HALVINTA SÄHKÖNSIIRTOA

OSUUSKUNTA OSOITTAA OLEVANSA JÄSENILLEEN EDULLINEN. VERTAILUSSA OMA PIENI OSUUSKUNTAMME SIIRTÄÄ SÄHKÖÄ SUOMEN 3. EDULLISIMMALLA SIIRTOHINNALLA. KUSTANNUKSET OVAT KURISSA JA VOITTOA EI TARVITSE TAKOA OMISTAJILLEEN. SEN VOI ANTAA SUORAAN SIIRTOHINNASSA.

LOISTAVAA TYÖTÄ !! HYVÄ MUONION SÄHKÖOSUUSKUNTA.
7523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

pari viikkoa sitten oli kauppalehdessä lapin menestyjät lista, jossa ko osuuskunta keikkui
aika kärjessä.
ois varmaan muillekin opiksi - myydä halvalla ja vieläpä voitollisesti.
ilmeisesti kustannukset ovat kurissa. ainakaan toimitiloihin ei ole hukattu miljoonia.

Äänestä
  • myös olen tyytyväinen Sähköosuuskunnan toimintaan jo vuosikymmenien ajalta. Sekä hintojen että palvelun suhteen. Toimitilat ovat siistit ja normaalit ja henkilökunta tosi auttavaista ja ystävällistä. Luulen, että toimitusjohtajan osuus on näissä asioissa ratkaisevan suuri. Niin että kiitos, Pekka, ja muut. Ja tietysti osuuskunnan luottamushenkilötkin ansaitsevat kiitoksen. Mukavaa.

    Äänestä

  • Mie vain kirjoitti:

    myös olen tyytyväinen Sähköosuuskunnan toimintaan jo vuosikymmenien ajalta. Sekä hintojen että palvelun suhteen. Toimitilat ovat siistit ja normaalit ja henkilökunta tosi auttavaista ja ystävällistä. Luulen, että toimitusjohtajan osuus on näissä asioissa ratkaisevan suuri. Niin että kiitos, Pekka, ja muut. Ja tietysti osuuskunnan luottamushenkilötkin ansaitsevat kiitoksen. Mukavaa.

    hyväähän tässä on se ettei siirtoa voi muoniossa tehdä kuin osuuskuntamme.
    suurin hölmöys olisi nyt osakeyhtiöittää ko osuuskunta.
    muutamassa vuodessa saisimme tuplana sähkölaskut ja kasvoton omistaja rikastuisi välttämättömyydellä.

    tässä osuuskunta-aate toimii. isot kiitokset esi-isille jotka olivat kaukonäköisiä.

    Äänestä

  • tytytyväh kirjoitti:

    No eikös sielä ollu yhtään esiäitiä asiaa päättämässä???

    Äänestä

  • hattistattis kirjoitti:

    No eikös sielä ollu yhtään esiäitiä asiaa päättämässä???

    eikös monopoli pärjää aina.

    Äänestä

  • oligokarkki kirjoitti:

    eikös monopoli pärjää aina.

    Monopolissahan kaikki sähkönsiirtäjät ovat ja muonion sähköosuuskunta on näistä
    halvinpia ja tästä käy kiittäminen omistajia eli Muoniolaisia asukkaita.

    Äänestä

  • hyvä met kirjoitti:

    Monopolissahan kaikki sähkönsiirtäjät ovat ja muonion sähköosuuskunta on näistä
    halvinpia ja tästä käy kiittäminen omistajia eli Muoniolaisia asukkaita.

    kiitos sähköpekalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

TYYTYVÄINEN KULUTTAJ kirjoitti:

OSUUSKUNTA OSOITTAA OLEVANSA JÄSENILLEEN EDULLINEN. VERTAILUSSA OMA PIENI OSUUSKUNTAMME SIIRTÄÄ SÄHKÖÄ SUOMEN 3. EDULLISIMMALLA SIIRTOHINNALLA. KUSTANNUKSET OVAT KURISSA JA VOITTOA EI TARVITSE TAKOA OMISTAJILLEEN. SEN VOI ANTAA SUORAAN SIIRTOHINNASSA.

LOISTAVAA TYÖTÄ !! HYVÄ MUONION SÄHKÖOSUUSKUNTA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu