En ole missään väleissä mummooni. Lapsena luotin häneen kuin kallioon ja hän oli läheisin ihmiseni, vaikka minulla hyvä äiti ja isä onkin. Kun tulin teini-ikään, teki hän minulle jotain sellaista, mitä toivon että kenenkään isovanhempi ei tee lapsenlapselleen (kyse ei ole mistään fyysisestä ). Hän menetti ainoat lapsenlapsensa, minut ja veljeni tällöin. Äitini ei myöskään hetkeen pitänyt yhteyttä häneen.
Monta vuotta meni ilman minkäänlaista kontaktia, koska asuimme eri paikkakunnilla. Viime maaliskuussa äitini kuitenkin osti mummolleni asunnon samalta paikkakunnalta missä asumme, sillä mummo on sairas yms. Teini-ikäisenä äitini lupasin minulle aina että minun ei tarvitse olla misään kontaktissa mummooni, mutta nyt on alkanut maannittelu ; etkö jo voisi antaa anteeksi? aiotko vihata häntä hänen kuolemaansa asti? hän on kuitenkin sukua? hän on pahoillaan teostaan...ja etc. Olen ilmaissut mielipiteeni äidilleni, että en halua olla minkäänlaisessa yhteydessä mummooni edelleenkään ja että vihaan häntä yhtäpaljon kuin kuusi vuotta sitten.
Kaksi viikkoa sitten soitin äidilleni että tulen käymään. Pääsin ovesta sisään niin mummoni istui keittiössä. Lähdin samantien pois ja loukkaannuin äidilleni suunnattomasti. Miksi hän ei voinut puhelimessa sanoa että mummo on käymässä? Miksi hän ei kunnioita mielipidettäni olla pitämättä yhteyttä mummooni? Onko minun muka pakko antaa anteeksi koska hän on sukulaiseni?
Jälkeenpäin äiti kehtasi vielä kysyä että enkö edes tullut moikkaamaan mummoani.
Onko äitini oikeassa? Pitääkö antaa anteeksi? Helpottaako se elämääni vaikka en ikinä unohda miten mummo minut petti? Asiat menivät hyvin enkä ajatellut tätä asiaa niin kauan kun emme asuneet samalla paikkakunnalla. Tämä kaupunki on kuitenkin sen verran pieni, että olen joutunut väkisin törmäämään mummooni esim. kaupassa, jolloin "raukkamaisesti" pakenen hyllyjen taakse. Olen niin täynnä raivoa kun ajattelenkin sitä, että minun pitäisi antaa anteeksi hänelle....samanlaisia kokemuksia kenelläkään?
Monta vuotta meni ilman minkäänlaista kontaktia, koska asuimme eri paikkakunnilla. Viime maaliskuussa äitini kuitenkin osti mummolleni asunnon samalta paikkakunnalta missä asumme, sillä mummo on sairas yms. Teini-ikäisenä äitini lupasin minulle aina että minun ei tarvitse olla misään kontaktissa mummooni, mutta nyt on alkanut maannittelu ; etkö jo voisi antaa anteeksi? aiotko vihata häntä hänen kuolemaansa asti? hän on kuitenkin sukua? hän on pahoillaan teostaan...ja etc. Olen ilmaissut mielipiteeni äidilleni, että en halua olla minkäänlaisessa yhteydessä mummooni edelleenkään ja että vihaan häntä yhtäpaljon kuin kuusi vuotta sitten.
Kaksi viikkoa sitten soitin äidilleni että tulen käymään. Pääsin ovesta sisään niin mummoni istui keittiössä. Lähdin samantien pois ja loukkaannuin äidilleni suunnattomasti. Miksi hän ei voinut puhelimessa sanoa että mummo on käymässä? Miksi hän ei kunnioita mielipidettäni olla pitämättä yhteyttä mummooni? Onko minun muka pakko antaa anteeksi koska hän on sukulaiseni?
Jälkeenpäin äiti kehtasi vielä kysyä että enkö edes tullut moikkaamaan mummoani.
Onko äitini oikeassa? Pitääkö antaa anteeksi? Helpottaako se elämääni vaikka en ikinä unohda miten mummo minut petti? Asiat menivät hyvin enkä ajatellut tätä asiaa niin kauan kun emme asuneet samalla paikkakunnalla. Tämä kaupunki on kuitenkin sen verran pieni, että olen joutunut väkisin törmäämään mummooni esim. kaupassa, jolloin "raukkamaisesti" pakenen hyllyjen taakse. Olen niin täynnä raivoa kun ajattelenkin sitä, että minun pitäisi antaa anteeksi hänelle....samanlaisia kokemuksia kenelläkään?
Vastaukset 291
Vanhimmat
ammattiauttajan kanssa ongelmastasi. Hänelle voisit myös avautua välirikon aiheuttaneesta ongelmasta ja sen tuomista traumoista.
Itselleni tuli välirikko erään läheisen sukulaiseni kanssa monia vuosia sitten. Välimme palasivat "ennalleen" lähes kymmenen vuoden jälkeen. Yhä vieläkin olen hänen seurassaan varuillaan ja varon sanomisiani, vaikka normaali kanssakäynti onnistuukin.
Juu kokeile ammattiapua. Kun olet noin perääntymättömästi loukkaantunut uskon myös että on jostain traumaattisesta kyse.
uskon että asiasta olisi ITSELLESI apua. On rasittavaa vihata ja vanhemman ihmisen kyseessä ollessa selvittämismahdollisuus saattaa loppua.
En usko että sinun tarvitsee hänelle anteeksi antaakaan. Vain selvittää asian tärkeys itsellesi. Jos se ei ole tärkeää tulet varmaan toimeen paremmin äitisi kanssa.
Äitinä tiedän että anteeksiantaminen niin vanhemmilleen kuin lapsilleen onkin helpompaa ja ymmärrän äitiäsi.
Toivon sinun saavan rauhan asiasta. Selvitä vähintään äitisi kanssa.
sukulaisista ei ole kun harmia. omaa mutsiani en ole 30 vuoteen tavannut enkä myöskään tule tapaamaan. enkä edes tiedä et onko mokoma ees hengissä enää eikä myöskään kiinnosta. joten en ole anteeksi antanut tähän päivään mennessä sitä mitä aikanaan teki mulle.
Kumma kun hän ei sitä näy aikuisena ihmisenä ymmärtävän. Luuliko hän että kiljaiset riemusta nähdessäsi mummon istumassa hänen luonaan?
Minulle on myös äitini tehnyt tuolla lailla kerran, kun välini siskooni olivat jäähyllä. Hän ei kertonut minulle, että on kutsunut siskoni samaan aikaan käymään kun minä tulin ulkomailta. Olipa "mukava" yllätys. Kyllä teki mieli tilata hotellihuone, mutta jotenkin nielin kiukkuni. Ei se mitenkään parantanut suhteitani kumpaankaan.
Suosittelen, että otat yhteyttä ammattiauttajaan, joka kuuntelee sinua ja antaa sinulle ehkä keinot päästä yli siitä mitä mummosi sinulle teki.
Lykkyä tykö!
Miksi olet noin kova? Elämä ei ole potkinut SINUA vielä tarpeeksi. Soisin sen niin tekevän.....
"Miksi olet noin kova? Elämä ei ole potkinut SINUA vielä tarpeeksi. Soisin sen niin tekevän..... "
Tuon lauseen kirjoittaja on ihan selvästi harras uskovainen, koska sieltä suunnasta on tapana tulla kirouksia ja pahoja toivotuksia toisille ihmisille.
Aloittajalle toivotan rutkasti voimia ja itsekunnioitusta. Ei sinulla ole mitään velvollisuuksia lähestyä ja kumarrella sellaista ihmistä, joka on tehnyt sinulle julmasti pahaa. Se, että kyseisen teon on tehnyt isoäiti, tekee asian vieläkin pahemmaksi.
Ja katkera. Ja haluat muidenkin olevan katkeria, miksi? Koskapa sinä olet onneton, haluat toistenkin olevan sitä?
En muuten ole uskovainen. Olenpahan vain realisti. Minkäs teet?
Se on ihan käsittämätöntä. Eikö hän ole kärsinyt tarpeeksi?
Mutta iän kanssa Siperia opettaa, sitten vaan voi olla jo liian myöhäistä. Enhän minä hänelle pahaa tahdo, hyväähän tahdon kun toivon hänen viisastuvan. Toisilla se ei vaan onnistu kuin kantapään kautta. Fiksumpi väki kykenee siihen lukemalla tai ottamalla neuvoista vaarin.
Yhtä kaikki, fiksuuntuminen on ainoa oikea suunta, ei katkeroituminen. Takuut annetaan.
Jos kaikki on sinulle noin mustavalkoista, niin voi voi. Taitaa olla itselläsi aika paljon oppimista vielä, toivottavasti aikasi riittää.
Hemmotellun pikkulapsen touhulta tämä kuulostaa.
Miksi tulla nettiin valittamaan lähisukulaisten keskeisistä
pikku kinoista?
Vastauksesi tuntuu minustakin hyvin pahansuovalta ja kovalta. Näetkö ehkä itse omat negatiiviset ominaisuutesi aloittajassa? Ajattelet, että lyötyä on helppo lyödä, niin oma paha olosi helpottuu, jos Siperia on sinua kovastikin kolhinut.
Anteeksiantaminen ei ole helppo asia. Loukkaaminen tuntuu erittäin pahalta lapsesta, jos loukkaus tulee ihmiseltä, jolta lapsi odottaa lämpöä ja huolenpitoa.
Kaikesta voi kylläkin selvitä. Se ei tapahdu hetkessä.
Toivon sinulle opettele ymmärtämään nimimerkille itsellesi enemmän myötätuntoa, lämpöä ja sitä
fiksuuntumista! Kaikella rakkaudella. Sinullakin on ehkä ollut joku vastaava paha kokemus,
joku läheinen vahingoittanut? Voitko rehellisesti väittää, että haluat hyvää nimittelemällä kovaksi ja toivomalla vaikeuksia, elämän potkivan ... ?
Sinulla opettele ymmärtämään taitaa olla tosi paha mieli, mistä se sitten johtuukaan.
Kaikkea hyvää sinulle ja aloittajalle! Vaikeuksista VOI selvitä.
Ei toivoteta Siperiaa tai elämän potkuja kenellekään, eihän?
Hyviä suorituksia ja menestystä - oli kyseessä työ, opiskelu, ihmissuhteet ... - ei tule ilman vastoinkäymisiä, ne ovat välttämättömiä kehittymiselle ja kasvamiselle.
Onnellisia, iloisia, 'aurinkoisia' päiviä elämäämme toivomme kaikki, mutta jos synkkiä ja 'pilvisiä' ei ole, niin hyviä aikoja ei voi tunnistaa.
Rakkautta ja sielujen sympatiaa janoamme myös joka ainoa mutta ilman pettymyksen kyyneleitä emme sitäkään elämän perusasiaa opi, keksi, hoksaa ja osaa siitä iloita.
Alkuunpanijalle: aikuisuus tarkoittaa sitä, että sinä opit ajattelemaan, mikä sai mummosi tekemään niin kuin teki. Kysy, selvitä, ajattele ja puntaroi hänen vastauksensa perusteella, hänen elämäntarinansa ja -kokemuksensa tietäen (?), mikä oli se syy, minkä takia mummo toimi niin kuin toimi. Sillä joku syy siihen on, se on eri asia pystyykö hän sen sinulle kertomaan. Ja se on taasen hänen elämänsä ongelma ja tragedia. - Ymmärrystä kehiin, anteeksianto tai ainakin asiainlaidan hyväksyminen tulee helpommaksi.
Olisi oikein että anteeksi annettuasi ihmiselle, ei teolle, vapautuisit vihan kahleista, jäämättä niihin enää kiinni.
Minulle ei ainakaan selvinnyt mitä mummo oli tehnyt ? Prvovo höpinää
Näin minäkin ajattelen, että on provo. Pitäis ainakin vähän valaista millaisen asian mummo on tehnyt.
Ja voihan olla, että joku on jopa valehdellut jotain ja sitten tämä lapsi on uskonut sen ja kantaa kaunaa mummolle, joka ehkä on täysin tietämätön syystä miksi lapsenlapsi ei halua olla yhteydessä hänen kanssaan.
Tuo sinun lässyn - lässysi oli todella säälittävää. Sääli kohdistui sinuun. Toivottavasti tutustut Siperiaan, ja opit sen tervehdyttävän vaikutuksen, jotta lässytyksesi muuttuisi järkeväksi sanottavaksi.
Taitaa olla turha toivo. Fiksuus kun ei ala tyhjästä.
Siitä vaan, sinulle tiedoksi, että tietyin säännöin netti on KAIKILLE avoin keskustelufoorumi. Siperialle vain hymähtelen... Mitä tulee sukulaisiin ja väleihin heidän kanssaan niin itse olen oppinut, että totta todella on sanonta, että sukulaisiaan ei voi valita. Toivon sinulle keskustelun aloittaja rohkeutta käsitellä ko. asia tavalla joka itsellesi parhaalta tuntuu. Meidän tunteita ei elä kukaan muu kuin me itse joten meillä on oikeus toimia ja elää se asia huomioiden myös sukulaisten suhteen.
Sisi mitä?? Älä yleistä. EI uskovaiset toivo kirouksia muille ja huonoa.
Tuotaah!! ette taida nyt keskittyä itse asiaan, vaan tappelette keskenänne!!
Siperiasta puheen ollen, sinut ja sen mummon voisi lähettää samalla junalla sinne karhujen ruaksi. Olisi suomessa 2 itsekästä idioottia vähemmän.
Kanattaa vain pitää mölyt mahassasi, kun et kuitenkaan kuulu siihen "fiksumpaan väkeen".
"Lukemalla", lukemalla mitä? Lakikirjaa? Siinä tapauksessahan se mummo pitäisi lähettää sinun kanssasi sinne siperiaan etsimään sinun "fiksuuntumistasi".
Uskon kyllä että et ole uskovainen, mutta et sinä ole kyllä realistikaan.
Lyhyesti sinä olet vain ääliö, mene hoitoon.
Hoitona suosittelen katolta hyppäämistä ja raakaa etanolia.
USKOMATONTA SINULTA SYYLLISTÄÄ UHRIA!!! TARVITSEEKO ELÄMÄN POTKIA UHRIA VIELÄ LISÄÄ PÄÄHÄN?? MIETI VÄHÄN MITÄ TÄNNE KIRJOITAT. KYSEINEN NUORI NAINEN ON VARMASTI MUUTENKIN HERKILLÄ JA HÄMILLÄÄN ASIASTA. ELÄMÄN TULISI KOULUTTAA ILKIMYKSIÄ EIKÄ HEIDÄN UHREJANSA!!! ANTEEKSI EI OLE KENENKÄÄN PAKKO ANTAA KENELLEKÄÄN JOS EI SILTÄ TUNNU.
Potkitaan vaan ylpeys pellolle.. kyllä se vielä nöyrtyy..
MIKSI KAIKKIEN PITÄISI OLLA NIIN KAMALAN NÖYRIÄ??
OLKAA IHMISET YLPEITÄ OMASTA IHANASTA ITSESTÄNNE. ARVOSTAKAA ITSEÄNNE ÄLKÄÄKÄ ANTAKO KENENKÄÄN TAI MINKÄÄN (ESIM. OTSIKOSSA MAINITTUJEN ASIOIDEN) ITSEÄNNE NÖYRYYTTÄÄ. HYVÄLLÄ ITSETUNNOLLA VARUSTETULLA IHMISELLÄ EI OLE MITÄÄN TARVETTA NÖYRYYTTÄÄ JA SATUTTAA MUITA TAI ITSEÄÄN.
Sanoisin tälle nuorelle, että mitä nopeammin annat anteeksi, sen nopeammin saat rauhan. Vai hautaatko mahdollisesti mummon rystyset valkeana ? Suurimmat riidat lähtevät monesti aivan pienistä asioista, jotka matkan varrella saavat lisää pontta, ja eihän maailmassa olisi niin paljon sotiakaan, jos anteeksiantamista olisi riittävästi.Viha kyllä ruokkii itse itseään.
Kuten huomasit, kun et ole antanut mummolle anteeksi,niin nyt tuli riita äidinkin kanssa.
Ja taas oli muiden vika.
Älä kuuntele näitten rakkaudettomien ihmisien neuvoja, jotka jakelevat neuvojaan tälläkin palstalla vain siksi, että saisit elämäsi entistä pahemmaksi.Näitä ihmisiä joilla elämä on päin peetä. Sillä keltä puuttuu rakkaus, siltä puuttuu kaikki. Mene mummosi luokse ja sano, että olet kovin pahoillasi, kun kannoit vihaa ja haluaisit antaa anteeksi. Luulen että mummosikin ymmärtää ja molemminpuolinen sopu syntyy.
Tiedän kokemuksesta, että suurempikin lottovoitto jää kakkoseksi ilon rinnalla, kun voi elää normaalisti miettimättä koko ajan asiaa ja pakoilematta vaikkapa hyllyjen takana.
Löytyy apua!
Katso video napsauttamalla linkkiä.
Linkki: http://www.youtube.com/watch?v=C1AhH3wYYjs
Mutta et varmaankaan ollut aivan tosissasi, jos olet aikuinen ja elät tällä Tellus-planeetalla.
Käytännössä en ole havainnut tilanteeni paranevan, vaikka olen antanut anteeksi äidilleni. Edelleen hän ahdistaa ja tyrannisoi minua, myös anteeksiannon jälkeen. Isovanhempani olivat ihania kaikki yhteiset vuotemme, mutta ne kuuluvat Suku on paras-keskusteluihin.
On tosiaan sukukohtaista, onko pakko antaa anteeksi vai onko se omaehtoista. Älä alistu äitisi tahtoon, vaan toimi oman pääsi mukaan. Minäkään en ole alistunut enää täysi-ikäisenä yhtä voimakkaasti kuin murrosikäisenä.
Minulla vastaavasti isä kysyy ja ihmettelee, miksi en tule tapaamaan äitiä. Muuta eri paikkakunnalle, jos mahdollista.
Jos mummo on ollu tosi läheinen pienenä niin mitä ihmettä niin kamalaa se on voinu tehä ettet voi antaa anteeksi. Mun mielestä jokainen tekee joskus virheitä ja jos niitä tekemiään asioita katuu niin pitäis antaa anteeksi. Tosin ei raiskaajille eikä murhaajille. Ja sukulaisille mun mielestä pitäs ees yrittää antaa anteeksi kun välillä niitten kans on melkeen pakko olla tekemisissä. Mulle sukulaiset on tärkeitä eikä kyllä oo koskaan tehny mitään pahaa joten en osaa samaistua.
että mitä mummosi teki? Jotta tiedämme, voisimme auttaa =)
sanoa itseksesi itsellesi:minä annan hänelle anteeksi. Tee sitä useampana päivänä ja vaikka vain ajatuksissasi.Se helpottaa omaa oloasi.Kohteen ei edes tarvitse tietää koko asiasta.
Itse olin hyvin katkera eräälle ihmiselle, joka yritti "kostaa" perheellemme lastemme kautta
salaa erilaisilla ilmiannoilla n.s. kokemaansa vääryyttä, mikä liittyi aikuisten harrastustoimintaan.
Kun sain sanottua itselleni nuo sanat, oloni alkoi helpottua.Kokeile!
Luin eilen Pekka Hämäläisen kirjaa "Elämä on epäreilua" (opettele hyväksymään ja antamaan anteeksi tms). Se ei kyllä yhtään vakuuttanut minua. Miten voi haluta antaa anteeksi ihmiselle, joka on tehnyt todellista vääryyttä lähimmäisilleen ja itse on sitä mieltä, ettei ole tehnyt "mitään väärää"? (siis patologinen narsisti ja valehtelija, toisten selän takana toimiva kieroilija) Ja tällainen tyyppihän porskuttaa eteenpäin uhraamatta ajatustakaan tekemänsä vääryyden uhreille...
SEN voi "uhrikin" toki oppia ajattelemaan ja hyväksymään, että tuo ihminen ja elämä yleensä ON epäreilu/a, ja että elämä tai jumala ei kosta tuolle väärintekijälle vaikka kuinka niin toivoisi. Itsekään ei ole halua ruveta oman käden oikeutta käyttämään. Minusta ainoa vaihtoehto on leikata tuo väärin tehnyt henkilö kokonaan elämästään ja opetella elämään kuin hän ei olisi enää elossakaan. Ei ajatustakaan hänelle, kunhan on elänyt vihantunteen kunnolla läpi, vuosien aikana se kyllä hellittää. Mutta oppi on saatu: tuon ihmisen en enää KOSKAAN anna tulla elämääni! Hän on faktisesti minulle kuollut. En aio hokea jotain tekopyhää mantraa "Minä annan sinulle ... anteeksi", sillä sitä en pakottamallakaan voi saada itseäni tekemään tai tuntemaan. Eläköön vain omaa elämäänsä ilman ihmistä/ihmisiä, joille on väärin tehnyt, ei voisi vähempää kiinnostaa.
Miksi utelet?
Että voit sitten maanantaina kahvitauolla retostella tarkemmilla yksityiskohdilla???
UTELIAISUUS EI KUULU SIVISTYKSEEN!
Nyt on kuule jäänyt jotain ymmärtämättä: ei sinun tarvitse pyytää tai varsinkaan antaa anteeksi kenenkään muun takia kuin itsesi.
Sinun painolastisi se on, jos / kun kannat vihaa, kaunaa tms. epähyödyllisiä tunteita, jotka jäytävät ja nakertavat vain omaa mielenpuoltasi.
Tulet onnellisemmaksi ja viisaammaksi ihmiseksi kun käytät nekin ajat ajattelemalla hyviä ja kehittäviä, positiivisia ajatuksia ja asioita. Siksi "mantroja hoetaan", helpottamaan tietä ...
Sillä lailla tästä epäreilusta elämästä selviää paremmin, ehkä jopa voittajana.
On vaikeaa antaa anteeksi, mutta ole vahva ja anna anteeksi uudestaan, vaikka et tekoja hyväksyisi. eikä sinun tarvitse hyväksyäkkään. Aina kun annat anteeksi, vapaudut vihasta.
osaavat ne mummotkin tehdä kun sen pään ottavat ja aivan anteeksiantamattomia tekoja. Murhata ja raiskata voi henkisestikin herkän nuoren ihmisen maailman ja elämän.
On omia kokemuksia, joten tiedän mistä puhun.
Ellei kerro mitään niin on aika vaikea ottaa kantaa. Onko se mummo joka on tehnyt väärin vai onko lapsenlapsi antanut jollekin asialle liian suuret mittasuhteet.
Jeesuksen edessä me saamme kaikki anteeksi tuhat kertaa tuhat. Jopa ne jotka pikkusieluisen ihmisen mielestä kuuluisivat siperiaan.
Ei sinun tartte mitään antaa anteeksi vaan mummon pitää pyytää anteeksi ja hyvittää tekonsa mikä sitten ollut. Jotkut vanhat ihmiset luulevat tehdä nuoremmilleen ihan mitä tahansa mutta kun sitten nuoriso sanoo että hastala fista niin sitten jälkeenpäin kun omat teot ovat rupeneet kolkuttelemaan omaatuntoa niin kuvittelevat että sitten kun ovat vanhoja ja sairaita voidaan vielä sopia mutta sehän ei nykynuorisolle käy.
Itseäni on mini anoppikokelas yrittänyt pompottaa mutta aina ovat toiseksi jääneet.
Se sisälukutaito olis kyllä kova sana sinunkin kohdallasi. (sori että sanoin suoraan)
Suorapuhe se auttaa! Suosittelisin suoraa puhetta jokaiselle. Moni asia ratkeaisi helpommin. Tässä kiemurtelijoiden yhteiskunnassa olen oppinut arvostamaan ihmisiä jotka sanovat asiansa suoraan ja selkeästi. Jättäkää ne vihjailut vähä-älyisille. Ajattele kuinkapaljon energiaa sinullakin päivän aikana säästyy jollekkin mielekkäämmälle tekemiselle jos kaikki ihmiset puhuisivat suoraan ja siten ei tarvitsisi tuhlata energiaansa ja aikaansa jollekkin hemmetin dekoodaamiselle, salapoliisihommille ja kryptojen ratkonnalle jota ei ole halunnut ensisijassa lainkaan tehdä. Jäisi väärinkäsitykset ja turhat kakkanjauhannat. Moni suhde selkenisi ja olisi helpompaa olla. Ei muutakuin katti pöydälle.
en halua julkisesti kertoa mummoni teosta, koska en ole pystynyt siitä puhumaan parhaalle ystävällenikään. tuona aikana kun asia tapahtui kävin "ammatti auttajalla" erään muun elämääni järkyttäneen tapauksen takia, mutta käsittelimme myös tätä asiaa. En muista saaneeni muuta kuin myötätuntoa irti.
Luulen myös, että äitini on painostanut minua antamaan mummolleni anteeksi, koska on itse joutunut antamaan hänelle anteeksi. Mummoni oli todella huono äiti ; rappioalkoholisti joka ei pystynyt tarjoamaan lapsilleen mitään. Äitini lähti kotoa pois 16v. ja otti 11 v. veljensä mukaan. Mummoni on loukannut äitiäni monet kerrat, ennen kuin tuli uskoon ja alkoi jehovantodistajaksi. Elämäntapnsa parannettuaan on äitini pystynyt antamaan hänelle anteeksi, mutta ei tietenkään unohtamaan asioita. Hän on kuitenkin ihan ok väleissä mummooni.
Tämä asia lisää vihaani mummoa kohtaan. Eikö ihminen opi mitään? Hän menetti jo kerran lapsensa (osa äitini sisaruksista ei pidä mitään yhteyttä häneen), joten eikö hän voinut ottaa opikseen että ei menettäisiä myös lapsenlapsiaan. Vielä ainoita sellaisia (minä ja veljeni). Hän on aivan varmasti narsisti ja jollain tapaa mielisairaskin.
Kuten nim.merkki vivre sa vie sanoi, oli helppoa ku mummo oli minulle "kuollut". En nähnyt häntä eikä hänen kanssaan tarvinnut olla tekemisissä. Nyt kun hän asuu samassa kaupungissa, törmään häneen väkisinkin. Hän voi tulla työpaikalleni koska tahansa. Pahinta oli kun näin hänet ensimmäisen kerran kuuteen vuoteen viime kesänä veljeni yo-juhlissa. Hän moikkasi minulle, moikkasin ERITTÄIN hiljaa takaisin ja yritin kävellä ohi huomaamatta. Tällöin hän tarrasi käteeni ja sanoi kuin lapselle : "MITÄS SANOTAAN?".
Lapsena hän varmasti minut vielä mieltääkin, sillä olemme tavanneet viimeksi silloin, kun olin n.16 vuotias.
Ahdistun todella paljon aina kun näen hänet yleisillä paikoilla. Kaikki viha vyöryy takaisin. Olen ajatellut välillä sitä, pystyisinkö antamaan anteeksi. Ajatus tuntuu mahdottomalta.
Minulla on myös marttyyriäiti, joka vaatii paijaamista ja hyvittelyä vaikka HÄN on kohdellut meitä lapsiaan kaltoin ja sillä tavoin ajanut meidät pois läheisyydestään. En suostu pitämään mitään yhteyttä häneen enää, niin paljon hän on minua loukannut vuosikymmenten aikana.
Tiedän, että hän puhuu minusta pahaa kaikille jotka vain suostuvat kuuntelemaan. Mutta koska asun eri paikkakunnalla enkä käy entisellä kotipaikkakunnallanikaan koskaan, pääsen useimmiten kuulemasta niitä mielisairaita juttuja joita äitini keksii saadakseen sääliä ympäristöltään.
En oikein edes mieti enää tuota, että minun "pitäisi" antaa hänelle anteeksi. Minulle tuntuu olevan parasta, kun ajattelen häntä ylipäänsä mahdollisimman vähän. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa tavata häntä enää koskaan.
Elämä on inhimillistä, ja suuriakin virheitä tulee tehdyä. Itse sanoit, että mummosi on mielisairas, vanhus. Ja sellaisen sairaan ihmisen sinä sitten tuomitset? Millainen ihminen sinä oikein olet, kun poljet sairasta vanhaa ihmistä? Ei voi kun ihmetellä?
Yleensä, ja normaalisti ihmistä kätellään, ja sanotaan päivää, kun pitkän ajan jälkeen nähdään. Sinulle tiedoksi, kun äitisi ei ilmeisesti ole käytöstapoja opettanut. Lapsellinenhan sinä olet, miksi sinua ei saisi lapsena pitää?
No, onpas tämä. Itsekkäiden ihmisten kokoontumiskerho? .....minulle itselleni tuntuu olevan parasta........
hehehehheh. oikeesti? Kyllä teillä raukoilla on niin surkean heikko ITSETUNTO, että sivullista naurattaa. Ja käytöksenne on niin lapsellista että.
On minullakin sairas mummo, joka on puhunut läpiä päähänsä jo vuosikaudet, mutta eipä ole minua estänyt välittämästä hänestä siitä huolimatta. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, käymättä lähtöruudun kautta. Elämässä tulee kuulkaas vielä niitä sanomisia suuntaan ja toiseen koko kopallinen ja pahemiltakin suunnilta kuin joku mummo. (esim, työantaja) Ja niistäkään ei auta vetää herneitä nekkuun.
Noi teidän lapselliset juttunne saavat minut kyllä tuntemaan itseni tosi vanhaksi, vaikka olen vasta hieman yli neljän kympin.
Mummoni ei ole sairas, eikä vanhus. Ei ole täyttänyt edes seitsemääkymmentä. Mielisairaudestakaan ei ole todisteita, mutta jonkunnäköistä olen itse epäillyt, kuten aikasemmin kirjoitin - "Hän on aivan varmasti narsisti ja jollain tapaa mielisairaskin. ".
Tarkoitat siis että ihmiset saavat tehdä mitä tahansa, ja heille pitää aina antaa anteeksi? Uskon toiseen mahdollisuuteen teoriassa, mutta periaattessa me lapsenlapset olemme mummoni toinen mahdollisuus, minkä hän pilasi. En ymmärrä myöskään pointtiasi että miksi minä olisin jumala ja tuomitsisin? Jumalahan ei tuomitse vaan armahtaa ja antaa synnit anteeksi. Näin olen ainakin käsittänyt vaikka ateisti olenkin. Minähän olen vain ihminen, enkä pysty antamaan anteeksia kamalaa tekoa, jonka mummoni on minulle tehnyt. En myöskään ymmärrä millä tavalla annan pahan kiertää? Ainut kelle tässä teen pahaa oloa, on minä ja mummoni. Uhri ja syyllinen. Kuten jo aikasemmin mainitsin, en pysty puhumaan asiasta kenellekkään, joten kukaan muu kuin mummoni, minä, äitini ja silloinen psykiatrini ei tiedä tästä.
Tunteitaan ei voi pakottaa. Jos on katkera ja siitä ei pääse yli, mitä hyötyä on "antaa anteeksi" ja ruveta väleihin ihmisen kanssa, jota kohtaan ei voi tuntea hyvää tahtoa eikä luottamusta.
Oudolta minusta kyllä tuntuu, että hän oli sinulle aikanaan niin tärkeä ihminen, jos hän kerran oli alkoholisti, jonka luota oma äitisikin pakeni.
No joka tapauksessa voit olla ihan tyynesti oma itsesi ja vältellä häntä jos on tarpeen. Ei ketään ole pakko tavata.
Itse en ole ollut erään sukulaiseni kanssa missään tekemisissä 30 vuoteen, vaikka asumme lähekkäin. Ei se niin vaikeaa ole, sillä olen kokonaan siirtänyt hänet pois elämästäni.
Juttusi ovat aivan p:stä, onneksi et pannut omaa nimeäsi allekirjoitukseksi, ettet häpäise koko sukuasi...
Luuletko tosissasi, että aina on vain sanoista kyse? Teot puhuvat aina enemmän kuin sanat. Minulle ikävin ihminen on moneen kertaan vakuutellut rakastavansa minua yli kaiken, mutta hänen tekonsa ovat mitätöineet hänen sanansa.
Eihän anteeksianto tarkoita sitä, että hyväksyisit mummosi teon tai aikoisit jatkossa pitää yhteyttä. Se vaan auttaa sinua ymmärtämään, että näin kävi, mutta hengissä ollaan. Turha pitää suurta vihaa sisällään, sinähän siitä kärsit eniten.
Voit yrittää ymmärtää mistä teko johtui ja miksi mummosi teki niin. Ei kuitenkaan tarvitse sanoa, että se on ok tehdä toiselle pahaa. Anna anteeksi, mutta älä hyväksy sellaista käytöstä. Eli vielä; ei tarvitse olla yhteyksissä.
Ehkä sitten kun ymmärrät mitä yritän sinulle kertoa, huomaat, että Sinun on paljon keveämpi hengittää ja olla.
arpa on silti heitetty.
tuntuu erittäin kohtuuttomalta pitää vuosien mielenoisoituksia henkilölle ja varsinkin omalle sukulaiselleen tai äidilleen...se on kulkaas vain kasvunpaikka henkiseltä puolelta...jos joku mummo tekee kerran jotakin niin siitä on loppuelämä kannettava kaunaa ja uskon ettei mitään niin pahaa kuin jos mummosi oli myynyt sinua tai jotain vastaavaa jonka jälkeen et suostuisi tapaamaan, mutta tässä on vissiinkin jostakin juopottelusta vain kyse...ei kannata olla henkiseltä tasolta raukkamainen...kaikki tekee virheitä ja lähdetkö käppäsemään kun työnantaja moittii sinua...ala kasvamaan ja se anteeksi antokin on helppoa kun ei ole edes isoista asioista kyse...
sitä anteeksi antoa ja annat olla sen jälkeen koko jutun teit mitä et uskonut olevan mahdollista joten ylitit itysesi...ja et enää kasaa asioita omassa pienessä sievässä maailmassasi vaan kerrot ne äidillesi ja kun sen olet tehnyt ei ne enää tunnukaan niin suurilta...olen itsekin nähnyt paljon pahempaa ja menettänyt aivan kaiken syyttömästi ja toisen kierouden takia ja tiedän ettei kaikkea tarvitse antaa anteeksi mutta voi jakaa asioita ja kun olet omassa mielessäsi ymmärtänyt ettet voi toista muuttaa vaan oman ajasttelusi elämäsi voi jatkua...nyt sinä pyörit ympyrää kun et voi vihantunteesta päästää irti etkä' jatkaa elämääsi, seuraavaksi tulee katkeruus ja kainaisuus ja alkoholi kun et voinut/osannut luovuttaa irti katkeruudesta ja vihastasi...kun ymmärrät tämän niin tiedät että sait paljon autettuasi itseäsi ja pääset jatkamaan nuoren naisen elämää puhtaalta pöydältä! ajattele edes mitä kirjoitin sinulle ja voimia ylittää itsesi...sydämellä
Kirjoitit "me lapsenlapset olimme mummoni toinen mahdollisuus, minkä hän menetti".
Mummoja on monenlaisia. Olen itse mummo, enkä ole koskaan nähnyt ainoaa lapsenlastani. Tyttäreni sortui alkoholiin ja huumeisiin ja meni hetken hurmassa toisen samanlaisen kanssa yhteen. Kahden abortin jälkeen tytär sitten synnytti vieraassa maassa.
Yhteydenpito oli jo ennen lapsenlapsensyntymää sitä, että tytär ja hänen miehensä kiusasivat minut lähes sairaalakuntoon. Lapsenlasen synnyttyä olen ollut todella huojentunut, etten enää heistä kuule. Oli todella ahdistavaa kun piti sivusta seurata aikuisten ihmisten rappiota, ja kun siihen vielä lapsenkin tekevät. Ajattelen, että on Jumalan siunaus kun tyttären kiusaamisesta vapauduin vuosikymmenten helvetin jälkeen. HUOM! Tytär on siis jo lähempänä neljääkymmnetä. Ajattelen myös, että on suuri armo kun en ole nähnyt enkä tavannut lapsenlastani, koska näin ollen en ikävöi häntä.
Katson siis saaneeni uuden mahdollisuuden kun lapseni poistui elämästäni. Huumeiden käyttäjän äitinä voin sanoa, että pahimpina väkivallan aikoina toivoin jopa kuolevani, että vapautuisin tuosta ainoasta tyttärestäni! Saattaa tuntua ehkä oudolta, mutta lapsenlapsi ei minusta ole mikään mummon toinen mahdollisuus. Jos näin ajattelee, niin silloin on itse pahasti hukassa. Silloin lapsenlapselle ikäänkuin täytyisi hyvittää jokin vääryys, joka on kohdannut esim. lapsenlapsen omaan vanhempaa.
Hölmöä!
Minä en edes ota sellaista riskiä, että elämäni ja mielenrauhani pilaisin tapaamalla lapsenlapseni. Jos viranomaiset eivät puutu, hänen vanhempansa luultavasti tulevat kiduttamaan lapsen hengiltä ennenkuin hän edes tulee täysi-ikäiseksi. Mummona olen täysin aseeton tässä tilanteessa, joten on vaan pakko jatkaa omaa elämäänsä.
Vaikeaa on elää vihassa ja katkeruudessa, mutta edes muutama sana ohimennen, niin kummallakin on parempi olla. Juomiset ja kännäämiset, ja mummo ei varmaan edes muista niitä aikoja koska viina on turruttanut järjen. Jos hän on nyt kuivilla ja haluaa pitää yhteyttä, on varmaan sinun asiasi, miten paljon olet yhteydessä. Vaikea tilanne ja ymmärrän katkeruuden. Ihminen hänkin on. On saanut vain omaan elämäänsä huonot voimat alun alkujaan. Millainen lapsuus hänelläkin on ollut? Niitä pohtiessani, miksi sisaruksista vain yks voi olla juoppo ja sit toiset kunnollisia. Ei se aina geeneissäkään voi olla vika.
Minusta sinun olisi viisainta muuttaa muualle, niin et joutuisi näkemään mummoasi.
Se, mitä kerroit tapahtuneen veljesi yo-juhlissa osoittaa mummoltasi puuttuvan pienimmätkin käytöstavat.
On tosiaan kummallista, miten jokuset luulevat voivansa tehdä mitä vaan ja kenelle vaan ilman, että siitä saa kynsilleen. Tuollainen "Mitäs sanotaan" repliikki olisi ainakin minulta saanut vastaukseksi jotain todella ala-arvoista, jota olisin ehkä myöhemmin harmitellut.
Vähintä mitä olisin tehnyt siinä tilanteessa, jossa joku roikkuu hihassa olisi varmaankin takiaisen irti ravistelu.
Tuollaiset narsistiset, ylitse muiden ihmiset, eivät todellakaan tunnu ymmärtävän, että heitä koskee aivan samat käyttäytymissäännöt.
Itselläni on myös kokemuksia samanlaisista käytöshäiriöisistä ihmisistä, jota ikävä kyllä sukulaisina ovat vielä inhottavampia kuin ventovieraat. Enoni esimerkiksi on samanlainen öykkärimulkero, jota olen joutunut pienenä sietämään pakosta, mutta nyt aikuisiällä olen huomannut vihani hiukan laimistuneen. Siltikään en halua olla samassa seurassa vieläkään ko ihmisen kanssa.
Jo pelkästään se, että asuu oman katon alla, ja saa päättää asioistaan tuntuu mukavan helpottavalta (myös siitä, kenen kanssa asioi tai kenet hyväksyy).
Silloin ei todellakaan tarvitse ympäristön painostuksesta tehdä mitään sellaista mitä ei itse todella halua. Ei myöskään antaa anteeksi kenellekkään väärintekijälle vain siksi, että joku kolmas osapuoli sitä haluaa.
Se, mitä jo joku aiemmin kirjoitti anteeksi annosta tai pyytämisestä, oli mielestäni oikein.
Elikkä mummosi olisi syytä tulla luoksesi, pyytää sinulta anteeksiantoa teolleen. Sen jälkeen hänen tulisi ymmärtää pysyä poissa jaloista eikä alkaa vaatia kohteliaisuuksia tarttumalla hihaan julkisella paikalla/juhlissa.
Jos sitten joskus tunnet voivasi antaa anteeksi kokemasi vääryyden, on ainoastaan sinun päätettävissä oleva asia. Siltikään sinun ei tarvitse olla tekemisissä mummosi kanssa jos et sitä itse halua.
tapa ajatella.
Minusta on ihan eri asia jos joku sukulainen tai sitten vaikka työnantaja tekee/sanoo jotain.
Varsinkin pienen ihmisen luottamuksen tumppaaminen maanrakoon on jotain aivan muuta kuin työnantajan ketkuilu.
Ja miten voit olla varma ettei aloittajan kertomassa tapauksessa ollut ISOISTA ASIOISTA kyse.
Sinullako on siitä varmaa tietoa.
Kommentoinnistasi voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että.
a) et ole koskaan, varsinkin lapsena, joutunut kokemaan mitään vääryyttä tai julmuutta
tai
b) olet itse muista piittaamaton oman edun tavoittelija
ei sinun ole hyväkään alkaa julkisesti ripittäytymään täällä.
Olisiko mummosi narsisti?
Pidä hyvää huolta itsestäsi ja ole sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka antavat sinulle elämäniloa,
vältä heitä, jotka imevät sinusta ilon ja rauhan.
Suojele itseäsi.
hakeuduhan hoitoon sanot että mummosi on mieli sairas, taitaa olla ihan suku vika jos et kykene antamaan anteeksi tai edes jatkamaan normaalia elämää.
Ymmärrän oikeastaan aiheen aloittajaa aika hyvinkin.
Itselläni on välit melko viileät isäni isään (ainoa elossa oleva isovanhempi). Lapsuudessani ja nuoruudessani hän on tehnyt monta asiaa (pääosin henkisiä, muutaman fyysisenkin), joiden vuoksi en hänestä pahemmin välitä. Olen silloin tällöin käynyt veljeni tai isäni kanssa häntä vanhainkodissa katsomassa, mutta tuskin kovin pahasti surisin hänen kuolemaansa.
Aiheen aloittajalle sanoisin kuitenkin, että jos mummosi on sinulle ollut lapsuudessa läheinen, täytyy riidan aiheuttaneen asian todella olla iso ja merkityksellinen. Toivottavasti se sitä onkin, jos kerran seuraukset ovat näinkin suuret. Olet varmaan kertonut mummollesi jo aiemmin, miltä sinusta tuntuu? Kurjaa on, että äitisi on ikäänkuin mummosi puolella vaikka hän itsekin on tämän toimista aikanaan saanut pettyä ja joutunut vastuuseen muista sisaruksistaan.
Ehkäpä äitisi ajattelee mummosi olevan vanha ja pian kuolevan eikä halua omalle kontolleen tunnetta siitä, että on ollut riidoissa vanhan ihmisen kanssa?
Joku ihminen voi olla sisältä rikki, ja käyttäytyy huonosti ulospäin. Se eei liity siihen rakastaako hän lapsiaan vai ei, mutta hän ei muuksi muutu. Sen takia on viisasta antaa anteeksi, että voi taas huokaista ja elää eteenpäin ilman näitä vihan tunteita, jotka sitovat ihmistä.
Kyllä sillä on väliä, että pystyy pääsemään omien katkeruuden tunteidensa yli, jatkamaan matkaa omassa elämässänsä eteenpäin ilman, että kantaa katkeruutta ja ajatukset pyörivät sen ympärillä.
Toivottavasti olet tietoinen, että sinulle voi vastata täällä ihan millainen ihminen tahansa, katkeria ja vihaisia ja itserakkaita ihmisiä riittää, ja ne pääsevät tähän paikkaan hyvin helposti. Anteeksi antaminen ei tarkoita että sinun pitäisi mielistellä yhtään kenellekkään, varsinkaan jos et voi hyväksyä tekoja. Anteeksi antaminen on hyväksi ennenkaikkea omalle itselle ja eteenpäin menevälle, omalle elämälle. Haluathan elää elämääsi ilman katkeruuden kahleita, ja antaa muille läheisille omia parhaita puoliasi sellaisten tunteiden sijasta?
Ihminen ei saa tehdä ihan mitä tahansa ja heille ei tarvitse aina antaa anteeksi.
Mutta miksipä ihminen sitten esim. tappaa ? Ei ainakaan elääkseen ja syödäkseen niin kuin eläinkunta.
Ja tappaminen annetaan 'anteeksi' ja on ihan luvallista jos / kun se tehdään esim. tätä maata puolustaen. Sillä tulee jopa sankariksi.
Selitä ! Kerro !
Sukulaisuus ei mielestäni velvoita sinua anteeksiantoon, vaan se on enemmänkin ns. hidaste. Sukulainen on laillaan omaa lihaa ja verta joten on paljon vaikeampi "hyväksyä" hänen loukkauksiaan.
Ja kun mummosi on loukannut sinua, niin miksi ihmeessä sinun pitäisi tyrkyttää anteeksiantoa jollei hän edes anteeksi pyydä.
Valitettavan usein törmää näihin ns. vanhoihin ihmisiin jotka päästelevät suustaan ihan mitä vain ja olettavat heillä olevan siihen oikeuden kun ovat "vanhoja" ja sitten vielä moittivat nuorten käytöstapoja, että voihan kanankakka sentäs.
Oma mummoni sanoi tuollaisista ihmisistä että "sillä on jääny häpy horon uunin päälle" ja se kyllä pätee tässäkin tapauksessa. toki vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa, mutta myös heidän on se kunnioitus ansaittava.
Se muuten on kummaa että kaiken maailman hihhulit täälä on tuomitsemassa aina ja kaikkia ja hyssyttelemässä kaikkia vähänkin negatiivisia tunteita, eivät raukkaressukat edes tajua "pyhyyksissään" että myös viha ja inho ovat tunteita ja niitä on lupa tuntea. Ja ellei näin olisi ei varmaankaan meille olisi moisia tunnekategorioita annettukaan.
Jaksamista Sinulle ja pidä oma pääsi äläkä ala kenekään kynnysmatoksi.
Sinullakin?
Viha ja katkeruus eivät ole sairauksia (elleivät ne muutu patologisiksi) ja siten psykiatri ei ole välttämättä oikea henkilö käsittelemään niitä. Vaikka ateisti sanot olevasikin, suosittelisin silti jonkun papin tai muun sielunhoidon ammattilaisen kanssa juttelemista. He ovat tuon alan spesialisteja Suomessa - eivätkä tyrkytä uskoaan jos et itse kysele siitä.
Silloin kun suhde on särkynyt, olennaista ei ole se, kuka teki mitä tai kuka oli oikeassa, vaan se, miten tuo suhde saadaan korjattua. Tuo katkeruutesi vahingoittaa sinua enemmän kuin mummoasi. Samoin se vaikuttaa näköjään myös muihin perhesuhteisiisi. Äitisi todennäköisesti kärsii myös kun kaksi hänelle tärkeää ihmistä ei kykene sovintoon.
Anteeksianto on vaikeaa mutta ajattele mitä tuloksia Etelä-Afrikassa on saatu nimenomaan anteeksiannon avulla. Se ei tarkoita syyllisyyden poispyyhkimistä tai unohtamista vaan nimenomaan sen kohtaamista, anteeksipyytämistä ja anteeksiantamista. Se malli näyttää toimivan.
Kyllä sinä pystyt. Sitten kun kuoleman lopullisuus tulee eteen niin kaikki annetaan anteeksi ja unohdetaan pahat teot ja ihmisistä muistellaan ja ajatellaan vain hyvää ...
"Uskon toiseen mahdollisuuteen teoriassa, mutta periaattessa me lapsenlapset olemme mummoni toinen mahdollisuus, minkä hän pilasi."
Teoriassa sinäkin jossain elämäsivaiheessa teet jonkin suuren virheen ja ehkä jopa kaksi tai kolmekkin kertaa.... Pitääkö muiden silloin periaatteessa antaa sinulle toista mahdollisuutta tai kolmatta???
Jos mummisi on alkoholisti ja jos hänen tekonsa liittyy tähän sairauteensa, miksi et voisi antaa hänelle anteeksi?
Oletko sisäistänyt sen että alkoholismi on sairaus josta ei parannuta muuten kuin teoriassa? Kerran alkoholisti aina alkoholisti. Se on se totuus siitä sairaudesta.
Anna sairaalle anteeksi hänen sairautensa. Kukaan meistä ei valitse tautejaan, edes alkoholismia.
No niin ja tälle herralla lähteekin pommikirje postissa, happy unbirthday retard, tälläisiä psykopaatteja on maailmassa jo ihan kiusaksi asti.
Ei viinasta, ei geeneistä vaan pelkästä tunteesta. Herkät ihmiset kestä tätä elämää, niin kuin monet.
Elämän kovat koettelemukset, saavat etsimää apua viinasta, turrutaa tunteita.
Terapiasta olisi apua ennen alkoholin väärinkäyttöä, mutta meneekö moni kun viinat
ja viinit ovat tyrkyllä helpommin. Usein lähisukulainen voi myös auttaa, häntä pääsemään
jaloilleen.
Mummosi sairastaa pahaa tautia nimeltä AKOHOLISMI eli hän on nykyisin raitis alkoholisti hän voi repsahtaa koka vaan uudestaan vaikka uskonto on yksi pelastus heille Missäs vaari oli silloin kun ei auttanut lapsiaan?? On se merkillistä kun äiti on aina syyllinen joka asiaan niinkuin sinäkin syyllistät mummoasi Anna hänelle mahdollisuus puhua kanssasi ja ole vaan kuuntelija
Minulla on ollut 15 vuoden anteeksianto prosessi kun lasteni isäpuoli käytti lapsiani seksuaalisesti
hyväksi ja heistä on tullut alkoholisteja Se on kuin veistä kierrettäis koko ajan haavassa Monenlaisia
ajatuksia on tullut mietittyä ja 1000 yötä itkettyä
Olen kaikenlaisia neuvoja yrittänyt kokeilla anteeksi antamiseen mutta parasta on ollut kun saa vertaistukea eli puhua samaa kokeneiden kanssa vaikka niitä löytyy aika vähän
Perustakaa tällainen ÄIDIN VIHAAJAT ryhmä minunkin lapseni varmaan tulisivat kun eivät vielä ymmärrä
et mies oli psykopaatti ja pedofiili ja teki kaiken salaa minulta ja manipuloimalla lapseni
Vihan olen päästänyt sydämmestäni koska se katkeroittaa ja uskon että rakkaus lähimmäisiini
vie kuitenkin voiton ja ehkäpä siitä seuraa anteeksianto ja se mitä on tapahtunut ei voi enään muuttaa vaikka mitä tekisit
Toivon sinulle samaa ettei sydämmesi kivety
Ei sinun tarvitse antaa yhtään kenellekään anteeksi yhtään mitään, jos et halua - eikä varsinkaan äitisi mieliksi! Mutta totta se on, että itseään helpottaa, jos voi antaa anteeksi, mutta vain jos tosiaan voi antaa anteeksi, jos voi antaa sen asian mennä menneisyyteen. Se anteeksianto tulee kun on tullakseen, jos tulee. Voit kuitenkin työstää asiaa tietoisena siitä, että nimenomaan itseään helpottaa, kun voi heittää menneisyyden painolastit menemään.
hei...
ite en ole ollut enää vuoteen tekemisissä äitini äidin kanssa... meni hermot kun mut huoraksi haukuttiin ja sen takia kuulemma työttömänäkin olin... hänen mielestä siis...
kyllä mulle jaksaa kehua serkkujani kuinka he ovat niiiiin parempia kuin mie ja kuinka he ovat elämässään päässeet niin pitkälle...
ja päätöksen oon tehny et en tod soittele enää koskaan hänelle.. en ennenko on opetellu käytöstavat uusiks... ja katotaa jos ennen sitä tulee kutsu hautajaisiin ni sit on toki asia ihan eri.. sitä voi EHKÄ harkita et menisin sinne....
ei ole pakko antaa kenellekää anteeksi.. muista se!!!
Olen miettinyt aivan samaa siitä lähtien kun katkaisin välini äitiini reilu vuosi sitten. Ystäväni neuvoi että mitä jos minä näyttäisin hyvää esimerkkiä ja ottaisin ensiaskeleen tässä riidan sovittelussa."Kun hän on sentään minun äitini",ystäväni sanoi minulle.
Miksi tekisin niin, jos olen niin loukattu että en voi kuvitellakkaan että antaisin hänelle ikinä anteeksi? Onko siis pakko antaa anteeksi kun kyseessä on sentään minun äitini? Jos antaisin "anteeksi" en olisi rehellinen kenellekkään.
Ennen soiteltiin viikottain/päivittäin, ja välien menemisen jälkeen en ole ollut häneen yhteydessä.Eipä ole kuulunut sieltäkään suunnalta mitään yhteyden ottoa,joten miksi edes miettisin hänelle anteeksi antamista.
Kauheet lässylässyt, sukulaista vois vetää turpaaniin
typerä kohta kuolee ja sinulle jäi katkeruus kun et osannut käsitellä asioita hänen elinaikanaan jonka taasen siirrät omiin lapsiisi jne. mutta voit sen myös katkaista ja olet paljon vahvempi kuin mitä luulkitkaan...tälläiset asiat pitää ihmisen eläessä käsitellä kuoleman jälkeen et voi enää ikinä...tiedän mistä puhun...eräs sukulaiseni teki kaikille jotakin tyhmää ja kaikki oli jotenkin käärmeissään...mutta olin ainut joka ymmärsi edes ammatillisesti ja käsittelin...hautajaisten jälkeen kaikki hoki vuosia olisi pitänyt puhua jne. mutta vielä 10 v jälkeenkin heitä jäi vaivaamaan...mutta minulla hyvä olo...en ollut tehnyt yhtään mitään vain kuunnellut miten hän asiat koki omastapuolestaan ja vaikka ihminen olisi murhan tehnyt on jokaisella asialla puolensa ne on vain kuunneltava tai siirrät ne seuraavalle polvelle käsittelemättöminä asioina...
Kuluttaa tarpeettomasti energiaa kantaa vihaa sisällään vuosikausia. Jotkin uudet asiat ja ovet eivät pysty avautumaan sinulle patoutuneiden tunteiden vuoksi. Annoin itse anteeksi eräälle sukulaiselle vuosien jälkeen. En olisi ikinä voinut uskoa, miten vapauttavaa se oli. Muutuin itse samalla hetkellä ja tunsin saavani syvän rauhan itselleni.
Anteeksi ei kuitenkaan voi antaa pakottamalla. Jos ajattelee positiivisesti muutosta, niin se tapahtuu kun on itse henkisesti valmis siihen. Et menetä anteeksiannossa mitään, päinvastoin saat paljon tilalle. Toinen osapuoli tulee arvostamaan sinua, saat nähdä vielä.
Kaikkea hyvää sinulle!
Anteeksiannosta uudistunut
tuokin käsitellä ongelmia.
Miksi kuitenkaan pitäisi olla aina kääntämässä toista poskea sellaisille ihmisille, jotka ovat parantumattomia kusipäitä.
Ja se mitä kirjoitit asioiden hautomisesta, seuraavalle sukupolvelle siirtämisestä tai anteeksi antamisesta???
Asian voi omassa päässään käsitellä niin ettei se enää aiheuta itselle murhetta. Kuitenkaan ei mielestäni tarvitse olla niin samarialainen, että olisi aina valmis ymmärtämään muita ja heidän ongelmiaan.
Jos sukulaisesi hautajaisten jälkeen murehtivat, että olis pitäny.....jne, se taas on heidän ongelmansa. Jos se jää heitä vaivaamaan, niin menetkö sinä "ymmärtämään" heitäkin?
Ja jos itsea raastaa jokin asia siinä määrin, että aiheuttaja kerkee kuolemaan ennen kuin on ehtinyt käsitellä sen omassa mielessään ei ole este asian käsittelylle post mortem.
Lievempänä versiona asiasta voisi pitää vaikka fyysistä pahoinpitelyä kouluaikana. Koulun jälkeen kaikki lähtevät omille teilleen, ja tuskin tapaavat uudestaan. Siitä huolimatta turpiinsa saanut voi käsitellä ongelmaa omassa hiljaisuudessaan ilman että siihen tarvitaan julkilausumaa syylliselle jostain anteeksiannosta.
Miksi sinun äitisi pitäisi ottaa sinuun yhteyttä, jos sinä olet se, joka "katkaisi välit" ? Eikö sinun äitisi saa olla siitä ihan yhtä loukkaantunut ? Siksikö, kun hän on ÄITI , jonka on KESTETTÄVÄ kaikki, mitä 'ylhäältä annetaan' ?
Lapsellista touhua, aikuinen selvittää, mistä on kyse ja miksi. Ja sinun tulee olla ALOITTAJA jos sinä olet aloittanut välirikonkin. - Tietysti huomioiden asiat ja aiheet. Yleensä ne eivät ole NIIIN vakavia kuin herneen nenäänsä vetäisseet antavat ymmärtää, vain elämää, vain elämää ...
Kirjoititpa hyvin, voisin allekirjoittaa tekstisi sanasta sanaan.
"Asian voi omassa päässään käsitellä niin ettei se enää aiheuta itselle murhetta. Kuitenkaan ei mielestäni tarvitse olla niin samarialainen, että olisi aina valmis ymmärtämään muita ja heidän ongelmiaan."
anteeksi ei ole pakko antaa mutta viileän kohtelias voisi olla
Ytimekäs asiallinen kommenti - yhdyn kirjoittajaan
lisäten vielä
viha kuluttaa vihaajaa ei vihattua
läppää avokämmennellä, räkäse optiikalle ja haistattele.
Näitä ennen varmista testamenttisi kunnolla.
Sekundantit paikalle ja 2 lääkäriä veeetäkös siinä ihmetteleen.
No ensinnäkin, jos sinun mummosi käyttäytyy noin niin ei se kyllä paljoa viesti siitä että hän olisi pahoillaan tai katuisi tekojaan kunnolla. Ja jos ihminen ei kadu tekoaan tai myönnä tekevänsä näin täydestä sydämestä niin kanattaa vaan jättää sellaiset ihmissuhteet huomioitta ja kohdella heitä niinkuin ketä tahansa muutakin joka sinua on satuttanut muttei kadu sitä, sukulaisuus ei ole mikään velvoite antaa anteeksi tekoja ja vielä vähemmän se että tekijä on vanha tai nuori.
Asioista voi aina keskustella, mutta vasta kun mummosi ymmärtää tehneensä oikeasti väärin ilman mitään selityksiä tai verukkeita.
Ja tämä "kokenut herra 40v" joka kehoittaa ihmisiä antaa kaiken mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos on toden näköisesti kokenut melkoista hyväksi käyttöä ja syrjintää niin koulussa, kotonakin kuin työpaikallakin että hänen ainoa defenssi on sulkea kaikki mitä toiset ihmiset sanovat pois mielestä kun hänestä ei koskaan mitään hyvää sanota, tämä ei ole ratkaisu, sinun ei tarvitse sietää keneltäkään paskan jauhantaa, pilkkaamista tai mitään muutakaan alentavaa joka ei kuitenkaan johda mihinkään muuhun kuin lisää harmeihin.
Arvosta itseäsi ihmisenä ja yksilönä, äläkä mummosi lapsenlapsena jonka pitäisi olla hänelle kuuliainen.
Terapia auttaa tälläisissa tilanteissa monia, mutta usein siihen tarvitaan muutakin, ja teraupeutille kanattaa kertoa kaikki asiat sitä mukaan kuin pystyy, heillä ei ole laillista oikeutta edes jaella niitä eteenpäin ja heidän työnsä on auttaa joten tämän pitäisi ainakin madaltaa kynnystä puhua asioista.
Tosin en tiedä millaisesta asiasta on kyse ja kuinka vakavasta niin paha mennä sanomaan mikä on paras tapa lähestyä ongelmaa, tärkeintä kuitenkin on että muistat että sinulla on oma elämä josta sinä et ole kenellekkään velkaa.
TEko jäi itse hämärään: onko kyse jostain tosi törkeästä vai vain pikku kina.
Anteeksi ei tarvitse kenellekään antaa, mutta vihan ja kaunan kantaminen sisällä on raskasta. Olisiko mahdollista että yrittäisit suhtautua mummoon uudella tavalla:älä anna anteeksi,mutta otat hänet sillä tavalla että olette tekemisissä vain koska olette sukulaisia. Siis vähän niin kuin huonompi työkaveri jota on kuitenkin pakko sietää vaikka ei siitä tykkää.
Oma äitini on ilkeä myös ja on vaikeuttanut elämääni poikani kanssa. Pidän kuitenkin välejä koska meillä ei ole muita,kehitän omaa sietokykyäni. Se ottaa todella koville joskus,kun edes ihmisen mielipiteet ei ole siedettäviä.Pitäisi vain voida sulkea korvat ja antaa mennä.
Et voi pakottaa itseäsi antamaan anteeksi. Jos et itse tiedä oletko antanut teon anteeksi, et silloin sitä ole tehnyt. Tunnet kyllä sisimmisäsi kun olet anteeksi antanut, silloin sitä ei tarvitse keneltäkään kysyä.Se aika tulee kun olet siihen henkisesti valmis.En usko että mummosikaan haluaa, että teeskentelet antavasi anteeksi ja vain sanot sen jos et ole oikeasti sitä tehnyt.Anna ajan vielä kulua, älä pakota itseäsi mihinkään, sinua on loukattu ja vain sinä itse tiedät milloin olst päässyt asian yli ja silloin voit sen mummollesi kertoa.
Miksi ihmiset aina luulevat, että anteeksiantamisessa pitäisi hyväksyä teot? Ei tarvitse, anteeksi annetaan ihmiselle, vaikka teot inhottaisivatkin, ei voi pettää itseään väittämällä, että teot voisi aina antaa anteeksi.
sinä muistat mitä mummo teki sinulle.. Oletko miettinyt millä lailla hän sinut petti? Tekikö hän sinulle ruumiillista välivaltaa? Vai oliko kyse jostain asiasta vain? Asioita voidaan sovitella, hanki ihminen joka toimii puolueettomalla maaperällä ja on teidän välissä.. ensi alkuun.. Sitten kun tuon ihmisen kautta pääsette keskustelemaan.. niin myöhemmin ehkä voitte tavatakkin.. Elä elämääsi eteenpäin.. Jos mummo tulee kaupassa vastaan.. niin miksi mennä piiloon hyllyn taakse, eihän varmaankaan sinua syö.. Ihminenhän tuo mummokin on ja vielä sinun omaa lihaasi ja vertasi.. Ilman mummoasi ei olisi sinuakaan.. Olet kuin kuka tahansa ihminen muukin siellä kaupassa.. Teet ostoksesi ja ajattelet.. jos mummo huomaa niin huomatkoon.. minä olen tässä ja nyt.. enkä mee mihinkään vaikka kuinka minua katsot.. Jos tulee moikkaamaan.. niin kysyt hieno varaisesti mitä oli asiaa..
Pura vihasi vaikka hakkaamalla halkoja.. hanki harrastuksia.. käy terapiassa.. kun olet purkanut vihasi, sinulle avautuu uusi elämä.. jonka kautta saat uusia ystäviä niitä meille jokaiselle tärkeitä ihmissuhteita.. Sieltä avautuu sinulle jotain uutta jonka kautta jaksat mennä eteenpäin.. muutaman vuoden päästä jo pystyt kenties tapaamaan sen mummosi.. Sovitte vaikka rauhassa.. että sun ei tarvi puhua mitään jos näet mummosi jossain.. ota ensi alkuun tukihenkilö avuksi tapaamisiin.. joku puolueeton kolmas osapuoli..
"Asioita voidaan sovitella, hanki ihminen joka toimii puolueettomalla maaperällä ja on teidän välissä.. ensi alkuun.. Sitten kun tuon ihmisen kautta pääsette keskustelemaan.. niin myöhemmin ehkä voitte tavatakkin.. "
Ruvetko tälläiseksi puhemieheksi/välikappaleeksi riitoihin jotka eivät teille kuullu. Siitä ei seuraa itselle yhtään mitään hyvää. Joskus ihminen esim. lapsena ajautuu olosuhteiden pakosta perheen/suvun riitojen ja pelijen välikappaaleeksi ja nappulaksi. Aikuisena et voi syyttää ketään muuta kuin omaa tyhmyyttäsi jos lähdet mukaan toisten tappeluihin. Anna olla kun asia ei sinulle kuulu. Ämmät käyttää usein tätä taktiikkaa hyväkseen sanotaan että on kolmen muijan ystäväpiiri kahelle tulee riitaa niin kolmas joutuu luoviin välissä ja kuunteleen ja kestään kahden muun pahaaoloa. Siinä joutuu oleen viestinviejä,terapeutti ja valmentaja ja palkaa ei ole tai se on hyvin paskanen. Yhesti jouduin ämmäkavereitteni väliin ku heillä oli riitaa. Sanoin molemmille kun tulivat mulle avautuun ja valittamaan että se ois sitte 65 euroa tunti. Ei oo sen jälkeen tarvinnu olla terapeuttina.
Oletko miettinyt miksi äitisi järjesti tuon tilanteen tuollaiseksi.. ehkäpä mummosi haluaa yhtä paljon sovintoa ja pyysi äitiäsi toimimaan niin.. Onhan äitisikin pystynyt jo kohtaamaan mummosi.. niin puhu ensi alkuun vaikka äitisi kanssa.. jos nyt et keksi sitä tukihenkilöä.. pyydä vaikka äitiäsi hankkimaan joku puolueeton kolmas osapuoli siihen väliin.. ja tavatkaa jossain muualla kuin äitisi kotona.. vaikka yleisellä paikalla..
ja asian mitä kuusi vuotta sitten tapahtui.. Luin tuota tekstiä jossa kerrot häntä moikanneesi ja hän on sanonut että mitä pitikään sanoa.. Minä itse olisin sanonut.. että yhtä paljon sun pitää pyytää myös minulta anteeksi kun sinun häneltä.. Puolin ja toisin on pyydettävä anteeksi..
Ihan oman itsesi vuoksi suosittelen anteeksiantoa. Tiedän, miten vaikeaa se on. Huomaan kuitenkin tekstistäsi, että anteeksiantamattomuus vie Sinulta energiaa; joudut kohdatessasi hänet esim kaupassa pakoilemaan ja piiloutumaan hyllyjen taakse. Anteeksiannolla on vapauttava voima. Ajattele ettei Sinun sitten tarvitse enää edes miettiä koko asiaa ja kantaa vihaa mukanasi.
Ainakin ap:n mummo on ymmärtänyt loukanneensa ja on pyytänyt anteeksi. Se on hienoa. Hän siis on itse havainnut mitä on tehnyt ja katuu sitä.
Sen verran tätimäisesti neuvojani jaan, että ap voisi ottaa vastaan anteeksipyynnön, siis sanoa mummolle, että arvostat hänen anteeksipyyntöään. Ei itsesi takia, vaan vanhan mummosi takia. Se helpottaisi varmaan mummoasi. Ja sinuakin sitten, kun mummostasi on aika jättänyt ja myöhemmin olet sinut tapahtuneen kanssa.
Mutta ei ap:n tarvitse ollaa missään tekemisissä mummonsa kanssa.
Minulla on välit poikki omaan siskooni ja veljeeni.
Aikani olin sylkykuppina , sitten suutuin ja annoin tulla takaisin samalla mitalla, välit meni poikki. Tottakai; kuka nyt sellaista tekstiä loukkaantumatta viitsii ottaa vastaan. Mutta minun olisi pitänyt, aina vaan.
Ajattelin, ettei minun tarvitse sietää moista kohtelua eikä minun tarvitse lopun ikääni kuunnella vittuilua - olkoot miten sukulainen, ja sisarus, tahansa.
Mietin, etten minä ystäviksenikään huoli ihmistä, jolla ei ole mitään hyvää sanottavaa minusta, joka löytää vain vikoja ja moitteita ja pilkan ja naurun aiheita. Ettei koskaan mitään hyvää. Miksi minun pitäisi sitä sietää siskoltani? Olen kuunnellut sitä samaa haukkumista koko lapsuuteni. Olemme reilusti yli 40 vuotiaita, asumme eri paikkakunnilla, eikä se siltikään lopu. Kun nykyisessä elämässäni ei ole mitään mollattavaa, hän kaivaa ikivanhoja asioita, vääristelee muistot ja tapahtuneet ja kertoo ihmisille, jotka eivät edes tunne minua kunnolla, millainen minä "todellisuudessa" olen.
Näin oli jo teinivuosina: ihmisille, joita en tuntenut, siskoni kertoi millainen minä "oikeasti" olen: "varo vaan tuota mun siskoa, se on ihan hullu" oli lievintä mitä hän selitteli.
Mielestäni myöskään minun nuoruuden toilailut eivät kuulu minun täysi-ikäisille lapsilleni. No, siskoni kertoili niitä juttuja jo silloin, kun omat lapseni olivat ihan teini-ikäisiä, eli täti oli kiva ja rento ja selitteli minun lapsilleni, mitä kaikkea hölmöä olin teininä tehnyt !!!!
En minäkään siskoni edesottamuksia ole lallatellut hänen omalle tyttärelleen. Niiden rinnalla minun omat hölmöilyni kyllä kalpenevat.
Jos sukulaisuus velvoittaa, niin miksi sen pitää velvoittaa aina niin päin, että jonkun on vaan otettava vastaan toisen sukulaisen loukkaukset? Eikö sukulaisuus voisi velvoittaa myös niin päin, että kohdellaan toista hyvin sukulaisuuteen vedoten, eikä loukata millään tasolla? Vaan kohdellaan kuin ystävää?
Tämä elämä menee näin että sinun ei ole pakko olla yhteydessä niihin ihmisiin joiden kanssa et tule toimeen tai muuten vaan on hankalaa. Koska jos joka kerta tulee konflikti tai jotain ongelmia kohdatessaan nämä sinulle hankalat ihmiset niin vältä näitä. Koska meidän pitää kuunnella omaa itseään eikä koko ajan muiden höpinöitä anteeksi antamisesta ja vihanpidosta. Sinun ei tarvi pitää vihaa koska se sairastuttaa sinut, teen näin unohda tämä ihminen koska hän ei ole palanen sinun tulevaisuutta. Elä omaa elämääsi niin kuin haluat koska se tekee sinut onnelliseksi, älä tee koko ajan mitä muut sanovat. Sukulaiset on iso ongelma täällä Suomenmaassa he antavat painetta monille perheille ja rikkovat myös perheitä. Näin kävin minulle nyt ei ole perhettä enään ja nämä sukulaiset kokoontuvat aina kesäjuhliin juoruamaan edelleen niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mun sukulaiset ovat sellaisia että he juttelevat koko ajan mun asioista koska en tee niin kuin muut, he elävät keskinkertaista ja tylsää elämää ilman riskinottoja. Itse olen noiden peilikuva, olen yrittäjä ja teen kansainvälistä kauppaa, joten kateellisuus on huikeaa. Oma Isäni on pahin oman Venäläisen vaimonsa kanssa ja näitä sukulaiset sitten palvovat, tämä pariskunta teki kaikkensa rikkoakseen mun perheen levittämällä kaikenlaisia hulluja huhuja. Ja Isä yritti tappaa minut kirveellä mökillä. Joten voin sanoa tähän paikkaan pysykää erossä niistä ihmisistä jotka haluavat sulle pahaa, et ole niiden kanssa naimisissa. Älä pidä vihaa ja älä katkeroidu koska se ei ole sen arvoista.
Jäipä kertomatta oma kokemus siskostani.
Hän soitti minulle pari kuukautta sitten. Luulin, että hän soitti ihan vaan ystävyyttään. Käden ojennuksena. Että antaa menneen olla, aloitetaan alusta.
Mutta ei. Hän soittikin siksi, kun oli kuullut minun "huonontuneesta" elämäntilanteesta. Hän ei siis koskaan ole ollut minulle ystävällinen ja "samalla viivalla" silloin, kun minulla menee hyvin: kun parisuhde tai avioliitto voi hyvin, kun taloudellinen tilanteeni on hyvä jne.
Hän ottaa tasavertaisen oloisesti yhteyttä vain silloin kun elämä kolhii, kun olen työtön tai yksinhuoltaja. Niin hän luuli minun nytkin olevan, koska olen asumuserossa.
Hän selitti, että miksi pitää hävetä ja salata, eikö ole pääasia että on onnellinen.
Siis emme ole tekemisissä kolmeen vuoteen ja sitten minun pitäisi soittaa hänelle ja kertoa, että nyt olen muuttanut lasteni kanssa miehestäni asumuseroon - ja koska en sitä tehnyt, häpeän???
Hän valitti, etten ole ottanut yhteyttä.
Muistutin, että kaksi vuotta aikaisemmin hän itse ilmoitti, ettei ole kiinnostunut pitämään minuun yhteyttä.
Hän kertoi, miten veljeni on järkyttynyt kun olen laittanut välit poikki. No, eipä ole velikään ottanut yhteyttä ja kysynyt, mistä kiikastaa.
Puhelun aikana selvisi, että sisko, veli ja veljen vaimo ovat keskenään pohtineet varsin syvällisestikin minun elämääni ja tehneet siitä pitkällisiä analyyseja ja sisko sitten jakoi ohjeita, miten minun kuuluisi ajatella ja toimia.
Minun elämästäni he tiesivät, koska olen parilla lauseella asioista maininnut siskon täysi-ikäiselle tyttärelle, jonka kanssa olen "löyhästi" tekemisissä, ja tämä nuori nainen on maininnut kuulumiseni äidilleen eli siskolleni.
Puhelun ydin oli kuitenkin, että siskoni halusi, että pyydän häneltä anteeksi. Minun olisi myös pitänyt käydä läpi kolme vuotta vanha tapahtuna juuri sillä hetkellä, eikä paikka ja aika olleet todellakaa sopivat: olin täpötäydessä huoltoaseman kahviossa lasteni kanssa, odotin lasteni isää, joka töittensä lomassa oli tulossa kahville. Oli iltamyöhä, klo oli 21 tai enemmänkin, olin "yöajelulla" lasten kanssa.
En myöskään ymmärrä, mitä minun olisi pitänyt pyytää anteeksi.
Sitäkö, että hän itse loukkaa minua, puhuu minusta rumasti? Anteeksi, että loukkaannuin, suostun jatkosskin olemaan sylkykuppisi? Onhan ihmisellä aina oltava joku, jonka elämää arvostella, kytätä, ja onhan minunkaltaiseni ihmisen tiedettävä, mikä oikeasti on - pelkkä tyhmä mitättömyys, surkimus, josta ei olle mihinkään..
Ei kiitos. Ottakoot kohteeksi jonkuin muun.
Ei anteeksi anneta siksi että "pitää" antaa anteeksi, koska et sinä voi antaa anteeksi kenenkään käskystä ellet sitä halua tehdä.
Anteeksi annetaan siksi että saadaan omalle sielulle rauha ja jos haluat saada itsellesi rauhan, niin silloin kannattaa antaa anteeksi. Mutta sen täytyy tapahtua omasta tahdosta, ei siksi että siihen joku pakottaa, tai että se "pitäisi" tehdä kun joku yhteiskunta sitä odottaa. Anteeksi antaminen on tilanteen hyväksymistä, ei sen pakenemista ja välttelyä tai koston hautomista, mikä kaikki on pelkoreaktiota. Se on taakse jättämistä ja eteenpäin menemistä elämässä.
Jos mummosi sinua petti ja annat hänelle nyt anteeksi, niin sinä voit jättää sen asian taaksesi ja mennä eteenpäin ilman helvetinmoista kiviriippaa perässäsi. Vaikka väittäisit että elät omaa elämääsi ja hyvin menee kunhan et vain häntä näe, niin sinä puhut paskaa. Nytkin valitat täällä hänestä!
Sinun ei tarvitse alkaa luottamaan häneen ja alkaa olla hänen paras ystävänsä, mutta jotta pääset tuosta painolastista pois mikä sinulla on ja minkä vuoksi pakenet sinne hyllyjenkin väliin, niin sinun täytyy antaa anteeksi ja hyväksyä se että näin kävi ja hän teki virheen.
Voit odottaa vuosien ajan kunnes hän kuolee ettei sinun tarvitse enää paeta häntä, mutta mitä se hyödyttää? Sinulle se että hän kuolee pois ennen sinua on pelkkä kosto. Jos luulet että koston jälkeen olo helpottaa niin väärin luulet.
Jos joku tekee sinulle pahaa ilkeyttään et aina voi hyväksyä tekoja, eikä tarvitse, anteeksi voi antaa ihmiselle. Silloin sen merkitys pienenee, koska mielessä se voi kasvaa todella suureksi ja viedä voimia ja energiaa.
Anna anteeksi mummollesi! Ihmisiähän me kaikki vaan ollaan ja virheitä tehdään. Kukaan meistä ei ole täydellinen.
Voipa sinullekkin käydä elämässäsi niin, että teet joskus jotain todella typerää jollekkin tärkeälle ihmiselle elämässäsi, jota sitten kadut ja haluaisit pyytää anteeksi... Mummosi on varmasti todella pahoillaan ja murheissaan tilanteesta.
Ateeksiantamattomuudella vaan kovettaa ja katkeroittaa mielensä!!! Sinä teet enemmän harmia itsellesi, kuin mummollesi sillä ettet anna anteeksi.
Viha on muuri jonka ylitse ei pääse. Jos haluaa jatkaa elämäänsä vapaana, kannattaa antaa anteeksi. Anteeksiantaminen vapauttaa vihasta. Jokainen tekee joskus väärin... näin on, koska ihminen on vajavainen. Joskus pahan tekeminen on tarkoituksellista, joskus tekee väärin, koska ei ymmärrä teon seurausta. Sinäkin olet tehnyt joskus väärin, aivan varmasti. Mummosi katuu tekoaan ja hän haluaa korjata välinne. Hän on osansa tehnyt ja vapauttaa siten itsensä tapahtuneesta. Nyt olet sinä vain muurin edessä ja hakkaat päätäsi siihen ... en anna periksi ... en anna periksi. Väitänpä että muuriin sattuu vähemmän kuin sinuun. Anteeksi antaminen ei tarkoita sitä, että tehty tulee tekemättömäksi. Ei anteeksi pyytäminenkään muuta menneisyyttä siten että mummosi voisi katumisen jälkeen ajatella ettei ole mitään väärin tehnytkään. Anteeksi annetuilla synneilläkin on seuraukset. Luottamus on ansaittua, ei se ole lahja. Vaikka anatisitkin anteeksi, ei sinun tarvitse antaa hänelle sitä luottamusta joka oli aiemmin. Hänen pitää se ansaita. Siis itsesi vuoksi - anna anteeksi. Jätä vihan muuri taaksesi ja elä vapaana.
Ei se niin helppoa ole unohtaa toisen tekemää tahallista loukkausta. Tiedän itse, miltä tuntuu, kun "ystävä "johon on luottanut pettääkin sinut. Ei edes ymmärrä pyytää oikeesti anteeksi ja selittää tilannetta. Helppoahan se on sanoa, että tee niin ja näin, kun ei ole itse kokenut vääryyttä. Minulle tämä itsekäs, loukkaava ihminen on kuin ilmaa, vaikka hän tulee vastaan, en näe häntä.
Mitä jos seuraavan kerran mummosi tavatessasi sanoisit hänelle, että olet edelleen niin loukkaantunut, ettet kykene olemaan tekemisissä hänen kanssaan? Älä käytä sanamuotoa, ettet halua olla hänen kanssaan tekemisissä, sillä ilmeisesti jos tätä asiaa ei olisi tapahtunut tai pystyisit antamaan sen anteeksi, haluaisit varmaankin. Mutta et pysty. Ehkä se voisi avata hieman keskusteluväylää? Kysyisit vaikka, että miksi hän ylipäätään teki niin. Ehkä kaikkeen löytyy joku selitys. Jos mummosi siinä vaiheessa osoittaa olevansa vielä pahoillaan, sano että arvostat anteeksipyyntöä, muttet ole vielä valmis antamaan anteeksi vaan harkitset asiaa. Ja tunnustele sitten, miltä tuntuu. Pakko ei ole koskaan antaa anteeksi, jos ei siihen yksinkertaisesti pysty.
Itselläni on hieman samankaltainen tilanne oman äitini kanssa, olen 18-vuotias ja muuttanut viime syksynä pois kotoa, jolloin äitini loukkasi todella pahasti ja välit meni kokonaan pitkäksi aikaa. Vasta nyt on tilanne korjaantumassa. Kumpikaan ei ole antanut anteeksi toisilleen, mutta tulemme toimeen keskenämme ja vietämme sovitusti aikaa yhdessä kerran viikossa tai kahdessa saadaksemme entiset, hyvät välimme takaisin. Viimeksi lopulta halasin äitiäni ja kaikki ikävä tulvahti kyyneleinä. Siitä huolimatta - en ole vieläkään antanut anteeksi hänelle, eikä hän minulle.
sen, ettet voi antaa anteeksi mummollesi. Siitä olisi hyvä aloittaa. Ole lempeä itseäsi kohtaan. Ajattele näin: "Minä annan anteeksi itselleni sen, että en voi antaa anteeksi." Maistele tuota ajatusta ensin, että saisit sisällesi rauhan tuosta asiasta. Sinä olet vain ihminen, et ihmisenä pysty ja hyväksyt sen.
Kun olet armahtanut itseäsi, voit ehkä pikkuhiljaa ruveta armahtamaan mummoasikin. Me ihmiset tarvitsemme kaikki armahdusta, kaikki olemme epätäydellisiä ja saatamme tahallamme ja tahattomasti pahoittaa toisemme mielen.
Pahinta on se, että muutumme katkeriksi vihassamme. Se, että emme armahda itseämme anteeksiantamattomuudestamme, emmekä toista, katkeroittaa meidät. Katkeruus jäytää meitä niinkuin sairaus ja sairastuttaa meidät. Varmaan monella on tästä kokemusta.
Jos on vieraista ihmisistä kysymys, voimme ottaa heihin etäisyyttä ja antaa ajan parantaa. Kun on kysymys niin läheisestä kuin omasta mummosta, joka rakastaa meitä, emme voi mennä piiloon, emme voi mennä omaa "lihaa ja verta" piiloon.
Mummo ei ollut täydellinen, kun teki väärin. Sinä et ole täydellinen, kun et pysty antamaan anteeksi. Armahda siis itseäsi ja mummoasi.
voi armahtaa ihmisen. Pyydä ensin Jumalaa armahtamaan sinut synneistäsi ja sitten mummosi ja sitten anna mummollesi anteeksi. Itse itsensä armahtaminen ei johda mihinkään. Mitä se itse rakkaudessa ja säälissä vellominen sinua mihinkään hyödyttää? Sitähän tuo "anna itsellesi anteeksi ette voi antaa anteeksi "jauhaminen meinaa.
Kun pyytää Jumalalta anteeksi sen ettei voi antaa anteeksi niin silloin saa sen anteeksi. Saa kaikkein suurimmalta, siltä joka rajattomasti, pyyteettömästi ja ehdoitta rakastaa sinua ainiaan. Sitä on armo
Ansaitsematon
Rakkaus
Minun
Osakseni
Sen saa vain Jumalalta. Kun jumala on antanut sinulle armon, niin sen jälkeen sinun on helpompaa armahtaa muita.
Vihan tunteeessa ja itsesäälissä ja- rakkaudessa on turhaa velloa.
Varoitus! Saarnaaja näköpiirissä!
Kannattaa välttää näitä hihhulejen saarnatuokioita, kirkolla menee muutenkin niin huonosti nykyään että pitää yrittää käännyttää niitä joita ahdistaa kun terveät ihmiset eivät ole niin epätoivoisia tai tyhmiä.
Mene vaikka varaamaan terveyskeskuksesta psykologin aika, hän vai varmasti ehdottaa sinulle jatkohoitona jotain terapia muotoa.
sinä olet sen älynnyyt ihan itse. Mene nyt varaamaan se kutistajan aika itteellesi, niiku täällä muita kehootteeleet. Vai eiköö oo pallejaa?? Vain sairaat ei hoijataa terevyettään, ei sitä korvein välistäkkään.
En tiedä, mitä mummo on tehnyt, mutta kuulostaa nirppanokkaisen, kaiken saaneen kakaran kiukuttelulta. Mummo on elämää nähnyt ja onhan voinut tulla jokin sairaus, että sanoo sellaista, mitä ei tarkoita, tai sitten on sanonut sellaista, mitä ei koskaan ole hänen iässään saanut tapantua. Keskustele ihmeessä hänen kanssaan, jos hän vielä muistaaa asioita. Turha pitää vihaa ja kaunaa sisällään. Hyvin käytöksiin kuuluu vanhemman kuuleminen vaikka ei olisikaan aina samaa mieltä. Oma äitini vanhetessan ja sairastuessan sanoi monenlaista, mistä ei voinut pitää mutta kun elämä kallistuu sille puolelle, sit sitä voi välttää, etteikö joskus hermot mene vanhallakin.
Joo on elämää varmasti nähnyt, niin paljon että on vanhuuden höpöryyksissään ryhtynyt jehovantodistajaksi. Jos joki tapa olisi tätä mummelia auttaa niin eutanasia.
mummosi teko on varmasti ollut todella paha, kun et pysty antamaan anteeksi. Ymmärrän sinua. Kummisetäni käytti minua hyväkseen 3-4 vuoden ajan kun olin murrosikäni kynnyksellä. En ole koskaan tätä pystynyt antamaan anteeksi hänelle. Olen puhunut asiasta ammattiauttajien kanssa, eräs heistä sanoi että helpottaisi minua itseäni jos pystyisin antamaan anteeksi. En vain tiedä miten se tehdään, miten voin kääntää tuon asian päässäni? Eikä hän tietysti ole koskaan anteeksi pyytänytkään, koska mielestään hän ei ole ikinä tehnyt mitään väärää! En ole ainut joka on joutunut hänen hyväksikäyttönsä kohteeksi. Hän sanoo vain halanneensa, mutta hänen halaamisensa oli sitä että hän läähätti korvaan, kouri rintoja jne. Tämä oli hänen käsityksensä halaamisesta... sairasta. Ehkä joskus olen niin paljon henkisesti kasvanut (?) että pystyn antamaan anteeksi, mutta vielä tänään en.
Anteeksiantoa. Sä kuulostat vihaiselta ja katkeralta. Ja se sitoo itseensä paljon energiaa ja on poissa muusta sinun elämässäsi. Anteeksiantaminen ei ole mikään automaattinen juttu. Ja voi olla todella pitkä prosessi. Minä olen antanut anteeksi ihmisille joita olen vihannut ja eka kerralla siihen meni 15-vuotta. Mutta mä en antanut periksi koska koin että tuo minua syvästi loukannut ihminen oli jo toissijainen. Halusin vain omalle sielulleni rauhan. Pitkän prosessin tuloksena tiesin eräänä päivänä olevani valmis antamaan anteeksi. Tämä ihminen oli jo ollut silloin kuollut lähes 10-vuotta. Kävin hänen haudallaan vihon viimeisen kerran. Sanoin siinä hänen haudallaan "kaikki paha jonka olet minulle tehnyt on anteeksi annettu". Kävelin pois hautausmaalta rauha sielussani ja sydämessäni. Sen jälkeen olen saanut paljon elämääni koska vihani ei enää kahlitse minua.Mutta sen takia ei tarvitse antaa anteeksi koska kyseessä on sukulaisesi. Tee se itsesi takia.
olisi voinut tehdä ettet voi antaa anteeksi? Olihan sinulla hyviä aikoja mummosi kanssa kun sanoit että lapsena luotit häneen kuin kallioon.
Olet vielä siinä kokemattomassa iässä etkä ymmärrä miten julma tämä maailmaa saattaakin olla ja myöhemmin tulet ajattelemaan että eihän mummon teko ollut mitään verrattanuna siihen mitä ehkä tulet kokemaan.
20 vuoden päästä vasta tajuat miten itsepäinen olet ja kadut tyhmyyttäsi kuten minä nyt.
Äitisi on tapaamisella tarkoittanut vaan hyvää, mutta hänen pitäisi kunnioittaa sinun omaa mielipidettä asiassa. Ketään ei voi pakottaa. Kuuntele oman sydämmesi ääntä ja toimi sen mukaan. Oma sisimpäsi kertoo mitä sinun pitää tehdä ja mikä oikealta tuntuu. Kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa mitä sinun on tehtävä.
Tämähän kuullostaa ihan kuin eläinmaailmasta.. Katkoitetaan joku sukulainen yksinäisyyteen..
Elämässä ja ihmissuhteissa tulee pettymyksiä, ihmiset eivät olekkaan juuri sitä minkälaista kuvaa on mielessään kantanut,, Pitääkö ihmisen pitää kiinni toisen mielikuvista ja käyttäytyä sen mukaisesti.
Ihmisessä on aina kaksi puolta hyvä ja paha,, miksi takertua tuohon pahaan..
Siis anna anteeksi jo itsesikin tähden. Mummosi ei varmaankaan enää kauan ole täällä maapalolla ja myöhemmin sovinto ei enää ole mahdollinen vaikka olisitkin kasvanut ja valmis sovinnontekoon.
Eräs tapa lähestyä ongelmaa on se, että alkaa rukoilla henkilön puolesta , joka on satuttanut pahasti. Sitä voi tehdä, vaikka ei olisikaan ns. uskovainen. Aikaa myöten huomaa, että autetuksi tulikin itse. Asia ei välttämättä unohdu, mutta se poistuu satuttamasta itseä.
Ajattelepa vielä mummoasi ilman alkoholia. Ettei hän olisi lainkaan sortunut siihen. Millainen hän mahdollisesti olisi silloin? Löytäisitkö hänestä samoja hyviä piirteitä kuin itsestäsikin. Siksi saat olla kiitollinen, ettet sinä (eikä äitisi) ole pilannut elämääsi alkoholilla.
Äitisi kokema tuska kumuloituu sinussa. On aika katkaista kierre, ettei se jatku sinun lapsissasi. Sitä varmaan äitisikin haluaa. Alkoholipahuudelle ei pidä niin paljon antaa tilaa ihmisten välisissä suhteissa.
Kun huomaat, että läheistesi piiri pieni vähenee kuoleman kautta, niin hoksaat, että edes jonkinlainen yhteys voisi olla paikallaan. Itse unohdin tahdon voimalla kaunan, vaikka se vielä taustalla väreilee, mutta ei estä yhteyttä sisareeni, joka kaunan aiheutti ja sisareni lapset pitävät kyllä seinää välissä, mutta hehän tekevät niin kaikille äitinsä sisarille, muiden sisarteni lapset ovat tavallisia, inhimillisiä, eivät luule itsestään mitään liikoja, eivät siis luule olevansa arvokkaimpia ihmisiä maailmassa. Tämän sisareni lapset häpeävät jopa synnyinkuntaansa. :(
Jokainen on oman onnensa seppä ja hän itse määrää tämän elämän katkeruuden sapen summan. Kukaan sitä ei voi neuvoa, joten jos olet vihainen mummollesi, jos hän todellakin on häpäissyt sinut tai tappanut esim. jonkun rakkaasi, niin älä ihmeessä anna anteeksi. mieti vain, mahtaisiko hän tulla hoitamaan sinua, kun sairastut kuolemaan johtavaan sairauteen... Mummojen rakkaus on uskomaton.
Joskus kuitenkin joudut asian eteen, viimeistään sitten, kun hän kuolee. Mietihän, mitä silloin tunnet. Kostonhimoa, kylmyyttä, julmuutta, siitäs sait...? Ja itsekinhän sinä joskus kuolet. Pystytkö silloinkin väistämään mummosi?
Ensin että Jeesus astuisi sydämeesi. Voipi olla sen jälkeen rukoilu tehokkaampaa kun on Jumala rinnalla. Sitten voi alkaa rukoilla vihollisen puolesta. Ei ole niin tekokorreeta, kun oikeasti uskoo että siitä on hyötyä.
Sen jälkeen kun se jeesus... ööö "astuu sydämmeesi", WTF O.o? No kuitenkin, kanattaa vaan pitää jeesuksen hikiset jalat poissa veripumpustasi, se vaan johta kahta kauheampaan sotkuun kun ympärille tulee joukko hihhuleita jotka alkavat saarnaamaan että "kyllä se sinun mummosi tarkoitti varmasti vain hyvää, jeesus tykkää kato mummeleista yms". Moni ystäväni on ollut helpottunut kun ovat vaikeuksien keskellä eronneet kirkosta ja sen sijaan menneet ammattiauttajan puheille.
"Prayer, How to do nothing and still think you're helping"
On vaikeaa ja jopa mahdotonta antaa anteeksi jos toinen ei ole edes pyytänyt! Itselläni on samansuuntaisia kokemuksia sukulaisten ja myös "ystävän" kautta. Eli jos loukkaava osapuoli on omasta mielestään syytön kaikkeen et voi mitenkään käsitellä asiaa hänen kanssaan. Silloin on parempi unohtaa tuo ihminen ja jättää hänet omaan arvoonsa mutta vaputtaa itsensä kaikesta vastuusta tuohon toiseen ja koko tapahtuneeseen eli armahda itsesi ja unohda katkeruutesi ja kaunasi sillä se on voima joka kalvaa sinua sisältäpäin ja estää sinua olemasta onnellinen ja vapaa. Anteeksianto on yhtäkuin rakkaus ja silloin kun rakastamme niin pyydämme, annamme ja saamme anteeksi pahat tekomme ja vääryydet. Ilman rakkautta niin ei tapahdu eli mielestäni teidän välillänne ei ole rakkautta eikä sitä väkisin luoda joten en näe sinulle muuta tulevaisuutta kuin keskittyä itseesi, omaan elämääsi ja kasvuusi ihmisenä. Kuuntele omaa sisintäsi, se tuo elämääsi ihmiset jotka rakastavat sinua ja joita voit rakastaa, joihin voit luottaa ja jotka eivät tule sinua satuttamaan ja jos kuitenkin niin tekevät te annatte anteeksi toisillenne. Niin toimii rakkaus! Etsi sitä!
Mielestäni kaiken voi antaa anteeksi jos toinen oikeasti katuu tekoaan ja haluaa muuttua. Ei tehtyä saa tekemättömäksi ja kaikki tekevät virheitä. =)
että "never forgive and never forget" Älä käännä toista poskeasi ja tappele takaisin kuin mies!
muistaa että asiat riitelevät eivätkä ihmiset. Siitä kun lähtee liikkeelle, moni asia muuttaa muotoaan. Näyttäisit nuorempana esimerkkiä ja keskustelisit asian pois päiväjärjestyksestä. Helpottaisi omaakin oloasi huomattavasti. Voihan olla että mummosi ei tänäkään päivänä tiedä ja ymmärrä mitä hän on tehnyt niin väärin jotta on ansainnut sinun hyljeksintäsi. Kannattaisi avata asia jotta kaikilla olisi hyvä mieli. Olet tapahtuman aikaan ollut teini, silloin kaikki asiat tuntuvat suurilta, mieli kun on muutenkin täynnä myllerrystä aikuisuuden kynnyksellä. Yhtään vähättelemättä mummosi tekoa, mitä se sitten ikinä lieneekään. Ei tänne kuitenkaan olla vihaa tultu kantamaan vaan jotain aivan muuta, mutta se on jokaisesta itsestä kiinni. Toivon että valitset oikean tien asian suhteen.
Elämä satuttaa meistä jokaista ja me kaikki joudumme epäoikeudenmukaisuuden kanssa tekemisiin. Toisia potkitaan enemmän ja toisia vähemmän.
Anna anteeksi! Anteeksiantamattomuus pitää SINUT vankina, vaikka väität, ettei asia sinua vaivaa. Anteeksiantamattomuus tekee meistä luonteeltamme kovempia ja armottomampia muita kohtaan, se myös on monien sairauksien taustalla!
Itse olen PÄÄTTÄNYT antaa anteeksi esim. ex-miehelleni, joka hakkasi minua viikottain, petti ja vei itsetuntoni, hakkasi lastani yms. Anteeksianto ei ole tunnekysymys, vaan päätös. Anteeksianto ei tarkoita sitä, että hyväksyisit , että teot ovat oikein, vaan se vapauttaa sinut. Joka kerta kun sinua sattuu ja haluaisit olla antamatta anteeksi, sano, että minä annan anteeksi. Kieltäydy ajattelemasta mitään anteeksiantamattomuutta. On hyvä puhua tunteet selviksi, mutta sitten pitää päättää päästä asioiden yli ja unohtaa. Ikuisesti me emme voi kantaa muiden syntireppua päällämme. Sitä paitsi mummosi on saanut jo Jumalalta anteeksi tekonsa, jos hän on sitä pyytänyt. Miksi ei sinulta? Raamatussa kerrotaan naisesta, joka piti kivittää aviorikoksesta. Jeesus sanoi, että kivittäkää vaan, mutta SE, joka teistä on synnitön, se heittäköön ensimmäisen kiven. Kukaan ei heittänyt! Jotta sinä voisit todella olla vapaa ja antaa anteeksi, sinun olisi ihanaa ja mahtavaa kohdata Jeesus, joka on anteeksiannon Jumala. Jeesus antaa sinullekin anteeksi sinun syntisi, joita on varmasti paljon, niin kuin minullakin :) Ja Jeesus sydämmessä on niin hyvä olla :) Suuntaappa askeleesi sunnuntaina johonkin luterilaiseen jumalanpalvelukseen tai helluntaiseurakuntaan tai vapaakirkkoon. Voit tulla sieltä ulos muuttuneena ihmisenä, täynnä iloa ja riemua ja rauhaa. Ei tietoakaan raivosta, katkeruudesta,......
Jos mummosi on jehovantodistaja, se osoittaa että hän on täys'hullu.
No tuo nyt oli tarpeetonta, kaikkihan sen tietävät että jehovantodistajat ovat sekopäitä, täälläkin yksi jehovantodistaja tuli vikittelemään yhtä kaveriani "privaatti kokoukseen", tämä kaveri oli 17v tyttö ja tämä jehova oli 40-45v ukko.
on mota asiaa ja haaraa josta voi suuttua verisesti !!! en tiedä mikä on teijän juttu mut sen tiedän et kun mumostasi aika jättää niin kadut vihaasi ja sitä etet voinut sopia riitaasi !!!!! moni vihaa vanhempiaan kovasti jostain mitätömästä jutusta on ottaneet elämänsä tehtäväksi asian vihata !!!!!!!! mut sitenkun on perinnöt jaossa se viha kumasti katoo kun olaan viha tulta saamaassa jotain niin pidetään kynsin hampain kiinni siittä tai olaan sitten niin saatanan kateelisia et toinen sai .OSAATKO ANTAA MUMOLLESI MAHDOLISUUDEN PYYTTÄÄ ANTEEKSI et koska vihaat sitä todella !!! kokeile ei sun tarvi kun keran jutella mumosikanssa ei sen enempää voit ola senjälkeen vaikka erossa niin kuin tähänkin asti olet olut ei se tarkoitta sitä et sun on hyväksyttävä asia . joutuu jokainen joskus valinan eteen pakosti mene itseesi pohdi miltä sinusta tuntuisi mumosi siaan !!!! aivan takuulla karmeella jos mummosi suo karkuun lähtisi ja ei sanaakkaan sanoisi!!!!!!!! en tiedä en hyvä kirjottamaan näiden virheitten takia mut toivon että saat selvää tästä!!!!!
Anteeksi antaminen ei merkitse sitä, että se mitä toinen teki olisi oikein tai millään tavalla hyväksyttävää.
Se merkitsee sitä, ettei sinun tarvitse kantaa siitä kaunaa ja yrittää rangaista.
Saa päästää tavallaan irti velvollisuudesta vihoitella. Olla vapaa asiasta. Siis kysymys on oman olon paranemisesta ennen kaikkea.
Ihmisen tuomitsee Jumala, ei onneksi ihminen.
Jokainen on vastuussa omista teoistaan. Kaikki tarvitsevat anteeksipyytämistä ja -antamista omalla kohdallaan, että pääsisivät taivaaseen.
Jos haluaa antaa anteeksi, se on ensin vain tahdon päätös.
Jos on parempi olla pitämättä yhteyttä, se on okei. Luottamuksen saamiseen sen sijaan voi mennä aikaa, mutta pääasia on ettei tarvitse olla katkera, vaikka ei voisi luottaakaan tähän ihmiseen.
Voisit antaa anteeksi, mutta et sitten enää välittäisi hänestä
Jotkut suvut (kuten omani) ovat siitä kummallisia, että kuvitellaan että vanhempi sukupolvi on oikeutettu päästelemään suustaan ihan mitä tahansa ja sitten taas nuorempien sukupolvien pitää vain sietää kaikki ja kuunnella. Vanhemmat henkilöt eivät edes ymmärrä loukkaavansa, mutta kun heille "antaa takaisin" samalla tyylillä, niin sitten kyllä itse loukkaantuvat ihan kauheasti.
Vanhemman sukupolven ei myöskään omasta mielestään tarvitse pyytää anteeksi, mutta nuorempien kyllä.
Vanhempi sukupolvi ei oikeasti ymmärä, milloin mennään sopivaisuuden ja hyvän maun rajojen ulkopuolelle. Mutta kuten sanoin, ihan jokainen suku ei onneksi ole tällainen.
Oma sukuni, jonka kanssa en ole hirveän paljon tekemisissä, sattuneesta syystä, antaa tasapuolisesti haukut vuoronperään kaikille jäsenilleen, nokkii toinen toistaan, ja uteeraa sen kuin ehtii, ja jos ei asioita kerrota, keksitään itse ja siitä se vasta soppa syntyykin. Mutta helvetissäkin ensimmäinen päivä lienee pahin, eli tähän tottuu ajan myötä. Tosin mitenkään hirvittävän sydämelliset välit ei ole kuin saman ikäpolven sukulaisiin, ja nuorempiin. Ikävä kyllä, vanhemmat ja isovanhemmat ovat ihan itse saaneet aikaan sen, että ei ole mitenkään mukavaa käydä "kotona". Kun sinne menee, olet koko ajan syynissä, et pysty menemään edes toilettiin ilman kuuluvia kommentteja.
Minä olen iältäni reippaasti yli 40, lapsenikin ovat jo aikuisuuden kynnyksellä. Silti tämä vain pahenee vuosi vuodelta.
Olen keksinyt keinon: teen kohteliaisuuskäynnin vain silloin tällöin, enkä kerro omista asioistani.
Helpommalla pääsee.
Itsellä tilanne se että eräs mieheni sukulainen teki typerästä pikku asiasta välirikon koko sukuunsa ja samalla minuunkin. Minua harmittaa aivan tavattomasti, koska olimme läheisiä enkä hänen käytöstään ole 1,5vuodenkaan jälkeen oppinut käsittämään.
Olen toistuvasti yrittänyt sopua viritellä, vaikka aluksi olinkin loukkaantunut, mutta tuloksetta..
Itsekkyys ja jästipäisyys ei välttämättä aina kannata ja tiedän et tuo kyseinen henkilö satutti teollaan useita ihmisiä..
Suku on pahin - sanotaan. Mielestäni kannattaa antaa anteeksi. Minulla on kokemusta asiasta. Kuuden vuoden vihan pitäminen sisällään kuormittaa sua valtavasti. Anteeksi voi antaa, vaikka kukaan ei pyydäkään anteeksi. Kun olet oppinut antamaan anteeksi, tunnet itsesi vahvaksi, nouset niiden yläpuolelle, joille annoit anteeksi. Anteeksi antaminen ei tarkoita sitä, että hyväksyisit sen, mitä mummosi teki. Mummon teot voi ymmärtää, mutta ei tarvitse hyväksyä. Silti voit antaa anteeksi. Prosessissa alkuun pääseminen saattaa tarvita ammattiauttajan apua, mutta se kannattaa!
Viha sinulle vääryyttä tehnyttä kohtaan on tervettä. Anteeksianto on vain hihhuleiden selitys heikkoudelleen ja kyvyttömyydelleen kostaa.
sinullekkin koston mahtavuutta toitottanut, joku kostaa loukkaaantuu jota et halunnut tietoisesti loukata ja silloin saat tuta sen mitä on kun ei saa anteeksi. Ei niin millään.
Itsesi takia pyri antamaan hänelle anteeksi, vaikka vaikeaa se ehkä onkin. Sillä elämässäsi voi tulla aikoja jolloin asia vaivaa sinua ja voi jopa tulla taakaksi, sillä katkeran mielen kanssa on vaikea elää pitemmän päälle.
Aina tulee eteen tilanteita jossa joudut törmäämään mummoosi tai keskusteluun hänestä, sillä onhan hän läheisesi, siksi on hyvä silloin tiedostaa että on antanut anteeksi vaikka ei siltä tunnukkaan ja vanhat arvet muistuttavat olemassaolostaan.
Olen myös huomannut omassa ja muiden elämässä että kannettu taakka, joka sisältää katkeruutta tai vihaa ym. kielteisiä tunteita muokkaa ihmistä hänen huomaamattaan kielteiseen suuntaan.
Toivon että olet vahva ja kykenet anteeksiantoon, että voisit itse elämässäsi tehdä oikeita valintoja ja olla kenties joskus loukkaamatta jotakuta samalla lailla kun mummosi sinua.
Armollisuutta myös itseäsi kohtaan sinulle toivoo eräs mummi.
mikään pakko antaa anteeksi. Itse en pitänyt yhteyttä mummooni vuosikausiin, teki myös jotain anteeksi antamatonta. Mummoni hautajaisiin menin vain isäni takia, en muuten.
Anna-Liisa Valtavaara, Ainako anteeksi-kirja. Anteeksianto helpottaa sua itteäs ja vapauttaa sua katkeruudesta ja vihasta (jotka ei tee hyvää terveydellekään). Älä anna mummos pilata sun elämää olemalla sus katkekeruuden sitein kiinni ja jos annat anteeksi se ei tarkoita, että sun pitäis olla läheinen vaan, että pystyt kohtaamaan eikä tarvi vihaisen katkeran ahdistuneena vältellä. mutta lue toi kirja, uudenlainen näkemys anteeksiantoon.
Pakenee omaa mummoaan, joka ilmeisesti on täysin viaton. Vai ei fyysistä? No eikö se antanut sitten kuivaa pipariaan, vai mitä?
Tästähän ne mummonpotkijat tulee.
EI TAIDA OLLA TÄLLÄ KAVERILLA KAIKKI KOTON HALOO
Joo, on sinun mummosi tainnut antaa sinulle jotain "piparia" lapsena kuin noin kammoksut asiaa. Kanattaisi sinunkin hakeutu hoitoon ennekuin tuo asenteesi aiheuttaa sinun enneaikaisen kuoleman, tosin kyllä sekin ratkaisisi sinun ongelmasi.
Arvaanpa, mitä mummosi teki. Se ei siis ollut fyysistä, mutta silti puhut kuin hän olisi raiskannut sinut, etkä edes parhaalle kaverillesi ole siitä voinut kertoa. Mikä saisi häpeämään noin paljon? Hän raiskasi mielesi.
Hän yritti käännyttää sinut jehovantodistajaksi muiden jehovien avulla, vei sinut jonnekin missä sinua peloteltiin helvetillä ja painostettiin ottamaan heidän uskonsa. Eikö totta?
Jos arvaan oikein, niin ei sinun todellakaan tarvitse mummoasi sietää.
Sitä et kertonut. Tekikö mummosi sulle jotain seksuaalista, vai mitä teki, kun sun pitää vihata? Jos oot vihoissa mummosi kuolemaan asti, tulee paha olo. Harkitse nyt anteeksi antoo, jos mummosi on tosissaan pahoillaan!! Keskustele edes mummosi kans asiat selviks!! Itse oon 27vuotta vanha ja edelleen mummoni on läheinen.
elämässä on se, ettei sukulaisiaan voi valita mutta NIIHIN EI PIDÄ PITÄÄ YHTEYTTÄ ! Mikään mahti maailmassa ei pakota sinua antamaan anteeksi mummollesi, sinua ei salama iske eikä mitään muutakaan tapahdu vaikket koskaan pidä häneen yhteyttä, etkä anna anteeksi. Itse en antanut mummolleni koskaan anteeksi hänen tekosia, nyt se on ollut haudattuna toistakymmentä vuotta, en ole haudallakaan käynyt, enkä mene.
----SUKUA EI------------- jote se siitä mutta -----; sipaisempa sivusta kun aihe on niin herkullinen ja tilaisuus tekee varkaan:.............
ÄLÄ VIHAA KETÄÄN,,, sillä se kuluttaa aivan suotta sinua ja ei anna sinulle MITÄÄN HYVÄÄ,,, !
Meistä kukaan ei tiedä mitä olet kokenut, onko se pikku asia vai mikä. Sinulle se on luitenkin ollut suuri ja me emme voi vähätellä kipuasi,kun emme edes tiedä mistä on kysymys ja jokainen kokee myös eritavalla.
Minä suosittelen sinulle kuitenkin anteeksiantoa, sillä se todella vapauttaa sinua ja antaa aivan uudenlaista iloa ja energiaa elämääsi ja saat tuntea olosi helpommaksi.
Anteeksi antaminen on vaikeaa, mutta jos sinulta löytyy tahto siihen, niin usko vain että se pikkuhiljaa onnistuu ja katkeruus häviää ja tilalle tulee ihana vapaus. Uskon, että äitisi ei tahdo kieroilla,vaan tahtoo hyvää, vaikkei hän ehkä toimikaan oikein.
Elämä ei koskaan ole kenellekään täysin oikeudenmukainen, sillä olemme vajavaisia kaikki ihmiset ja jokainen teemme vääriä tekoja.
Itse olen saanut paljon anteeksi ja myös oppinut antaamaan, eikä sitä voi sanoin kuvata miten onnellinen olen kun olen saanut vapautua katkeruudesta ja rakkaus on tullut tilalle.
Hei aloittaja!
Joku vastaaja täällä yritti urkkia muka auttaakseen sitten sinulta tietoa siitä, mitä mummosi teki. Neuvon, ettet lähde selittelemään PAHOITAT VAIN SILLÄ TAVALLA OMAN MIELESI!
Joillakin ihmisillä, varsinkin naisilla on VALTAVA TIRKISTELYN TARVE ja sen vuoksi yrittävät urkkia yksityiskohtia saadakseen
mässäillä niillä ja hekumoida "likaisilla yksityiskohdilla"
saadakseen syyllistettyä sinut: eihän tuo nyt mitään -tyyliin.
MEILLE MUILLE EI KUULU, MITÄ MUMMOSI ON SINULLE TEHNYT.
Se ei ole oleellista meidän tietää. Oleellista on sinun kannaltasi, miltä sinusta tuntuu ja kuinka voit päästä asiasta eteenpäin.
Minä suosittelen asiallista linjaa mummoosi, sellaista viileän etäistä, virallisen kohteliasta. Jos et voi luottaa, niin älä luota! Voit antaa anteeksi, mutta silti suojella itseäsi jatkossa paremmin häneltä.
Anteeksiantaminen on päätös. Se ei ole tunne.
Ensin päätetään antaa anteeksi ja sitten prosessi pääsee etenemään.
Anteeksiantamalla vapautat itsesi vahingoittaneesta ihmisestä. Vapautat itsesi kivusta. Anteeksiantamalla et vapauta sinua vahingoittanutta ihmistä omasta vastuustaan.
Anteeksiantamattomuus stressaa sinua itseäsi. Mummosi kanssa välit eivät ehkä koskaan palaudu ennalleen, varsinkin jos hän ei korjaa omaa käytöstään eikä ole pahoillaan sinulle aiheuttamastaan mielipahasta tai ei pyydä anteeksi. Sinä voit vapauttaa itsesi mummosi vallasta antamalla itse anteeksi siinäkin tapauksessa, että mummo ei pyydä anteeksi.
Ei ihminen voi vain päättää antaa anteeksi - kuten aiemmin jo mainittiinkin.
Ihminen antaa anteeksi silloin kun siihen on valmis.
Mikäli joku on sinua niin loukannut, ettet voi häntä katsoa tuntematta vihaa ja katkeruutta - miksi siis aiheuttaa itselleen (ja samalla toiselle) ahdistusta ja pahaa oloa kun on selvä miten tunnet?
Tuskin se sinulle mitään ahdistusta tulevaisuudessakaan aiheuttaa, jos et halua olla tekemisissä ihmisen kanssa joka on tehnyt pahasti? itsesuojeluvaistoa se mielestäni pikemminkin on.
Tee äidillesi selväksi, että mikäli jatkaa kieroiluaan et halua olla hänen kanssaan muussa kuin puhelin-yhteydessä (jos siis et voi luottaa sanaansa esim vierailuiden suhteen).
Ihan älytöntä p****aa(anteeksi "kielenkäyttöni") joiltakin väittää, että kaikki pitäisi antaa anteeksi jonkun sielunrauhan takia!?! Sielunrauhahan - ja terveys - siinä menee jos joutuu väkisin olla tekemissä ihmisen kanssa joka kohtelee muita huonosti, ja jota kohtaan ei tunne yhtään mitään positiivista.
Mummosi taistelkoon oman sielunrauhansa ja omatuntonsa kanssa, elä sinä omaa elämääsi kaukana sellaisista ihmisistä jotka ovat sinulle pahoja!
Voimia..
Ei ole pakko antaa anteeksi. Itse en myöskään anna sukulaiseni tekoja minua kohtaa ikinä anteeksi.Enkä kutsu häntä mihinkään meidän perheen juhliin se on meidän tai minun asia ja olen sen näin päättänyt.. ei mene hääkutsua eikä mitään muutakaan mihin "sukuvelvoite" velvoittaisi kutsumaan. hän on kylläkin ollut aina suvun "häpeäpilkku". ikävä asia mutta itse hän on kaiken kaiklle aiheuttanut.. en toki ole ainut kelle on pahaa tehnyt mutta tämä on minun päätökseni asiasta ja toiset saa hänen antaa pomppia miten tahtoo jos haluavat.
Voimia sinulle! Toivon ettei välit äitisi kanssa mene,kun hän tekee tuollasia temppuja sinulle.
Hittolainen 79,
en tarkoittanut, että anteeksi annettuaan ihminen on tekemisissä sen ihmisen kanssa, jolle on antanut anteeksi. Jos minä annan anteeksi sinulle, sinun ei tarvitse sitä koskaan kuulla minun suustani. Eikä minun tarvitse olla kanssasi tekemisissä, jos en halua, vaikka antaisinkin sinulle anteeksi.
Että annan anteeksi, vapauttaa minut itseni. Vain minut. Antaa minulle mielenrauhan, koska asia on saanut päätöksen. Pisteen. Se ei enää vie energiaa alitajuisestikaan.
Jotkut ihmiset eivät muutu, jotkut muuttuvat.
Itse voi olla rauhallinen, koska muita ei voi muuttaa. Toisten puolesta ei voi tehdä päätöksiä.
Itsensä puolesta voi tehdä päätöksen, että antaa anteeksi JA samanaikaisesti pitää huolta, ettei
syyttä suotta altista itseään enää enempää.
Olen samaa mieltä. Itselläni ollut "hyväätarkoittavia" tätejä suvussa, jotka sotkeutuneet elämääni alusta asti arvostellen ja neuvoen. Puuttunueet puolison valintaan, lasten hankintaan ja ihan kaikkeen ilkeästi arvostellen ja mitätöiden. Ovat käytöksellään alistaneet minua vuosikymmeniä koska kilttinä tyttönä en osannut puolustautua vaan hiljaa nieleskelin itkua kurkusta alas. Kunnes sitten sain mittani täyteen ja liki viisikymppisenä tein selväksi että nyt riittää, niin sitten leimasivat minut tasapainottomaksi häiriköksi koko suvun silmissä ja kaikki käänsivät minulle selkänsä. Älkää ystävät hyvät luottako sukulaisiin jotka puuttuvat elämäänne. He haluavat teidät vain valtaansa ja sillätavoin tuhoavat onnenne. Meni liian kauan kunnes itse ymmärsin että tätini ovatkin minulle kateellisia kaikesta mitä eivät itse ole saaneet. Olin sinisilmäinen, tyhmä, hyväuskoinen ja luottavainen. Jos olisin ymmärtänyt ajoissa heidän katkeruutensa tuottaman ilkeyden ja vallankäytön, olisin sääästynyt monelta porulta. Joten sukulaisuus ei takaa ihmisen vilpittömyyttä ja luotettavuutta. Eikä pidä olla liian ymmärtäväinen ja anteeksiantavainenkaan koska nuo ilkiöt eivät ole sitä ansainneet ja jos todella välittäisivät niin ymmärtäisivät tekonsa ja rukoilisivat anteeksiantoa! Kumma kyllä en itse tunne katkeruutta tai vihaa, vaan olen ainoastaan helpottunut kun vihdoinkin saan elää omaa elämääni juuri niinkuin haluan ilman kommentteja, analyysejä tai arvostelua kenenkään taholta!
Miksi sinun pitäisi antaa anteeksi? Sinua on syvästi loukattu ja sekä äitisi, että mummosi tulisi kunnioittaa tunteitasi. Äitisi harjoittaa henkistä väkivaltaa painostaessaan sinua olemaan tekemisissä mummosi kanssa. Pidä puolesi ja kuuntele itseäsi, ehkä anteeksi annon aika on myöhemmin, nyt et ole siihen valmis.
Oma lapsuuteni oli onnellinen siihen asti kunnes mummoni muutti meille, sen jälkeen elämäni oli helvettiä, johon vanhempani eivät riittävästi puuttuneet. En myöskään kerro tapahtumista tarkemmin, mutta jotain kertoo sekin, että sisarukseni eivät koskaan antaneet mummolleni anteeksi kohteluani, eivätkä halunneet käydä katsomassa häntä esim. sairaalassa, jossa hän makasi vanhana ja heikkona. Itselleni aikaa myöten tuli sääli kuvaan mukaan, mutta sitä en anteeksi antanut, että hän teki pienen tytön elämästä niin vaikeaa.
Olet nuori ja elämä edessäsi, älä tuhlaa sitä olemalla mieliksi ihmisille, jotka eivät ole hyväksi sinulle. Kerroit mummostasi, että hänestä on tullut jehovantodistaja. Siihen uskontoon kuuluu voimakkaana Sanan julistustyö, joten pidä huoli, ettet anna manipuloida itseäsi seuraavaksi siihen suuntaan.
Hei. Viha katkeroittaa ihmisen. Katkera ihminen on taas älyttömän huonoa seuraa muille ihmisille. Elinikäinen katkeruus myös näkyy kasvoissa ennenaikaisena vanhentumisena.
En todellakaan tiedä mitä mummosi teki sinulle mutta ilmeisesti jotain sellaista, että nuoren itsetunto kolahti ja tosi pahasti. Samalla ilmeisesti kolahti veljesi ja äitisi itsetunto. Koska hekään eivät pitäneet yhteyttä mummoosi hetken aikaa.
Anteeksi anto ei tarkoita sitä, että unohtaisit asian. Se tarkoittaa sitä, että sinut vapautetaan vihan ja katkeruuden aiheuttamista vääristä elämän valinnoista. Voit tulla jälleen siksi ihmiseksi keneksi Jumala on sinut luonut. Jeesus lunasti kaikkien meidän syntimme anteeksi golgatan ristillä. Myös mummosi. Jos hän antoi mummollesi anteeksi ja kärsi hirvittävän kuoleman sen vuoksi niin mikset sinäkin antaisi anteeksi?
Älä jää katkeraksi ihmiseksi sillä se syö sinut sisältäpäin, etkä koskaan tule olemaan oma itsesi.
Satuihin uskominenko muka auttaa? Hölynpölyä. Ällöttävää tuollainen jeesustelu.
Jos sanotaan, että anteeksi voi antaa mutta ei unohtaa, no mitä sellaisella anteeksiannolla tekee?
Paras on harjoitella olemaan ajattelematta sitä ikävää, mitä lähisukulainen on tuottanut.
Hei! Paljon olet saanut vastauksia kysymykseesi. En lue niitä kaikkia ja siksi on mahdollista, että joku on samaa mieltä kanssani ja vastannut samalla tavalla.
Miksi kannattaa antaa anteeksi? Siksi, että anteeksi-anto palvelee sinua itseäsi! Ihminen, joka elää jatkuvassa vihassa varmasti aikaa myöten sairastuu vihastaan! Viha on tunteista katalin, sitä luulee ikään kostavansa toiselle, mutta joutuukin itse kärsimään vihastaan eniten. Anteeksiantamalla pääset tuosta vihan tunteestasi ja voit elää vapaampaa elämää.
Sinun ei silti tarvitse hyväksyä mummosi tekoja. Riippumatta siitä mitä mummosi on tehnyt, hänellä on ollut jokin syy siihen esim. :sairaus...ymmärtämättömyys...vahinko...ajattelemattomuus. Selvää on, että tehtyä ei saa tekemättömäksi. Anteeksi-anto ja sovinto ovat paikallaan SINUN itsesi vuoksesi!
77 * 7
Eihän sinun tietenkään "pakko" ole antaa anteeksi, mutta itseäsihän sinä eniten rasitat häntä vihaamalla. Eikä se anteeksi antaminen tarkoita sitä, että sinun pitäisi tuosta vaan naps - alkaa rakastaa häntä taas, eikä se tarkoita sitä että hyväksyisit hänen tekonsa. Anteeksi antamalla voit siirtyä itse eteenpäin, sillä vihaaminen vie yllättävän paljon energiaa. Viha ei muuten ole rakkauden vastakohta vaan sen toinen puoli, eli sinulla on kuitenkin tunteita (ai miten kauhea klisee) mummoasi kohtaan. Anna anteeksi ja sen jälkeen ajattele mummo ihmisenä ihmisten joukkoon - niin ei tarvitse puikkelehtia hyllyjen välissä, se näyttää muuten tosi hoopolle :).
Ystävät voi valita, sukulaisia ei valitetettavasti. Sinä voit kuitenkin itse valita, kuinka läheinen haluat olla mummosi kanssa. Koska olet aikuinen, äidilläsi ei ole oikeutta vaatia sinua parempiin väleihin mummosi kanssa. Tee äidillesi selväksi, että hänen on parempi kunnioittaa sinun mielipidettäsi sinun ja äitisi välisen suhteen takia. Samaa mieltä ei teidän tarvitse mummosta olla, mutta kunnioittakaa toinen toistenne mielipiteitä.
Anteeksi antokaan ei ole mustavalkoista, vaan sitä tulee kaikissa harmaan sävyissä. Yritä luopua vihastasi mummoasi kohtaan. Sinun ei tarvitse hyväksyä hänen tekoaan, ei tarvitse luottaa häneen, ei tarvitse pyrkiä luomaan läheisempiä välejä hänen kanssaan. Itsesi kannalta olisi kuitenkin parempi, jos pääsisit vihastasi eroon.
Omalla kohdallani olen tehnyt juuri noin erään kaverini suhteen, joka petti ja satutti mua useampi vuosi sitten. En ollut nähnyt häntä vuosiin, kunnes viime kesänä olimme molemmat parhaan ystäväni polttareissa. Pelkäsin etukäteen sitä, mitä polttareista tulisi, kun siellä olisi ihminen, josta en pidä ja en haluakaan pitää. Huomasin kuitenkin, että pystyin koko päivän ajan toimimaan tämän minut pettäneen entisen kaverini kanssa, varsin normaalisti. Juttelinko hänen kanssa? Totta kai. Kerroinko hänelle syvimmät salaisuuteni? En tietenkään. Välit oli enemmänkin kohteliaat ja sopivan etäiset. Isossa polttariporukassa ei edes tarvinnut liikaa tuon ihmisen kanssa kaveerata.
Tuolloin tajusin, että pystyin toimimaan hänen kanssaan, koska olin luopunut vihastani. Olin yhä sitä mieltä, että hän teki minulle väärin ja että hän ei ole kovinkaan ihana ihmisenä. Kunnioitin kuitenkin sitä, että tämä minulle niin rakas ystäväni haluaa olla läheisemmissä väleissä kyseisen ihmisen kanssa kuin minä.
Ehkä tälläsiä välejä sinunkin kannattaisi tavoitella mummosi kanssa. Kun luovut vihasta, voit moikata mummoasi kadulla, olla samaan aikaan perhejuhlissa ja aikanaan ehkä myös äidilläsi kolmistaan. Sinun ei kuitenkaan koskaan tarvitse tehdä, minkäänlaisia alotteita korjata välejäsi mummosi kanssa, eikä sinun tarvitse kunnioittaa häntä ihmisenä. Kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää voidakseen toimia heidän kanssa pakon vaatiessa.
Jos asia sinua vaivaa, hoida välisi kuntoon mummosi kanssa. Jos ei vaivaa, niin anna olla. Jos vielä olet väleissä äitisi kanssa, niin koita hänelle tehdä selväksi, ettet tarvitse välikäsiä mummosi kanssa. Ihme muuten jos äitisi on mummon kanssa edelleen väleissä, jos teitä lapsia on noin pahasti loukattu. Itse en ole tekemisissä äitini ja isäni enkä siskoni kanssa. Asia ei minua mietitytä eikä arkeani askarruta. Minua ei heidän elämänsä kiinnosta eikä heitä minun. Aikuiset lapseni satunnaisesti (ehkä kerran vuodessa) vierailevat näiden sukulaisten luona. Jossain pakollisissa tilanteissa tietysti joudumme kohtaamaan, mutta ne hoituu helposti "hyvää päivää kirvesvartta" -keskusteluilla.
Oma elämäsi on helpompaa, jos joskus pystyt antamaan anteeksi. Ei mummosi, vaan itsesi takia. Ei liian pian, vaan joskus. Toisten painostuksen alla anteeksianto on kyllä vaikeaa...
anteeksi anna mutta elä unohda.....
niin minäkin tein oman isäni ja äitini suhteen...
en luota enää heihin samalla tavalla kuin ennen mutta silti annoin anteeksi ja sen jälkeen itse olen jaksanut paremmin henkisesti...
en heitä päästä enää lähelle minun elämää en ainakaan niin lähelle että pystyisivät minua satuttamaan..
Mun mielestä ei ole pakko antaa anteeksi tai yrittää pitää välejä vain sillä perusteella että on sukua tai perhettä.
Entä sitten? Sukuaan ei voi valita ystävät voi.
Ei sukulaisuus ole aina tae että ne ovat tukemassa ja auttamassa elämän vaikeina aikoina,joihin voi aina luottaa.
Sellaisia tuki-ihmisiä voi olla myös ystävät,työkaverit,naapurit.
Jos joku sukulainen on todella inhottava,paha ihminen,jonka seura aina vie voimat ja saa aikaan negatiivisen olon,ei sellaista ole pakko kestää vain koska on sukua.
Tietysti omaa oloasi voisi helpottaa jos vaikka juttelisit mummosi kanssa ja saisit asiat puhuttua.
Tai ehkä vain mielessäsi päättää antaa anteeksi ja päästä irti katkeruudesta.
Voimia
Anna toki anteeksi, mutta ei ole pakko olla missään tekemisissä muuten. Vihanpito vie omaa energiaasi ja asia selvästi vaivaa sinua vielä vuosien jälkeen. Puhukaa asiat läpi ja sen jälkeen unohtakaa. Muuten muistelisit ikäviä tapahtumia vielä mummosi kuolemankin jälkeen... siirrätkö myös omille lapsillesi saman vihan perintönä?
Isäni tuntee vihaa ja katkeruutta yli 20 vuotta sitten kuolleisiin ihmisiin, hän muistelee miten kukin oli häntä lapsena kaltoin kohdellut. Tosi rasittavaa kuunneltavaa, hän pitää noita ihmisiä mielessään vieläkin elossa ja se näyttää vievän energiaa.
Itselläni on narsistinen täti joka saarnaa maailmanlopusta ja juoruaa jokaisen asian koko suvulle, hän itse on niin täydellinen uskonnossaan, eikä huomaa tekemänsä saarnaamiensa oppien vastaisesti. Keskustelu on taholtani: nättiä ilmaa on pidellyt jne.
Miksi siltä mummolta ei voi kysyä asiasta? Voihan olla, ettei hän edes tiedä! Mikset kysy? Jos alkoholista on kysymys, niin voi olla ettei hän edes tiedä, miksi olet vihainen. Voi herramalee! MIKSET KYSY? Mummulta jos keltä pitää voida kysyä.
Jos tietää loukanneensa läheistään käytöksellään, eikö silloin pyydetä anteeksi?
Niin tein ja annettiin anteeksi. Mutta miksen saa rauhaa omaan mieleen vaan edelleen poden hirveää syyllisyyttä tekemisestäni joka oli juopon höperrystä. Yritän olla kiltti, mieliksi, teen mitä tahansa että voisin hyvittää.
miksi tuntuu että menetän kohta ihmisarvoni jos jatkan tätä nöyryyttävää itseni kiduttamista että olin huono äiti?
kertokaapa, viisaammat.
Jos olet pyytänyt ja saanut anteeksi mutta silti rämmit epätoivon alhossa, niin sinä et ole sisäistänyt, selittänyt, selventänyt asioita mielessäsi.
Mikä tekee / teki sinusta huonon äidin ? Miksi sinä "kidutat" itseäsi asialla, siis muistelet ja kuljetat mukanasi ? Etkö keksi muuta tekemistä ? Mitä tarkoittaa 'huono äiti' ?
Minäkin olin sellainen; hoidin kyllä lapset ja kodin hyvin, mutta pullantuoksuinen äiti en suostunut olemaan ja oman itseni ja henkilökohtaisen vapauteni puolesta olen taistellut puolisoani vastaan kuin riivattu. Lapset ovat sellaisessa tilanteessa sijaiskärsijöitä, vaan vaihtoehtoja ei ollut.
Nyt minä maksan sitä, että pidin omasta ihmisarvostani kiinni; lapset ovat unohtaneet huonon äidin olemassaolon. - Mutta menneet ovat menneitä ja äitikin saa mennä eteenpäin. Ja minä menen, kuin höyryveturi. Esteitä ei enää ole jos niitä ei ole omassa päässä, mielessä. Asioita ei tarvitse kysyä kuin itseltään.
Siis kysy sinäkin; miksi minä kidutan ja nöyryytän itseäni ? Mitä hyötyä siitä on ja kenelle ? Miksi pitää olla kiltti ja mieliksi ? Riittää, että rakastat ja toivot kaikkea hyvää omillesi ja elät omaa elämääsi täysin rinnoin eteenpäin ...
Kysy äidiltäsi haluaisiko hän sinun antavan anteeksi jos joku muu kuin mummosi olisi käyttäytynyt sinua kohtaan niinkun hän. Vetiaminen sukulaisuuteen on pasiivis-agressiivista kieroilua. Kenellekkään ei ole pakko antaa anteeksi ja "pakko" anteeksiantaminen yleensä vaivaa paljon enemän kuin siitä kieltäytyminen.
Matt. 18:21-22:
'Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?" "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus.'
Juu luota vaan jeesulkseen, se tietää miltä sinusta tuntuu ja on varmasti kokenut saman ja blaah blaah.
Kivaa kun nämä saarnaajat osuvat kärsivien ihmisten ympärille kuin haaskalinnut valmiina sekoittamaan heidän päänsä kaiken maailman paskanjauhannalla.
Eli, jos jotain sinun pitäisi kuunella niin itseäsi, ja parempi olisi kun hakeutuisit terapiaan, se on paljon terveempi vaihtoehtom kuin ruveta etsimään anteeksiantoa jostain "Jeesus and Pals" kirjasta.
voi kauhea ku pikkusta on nyt loukattu kamalasti..niinku joku sanoikin..hae ihmeessä apua tohon.
Aikuisuus tarkoittaa sitä, että opit ajattelemaan, mikä sai mummosi tekemään niin kuin teki. Kysy, selvitä, ajattele ja puntaroi hänen vastauksensa perusteella, hänen elämäntarinansa ja -kokemuksensa tietäen (?), mikä oli se syy, minkä takia mummo toimi niin kuin toimi. Sillä joku syy siihen on, se on eri asia pystyykö hän sen sinulle kertomaan. Ja se on taasen hänen elämänsä ongelma ja tragedia.
Ymmärrystä kehiin, anteeksianto tai ainakin asiainlaidan hyväksyminen tulee helpommaksi.
olis parempi jos asiaa katsoisi ja miten sitä ajattelisi...
Jospa Mummo pyytäsikin anteeksi... paremminkin kunjos loukkasi syvästi jos pysyvästi Sinua, teitä...
Sinulla ei minusta tuolla mitä luin tapahtuneesta, ole anteeksi annettavaa syytä asiaan miksi loukkaannuit hänen teoistaan, enneminkin, enemmänkin sanoisin näinpäin asiaan anteeksi saannosta ja vapautuksen tunteen teoistaan toiselle antamisesta.
Mielessään voi antaa anteeksi toisille, se minusta tärkeää, jos ei kuitenkaan ääneen haluissa tunteen sitä antaen olekkaan. Loppujen aikojen lähestyessä, tulee sekin aika ehkä Sullekkin vastaan, mielessä tai ääneen...
Paikkakunnalle oleminen, jääminen on yhtä tuskaa Sulle nyt, tiedän... minäkin muutin pois tuostakin yhtenä syystä syntyseuduilta...
t. Ozzo
Olen samaa mieltä kuin uiopå. Anteeksi ei tarvitse antaa mutta itsenä kanssa on hyvä olla sinut.
Itse olen myöskin katkaissut välit yhteen sukulaiseeni koska hän petti pahasti luottamukseni. En ole antanut anteeksi,enkä varmaan anna ennekuin hän edes yrittää korvata asian jollain tavalla. Kyse on siis taloudellisista menetyksistä, enkä ole edes anteeksi pyyntöä saanut.
En vihaa häntä. Perustelen välien katkaisemisen itsesuojelulla. En aio tulla toista kertaa hyväksikäytetyksi ja petetyksi...
Anteeksi antaminen ei tarkoita, että sinun pitäisi hyväksyä teko, vaan se tarkoittaa että annat anteeksi ihmiselle. Anteeksi antaminen vapauttaa sinut katkeruuden kahleista, joissa ihminen on kiinni niin kauan kunnes hän pystyy antamaan anteeksi. Vapauta itsesi elämään, ja anna anteeksi ihmiselle.
itse käytän tätä. anna anteeksi mutta älä unohda. suku juhlien kohokohta on muistuttaa henkilöä asiasta niin että koko suku kuulee. eipä tarvi tavata kovin usein.
Ps; seittemän oikein ja lisänumerot =P
Ymmärrän ongelmasi.
Meillä suvussa en enää ole yhteydessä, muuta, kuin isääni, joka on yli 80-kymppinen.
Meillä on niin v-mäisiä pölkkypäitä sukulaisissa, jotta paremmin voi henkisesti, kun ei heidän kaa ole missään tekemisissä.
Silti, vaikka yritämme olla erossa, tunkevat esim. sisareni kaikin tavoin myrkyttämään oloamme.
Olen jopa tehnyt 2 poliisi-ilmoitusta minua vuotta vanhemmasta sisarestani. Aihe; kunnianloukkaus.
Meidän suku saa painua huit-h:iin ja pysyä siellä.
En tunne mitään omantunnonpistoksia, vain ja ainoastaan syvää helpotusta, ettei heidän kaa tarvitse, edes kohteliaisuussyistä seurustella.
Ymmärrän täydellisesti tunteesi. Olen itse läpikäynyt saman.
Vihasin kälyäni yli 22 vuotta. Viha ja katkeruus hallitsi ajatuksiani aina kun ajattelinkin häntä..
Elinkautinen tuomio kestää 14 (?) vuotta? Se annetaan murhista ym pahimmista rikoksista.
Minä kuitenkin tuomitsin kälyni paljon kovemmalla tuomiolla. Hautasin hänet elävältä.
Lopulta oivalsin että olen itse katkeruuteni ja anteeksiantamattomuuteni vanki.
Anteeksi anto ei tarkoita sitä, että hyväksyy ne/sen teon. Anteeksianto on tahdon asia, ei tunteiden.
Eikä asia hoidu sillä että annan anteeksi, ja sillä siisti. Se on pitkä prosessi. Monen monta kertaa kun katkeruus on nostanut päätään, olen joutunut sanomaan itselleni että olen jo antanut anteeksi.
Lopulta tulin siihen tilanteeseen että menin käymään heillä, pyysin anteeksi ja myös sain antaa anteeksi.
Sukulaiset sanoivat että MIKSI SINÄ pyydät anteeksi? Pyysin anteeksi vihaani ja sitä täydellista hylkäämistä (elävältä hautaamista) mitä kannoin kaikki nuo pitkät vuodet. Pyysin anteeksi kaikkia pahoja sanoja joita noiden vuosien aikana hänestä sanoin.
Ystävyytemme ei alkanut uudelleen, olemme sukulaisia ja mahdolliset tapaamiset ei tuota mitään tuskaa, eikä vaadi erikois järjestelyjä. Ei vaan tarvitse luikkia hyllyn taakse piiloon.
Toivon sydämestäni että jonain päivänä sinäkin voit vapautua omasta anteeksiantamattomuudesta.
nyt kun mummo vielä elää.
Kaikkea hyvää sinulle!
Toivottavasti tuo "hautasin elävältä" on vain kuvainnollinen ilmaisu, koska jos sinä todella teit niin olet kyllä niitä samoja ihmisiä jotka pitäisi ihan inhimilllisistä syistä pistää teloituskompanjan eteen.
Ja siis herran jumala, se oli sinun kälysi, ei sinulla ole mitään tarvetta olla edes sen kanssa tekemisissä, helvetin psykopaatti.
Suku on pahin siihen voin yhtyä ihan täysin.
ammattiauttajalle on paras puhua sellaisista asioista mistä itse ei pääse yli.. itse en ole ollut äidin kanssa väleissä muutamaan vuoteen eikä äitini mummooni ja nyt kun mummo kuoli niin äitini katuu tosi paljon että ei ollut tehnyt sopua mummon kanssa.
Kun asiaa ei tuon enenpää tiedä mikä teidän välit rikkoi sanoisin kokemuksesta että yrittäisit jutella mummosi kanssa asiasta ja kysyä et miks teki niin mitä teki...
ja tehdä sopu jos vaan mahdollista...
Sinun ei tarvitse antaa anteeksi. Kukaan ei sinua voi siihen pakottaa. Anteeksianto on eräänlainen kahdenvälinen sopimus; toinen osapuoli katuu "anteeksi, tein väärin, voitko antaa sen minulle anteeksi?" ja toinen vastaa "niin teit, mutta saat anteeksi eikä puhuta siitä enää".
Asetelma on tietenkin vaikea. Olen itse yrittänyt ymmärtää sukulaistani kohta kolmekymmentä vuotta eli koko elinikäni. Olen ollut hänelle ystävällinen ja tarjota vähän kaveruuttakin, hän on jonkun verran minua vanhempi.
Mutta ei auta. Hän tietää kaiken, jakaa kaikista asioista neuvoja ja esiintyy suurena asiantuntijana ja vaikuttajana. Tosiasiassa juuri hän ei pärjännyt koulussa, ei hankkinut koulutusta eikä ole oppinut oikein mitään kunnolla, paitsi yksinkertaista työskentelyä edellyttävän ammattinsa, jossa hän toimii tehden ajoittain koviakin ylityömääriä, jotta voi sitten leuhkia, miten paljon teki töitä ja tienasi kasoittain rahaa. Hän on olevinaan sivistynyt silmäilemällä eri lehtiä ja omaksuu niistä kaikki asiat suurina totuuksina, valmiina väittelemään hatarien käsitystensä puolesta. Minä olen meistä se koulutetumpi ja paremmassa asemassa oleva. Tämä ei kuitenkaan ole ollut se hänen käytöstään liikkeelle paneva voima vaan hän oli samanlainen kun olin vielä koulussa.
Jos hän on jotakin mieltä, hän sanoo sen kovaan ääneen, olipa paikka ja aika ja seura sopiva tai loukkaa tämä ilmaisu tai ei. Neuvoja jakaessaan hän alkaa jumpitella kuin pikkulapsi ellen heti tartu neuvoon ja tee juuri niinkuin hän sanoo. Hän väheksyy asiantuntemustani kaikilla aloilla, koska hän on vanhempi ja kokenut. Jos minussa on hänen mielestään jotakin vikaa tai puutetta, hän sanoo sen julkisesti ja kovaan ääneen. Jos vastaavasti vähänkin vihjaan hänen puutteisiinsa, hän loukkaantuu heti. Koskaan hän ei ole sanallakaan osoittanut katuneensa mitään sanomaansa, varmaankin siksi että hän on mielestään aina oikeassa.
Joka asiasta syntyy väittely. Kun sanon jotain, hän on juuri lukenut lehdestä, että asia on ihan toisin. Ja hän ei voi hävitä yhtään väittelyä, hän vaikka sitten väittää että se olikin juuri se lehti joka meni viikolla roskikseen. Mutta hän on aina se osapuoli, joka asian oikean laidan tiesi. Keskustelut eivät ole mielipiteiden vaihtoa vaan hänen mielipiteidensä ja käsitystensä pakkohyväksyntää. Vaihtoehtona on tietenkin riita.
Tämä on minua syönyt sisältäpäin. Olen tuntenut oloni ahdistuneeksi. Olen syyttänyt itseäni siitä, että en tule hänen kanssaan toimeen. Mutta näköjään mikään ei riitä. Jos annan periksi jossain asiassa ja annan hänen ymmärtää, että hän on oikeassa eli että ehkä olenkin väärässä, ei se paranna välejämme vaan pelkästään pönkittää hänen itsetuntoaan, kun kerran hän oli taas kerran oikeassa ja tiesi asian.
Sitten kerran otin ja päätin, että minä en enää ole sylkykuppi, että minun ei tarvitse aina tehdä niin kuin hän haluaa. Minun ei tarvitse aina myöntyä ja kääntää toistakin poskea. Riitelystä voisi tulla turhia paineita ja epäilyksiä muiden sukulaisten kanssa, niinpä olen yksinkertaisesti alkanut vältellä häntä. Järjestän aina jotakin tekemistä kun on vierailua tiedossa. Jouluna ja perhejuhlissa on pakko tavata häntä mutta yritän silloin koko ajan keksiä jotain sellaista puheenaihetta, josta ei voi syntyä kinastelua.
Tämä on auttanut. Olen nykyään paljon vähemmän ahdistunut kuin ennen. Miksi pitäisi olla missään tekemisissä ihmisen kanssa, joka ei halua tulla kanssasi toimeen, tai, mikä vielä pahempaa, ei itse tajua ettei tule muiden kanssa toimeen?
Anteeksianto? Yritän ymmärtää, mikä hänestä on tuollaisen luonnevikaisen tehnyt. Yritän tulla muun suvun kanssa toimeen ja vältellä häntä myös puheenaiheena. Yritän olla, niin kuin häntä ei oikeastaan olisikaan. Sano sitä anteeksiannoksi, jos haluat. Mutta oikea anteeksianto syntyy vasta, kun vastapuoli sitä pyytää.
Anna olla. Elä ja anna toisten elää.
pettäminen on osa todellista elämää............
päättele ite.........
ymmärrän miltä susta tuntuu mulla oli välirikko mun vaarin kanssa n.10 vuotta.hän ol isanonnut minusta kaikkea pahaa ja muutakin.sitten eräänä päivänä olin jossakin en muista sen nimeä.jossakin jutussa ja vaarinikni oli siellä.siellä puhuttiin tunteista.joku terapiahan.jouduime vaarin kanssa pareiksi ja aloimme hilajisuuden.sitä kesti n.15min enne kuin sanoni hänelle miksi.hän selitti kaiken.minun kova sydämmeni murtui.ymmärsin häntä.sori jos krijotino man tarina,mutta vaikka olisi minkälainen välirikko voisit edes yrittää tulla toimeen jotenkin.ei tarvitse olla ystävä.voi vain jutella ja muutenkin.ei tarvitse nähdä kok oajan.joten voit anata anteekis,mutta et halua olla ystävä.voit nähdä häntä.mutta minunkin oli vaikea antaa anteekis,kunnes tajusin miten paljon merkitsen vaarilleni.
ja me kaikki teemme virheitä. Ehkä mummosi on todella katunut tekemisiään ja haluaisi korjata tilanteen. Ei sinun tarvitse etkä sinä varmaan voi unohtaa, mitä on joskus tapahtunut, mutta silti puheväleissä voi olla. Anna mummollesi mahdollisuus.
mun isäni on tehnyt seksuaalista (törkeää) väkivaltaa lapsuudessani minulle. Elämäni meni pilalle. Isäni on nyt kuollut, mutta äitini elää. Vihasin äitiäni tolkuttomasti, koska hän ei ollut ESTÄNYT isäni tekoja.
Lopulta tajusin, missä tilanteessa silloin elettiin ja aloin ymmärtää pikku ripauksen äitiäni. Käyn hänen luonaan, mutta yöksi jääminen ahdistaa.
Hänessä on kuitenkin myös hyvät puolensa ja hän on ÄITINI, jonka paikkaa kukaan ei korvaa! Taatusti suren kun menetän hänet (iäkäs ihminen jo).
Tekoa EN anna koskaan anteeksi koska se on RIKOS, mutta ymmärtämällä äitini kärsimystä pidän harvakseltaan silti yhteyttä.
Mielestäni sinun pitäisi selvittää asia mummosi kanssa. Hän kärsii varmasti myös huonoista väleistänne, mutta on ehkä arka tekemään aloitetta.
Rohkeutta puhua, sinulla on suu!!!
Minä en ainakaan pysty antamaan vanhemmalle veljelleni (puhumattakaan myös vihamiehistäni) anteeksi siitä, mitä hän on tehnyt lapsuudessani kolmen vuoden sisällä. Minulla oli (ja nyt yhäkin) sellainen kuolemantoive, että jos hän kuolisi onnettomuuteen ja/tai tappoon, joka ei ole minun aikaansaannoksista ollenkaan, olisin ollut "iloinen" hänen kohtalostaan ja olisin "juhlinnut" hänen kuolemastaan syömällä pizzalla tai hampurilaisilla ja laittaisin ikävän paperikyltin pöydälle ihmisten nähden (en tiedä laitanko kyseisen lapun siihen vai ei) jossa lukee "JUHLIN AIVOTTOMAN PASKIAISEN KUOLEMASTA", mukaan lukien myös kyseiset vihamiehistäni. Mutta tiedättekö mitä siitä seuraa? Koko perhe silloin kärsisi pahoin ja äitini vointi pahenisi entistä enemmän ja varsinkin jos hoilotan "Hän on kuollut!" lapsen omaista loruilua monia kuukausia. Mahdollisesti saattaisin "joutua" psykiatriseen tutkintaa typeryydestäni! Sisareni mukaan se on syntiä, ei siksi että ihmiset tekevät konkreettista tappoa vaan siitä että ajatukset tappavat ja lopulta ihmisen sydän pirstaloituu palasiksi! Olen yrittänyt monta kertaa antaa anteeksi ja lisämahdollisuuksia kyseisille ihmisille, mutta kaikesta huolimatta asiat eivät jotenkin näytä auttavan ollenkaan, joten siksi olen joutunut luopumaan toivostani kokonaan pois ja siksi olen pessimistinen ihminen, ikävien menneisyyksien vuoksi. Haluan että Rakkaudellinen Toivon Valo (omien sanojeni mukaan) on jokaisen sydämessä...
Hei viestistäsi ei ikä käy esille, joten arvelen että olet tosi nuori vielä. Elämä opettaa katsomaan
asioita vielä monesta vinkkelistä ja siten myös antamaan anteeksi koettuja vääryyksiäkin. Musta-valkoinen asenne tekee elämästä raskaan vuoristoradan läpiajettavaksi. Anteeksi ei tarvitse antaa mutta voi yrittää
pitää asialliset välit omassa elämässä kuten työelämässäkin pitää pystyä tulemaan monenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Mummosi on voinut todella katua tekemisiään. Äitisi kärsii sinun asenteestasi - ajattele
häntäkin siinä teidän välissä. Olet itsekin joskus vanhempi ja et voi tietää mitä elämä tiellesi vielä tuo.
Kasvu tekee kipeää, mutta se mikä ei tapa se vahvistaa sanoo vanha sananlaskukin.
Sano mummollesi reippaasti hei kun kohtaatte kaupassa tms. Ehkä sitten ajankanssa voit vaihtaa kuulumisiakin. Eli olen äitisi puolella että suhteita voisi alkaa palauttamaan mummoonkin. Älä tuhoa suhteita äitiisi. Tsemppiä
Jos sinusta tuntuu ettet voi antaa anteeksi niin älä anna. Minulla oli vähän sama ongelma sukulaiseni kanssa ja annoin anteeksi, jota olen sen jälkeen katunut aika lailla. Toiset ihmiset vaan yrittää aina "pomottaa" ja luulevat että ovat aina oikeassa ja tekevät oikein. Ja jos otat itseesi niin olet heikko etkä ymmärrä mistään mitään.
Nyt kun en taas ole tekemisissä tuon sukulaiseni kanssa niin olen säästynyt monelta murheelta. Olen myös suoraan sanonut että on parempi elää vaan omaa elämää ja nauttia siitä sekä ottaa omat kolhut vastaan.....ne yleensä jaksaa kantaa.
Se vaan on tosi, että monet meistä yrittävät ja myös hyötyvät kanssaihmisistä. Sääli!!
Olisi ollut mielenkiintoista tietää, että mitä mummosi oikein sinulle teki. Oletko varma, että se mitä tiedät asiasta on täysi totuus? Onko mahdollista, että olet kuullut tarinoista vain äitisi ja mahdollisesti muiden ihmisten version? Kaikki ihmiset tekevät virheitä ja erehdyksiä, isompia ja pienempiä. Ihmiset myös kasvavat ja muuttuvat. Mitä jos keskustelisit mummosi kanssa? Kerro miltä sinusta tuntuu ja mitä ajattelet. Kuuntele myös mummosi versio asioista. Jos mummosi ei osoita katumusta ja et näe hänen muuttuneen, niin silloin on parempi pitää etäiset välit häneen. Jos taas mummosi osoittaa katumusta ja näet hänen muuttuneet paremmaksi ihmiseksi, niin anna ihmeessä hänelle anteeksi. Anteeksi antamisen kautta teidän välit voivat mahdollisesti palautua ennalleen. Onnea yritykselle:)
mutta siskon kanssa. Enkä anna anteeksi mitään minkä takia luottamukseni on mennyt. Isäni kuitenkin neuvoi minulle viisaan neuvon, minkä vuoksi olen onnistunut pitämään mieleni kurissa sisareni kanssa ja se neuvo kuuluu näin: "vaikka ette olisikaan toistenne ystäviä, yrittäkää edes olla toisillenne kohteliaita, silloin kun on pakko."
Tämä neuvo on toiminut. Kun näemme, olemme kohteliaita käytöstavoiltamme; mitään muuta emme keskenämme jaa, emmekä edellytä kenenkään jakavan toisen asioita toiselle mitään kautta. Kaikki tietävät, ettemme tule toimeen, eikä siinä auttanut edes ammattiapu. Ammattiapu sai aikaan vain sen, että tilanne räjähti entistäkin raivokkaammin käsiin ja johti mm. siihen, että siskoni ilmoitti minun olevan epätoivottu koko sukuun, koska olen turvautunut kallonkutistajaan näinkin "yksinkertaisessa" asiassa. Samassa yhteydessä hän myös väitti minulle omien vanhempieni ajattelevan samalla tavoin ja se oli suoraan sanottuna viimeinen pisara edes sitä ystävällisyyden yrittämistä. Kohteliaina olemme pysyneet, mutta vain siinä tapauksessa että on pakko. Ja ne pakkotilanteet ovat lähinnä sukujuhlat tai tilanteet, joissa vanhempamme kutsuvat meidät kylään juhlimaan esimerkiksi jouluna. Kaupassa kohtelias "päivää", jos sitäkään, sillä siellähän ei ole pakko tervehtiä muita asiakkaita. Ja parempi näin. Kukaan ei joudu osalliseksi meidän välisiin kahinoihin, mutta kenenkään ei niistä erityisesti tarvitse kärsiä.
unohdat vähitellen. Sidot vain itsesi ja oman elämäsi loppuiäksi , jos kannat katkeruutta mummollesi. Kukaan toinen ei voi vahingoittaa sinua, vain oma asenteesi siihen miten suhtaudut muiden tekoihin/sanoihin voi vahingoittaa sinua. Ajattele, jo kuusi vuotta olet menettänyt elämästäsi. Anteeksiantamuksessa on ihmeellinen voima.
vaikean kokemuksen minäkin kokenut ja äitin taholta ..hän aina minua parjannu ja moittinut muille,verrannut ihaniin sisarini jotka osaa..olen antanut mennä korvasta toiseen...eli ant anteksi joka kerta ..luonnehäiriöstä voidaan puhua ..mielisairautta ei voi kukaan todeta luulemalla vaan lääkärin arvioitava sairaus..mummollasikin siis luonnehäiriö ja alkoholismi ja nyt uskoon tulon jälk muuttunut..anna hänelle tilasuus älä kanna vihaa omaan elämääsi ja mahd lapsiisi..he kärsivät myös...lopeta vihottelu..itse joutunut vast tilanteisiin että se kirpasee,mutta sen jälk tulee hyvä olo...saa kuin uutta voimaa elää...jehovantodistajista sanoisin että heitäkin erilaisia itse kohdannut vain hyviä sellaisia..jotka auttavat ja ovat ystävällisiä eivätkä tuomitse...luonnevikaiselta kuullostaa eikä uskovaiselta....eli heissäkin on sairaita mutta tuntemissani henkilöissä kaikki lukeneita fiksuja kunnon ihmisiä...ettei tuomita ..otetaan asiassa selvää raamattu käteen ja tutkimaan...suu puheita vaan ja parjausta pelätään ja puhutaan asioista tietämättä asian oik laitaa..käytöstavat puuttuu monelta arvostellaaan ihmisiä tuntematta heitä...sinuakin joka kerroit mummostasi..minulla oli ihana mummo ilman häntä en ois selvinny..sain purkaa sydäntä kun äiti moitti ja joskus löi..aikuiseksi kasvaminen oli tosi rankkaa..poikani olen kasvattanu eritavalla rakkaudella jossa rajat,kun kaikee ei voi saada ja kaikkien kans pitää tulla jutuun.
Ihmisen joka aiheuttaa ahdistusta,ei tarvitse kuulua elämääsi.
sehän on sun oma mummo:D
EI SINUN TARVITSE OLLA MISSÄÄN TEKEMISISSÄ IHMISEN KANSSA, JOKA ON SINUT PETTÄNYT. SUKULAISUUS EI MITENKÄÄN VAADI SITÄ.JA KOSKA KUITENKAAN ET VOI UNOHTAA SITÄ PAHAA ASIAA, NIIN HEIDÄN SE PITÄISI TAJUTA, EIKÄ TULLA TYRKYLLE LAINKAAN. SIITÄ ASIASTA ON VARMASTI OLLUT MIELIPAHAA TARPEEKSI JA TOIVONKIN , ETTÄ YRITÄT OLLA AJATTELEMATTA KOKO ASIAA, ÄLÄ ÄNNÄ VIHAN NAKERTAA, PANAT SEN NIIN KAUAS JONNEKIN, JA TEET JA OLET NIIDEN IHMISTEN KANSSA TEKEMISISSÄ, JOIDEN KANSSA ON HYVÄ OLLA. SINÄ PÄÄTÄT OMASTA ELÄMÄSTÄ. JA MUMMOSI VALITSI ITSE TIEN, PETTÄESSÄÄN SINUT, HÄN OLI AIKUINEN, SINÄ LAPSI. OLISI SILLOIN AJATELLUT, KUINKA PAHAA JÄLKEÄ TULEE.EIKÄ ÄITISIKÄÄN OLE MIKÄÄN PAINOSTAMAAN, ET ANNA ANTEEKSI JA SALAA MUMMELIN HANKKII KIIKKUU, KUN MEET, NIIN HÄN ON KOHTA ITE VAARASSA MENETTÄÄ SINUT, ELLEI LOPOTA TOTA LIETSOMISTA. ÄLÄ ANNA KENENKÄÄN PITÄÄ ITSEÄSI PELINAPPUILONA, OLEN ILOINEN, ETTÄ OSAAT OLLA TIETOINEN MIKÄ ON HYVÄ JA PAHA. JA KOSKA TUOMMONEN JUTTU ON TAPAHTUNUT, NIIN TEIDÄN VÄLINNE EI VOI MIELESTÄNI KOSKAAN PALAUTUA LÄHTÖKOHTAAN (MUMMON KAA) , ITSE OLEN JO KOHTA 60,,,JA MUA SAIVAT POMPOTTAA (POARIN SUVUN IHMISTÄ, KOSKA OLIN LIIAN KILTTI), NYT TOIMISIN ALUSTA ALKAEN TOISIN. JA VUOSIA SITTEN PISTIN VÄLIT POIKKI TYKKÄNÄÄN. ENKÄ KAIPAA PÄTKÄÄKÄÄN, KIEROILUT EI KÄY MINUN PIRTAANI, JA PSYSY LUJANA NUORI IHMINEN. EN TARKOITA ETTÄ SOTA TILANNE OLISI HYVÄ, MUTTA KUN KERRAN ANTAA PERIKSI , (NIINKUIN MINÄ AIKOINANI TEIN)JA LUULIN ETTÄ KYLLÄKAIT TÄSSÄ SITTEN JOLLAIN LAILLA ON HYVÄ, MUTTA AUTA ARMIAS, SAMA IHMINEN JA KATALAMPI TEMPPU. PYSY VISUSTI EROSSA. VOIMAHALIT SINULLE!
kannattaisi sopia eli antaa anteeksi. Jossain vaiheessa joudut käymään asian uudelleen läpi, viimeistään silloin kun olet itse vanhus. Ei kannata kantaa taakkaa koko elämän ajan mukanaan. Vihassa on rasittavaa elää. Ihmiset ovat antaneet anteeksi tosi "anteeksi antamattomia" rikoksia, kuten eräs äiti omien lastensa surmaajalle. Mielestäni täytyy antaa toinen mahdollisuus.. sinun on silloin itsekin kevyempi elää. Voimia ja rohkeutta!
Olen ehdottomasti sitä mieltä että ei tarvitse. Mutta oman itsesi takia pystyt toivottavasti puhumaan jollekkin asiasta. Itselläni on osa sukulaisista tosi vaikeita, mutta onneksi välimatkaa on satoja kilometrejä. Jos he tekisivät jotain tosi anteeksi antamatonta en antaisi anteeksi vaikka olisivat kuinka sukulaisia. Nyt he vaan keskenään kauhustelevat elämääni. Kun asiat eivät mene niin kuin he ovat haluaisivat.
Sinä olet yksilö joten sinulla on oma minä, elä anna kenenkään vaikuttaa oman minä kuvaasi, joten kenellekkään ei pitä tehdä mieliksi, vaan olla niin kuin sydän sanoo.
Matt. 6:14 -15
"Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.
Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
Ihmiselämään kuuluu hyvät ja huonot päivät, kaikki me teemme virheitä kukaan meistä ei ole täydellinen
ihmisen kuuluu antaa anteeksi lähimmäiselleen, toinen asia on voiko unohtaa. Anteeksi antamattomuu-
della ei tee muuta kuin vahinkoa omalle itselleen, sinun tulisi rukoilla mummosi puolesta.
Onhan meidän herramme Jeesus sen meille opettanut ja kärsinyt rangaistuksen mikä oli meidän päällämme.
Siunausta.
EI TODELLAKAAN OLE PAKKO ANTAA ANTEEKSI PELKÄSTÄÄN SUKULAISUUDEN TAKIA. OMAN MIELENRAUHASI TAKIA VOIT JOLLAIN LAILLA YRITTÄÄ ANTAA ANTEEKSI..AINAKIN MIELESSÄSI.
TOIVOTTAVASTI ET OTA KOVIN VAKAVASTI NÄITÄ SATUKIRJAAN USKOVIA VAAN KÄYTÄT OMAA JÄRKEÄSI. OMASSA SISIMMÄSSÄSI TIEDÄT KYLLÄ ITSE MITÄ SINUN KANNATTAA TEHDÄ.-.AINAKIN AJAN KANSSA SE SINULLE KIRKASTUU IHAN VARMASTI. MUISTA, ETTÄ MUMMOSI ON VAIN ONNETON IHMINEN (EI KUKAAN TYYTYVÄINEN, ONNELLINEN IHMINEN TEE TOISELLE PAHAA) JA YRITÄ SUHTEUTTAA ASIA SITÄ NÄKÖKULMAA VASTEN. ITSE OLEN ANTANUT MIELESSÄNI ANTEEKSI KUOLLEELLE ISÄLLENI HÄNEN TEKONSA JA SAANUT RAUHAN ASIAN SUHTEEN...KUN OLEN ENSIN MIETTINYT HÄNEN KOKEMUKSIAAN JA MOTIIVIANSA. IHMISILLÄ ON KUITENKIN OMIA TRAUMOJA INHOITTAVAN KÄYTÖKSEN TAKANA JA NE OLISI HYVÄ TIEDOSTAA..SITÄ KAUTTA VOI MIELESSÄÄN ANTAA ANTEEKSI JA HEITTÄÄ ASIA OLKANSA YLI MENNEENÄ, SURULLISENA ASIANA, JOTA EI TARVITSE ENÄÄ MIETTIÄ.
Eli toisin sanoen tämä... hihhuli sanoo että sinä olet yhtä syyllinen kuin mummosikin "jumalan" jeesuksen ja kaikenmaailman muitten höpölöpö olentojen silmissä ja palat helvetin tulessa teit mitä tahansa koska jumala vihaa niitä jotka eivät palvo ja pelkää häntä. Kavahda siis kerettiläinen ja rupea maksamaan pyhää kirkollisveroa ja tee niinkuin uusimmassa raamatun painoksessa sanotaan, kanattaa aina välillä päivittää opus, sekun muuttuu aina tilanteesta riippuen! XD
Ainiin, ja jos olet lesbo tai homo niin ei sitten kannata vaivautua, jumala vihaa niitäkin, ja myös kaikkia niitä jotka lataavat laittomasti internetistä.
"Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.
Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
OLETKO KOSKAAN MIETTINYT, ETTÄ ONKO SILLÄ OIKEASTI VÄLIÄ ANTAAKO JOKU SATUHAHMO SINULLE ANTEEKSI??
ITSELLENI EI AINAKAAN OLE TUON TAIVAALLISEN MERKITYSTÄ SILLÄ ANTAAKO AKU ANKKA MINULLE ANTEEKSI KAIKKI PAHAT TEKONI.
Kaikista tärkeintä on että annat anteeksi itsellesi koska syyllisyystaakkasi kasvaa koko ajan. sen kanssa ei ole mukava elää. Kun annat anteeksi itsellesi annat anteeksi muillekin.
Tämä on sellainen "kristillinen mielipide" koska olen ollut uskossa vuodesta 1997. Jumalan tahto on että annamme anteeksi mutta myös että uskomme Jeesukseen myös eli anteeksi antaminen on kristillistä ja niin kuuluu tehdä mutta jos usko puuttuu se on yhtä tyhjän kanssa - elämän rajan takana nimittäin se on SE merkitsevä juttu - mikäli haluaa taivaaseen.
"Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne." Matt. 6:14-15
"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." Mark.16:16
No niin siinäs kuulit, eli turha antaa anteeksi jos et ole hihhuli koska jumala heittää teidät molemmat kuitenkin helvetin pätsiin, sovitte tai ette. Kyllä nää hihhuli-saarnaajat on sitten ihania! XD
"...JOKA EI USKO, SE TUOMITAAN KADOTUKSEEN."
ÄLÄ HYVÄ IHMINEN PELOTTELE MUITA TUOLLAISILLA ASIOILLA. IHMISILLÄ ON MUUTENKIN MURHEITA, EIVÄT HE TARVITSE ENÄÄ TUOLLAISIA SATUKIRJAN PELOTTEITA (JOIHIN VALITETTAVASTI LIIAN MONET KYLLÄKIN USKOVAT). TUOLLAISISTA VOI OIKEASTI TULLA SYVIÄ TRAUMOJA JA PELKOJA IHMISILLE. LOPETA HYVÄ IHMINEN (JA MUUTKIN USKOLLA PELOTTELIJAT) TUO JA ANNA IHMISILLE KANNUSTAVAMPIA ELÄMÄNOHJEITA....SIIS EI MITÄÄN ELÄMÄNJÄLKEISIÄ HELVETINTULITARINOITA, KIITOS. OTAPA SIIS JÄRKI KÄTEEN!!!!
Mummo olen minäkin ja sen verran vanhanaikainen etten ymmärrä mitä pahaa mummosi on sinulle lehnyt.
Mitä sinä hyödyt vihastasi.Helpottaako sinua kun vihaat.Kokemuksesta voin sanoa että viha polttaa ja kalvaa vain sinua.Mummollasi voi olla paha mieli,mutta sinulla on pahempi.Entäs jos mummosi kuolee,väitän että vihasi tulee vielä vastaan ja silloin ei voi enää sopia.
Minun isoäitini on aina ollut varsinainen rasite minulle ja muillekin lapsenlapsille. Kuten omille lapsilleenkin. Hän vaatii täydellistä ihmistä, täydellistä käyttäytymistä. Kaikki virheet ovat johtaneet aina nöyryytyksiin ja pitkiin saarnoihin siitä, miten lihava, ruma, arvoton, typerä jne onkaan.
Muistan lapsuuteni sukujuhlista (hän piti niitä aina, koska oli hyvin ulkokultainen), kuinka piti muistaa kiertää pakistanilaiset KÄSINKUDOTUT (tätä hän muisti painottaa) silkkimatot, kallistaa lautasta oikein päin, pyytää nimenomaan "ojentamaan" suolaa, ei saanut käyttää sanaa "saisinko", se oli rahvaanomaista jne jne jne. Piti puhua lähes kirjakieltä ja muistaa katsoa silmiin puhuessa ja kiittää kuuluvalla äänellä.
Koko lapsuuteni tätä kestin ja tunsin ääretöntä huonoimmuutta aina hänen seurassaan. Käytin hänen mielestään rumia vaatteita, ystäväni olivat joko häiritseviä metelöitsijöitä tai jos sattuivat olemaan jotain parmpaa sukua, niin parempia kuin minä; "Ottaisit tuosta Satusta mallia, hän osaa käyttäytyä, mutta hänellähän onkin suvussa diplomaatti...".
Kaksi vuotta sitten hän soitti minulle ja jatkoi samaa tuttua valitustaan, tällä kertaa uhrina oli oma reilu 10-v tyttäreni, eli hänen lapsenlapsenlapsensa. Hän valitti, miten tyttäreni käydessään ollut rumasti pukeutunut (ihan tavallisesti), että hänen tulisi pitää "peittävämpiä vaatteita", koska tyttäreni on niin "ikävän näköinen", että pitäisi vaatteilla peittää "puutteitansa", tyttäreni oli kiittänyt ruoasta liian epäselvästi ja syönyt liikaa. Isoäitini sanoi, että häpeää minun tytärtäni niin paljon, että toivoo, ettei kukaan naapuri nähnyt, millainen lapsi hänellä kylässä oli. No, puhelu oli pitkä ja valitusten lista samaten.
Se oli viimeinen puhelu, jonka olen isoäitini kanssa puhunut. Ja vihdoin tunnen olevani vapaa siitä jatkuvasta nöyryytyksestä ja pahasta mielestä, jota olen kantanut mukanani koko elämäni.
Eivät kaikki mummot ole niin kivoja ja pullantuoksuisia, kuin toivoisi. Toiset ovat ilkeitä, kaunaisia ja katkeria. Itse olen pahoillani, että asiat ovat näin. Meillä on neljässä polvessa hyvinvoivia naisia (eikä isoäitinikään ole vasta kuin 75 vuotias hyvinvoiva, lenkkeilevä teräslady), olisi mukavaa viettää aikaa yhdessä, mutta isoäitini asenteellaan kyllä pilaisi kaikki mahdolliset päiväkahvit.
En halua enää kuulla hänestä, enkä todellakaan kaipaa häntä. Päin vastoin. Hyvä, kun pääsin hänestä eroon. En halua, että tyttäreni joutuu kokemaan samaa alemmuuden tuntoa kuin itse jouduin lapsena.
Tällaisia olivat entisaikojen ihmiset, ulkokultaisia, määrittivät itsensä sen mukaan, millaisena kuvittelivat naapureiden, muiden ihmisten heidät näkevän; se oli tärkeää, mitä muut ihmiset puhuivat ja sanoivat, ei se, miltä asiat omassa sisimmässä tuntuivat.
Koeta ymmärtää isoäitiäsi hänen oman aikansa ja koti-, koulu- ym. kasvatuksensa perusteella. Hänenlaistensa käytökseen on olemassa syy ja tietenkin luonnekin vaikuttaa asiaan. Pahaa hän ei varmaankaan tarkoita, hän luulee tekevänsä hyvän työn sanomalla asioista, joita pitää / luulee tärkeiksi.
Oletko koskaan suoraan kysynyt - nyt aikuisena - miksi hän käsittelee asioita niin kuin käsittelee. Oletko ottanut puheeksi, miten olet omassa lapsuudessasi kokenut hänen sanomisensa, arvostelunsa. Puhu, kerro, käsittele asiaa suoraan ja rehellisesti, ehkä hänen silmänsä aukeavat.
Hylkääminen on surullista, yksinäisiä vanhuksia on niiin, liian paljon ...
JOTKUT IHMISET OVAT ILKEITÄ JA TARKOITTAVAT PAHAA. OLKOON SITTEN MITEN MUMMO TAHANSA. ILKEITTEN IHMISTEN KANSSA EI KANNATA OLLA TEKEMISISSÄ. YMPÄRÖI ITSESI HYVILLÄ IHMISILLÄ NIIN OMA ELÄMÄSI ON HELPOMPAA. KANNATTAA ANTAA MIELESSÄÄN ANTEEKSI KAIKILLE ILKEILLE IHMISILLE, EI SIKSI, ETTÄ OVAT SUKULAISIA YM. VAAN OMAN MIELENRAUHAN TAKIA. VÄLTTÄMÄTTÄ EI TARVITSE ITSE IHMISELLE SITÄ ANTEEKSIANTOA SANOA...
JA AINA EI OLE NIIN, ETTÄ SITTEN VIIMEISTÄÄN KADUTTAA JOS EI OLE ANTANUT ANTEEKSI, KUN KYSEINEN IHMINEN ON KUOLLUT!! EI KUOLEMAKAAN SAA OLLA MIKÄÄN PELOTE ANTEEKSIANNOLLE. ANNAT ANTEEKSI SILLOIN, KUN ITSESTÄSI OIKEASTI SILTÄ TUNTUU. SANOJA EI OLE TOSIAAN PAKKO KÄYTTÄÄ - VOI ANTAA ANTEEKSI VAIN OMISSA AJATUKSISSAAN JA JÄTTÄÄ ASIA POIS OMAA MIELENRAUHAA HÄIRITSEMÄSTÄ.
Jooo, kyllä se on totta, että on luonteeltaan ilkeitä ja ikäviä ihmisiä iästä riippumatta. Mutta kysymys kuuluukin; MIKSI he ovat sellaisia ?
Kuka sinulle on sanonut, että elämän kuuluu / pitäisi olla "helpompaa". Nykyajan ihmisille se on, jos olet nuori niin sinulla ei harmaata haisua, millaista elämä on ollut joskus vuosikymmeniä sitten, sota- ym. pula-aikoina. Esim. sellaiset asiat ovat muokanneet ihmisten luonteita koviksi ja pahaa tarkoittaviksi. Jos on pitänyt pelätä pommeja ja aseineen heiluvia sotasankareita niin mielenrauha on järkkynyt loppuiäksi.
Miten sinun ajatuksesi saavat mielenrauhan kun annat anteeksi vain omassa päässäsi, et niin, että toinen tietää, että hänen pahoilla sanoillaan tai teoillaan ei ole sinuun valtaa eikä vaikutusta ?
ETTÄKÖ PITÄISI YMMÄRTÄÄ MIKSI JOKU AIKUINEN IHMINEN ON PÄÄTTÄNYT OLLA ILKEÄ TOISIA KOHTAAN? RANKOILTA KOKEMUKSILTA TUSKIN KUKAAN ELÄMÄNSÄ AIKANA VÄLTTYY, MUTTA NE EIVÄT TODELLAKAAN OIKEUTA IHMISIÄ KÄYTTÄYTYMÄÄN TOISIA KOHTAAN MITEN VAIN. AIKUISEN IHMISEN PITÄISI KYLLÄ YMMÄRTÄÄ TÄMÄ ASIA JA KOULUTTAA ITSEÄÄN.
JA MIKSIKÖ ELÄMÄN PITÄISI OLLA HELPOMPAA?? AJATTELE NYT TÄMÄNKIN VIESTIKETJUN ALOITTANEEN TYTÖN ELÄMÄÄ. EIKÖ OLISI HIENOA JOS HÄNEN ELÄMÄNSÄ OLISI HELPOMPAA? MIKSI HÄNEN TAI KENENKÄÄN MUUN ELÄMÄN PITÄISI OLLA VAIKEAA VAIN, KOSKA SOTA- JA PULA-AIKAAN ON IHMISTEN ELÄMÄ OLLUT KENTIES VIELÄ VAIKEAMPAA? TÄÄLLÄ MAAILMASSA ON NIIN PALJON KURJUUTTA TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ (ESIM. HUUMEET, ALKOHOLI, VÄKIVALTA, TYÖTTÖMYYS, JATKUVA KILPAILUHENKI, ORAVANPYÖRÄSSÄ ELÄMINEN, YMPÄRISTÖN SAASTUMINEN, ILKEÄT IHMISET), ETTÄ JOS ELÄMÄNSÄ SAA JOLLAIN KONSTILLA HELPOMMAKSI JA ONNELLISEMMAKSI NIIN KANNUSTAKAAMME TOISIAMME ITSEÄMME SIIHEN!! EI TÄMÄN ELÄMÄN OLE TARKOITUS OLLA MIKÄÄN HELVETTI VAIKKA JOTKUT KATKERAT IHMISET NÄIN TUNTUVAT AJATTELEVANKIN. VALITETTAVASTI NÄMÄ "ELÄMÄÄN" PETTYNEET IHMISET VAIN PYRKIVÄT TEKEMÄÄN MUIDENKIN ELÄMÄN ONNETTOMAMMAKSI...TUNTUVAT OLEVAN KATEELLISIA ELÄMÄÄN TYYTYVÄISILLE IHMISILLE.
ONNEA JA ILOA KAIKILLE - ENNEN KAIKKEA KAIKILLE VÄÄRYYKSIEN UHREILLE JOTKA KAIKESTA HUOLIMATTA JAKSAVAT USKOA HYVÄÄN.
A I K U I N E N ei tarkoita ihmistä, joka ikävuosiensa perusteella on aikuisen ikäinen. Sodan kokenut ihminen (esim.) ei koskaan tavoita traumojensa takia sellaista ajatus-, asenne-, tunne-elämää, että hän osaisi / voisi järjestellä asiat päässään niin kuin oikeasti aikuiseksi kehittynyt / kasvanut osaa tehdä.
He ovat omien, liian kovien, kokemustensa vankeja. Silloin ei ollut, eikä pitkään sen jälkeenkään, nykyisen kaltaisia kriisiapuja eikä mitään sarasvoita koulimassa ja muokkaamassa luonteita. Ihmiset eivät selvinneet henkisesti, eivät jaksaneet kasvaa sillä puolella kun jokapäiväisen leivän tekemisessä oli tarpeeksi. He eivät "päätä olla ilkeitä toisille", he vain eivät 'näe' muunlaisia tapoja toteuttaa ihmissuhteitaan tai muita asioita elämässä. He eivät tiedä, mitä "onni" on. Heillä ei ole sellaisia avuja kokemustensa takia, joilla siloiteltaisiin lähimmäisten tiet onnen auvoon. Kyllä elämä on ollut heille ihan pelkkä helvetti, sori vaan.
Ja nykyisin on sitten muunlaisia syitä, että henkisen kasvun puoli jää puolitiehen eikä osata ajatella kuin sitä, mikä oman navan ympärillä pyörii ...
"A I K U I N E N ei tarkoita ihmistä, joka ikävuosiensa perusteella on aikuisen ikäinen."
Suomennettuna: Ikä ei tee ketään aikuiseksi !
KYLLÄPÄ JOKU ON SINUTKIN SAANUT KATKEROITETTUA (EPÄILEN JOTAKUTA KATKEROITUNUTTA LÄHEISTÄ). OLEN TODELLA PAHOILLANI PUOLESTASI JA TOIVON, ETTÄ LÖYDÄT KEINOT PÄÄSTÄ POIS TUOSTA SYNKÄSTÄ ELÄMÄNASENTEESTASI JA VOISIT JATKOSSA SAADA ENEMMÄN ILOA ELÄMÄÄSI. KAIKKEA HYVÄÄ SINULLE!
Ehei, en ole katkera. Miksi olisin ? Varsinkaan ihmisille, jotka ovat joutuneet elämään ja kestämään jonkun sellaisen asian kuin sota. Tai vaikka minkänimisen kovan elämänkokemuksen. - Enkä puhu itsestäni enkä edes läheisistäni, minä kyllä huolehdin, että elämässäni on tarpeeksi iloja ja se on helppoa peruspositiiviselle.
Mutta ymmärrätkö sinä tahallasi väärin ? Vai etkö sinä ymmärrä ollenkaan ? Kokemukset ovat turhia, jos niistä ei kasva ymmärrystä. - Mulla on silmien lisäksi auki myös mieli, osaan asettua toisen ihmisen asemaan. Se on taitolaji, joka ei onnistu kaikilta, empaattisuus meinaan.
Kannattaa antaa anteeksi, koska anteeksiantamattomuus syö sinua sisältäpäin RAATELEVASTI koko ajan enemmän kuin muita ihmisiä esim. mummoasi.
Jos mummosi kuolee ennen sinua, niin viimeistään haudalla kadut varmasti että et sopinut hänen kanssaan.
jokainen meistä tarvitsee anteeksiantoa , sinäkin.
että joskus tulee päivä kun mummosi ole enää läsnä, mummosi käy vuosi vuodelta iäkkäämmäksi ja kun hän on kuollut et saa enää tilaisuutta korjata välejänne.
Uskon että kun sinulle tulee ikää ja ajattelet asiaa, sinua vaivaa ettet antanut anteeksi. Puhu mummosi kanssa.Ehkä hänkin katuu ja on ikävöinyt sinua. Eihän sinus tarvi heti ensimmäisenä kapsahtaa mummosi kaulaan ja unohtaa kaikki ikävä, mutta puhukaa, kerro miten sinä olet asiasta loukkaantunut ja että miksi sinun on vaikea antaa anteeksi...uskon että vaikeatkin asiat voi selvittää puhumalla. Anna mummollesi mahdollisuus!
Anteeksianto antaa sinulle hyvän ja tasapainoisen olon. Harjoittele anteeksiantamista; ajattele ja sano ääneen tai hiljaa; annan mummo sinulle anteeksi. Toista sitä niin kauan, että yht äkkiä huomaat, että olet pystynyt antamaan anteeksi. Se vie jonkin aikaa ja vaatii oikeasti keskittymistä siihen ajatukseen, että HALUAN antaa anteeksi ja ANNAN anteeksi. Se on todella tervehdyttävää sinulle itsellesi ja mielenrauhallesi. Tulet huomaamaan, että olet huojentunut, kun annoit anteeksi. Sisimmässäsi. Koet rauhan.
minun mielestäni ei ole pakko antaa anteeksi jos sinusta siltä tuntuu.
itsellänikin on huonoja kokemuksia sukulaisista kun he ovat tehneet sellaisia asioita joita ei voi unohtaa.
Pikkumyy30 sanoo: itsellänikin on huonoja kokemuksia sukulaisista kun he ovat tehneet sellaisia asioita joita ei voi unohtaa.
Kun ihminen antaa anteeksi, niin se paha asia unohtuu heti, eikä paina katsettasi maahan.
Mieti, mitä itse haluat. Miten iso taakka, kuikun tai stressin aihe selvittämätön asia sinulle on. Etsi apua ammattiauttajalta tai puhele ystäviesi kanssa. Vastaus löytyy sisimmästäsi. Haluatko miellyttää äitiäsi. Haluatko haudata tunteesi. Ketä tai mitä vihaat. Mieti!
Sinänsä ei myöskään ole syytä vajota asian suhteen katkeruuteen.
Tosiasiat peliin: Hän petti luottamukseni ja minulla on oikeus olla sen vuoksi vihainen.
Äitisi on väärässä ja mikäli hän tekee tuonkaltaisia tempauksia lisää, tulet olemaan myös vihainen hänelle.
Monesti auttaa se, että kirjoitat mummollesi kirjeen ja kerrot miksi et voi antaa hänen tekojaan anteeksi ja sen jälkeen revit tai poltat tuon kirjeen. Ainakin hävitä sillä tyylillä, mikä sinusta tuntuu parhaimmalta.
Voit myös lähettää kirjeen hänelle.
Toisaalta käsitin, että mumosi yrittää parhaansa mukaan manipuloida ihmisiä.
On todennäköisempää, että hän kertoisi kirjeestä äidillesi joka entistä aktiivisemmin yrittäisi saada sinua antamaan mummollesi anteeksi.
Mikäli törmäät kasvokkain mummoosi, kävele ohi kuin et tuntisi häntä.
Se on paras tyyli loukata tuttua henkilöä.
Vihaa ylläpitämällä katkeroittaa vain oman mielensä. Parempi yrittää antaa anteeksi ja vapauttaa itsensä moiselta taakalta.
ettet ymmärtänyt kirjoitukseni sisältöä.
Vaikutat henkilöltä, joka haluaa syyllistää kirjoittajia, jotka eivät suosittele lapsenlapsen nöyrtymistä nöyryyttäjänsä edessä.
Hei, käy lukemassa Kotisatama.fi sivulta teksti: Irti vihasta. Siitä saattaisi olla sinulle apua. Anteeksianto on toisinaan todella vaikeaa, mutta se vapauttaa sinut itsesi elämään ilman vihaa ja katkeruutta.
Kaikkea hyvää sinulle.
Mun mielestä sun ei tarvii antaa anteeksi jos ite et sitä halua. Sen täytyy tulla sydämestä ja sillon ku on siihen valmis, ja tuskinpa tunnet vielä olevasi. Suosittelen yrittää vaan miettiä asiaa ja pitää oma pääsi muita vastaan, koska kukaan muu ei ymmärrä sun ajatuksia paremmin kuin sä itse.
Annoin isäpuolelleni anteeksi, kun tulin uskoon. Raamatun sanasta huomasin, että ellen anna anteeksi kaikille minua vastaan rikkoneille, ei Jumalakaan voi antaa minulle anteeksi minun rikkomuksiani. Tämä oli syy, miksi tein aselevon. Menin omasta aloitteestani viemään hänelle ateriaa, koska hänellä ei ollut keittäjää enää.
Se kannatti. Ehdimme muutaman vuoden rakentaa uutta suhdettamme, ja minä ihan todella aloin pitää hänestä uudelleen, kuin tein pienenä lapsena ennen noita pahoja vuosia. Ehkä sinäkin voisit tehdä jotakin, esim. pullaa, sämpylöitä tms. ja mennä ihan ilman maanitteluja tervehtimään mummoasi. Tiedän, että anteeksiantaminen helpottaa sinun elämääsi. On raskasta kantaa sellaista taakkaa, jota ei tervitse.
Et sinä tule unohtamaan, mutta sinä saatat ymmärtää, miksi hän teki niin. Minäkin ymmärsin, ettei ihminen, joka ei ollut koskaan saanut todellista rakkautta voinut rakastaa minua, jolla oli vielä eri isä. Ei hän oikeastaan rakastanut metään ei edes omia lapsiaankaan. Sinun mummollasikin täytyy olla joku sisäinen vanha haava, joka ei ole mennyt umpeen, joten käytös on sen mukainen.
Kenties sinä voit auttaa häntäkin eheytymään omassa elämässään, ja parasta kaikessa on se, ettei sinun enää tarvitse paeta häntä eikä tätä asiaa. Voit tulla tämän asian voittajaksi...
Tunge se satukirjasi jonnekkin mihin aurinko ei paista, kukaan ei kaipaa jeesustelua silloin kun on oikeita ongelmia.
Rukoilen puolestasi.
Luulen, että nämä kirjoitukset täällä saavat mielesi vielä enemmän hämmennyksiin, mitä se oli ennen tätä yleistä "keskustelua". Mielipiteet ovat selvästi jakautuneet kahtia, toiset jyrkästi anteeksiantoa vastaa, toiset taas puolesta. Piru toisella olkapäällä toisella enkeli=). Siitäkin huolimatta tuon minäkin oman mielipiteeni julki.
Mielestäni sinun kannattaa YRITTÄÄ antaa anteeksi, ei kenenkään muun kuin itsesi takia. Annat anteeksi hiljaa mielessäsi. Ei sinun siitä huolimatta tarvitse tavata mummoasi jos et halua, kukaan ei mielestäni voi sinua siihen pakottaa. Äitisi tekee väärin sinua kohtaa, kun yrittää kepulikonstein saada teidät taas väleihin. Ei se niin onnistu, saattaa vain pahentaa tilannetta.
Anteeksi antamista voi opetella. Anteeksi anto kuuluu osana ihmisen kasvuun, ei vain aikuiseksi kasvuun, vaan myös kasvuun ihmisenä. Sinulla on vaara jäädä lapsen tasolle, jos et pääse tuosta asiasta yli ja jatka matkaasi aikuisuuteen. Näyttää, että mummosi muutto samalle paikkakunnalle, laukaisi sinussa jonkinmoisen taantumisen lapsen tasolle, aikaan jolloin koit tuon sinua kalvavan loukkauksen. Sinun ei mielestäni kannata paeta, muuttaa toiselle paikkakunnalle, ethän ole tehnyt mitään väärää? Entä oletko puhunut asiasta äidillesi, käynyt silloisia tapahtumia läpi hänen kanssaan? Entä miten veljesi kokee mummosi paikkakunnalle muuton? Pitääkö hän mummoosi yhteyttä? Puhuminen vaatii joskus enemmän rohkeutta, kuin mitä luulemme itsellämme olevan, mutta luulen että sinust löytyy sitä=).
Viha ei ole voimavara, vaikka joku täällä niin väittikin. Viha kalvaa ja syö sinua sisältäpäin, vie voimavarojasi ja elämänhaluasi. Oletko nähnyt vihaisen ihmisen joka olisi onnellinen ja hymyilisi. Minä en. Älä kuuntele heitä, yrittävät vain saada sinut yhtä toivottomaan tilaan kuin missä itse ovast.
Päätitpä asian suhteen mitä tahansa, toivon sinulle rohkeutta kohdata vaikeudet, ja sitä että et musertuisi tämän taakan alle.
Kuvittele tilannetta, jossa itse loukkasit jotain toista ihmistä. Mieti, miten halusit toisen suhtautuvan sinuun sen jälkeen. Halusitko hänen hautovan vihaa sinua kohtaa loputtomasti? Jos niin kävi, miltä sinusta tuntui? Saiko se sinut kärsimään, vai säälitkö toista hänen vihamielisyytensä takia?
Kuvittele itsesi mummosi tilalle ja hänet sinun kenkiisi. Mieti, miksi teit, niinkuin teit. Mieti, tunne, koe se tilanne uudestaan, mutta mummosi näkökulmasta. Se voi avartaa ajatteluasi.
Olen itse lakannut hautomasta vihaa äitiäni ja sisariani ja sisarpuoltani kohtaan. En ole heidän kanssaan missään tekemisissä, enkä mene edes äidin hautajaisiin, mutta en tunne vihaa. he ovat minulle vieraita ihmisiä. Viha voi aiheuttaa sairautta, ihan todella. Viha vahingoittaa vain vihaajaa, aina.
Älä anna mummollesi enää mitään mahdollisuutta, niinkuin itse toteat hän on jo mahdollisuutensa pilannut itse omalla käyttäytymisellään. Olen lähes satavarma ,että jos annat hänelle anteeksi hän ujuttautuu elämääsi ja jatkaa ilkeyksiään koska se on hänen hupinsa ja elämänsisältönsä. Tulet vain onnettomammaksi ja sitä en sinulle soisi. Sukulaisuus ei velvoita anteeksiantoon eikä yhteydenpitoon. Muuta vaikka ulkomaille ja hanki uusi elämä! Olet nuori vielä ja kaikki edessä, niin itse tekisin jos saisin valita uudelleen ja vain ja ainoastaan sukulaisten takia! Ovat yksiä piruja, ihan oikeasti!!!!
En tiedä mistä vihoittelusi mummoasi kohtaan johtuu, eikä sillä ole väljäkään. Mummosi on kuitenkin sinun äitisi äiti. En tiedä ikäänne, mutta jos ja kun mummosi aikanaan jättää tämän maailman, niin hoida asiasi välillänne sellaisiksi että voit mennä hänen hautajaisiinsa vailla tunnontuskia. Että olet sinut itsesi kanssa hänen lähdettyään pois. Anna anteeksi itsesi vuoksi.
Olet aina kytköksissä mummoosi, hän hallitsee elämääsi jos olet hänelle vihainen ja et anna anteeksi
Elämä jos muistat, se lyhyt hetki syntymän ja kuoleman välissä, on lopultakin todella lyhyt. Miksi siis tehdä siitä ehdoin tahdoin vaikeampaa kuin se jo muutenkin on - jopa parhaimmillaan. Anna siis mummollesi anteeksi, äläkä raahaa turhaa painolastia mukanasi. Olosi helpottuu ja elät hitusen onnellisempana. Trust me.
ei ole pakko antaa anteeksi...
ei sukulainen ole yhtään erilaisessa asemassa(minun mielestäni)ja kyllä sukulaisenkin pitää ajatella jo tehdessään loukkaako läheisiään.
Mahtaako se juoppo mummosi edes muistaa, mitä pahaa hän sinulle aikoinaan teki. Siksi sinunkaan ei kannattaisi ajatella koko ihmistä. Harmi vain että äitisi on tyrkyttämässä teille sopua. Juuri äitisi tuntuu olevan välirikosta eniten huolissaan, olettehan te kaksi, mummosi ja sinä, hänelle kaikkein lähimmät naissukulaiset.
Täysivaltaisena aikuisena ihmisenä sinun on otettava langat omiin käsiisi. Kiellä äitiäsi, ettei hän patista sinua johonkin teennäiseen anteeksiantamiseen, kun se kerran on sinulle vaikeaa. Koeta ennakoida ne tilanteet, joissa mahdollisesti törmäisit mummoosi. Vältä sitä ihmistä oman mielenterveytesi vuoksi. Näin lukkiutuneessa tilanteessa sukurakkaus täytyy unohtaa ja sinun on mietittävä, mikä on itsellesi parasta.
Sukulaiset keskenään kahinoivat siinä kuin muutkin,mutta jopa yhteiskunnan varoilla toimivaTerveyshuollon henkilökuntakin panee hoitoloissaan Potilaiden sukulaiset ja muut läheiset potilaalle eriarvoiseen asemaan räikeästi. Kun vaikka elämäsi paras ystävä sairastuu ja joutuu laitokseen hoitoon missä henkistä puolta hoidetaan,et kyllä saa mistään tietoa missä potilasta hoidetaan? Sinulla kalvaa epätietoisuus,näetkö häntä enään koskaan ja olisi hyvä nähdä häntä viellä jonkun kerran ainakin ennenkuin kutsu muualle kuuluu?Potilaan sukulaisiakaan tervehtimässä paljon käy,kun ei ole koskaan muutenkaan paljon kontakia pitäneet? Hoitohenkilöstö on keksinnyt että he pitävät potilaan turvallisuudesta näin kiinni,kun vain suku pääsee sinne katsomaan? No lähisuvulla ei juuri muuta intressiä yleensä ole siellä kuin makeilla jäämistöä simälläpitäen.Millä valtion virasto joka on mukana terveyshuollon silmälläpidon ketjussa perustelee väitteensä,Että asia olisi potilaan turvallisuudelle tässäö tapauksessa eduksi? Eikö sukulaisten makeileminen muutenkin heikkokuntoiselle potilaalle tuo lisää ahdistusta,kun sitävastoin potilas näkisi viellä viime metreillään hyvän pyytteettömän ystävänsä? Taikka toinen tapaus,vaikka potilaan vanhemmat olisivat 100 vuotiaita ja laitoshoidossa,henkisesti sairas jälkeläisensä ohjataan omasta laitoksestaan vanhempiensa laitokseen lomalle omasta laitoksestaan siis? Eikö silloin jo ole laitosta tarpeeksi arkena ja lomalla.kyseinen hoitoyhteisö voi keksiä valheita toisensa jälkeen,kuin uskoen välillä itsekkin niihin,eli ettei kukaan muu pysty lomauttamaan henkisesti sairasta maailmassa kuin nämä satavuotiaat vanhemmat? Mistä tuo porukka sitten palkkansa saa,piruilustako? Tuskin yhdeltäkään ainoalta heistä on tarkastettu virannomaisten taholta papereita turvallisuutta silmälläpitäen.Eikä laitoksissa muutenkaan ole ilmeisesti mitään Valtion taikka muun ulkopuolista tehokasta kontrollia potilasturvallisuudesta? Nuo lehdissä näkynneet jutut ovat vain sattumanoikuista ilmeisesti esiin tulleita insuliini surmia ja väkiisin makaamisia taikka muuta tulipaloa vanhainkodeissa jne.Silti hetki sitten vastaavat marssivat kaduilla ja toreilla palkkansa edestä? Tuskin silloinkaan kukaan ajatellut,mitä olivat siihennastisilla palkoillaankaan aikaan saanneet?Ainakin joku päällikkö huomioitiin tanssahtelemaan silloin Linnan kutsuille? On vallan kamala itku ja parku kateellisessa kansassamme jos joutuu kaikkein pienimmillekin joskus roposen antamaan,eli avuttomille sairaille? Ottakaa nyt hoitajat Retuperän VPK:n Torvisoittokunta mukaan seuraaviin marsseihin, niin saatte kadulla kansan hyppimään myös ilosta asianne puolesta.
Itselläni on muuan puolisukulainen, jolla on taipumus ilkeillä. Niinpä olen sulkenut hänet pois elämästäni, jos kadulla satun näkemään, väistän. En minä mitään vihaa koe, maailmassa voi onneksi valita seuransa ja minä valitsen. En ymmärrä tuota anteeksiantojuttua.
Kaikki yllyttää antamaan anteeksi, mutta en todellakaan ala siihen. En halua enään astua siihen samaan pienois helvettiin mistä lähdin. Nyt minulla menee paljon paremmin, vaikka kyseessä onkin oma äiti, niin en voi antaa anteeksi. Syynä siihen on se että äitini on aika kaksi naamanen ihminen ja pystyy esittämään ja esittääkin usein toista mitä sisimmässään on. Käyttää vanhemman auktoriteettiä häikäilemättä väärin. En usko, että hän on muuttunut sisimmässään toiseksi ihmiseksi mitä hän oli silloin, kun katkaisin välit häneen.
Minä en halua häntä tavata, jos hän oikeasti osaisi ja haluaisi muuttua, niin ehkä sitten. Mutta en kyllä enään usko hänen paskan lässytykseensä, koska tiedän hänen pinnan alta löytyvän eri ihminen, kuin hyvänsuopa ja rakastava äiti. Eiköhä hän ole jo terrorisoinu mun elämää ihan tarpeeksi, joten on ainankin aika vitää kunnolla henke välissä ja harkita hyvin tarkkaan mitä tehdään seuraavaksi.
Sinulle voisin sanoa, että anna anteeksi jos oikeasti pystyt siihen. Minä en vain pysty vaikka kaikki on sitä mieltä että pitäis niin tehdä. Mutta kertakaikkiaan en vain pysty. Pitää saada muutenkin oma elämä raiteille takas, ehkä sitten voisi katsella uudemman kerran.
Kyllä sinun hyvä ystävä olisi viisainta miettiä oman tilasi ja terveytesi takia anteeksantamista ja -pyytämistä näiden molempien henkilöitten suhteen. Katkeruus sairastuttaa tässä maassa luvattoman paljon ihmisiä mitä erilaisimpiin sairauksiin alkaen sielun sairauksista aina mitä pahimpiin fyysisiin sairauksiin. Tässä maassa on liian paljon esimerkkejä tällaisista, anteeksiantamattomuuden seurauksista. Eiköhän nykyisin suurin yksittäinen oli tällä hetkellä avioerot ja niitten seurauksena lasten ja nuorten pahoinvointi tunnettuine seurauksineen.
Vaikka et uskoisikaan Jeesukseen syntiesi sovittajana, niin tiedä kuitenkin se, että kerran tullaan sinun anteeksiantamattomuutesi käsittelemään suuren Tuomioistuimen edessä. Rukoile Jumalaa kirkastamaan Kristuksen Golgatan ansio sinunkin hyväksesi.
Anteeksi antaminen ja pyytäminen ei liity mitenkään siihen onko sukulainen vai ei.Anteeksi !Jumala antoi ihmisille anteeksi.Sovitti ihmisten rikkomukset,antamalla poikansa Jeesuksen kuolemaan.Viattoman!
Hän on antanut meille anteeksi kaikki syntimme,että meillä olisi yhteys isään.Ei ole kadotustuomiota nillä,jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.Ellette te anna anteeksi,ei teidän taivaallinen isänne anna teillekkään anteeksi.
Anteeksiantamattomuus saa ihmisen katkeraksi.Elämän ilo ja rakkaus katoavat.Me elämme täällä hetken ja sitten meillä on iankaikkinen elämä.Nyt olisi tärkeintä,että pikimmiten sovit mummosi kanssa,kun hän vielä on elossa ja sinä.Emme voi edes tietää,kenet Jumala ensimmäisenä kutsuu tästä ajasta pois.Silloin ei ole enää mahdollista pyytää anteeksi,eikä saada anteeksi.Kun sovit kaikkien ihmisten kanssa asiasi,etkä kanna n.Ilo ja rakkaus astuvat sisään elämääsi ja voit olla onnellinen .Kokemuksiesi kautta voit opastaa lähimmäisiäsikin oikeaan suuntaan Siunausta sununtai päivääsi t.uskonsisar
Hei drew23,
Ihan itsesi ja arjen takia anna anteeksi . Käy keskustelu omassa mielessäsi ja anna anteeksi. Itse heitin oman anoppini 10 v. sitten ulos. Olin täynnä vihaa hänen käytöksen takia, kukaan ihminen ei saisi käyttäytyä toista kohtaan niin huonosti. Kannoin vihaa oman aikani, mutta huomasin sen vain nakertavan omaa sydäntäni - anoppiani tilanne ei heilauttanut mitenkään.
Jatkaakseni omaa elämää ilman kuluttavaa vihaa, kävin mielessäni keskustelun anoppini kanssa jossa annoin anteeksi hänen käytöksensä minua kohtaan. Ja ajan kanssa minun on helpompi nähdä syyt, jotka johtivat hänen käytökseensä. Ymmärsin häntä, vaikka en hyväksykkään sellaista käytöstä.
Drew23, anna anteeksi itsesi takia.
T: AT
tarvitse antaa anteeksi, jos muori ei pyydä sitä. Muorihan harmit on aiheuttanut. Minä pidän pitkän hajuraon äijän sukuun, kun aina vika oli minussa. Jos joku tekee kiusaa, niin miksi vielä pitää pyytää anteeksi? Niidenhän se pitää pyytää....
Miksi tarvisi? Yksilöitähän te olette. Vaikkakin sukulaisia. Ei tarvitse antaa anteeksi. Aika kuluu ja ihmiset muuttuu. Ei kaikki muutu sellaisiksi kuin itse toivoisi. On paljon helpompaa kun ei ole tekemisissä ihmisten kanssa jotka pahoittaa mielen. Anna vaan mummosi olla omissa oloissaan ja hänen miettiä että koska hän tulee pyytämään sinulta anteeksi. Jos tunnet että hän todella sitä pyytää, silloin varmaan koetkin että haluat antaa hänelle anteeksi. Ei se kuitenkaan tarkoita, että sinun tulisi alkaa olemaan hänen kanssaan porukoissa. Jokainen on yksilönsä!
Ei ole mikään pakko antaa anteeksi. Typerä kysymys. Mutta sinä itse kannat isomman lastin siitä kuin mummosi... Ja tietysti muu perheesi. On helppo pitää vihasta kiinni ja väsyttää itseään, mutta vielä helpompi antaa anteeksi.
EI. Sinun ei tarvitse antaa anteeksi. Itse olen samanlaisessa tilanteessa oman äitini kanssa ja olen kaikille ilmoittanut sen, etten anna koskaan anteeksi äidilleni, mutta olen oppinut hyväksymään sen, mitä minulle teki. Tapaan äitiäni noin pari kertaa vuodessa ja hän soittaa minulle kerran viikossa, silti hän tietää etten sydämessäni ole antanut anteeksi. Emme keskustele aiheesta ja välimme ovat hieman etäiset, mutta hän on kuitenkin äitini kaikesta huolimatta. Olen myös kyllä jutellut asiasta omien sisarusten kanssa ja he kaikki ovat sitä mieltä, ettei minun tarvitse antaa anteeksi. Mutta ehkä sinä myös voisit ajatella että itse hyväksyt sen, mitä sinulle on tehty. Se saattaa helpottaa elämääsi kuitenkin, etkä näin ollen pohdi enään asiaa. Voimia sulle kaikesta huolimatta.
Itsesi kannalta olisi syytä käsitellä asia koska sen sisällä pitäminen ja kantaminen syö omia voimavarojasi ja katkeroittaa elämääsi. et voi antaa anteeksi, ennenkuin toinen sitä sinulta pyytää ja on sinulla oikeus ollakkin loukkaantunut .Mutta aina vain emme voi ymmärtää toisiamme ei edes omat sukulaiset ja silloin paras vaihtoehto onkin pitää välimatkaa ja suojella itseään lisää pahoittamasta mieltään ja jossain vaiheessa oikeus aina voittaa ja vääryydet oikaistaan, ja tärkeintähän on se että olet asian kanssa ja itsesi kanssa sinut etkä ainakaan ala kantaa syytösten taakkaa harteillasi.
Kokeilin vaan ja johan sain vipinää....mummon kans nauretaan näille ja se oli tarkoituskin..
Tidustele vaikka äitisi kautta,onko mummo vieläkin samaa mieltä assiasta kuin silloin,nii ehkä vois vaikka
lähentyä.
Uhrit eivät ole koskaan syyllisiä perheongelmissa vaikka joskus sellaiset asiat liittyisivät heihin. Tiedän että monilla ihmisillä on sellainen syyllisyyden tunteita, jossa he ajattelevat näin; "He ovat oikeassa... Se ON minun vikani... Minun ei olisi pitänyt tehdä noin...". Onko tuo muka heidän syynsä? HÖLYNPÖLYÄ! Asiat johtuvat enemmän ihmisten ajattelemattomuutta, heidän pitäisi olla syyllisiä toisten voinnista! Mikä nämä ihmiset oikein vaivaavat? Olen hyvin vihainen tuollaisista asioista ja näille kyseisille ihmisille!
Lyhyesti jos vastaisi niin Ei ole pakko! Itsesi ja mielenrauhasi tähden kuitenkin suosittelen anteeksiantamista. Kuitenkin että saat todella mielenrauhan se vaatii niin sinulta kuin mummoltasi täydellistä avoimuutta. Me aikuiset osaamme kaikkitietävyydessämme kyllä todella tehdä asioita varsin-
kin nuorelle teini-ikäiselle joka luottaa ( voi olla ainoa henkireikä jolle luulee että voi puhua avoimesti asioista) Minähän vain tarkoitan sinun parastasi. ( Paskat, oma inhottava sisimpäni saa sen aikaan )
Kuitenkin pakoileminen on rasittavaa, paikkakunnan muutos ? kuitenkin asia on aina rasitteena ilman että se selvitetään, sinun itsesi tähden. Voi olla että mummosikin kärsii asiasta, en tiedä.
Onko sinulla ketään ulkopuolista jolle voit kertoa asian? ja kenen kanssa voisit kohdata mummosi puolueettomalla maaperällä? Asia on vaikea, kuitenkin olen kokenut jotakin saman kaltaista elämässäni
joten mielenrauhasi tähden pyrkisin sovintoon ja antamaan anteeksi koska se on ainoa tie vapautua asiasta. Syytökset huutavat kuitenkin ja sisimpäsi kaipaa vastausta kysymykseen MIKSI ?
ettei mummo katso tehneensä mitään väärin ja lapsenlapsen pitäisi antaa hänelle anteeksi ilman, että kyseinen mummo pyytää tekoaan anteeksi.
Anteeksi voi antaa myös siten, ettei kerro siitä kenellekkään.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi tavata henkilö joka on luottamuksen pettänyt.
Ja käsittääkseni aloittaja vaihtaa paikkakuntaa piakkoin.
tee niinkuin sydämmellä tiedät.anna olla omassa loksassaan,ei kannata omaa elämää menettää,se vuosien mittaan hälvenee,vaikka se on vaikeaa.itse olen toiminut näin.ku et ole mitään pahaa tehny.elä elämäsi hymyillen hymyile läpi kyynelten pää pystyssä rinta rottingilla.kerran me eletään.äitini isäni sanoi et elä sillä tavalla ettei jää kaduttavaa,jos huomenna kuolet.tai tuut sairaaksi tuleeko ne sit apuun,vai jäätkö yksin.luoja antaakon viisautta ymmärystä et teet oikeat ratkaisut,etkä uhraa itseäsi toisten takia.itse sairastuu jos yrittää elää toisten mieliksi,et koskaan osaa olla niinkuin haluaisit.itseäs vaan kiusaat henkisesti ja kidutat,ei kannata.
Anteeksianto
Onnentaidot
8.9.2009
Antti S. Mattila
Harjoitus 1: ANTEEKSIANTAMISEN ASKELEET (VERSIO 1)
Harjoitus 2: ANTEEKSIANTAMISEN ASKELEET (VERSIO 2)
"Vihan ylläpitäminen on kuin tarttuisi kuumaan hiileen tarkoituksella heittää se jonkun päälle: sinä olet se joka polttaa itsensä."
- Buddha
Anteeksianto on "prosessi, jonka aikana henkilö lakkaa kokemasta kaunan, närkästyksen, tuohtumuksen tai vihan tunteita koetun loukkauksen, näkemysten eroavaisuuden tai erehdyksen takia ja lakkaa vaatimasta rangaistusta tai vahingonkorvausta." Se tarkoittaa myös sitä, että henkilö lakkaa olemasta vihainen jollekulle tai luopuu kaunasta, närkästyksestä, mielipahasta tai halusta rangaista (Wade, Worthington, 2005; Enright, Fitzgibbons, 2000).
Tutkimusten mukaan anteeksi antaminen vähentää vihaisuutta, loukkaantumisen tunnetta, masennusta ja stressiä sekä johtaa lisääntyneisiin toivon, rauhan, myötätunnon ja itsevarmuuden tunteisiin. Se parantaa ihmissuhteita sekä fyysistä terveyttä. On tärkeää muistaa, että anteeksiantaminen ei tarkoita vääryyden hyväksymistä vaan ihmisen vajavuuden tunnustamista. Kyky antaa anteeksi kasvaa tutkimusten mukaan iän myötä. Aikuiset ovat valmiimpia siihen kuin nuoret, ja vanhukset tekevät sitä enemmän kuin aikuiset.
Onko tilanteita, joihin anteeksiantoharjoitus ei sovi? Ainakin silloin se voi olla ennenaikaista, jos vääryyttä kärsinyt uhri ei vielä ole saanut tilaisuutta kertoa koko tarinaansa jollekin toiselle ihmiselle, joka todella kuuntelee. Ennen kuin anteeksianto on mahdollista, hän tarvitsee tunteen, että hänen kokemuksensa ja tunteensa ovat tulleet kuulluiksi. Toinen tilanne, jossa anteeksiantoharjoitus ei ole paikallaan, on tilanne jossa pahoinpitely tai hyväksikäyttö jatkuu edelleen, koska silloin uhrin turvallisuuden takaamisesta tulee tärkein asia.
Harjoitus 1: ANTEEKSIANTAMISEN ASKELEET (VERSIO 1)
Anteeksiantamisen yhdeksän askelta on kuvannut internetsivullaan psykologi Frederic Luskin (http://www.learningtoforgive.com/steps.htm).
1.Kerro tarkalleen, mitä tapahtui ja miltä sinusta tuntui ja miksi se ei ollut oikein.
2.Muista, että anteeksianto tapahtuu sinun itsesi vuoksi eikä kenenkään muun.
3.Anteeksianto ei tarkoita välttämättä sovinnon tekemistä eikä teon katsomista läpi sormien. Olet etsimässä mielenrauhaa.
4.Etsi hyödyllistä perspektiiviä tapahtuneeseen.
5.Kun tunnet olevasi poissa tolaltasi, kokeile stressin hallintamenetelmiä ja tapoja rauhoittua.
6.Lakkaa odottamasta toisilta ihmisiltä sitä, mitä he eivät aio tehdä.
7.Suuntaa energiasi toisiin tapoihin saavuttaa tavoitteesi riippumatta kokemuksesta, joka loukkasi sinua. Loukkaantumisen vatvominen mielessä ei auta.
8.Muista, että paras kosto on se, että menestyt elämässä. Sen sijaan, että suuntaat huomiosi loukkaantumisen tunteisiisi ja siten annat loukkaajallesi yhä valtaa elämästäsi, opettele etsimään rakkautta, kauneutta ja ystävällisyyttä ympäriltäsi.
9.Korjaa vääryyden kokemisen tarinaasi nyt muistuttamaan sankarillisesta päätöksestäsi antaa anteeksi.
Harjoitus 2: ANTEEKSIANTAMISEN ASKELEET (VERSIO 2)
Nathaniel Waden ja Everett Worthingtonin (2005) mukaan monissa anteeksiantoon keskittyvissä terapiaryhmissä on noudatettu seuraavia askeleita:
1.Määritelmä. Keskustellaan siitä, mitä anteeksianto on ja ei ole. Se ei esimerkiksi tarkoita vääryyden unohtamista eikä kieltämistä. Se ei myöskään vaadi tekojen oikeuttamista, niiden pois selittämistä esimerkiksi sillä, että teot tehtiin olosuhteiden pakosta. Anteeksianto ei välttämättä vaadi ihmissuhteen palauttamista ennalleen.
2.Uhrivaihe. Uhrilla tulee olla tilaisuus kertoa koetusta loukkauksesta, kuvailla ja muistella sitä ja siihen liittyviä ajatuksia, tunteita ja käyttäytymistä mahdollisimman tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Hän tarvitsee tunteen siitä, että on tullut kuulluksi.
3.Sitoutuminen. On selvitettävä, onko uhri ylipäätään halukas ja valmis yrittämään anteeksiantoa. Sanallinen tai kirjoitettu lupaus, joka on annettu itselle tai ystävälle, voi parantaa tuloksia.
4.Empatiavaihe. Pyri ymmärtämään tilanne tekijän näkökulmasta – ota huomioon olosuhteet, jotka johtivat tekoon, sekä tekijän ajatukset ja tunteet ennen tekoa, sen aikana ja sen jälkeen. Se kehittää empatiaa ja tunnetta, että tekijäkin on vain ihminen.
5.Nöyryys. Muistele aikoja tai tilanteita, jolloin sinä olet saanut anteeksi omia virheitäsi ja miltä se tuntui. Se voi herättää kiitollisuuden ja nöyryyden tunteita ja lisätä valmiutta antaa anteeksi.
6.Pidä kiinni päätöksestäsi. Mieti tilanteita tai asioita, jotka voivat horjuttaa päätöstäsi jatkossa ja koeta välttää niitä. Pohdi rankkojen kokemusten hyötyjä sinulle kuten esimerkiksi oman empatiakykysi kasvamista, viisauden ja itseymmärryksen lisääntymistä sekä elämänarvojen uudelleenarviointia (Post-traumaattinen kasvu).
Artikkelin tunnus: ont00012 (002.006)
© 2009 Kustannus Oy Duodecim
Täytyykö antaa anteeksi. Kopioin tähän kirjailija Teologi Ann Heberleinin kirjaa.
Kaikista rikoksista ei tarvitse voida antaa anteeksi. Voimme jättää sen Jumalan huoleksi.
Jos vaadimme itseltämme ja toisiltamme pyhimäisyyttä, karkaa eettinen ihanne ulottumattomiin. Sen seurauksena on kaksinaismoraali, jossa hyve ja tosielämä eivät kohtaa..
Itseapukirjoissa hoetaan "Olet hyvä sellaisena kuin olet" tämä on väärin jos olet natsi tai rasisti, et kelpaa sellaisena kuin olet......
Anteeksiantaminen ei ole helppoa. Yleensä ensimmäisenä on mielessä, että olen oikeutettu puolustautumaan,kantamaan etäisyyttä etc. ja tai pahimmillaan jopa katkeruuttakin. Tiedän myös oamsta kokemuksesta.Mutta huomasin itse,prosessin etenemisenä,että kyse onkin aivan kokonaan siitä,että jos annan anteeksi olenkin itse vapaa,nimittäin katkeruus sitoo ihmistä henkisesti ja jotenkin lukitsee oman sismmän kuin tyhjiöön ja näin ollen anteeksiantamattomuus aiheuttaakin itselle oman vankilan. Katkeruushan on todettu aiheuttavan sairauksia tms lisää ongelmia omaan elämään,eli kyllä mä aina suosittelen lämpimästi oman itsenäs vuoksi,että lähtee anteeksiantamuksen tielle. Se ei ole helppoa,mutta tahdon prosessina se on mahdollista ja se avaa kokonaan sen sisäisen vapauden mistä jää paitsi jos kantaa pahaa oloa sismmässään. Kuten sanoin usein oikeus olisi toinen mutta olen itse ajatellut että VIISAS on ken anteeksiantaa,se voittaa omassa elämässään.Kun tahtoo niin tunteet tulevat perässä,tahdon voimalla,,,
Asia kuin asia, niin aina palautteen antanut kertoo eniten itsestään palautetta antaessaan. Niin, palautteen antamattomuus on myös oma kertomuksensa ihmisen kyvyttömyydestä.
Anteeksi ei voi antaa vain päättämällä antaa anteeksi. Se on täysin itsensäkin huijaamista. Mun mielestä ja omasta kokemuksesta prosessi lähtee käytiin siitä, että alkaa käsitellä asiaa esim. ammattiauttajan kanssa tai muulla tavoin. Kun pystyy hyväksymään sen mitä on omalle kohdalle tapahtunut, niin tapahtuneen kanssa pystyy elämään. Vaikeat kokemukset on kuitenkin pakko käsitellä jotenkin, jotta itse pääsee kokemuksen yli.
Itselläni on myös prosessi kesken ex-miehen takia, joka kohteli minua monellakin tapaa huonosti, lähinnä henkistä väkivaltaa eritavoin käyttäen ja jätti monenlaisia traumoja ja ahdistusta. En halua olla kyseisen henkilön kanssa tekemisissä, mutta pikkuhiljaa alan päästä yli noista tapahtuneista.
Mun mielestä sinun ei tosiaan tarvitse olla mummosi kanssa tekemisissä, mikäli et siihen pysty.
Luultavsti mummosikin on lapsuudessaan kokenut vaikeita ja traumaattisia asioita joita omalla tavallaan siirtää eteenpäin teihin lähisukulaisiin. Niin ainakin mun Ex-miehen kohdalla, joka ei omasta mielestää tarvinnut /tarvitse apua jne..
eii tartte hjos et itse halua sopia tai sun mummos.Itse en puhu sisarukseni kanssa,kun ne on mulle suuttunu,niin olkoon,en jaksa niitä enää.parempi mun on elää ilman heitä,Toivon et sä oot tehny niin kuin parhaaksi näet.eli elät omaa elämää,etkä välitä mummosta,jos se ei halua elää sun kanssa sovus,eipä muuta
Suotta kait anteeksiantamaan. Itsekkään en ole äidilleni puhunut nyt noin kymmeneen vuoteen ja luultavasti se keskustlu jäi viimeiseksi. Ei mitään mielenkiintoa ottaa yhteyttä ihmiseen joka on sotkenut minun asiani/omat asiansa, melkoisen narsistinen ja patologinen valehtelija. Pelkkä sukulaisuus ei siis mielestäni riitä anteeksiantoon millään tavalla. Itse en ainakaan sille tielle lähde!
Rakkaus antaa kaiken anteeksi. Viha vaan rikkoo sinua itseäsi sisintäsi.
Miten jos 30 vuoden kuluttua, omat lapsenlapsesi sinua vihaa, jonkun
inhimillisen tapauksen tähden. Sovussa ja yhdessä on paljon parempi olla.
Viha heijastuu myös - läheisiisi joista pidät.
Suomessa tuntuu olevan paljon keskenkasvuisia, kehittymättömiä ihmisyksilöitä! Elämä ei ole vielä ottanut raakoihin kouriinsa, kun tällaisia joutaa ja yleensäkään kehtaa ruveta miettimään. Mitä se viha antaa? Katkeruutta, oman sielunsa ympärille käpertymistä... Hyötyykö siitä kukaan? Toisaalta pitääkö kaikesta hyötyäkään? Siis miksi vihata? Viha on rakkauden kaksospuoli. Siksikö?
Ihan kiva ajatus, että antaa kaikille anteeksi, kääntää vaan toisen posken hymyillen, yrittää ymmärtää kaikkea, löytää syyn jokaiselle pahalle sanalle ja teolle. Se ei vaan mene niin. Ihmisillä on persoonallisuushäiriöitä, he ovat narsisteja, välinpitämättömiä jne. Joskus ja jotkut ihmiset. Ei tarkoita, että kaikki olisivat ilkeitä ja pahoja, mutta jotkut oikeasti OVAT. Ei hyödytä mitään hyssytellä ja ymmärtää sellaisia ihmisiä. Olkoot omissa oloissaan. Kun yksi hyväksikäytön ja sorron kohde päättää lopettaa homman omalta kohdaltaan, löytyy joku toinen aina ottamaan uhrin osan.
ei todellakaan ole pakko, ei sukulaiselle eikä muillekkaan ihmisille ei ystäville. Anteeksi anto on sydämmem asia. Itse en koskaan asntanut, tai pystynyt antamaan anteeksi isalleni. Vihasin häntä aina kuolemaan asti. Hän jo kuollut 20v sitten. Haudalla en käy jos ei ole pakko. enkä myös kanna mimkäänlaista huonoa omaatuntoa valinnastani. Itse elän isäni tekojen kanssa aina, ei ne koskaan unohdu, olen 46v. Katsos ei anteeksi pyytäminen tai anteeksi antaminen mitään muuta. Perustelen asian näin, aina pitää miettiä etukäteen mitä toisille tekee ja miten kohtelee. Ei anteeksi anto ota sinun kärsimyksiä tai muistoja pois. Ne seuraa sinua aina, aika vain hälventää niitä. Koskaan et unohda, et ikinä. Luulen että mummo tai äitisi ajattelee vain sitä, että kun mummosi jo iäkäs ja sairas, Saisi itse sielunrauhan tekosistaan, ei ne sinua ja sinun hyvää ajattele. Ei ne ajattele sinun kärsimystä. Koska sehän tässä on, mitä sinä olet joutunut kokemaan ja kärsimään ja sen kanssa ainoastaan sinä elät. Sinä ainoastaan itse päätät, ei kukaan muu. ei äidilläsi ole sitä oikeutta, että pakottaa sinut tapaamaan ihmisen jota vihaat. Tai jota et halua tavata.
Ei ole pakko, mutta sitten kun mummosi kuolee, sinua voi jäädä harmittamaan se loppuelämäsi ajaksi, kun ette sopineet riitojanne. Parempi erota sovussa kuin riidoissa. Mieti miltä mummostasi tuntuu esim kun hän miettii ennen kuolemaansa tiedän riitojanne. Sisismmässäsi rakastat mummoasi kuitenkin. Oma mummoni on myös minulle tärkeä, ellei tärkein ihminen. Jos et halua sopia, kannattaa ottaa asia puheeksi mummosi kanssa. Kuitenkin, hänelle olet se sama rakas lapsenlapsi, jota hän rakastaa melkein yli kaiken.
Parempi aina erota sovussa, kuin riidoissa. Puhu mummosi kanssa asiasta, niin kummatkin saatte mielenrauhan.
itsellä käynyt samalla lailla kylläkin kummitätini kanssa joka ollut lähes tärkeämpi kuin oma 'äiti. aina tähän tapahtuneeseen asti ollut kuin oma klapsi heille muttei enään minua on loukattu ja syvästi minun ei tarvitse antaa anteeksi. eikä tarvisinunkaan jossiltä tuntuu. voihan se myöhemmin kaduttaa kymmenien vuosien kuluttua mutta ei tarvitse sitä ajatella nyt.. -hyvin pettynyt!!!
Anteeksiantaminen on yksi elämän oppiläksyistä. Sinun ei tarvitse antaa anteeksi siksi, että sukulaisesi teki jotain. Sinun ei tarvitse palata mummosi lähipiiriin, vaikka antaisitkin anteeksi. Voit tehdä sen ihan hiljaa itseksesi. Sinun ei tarvitse hyväksyä väärintekoa. Sinun ei tarvitse hyväksyä sitä, että hän toimi väärin. Mahdollisesti hän uskoi toimivansa viisaasti ja sinun/teidän parhaaksenne.
Anna kuitenkin anteeksi, koska anteeksiantamattomuus myrkyttää mieltäsi ja elämääsi. Sinä itse kärsit siitä kaikkein eniten.
Voimia ja jaksamista.
Ei pidä tai ole pakko antaa anteeksi.
Ymmärrän kyllä ettei muut ymmärrä vihaasi, kun eivät itse sitä ole kokeneet sitä mitä sulle tapahtui.
Jos kykenet käsittelemään tapahtuman ja siirtymään siitä eteenpäin niin ymmärrät mistä anteeksi annossa on pohjimmiltaan kysymys. Elämä jatkuu ja vihan kanssa elämä ei ole mukavaa.
Se että vastapuolta taivutetaan ja manipuloimaan antamaan anteeksi ei ole anteeksi antoa lainkaan.
Kyllä se on tultava omasta sisimmästä se aikooko antaa anteeksi.
Jos pahantekijä saa tehdä oman pään mukaan, saa hän muutkin ajattelemaan että sinä uhrina olet ansainnut sen, jne.. tässä mennään vain myötäilemään ja ymmärtämään pahantekijää.
Vastuu tekemisistä on aina tekijällä. Hän heitti ensimmäisen kivensä eli pilasi suhteenne.
Ei sinun tarvitse hänen pillin mukaan elää. Ja koita saada mutsiskin tajuamaan se.
Ärsyttävintä lienee asiassa se että et sovi asiasta tai ole edes tekemisissä tämän riidan kohteen kanssa... vaan epäsuorasti hänen puolellaan olevien 'asianajajien' kanssa kuten tässä äitisi. Juuri se tässä kuviossa ärsyttää eniten. Muut mitätöi sen mitä sinulle tapahtui kun ei ymmärrä sen vakavuutta. Ja se että asialle lähetetään joku toinen eikä asiaa hoida tämä tyyppi itse. Niin tyypillistä nukkemasteria, narsismia.
Sillä ei ole mitään väliä onko henkilö sukua tai ei. Jos toista jotenkin loukkaa, eikä edes näytä katuvan tai ymmärtävän tekonsa seuraukia, mitä silloin voi anteeksi antaa? ''Joo ei siinä mitään, tallo mut maanrakoon vaa. Mä annan anteeksi.'' Eihän tossa olis mitään järkeä. Sehän olisi vain tekopyhää, jos kulkee kaikille kusipäille anteeksiantoa jakamassa. Ilman anteeksiantamistakin voi elää ihan normaalia ja ihanaa elämää. Joillekin voi tietenkin tulla autuas olo ''olempas hyvä ihminen, osaan antaa anteeksi''. Jos toinen ei edes tajua mitä on mennyt tekemään eikö tälläinen ihminen kannattaisi sulkea pois elämästään ettei sama toistuisi kamalampana?
Asia hyväksyminen ja sen kanssa elämäninen taas on aivan eri asia. Jos asian hyväksyy ja tajuaa, että nyt sit kävi näin, sitä ei voi pois pyyhkiä jatketaampas elämää. Ei siinä tarvitse ihmistä joka vääryyttä teki vihata, mutta voi varjella itseään sulkemalla ihmisen kokonaan pois elämästään ja täten suojelemaan itseään mahdolliselta vääryydeltä tulevaisuudessakin. Ei tarvitse turhaan uskotella itselleen olevansa kaiken anteeksiantava pyhimys. Niitä oikeita sellaisia todella kaiken anteeksiantavia ihmisiä, kun on TODELLA harvassa.
Itselle kävi myös niin, että oman vanhemman kanssa on riitaa ja vanhemman vuoksi koko suku kääntynyt itseä vastaan. Oma tarina on se tyypillinen. Vanhemmat eros, sisarukset erilleen, uudet puolivanhenmmat, uusia sisaruksia. Kaikki oli hyvin parisen vuotta. Tätä ennen oli isä esittänyt nyyhkyttävää uhria ja saanut omat ja äitini sukulaiset puolelleen. No ei muuta kuin öljyä liekkeihin. Pikkuveljeäni suojelin ja sain sitten melkein kaikki sukulaiseni omaankin niskaani. He kun uskovat sitä nyyhkyttävää itsesäälissä rypevää ukkoa, koska hän on läheinen sukulainen ja kärsivä osapuoli. Näkevät vain sen mitä haluavat.
Isääni en oma-aloitteisesti yhteyttä pidä ja samaten muuhun sukuun paria lukuunottamatta. Minä en anteeksi anna vain sillä perusteella, että he ovat sukulaisiani. Minä odotan siihen asti, että minulta katuvaisena anteeksi pyydetään. Silloinkin mietin tarkkaan vain omaa etuani, jos anteeksi päätän antaa. Minä siinä kärsin, jos tilanne toituu.
Anteeksi antaminen on aivan henkilökohtaista. Niin tekee jos sen katsoo parhaaksi vaihtoehdoksi.
"Asia hyväksyminen ja sen kanssa elämäninen taas on aivan eri asia. Jos asian hyväksyy ja tajuaa, että nyt sit kävi näin, sitä ei voi pois pyyhkiä jatketaampas elämää. Ei siinä tarvitse ihmistä joka vääryyttä teki vihata, mutta voi varjella itseään sulkemalla ihmisen kokonaan pois elämästään ja täten suojelemaan itseään mahdolliselta vääryydeltä tulevaisuudessakin."
Juuri tuolla tavoin olen itsekin päässyt tai ainakin pääsemässä kaiken kamalan ylitse. Minulle pahaa tehneet ihmiset taas eivät minun anteeksiantoani kaipaa, olisivat varmaan käyttäytyneet toisin ja pyytäneet anteeksi, jos sillä olisi heille ollut jotakin merkitystä. Nyt elämme omia elämiämme eri teillä, eikähän siinä mitään ihmeellistä ole. Samoin olisi käynyt, jos kyse olisi ollut muista kuin lähisukulaisista. Ei sukulaisuus sinällään asiaa muuta miksikään.
Viestisi kuulosti sellaiselta, jonka olisin itse voinut aivan hyvin kirjoittaa vielä jokin aika sitten. Ja tuo hyllyjen väliin pakoileminenkin kuulostaa tutulta…
Olen itse kamppaillut anteeksiantamisen ja katkeruuden kanssa vuosikausia. Eräiden sukulaisten käytös, ilkeät sanat ja pahan puhumiset satuttivat minua syvästi. Olisin muutama vuosi sitten tarvinnut tukea ja turvaa, mutta sen sijaan sain pelätä sukulaisteni puhuvan minusta pahaa "kylillä". Jouduin selviytymään yksin liian suurista asioista, ja olin todella katkera. Muutin pois, ja etsin muuta apua. Katkeruus kuitenkin vihloi sisintä, sekä myös pelko.
Tiedätkö, mikä auttoi minua?
Minä ymmärsin viime talvena, että minun on annettava anteeksi. Minulla tähän oli vaikuttimena usko Jeesukseen. Sanoin 1½ v sitten Jumalalle, etten PYSTY antamaan anteeksi. Mutta minulle neuvottiin, että riittää, kun HALUAN antaa anteeksi. Jumala antaisi minulle voiman antaa anteeksi. Silloin päätin pitkästä aikaa, että yritän antaa näille henkilöille, varsinkin tietyille, anteeksi. Aikaa meni lähes vuosi, kun todella tajusin, kuinka tärkeää on antaa anteeksi, ja että me jokainen tarvitsemme anteeksiantoa. Isoissa tai suurissa asioissa. Jokainen olemme tehneet jotain, mikä pitää antaa anteeksi, ja ettei oikeastaan ole asiaa, jota ei tulisi antaa anteeksi. Se ei tarkoita, ettei saisi tuntea oloaan loukatuksi ja ettei asioita pitäisi käsitellä. Mutta itse olen saanut kokea ihmeellisellä tavalla, kuinka olen alkanut päästä omassa elämässä eteenpäin, eikä ne ihmiset ja asiat enää pompi mieleen niin usein. Se on ihanaa. Anteeksianto on tärkeää itsemme, toisten ja tulevaisuuden kannalta. Usko minua, anteeksiantokin on valinta, josta lopulta koituu hyvää. Minua helpotti myös se, kun tajusin, ettei ole minun asiani kuluttaa voimiani katkeruudella, sillä Jumala kyllä tietää, miten meitä on loukattu. Hän tietää kaiken, ja Hän tuomitsee jokaisen. Tai armahtaa. Minun kipuni on Hänenkin kipunsa. Ennemmin tai myöhemmin myös ne, jotka ovat meitä loukanneet, joutuvat tekemään saman, kuin esim. minä, tai sinä, nyt. Antamaan anteeksi, ja pyytämään anteeksi. Kuinka vaikeaa se onkaan, mitä pitemmälle annamme asioiden mennä?
Tahdon lopuksi siteerata erästä ihmistä liittyen ihmisen valintoihin tässäkin asiassa:
"Tunsin kerran erään naisen, jota rumempaa, katkerampaa ja ilkeämielisempää ihmistä en ollut koskaan tavannut. Sain kuitenkin kuulla, että nuorena hän oli ollut kaunis, miellyttävä ja huumorintajuinen. Hän oli 19, kun hänen sulhasensa karkasi hänen siskonsa kanssa 3 pv ennen häitä. Aivan ymmärrettävästi tyttö tunsi tulleensa nöyryytetyksi ja loukatuksi. Mutta murheellisinta tässä asiassa on se, että hän halusi koko loppuikänsä heltymättä vihata sisartaan ja entistä sulhastaan. Vaikka hänen sisarensa katui kovasti sitä mitä oli tehnyt ja yritti monesti vuosien mittaan sovitella heidän välejään (50 vuoden ajan!), tämä nainen ei suostunut muuttamaan mieltään. Ja aina kun hän teki rakkauden ja anteeksiantamuksen vastaisen päätöksen, hän samalla lujitti itsessään katkeruutta. Kävi niin kuin aina käy silloin, kun kielteisiä tunteita haudotaan pitkään. Katkeruus löi leimansa naisen koko elämänasenteeseen. Hänestä tuli oman katkeruutensa ja vihansa ruumiillistuma. Hänen tekemänsä päätökset veivät häntä vääjäämättä tiettyyn suuntaan. Enää ei ollut kyse siitä, että hän olisi itse valinnut tämän tien, vaan hän ei enää pystynyt valitsemaan toisin! Kun hän jatkuvasti valitsi vihaamisen, hän samalla tuhosi kaiken sen hyvän, minkä Jumala oli alun perin hänen osalleen varannut. Siitä, mikä sai alkunsa hänen valinnastaan, tulikin lopulta hänen luontonsa. Uskon, että sama periaate pätee kaikilla elämänalueilla. ”
Näin kirjoittaa Gregory A. Boyd kirjassaan ”Epäilijän kirjeet”. Suosittelen.
Emme siis aina valitse niitä ikäviä asioita, mitä tiellemme tulee. Mutta voimme valita sen, miten tahdomme niihin suhtautua. Jos meillä ei ole voimaa, Jumala antaa sitä, kun sitä Häneltä pyydämme. Ja Hänen kanssaan tarinallamme on onnellinen loppu. Voimia sinulle! Äläkä jää yksin.
Hei aloittaja, anna anteeksi - ei mummosi - vaan itsesi takia. Muuten saatat joutua olemaan kiinni tässä negatiivisessa mielentilallasi lopun elämääsi.
Aina kannattaa antaa anteeksi. Ei ole olemassa sellaista tekoa, mitä ei voisi antaa anteeksi. Jeesus on kuollut syntiemme edestä ja antaa anteeksi pahimmatkin rikkomuksemme, niin miksi me emme antaisia toisillemme anteeksi? itse asiassa meidän on annettava toisillemme anteeksi, jos haluamme saada omat syntimme anteeksi.
Ei tarvitse sen takia antaa anteeksi, että toinen on sukulainen. Mutta sen takia pitää, ettei sido itseään eikä sitä ihmistä, jolle ei anna anteeksi. Jos emme anna anteeksi ihmisille, jäämme itsekin syntiemme alle. Isä meidän -rukouksessa sanotaan: Anna meille anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. -Sikäli kuin itse annamme anteeksi, saamme itsekin.
Siskon kanssa on sellaset välit, että välillä pystytämme puhumaan aika avoimesti ja välillä vihatamme toisiamme niin paljon, että tuntuu siltä, että en haluaisi enää ikinä nähd siskoani. Siskoni on tehnyt ja sanonut sellasia asioita, joiden takia en voi sietää häntä usein. Mut sitten kun ollemme pitäneet vähän etäisyyttä jotenkin onnistun unohtamaan sen kaiken. Ei kuitenkaan ikinä kauaan kestä ennen kuín siskoni taas loukkaa minua tavalla tai toisella ja sitten muistan ne kaikki aiemmatkin asiat. En siis ole pystynyt antamaan siskolleni anteeksi tekojaan, mutta olen oppinut elämään jotenkin siskoni kanssa. En usko, että pystyn antamaan anteeksi siskolleni ennen kuin hän muuttuu ihmisenä aika paljon ja ymmärtää sen, miten epäoikeuden mukaisesti hän on kohdellut kaikkia läheisiä ihmisiään.
Eniten minua ärsyttää se, miten siskoni vihoittelee isoäidilleni, koska isoäitini sanoi hänelle suoraan, että hän ei voi käyttäytyä niin kuin hän käyttäytyy. Olemme vanhempieni kanssa sanoneet monta kertaa saman asian siskolleni. Isoäitini ja siskoni loukkasivat molemmat toisiaan, mutta vain isoäitini on valmis antamaan anteeksi. Siskoni ei ole ollut missään tekemissä isoäitini kanssa puoleen toista vuoteen ja raivostuu, jos joku edes mainitsee isoäitini hänen kuullensa. Hän on myöskin puhunut pahaa isoäidistäni muille sukulaisille mukaan lukine isoisällemme, josta isoäitini on eronnut.
Tilanne on erityisen vaikea minulle, koska isoäitini on erittäin surullinen siitä, että siskoni ei voi antaa hänelle anteeksi ja purkaa suruaan minuun. Lisäksi hän pelkää, että vanhempani eivät enää pidä häneen yhteyttä siskoni vihoittelun takia. Tiedän, että siskoni yritti vaatia myös äitiäni katkaisemaan välit isoäitiini. Isoäitini tietää, että siskoni on puhunut pahaa hänestä isoisälleni ja muille sukulaisille ja osittain siksi hän kertoo minulle isoisästäni asioita, joita en haluiasi kuulla. Tunnen oloni erittäin vaivautuneeksi, kun näen isoäitiäni tai isoisääni. Se see minut olemaan entistä katkerampi siskoani ja hänen erittäin vaikeaa luonnetta kohtaan.
Siskoltani puuttuu täysin juuri anteeksiantamisentaito ja se saa hänet muistelemaan kaikkia lapsena sanomiani tai tekemiäni asioita ja loukkaamaan minua niiden takia. Siksi hän ei voi myöskään antaa isoäidilleni anteeksi. En tiedä, mitä voin tehdä tilanteelle, mutta toivon, että muut ihmiset osaavat helpommin antaa anteeksi. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että kaikki pitäisi antaa anteeksi. Mielestäni sinun drew23 ei pidä antaa mummollesi anteeksi, jos hän ei ole muuttunut ihmisenä tekonsa jälkeen ja ymmärrä, mitä hän oikeastaan teki.
Itsesi kannalta on tärkeää tehdä sovinto, sillä vihanpito vie paljon energiaa ja sinä katkeroidut. Tämä voi aiheuttaa jopa fyysisiä oireita.. Tärkeää olisi kuitenkin kuunnella toista, jos hän haluaa sovintoa. Ajatteleppa kun mummosi on poistunut tästä ajasta, sovinnon teko on mahdotonta. Nuoret ihmiset usein ehdottomia, mutta vanhetessasi luonteesi voi pehmetä ja ehkä haluaisit tehdä sitten sovimmon, mutta et enää pysty. Rakkaus on rakentava voima ja anteeksianto vie kuormat harteiltasi!
Varmaan tässä keskustelussa on tullutkin jo monta kertaa esiin se, että se anteeksianto onkin tarkoitettu meidän itsemme parhaaksi, meidän jotka koemme olevamme uhreja.
Voi lakata olemasta "uhri" ja antaa anteeksi pahantekijälle. Ei silti tarvitse hyväksyä hänen tekoaan, eikä alkaa uudelleen kaveriksi. Eikä hattu kourassa mennä hänen luokseen anteeksipyytämään. Sen voi tehdä omassa mielessään. Antaa anteeksi sen teon, mitä toinen ei ehkä edes ymmärtänyt satuttavan ja loukkaavan. Miksi tuhlata elämänsä katkeruuteen ja vihaan, kun on muitakin mahdollisuuksia.
Anteeksiantoa voi joutua harjoittelemaan useammankin kerran; joskus jopa päivittäin. Mutta voin sanoa, että "jotain tapahtuu sisällämme, kun annamme anteeksi sille joka on tehnyt meitä kohtaan väärin".
Energiaa vapautuu elämiseen, olemiseen ja elämän iloon! Valinta on sinun!
olisi hyvä antaa anteeksi mutta mitä hyötyä on näennäisellä suhteella jossa kaikki on varpaillaan? ? Minä olen itse aivan samalaisessa tilanteessa. Vuosien jälkeen minä ajattelin että voisin yrittää unohtaa ja sopia mutta kyseinen henkilö teki samanlaisen virheen uudestaan... Silloin vaan en saanut samanlaista järkytystä kun ensimmäisellä kerralla. Jotenkin osasin odottaa niin tapahtuvan... Jotkin ihmiset vaan on sellaisia "toisten yli kävelijöitä" ja "omaan napaan tuijottajia". Ne ei välttämättä edes tajua niin tekevänsä. Nyt en jaksa enää edes ajatella sopimista. Minulle on aivan samantekevää. Ajatuksena se on kuitenkin jollain tapaa helpottavaa että aikomus yrittämisestä kuitenkin oli. Pystymme kyllä olemaan samassa huoneessa mutta siihen se sitten jääkin. Ainostaan "tosi " pakollinen puhe ja siinä se. Ei kaikki tule toimeen kaikkien kanssa, ei edes sukulaiset.
antaa, mutta aina kannattaa yrittää ymmärtää toisen motiiveja toimia pahasti. Mummosi on tainnut todella loukata sinua pahasti koska noin voimakkaasti reagoit. "Pahoilla" ihmisillä on todella pahoja ongelmia itsensä kanssa, jonka he purkavat muihin, joka on tietysti väärin ja joissain tapauksissa anteeksiantamatonta, MUTTA ymmärtäminen helpottaa.
Katkaisin välini isääni, koska mitään suhdetta ei varsinaisesti ollut. Hän ei koskaan itse ottanut minuun yhteyttä tai ollut kiinnostunut minun elämästä. Tiedän hänellä silti olleen aivan kamalia tunnelukkoja ja ikävä lapsuus. Senpä takia en myöskään halua olla mummoni kanssa tekemisissä, koska hän oli pojalleen inhottava äiti. Isälläni on paska itsetunto tai sitä ei ole ollenkaan. En kuitenkaan ole katkera. Se vaan on niin, että vanhempien kuuluisi olla kypsiä tullessaan vanhemmiksi, ainakin jos vauvan tulo on toivottua ja tiedostettua.
Tärkeintä itsellesi on oma hyvinvointisi(olet vastuussa vaan itsellesi omista valinnoistasi aikuisena). Kirjoititkin että olit voinut hyvin jo monta vuotta ennenkuin sitten mummo tuli läheisyyteesi ja asiat menneisyydestä alkoivat vaivaamaan.
Tiedä se että kun olit pieni, olit näiden hauraiden ihmisten vaikutusvallan alainen ja siihen kuuluu yleensä alistuminen heidän tahtoonsa(silloin kun on alkoholi ollut ongelmana). Siis eivät yleensä kysele perinteisesti, mitä lapsi on mieltä eri tilanteissa tulevista valinnoista, vaan kuvittelevat että he vain osaavat ja tietävät mikä on ollut sinulle silloin parasta.
Tämä tunne tulee sinulle uudelleen esille, missä koet itsesi ristiriitaiseksi, sillä et voikaan luottaa että onko valintasi oikea vai väärä, siksi kuvittelet nyt yhtä-äkkiä että tarvis ehkä antaa ja pyytää anteeksi.
Pois se. Kulje sitä tietä vieläkin minkä olit valinnut, missä voit hyvin. Kysymys ei varmaan kuitenkaan ole anteeksiantamisesta, sillä sen olisit tiedostanut jo kauan sitten. Kysymys on vain väärän vallan käytöstä, ihmisiltä jotka eivät enempää tienneet silloin aikoinaan kun loukkasivat, aikana jolloin olit itse aikuistumassa ja päätit että nyt eivät enää polje, vaan otan oman oman veneeni ja jatkan omaa matkaani, niinkuin pidän parhaimpana. On aivan luonnollista että kun tuo fyysinen läheisyys muistuttaa myrskyisestä ajankohdasta, olet hetken aikaa aivan kuin eksyksissä. Luota siihen että tilanne tyyntyy ja palaat siihen tasapainoiseen tilaan missä olit jo. Sitten jos aikojen kuluttua tuntuu vieläkin myrskyn tyynnyttyä että pitäis asiat selvittää, tee se, mutta älä odota että saat ymmärrystä osallesi.
Minä olen purjehtinut maailman meriä lapsuudestani asti ja olen jo itsekin mummo. Isäni saatoin hautaan suvun läsnäollessa, vaan sen vuoksi kun en halunnut aiheuttaa myrskyä. Itsellä on kuitenkin koko ajan ollut sellainen olo että isän olisi pitänyt pyytää anteeksi, viina kun oli tärkeämpi kuin minun elämäni.
Sukuni kanssa olen tekemisissä vain omilla ehdoillani. Jos he minuun ottavat yhteyttä en kielläkään yleensä vaan rajoitan ajan ja asiat oman tahtoni mukaan. Kaikki ovat traumaantuneita ja siis loukkaavat koko ajan vaikka eivät haluaisikaan. Voin paremmin näin itse. Omat ehdot eri tilanteisiin ja edeltäpäin ajateltu läpi tuo varmimman hyvän olon tunteen itselle. Niistä haavoista mitkä sain lapsena terveen aikuisen puutteessa ollaan kaikki jälkeläiset saaneet kärsiä. Kannetaan sellaista rikkimennyttä sydäntä mukanamme, valitettavasti. Kun sen tietää voi opetella itse tekemään oikein, sillä opetteluun se on mennyt kun ei ole ollut hyviä esikuvia.
VAARALLISTA, jos se olisi keksitty just nyt, se olisi kielletty liian vaarallisena.
Anna anteeksi itsesi takia. Jättämällä anteeksiannon pois taakoitat itseäsi ja kannat kaunaa. Anteeksianto vapauttaa sinut vuosien kahleista joita nyt kannat mukanasi ihan tieten tahtoen.
Mitä se sua hyödyttää olla antamatta anteeksi? Ylpeyden säilyttäminen on ihan eri asia. Itseasiassa kunnioitat itseäsi enemmän jos annat anteeksi. Kasvat siinä myös ihmisenä.
Kun ei tiedä, mikä on rikos, on vaikea sanoa. Ihmiset uitenkin yleisesti ottaen tekevät typeryyksiä ja pettävät läheisensä: typeryyttään, itsekkyyttään, ajattelemattomuuttaan... Mikä syy onkaan, niin sitä tapahtuu, eikä ihan vähän. Joskus harvoin syy on puhdas pahuus, ilkeys, mutta tosiasiassa niitä on vähän. Me itsekin teemme ties mitä ja odotamme anteeksi antoa: tai saamme sen odottamatta. Kenellekään ei tarvitse antaa anteeksi, koska hän on sukulainen ja joka asiassa menee raja. Mutta mitkä kenenkin rajat on, määrittelee jokainen itse. Nyt on vaikeaa sanoa, mitä hän nyt sitten on oikein tehnyt. Sinun täytyy miettiä, mikä on tärkeintä ja miten voit antaa anteeksi, liioitteletko rikoksen suuruutta ja olet egoistinen ja ylpeä tässä kohtaa... Tuskin henkeäsi on uhattu, koska äitisikin on väleissä mummon kanssa, ja sinua hän kuitenkin ensisijaisesti kaikesta päätellen suojelee. Joten ehkä kannattaisi ainakin harkita.
Kaikki ihmiset tulevat pettämään sinut, tavalla tai toisella, sinun on määritetävä rajat, mikä on liikaa ja kaikki muu vain annettava anteeksi. Sellaista se on, elämässä joutuu hyväksymään aika paljon asioita. Kannattaa suurin osa unohtaa eikä jäädä roikkumaan, suurimmaksi osaksi asioista selviää kuitenkin ja itseluottamus ja omat teot ovat se suurin määrite. Nehän sinä määräät itse, nehän kuitenkin ovat sinun päätettväsissä, vaikkei muut olisikaan. Kun elämän arvot ja muut on kohillaan, voi elää pettymyksistä huolimatta hyvää elämää.
Minulle tehtiin pahaa rahallista ja muuta huijausta tässä muutamia vuosia sitten. Tein selväksi että en halua olla siskoni kanssa tekemisissä. Vaan miten kävikään tämä kieroilija käänti asiat päinvastoin hän ei voi minua tavata kun minä olen tehnyt pahaa.Jaa mi
tähän pitämällä lopuista asioista puoleni.
Näinkin päin voi siis asiat mennä. itse en vihaa enkä välitä siskoni seurasta, jos tulee käymään kun käyn kotona minä en väistele se on se joka on tehnyt väärin. Ja kyllä hän tämän tietääkin. lähtee kanssa oven karmit mukana joka kerta. ei se minua haittaa, naurattaa lähinnä nk. näytteleminen. Kenelle se näyttelee no tietysti tälle meidän äiti pololle joka ei enää dementian takia edes muista kaikkia yksityiskohtia.
Minä päätin kuitenkin että minä pidän omat yhteyteni kunnossa kuitenkin äitiin ,vaikka siskoa en välitä siskoksi kutsua.
Eli näinkin päin ap. voi olla itse vaikka mikä syyllinen tilanteeseensa. Ja jokainen kärsii itse nahoissaan jos kantaa kaunaa ja vihaa on se sitten oikeasta asiasta tai sitten ei.
Meidän tilanteessa sisko on yrittänyt jo lapsesta rikkoa välejä jotta saa olla se ainoa lapsi äidille. Näin menikin vähän aikaa kun olin asioista vihainen sekä siskolle että äidille . Kun ymmärsin tämän kieron manipuloijan meiningin mietin mikä on minulle hyvää ja kenelle voin antaa anteeksi. Äiti pyysi anteeksi antoa tapahtuneelle .sisko järjestelijä ei koskaan. joten meidän perheessä edelleenkin.Väärintekijä väistelee.
Jos on paikalla ja tulen käymään en lähde mihinkään ,tulinhan kotiini äitiä tapaamaan. Siskolle tulee aina asiaa heti kotiin paluun merkeissä. ei muuta kuin hyvää kotimatkaa vaan.
No eihän pakko oo antaa anteeksi mutta jatkossa on huomattavasti helpompi olla itselläsi,asiat kun tahtovat vain mennä niin. Se että miksi jos mummo kuolee tai mitä hyvään sattuu sulle.Päätöshän on yksin vain sinun,mutta kannataa harkita,tään sanon kokemuksesta.Enkä usko että tapauksessasi on mitään maatakaatavaa tapahtunut,kun tarkemmin ajatelet.
Joko jäät odottelemaan sitä pyyntöä että voit alkaa harkitsemaan anteeksiantoa tai sitten jatkat elämääsi ja aloitat siitä tilanteesta missä sinulla kuitenkin meni suhteellisen hyvin. Älä anna tunteiden määrätä sitä mihin ryhdyt. Silloin menet ojaan että rysähtää.
Oletko tunnevammainen ? Ajattelu ei ole tervettä, jos siihen ei liity myös tunnetta. Se ei tarkoita, että järkeä ei tulisi / saisi käyttää. Parhaiten elämässä pärjäävät ne, jotka käyttävät suvereenisti molempia.
- Tunne ja älyä, käytä tunneälyä, niin ei tarvitse koskaan 'rysähtää' mihinkään ...