Jumala opeta meitä katsomaan Kristukseen:

KIRJE HEBREALAISILLE:

12:3

12:3 "Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne."

Ajattele,kuinka kärsivällinen Jeesus oli? Vaikka hän sai koko elämänsä ajan kokea vastusta syntisiltä.

Ja kauheinta oli se viimeinen vuorokausi. Se ei ollut pelkästään vastaan sanomista, vaan kauheaa pilkkaa, sylkemistä, lyöntejä, ruoskimista, ääretöntä tuskaa ja lopuksi ristille naulaaminen ja ristin kuolema.

Kuitenkaan Jeesus ei lausunut ainuttakaan pahaa sanaa kiduttajistaan. Jeesuksessa ei ollut mitään kärsimättömyyttä. Vaan Hän oli täynnä hiljaista kärsivällisyyttä, nöyryyttä ja rakkautta toteuttaessaan ihmiskunnan suurinta pelastus tehtävää.

Kun ajattelen itseäni ja omia kärsimyksiäni, miten vähästä minä väsyn ja valitan. Ja masennun jos joku moittii minua, tai kukaan ei välitä. Kuinka pian tunnen kärsiväni vääryyttä?

Suo Jeesus silloin, että muistaisin sinua, niin että näkisin sinun kärsivällisyytesi, miten sinä kannoit jo minun taakkani valittamatta! Silloin täytyy kaiken väsymyksen ja masennuksen väistyä. Silloin häpeän omaa heikkouttani. Silloin opin sinusta, opin rakastamaan ja antamaan anteeksi lähimäisilleni.
18136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Suuri Henki, opeta meitä katsomaan profeettaamme Elleniin, jonka teksteihin ei ole tarvis tehdä sata muunnosta,
kuten täytyis itehdä kristittyjen saastaiseen raamattuun, uuteen testamenttiin.

"Siinä mitä olen kirjoittanut on yksi luotettava totuuden ketju, ilman yhtäkään harhaoppista lausetta." ― Ellen G. White, Letter 329A, 1905.

Äänestä
  • Tuolla kirjoituksella ei ollut mitään tekemistä Ellennin, tai adventismin kanssa.

    Miksi et osaa eroittaa jyviä akanoista?

    Tuohan oli puhtaasti kristillinen, Jeesusta koroittava kirjoitus.

    Äänestä

  • >>Aamen<< kirjoitti:

    Tuolla kirjoituksella ei ollut mitään tekemistä Ellennin, tai adventismin kanssa.

    "Puhtaasti kristillinen" .... et siis usko Ellenin kirjoitusten olevan ehdoton totuus ja Raamatun väärennös?

    Vai etkö tiedä, että Suuresta Taistelusta on poistettu jo kymmeniä vuosia sitten se kohta jossa kehotetaan
    Kristukseen katsomaan ja Häntä ajattelemaan? Tätähän et löydä kuin antikvariaatista löytyneestä
    pölyisestä painoksesta ....

    "TÄYDELLISET KRISTUKSESSA
    Tässä elämässä meidän on erotettava itsemme
    synnistä uskon kautta Kristuksen sovintovereen.
    Kallis Vapahtajamme kehottaa meitä
    liittymään häneen,
    yhdistämään heikkoutemme hänen voimaansa,
    tietämättömyytemme hänen viisauteensa
    ja arvottomuutemme hänen ansioihinsa.
    S. 604 1967

    Äänestä

  • >>Aamen<< kirjoitti:

    Tuolla kirjoituksella ei ollut mitään tekemistä Ellennin, tai adventismin kanssa.

    Miksi et osaa eroittaa jyviä akanoista?

    Tuohan oli puhtaasti kristillinen, Jeesusta koroittava kirjoitus.

    Kumpaisen nimen rekisteröit sydämessäsi ja otsalohkossasi ... siitä on kysymys adventismipalstalla, ei muusta.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8558459

    Äänestä

uskon sanelema aloitus.

Äänestä
  • ### Kerrankin asiallinen ja
    AAAMEN!!! 22.10.2009 01:37
    uskon sanelema aloitus. ###

    Veit sanat suustani. Olin valvomaton kun en ehtinyt ekana kehumaan.
    Ehdottomasti tuo on "kerrankin asiallinen aloitus" Sirkka-Iitalta ja AAMEN!! - uskon sanelema aloitus.

    Älä ylpisty, mutta tuo sinun harras kirjoituksesi on mielestäni vielä parempi kirjoitus kuin aloittajan.
    En sinun sanankohtiasi tai muutakaan tässä kommentoi. Mutta oikein pisti ajattelemaan tuo Nadasja-Emilian "kerrankin asiallinen" aloitus. Vaikka teksti on heprealaisille, se viisastuttaa
    meitäkin.
    """ 12:3 "Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne." ""

    Meidän ei tarvitse vilkuilla taakse, ei oikealle tai vasemmalle, että onko siellä vastustajia.
    Ajatellaan vaan Jeesusta ja ummistetaan silmät korvat ja mieli vastustajilta.
    Ettei väsytä ja menetetä toivoa.

    Onhan kääntyvä niska annettu aivan muuta varten. Katsomme taakse lakiin ja välillä eteenpäin,
    ettemme kompastu. Vai olisiko niin, että pitää vilkuilla oikealle ja vasemmalle - oikealla armo
    ja vasemmalla laki.
    Onko sittenkin niin, että pitää nostaa päämme ja vilkuilla taivaalle, josko jo adventin herra
    saapuisi luoksemme ja saisimme alkaa viettää ikuista elämää täällä Maan päällä, loputonta.
    Hän suunsa henkäyksellä puhaltaisi olemattomaksi kaikki vastustajamme tuossa tuokiossa.

    EMME tekisi sitä virhettä kuin Eeva että houkutteli miehensä syömään tietoa paisuttavasta
    puusta ja totuus olikin pelkkää alastomuutta. Me söisimme vain elämän puusta, tietysti.

    Hepr. 12:3
    Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.

    En välttänyt kiusausta lukaista useampi jae, koko asiayhteys. Ilmenee, että Nadasja-Emilia on
    enemmän kuin oikeassa - vastustajat eivät oel ongelmamme, vaan meissä itsessämme piilevä syntinen luonto, jota elon päiviemme loppuun saakka joudumme vastustamaan.
    Oma lihamme on vastustaja numero yksi. Eikä uunot eli non grata persoonat.

    HEPREALAISKIRJE 12:1-13 - Kehotus kestävyyteen

    1 Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, [1. Kor. 9:24; Fil. 3:14]
    2 katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. [Hepr. 3:1 | Hepr. 11:26 | Hepr. 1:3]
    3 Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi. [Luuk. 2:34]

    4 Vielä te ette ole joutuneet vuodattamaan vertanne taistelussa syntiä vastaan.
    5 Te olette unohtaneet tämän sanan, joka rohkaisee teitä kuin isä poikiaan: -- Älä väheksy, poikani, Herran kuritusta, älä masennu, kun hän ojentaa sinua -- [12:5,6: Sananl. 3:11,12 : Job 5:17]
    6 jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa, hän lyö jokaista, jonka pojakseen ottaa. [Ilm. 3:19]

    7 Teidän kärsimyksenne on kasvatusta: Jumala kohtelee teitä omina poikinaan. Onko sellaista poikaa, jota isä ei kurittaisi?
    8 Jos te siis olette jääneet vaille kuritusta, josta kaikki muut ovat osansa saaneet, te olette äpäriä, ette laillisia lapsia.
    9 Kun maalliset isämme kurittivat meitä, me emme tohtineet vastustaa. Vielä paljon suurempi syy meillä on alistua taivaallisen Isämme tahtoon, sillä se takaa meille elämän.

    10 Isämme kurittivat meitä vain lyhyttä aikaa varten ja niin kuin heistä näytti hyvältä, mutta Jumalan kuritus koituu meidän todelliseksi parhaaksemme: me pääsemme osallisiksi hänen pyhyydestään.
    11 Vaikka kuritus ei sitä vastaan otettaessa koskaan tunnu iloiselta vaan ikävältä asialta, se lopulta antaa näin valmennetuille hedelmänsä: rauhan ja vanhurskauden.
    12 Oikaiskaa siis hervonneet kätenne ja halvaantuneet polvenne! [Jes. 35:3]

    13 "Kulkekaa suoria polkuja", jottei ontuva jalka menisi sijoiltaan vaan pikemminkin parantuisi. [Sananl. 4:26]

    Antti

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    ### Kerrankin asiallinen ja

    uskon sanelema aloitus noin yleisesti ottain, enkä sitä, etteikö Nadasjan aloitukset yleensäkin olisi asiallisia. Minusta Nadasja, eli Sirkka-Iita kirjoittaa yleensäkin asiallisesti, eikä niinkuin eräät joiden tarkoitus on vain mustamaalata lähimäisiään.

    Äänestä

  • P>M>K> kirjoitti:

    Olisit lukenut niin et tuomitsisi minua ...
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8562443/40561843

    Äänestä

Näitä on hyvä miettiä.

Äänestä

Kristukselle kunnia!

Äänestä

Mie en tiiä.

Äänestä

Sinunkin katseesi pitäisi olla Kristuksessa eikä uskovien pilkkaamisessa.

Äänestä

“5. Niiniven miehet uskoivat Jumalaan, kuuluttivat paaston ja pukeutuivat säkkeihin, niin suuret kuin pienet. 6. Kun tieto tästä saavutti Niiniven kuninkaan, hän nousi valtaistuimeltaan, riisui yltään viittansa, verhoutui säkkiin ja istuutui tuhkaan. 7. Sitten hän antoi kuuluttaa Niinivessä: ”Kuninkaan ja hänen ylimystensä käsky kuuluu: Älkööt ihmiset älköötkä naudat, lampaat ja muut eläimet edes maistako mitään ruokaa tai juoko vettä. Älkööt eläimet käykö laitumella. 8. Olkoot ihmiset ja eläimet säkkeihin puettuina ja huutakoot väkevästi Jumalan puoleen. Kääntyköön he itse kukin pois pahalta tieltään ja hylätköön väkivallan, joka tahraa heidän käsiään. 9. Kenties Jumala vielä katuu päätöstään...” (Joona 3:5-9, FinRK)

Äänestä

Shalom!

Niin totta kuin Jehova elää olen itse laittomuuden ja aivopesun tähden menettänyt lähes kaiken rakkauden lähimmäisiin.

En tiedä onko Niin hyvä vai ei sillä raamatussa on kohtia joissa varoitetaan luottamasta ystäviin, veljiin tai jopa sylissä makaavaan vaimoon.

Mutta olen kokenut että laittomuuden tähden rakkaus jota tunsin erästä JT sisarta kohtaan kylmeni täysin ja myös sukulaisia kohtaan ja aivan kaikkia kohtaan.

Jeesuksen aikana oli ehkä Laki enemmän kunniassa kuin tänä päivänä?

Shalom!

Äänestä
  • Rakkaus toisiin ihmisiin on yliarvostettua. Ei ole mitään kaikille yhtenäistä standardia sille, että muka pitäisi kaikista välittää. Erakkous ei ole kielletty, eikä introverttiyskään.

    Äänestä

Nämä on tärkeitä asioita, nämä.

Äänestä

Rakkaudella, nostoon!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Nadasja-emilia kirjoitti:

KIRJE HEBREALAISILLE:

12:3

12:3 "Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne."

Ajattele,kuinka kärsivällinen Jeesus oli? Vaikka hän sai koko elämänsä ajan kokea vastusta syntisiltä.

Ja kauheinta oli se viimeinen vuorokausi. Se ei ollut pelkästään vastaan sanomista, vaan kauheaa pilkkaa, sylkemistä, lyöntejä, ruoskimista, ääretöntä tuskaa ja lopuksi ristille naulaaminen ja ristin kuolema.

Kuitenkaan Jeesus ei lausunut ainuttakaan pahaa sanaa kiduttajistaan. Jeesuksessa ei ollut mitään kärsimättömyyttä. Vaan Hän oli täynnä hiljaista kärsivällisyyttä, nöyryyttä ja rakkautta toteuttaessaan ihmiskunnan suurinta pelastus tehtävää.

Kun ajattelen itseäni ja omia kärsimyksiäni, miten vähästä minä väsyn ja valitan. Ja masennun jos joku moittii minua, tai kukaan ei välitä. Kuinka pian tunnen kärsiväni vääryyttä?

Suo Jeesus silloin, että muistaisin sinua, niin että näkisin sinun kärsivällisyytesi, miten sinä kannoit jo minun taakkani valittamatta! Silloin täytyy kaiken väsymyksen ja masennuksen väistyä. Silloin häpeän omaa heikkouttani. Silloin opin sinusta, opin rakastamaan ja antamaan anteeksi lähimäisilleni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu