Hän (mies) on 26 ja minä 21. Minua häiritsee että hän kutsuu minua tytön sijaan naiseksi, minua häiritsee kun hän kysyi mielipidettäni ohentuvista hiuksistaan, jotkin eleet häiritsevät, hän ei ole ainakaan vielä kuukauden tapailun jälkeen saanut minua oikein nauramaan eikä hän oikein ole täysin minun mieleeni seksuaalisesti. Pidän vähän nuoremmista ja sellaisista joissa on se jokin.. Olen myös vähän nuoremman oloinen, tunnen itseni 18-vuotiaaksi...joten ehkä sen takia minua vähän kammoksuttaa tuo Mieheys, ja haluaisin mieluummin "deittailla poikaa", en "seurustella miehen" kanssa.
Pidän kuitenkin jollain tasolla hänen ulkonäöstään, tyylistään, harrastuksistaan/ammatista/kämpästä, meillä on mukavaa yhdessä ja nyt kun olemme olleet vähän aikaa erossa matkan takia niin iskee pieni ikävä. Muutamia kivoja keskusteluita on ollut, seksi ihan ok mutta en halua häntä yhtä paljon kuin exääni.
Haluaisin kovasti ihastua, olen yhden ainoan kerran elämäni aikana ihastunut eikä hänen puoleltaan sitten tunteet olleet samanlaiset... Ihmettelen vaan että mikä minua vaivaa kun etsin niin täydellistä ja ihan pikkujutut vaivaavat ajoittain. Välillä olen hyvillä mielin ja välillä ahdistaa hänen lähentely enkä jaksaisi jatkuvia soitteluita ym.
Mitäs ajatuksia tämä herättää...?
Pidän kuitenkin jollain tasolla hänen ulkonäöstään, tyylistään, harrastuksistaan/ammatista/kämpästä, meillä on mukavaa yhdessä ja nyt kun olemme olleet vähän aikaa erossa matkan takia niin iskee pieni ikävä. Muutamia kivoja keskusteluita on ollut, seksi ihan ok mutta en halua häntä yhtä paljon kuin exääni.
Haluaisin kovasti ihastua, olen yhden ainoan kerran elämäni aikana ihastunut eikä hänen puoleltaan sitten tunteet olleet samanlaiset... Ihmettelen vaan että mikä minua vaivaa kun etsin niin täydellistä ja ihan pikkujutut vaivaavat ajoittain. Välillä olen hyvillä mielin ja välillä ahdistaa hänen lähentely enkä jaksaisi jatkuvia soitteluita ym.
Mitäs ajatuksia tämä herättää...?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olet harvinainen tapaus osittain.
Moni nykyinen nuori nainen jota sinä toki olet jo tuossa iässä niin haluaa ja ihailee juuri päinvastaista.
Eli he haluavat sitä "miehisyyttä" ja haluavat kovasti olla "naisia". Sen takia he ihastuvat aina vanhempiin koska he itse uskovat olevansa vähintään kolme vuotta ikätovereitaan kypsempiä ja vanhempia. Heidän mielestään saman ikäisen nuoret miehet joka monet ovat jo käyneet armeijan jne. ovat mukamas sitten pelkkiä pojan koltiaisia ja he itse jo naisia.
Monesti sitten tuollainen nainen sivuuttaa kaikki ne epäsuhdat joita ikäero aiheuttaa ja osa sinun ikäisistä tapailee jo päälle 30-vuotiaita koska he ovat niin "miehekkäitä" ja kypsiä eivätkä "poikasia".
Olen itse lähellä 30-vuotta ja voin sanoa että ajatusmaailmassa on todella raikas. Haluat olla oman ikäistesi kanssa ja itse esimerkiksi vaikka olen etsinyt myös seuraa ikäisistäsi niin huomaan että ajatusmaailma on erilainen ja halutaan tehdä erilaisia juttuja. Moni nainen vielä päälle 20 tahtoo tehdä vielä "tyttömäisiä" juttuja jne. eikä siinä ole mitään väärää. Nuoria naisia he silti ovat. Osa ikäisistäsi taas tekee vähemmän tyttömäisiä naisia ja moni yrittää olla todella kovaa se parikymppinen maailmaa nähnyt nainen.
Kaikkein häiritsevintä tuossa oli ettei hän ole saanut sinua nauramaan. Vaikka seksi olisi tuollaisessa suhteessa upeaa ja sinä haluaisit häntä enemmän seksuaalisesti niin itse antaisin sen ohjeen että mieti tarkkaan onko teillä kovinkaan hauskaa yhdessä.
Itse tapailin ikäistäsi nuorta naista muuten joka myös oli hyvin tyttömäinen. Ihastuin juuri tuohon piirteeseen hänessä ihan aidosti. Toisaalta osa meidän puheenaiheista kuivui nopeasti kokoon ja en tiedä oliko meillä muuten seksuaalisesti kipinää paitsi mitä se aiheutti että olin häntä vanhempi ja hän nuori nätti neito. Toisaalta jään kaipaamaan monia pieniä juttuja hänessä, kuten hassua naurua, hymyä ja joitakin yhteisiä juttuja mutta kuitenkin oli monia pieniä juttuja jotka häiritsivät selvästi molempia. Eniten minua harmitti asiassa ettemme olleet molemmat hieman erilaisia että olisimme paremmin käyneet yhteen koska se olisi todennäköisesti ollut aivan upeaa. Erosimme varsin pian ja vaikka se tietysti jäi kaivelemaan kun oli niitä kivojakin juttuja niin kuitenkin ehkä se oli parasta molemmille. Hän sai etsiä jonkun jonka kanssa hänellä on enemmän yhteistä ja minä samoin. Sekä samalla molemmat saavat olla enemmän oman ikäistensä seurassa ja sellaisten joiden elämäntilanne on sama. Kaipaan minäkin häntä ajoittain ja hänen kasvonsa, eleensä yms. tunnelmat käyvät mielessä mutta kuitenkin loppujen lopuksi ehkä niin oli parempi.
Kerroin tuon jotta osaat vähän kuvitella miten tulet ajattelemaan jos sattuisitte eroamaan. Mieti miltä sinusta tuntuisi erota hänestä ja miten tärkeä hän lopulta sinusta on. Älä mieti liikaa muita ihmisiä mutta toki voit ajatella että voisi olla joku joka saa sinut aidosti nauramaan ja nauttimaan itsestäsi sekä olostasi ja jolle itse puolestasi haluaisit tehdä hyvää.
Toisaalta sen voisin todeta että tuntuu ettet välttämättä kaipaa toista kumppania vaan ihastumista ja toisaalta vaikuttaisi että parisuhteeseen vakiintuminen tuottaa sinulle vaikeuksia. Se on tietty kehityskausi ja valitettavasti voisi käydä myös niin että siinä seuraavassa suhteessa joka olisi ikäisesi poikaan niin tulisi samanlaisia tuntemuksia lopulta. Monesti kun on vaikea sanoa että johtuuko se kumppanista ja siitä nykyisestä suhteesta vai omista odotuksista jotka välttämättä eivät ole realistiset.
Jospa sait vähän näkökulmaa ongelmaasi.
itse olen 20 ja avomieheni 25. Ei se niinkään riipu iästä, vaan ihmisestä.
muutama vuosi sitten seurustelin 19-vuotiaan kanssa joka oli niiin aikuinen ja vaati samaa minultakin, juuri ja juuri täysi-ikäiseltä. en voinut olla oma itseni, kun "et sä non voi tehdä/sanoa/ajatella", en kestänyt sitä, miten joku voi väittää rakastavansa mutta hänen kanssaan ei voi olla oma itsensä ja aina pitää miettiä mitä sanoa. lopulta en vaan kestänyt enään, halusin voida olla nuori vielä kun siltä tuntui.
eron jälkeen tapailin 17-27 vuotiaita, toiset lapsia vielä ja toiset kypsempiä, joidenkin kansssa jutut olivat samalla tasolla mutta jotain puuttui.
nykyinen mieheni on siis 25, fiksu ja ihana mies, joka myös tietää asioita ja on nähnyt kaikenlaista. mutta hän antaa mun olla oma itseni, heittäytyä välillä ihan lapseksi, ja on usein itsekin mukana jutuissani. toisaalta taas voimme keskustella mistä tahansa järkevästi.
Ensinnäkin olet täysi-ikäinen, 21 vuotias ja olet harrastanut jopa seksiä. Et sinä enää ole tyttö. Sinä olet nainen. Ei se muuta asiaa, jos tunnet olevasi ikäistäsi nuorempi.
Kertomuksestasi päätellen olet ennemmin päätynyt yhteen hänen kanssaan kuin tuntenut kutsumusta elämään hänen kanssaan. Kyllät tuosta tarinasta paistaa vähän se, ettet rakasta häntä. Nimittäin, jos rakastaisit, niin kyllä sinä kuulisit mielellään hänen suustaan olevasi nainen, juuri hänen naisensa.
Ikäeronne ei selitä mitään. Ikäeroa voi olla paljon enemmänkin eikä se maailmaa kaada. Olennaisempaa on se, että kahden ihmisen pitäisi viihtyä keskenään ilman mitään yrittämistä.
ps.
Ei kai hiukset vielä 26 vuotiaana ohene. MInä olen kohta 50 eikä ole ohentunut vielä yhtään. Vähän harmaata tosin jo on.
Tyypillinen parikymppinen prinsessa.
Täällä taas on yksi jo 26v prinsessa, jolla myös samankaltaisia ongelmia. Mies 32. Opiskelen vielä, mies ollut vuosia töissä. Asun opiskelijakämpässä vuokralla, miehellä ollut jo pitkään oma asunto, auto, omaisuutta on ilm. kertynyt jonkun verran jne.
Minua taas tuollainen "aikuisuus" ahdistaa. Ja minusta olisi jotenkin harmi kun emme koskaan pääsisi etsimään omaa ensiasuntoamme, miettimään millainen telkkari tai sohva tai uuni tai auto sinne hommataan. Mies on jo tehnyt sen kaiken vuosia sitten. Suhteessamme meillä ei olisi mitään yhteistä eikä minulla mitään omaa, vaan kämpppä olisi miehen tavaroilla sisustettu jne.
Miehellä on myös vakiintunut kaveripiiri, jonka kanssa lähdetään purjehtimaan, kesämökeille, pidetään rapujuhlia ja poikien sauna- ja pokeri-iltoja, illalliskutsuja jne. Itse taas tykkään käydä baarissa kavereideni kanssa eikä kellään todellakaan ole mitään järvenrantamöksää ja harvemmin keräännymme porukalla jonkun luo syömään jotain parsaa ja latva-artisokkaa ja tissuttelemaan viiniä.
Jos aikoisin vakavampaan suhteeseen tuon miehen kanssa niin tuntisin olevani joku edustusvaimo, jonka odotetaan käyttäytyvän korrektisti cocktailpuvussa ja keskustelevan hienosti virallisten ja tärkeiden ihmisten kanssa enkä todellakaan koe olevani valmis sellaiseen. Mieluummin painelen tentin jälkeen kaveriporukalla arkivaatteissa lähipubiin juomaan siideriä ja salmaria ja syömään pizzaa tai hampparin. Pitkään jatkuneesta opiskelijastatuksesta johtuen en ole ehtinyt ostelemaan taulutelkkareita ja reissaamaan tyttöporukalla ulkomailla. Mies taas on tosiaan jo tehnyt tuon kaiken. Minä elän nuoren elämää, hän aikuisen ja minä kun edes ole varma haluanko koskaan muuttua miksikään illalliskorttien väriä pohtivaksi pikkuvaimoksi.
Tuo ei kyllä välttämättä ole edes iästä kiinni vaan ehkä enemmänkin luonteesta ja kaveripiiristä. Mä tapailen yhtä miestä, joka on vain täysin eri kulttuurista kuin minä, vuoden mua vanhempi, vaikka siis suomalaisia ollaan.
Meillä on niin päin että mä keittelen niitä parsoja omistuskämpässä ja osallistun purjehdusreissuille, kun taas mies tapailee frendejä pitsalla ja oluelle ihan vaan senkin vuoksi ,että sen ystävätkin on vähemmän rikkaasta perheestä ja ne vaan tekvät eri asioita. Esim. skimba- tai sukellusmatkat yms. miehen kavereiden kanssa ovat täysin poisuljettuja.
Mua pelottaa juuri se, että mies kokee tämän kulttuurieron supertylsänä niin kuin sinäkin.
Oon itsekin joskus seurustellut miehen kanssa, jolla oli asunto yms. muuta valmiina, mutta kyllähän sä naisena saat siihen sekaantua ja sisustaa uudestaan, tietysti! Tuskin se mieskään halua että asuisit sne kanssa tuntematta olevasi kotona.
Ja tän mun nykyisen miehen kanssa oon valmis ostamaan uuden kämpän jostain ja aloittamaan kodin rakennuksen yhdessä joskus. Pelottaa vaan sen, että mies tiedä mulla olevan tarvittaessa varaa toiseenkin asuntoon ilman lainaa ja saa nähdä kestääkö suhde kun tämäkin joskus tuleee esille :( En oo vielä edes uskaltanut kertoa, että tämä asuntoni on ihan täysin omani. Parilta miehen kaverilta on jo tullut sellaista kultalusikkaläppää ihan vaan mun sukunimen perusteella ja se on kyllä tosi kurjaa.
se vaan ois parempi kun palattas muutaman sadan vuoden takaisiin arvoihin, jotta aateliset ja prole eivät sekoittuisi
T: nimim. : joskus huomattavan rikasta deittaillut
"Hän ei ole ainakaan vielä kuukauden tapailun jälkeen saanut minua oikein nauramaan eikä hän oikein ole täysin minun mieleeni seksuaalisesti"
Tuossa on jo mielestäni 2 sellaista asiaa, joiden vuoksi suhteellanne ei ole tulevaisuutta!!!
Oma kokemukseni on melko samanlainen, vaikka mies olenkin.
Tapailin aikoinaan ollessani 24 vuotias melkein vuoden ajan 19 vuotiasta tyttöä/naista. Hän ei yhtään pitänyt siitä, että joskus kutsuin hän leikilläni tytöksi. Ei siis todellakaan pitänyt! Joskus hän alkoi jopa isoon ääneen inttämään, että hän on NAINEN! eikä mikään tyttö.
Suhteessamme hän oli se joka valisti minua siitä mikä on liian lapsellista ja mikä taas aikuismaista. Sain tuon vuoden aikana kuulla paljonkin kommentteja sellaisista asioista joita 24 vuotiaan miehen ei tulisi sanoa/ajatella tai edes harrastaa, hän jopa myös arvosteli joitain kavereitani sanoen heidän olevan liian lapsellista/huonoa seuraa minulle. Minun piti myös viedä rakas 8-bittinen Nintendoni kellariin, vaikka se oli ollut minulla lähes viikoittaisessa käytössä jo yli 15 vuoden ajan...
Sain hänet kyllä nauramaan ja suhteestamme ei puuttunut tunnetta, mutta minulle hän oli ainakin henkisesti liian vanha, tai sitten minä olen vieläkin liian lapsellinen/nuori. Suhteemme päättyi siihen kun aloin tietoisesti ottamaan häneen etäisyyttä, tai sitten siihen kun hän leikkasi ja värjäsi kauniit pitkät punaiset hiuksensa...