Olen n. puoli vuotta tapaillut miestä, joka nyt on ihastunut minuun. Itsestäni tuntuu kuitenkin joka tapaamiskerralla yhä enemmän siltä, että olisi parempi, jos olisimme vain ystäviä. Miten sanon tämän miehelle kauniisti, ettei ystävyys mene?
Yhteinen ystävämme on ilmeisesti maalannut miehelle minusta hiukan vääränlaisen kuvan. Mies on varmasti luullut, että olen ajatusmaailmaltani hyvinkin samanlainen kuin hän... Tällä viikolla sain nimittäin kuulla, että ystäväni oli muillekin kavereilleen yrittänyt tätä miestä tyrkyttää lähes keinoja kaihtamatta eli on kertonut miehelle naistuttavistaan kaunitsellumpia juttuja kuin mitä todellisuus on.
Yhteisten tapaamisten aikana olen yrittänyt tuoda esille omia mielipiteitäni ja näkemyksiäni. Mies selkeästi vähän hätääntyy, jos esitän hänen maailmankuvansa kanssa ristiriidassa olevia ajatuksia ja onnistuu aina sivuuttamaan ne.
Suurin ero välillämme on se, että mies taitaa olla liian vihreä. Viimeksi tavatessamme hän ryhtyi läksyttämään siitä, että meikkini saattavat olla eläinkokeilla testattuja... Ja sitten hän moitti minua siitä, että lutraan liikaa vedellä - omassa kodissani, jossa sentään ihan itse maksan vesilaskun! Asioita, jotka eivät minusta miehelle kuulu pätkän vertaa.
Mies myös vaikuttaa kamalan kateelliselta sellaisia ihmisiä kohtaan, joilla menee paremmin kuin hänellä. Vaikka ei hänelläkään huonosti mene. Mutta panettelee minulle tuttaviaan ja työkavereitaa, jotka ovat niin ahneita ja joilla on verotietojen mukaan sellaiset ja sellaiset tulot... Tämä kuvottaa minua.
Muuten mies on ihan kiltin ja fiksun oloinen. Mutta on sellainen tuntu, että hän haluaisi minun sopivan tiettyyn muottiin. Ja jos en sovikaan, hän yrittää muuttaa minua tai sitten ummistaa todellisuudelta silmänsä...
Yhteinen ystävämme on ilmeisesti maalannut miehelle minusta hiukan vääränlaisen kuvan. Mies on varmasti luullut, että olen ajatusmaailmaltani hyvinkin samanlainen kuin hän... Tällä viikolla sain nimittäin kuulla, että ystäväni oli muillekin kavereilleen yrittänyt tätä miestä tyrkyttää lähes keinoja kaihtamatta eli on kertonut miehelle naistuttavistaan kaunitsellumpia juttuja kuin mitä todellisuus on.
Yhteisten tapaamisten aikana olen yrittänyt tuoda esille omia mielipiteitäni ja näkemyksiäni. Mies selkeästi vähän hätääntyy, jos esitän hänen maailmankuvansa kanssa ristiriidassa olevia ajatuksia ja onnistuu aina sivuuttamaan ne.
Suurin ero välillämme on se, että mies taitaa olla liian vihreä. Viimeksi tavatessamme hän ryhtyi läksyttämään siitä, että meikkini saattavat olla eläinkokeilla testattuja... Ja sitten hän moitti minua siitä, että lutraan liikaa vedellä - omassa kodissani, jossa sentään ihan itse maksan vesilaskun! Asioita, jotka eivät minusta miehelle kuulu pätkän vertaa.
Mies myös vaikuttaa kamalan kateelliselta sellaisia ihmisiä kohtaan, joilla menee paremmin kuin hänellä. Vaikka ei hänelläkään huonosti mene. Mutta panettelee minulle tuttaviaan ja työkavereitaa, jotka ovat niin ahneita ja joilla on verotietojen mukaan sellaiset ja sellaiset tulot... Tämä kuvottaa minua.
Muuten mies on ihan kiltin ja fiksun oloinen. Mutta on sellainen tuntu, että hän haluaisi minun sopivan tiettyyn muottiin. Ja jos en sovikaan, hän yrittää muuttaa minua tai sitten ummistaa todellisuudelta silmänsä...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä aliarvioi ystävääsi. Hän kyllä ymmärtää jos kerrot reilusti ja suoraan.
Puhdas vesi on meille suomalaisille itsestään selvä asia.
Perusteellaan, että minä maksan laskuni.
Ajattele asiaa vähän tarkemmin.
Siis kummalle teistä se teidän erilainen maailmankatsomus on oikein ongelma? Sulle vai hänelle? Jos hän sanoo oman mielipiteensä esim veden käytöstä niin näytät ottavan siitä herneet. Miksi hän ei saisi olla suhteessa omine mielipiteineen ja näkemyksineen? Pitäisikö hänen olla sinusta aivan hiljaa jos on jotain mieltä?
Istukaa nyt hyvät ihmiset alas ja jutelkaa. Varsinkin jos on kyse ihan kivasta ja mukavasta miehestä. Ja kun on kyse suhteesta niin molempien mielipiteille, erilaisillekin, täytyy löytyä tilaa. Sitten tehdään kompromissejä kun tullaan tilanteeseen jossa sellainen täytyy löytää. MOLEMPIEN osapuolien täytyy joustaa suhteessa.
Itse olen tällainen ns viherpiipertäjä (miehen sanat). Minä lajittelen, säästän vettä, ostan luomua jne. Mies ei. Ajaa työmatkat autolla. Yksin (argh!). Mutta minä vastaankin vain itsestäni ja minun suhteeni ympäristöön, uskontoon(ateisti) yms on vain ja ainostaan minun asioitani. En tuputa enkä muokkaa. Ja mieheni kunnioittaa minun tapaani olla. Ja vaikka olen monesti eri mieltä hänen tavoistaan, niin ei se meitä erota.
Parempi kertoa mahdollisimman pian. Tilanne on kiusallinen. Ette sovi yhteen. Eipä ihme, en itsekään sietäisi moista käytöstä. Olin monia vuosia sitten itse tilanteessa, jossa piti kertoa tyypille, ettemme sovi yhteen. Kirjoitin hänelle sähköpostin, jossa kerroin asian, koska hän ei halunnut juuri sillä viikolla tavata ja asia vaivasi minua. Hän otti jutun pettyneenä vastaan, mutta kirjoitti muutaman sähköpostin vielä ja sen jälkeen lakkasi pitämästä yhteyttä kokonaan. Toisaalta ihan ok. Hän löysi uuden treffikaverin ja kai niillä sitten jotain siitä jutusta tulikin, joten ystävyys ei säilynyt meidän välillä, vaikka tavallaan olisin sitä toivonut. Toisaalta ihan hyvä, että molemmat jatkoivat omaa elämäänsä omilla tahoillaan.