Niemisen seuraava vastustaja on Tommy Haas, joka ainakin paperilla vaikuttaa ylikäymättömältä vastustajalta. Nieminen ei ole koskaan Haasia voittanut ja muistaakseni viimeinen ottelu oli varsin yksipuolinen. Nieminen on viimeisen puolen vuoden aikana pelannut vain muutaman ottelun, joten tuntuma ei voi olla kovin hyvä. Edellinen turnaus oli Tanskan "kyläkisa", jossa noutaja tuli jo toisella kierroksella.
Haasilla on hyvä kausi menossa. Wimbledonin semifinaali ja Rolland Garrosin pitkä ottelu Federeriä vastaan, joka oli jo tulossa Haasille. Haasin ylin ranking on ollut 2 ja nyt on hyvä jakso menossa ja ranking nousee kohisten (tällä hetkellä 17).
Toivotaan Jarkolle menestystä. Näitä vaikeita otteluita on voitettava, jos meinaa nousta takaisin tenniksen huipulle. Aikaisemmin Jarkko on tukalassa paikassa pelannut hyvin ja unelmapeliä tarvitaan tänään.
Jarkko Nieminen Stockholm Openissa
5
424
Vastaukset 5
- Jarrko Nimeinen
J. Nieminen "voitti" Haasin, ja eteni neljännesfinaaliin. Enää kaksi voittoa ja Nieminen on finaalissa R. Söderlingin kanssa Tukholman avoimissa!
- Connors
Vielä tarvitaan yksi voitto ranking pisteiden puolustamiseen. Rochus on hankala, mutta ei niin ylikäymätön, kuin Haas olisi kenties ollut. Rochus on voittanut kolme viimeistä kohtaamista ja kaksi viimeistä selvästi, mutta Olivierin ranking on laskussa, joten peli ei ehkä kulje parhaiden kausien tapaan. Rochuksen jälkeen vastassa on cillin kortin Johansson tai Bellucci, jotka kumpikin on Jarkon hyvällä pelilla voitettavissa. Suurin ongelma vaikuttaa olevan Rochuksen voittaminen. Ehkä Rochus sairastuu (tuurilla maaliin asti...)
Finaalissa ei välttämättä ole Söderling. Siellä voi olla Baghdatis tai joku muu (Lopez, Clement). Baghdatis on Niemiselle vaikea, mutta muita vastaan kaikki on mahdollista. Söderlingin suoraviivainen pelitapa on kuin tehty Jarkkoa varten. - Jarrko Nimeinen
Connors kirjoitti:
Vielä tarvitaan yksi voitto ranking pisteiden puolustamiseen. Rochus on hankala, mutta ei niin ylikäymätön, kuin Haas olisi kenties ollut. Rochus on voittanut kolme viimeistä kohtaamista ja kaksi viimeistä selvästi, mutta Olivierin ranking on laskussa, joten peli ei ehkä kulje parhaiden kausien tapaan. Rochuksen jälkeen vastassa on cillin kortin Johansson tai Bellucci, jotka kumpikin on Jarkon hyvällä pelilla voitettavissa. Suurin ongelma vaikuttaa olevan Rochuksen voittaminen. Ehkä Rochus sairastuu (tuurilla maaliin asti...)
Finaalissa ei välttämättä ole Söderling. Siellä voi olla Baghdatis tai joku muu (Lopez, Clement). Baghdatis on Niemiselle vaikea, mutta muita vastaan kaikki on mahdollista. Söderlingin suoraviivainen pelitapa on kuin tehty Jarkkoa varten.Sanoisinko, että Soderling nykykunnossa voittaa aikas todennäköisesti Niemisen. Samoin Baghdatis, mutta finaaliin on Niepalla mahdollisuudet, ja miksei voittoonkin, tosin taitaa tulla takkiin Rochukselta. Toivotaan parasta ja luotetaan Niemiseen.
- http://85.112.160.80
Jarrko Nimeinen kirjoitti:
Sanoisinko, että Soderling nykykunnossa voittaa aikas todennäköisesti Niemisen. Samoin Baghdatis, mutta finaaliin on Niepalla mahdollisuudet, ja miksei voittoonkin, tosin taitaa tulla takkiin Rochukselta. Toivotaan parasta ja luotetaan Niemiseen.
- Jarrko Nimeinen
http://85.112.160.80 kirjoitti:
J-N hävisi Oivalle kolmessa erässä! Nooh, tuleehan noita turnauksia vielä loppuvuodesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu571391- 261010
- 78879
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131675- 89670
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.11652Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13626Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595- 4562
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �133559Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 93528
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 18492
- 36465
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113464- 37461