuisivat vanhempiensa luona vuoroviikoin. Meillä se ei ole toteutunut - mulla on vuorotyö ja lapset ovat olleet tähän asti aika pieniä. Asiasta keskustellaan parhaillaan. Exsä ei ole kovin helppo - ja jos olisi niin olisiko hän silloin exsä?
Mies voi saada lapset eikä siihen tarvita edes mitään raskauttavaa. Asiat riippuu siitä miten ne hoidetaan. Ole fiksu eläkä ala riitelemään. Yleensä se kostautuu, siis riiteleminen. Asiat asioina ja lapsen parasta ajatellen. Täällä olikin pari fiksua vastausta joista kannattaa vinkkiä ottaa. Pettämistä ei tarvitse eikä edes ehkä kannata tuoda esille, koska voi antaa katkeran kuvan sinusta. Aina lapsen etu päällimmäiseksi eikä kannata lähteä toisen provoiluun mukaan, niin sinusta tulee hyvä kuva sosiaalipuolen silmissä jolloin paremmat mahdollisuudet saada suosituksia lähivanhemmaksi.
Älä myöskään muuta asunnosta pois, mutta älä ala asiasta tappelemaankaan. Annat toiselle vaihtoehdon lähteä tai sitten etsitten keinot jolla pystytte asumaan saman katon alla viralliseen eroon asti ilman että lapset siitä kärsii.
Ottaisin itse myöskin yhteyttä nyt heti jo vaikka neuvolaan ja kertoisin tilanteen ja kysyisin ohjeita. Ole aloitteellinen, fiksu, rakentava ja näytä että ajattelet lapsia etkä eroa tai katkeruutta tms. Ole valmis ja mielummin askeleen edellä koko ajan, mutta älä kieroile koska se näkyy läpi ja se ei anna hyvää kuvaa vanhemmasta.
Ei ole varmasti helppoa, mutta se kannattaa. Yksin ollessa voit sitten potkia seinää ja itkeä.
Olen itse vaimo, joka haki eroa. Olisin tietty toivonut, että mieheni olisi lähtenyt, mutta ei halunnut. Näin jälkikäteen ajateltuna, se oli sekä käytännössä että moraalisesti oikea ratkaisu.
Minusta se, joka hakee eroa, eli purkaa avioliiton, on se jonka kuuluu lähteä. Toiselle osapuolelle ei voi osoittaa ovea ja sanoa, että haluaa toisen pois elämästään. Myönnän, että itse ajattelin silloin näin.
Kukaan ei voi potkia toista omasta kodistaan pois. Varsinkin jos yhteisasuminen sopii. Jos lähtevä haluaa asua ilman puolisoaan, täytyy hänen itse olla valmis lähtemään. Tilanne on tietty silloin hieman mutkikkaampi, jos toinen on rikkonut avioliiton pettämisellä, mutta ap:n tapauksessa ymmärsin, että vaimo on lisäksi vielä pettänyt.
Itselleni kävi niin, että erohakemuksen jälkeen muutin pois kun mies ei millään suostunut. Muutama kuukausi itsekseni sai monta uutta ajatusta päähäni. Ero konkretisoitui ja aloin tajuta, että elämä ei ollutkaan niin kauhean "kivaa" itsekseni. Aikamoista vuoristorataa. Palasin ja yritettiin saada asioita kuntoon, ei kuitenkaan onnistuttu, mutta saatiin aikaiseksi "hyvä" ero eli erottiin ystävinä, saatiin sovittua kaikki asiat ilman viranomaisten apua ja lapset näkivät, että yritimme, mutta emme vain onnistuneet. Koko ero tapahtui lopulta ilman mitään dratiikkaa. Asumme nyt alle kilometrin päässä toisistamme, lapset sukkuloivat aika vapaasti molemmissa kodeissa, joustamme lasten ja omien menojemme mukaan, ja vietämme tämänkin joulun yhdessä.
En väitä, että lapset eivät olisi kärsineet sekavasta tilanteesta, mutta se, miten asiat ovat eron jälkeen menneet, on antanut lapsille varmuutta siitä, että meidän yhteinen vanhemmuus ei ole kadonnut mihinkään.
arvioida. Tämä edellinen siis kannattaa ottaa opiksi.
Kiva nähdä et joillakin on asiat saatu keskusteluilla kuntoon.Itse käyn eroa ja lastentapaamisista mielen myllerryksiä.Isä kun ei oikein ymmärrä mitä tarkoittaa yhteishuoltajuus ja lasten tapaamiset.Joudutaa asiota setviin sossuntätien kanssa.Alkoholismi kun näyttelee suurta osaa tässä tilanteessa.Lapsilla ikävä isää mutta isä unohtaa hakea lapset eikä edes vaivaudu vastaa puheluihin tai itse ilmottamaan ettei voi ottaa lapsia tykönsä.Mutta kun ei ollut sitä kristallipalloa silloin joskus et olis nähnyt tämänkin etukäteen en olisi tähän leikkiin ryhtynyt jos olisin tiennyt.