Tämäkö on tässä ? ? ? ?

Parisuhteessa on se kimurantti juttu, että toista ei voi ohjata kaukosäätimellä toimimaan haluamallaan tavalla. Siksi täytyy olla keskusteluyhteys ja keskustellen täytyy voida luoda jokaisen parisuhteen omat rajat ja tehdä asioista selkeät säännöt jotta molemmat tietävät missä ne rajat menevät. Ettei jouduta siihen "luulin ja kuulin"-osastolle.

Varsinkin jos suhde on jollain tavalla jo kiikunkaakun näiden selkeiden rajojen sopiminen on edellytys. Ap, et voi siis oikeastaan mitään muuta kuin tehdä selväksi, että et hyväksy chättejä tms. Ja jos puolisosi hyväksyy sen ja lupaa luopua "harrastuksestaan", niin sinulla on kaikki oikeus odottaa sitä. Ilman selityksiä, sillä maailma on kyllä täynnä selityksiä ihan jokaiseen asiaan. Et voi kuitenkaan sille asialle mitään jos puolisosi ei noudata sopimuksianne. Voit vain omalta kohdaltasi miettiä, kuinka isosta ja periaatteellisesta asiasta on kyse sinun näkökulmastasi; eli voitko elää asian kanssa vai onko kyse asiasta jonka vuoksi olet valmis lopettamaan parisuhteesi. Luottamus kuuluu omasta mielestäni näihin isoihin asioihin, kyse ei ole oikeastaan edes siitä, että käykö vaimosi chäteissä, vaan siitä, että hän pettää luottamustasi. Ei noudata jotain teidän yhdessä sopimaanne vaan soveltaa sääntöjä omaksi edukseen, sinun tunteesi tietäen ja niistä välittämättä.

Itse elän tällaisen "sopimusrikkojan" kanssa. Kyse on aina aika "pienistä" asioista joiden takia ei avioliittoa kaadeta ja joissa hän toimii miten huvittaa, mutta ajan kanssa olen alkanut voimaan huonosti koska koskaan ei oikeastaan voi olla aivan varma mistään, mitä sovitaan. Välillä tuntuu, että toinen keskustellessa lupailee kuut ja taivaat, mutta kun tilanteet koittavat joissa nämä lupaukset pitäisi lunastaa, niin "unohdus ja muistinmenetys" on aina täydellistä. Ja aina löytyy joku onneton selitys. Aina.

Minusta aikuinen ja itsestään vastuussa oleva ihminen ei lupaile mitään, mitä ei voi pitää. Se on jotenkin lapsellista pelleilyä. Aina sattuu oikeasti unohduksia, lipsahduksia jne, ja silloin ainoa tapa toimia on ottaa vastuu teostaan, sanoa omatoimisesti, että "näin nyt kävi" ilman säälittäviä selityssessioita.

rajat selväksi kirjoitti:

Parisuhteessa on se kimurantti juttu, että toista ei voi ohjata kaukosäätimellä toimimaan haluamallaan tavalla. Siksi täytyy olla keskusteluyhteys ja keskustellen täytyy voida luoda jokaisen parisuhteen omat rajat ja tehdä asioista selkeät säännöt jotta molemmat tietävät missä ne rajat menevät. Ettei jouduta siihen "luulin ja kuulin"-osastolle.

Varsinkin jos suhde on jollain tavalla jo kiikunkaakun näiden selkeiden rajojen sopiminen on edellytys. Ap, et voi siis oikeastaan mitään muuta kuin tehdä selväksi, että et hyväksy chättejä tms. Ja jos puolisosi hyväksyy sen ja lupaa luopua "harrastuksestaan", niin sinulla on kaikki oikeus odottaa sitä. Ilman selityksiä, sillä maailma on kyllä täynnä selityksiä ihan jokaiseen asiaan. Et voi kuitenkaan sille asialle mitään jos puolisosi ei noudata sopimuksianne. Voit vain omalta kohdaltasi miettiä, kuinka isosta ja periaatteellisesta asiasta on kyse sinun näkökulmastasi; eli voitko elää asian kanssa vai onko kyse asiasta jonka vuoksi olet valmis lopettamaan parisuhteesi. Luottamus kuuluu omasta mielestäni näihin isoihin asioihin, kyse ei ole oikeastaan edes siitä, että käykö vaimosi chäteissä, vaan siitä, että hän pettää luottamustasi. Ei noudata jotain teidän yhdessä sopimaanne vaan soveltaa sääntöjä omaksi edukseen, sinun tunteesi tietäen ja niistä välittämättä.

Itse elän tällaisen "sopimusrikkojan" kanssa. Kyse on aina aika "pienistä" asioista joiden takia ei avioliittoa kaadeta ja joissa hän toimii miten huvittaa, mutta ajan kanssa olen alkanut voimaan huonosti koska koskaan ei oikeastaan voi olla aivan varma mistään, mitä sovitaan. Välillä tuntuu, että toinen keskustellessa lupailee kuut ja taivaat, mutta kun tilanteet koittavat joissa nämä lupaukset pitäisi lunastaa, niin "unohdus ja muistinmenetys" on aina täydellistä. Ja aina löytyy joku onneton selitys. Aina.

Minusta aikuinen ja itsestään vastuussa oleva ihminen ei lupaile mitään, mitä ei voi pitää. Se on jotenkin lapsellista pelleilyä. Aina sattuu oikeasti unohduksia, lipsahduksia jne, ja silloin ainoa tapa toimia on ottaa vastuu teostaan, sanoa omatoimisesti, että "näin nyt kävi" ilman säälittäviä selityssessioita.

Kirjoitat asiaa, luottamuksesta ja tosiaan olen tuonut esille riittävän selvästi, että ne shätit eivät kuulu parisuhteeseemme. Ja kuten omasta tilanteestasi kirjoitit, aivan samanlaisen kaltaista on puolisoni toiminta . . . . "vahingossa" kävin vain vilkaisemassa . . . . . . jne. jne.
Vaikka, periaatteessa kyseessä on "pieni asia" niin; periaateisiini kuuluu täysi luottamus toiseen ja toisen sanomisiin ja tekemisiin, eli mitä itse annan toiselle, niin hänkin toimikoon samoin.

Ja sinäkin olet alkanut "voimaan huonosti" . . . . . . eli pitkällä tähtäimellä, ei ole näemmä poissuljettu eroaminenkaan, sinullakkaan.

rajat selväksi kirjoitti:

Parisuhteessa on se kimurantti juttu, että toista ei voi ohjata kaukosäätimellä toimimaan haluamallaan tavalla. Siksi täytyy olla keskusteluyhteys ja keskustellen täytyy voida luoda jokaisen parisuhteen omat rajat ja tehdä asioista selkeät säännöt jotta molemmat tietävät missä ne rajat menevät. Ettei jouduta siihen "luulin ja kuulin"-osastolle.

Varsinkin jos suhde on jollain tavalla jo kiikunkaakun näiden selkeiden rajojen sopiminen on edellytys. Ap, et voi siis oikeastaan mitään muuta kuin tehdä selväksi, että et hyväksy chättejä tms. Ja jos puolisosi hyväksyy sen ja lupaa luopua "harrastuksestaan", niin sinulla on kaikki oikeus odottaa sitä. Ilman selityksiä, sillä maailma on kyllä täynnä selityksiä ihan jokaiseen asiaan. Et voi kuitenkaan sille asialle mitään jos puolisosi ei noudata sopimuksianne. Voit vain omalta kohdaltasi miettiä, kuinka isosta ja periaatteellisesta asiasta on kyse sinun näkökulmastasi; eli voitko elää asian kanssa vai onko kyse asiasta jonka vuoksi olet valmis lopettamaan parisuhteesi. Luottamus kuuluu omasta mielestäni näihin isoihin asioihin, kyse ei ole oikeastaan edes siitä, että käykö vaimosi chäteissä, vaan siitä, että hän pettää luottamustasi. Ei noudata jotain teidän yhdessä sopimaanne vaan soveltaa sääntöjä omaksi edukseen, sinun tunteesi tietäen ja niistä välittämättä.

Itse elän tällaisen "sopimusrikkojan" kanssa. Kyse on aina aika "pienistä" asioista joiden takia ei avioliittoa kaadeta ja joissa hän toimii miten huvittaa, mutta ajan kanssa olen alkanut voimaan huonosti koska koskaan ei oikeastaan voi olla aivan varma mistään, mitä sovitaan. Välillä tuntuu, että toinen keskustellessa lupailee kuut ja taivaat, mutta kun tilanteet koittavat joissa nämä lupaukset pitäisi lunastaa, niin "unohdus ja muistinmenetys" on aina täydellistä. Ja aina löytyy joku onneton selitys. Aina.

Minusta aikuinen ja itsestään vastuussa oleva ihminen ei lupaile mitään, mitä ei voi pitää. Se on jotenkin lapsellista pelleilyä. Aina sattuu oikeasti unohduksia, lipsahduksia jne, ja silloin ainoa tapa toimia on ottaa vastuu teostaan, sanoa omatoimisesti, että "näin nyt kävi" ilman säälittäviä selityssessioita.

En kuitenkaan voi olla lisäämättä muutamaa kommenttia kirjoitukseesi. Nimittäin olin aikoinaan naimisissa sairaalloisen mustasukkaisen miehen kanssa. Ja jostain syystä tekstisi toi hänet elävästi mieleeni.

Suhteessamme määriteltiin myös hyvin tarkoin rajat, oikeudet ja velvollisuudet, mutta silti niiden tulkinta oli hämmästyttävän vaikeaa. Itse elin kuin nunna. En edes katsonut muita miehiä, siinä pelossa, että loukkaisin mieheni asettamia rajoja. Mutta silti jouduin jatkuvasti tilanteeseen, jossa jouduin puolustautumaan syytöksiltä. Milloin olin vastannut liian ystävällisesti autokorjaajan kysymyksiin, milloin olin aivan varmasti harkinnut tyttöjen kanssa risteilylle lähtöä (vain siksi, että ystäväni niin törkeästi edes uskalsivat minulle sellaista ehdottaa).

Lisäksi olin pettänyt lupaukseni, mm. koska bussi, jolla minun piti tulla töistä kotiin, oli myöhässä ja myöhästyin puoli tuntia ilmoittamastani kotiintuloajasta. Tuosta puolikkaasta tunnista jouduin tekemään minuutintarkkaa selontekoa siitä, kenet olin nähnyt, kenelle puhunut, miksen ollut ottanut toista bussia jne. Mutta ennen kaikkea sain kuulla kunniani siksi, ettei minun sanaani KOSKAAN voi luottaa.

Millä näistä tilanteista selviää ilman, ettei joudu ns. säälittäviin selittämissessioihin? Elämä on ja siinä sattuu ja tapahtuu. Kaikkia lupauksiaan ei vaan voi pitää, sillä maailma ei aina toimi minuutintarkasti tai odotetulla tavalla. Jos yrität kertoa, mitä tapahtui, olet säälittävä selittäjä. Jos et, on varmasti tapahtunut jotain raskauttavaa, jota salailet. Kun sitten vihdoin päätät kuitenkin selittää, ei sinun tarinaasi uskota, koska et heti aluksi kertonut totuutta.

Ja haluan kuitenkin painottaa tässä, että minä TODELLAKIN elin näkemättä tai edes ajattelematta mitään joka tarkoituksellisesti rikkoisi tekemiämme lupauksia. Enkä edes ole ihminen, jolle sattuisi lipsahduksia harva se päivä, vaan olen ihan tavallinen, kunniallinen ja kunnollinen nainen. Mutta silti en pystynyt mieheni mukaan pitämään lupaustani tai ottamaan vastuuta "teoistani".

Kuriositeettina mainittakoon vielä se, että avioliittomme ei päättynyt minun "lipsahduksiini" vaan siihen, että vuosien henkisen ja fyysisenkin väkivallan jälkeen se olikin sitten mieheni, joka jäi rysän päältä kiinni. Mutta syy siihen tietystikin oli minun, koska olin "aivan varmasti kuitenkin jossain vaiheessa pettänyt miestäni", koska minun sanaani ei ole koskaan voinut muutenkaan luottaa.