Nyt on päässy käymään niin, että olen rakastunut. En pysty ajattelemaan mitään järkevää, keskittymään mihinkään, tekemään mitään, tuo nainen vaan pyörii mielessä. Kaikki tärkeät työt menee ihan päin persettä, mutta silti ei haittaa yhtään. Möläyttelen töissä aivan käsittämättömiä asioita ihan ohimennen, ei mitään kontrollia sillon kun mietin häntä. Oikeastaan mikään muu ei kiinnosta tässä kaupungissa tällä hetkellä kuin lukea naisen viestejä ja odottaa, voi helvetti, että on tuskallista odottaa... mutta sitten kun se viimein tulee niin en malta kunnolla edes lukea, kun olen jo vastaamassa. Ja se rauha ja hiljaisuus ja tyytyväisyys mikä tulee kun kuulee rakkaansa äänen tai lukee on jo aivan uskomatonta.
Ja mitä helvettiä on nämä tunneryöpyt, olen aina kuullut, että ikävä voi olla paha... mutta on se nyt perkele, kun ison miehen täytyy itkeä itsensä uneen ihan oikeasti. Asumme siis eri kaupungeissa. Välillä on kaikki hyvin, mutta sitten taas aivan päin helvettiä kun ikävä iskee. Sillon kun ollaan yhessä, en nyt tarkota mitään rakastelua, vaan ihan vaikka kaupassa käsikädessä niin se on jotain aivan käsittämätöntä. Tuntuu kun leijailisin koko ajan, olisi voittanut lotossa ja voisi juosta kaikkia vastaantulijoita retuuttamaan ja kertomaan asiasta kuinka rakastan tuota naista.
Olen aina ollut suht neutraali ihminen... kysympä siis kuinka helvetissä olette kestäneet tunneryöpyt vai hajoaako tässä kohta ihan oikeasti nuppi ja millon alkaa se tasanen rakkaus ja voin keskittyä taas töihin ja elää kuin normaali ihminen?
Ja mitä helvettiä on nämä tunneryöpyt, olen aina kuullut, että ikävä voi olla paha... mutta on se nyt perkele, kun ison miehen täytyy itkeä itsensä uneen ihan oikeasti. Asumme siis eri kaupungeissa. Välillä on kaikki hyvin, mutta sitten taas aivan päin helvettiä kun ikävä iskee. Sillon kun ollaan yhessä, en nyt tarkota mitään rakastelua, vaan ihan vaikka kaupassa käsikädessä niin se on jotain aivan käsittämätöntä. Tuntuu kun leijailisin koko ajan, olisi voittanut lotossa ja voisi juosta kaikkia vastaantulijoita retuuttamaan ja kertomaan asiasta kuinka rakastan tuota naista.
Olen aina ollut suht neutraali ihminen... kysympä siis kuinka helvetissä olette kestäneet tunneryöpyt vai hajoaako tässä kohta ihan oikeasti nuppi ja millon alkaa se tasanen rakkaus ja voin keskittyä taas töihin ja elää kuin normaali ihminen?
Vastaukset 14
Vanhimmat
...sepä rupee helpottamaan kunhaa elätte elämää eteepäi yhessä..opitte tuntemaan toistenne nurjatki puolet..ajan kanssa muuteski se hattaramainen olotila asettuu ja tasaantuu..vaikka sittenkin rakastaa toista, mutta sitten rakastaa jo tuttua ihmistä ja rakkaus on realistisempaa..=o)
..ole nyt hassu, tota hassuutta kestää yleensä lyhyen aika..mutta sitä on kiva muistella..=o}
nii ja onnea teille..!!
tähän viel kirjaantuneena tämmösen kappaleen..mikä tuli mieleen tosta ap:n kirjotuksesta..=o}
http://www.youtube.com/watch?v=AgN-BSifdPI
se pätee vanhemmillaki pareilla..kun tulee nuita ueestaa rakastumisen puuskia..
aerosmith...*I Don't Want to Miss a Thing*
..hyvää yötä samalla jokaselle..paijatkaa rakkaitanne..
siinä oikeasti hajoaa nuppi,pääs ei liiku mitään älyllistä ja aivot on naapurikaupungissa ;)
Mulle ei koskaan pääsisi käymään noin.
Kuulostaa hyvin tutulta. jzz vastasi kysymykseesi niin ytimekkäästi ettei siihen lisättävää ainakaan minulla ole, mutta otan osaa keskusteluun kun muistelen omakohtaisia kokemuksia vastaavasta tilanteesta. Mua ainakin huvittaa se miten sillon kun odotti vastausta viestiin tai soittoa, sitä yritti muka keskittyä johonkin muuhun puuhaan ja ottaa siltä kantilta että viesti tai soitto tulee sitten kun tulee. Silti puhelimen lähettyviltä ei malttanut poistua ja kun viimein se odotettu viesti tai soitto sitten tuli, niin ei niin tärkeätä puuhaa ollutkaan etteikö sitä olisi voinut jättää kesken viestin lukemisen ja siihen vastaamisen vuoksi. Hehheh :-) Huvittaa näin jälkeen päin moinen malttamattomuus. Semmosta se on.
kattonny, ettei mee työpaikka akan takia alta....sitte meinaan lähtee se akkaki, ja rakkauski....
Oikeasti se ongelma, olosuhteet (joista tässä ei nyt enempää)huomioon ottaen. Ajattelen yhtä miestä lakkaamatta ja odottelen hänen viestejään. Mutta mun muu elämä kärsii enkä voi häntä saada. Hän ei edes ole oikeasti kiinnostunut. Joten olen alkanut pikkuhiljaa irrottautua. Päivä kerrallaan löysään otetta. Onneksi hän tekee sen minulle helpoksi. On alkanut olla ilkeä. Eräänä päivänä olen täysin irrottautunut ja voin taas hengittää ja keskittyä muihin elämän osa-alueisiin kunnolla. Kyllä se siitä.
Eräänä päivänä tajuat kuinka turha jätkä se oli. Varmasti löydät miehen joka rakastaa ilkeilemättä:)
Oo vittumaista edessä on taivas tai repivä helvetti tai molemmat peräjälkeen.
No sulla taitaa olla toivoa ensin mainitusta mutta varaudu vaan siihen jälkimmäiseen myös.
Mikä ihmisen saa kaipaamaan samaa sekoamista kerta kerran jälkeen ja sitä se on jossain hulluuden ja pakkomielteisyyden rajoilla kulkevaa suloisen katkeraa myrkkyä.
http://www.youtube.com/watch?v=wjvuAv68Z0Q&translated=1http://www.youtube.com/watch?v=wjvuAv68Z0Q&translated=1
tais hajota.. Mut, oli se todellakin sen arvoista ;-)
aika kun kaipaat näitä tunneryöppyjä...
hyvä mies housuissas. Se on ihanaa kun joku on kiinnostuntu ja itsekin jostain. Äläkä jää vahingossa auton alle....
Toisaalta suin päin suhteeseen meno on kivaa mut toisaalta, mitä sä tiedät ko. ihmisestä vielä..
ja ei niitä housuja ole pakko pitää......
Ittellä on samanmoisia tuntemuksia erästä tyttöä kohtaan. Välimatkaa on noin 500km. Ollaan tavattu baarissa, jonka jälkeen tavattu pari kertaa.
Ekan käynti kerralla en jäänyt kaipaamaan enkä tuntenut mitään erityistä, mutta tyttö taisi tuntea kun mun numeron hommas. Juteltiin siinä sit pari yötä. Pari kk meni ja hän tuli taas täällä päin käymään ja taisi olla noin viikon.
Tällä toisella reissullaan tunnettin jo toisistamme jotain. Aikaa vietettiin paljon yhdessä ja hauskaa oli. Hämmästyttävintä on asiassa, että hänen kanssaan on aina ollut helppo olla ja puhua mistä vaan. Taas hän lähti ja jäin kaipaamaan tyttö. Ajatukset olivat pari viikkoa sekasin.
Pari kuukautta taisi kulua taas, mutta oloni oli vaivautunut. Hauskaa oli hännen kanssaan, mutta tiesin sen kestävän vain hetken ja hän lähtisi taas. Tiesin että tulisi taas kauhea ikävä, joten päätin pitää etäisyyttä häneen, mutta vaihteeksi kävi niin että sylikkäin istutiin ja puhuttiin tunti kaupalla.
Yhdessä illassa en kerinnyt mitenkään kiintymään häneen ja kovaa ikävää ei tullut. Tavalaan vituttaa, että en viettänyt aikaa hänen kanssaan niinkuin olisin haluut. Toisaalta ikäävä ei ollut paha sen jälkeen. Tiedä sitten mikä olisi ollut paras vaihtoehto.
Ihmettelen kyllä miten parissa päivässä voi toiseen kiintyä niin paljon, että pariksi viikoksi menee ajatukset ihan sekasin. Viikottain ollaan yhteyksissä, mutta puhelin ja netin välityksellä ei vaan ole sama asia. Parin kuukaunden päästä hän tulee käymään taas.
Molemmat elämme tällä välillä omaa elämää ja ollut molemmilla suhteitakin.