Äiti, miksi olet niin kylmä ja kova? Miksi meidät lapset kasvatettiin moitteessa ja rangaistuksen pelossa?
Miksi joka asiasta piti moittia? Jääkaapin ovea ei saanut avata, koska kylmä ilma karkaa pois. Joka kerta kauhea huuto siitä, miten jääkaappi täytyy sitten sulattaa tai kompressori hajoaa. Olisin vain halunnut ottaa sieltä maitopurkin. Mahdollisimman nopeasti tietenkin.
Kun kävin parturissa siistimässä hiukseni, miksi kommenttisi oli "onpa RRRRRUMA!"
Kun minulla oli äänenmurros, miksi sanoit "Ole hiljaa, sulla on ruma ääni!"
Pahimpia asioita en voi tässä kertoa, eikä kukaan uskoisikaan.
Olet henkisesti vahva, joka jyrää muut alleen. Loukkaannut pienestäkin kritiikistä, joten käytöksestäsi ei saanut koskaan huomauttaa. Päätin olla hiljaa ja välttää kaikenlaiset konfliktit.
Kaiken lopputuloksena on aikuinen mies, jonka itsetunto on rauniona. En pysty luomaan läheisiä ihmissuhteita kenenkään kanssa, joten vietän loppuikäni yksin. Tai ehkä hankin kissan. Olettaen, että jaksan elää henkisesti risaisena.
Miksi joka asiasta piti moittia? Jääkaapin ovea ei saanut avata, koska kylmä ilma karkaa pois. Joka kerta kauhea huuto siitä, miten jääkaappi täytyy sitten sulattaa tai kompressori hajoaa. Olisin vain halunnut ottaa sieltä maitopurkin. Mahdollisimman nopeasti tietenkin.
Kun kävin parturissa siistimässä hiukseni, miksi kommenttisi oli "onpa RRRRRUMA!"
Kun minulla oli äänenmurros, miksi sanoit "Ole hiljaa, sulla on ruma ääni!"
Pahimpia asioita en voi tässä kertoa, eikä kukaan uskoisikaan.
Olet henkisesti vahva, joka jyrää muut alleen. Loukkaannut pienestäkin kritiikistä, joten käytöksestäsi ei saanut koskaan huomauttaa. Päätin olla hiljaa ja välttää kaikenlaiset konfliktit.
Kaiken lopputuloksena on aikuinen mies, jonka itsetunto on rauniona. En pysty luomaan läheisiä ihmissuhteita kenenkään kanssa, joten vietän loppuikäni yksin. Tai ehkä hankin kissan. Olettaen, että jaksan elää henkisesti risaisena.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Onko mahdollista, että äitini on narsisti?
Olen vasta tänä iltana alkanut lukemaan enemmän tämän palstan viestejä ja etsinyt tietoa narsisimista.
Omasta kokemuksestani voin sanoa ettei asioista kannata puhua kenellekään. Kukaan ei usko, ja silloin tilanne on vielä pahempi. Minun piti kunnioittaa vanhempiani, mielistellä, olla joka asiassa samaa mieltä. Aina piti osoittaa kiitollisuutta, koko ajan olisi pitänyt olla yhteydessä heihin (siis kun olin jo muuttanut pois sieltä).
Kukaan ei usko minkälaista on elää alistettuna. Kaikki sukulaiseni haukkuvat minua kiittämättömäksi kun vanhempani "välittävät" minusta niin paljon.
Itse otin etäisyyttä, en yksinkertaisesti jaksa kuunnella jatkuvaa syyttämistä, syyllistämistä ja kiukuttelua.
Minä en kelvannut heille, aina marisemassa joka asiasta. Yhä edelleen vaikken asu siellä.
Joskus on pakko luovuttaa.
Vanhempia ei tartte kunnioittaa vaan vanhempien on ansaittava se kunnioitus koska mitä sanoit on ihna väärä tapa kasvattaa lapsia ja joskus voit äidillesi sanoa että hänet on hänen oma äitinsä kasvattanut väärin ja siirtänyt saman huonon mallin sinuun ja yritä sinä katkaista huono kasvatumalli vaan lasta pitää kehua ja kannustaa hyviin suorituksiin ja niin edelleen.
Kyllä luulen, että sinunkin äiti on narsisti. Äitiemme mielestä meillä kummallakaan ei saa koskaan olla tyytyväistä hetkeä, ainakaan minulla tähänastisten kokemusteni mukaan. Sain huomautuksia samoista asioista lapsuudessa ja nuoruudessa.
Itsenäistyttyäni äiti on valittanut, että et saa hakea työtä etkä koulutuksia. Nehän kohentavat yhteiskunnalllista asemaa korkeammaksi kuin hänellä. Narsisti on mielestään aina oikeassa ja paras, joten narsismiin kuuluva kateus loistaa äidissäni.
Minullakin sekä itsetunto että omatunto jäivät vajaiksi. Olen haaveillut muutosta Finnmarkin erämaahan.
Nyt kun olet täysi-ikäinen niin palautta äitisi mään pinnalle ja sanot hänelel suoraan mitä ajattelet etkä anna äidillesi periksi vaan kerrot miten kurjaa lapsena oli kun ei kannustettu ja kejuttu niin äitisi voi suuttua mutta se voi helpottaa sinun oloa kun saa purkaa tuntojaan ja sanot äidillesi että menisi hoitoon.
Sinulle kanssa suosittelen jotain hoitokeinoa missä saisit purkaa tuntojasi niin se helpottaa.
"Kaiken lopputuloksena on aikuinen mies, jonka itsetunto on rauniona. En pysty luomaan läheisiä ihmissuhteita kenenkään kanssa, joten vietän loppuikäni yksin. Tai ehkä hankin kissan. Olettaen, että jaksan elää henkisesti risaisena."
Sama täällä vain sillä erolla että olen nainen.
Minulla oli juuri tuollainen äiti ja koti oli mitä oli.
Kukaan ei myöskään käsittänyt kuinka mätää meillä oikeasti, ulkoisesti hienosti.
Kas kummaa, sairastuin kaksisuuntaiseen, psykiatri kertoi että äidilläni on mahdollisesti määrittelemätön persoonallisuushäiriö, hän ei voi antaa diagnoosia toisesta ihmisestä, sen käsitän.
Mutta minä pidin mölyt mahassani kaksikymmentä vuotta eikä olisi kannattanut.
Sairastuin itse.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö on jonkin verran sukuvika, mutta sen syntymekanismiin kuuluu myös henkinen kuorimitus joka jatkuu pitkään.
Nyt minulla lääkitys ja ohje pysyä äidistäni hienovaraisesti kaukana.
Sen totisesti teen. En syyllistä äitiäni, mutta apua olisi pitänyt hakea kauan sitten.
Jokaisella pitäisi olla joku jolle kertoa ja joka myös uskoo.
Minulla ei ollut ketään.
sama minullakin lapsuus ja nuoruus meni kunnellessa äidin saarnoja että en osaa ym..onneksi mummoni kuunteli hälle itkin ja kerroin suruni...äiti aloitti aamut huutamalla ja valittamalla kun pitäs tehä sitä ja tätä ..ja kukaan ei auta kuitenkin jos yritn auttaa ajoi ulos sotkemasta...vieraita en saanut tuoda kotiini...päällepäin kaikki kunnossa joskus äiti jopa löi...muistan kun eileisen ...avio eron jälk sanoi ..älä tule käymään hän häpeää mua,kun en itse tajua. että kuitenkin suht selväpäisenä selvinny kasvattanu 2 poikaa joista kummastakin tuli rakkaudella ja rajoja myös..kunnon nuoria miehiä...äitini heillekin moittii ja pojat ihmetelee mummonsa sanoja..meillä keskustellaan ja lapsetki on saanu sanoa ja saa rakastan heitä ja osaan sanoa sen heille....äitini ei koskaan ole sitä sanonu..olen ollut kuin roska joka aina tiellä..olen ajatellu miksi näin ja saanu vastaukseksi hänen lapsuutensa sota lapsena siitä jääny trauma jota ei osaa käsitellä..kun sanoin pyytäisit apua kun hän jo vanhemmiten tunnustaa että varman on näin...sanoo ei hän hullu oo...ei ymmärrä siis...ja elää tavallaan jonka hälle suon annan mennä korvasta toiseen ...en välitä jos mollaa tai moittii ...tuskin voi muuttua on oma ikova itsensä aina...mutta kuitenkin mulle äiti...mummoani on joskus ikävä hän ei enää elä aikaa sit jo kuollu..menetin henkisen äidin ..jäi ikuinen ikävä mummoani
Kauheita nämä flashbackit, kun niitä tulee mieleen...
Meillä itkevä tai kovaääninen lapsi vaiennettiin pesemällä suu saippualla tai telkemällä vaatehuoneeseen. Siis huutava lapsi heitettiin sinne ja ovea pidettiin kiinni. Siellä sitten kaikin voimin yritettiin avata ovea, mutta turhaan. Itkettiin niin kauan kuin voimat ja ääni riitti. Katseltiin ylähyllyn pahvilaatikkoa, jossa oli ollut se harmaa radio. Kun ei enää jaksanut itkeä, päästettiin vihdoin ulos. Siinä vaiheessa n. 5-vuotias ei enää muistanut miksi sinne oli alunperin jouduttu. Koko asiaa ei tietenkään käsitelty jälkeenpäin.
En muuten pysty katsomaan ketään ihmistä silmiin kolmea sekuntia pidempään, vaikka kyseessä olisi hyvä kaveri jonka olen tuntenut lapsesta asti.
Kaikki pienet asiat harmittavat todella paljon ja saavat minut helposti päästämään mielessäni (tai ääneen jos olen yksin) kirosanoja, vaikka olen kiltti enkä koskaan kiroile.
Muutto omaan asuntoon oli vapauttava hetki ja piristyin heti henkisesti. Ensimmäistä kertaa elämässäni uskalsin avata jääkaapin oven tai pestä kädet ilman pelkoa. (vettä ei siis tietenkään saanut lorottaa turhaan).
Olen lakaissut kaikki asiat maton alle, ja se matto on aika muhkurainen :(
voi hyvänen aika..onneksi on nämä suomikaksneloset..en saata itse äitinä kuvitella tuollaista..
kolmen lapsen,kahden jo aikuisen tiukkana äitinä-kotiintulot-ym-tupakinpoltot-kaljanjuonnit..
kummallakin teistä tuntuu olevan itsetunnossa aikamoinen aukko..
Aina, kun LAPSELLA ON PAHA OLLA..SYYTÄ PITÄÄ ETSIÄ VANHEMMISTA.
Tämä kun muistettaisiin..niin maailma saattaisi olla jotenkin parempi..tai ei huonompi paikka kasvattaa lapsia.
Hakekaa apua,joka ei ole häpeä..ja jos ette itse pysty, kertokaa jollekin, joka pystyy
Tutulta kuulostaa..
Meni aikaa ennen kuin ymmärsin kuinka vahvasti äitini käyttäytyminen on vaikuttanut minun ja sisarusteni itsetuntoon. Vieläkään (olen melkin 40-v.) ei ole yhtään yhteydenottoa missä äitini ei muistuttaisi minua siitä mihin kaikkiin asioihin olen syyllinen (mm. toisen sisarusten pahoinvointiin jne.) tai missä asioissa en ole täyttänyt hänen odotuksiaan. Äitini pitää huolen siitä että muistaa kertoa kaikille kuinka lapset hänen mielestään mm. laiminlyövät häntä. Ja tästä muistaa myös kertoa minulle joka kerta: "Ystäväni Kaijakin sanoi, että on se kamalaa kun sinä et tee sitä tai tätä tai huolehdi minusta... muiden lapset kyllä jne."
Ja se teatteri, mitä pitää esittää ulkopuolisille. Se saa minut voimaan niin pahoin..
Julkisuudessa paljon kommentoidaan sitä miksi lapset eivät huolehdi iäkkäistä vanhemmistaan. Aina se vaan ei ole niin yksinkertaista.
En minäkään tajunnut että äitini on oikeasti ilkeä, syyllistää minua ja on aina tyytymätön kaikkeen mitä teen. Hän aina syytti minua siitä etten välitä. Minun pitää aina mielistellä ja tehdä asiat hänen mielikseen muuten hän haukkuu minua kuinka epäkunnioittava, mielenvikainen tai muuten vaan epäonnistunut olen.
Teinpä mitä tahansa niin mikään ei koskaan kelvannut vanhemmilleni. Kun menin naimisiin, he paheksuivat sitä ja sanoivat että tulen epäonnistumaan koska mies ei välitä minusta (vain he välittävät minusta).
Kun erosin äitini syyttää minua elämänsä pilaamisesta koska olen häpäissyt hänet.
Hän käyttäytyy ikäänkuin elämäntehtäväni olisi olla edelleen hyväksyntää kerjäävä pikkutyttö jolle saa sanoa ja tehdä mitä huvittaa. Vasta aikuisiällä olen uskaltanut puhua asioista.
Vanhempiani piti aina mielistellä, koskaan en saanut olla eri mieltä. Olin mielisairas jos en ollut heidän kanssaan samaa mieltä.
Hermoilen joskus jo etukäteen että mitäkähän seuraavaksi tulee. Yhteydenpidon jälkeen menee yleensä viikko yöt pyöriessä ja vatsaa pidellen kun mietin että olenko minä tosiaankin noin huono ihminen.
Olen yhteydessä äitiini ihan pelkästään velvollisuudesta. Minulla ei ole minkäänlaisia tunteita häntä kohtaan. Joskus hetkellisesti kyllä tunnen vihaa, mutta siitä onneksi pääsen aika hyvin yli.
Olen myös harkinnut välien laittamista poikki. Tämä suhde kun on TOSI kuluttava. Ehkä nyt olisi jo päätkösen aika.
äiti. myös ajatellut laittaa välit poikki.mut mä käyn ensin selvittelemässä asioita jonkun auttaja kanssa koska en halua enään yhtään syyllisyyttä.aivan rikki olo.
mun äidin ei välttämättä tarvitse sanoa edes ääneen, kun sen katse halveksii.. ja ei yhtään negatiivista asiaa voi sanoa hänestä ilman että ottas itteesä.. mä vihaan mun äitiä, koska olisin nyt terve, jos ois antanu pois pienenä, kun aina muutenkin olin jaloissa! (epävakaa pers.häiriö)
Olen asioita pohtiessani tullut siihen tulokseen, että todella vanhan suomalaisen tavan mukaan, lapsilta viedään monessa kodissa itsetunto, heitä alistetaan aina.
En koe todellakaan oikeaksi tuontapaista kohtelua, elää pitäisi yhdessä ja kasvaa myös yhdessä.
Toko tähän vanhemman rooliin ei anneta mitään oppeja, neuvoioissa on monenlaista neuvojaa. Nuori äitejä tavatessani olen huomannut, että eivät neuvolassa mielellään käy, eivätkä kerro perheestään ja lapsestaan, sillä olen monen kuullut kertovan, kuinka siellä on loukattu, mollattu lapsi täydeksi nollaksi. Samoin on näissää päiväkodeissa nämä kehityskeskustelut.
Joku lapsi vain ei miellytä, kyllä silloin voi täysin perheen teloittaa tässä keskustelussa.
Todella huonosti näihin asioihin koulutettuja ovat nämä neuvolan ja päiväkotein neuvottelijat.
Kuitenkin kodissa täytyy olla vanhemmat, jotka pitävät rajat, jotka ovat inhimilliset, silti lasta ei alisteta ja mollata mistään asiasta.
Hänen kanssan keskustellaan ja siten opitaan yhdessä erilaisia asioita.
On hirvittävää jos oma äiti moittii lapsen ulkomuotoa, ääntä ja etenkin murrsikäislle nämä ovat elämän ja kuoleman asioita.
Jokaista ihmistä pitää kunnioittaa ihmisenä.
Lapsen kasvatus pitäisi olla kannustavaa, mutta ei ainiasta kilpailun luontia, Pitää hyväksyä lapsi sellaisena kun on, omia toiveitaan ei pitää asettaa lapselleen.
Äitini minulle:
-Olet kamalan näkönen
-olet lihava,sekopää,hullu
-tyhmä
-miksi et voi olla niin kuin tuttavani lapset
-huora
-mitä sä muitten nurkissa pyörit, ei ne sua sinne halua
-mitä sä siinä kollotat
-älä valita
isäni
-älä tee niinkuin minä teen, tee niinkuin mikä käsken
-mene kouluun......kun hain kouluun....et sinä siellä pärjää
-mene töihin.......kun hain töihin niin isäni sanoi....et sä sitä saa, siellä on
monta sataa fiksumpaa hakijaa kuin sinä.
- kunnioitus pitää ansaita ( sitä en ole ansainnut 40 vuoden aikana)
-sua saa hävetä
-valehtelija
-varas
-kukaan ei arvosta sinua
-luulosairas
turpaan tuli ala-asteella kun en osannut tehdä läksyjä