Kyllästyttää...

Olen osaltani lopen kyllästynyt. Kertakaikkisen kyllästynyt! En ole PUOLEEN VUOTEEN saanu tällä palstalla käydessäni kirjoittaa kuin murto- osan kirjoittamistani jutuista, ilman että kirjoittajapersoonaani ruoditaan jollakin tapaa negatiivisesti entinen käyttämäni nimimerkki mainiten, keksitään entinen käyttämäni nimimerkki mainiten ja siihen viitaten negatiivisia tai jopa törkeän loukkaavia tarinoita minusta, ja mitä lie muuta...

Kyllä kieltämättä todellakin tuntuu, että jotkut kirjoittajat ovat 'vähän' liian kiinnostuneita keskustelemisen kannalta aivan sivuseikoista! Mä en itse ole viime aikoina joiltakin kirjoittajilta ( kaikista en luonnollisesti tietenkään puhu) juuri muuta osakseni saanutkaan kuin loukkaavia ja jopa pelottavan kiihkomielisiä, aina negatiivisia, tunteenilmauksia, jotka ei ole liittyneet käytyyn keskustelunkulkuun joko a.) mitenkään, tai b.) hyvin heikosti. Kohta vois alkaa itselläkin tosissaan palaa käpy... No ei. Olis yritettävä ymmärtää. Olla viisaampi itse. Ei niin helppoa. Kuitenkaan joidenkin yksittäisten palstaterroristien takia en aio kirjoittamista keskustelupalstalle lopettaa, vaan sitten, kun itsestäni siltä tuntuu.

En vain ymmärrä sitä, että miten ihmiset voi olla niin epäkunnioittavia, ettei anna jonkun ihmisen kirjoittaa ilman vakituista nimimerkkiä, vaikka henkilö on sellaiseen itse ilmaussut toiveensa. Ei mua tietenkään vilpitön, positiivinen ja ystävällisluontoinen nimimerkkien maininta haittaa, mutta kun koko ajan ollaan kohdallani roikkumassa perässä sitä ex -nimimerkkiäni kirjoituksissa solvaten, riippumatta siitä, mitä kirjoittamani asiat koskevat. Lisäksi on näköjään roikuttu myös joidenkin muiden palstalle kirjoittavien perässä mun ex- nimimerkistäni jankuttaen, ilmeisesti luullen näitä kirjoittajia minuksi... Hoh hoijaa.

Kenelläkään näistä kunnianarvoisista keskustelijoista ei ilmeisesti ole ikinä käynyt mielessä, että ehkä he rankasti terrorisoivat toiminnallaan mun oikeuksiani palstalle kirjoittavana.(?!!) Jos ajatellaan vaikkapa, että joskus haluaisin avautua jostakin arasta henkilökohtaisesta asiasta (mitä en täällä kylläkään juuri tee), niin enhän mä yksinkertaisesti enää USKALLAKAAN tms. oikein halua sellaista tehdä, kun voisin kuitenkin saada jonkun mut kirjoitustyyliltä tunnistavan "wastaaja- hunterin" perseeseeni kiinni, kommentoimaan tosi ikäviä joko keksittyjä juttuja minusta ( ei siis kirjoittamistani asioista), tai loukkaamaan mua muuten... En ole erityisen herkkä ihminen, mut kyllä se nyt vähän voi kenessä tahansa joskus jossakin tuntuakin, jos jatkuvasti vaan haukutaan.

Samaten nää on, anteeksi nyt vaan, mielestäni monet vähän vinksahtaneita, jotka laukoo palstalle kirjoittavista esimerkiksi loukkaavia diagnooseja ja joilla on vielä röyhkeyttäkin niin paljon, että kehtaavat puhua kirjoittajahenkilöistä nimimerkkeihin viitaten, näitä käsittämättömän epärationaalisia paskapuheitaan.

Voin itse sanoa, että sinä aikana, mitä tänne olen kirjoittanut, olen tykännyt useistakin palstalle kirjoittavista kirjoittajapersoonista. Tässä tapauksessa tarkoitan tykkäämisellä kuitenkin lähinnä jotain sen suuntaista, että jotkut kirjoittajat on voineet olla musta symppiksen oloisia, kirjoittajina kivan ja kiinnostavan persoonan oloisia..tai jotain sellaista.

En tapaa ajatella palstalle kirjoittavista ihmisistä negatiivisia niinkään, kuten en erityisesti positiivisiakaan, joskaan viime aikoina negatiivisiakaan fiiliksiä ei oikein ole voinut välttää, viitaten kaikkeen aiemmin kertomaani. Kirjoittajana olen aina ollu sellainen, että keskityn enimmäkseen tekstien sisältöihin: keskusteleminen on ollut se mun motiivini käydä täällä. Ihmissuhteitani en mitenkään yritä elää tällasilla palstoilla: kaverit ja muut läheiset kyllä huomauttais mulle heti, jos mussa sellasia piirteitä alkais ilmetä.;D

Asioiden kuuluis kuitenkin tällasilla palstoilla, kun kerran KESKUSTELUpalstasta on kyse, olla kiinnostavampia, kuin ihmiset.;) Ei siinä mitään: jos kiinnostaviin kirjoittajiin törmää, niin voihan niitä sitten tavata henkilökohtaisesti, mutta keskustelemisen pitäis olla pääasia. Ja pyrkimys hyvään vuorovaikutukseen. Ei esimerkiksi kovin rationaalista logiikkaa noudattele, jos joku nyt tulee keskustelupalstalle ja käyttää sitten kaiken aikansa täällä sellaisten asioiden arvuuttelemiseen, kuten esimerkiksi miten paljon joku toinen mahtaa palstalla käyttää aikaa, mitä tämä tekee työkseen tai mitkä ovat muiden motiiveja käydä keskustelupalstalla...
52437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

En kylläkään jaksanut lukea kirjoitustasi - anteeksi - mutta mitä sinulle kuuluu noin muuten?

Itse en yleensä näin aikaisin nouse ylös näin vapaalla, mutta tänään meille tuli remonttimies jo aamusella laittamaan ilmalämpöpumppua yläkertaan, joten tässä nyt olen :) ...

Äänestä
  • Jaa...Onko tapanasi aina käyttää noin ylimielisen tuttavallista palstailmaisua täysin anonyymeille palstakävijöille kirjoittaessasi? Häh!? En tunne sinua eikä minulla ole rekisteröityä nimimerkkiä (!) palstallanne. Kuulumiseni eivät kuulu sinulle (millainen ihminen edes ahdistelee tuntematonta tuonlaisilla henkilökohtaisilla kysymyksillä?). En ole työtön, jos sitä vihjailet. Joskaan en töissäkään tällä hetkellä, mutta en katso aiheelliseksi selvittää taustojani sen enempää, varsinkaan kun kimpussani roikkuu jatkuvasti perskärpäsiä (yhh!!), jotka jauhavat jostain peräpukamista tms. kuten tämä kaverisi Ratikkakuski. En tiedä mikä ongelmanne on.

    Äänestä

  • Olen... kirjoitti:

    Jaa...Onko tapanasi aina käyttää noin ylimielisen tuttavallista palstailmaisua täysin anonyymeille palstakävijöille kirjoittaessasi? Häh!? En tunne sinua eikä minulla ole rekisteröityä nimimerkkiä (!) palstallanne. Kuulumiseni eivät kuulu sinulle (millainen ihminen edes ahdistelee tuntematonta tuonlaisilla henkilökohtaisilla kysymyksillä?). En ole työtön, jos sitä vihjailet. Joskaan en töissäkään tällä hetkellä, mutta en katso aiheelliseksi selvittää taustojani sen enempää, varsinkaan kun kimpussani roikkuu jatkuvasti perskärpäsiä (yhh!!), jotka jauhavat jostain peräpukamista tms. kuten tämä kaverisi Ratikkakuski. En tiedä mikä ongelmanne on.

    sinulta, mitä sinulle kuuluu, ei siihen tarvitsekaan vastata yksityiskohtaisesti. Riittää, jos sanot:" Kiitos, hyvää kuuluu" tai vaihtoehtoisesti "Tänään minulla ei mene oikein hyvin" tai jotain siltä väliltä.

    "Kiitos" kuitenkin sinulle siitä, että ymmärsit ystävällisyyteni väärin.

    Mukavaa päivänjatkoa sinulle!

    Äänestä

  • päättänyt imitoida poke-leffameininkiä. Remppamies tulee zekkaa vähän hornitusta, just joo.

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    päättänyt imitoida poke-leffameininkiä. Remppamies tulee zekkaa vähän hornitusta, just joo.

    Pari kuukautta sitten laitettiin alakertaan ilmalämpöpumppu ja nyt päätettiin laittaa sellainen myös yläkertaan. Mitäs ihmeellistä siinä on?

    Äänestä

  • persona-non-grata kirjoitti:

    Pari kuukautta sitten laitettiin alakertaan ilmalämpöpumppu ja nyt päätettiin laittaa sellainen myös yläkertaan. Mitäs ihmeellistä siinä on?

    kiiluvasilmäinen "pizzamies" soittaa ovikelloa hornyna? Ei mut, kyl tollaset pienet roolipelit voi kummasti piristää arkea. Emmä teitä dumaa tai mitään.

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    kiiluvasilmäinen "pizzamies" soittaa ovikelloa hornyna? Ei mut, kyl tollaset pienet roolipelit voi kummasti piristää arkea. Emmä teitä dumaa tai mitään.

    että henkilö jonka kanssa heität läppää on kaksilahkeinen?

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    kiiluvasilmäinen "pizzamies" soittaa ovikelloa hornyna? Ei mut, kyl tollaset pienet roolipelit voi kummasti piristää arkea. Emmä teitä dumaa tai mitään.

    toisinaan ehkä, ei jokapäivä sentään, kun eilen iltasella viimeksi leikittiin :).

    Äänestä

  • us.male kirjoitti:

    että henkilö jonka kanssa heität läppää on kaksilahkeinen?

    ???

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    ???

    hän ei ole mikään femme fatale vaan dazu.

    Äänestä

  • us.male kirjoitti:

    että henkilö jonka kanssa heität läppää on kaksilahkeinen?

    Maailmassa on homoja, transuja, lesboja, bi-seksuaaaleja ja kaikenlaisia muistakin mieltymyksiä. Hurjaa, hurjaa, hurjaa, hurjaa!!!!Joskus voit vahingossa puhua jonkun homon kanssa, tai heitää läppää netissä miehen kanssa luullen sitä naiseksi. Uskomattoman pelottavaa tää elämä! Ehkä kannnattaa pysytellä poissa palstoilta ja ulkomaailmasta ja pysytellä omassa sisäisessä pikkupikku universumissa!

    Äänestä

  • HÄÄÄÄÄÄÄÄÄ kirjoitti:

    rekisteröidä naisnikkiä jos on mies.

    Äänestä

  • persona-non-grata kirjoitti:

    sinulta, mitä sinulle kuuluu, ei siihen tarvitsekaan vastata yksityiskohtaisesti. Riittää, jos sanot:" Kiitos, hyvää kuuluu" tai vaihtoehtoisesti "Tänään minulla ei mene oikein hyvin" tai jotain siltä väliltä.

    "Kiitos" kuitenkin sinulle siitä, että ymmärsit ystävällisyyteni väärin.

    Mukavaa päivänjatkoa sinulle!

    että ei jaksa tai viitsi lukea toisen kirjoitusta, vaan kertoo omista asioistaan. Tuo vastaisi reaalissa päälle puhumista.

    Äänestä

  • outoa... kirjoitti:

    että ei jaksa tai viitsi lukea toisen kirjoitusta, vaan kertoo omista asioistaan. Tuo vastaisi reaalissa päälle puhumista.

    Oikeastaan mulla on yksi ongelma ja ehkäpä voisit auttaa siinä? Ostin viime kesänä ison bonsai-fiikuksen ja se voi hyvin. Sen jälkeen, kun alakertaan laitettiin ilmalämpöpumppu, se on alkanut pudottamaan lehtiään, vaikka ei kuivumaan ole kertaakaan päässyt ... jopa fiikuksen paikkaa on muutettu toisaalle. Mikä siis neuvoksi, jotta lehdet eivät tippuisi kokonaan viherkasvista pois?

    katson aloittajalla olevan etuoikeus puhua valitsemastaan aiheesta ja kommenttisi ei liity aloitukseen mitenkään. Keskity.

    Äänestä

  • outoa... kirjoitti:

    katson aloittajalla olevan etuoikeus puhua valitsemastaan aiheesta ja kommenttisi ei liity aloitukseen mitenkään. Keskity.

    miten ja miksi sinua on kohdeltu kaltoin palstalla (?). En tiedä sinun palstahistoriasta paljoakaan, itse kun olen tänne vasta viime joulun aikaan "eksynyt" ... onko kiusaamisongelmaa ollut jo ennen sitä?

    Äänestä

  • persona-non-grata kirjoitti:

    miten ja miksi sinua on kohdeltu kaltoin palstalla (?). En tiedä sinun palstahistoriasta paljoakaan, itse kun olen tänne vasta viime joulun aikaan "eksynyt" ... onko kiusaamisongelmaa ollut jo ennen sitä?

    En ole aloittaja.

    Äänestä

  • outoa... kirjoitti:

    En ole aloittaja.

    Tiedätkö, on mulla muutakin tekemistä, kuin leikkiä kanssasi kissa ja hiiri -leikkiä. Saat hakea muualta leikkikaverisi. Moikka!

    Äänestä

  • persona-non-grata kirjoitti:

    Tiedätkö, on mulla muutakin tekemistä, kuin leikkiä kanssasi kissa ja hiiri -leikkiä. Saat hakea muualta leikkikaverisi. Moikka!

    epäsosiaalinen tapaus...

    Äänestä

  • outoa... kirjoitti:

    että ei jaksa tai viitsi lukea toisen kirjoitusta, vaan kertoo omista asioistaan. Tuo vastaisi reaalissa päälle puhumista.

    Niinpä. Ihmettelen minäkin. Ja etenkin, kun kysymys on niin suuresta törkeydestä, että joku on kopioinut mitään lainausta osoittamatta omaksi aloituksekseen mun toiseen ketjuun alunperin kirjoittamani jutun...Käyttää siis mun tekstejäni vääristelyihinsä. Ilmeisestikin mulla on tällä palstalla kimpussani joku kaheli tai sellainen kiusantekijä, joka laittaa mieleensä _kaiken_, mitä minä kirjoitan ja sitten raiskaa kirjoittamiani tekstejä aivan mielivaltaisesti...Toi ketjun aloitus siis _on_ minun tekstiäni, mutta minä itse _en_ ole laatinut tälle palstalle yhtäkään aloitusta en esimerkiksi tänään, enkä eilen. Eilenkin esimerkiksi oli niin kiireinen päivä, etten edes ehtinyt kirjoittelemaan.

    Kokonaisuudessaan tätä ketjua en edes ole lukenut, joten en tiedä, että onko ketjussa mahdollisesti muitakin mun tälle palstalle alunperin toisiin yhteyksiin kirjoittamiani tekstejä, ja se mikä mua kiinnostaakin on, että miksi v*tussa minua häiriköivät eivät jätä mua rauhaan tällä palstalla! En ole rekisteröity S24- palvelun jäsen, mutta todellakin syvästi häiritty ja häiriköity tällä keskustleupalstalla käynyt palstakeskustelija... Alkaa olla mitta täynnä, jos ja kun törkeys todella on siinä mitassa, että joidenkin häiriköiden täytyy toisten tekstejä käyttää omissa postailuissaan...Ei vaan v*ttu itselläni olisi mitään intressejä, aikaa tai kiinnostusta sellaiseen. Ja sitten sadistit on aina aiheettomine v*ttuiluineen mun kimpussani tällä palstalla, kun eivät edes tajua, että minä se häiritty palstalla olen...

    En olisi halunnut nähdä tekstiäni kopioituna aloitukseksi tuolla tavalla, mutta eipä näemmä ole ensimmäinen kerta. Oliskohan häirikköni kenties niin surkea kirjoittaja itse, ettei oikein ymmärrettävän tekstin kirjoittaminen häneltä itseltään onnistu.

    Ps. Nytkään en ehdi palstailla tuntia kauempaa, kun pitää jo poistua.

    Äänestä

  • Olen... kirjoitti:

    Jaa...Onko tapanasi aina käyttää noin ylimielisen tuttavallista palstailmaisua täysin anonyymeille palstakävijöille kirjoittaessasi? Häh!? En tunne sinua eikä minulla ole rekisteröityä nimimerkkiä (!) palstallanne. Kuulumiseni eivät kuulu sinulle (millainen ihminen edes ahdistelee tuntematonta tuonlaisilla henkilökohtaisilla kysymyksillä?). En ole työtön, jos sitä vihjailet. Joskaan en töissäkään tällä hetkellä, mutta en katso aiheelliseksi selvittää taustojani sen enempää, varsinkaan kun kimpussani roikkuu jatkuvasti perskärpäsiä (yhh!!), jotka jauhavat jostain peräpukamista tms. kuten tämä kaverisi Ratikkakuski. En tiedä mikä ongelmanne on.

    Erittäin tehokasta mun tyhmäksi leimaamista sulla, postailuidesi kanssa. Eri asia sitten se, että voisitko päästä muhun kohdistuvasta pakkomielteestäsi eroon. Olisi erittäin toivottavaa se, kosket aidosti ole edes hauska. En usko sinulla olevan oikeutta tuohon käytökseen ja ilon viemiseen minun palstailustani, mutta jos olisit tuon tajunnut, olisit tajunnut sen varmastikin jo ajat sitten...

    Äänestä

  • v*ttu! kirjoitti:

    Tarkennan ja lisään edeltävään viestiini sen verran, että luonnollisestikin tollasen kusipää- viestieni (lainausta osoittamatta) uudelleen postailijan kanssa on vaikeaa kommentoida, kun ei hän käytä omaa tekstiään, mutta halusin kuitenkin vihjata, että alkaisi olla aika päästä pakkomielteestään minuun eroon. Kyseinen ketjun aloittaja häiriköi minua vakavasti muunmuassa postailemalla uudelleen vanhoja palstalle kirjoittamiani kirjoituksiani muista yhteyksistä. En jaksa sellaista. Kenenkään ei tarvisisi jaksaa vastaavaa - eikä etenkään, kun lukevalle yleisölle on mahdotonta tiivistetysti ja ymmärrettävästi selittää, että mistä tossa muhun kohdistuvassa ahdistelussa on kyse. En ole pitänyt siitä, että olen tullut "leimatuksi" ilman omaa syytäni.

    Äänestä

(Et sinäkään jaksaisi lukea noin pitkää kirjoitusta minusta).

Äänestä

Oli niin pitkä vuodatus, etten jaksanut lukea kuin alun. Voisitko tehdä tiivistelmän? Oliko siinä muuta sisältöä, kuin että sinä olet anonyymi, muut ovat pääosin vittumaisia ja palstan aiheet ovat ala-arvoisia? Kiitos vastausestasi jo etukäteen! ;-)

Äänestä
  • Miksi roikut perässäni jauhaen vastenmielisiä(!) juttujasi peräpukamista? Ymmärrätkö ettei sellainen kuulu tavanomaiseen palstailmaisuun tuntemattomalle palstakirjoittajalle puhuttaessa!? Jätä mut jo rauhaan!

    Äänestä

  • Olen... kirjoitti:

    Miksi roikut perässäni jauhaen vastenmielisiä(!) juttujasi peräpukamista? Ymmärrätkö ettei sellainen kuulu tavanomaiseen palstailmaisuun tuntemattomalle palstakirjoittajalle puhuttaessa!? Jätä mut jo rauhaan!

    Miksi avauduit jälleen kerran vain palstasta ja palstalaisista? Lopetan kritiikin, kun vaihdat aihetta. ;-)

    Äänestä

  • Ketjun aloitus on toisen postaama, mutta alunperin ( aikoja sitten) toiseen asiayhteyteen mun kirjoittamani. Kuulutko mahdollisesti itse niihin kyyliin, jotka kyttääävät ja ronkkivat tekstejäni tällä keskustelupalstalla, jos saanen kysyä? Sä olet nimittäin kiusannut mua aika rankasti...Itse ihmettelin tota toisen aloitukseen postaamaa, mutta _mun_ alunperin toiseen asiayhteyteen toisaalle kirjoittamaani vanhaa kirjoitustani lukiessani, että miten mä olen kyennytkin(!) tuonlaiseen asiallisuuteen ja jopa ystävällisyyteen siitäkin huolimatta, että mitä ahdistusta aiheuttanutta henkistä väkivaltaa teidän tuntemattomien taholta olen tällä keskustelupalstalla käydessäni kokenut....

    Mä en vietä ollenkaan niin intensiivisesti aikaani tällä keskustelupalstalla muista keskustelupalstan keskustelijoista keskustellen, kuin esimerkiksi sinä Ratikkakuski. Eilenkään en kirjoittanut koko foorumille yhtään mitään ja tänäänkin ensimmäinen mitä palstalle tullessani näin, oli tän ketjun aloittajapostaajan kiusanteko _mua_ kohtaan... En nyt teikäläisenKÄÄN yksityisyydestä kerrassaaan p*skankaan vertaa ole kiinnostunut ( en edes tiedä, että mikä tyyppi olet, mitä teet tai että miltä näytät...) näin foorumillle koskaan rekisteröityä nimimerkkiä omaamattomana kirjoittajana, mutta pakko vähän ihmetellä sitäkin, että milloinhan sinä sen palstalla mainitsemasi japanilaisen vaimosikin kanssa aikaasi vietät, kun näyt notkuvan omahyväisten v*ttuiluidesi kanssa tällä palstalla näemmä suurimman osan aikaasi...Mahtaa sulla olla kärsivällinen vaimo!

    Ja muutenkin tekstisi ovat aivan älyttömän lapsellisia mielestäni. Spekuloit esim. jostakin ulkonäön merkityksestä parinvalinnassa sillä tyylilajilla, että sun vois mielestäni olettaa enemminkin olevan n. kakskymppinen sinkkumies, kuin mikään perheellinen naimisissa oleva...Kansantaloudesta _teoreettisessa_ mielessä sä taas näyt (vaikka talouteen ja yhteiskuntaan liittyvissä aloituksissasi sä kenties, _tän palstan mittaristolla_ , positiivisimmin mielestäni oletkin profiloitunut) ymmärtävän musta suurinpiirtein sen verran, kuin voisi olettaa ymmärtävän korkeintaan jonkun merkonomi- tai tradenomitason teoreetikon, vaikka varmaan kersoihin juttusi uppoavatkin muka älyllisinä... Sä olet aika kapea-alaisen oloinen keskustelija mielestäni ja pakko on ihmetellä, jos todella muka oikeastikin (?!) olet akateeminen ihan.

    Muhun kohdistamas kiusailusi eivät tällä keskustelupalstalla koskaan ole perustuneet todellisuuteen ja olenkin alkanut ajatella suurinpiirtein siten, että sinä sen myös vallan hyvin tiedät, mutta harjoitat v*ttumaista käytöstäsi mua kohtaan silti... Ei kukaan muu ja muunlainen keskustelija jatkuvasti muuten tahallaan(!) koko ajan ymmärtäisi tuntemattoman palstakirjoittajan sanomisia väärin siten, kuin sinä näyt ymmärtävän mun sanomisiani keskusteluissa...

    Joo yhden menon juuri jätin väliin, kun alkoi niin kuohuttaa taas tuo, että mua näemmä kiusataan(!) tällä palstalla jopa silloin, kun en itse edes palstalla ole...S*mari mitä käytöstä tuntematonta ihmistä kohtaan teillä! TÖRKEÄÄ! Mitä tollasten kaltaistes mua tuntematonta keskustleupalstalla kiusaavien kanssa voi tehdä?!!!? Itseltänne ainakaan ei rajaa ja kontrollia löydy, sen olen havainnut.

    Äänestä

  • v*ttu! kirjoitti:

    Ketjun aloitus on toisen postaama, mutta alunperin ( aikoja sitten) toiseen asiayhteyteen mun kirjoittamani. Kuulutko mahdollisesti itse niihin kyyliin, jotka kyttääävät ja ronkkivat tekstejäni tällä keskustelupalstalla, jos saanen kysyä? Sä olet nimittäin kiusannut mua aika rankasti...Itse ihmettelin tota toisen aloitukseen postaamaa, mutta _mun_ alunperin toiseen asiayhteyteen toisaalle kirjoittamaani vanhaa kirjoitustani lukiessani, että miten mä olen kyennytkin(!) tuonlaiseen asiallisuuteen ja jopa ystävällisyyteen siitäkin huolimatta, että mitä ahdistusta aiheuttanutta henkistä väkivaltaa teidän tuntemattomien taholta olen tällä keskustelupalstalla käydessäni kokenut....

    Mä en vietä ollenkaan niin intensiivisesti aikaani tällä keskustelupalstalla muista keskustelupalstan keskustelijoista keskustellen, kuin esimerkiksi sinä Ratikkakuski. Eilenkään en kirjoittanut koko foorumille yhtään mitään ja tänäänkin ensimmäinen mitä palstalle tullessani näin, oli tän ketjun aloittajapostaajan kiusanteko _mua_ kohtaan... En nyt teikäläisenKÄÄN yksityisyydestä kerrassaaan p*skankaan vertaa ole kiinnostunut ( en edes tiedä, että mikä tyyppi olet, mitä teet tai että miltä näytät...) näin foorumillle koskaan rekisteröityä nimimerkkiä omaamattomana kirjoittajana, mutta pakko vähän ihmetellä sitäkin, että milloinhan sinä sen palstalla mainitsemasi japanilaisen vaimosikin kanssa aikaasi vietät, kun näyt notkuvan omahyväisten v*ttuiluidesi kanssa tällä palstalla näemmä suurimman osan aikaasi...Mahtaa sulla olla kärsivällinen vaimo!

    Ja muutenkin tekstisi ovat aivan älyttömän lapsellisia mielestäni. Spekuloit esim. jostakin ulkonäön merkityksestä parinvalinnassa sillä tyylilajilla, että sun vois mielestäni olettaa enemminkin olevan n. kakskymppinen sinkkumies, kuin mikään perheellinen naimisissa oleva...Kansantaloudesta _teoreettisessa_ mielessä sä taas näyt (vaikka talouteen ja yhteiskuntaan liittyvissä aloituksissasi sä kenties, _tän palstan mittaristolla_ , positiivisimmin mielestäni oletkin profiloitunut) ymmärtävän musta suurinpiirtein sen verran, kuin voisi olettaa ymmärtävän korkeintaan jonkun merkonomi- tai tradenomitason teoreetikon, vaikka varmaan kersoihin juttusi uppoavatkin muka älyllisinä... Sä olet aika kapea-alaisen oloinen keskustelija mielestäni ja pakko on ihmetellä, jos todella muka oikeastikin (?!) olet akateeminen ihan.

    Muhun kohdistamas kiusailusi eivät tällä keskustelupalstalla koskaan ole perustuneet todellisuuteen ja olenkin alkanut ajatella suurinpiirtein siten, että sinä sen myös vallan hyvin tiedät, mutta harjoitat v*ttumaista käytöstäsi mua kohtaan silti... Ei kukaan muu ja muunlainen keskustelija jatkuvasti muuten tahallaan(!) koko ajan ymmärtäisi tuntemattoman palstakirjoittajan sanomisia väärin siten, kuin sinä näyt ymmärtävän mun sanomisiani keskusteluissa...

    Joo yhden menon juuri jätin väliin, kun alkoi niin kuohuttaa taas tuo, että mua näemmä kiusataan(!) tällä palstalla jopa silloin, kun en itse edes palstalla ole...S*mari mitä käytöstä tuntematonta ihmistä kohtaan teillä! TÖRKEÄÄ! Mitä tollasten kaltaistes mua tuntematonta keskustleupalstalla kiusaavien kanssa voi tehdä?!!!? Itseltänne ainakaan ei rajaa ja kontrollia löydy, sen olen havainnut.

    Rekaa nyt jo vihdoinkin ittes niin loppuu tuo urputus. Nyt sulla on just on passeli nikki käytössä. Pidä se.

    Äänestä

  • sinä! kirjoitti:

    Rekaa nyt jo vihdoinkin ittes niin loppuu tuo urputus. Nyt sulla on just on passeli nikki käytössä. Pidä se.

    Minä en liity palvelun jäseneksi keskustelupalstoilla tuntemattomien käskystä ( anteeksi nyt hienoinen töykeyteni, mutta siihen on syy...) ja lisäksi olen havainnut keskimäärin niin törkeitä ja täydellisen arviointikyvyttömiä kirjoittajia tuntemattomia keskustelupalstakävijöitä kohtaan tällä palstalla ( itsekin olen näille käsittääkseni täysin tuntematon ihminen), että en kertakaikkisesti ymmärrä, että mitä mä siitä itselleni saisin, että sellaisten kanssa vielä keskustelisin jonkun yhteisön jäseneksikin liittyen. Mun käsitys tuntemattomien kanssa keskustelemisesta on sellainen, että jos& kun kirjoittajaa ei tunneta, ei sellaiselle mennä laukomaan kyseenalaistamattomina ja yleistävinä faktoina tämän käytöksestä mitä sattuu julkisessa yhteydessä. Mun AINOA KOKEMUKSENI tästä foorumista ovat NÄMÄ KESKUSTELUPALSTAT, joten SILTÄ PERUSTALTA MINÄ KYLLÄ OIKEINKIN OLEN OLETTANUT tuntemattomien minun kirjoituksiini suhtautuvan. Muuhan olis varmaan sitä palstan mua kiusanneen nimimerkin Papu.Sparrowien ja muiden monasti esille tuomaa "päävikaisuutta", sitten ( mikä kansankielisyys, uu! Mikä 'äly', uu!)...

    Nää mäntit (anteeksi, mutta menee hermo ja iskee hienoista vastaprovosoitumistakin palstalla kokemaani kiusaamista kohtaan, anteeksipyyntö toki siitä sulle...) on olleet nimittäin niin törkeitä tällä palstalla mua kohtaan ja jatkuvasti, että he hölisevät tietävänsä esimerkiksi mun työtilanteeni, mun statukseni, mun mentaalisen tilani, mun ihmissuhteideni tilan, mun toimintatapani tällä keskustelupalstalla, mun kiinnostuksen kohteeni, mun ulkomuotoni, mun älykkyyteni tai älykkyyteni puutteen ja niin edelleen ja AINA SUORINA VALHEVÄITTEINÄ keskusteluissa... Ei vaan itselläni koskaan olis mitään pokkaa sellaiseen, jos ja kun en ihmistä tuntisi.

    Lisäksi jotkut eivät mielestäni alkeellisestikaan näy käsittävän TAVANOMAISEN JA ABSTRAKTIN keskustelupalstakäyttäytymisen alkeitakaan: kyseisenkaltaiset esimerkiksi ensin itse tietoisesti provosoivat ja kärjistelevät huomiota itselleen hakevissa aloituksissaan vahvasti, mutta sitten tulevat pellet raivoamaan siitä, jos sellaiset aloituksensa saavat osakseen kritiikkiäkin tai että jos palstakirjoituksille ylipäätään annetaan kritiikkiä. V*ttu ihan kuin eivät tajuasi sitä omaa osuuttaan palstan palapelisssä p*skankaan vertaa. Palstalla käy aivan varmasti joitakin fiksujakin, mutta mä esimerkiksi HENKILÖKOHTAISESTI uskon, että sellaiset valitettavasti(!!!) tämänkaltaisilla palstoilla hukkuvat näiden kirjoittajina mielestäni melko surkeiden itsensä esille tuojien ja henkilökohtaisen huomion hakijoiden sekaan...

    Sekin on kyllä mielestäni nähty, että tällä palstalla käy joitakin rekisteröityneitä, joiden ainoa tarkoitus ja kirjoitusintressi näkyy olevan esimerkiksi omien rutiini-päiväntoimontojensa esilletuonti ja muu mitään ajattelematon jaarittelu ja mä nyt vaan en - en mun käsitteellistykselläni- tajua, että miksi sellaisten pitää antaa terrorisoida koko keskustelupalstaa ja keskustelua, kun kyseisten _todellinen_ anti keskustelulle _itselleen_ usein kuitenkin on aika pieni. Ja kyseisenkaltaisia näkyy olevan aika(!) paljon. Mitä MINÄ saisin rekisteröitymällä tällaiseen keskusteluyhteisöön, häh? Mun käsitykseni julkisesta keskustelusta ei todellakaan ole sellainen kuin joillakin näistä palstavakkareista ilmeiseimminkin on, eli että julkisilla keskustelupalstoilla kuuluisi kirjoitella juttuja vain vaikkapa joillekin omille tutuilleen tai henkilöhuomota hakeakseen, joten tuskinpa kovinkaan helpolla sopisin joukkoon... Joku sellainen mielikuva mulla on ( en tiedä, että mistä se sitten on syntynyt ja olisi kuinka paikkansa pitävä), että monet palstojen vakiosählääjistä olis harrastaneet inttörinööttiä tyyliin vuodesta kakstuhatta yks tai vuuodesta Elvis joissakin kummallisissa yhteisöissään ja että em. mainittujen 'ymmärrys' olisi sitten myös mm. empatiakäsitykseltään tuntemattomia kohtaan juurikin sen mukaista.

    Äänestä

tästä sellanen ns. bon voyage -fiilis. Ihan ku olisin joskus muinoin lukenut jotain samanlaista jossain.

Äänestä

  • vai Déjà vu ?

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    vai Déjà vu ?

    .

    kyl Nykänenkin osaa laukoa vitsejä!!!!!!!111111!!!

    Niinku elämä on ihmisen parasta aikaa :):):):):):)

    .

    Äänestä

  • VITSI::::!!!! kirjoitti:

    .

    kyl Nykänenkin osaa laukoa vitsejä!!!!!!!111111!!!

    Niinku elämä on ihmisen parasta aikaa :):):):):):)

    .

    Jonkun Nykäsen lausahdukset lienevätkin varmaan ainoaa huumoria, mitä tyhmätkin tajuavat. Ehkä piereskelyn, tissien esittelyn tai niiden miettimisen ja nettikiusaamisen lisäksi.

    Äänestä

  • v*ttu! kirjoitti:

    Jonkun Nykäsen lausahdukset lienevätkin varmaan ainoaa huumoria, mitä tyhmätkin tajuavat. Ehkä piereskelyn, tissien esittelyn tai niiden miettimisen ja nettikiusaamisen lisäksi.

    .

    että olet tässä asiassa täysin oikeassa!!!!!!!11111!!

    .

    Äänestä

mutta jos olisit rekisteröity kirjoittaja, niin kukaan ei sotkisi sinua enää siihen vanhaan nikkiisi. Onko mahdoton ajatus, että hankkisit itsellesi nimimerkin? :)

Äänestä
  • huomaan ettei ap vaivaudu edes vastaamaan...

    Äänestä

  • female. kirjoitti:

    huomaan ettei ap vaivaudu edes vastaamaan...

    ...ole pahemmin tapana vastailla. Sillä on liian suppea sanavarasto siihen hommaan.

    Äänestä

  • richartti kirjoitti:

    ...ole pahemmin tapana vastailla. Sillä on liian suppea sanavarasto siihen hommaan.

    Niin mun kiusaajallani varmasti on melko suppea sanavarasto, mutta niin on ollut sullakin kiusatessasi mua. Mahtaneet olla kicksit...

    Äänestä

ajatellut sellaista mahdollisuutta, et sä olet liian herkkä tällaselle anrkistiselle keskustelupalstalle?

Äänestä
  • ajatellut sellaista mahdollisuutta, että olet liian typerä nähdäksesi edes, ketä keskustelupalstalla kiusataan ja että onko kiusaamisesi oikeutettua?

    Äänestä

  • v*ttu! kirjoitti:

    ajatellut sellaista mahdollisuutta, että olet liian typerä nähdäksesi edes, ketä keskustelupalstalla kiusataan ja että onko kiusaamisesi oikeutettua?

    ja olen tullut siihen tulokseen, että osaan erottaa kiusaajat ja kiusatut.

    Aina ajatellaan sitä, mitä teen tai olen tehnyt. Mut ajatellaanko koskaan sellaista, mitä olisin voinut tehdä, mutta en ole tehnyt? Ei tietenkään. Se ei ole niin oleellista...

    Äänestä

Niin.

Äänestä
  • talikko perseeseesi, se riittää aluksi.

    Äänestä

  • Olen... kirjoitti:

    talikko perseeseesi, se riittää aluksi.

    Niinkö?

    Äänestä

  • Sinä voit olla avuksi esimerkiksi siten, ettet osallistu minuun kohdistuvaan kiusaamiseen, mikäli aivokopastasi löytyy jotakin hernettä suurempaa.

    Äänestä

  • v*ttu! kirjoitti:

    Sinä voit olla avuksi esimerkiksi siten, ettet osallistu minuun kohdistuvaan kiusaamiseen, mikäli aivokopastasi löytyy jotakin hernettä suurempaa.

    Mutta se ei onnistu jos otat jokaikisen kommentin kiusaamisena, herjaamisena jne. Vai olisitko sitten tyytyväinen jos kukaan ei koskaan sinulle kommentoisi? Enkä myöskään ymmärrä, että miksi sinä itse ruokit kiusaamistasi ruotimalla ja haukkumalla kaikki muut palstalaiset? Sillä ei ole väliä kuka on aloittanut riidat, mutta älykkäämpi osaa lopettaa.

    Äänestä

..ottaisi tätä palstailua "pikkasen" liian tosissasi...?! ;)

Äänestä

MULTA KOPIOITU JUTTU! Häiriköit minua!

Tiedoksi kaikille, että ketjun aloituksen juttu on kopioitu multa ja toisesta asiayhteydestä. Tämän ketjun kanssa en ole ollut missään tekemisissä, enkä ole edes kirjoittanut koko palstalle esimerkiksi eilen MITÄÄN. Lisäksi en myöskään tänään ole ennen tätä viestiä kirjoittanut mitään. Kuinkahan moni ketjuun osallistuneista on kiusaajiani, kysyn vaan?!!

Minne kaltaisistasi toisten tekstejä omiin aloituksiinsa kopioivista voi ilmoittaa!!??!

Äänestä
  • Mihin ap. aloituksen kaltaisen kirjoittajan voi ilmoittaa? Suomen talenttiin vai lähimpään Mtt:hen?

    Äänestä

  • kuuluu.. kirjoitti:

    Mihin ap. aloituksen kaltaisen kirjoittajan voi ilmoittaa? Suomen talenttiin vai lähimpään Mtt:hen?

    No mtt:hen voisi jonkun melkein ehkä ilmoittaa sillä perusteella, että kyseessä tämän ketjun aloituksen osalta on eri postaaja, kuin tekstin _alkuperäinen_ kirjoittaja, joka tekstin alkuperäinen kirjoittaja taas olen = minä.

    Mtt:ta voisi ehkä yleisesti ajatellen suositella joillekin joskus myös silläkin perusteella, että jos joku on täysipäisen verbaalisen tekstin tulkitsijana niin empatiakyvytön, ettei osaa lukea, mitä tekstissä sanotaan. Ja tietysti voisi sitten miettiä sitäkin, että minkälainen kirjoittaja ei koskaan tietoisesti ja kiusamielessä ymmärrä, että mitä toinen kirjoittaja viestissä sanoo... Sellainen käytös on nimittäin jo sairaalloista kiusaamista. Mä sanoin tossa, että EN ole tän ketjun aloituksen laatija, vaan joku muu on _mitään lainausta osoittamatta_ postannut alunperin toiseen yhteyteen laatimani tekstini omaan aloitukseensa. Mulla on perässäni joku aika ikävä häirikkö - aivan ilmeisestikin, joka kyttää mitä minä tälle palstalle kirjoitan ja sitten usuttaa muita kirjoittajia kimppuuni vääristelemällä sanomisiani. Vähissä ovat välillä näkyneet olevan lukukykyisen oloiset, kun tästä asiasta olen tällä keskustelupalstalla yrittänyt puhua - ja aivan aikuisen järkevästi olen puhunut... Itse en esimerkiksi ole rekisteröitynyt, eli johtuisko sitten siitä, kun ei tarvetta ole ymmärtää...Sivistymättömienhän mielestä tällä palstalla nimittäin esimerkiksi rekisteröityä nimimerkkiä omaamattomia ei muka voi herjata, eli siten kyseisten mielestä esim. mun kaltaisaini kirjoittajia saa näemmä kiusata miten päin vain.

    Hmm...Mielenterveyteen viittailut tällä palstalla ovat mun kohdallani olleet muuten aika ikäviä, ottaen huomioon, että miten tavanomaisia ja järkeviä tekstejä kirjoitan. Kysyisin, että kuka r...i minua ahdistelee tällä keskustelupalstalla, kuka?!! Mitä joillakin on juuri minua vastaan, (koska jotakinhan joillakin juuri minua vastaan on)? Mielenterveyden ongelmista esimerkiksi en kärsi, mutta sellaista paskaa saan tällä palstalla vastineina asiallisiin viesteihini koko ajan ja erityisen törkeän _leimaavasti_ aina suorina valheväitteinä. Jotakuta tai joitakin on myös tuntunut häiritsevän esimerkiksi akateemisuuteni, vaikken itse mitenkään erityisesti sellaista asiaa koskaan ole mainostanut, eikä tälläisen kirjoittajamassaan hukkuvan kirjoittajan, jollainen _minä_ olen, kohdalla luulisi kenellekään sellaisten asioiden edes erityisesti jäävän mieleen...

    Tekstejäni myös uudelleen muokkaillaan ja niitä uudelleen postaillaan toivomattani uusiin asiayhteyksiin ja lisäksi jopa lasareettihoitoa vaatineesta ja kivuliaasta joskus sairastamastani fyysisestä sairaudesta, johon ITSE olin AINOASTAAN sivulauseessa ja tarkalleen ottaen ASIAA SUORAAN EDES MAINITSEMATTA, ainoastaan kerran sitä ennen viitannut, on tehty pilkkaa...Mulle myös tullaan horisemaan, että muka "tiedettäisiin", kuka esimerkiksi olen, vaikken KOSKAAN OLE OMANNUT FOORUMILLE REKISTERÖITYÄ NIMIMERKKIÄ. Mua kiusataan pilkkaamalla asiallisiin kirjoituksiini, syrjitään keskusteluissa ja niin edelleen...Minkälaista sakkia tällä palstalla oikein käy?!!

    Mielessäni on joskus käynyt sekin, että voisiko olla niin, että joku ei-toivottu ja epämiellyttävä puolituttu(?) liven puolelta tms., oli jotenkin mystisesti onnistunut niinsanotusti tunnistamaan ja bongaamaan mut tältä keskustleupalstalta tällä käydessäni ja sitten käyttäisi sitä tietoaan mun ahdistemiseeni ja kiusaamiseeni? Ajatus on absurdi joo, mutta yksi mahdollisuus ( joskin PELOTTAVA sellainen!) sekin, joskin silloin olisi PAKKO OLLA KYSEESSÄ joku sellainen kyylä (tai kyylät?), jotka todellakin oikein kyttäävät(!) tuntemattomia ihmisiä tällaisilla keskustelupalstoilla häiriköintitarkoituksessa. Vai voisiko olla kyseessä muunlainen urkkija? Joku joka käyttäytyy siten, kuin EI hänen todellakaan kuuluisi käyttäytyä?

    Kiusaajista en elämässäni LIVESSÄ ole sen jälkeen kärsinyt, kun jätin taakseni sadistiset ja melkein mielenterveyteni vieneet nuoruuden kiusaajani ja siirryin täysin toiseen elämänpiiriin. Sellaiset= kyseiset kiusaajat taas luultavasti vielä tänä päivänäkin ovat yhtä ökkäuuppoja, kuin aikoinaankin, eli sellaisia, jotka muistelevat varmaan vielä kakskyt vuotta sitten tuntemiaankin ihmisiä samanlaisina, kuin nämä olivat vuonna kypärä ja lippa, jotka ovat tekemisissä ainoastaan niiden samojen kakskyt vuotta sitten tuntemiensa TOISTEN KALTAISTENSA kanssa, jotka muodostavat mielikuvia ihmisistä härskisti aina vain toisenkäden tiedon perusteella ja jotka vastaavasti eivät kiusaamiaan ihmisiä edes tunne tai näiden elämään kuulu ...Kaunaisia, paskapäisiä, sivistymättömiä( kyseiset). Palatakseni palstaan taas sitten.... MINÄ EN kuitenkaan ITSE tältä palstalta tunne yhtään ketään ja v*ttu OUTOA kerrassaan on, että jotkut ilmiselvän nettijumahtaneet tyypit ahdistelee(!!), ihan suoraan ahdistelee mun kaltaisiani näillä palstoilla.

    Ja tätä tekstiä en sitten kirjoittanut sulle, vaan arviointikykyisille.

    Äänestä

Hanki elämä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Olen... kirjoitti:

Olen osaltani lopen kyllästynyt. Kertakaikkisen kyllästynyt! En ole PUOLEEN VUOTEEN saanu tällä palstalla käydessäni kirjoittaa kuin murto- osan kirjoittamistani jutuista, ilman että kirjoittajapersoonaani ruoditaan jollakin tapaa negatiivisesti entinen käyttämäni nimimerkki mainiten, keksitään entinen käyttämäni nimimerkki mainiten ja siihen viitaten negatiivisia tai jopa törkeän loukkaavia tarinoita minusta, ja mitä lie muuta...

Kyllä kieltämättä todellakin tuntuu, että jotkut kirjoittajat ovat 'vähän' liian kiinnostuneita keskustelemisen kannalta aivan sivuseikoista! Mä en itse ole viime aikoina joiltakin kirjoittajilta ( kaikista en luonnollisesti tietenkään puhu) juuri muuta osakseni saanutkaan kuin loukkaavia ja jopa pelottavan kiihkomielisiä, aina negatiivisia, tunteenilmauksia, jotka ei ole liittyneet käytyyn keskustelunkulkuun joko a.) mitenkään, tai b.) hyvin heikosti. Kohta vois alkaa itselläkin tosissaan palaa käpy... No ei. Olis yritettävä ymmärtää. Olla viisaampi itse. Ei niin helppoa. Kuitenkaan joidenkin yksittäisten palstaterroristien takia en aio kirjoittamista keskustelupalstalle lopettaa, vaan sitten, kun itsestäni siltä tuntuu.

En vain ymmärrä sitä, että miten ihmiset voi olla niin epäkunnioittavia, ettei anna jonkun ihmisen kirjoittaa ilman vakituista nimimerkkiä, vaikka henkilö on sellaiseen itse ilmaussut toiveensa. Ei mua tietenkään vilpitön, positiivinen ja ystävällisluontoinen nimimerkkien maininta haittaa, mutta kun koko ajan ollaan kohdallani roikkumassa perässä sitä ex -nimimerkkiäni kirjoituksissa solvaten, riippumatta siitä, mitä kirjoittamani asiat koskevat. Lisäksi on näköjään roikuttu myös joidenkin muiden palstalle kirjoittavien perässä mun ex- nimimerkistäni jankuttaen, ilmeisesti luullen näitä kirjoittajia minuksi... Hoh hoijaa.

Kenelläkään näistä kunnianarvoisista keskustelijoista ei ilmeisesti ole ikinä käynyt mielessä, että ehkä he rankasti terrorisoivat toiminnallaan mun oikeuksiani palstalle kirjoittavana.(?!!) Jos ajatellaan vaikkapa, että joskus haluaisin avautua jostakin arasta henkilökohtaisesta asiasta (mitä en täällä kylläkään juuri tee), niin enhän mä yksinkertaisesti enää USKALLAKAAN tms. oikein halua sellaista tehdä, kun voisin kuitenkin saada jonkun mut kirjoitustyyliltä tunnistavan "wastaaja- hunterin" perseeseeni kiinni, kommentoimaan tosi ikäviä joko keksittyjä juttuja minusta ( ei siis kirjoittamistani asioista), tai loukkaamaan mua muuten... En ole erityisen herkkä ihminen, mut kyllä se nyt vähän voi kenessä tahansa joskus jossakin tuntuakin, jos jatkuvasti vaan haukutaan.

Samaten nää on, anteeksi nyt vaan, mielestäni monet vähän vinksahtaneita, jotka laukoo palstalle kirjoittavista esimerkiksi loukkaavia diagnooseja ja joilla on vielä röyhkeyttäkin niin paljon, että kehtaavat puhua kirjoittajahenkilöistä nimimerkkeihin viitaten, näitä käsittämättömän epärationaalisia paskapuheitaan.

Voin itse sanoa, että sinä aikana, mitä tänne olen kirjoittanut, olen tykännyt useistakin palstalle kirjoittavista kirjoittajapersoonista. Tässä tapauksessa tarkoitan tykkäämisellä kuitenkin lähinnä jotain sen suuntaista, että jotkut kirjoittajat on voineet olla musta symppiksen oloisia, kirjoittajina kivan ja kiinnostavan persoonan oloisia..tai jotain sellaista.

En tapaa ajatella palstalle kirjoittavista ihmisistä negatiivisia niinkään, kuten en erityisesti positiivisiakaan, joskaan viime aikoina negatiivisiakaan fiiliksiä ei oikein ole voinut välttää, viitaten kaikkeen aiemmin kertomaani. Kirjoittajana olen aina ollu sellainen, että keskityn enimmäkseen tekstien sisältöihin: keskusteleminen on ollut se mun motiivini käydä täällä. Ihmissuhteitani en mitenkään yritä elää tällasilla palstoilla: kaverit ja muut läheiset kyllä huomauttais mulle heti, jos mussa sellasia piirteitä alkais ilmetä.;D

Asioiden kuuluis kuitenkin tällasilla palstoilla, kun kerran KESKUSTELUpalstasta on kyse, olla kiinnostavampia, kuin ihmiset.;) Ei siinä mitään: jos kiinnostaviin kirjoittajiin törmää, niin voihan niitä sitten tavata henkilökohtaisesti, mutta keskustelemisen pitäis olla pääasia. Ja pyrkimys hyvään vuorovaikutukseen. Ei esimerkiksi kovin rationaalista logiikkaa noudattele, jos joku nyt tulee keskustelupalstalle ja käyttää sitten kaiken aikansa täällä sellaisten asioiden arvuuttelemiseen, kuten esimerkiksi miten paljon joku toinen mahtaa palstalla käyttää aikaa, mitä tämä tekee työkseen tai mitkä ovat muiden motiiveja käydä keskustelupalstalla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu