Onko parempi antaa vaimon säilyttää uskonsa, että aviomiehen pari vuotta kestänyt sivusuhde on loppunut vai ansaitseeko hän tietää, että näin ei todellisuudessa ole. Ansaitseeko mies saada opetuksen vai päästä tyypilliseen tyyliin kuin koira veräjästä? Kyllä, tilanteeseen väsynyt kakkonen se tässä miettii lähteäkö suhteesta vaivihkaa taakseen katsomatta vai antaako lähtiessään miehelle opetuksen miten naisia kohdellaan - ja ennen kaikkea miten EI.
Kertoako vaimolle vai ei?
TP
551070
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
missähän suunnassa tämä tapahtuu
Älä polta siltoja takanasi, koskaan ei tiedä. Oma osasi ja valintasi on ollut kakkosen roolisi, muista hyvällä hyvät asiat .Pahat paina pois mielestäsi. Ei kukaan noin opi , oma paha mielesi vain lisääntyy. En usko kostoon enkä katkeruuteen.
Kyllä minä kertoisin. Miehellä ei siihen ole kanttia. JA jokaisella ihmisellä on oikeus tietää totuus siitä miten häntä on kohdeltu, millaisen ihmisen kanssa hän elämänsä jakaa. Useimmat sanovat, että ei ole sinun asiasi kertoa, mutta samat ihmiset myös syyllistävät sinua osallisuudesta naisen pettämiseen. Joten sinä kun myös toiminnallasi petit tätä aviovaimoa, voit toiminnallasi myöskin olla rehellinen ja tehdä jotain oikeinkin joskus. Eli tätä vaimoa kohtaan.
Itse naimisissa olevana naisena haluaisin tietää totuuden. PArempihan se olisi kuulla siltä puolisolta, mutta loppujen lopuksi olisin vain onnellinen, kunhan joku kertoisi totuuden.
Joten kerro pois.
vaimo saada tietää, että loppuneeksi ilmoitettu suhde jatkuu? No vaimona sanon, että totta helvetissä ansaitsee. Kauheaa pyörittää vaimoa tuolla tavoin. Jollain tavalla ymmärrän (?) suhteen ekan kierroksen, mutta että vaimolle selviämisen jälkeen se jatkuu kaikista vakuutteluista huolimatta.
Paska mies sulla. Ja sen vaimolla. Toiminta kertoo aika itsekkäästä paskiaisesta. Kosto ei oo sun asia, mutta mieti missä oot ite. Vaimoa olet ollut jo osallisena kusettamassa, vaikka pettämisen tekeekin mies. Mutta nyt tilanne on jo toinen. Olet mukana lyömässä jo kerran lyötyä. Kestätkö itse asian kanssa lopun elämääsi?
Noinhan minäkin normaalisti ajattelen. Tänään vaan on päällä ennemminkin kiukku, turhautuminen ja kaikenkattava kututus. Todellisuudessa en haluaisi loukata vaimoa enkä ottaa kontolleni sitä murhetta mikä kertomisesta väistämättä seuraisi. Enkä toki itsekään voittaisi mitään vaan tuntuisi entistä kurjemmalta. Totta on, että itse olen roolini tyhmyyksissäni valinnut ja seuraukset on nyt vaan nieltävä. Miten sitä ihminen voikin olla niin tyhmä, että lähtee kolmanneksi pyöräksi toisten keskeneräiseen parisuhteeseen! Mieluummin olisin kunnon suhteessa vapaan miehen kanssa, jos sellaisia kunnollisia ylipäätään enää missään on. Alkaa toivo mennä koko miessukukunnan suhteen :-(
Kirjoittaessani äskeistä viestiä oli näemmä tullut kertomista puoltaviakin vastauksia.
Kestänkö olla mukana lyömässä jo kerran lyötyä? No en, siksipä jälleen kerran yritän saada suhteemme poikki. Miehestä ei ole tekemään ratkaisua suuntaan eikä toiseen, hän haluaa pitää molemmat minkä on selkeästi ilmaissut. Tietenkään moinen ei sovi minulle loputtomiin enkä myöskään voi hyväksyä jatkuvaa vaimon kusettamista ja valehtelua.
Tyhmähän minä olen ollut kun olen näinkin kauan suhdettamme jatkanut, vieläpä miehen noin vuoden takaisen käryn jälkeen. Miehellä oli silloin kotona tilanne, että jos jää kotiin niin meidän suhteemme loppuu. Mies tietenkin kotona, että totta kai armaani. Tosiasiassa hänellä ei ollut aikeitakaan lopettaa meidän suhdettamme, koska kuulemma rakastaa minua liikaa erotakseen minusta. No sehän uppoaa rakastuneeseen naiseen kuin kuuma veitsi voihin. Enkä toki hänen tunteitaan epäilekään. Sitä vaan en ymmärrä miksi hän jatkaa tätä tilannetta eikä tee selkeää ratkaisua.
Mikä kummallisinta, kotonakin kuulemma menee hyvin. No tietenkin, koska vaimo elää siinä uskossa, että toinen nainen lensi kankkulan kaivoon ja vaimo on jälleen miehensä ainoa rakkaus. Ottaa niin paljon päähän tämän miehen kaksoiselämä ja miten hän hätääntyy kun keitos uhkaa palaa pohjaan. Toisin sanoen häntä pelottaa se, että kerron vaimolle kuten uhkasin, ellei tilanne ala selvitä. Uhkaavasta tilanteesta hän yrittää nyt luikerrella heittäytymällä hölmöksi, vannomalla rakkautta minuun jne. Kyllä hänellä aidosti on hätä mahdollisuudesta tulla potkaistuksi pihalle kotoa. Kuvio on tuttu. Kun hätätilanne on ohi, alkaa taas minun liehittelyni entiseen malliin, minä hölmönä annan periksi ja taas menee hyvin seuraavaan hermostumiseeni asti.
Eli haluan pelastaa itseni ja hirvittää ja säälittää myös vaimon tilanne, toisaalta en haluaisi olla mikään tuomionenkeli ja tuntea loppuikääni syyllisyyttä ties mistä katastrofista mikä mahdollisesti seuraisi käräyttämistä. Mieskin luottaa siihen ja jatkaa tyytyväisesti elämäänsä kotona - se ei tunnu minusta oikealta. Tietenkin koen tulleeni loukatuksi -vaikka siis minua ei olla jätetty vaan itse pyrin irti- mutta kiukuttaa myös tämä miesten tapa pyörittää naisia ja koko maailmaa oman napansa (lue: munansa) ympärillä. Naiset kärsii ja itkee, mutta miehet jatkavat mukavaa elämäänsä entiseen malliin, murrr.
vaimmolle mitä turhaan säälit miestä.
Tiesithän sinä, että ryhtyessäsi suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa ongelmia tulee roppa kaupalla. Etkö tunne itseäsi ollenkaan syylliseksi vaimon pettämiseen. Eihän mies voi vaimoaan pettää, kun "toisen naisen" avustuksella. Miltä sinusta tuntuisi vaimon asemassa tai kun sinua petetään. Eikö kannata pelastaa itsesi tästä sotkusta. Haluatko että sinuakin kohdellaan näin ala-arvoisesti lopun ikääsi. Ryhdistäydy, heti.
Anna miehelle kunnon opetus. Ei se mitään auta, mutta helpottaa sun oloa.
Onhan pe ilta. Kyllä sieltä niitä kunnollisia vapaita miehiä löytyy.
ethän ole vaimoa pettänytkään. Kertokoon mies, kun on pettänytkin. Vaimolle kiukutteleminen kertoo vain omasta pettymyksestä ja lapsellisesta kostonhimosta.
olen kanssasi ; mies se on luvannut uskollisuutta vaimolleen, ei tämä onneton kakkonen. Ja turha älähtää, että kakkonen on yhtä paljon vastuussa ja tilivelvollinen vaimolle kuin pettäjämies, kun näin ei vain ole. Väärin toki on tehnyt mennessään pariskunnan väliin, mutta sen tuskaan saa kärsiä itse nahoissaan. Vaimolle kanteleminen todistaisi vain siitä, että kakkonen on huono häviäjä - paskat hän siinä vaimon etu ajattelisi!
vaimoaan pettää yksin? Eikö siihen tarvita rikoskumppani.
taas tätäkin kommenttia! Mies se on luvannut vaimolle uskollisuutta, ei se toinen nainen ole vaimolle mitään luvannut. Miten tätä on niin vaikeaa ymmärtää!? Pettämistä on sekin, että puoliso pettää lupauksensa toimia yhteiseksi hyväksi ja esim käyttää yhteisiä rahoja siekailematta omiin juttuihinsa - ei siinäkään rikoskumppania ole! Joten miksi helvetissä aina syytetään sitä toista naista / miestä rikoskumppaniksi, kun kaikki lähtee pettäjän valinnasta pettää puolisoaan!?
Miksi kertoisit?
Näin et anna miehelle opetusta, vaan saatat pahimmassa tapauksessa saada vaimon raiteiltaan.
Vaimohan kaiketi sinustakin on viaton tässä tilanteessa?
Anna vaimon olla rauhassa!
Parempi niin!
Voit TP ottaa tämän kokemuksen oppina elämästä ja kokemuksesta viisastuneena jatkaa elämääsi silmät kirkkaina eteenpäin kohti terveempiä miessuhteita!
Hyvää jatkoa ja parempia ihmissuhteita sinulle!
mutta et taitaisi voittaa mitään vaimolle kertomisella, vaikka se ehkä sinusta nyt tuntuukin jotenkin helpolta vaihtoehdolta. Minäkin olen ollut tavallaan kakkonen (sielunkumppani ja rakas ystävä) eräälle hurmurille jo useita vuosia, mutta ei ole tullut mieleenkään kertoa vaimolle, vaikka minunkin "kultani" sitä pelkää, ja toisaalta on joskus jopa pyytänyt, että kertoisin. Hänellä on ollut eräs toinen juttu, josta jäi kiinni ja vaimo on ns. antanut kaiken anteeksi, mutta epäilee jatkuvasti. En halua lisätä vaimon tuskaa, vaikka itse kyllä vaimona haluaisin tietää, jotta voisin "heittää" ukon pihalle. Tämä vaimo nyt vaan sattuu olemaan sitä lajia, joka ei eroa, vaan kärsii ja v..tuilee, vaikka mies tekisi mitä ja siksi minun on ihan turha kertoa meistä hänelle. Jos sellainen ihme tapahtuisi, että vaimo eroaisi hänestä, niin mies etsisi varmaan jonkun muun kuin minut, koska minussa ei ole enää mitään "jännää" ja tiedän kaikki hänen toilailunsa. Kun lukee näitä keskusteluja, niin näyttää siltä, että 90 % miehistä pettää, ja aina naiset antavat anteeksi. "Baanalle bilettämään", valitettavasti kunnollisia vapaita miehiä ei löydy, ainakaan meille +40-naisille. Vaatimukset on tosi kovat (kuten myös miehillä), ja parhaat on jo varattu. Toivoa on silti niin kauan kuin on elämää, itsekin yritän uskoa siihen, vaikka uskoani kyllä koetellaankin jatkuvasti:) Älä siis kerro, kyllä ne asiat joskus sille vaimollekin selviävät ilman sinun asiaan sekaantumistasi. Yritä nyt vaan päästä hänestä eroon ja toivottavasti löydät jonkun vapaan ja uskollisen siitä 10 %:n miesporukasta...
Minä kertoisin. En kostoksi miehelle enkä kostoksi vaimolle, vaan siksi, että kyllä ihmisellä on oikeus tietää, millaisen ihmisen kanssa elää elämäänsä. Vaimohan tietää jo, ettei mies ole uskollista tyyppiä, mutta että mies ei halunnutkaan muuttaa elämäänsä, satsata suhteeseensa eikä edes rakasta vaimoaan. Kirkkain silmin mies on valehdellut voidakseen elää niin kuin itse haluaa. Kyllä vaimollakin on oikeus tietää ja tehdä valintansa. Voi edelleen valita elämän miehensä kanssa, se ei kuulu muille miksi tai miksi ei, mutta pääasia on se, että voi tehdä valintansa tietäen faktat.
Vaimollakin on oma elämä elettävänään. Hänelläkin on oikeus suhteeseen jossa häntä rakastetaan ja jossa sovitusta pidetään kiinni. Hän voi miettiä mitä haluaa, tehdäkö vielä lapsia, ottaa lisää lainaa miehen kanssa jotta saataisiin isompi asunto jne jne... Ongelmahan on se, että hän ei tiedä että tuo mies ei ole se, keneksi hän miestään luulee. Sellaista elämää mistä hän haaveilee ja mitä luulee elävänsä ei edes ole. Hänen elämä on pelkkä kupla, illuusio, eikä hän tiedä sitä. Hän ei voi tehdä oman elämänsä kannalta tärkeitä päätöksiä oikeisiin tietoihin perustuen. Joten... Vaikka totuus taatusti satuttaa niin mielestäni on parempi kertoa, ihan vaimon itsensä vuoksi. Päätös mitä tekee on sitten hänen, mutta ainakin tietää mitä ottaa huomioon kun rakentaa elämäänsä eteenpäin ja tekee ratkaisujaan.
Juuri noin Haluaisin ehdottomasti tietää millaiseen mieheen elämäni parhaita vuosia tuhlaan.
tollaset miehet. Miksi te, ykkönen ja kakkonen tuhlaatte elämänne parhaita vuosia turhaan. Eihän siitä tule mitään. Hukkaan menee kaikki. Eihän se luuseri eroa, kun on tossun alla, mutta parempi olla tossun alla kuin taivasalla. Niinhän sille saattaa käydä. Te molemmat hylkäätte sen ja pilkka käy omaan nilkkaan.
Tuollainen asenne, että minä kyllä kertoisin, koska haluan järjestellä toisten elämän edellytyksiä mallilleen saattaa omassa mielessä olla moraalinen ja kohottaa omanarvontuntoa, mutta lopputulos voi kääntyä aivan pepulleen!!! Muiden elämässä siis, itse kertoja porskuttaa menemään eteenpäin vihellellen!
Meillä ei ole mitään oikeutta tunkea toisten yksityiselämään teurastajan tai pyövelin valtuuksilla!
on parempi, että jokainen hoitaa oman tonttinsa ja tekee itse oikein, ei petä eikä ole pettäjänä kumppani.
Älkää hyvät naiset lähtekö tohtoroimaan toisten parisuhde-perhe-elämää!!!
Omalle äidilleni naapurintädit kävivät valistamassa isäni uskottomuudesta sillä seurauksella, että äitini sairastui henkisesti. Minulla ei sitten ollut isää eikä äitiä.
Jos haluatte draamaa elämäänne, katsokaa mieluummin televisiosta sarjoja, joissa petetään tms. tai elokuvia, joissa on äkkinäisiä käänteitä rakkauselämässä. Uppoutukaa rakkausromaaneihin mieluummin!!!
Menkää laulamaan karaokea tai tanssimaan kiihkeästi!! Mitä tahansa muuta, mikä ei vahingoita lapsia!
Mutta älkää tädit hakeko kiihkeyttä elämäänne muiden uskottomuuksista tai muista parisuhdeongelmsta,
koska :
lapsillakin
on
oikeus
saada
elää
lapsuuttaan
rauhassa
naisten
kertomishalulta!!!!
Luulisi sinulla aikuisena olevan jo enemmän perspektiiviä oman perheesi tapahtumiin. Valitettavasti äitisi olisi luultavasti sairastunut muutenkin, eiköhän se syy ole ollut vuosien rakkaudettomassa liitossa, se on syönyt itsetunnon ja itseluottamuksen. Väsymys ja näköalattomuus ja rakkaudettomuus tuhoaa ihmisen pitkässä juoksussa, oli siinä naapureita tai muita kertomassa totuutta jonka toinen on jo sydämessään tiennyt kauan... Sitäpaitsi tässä tarinassahan vaimo jo tietääkin miehensä uskottomuudesta, mutta ei miehen jatkuvasta sikamaisesta petollisuudesta ja haluttomuudesta muuttaa elämäänsä perheensä hyväksi.
Meidän perheessä suurin onni oli se, kun vanhemmat erosivat. Suurin helvetti oli se kyräily ja riitely vuoronperään vanhempien välillä. Siinä ei ollut mitään rakkaudellista missä lapset kasvaisivat normaalille itsetunnolle tai kellekään mitään normaalia tai tervettä parisuhteen mallia. Ja sitä paskaa ja sitä onnetonta mallia on me kuljetettu mukanamme aikuisuuteen... Helpommalla me lapset olisimme päässeet jos vanhemmat olisivat olleet kunnon ihmisiä selkärangalla varustettuina ja eronneet ajoissa. Vuosien henkinen perhehelvetti jätti loppuelämän jäljet meihin lapsiin.
Koskaan ikinä missään tilanteessa ei ole oikein sotkeutua toisen parisuhteeseen millään verukkeella,
ei edes sillä, että
minulla on oikeus kertoa
minulla on velvollisuus kertoa
tai etenkään:
vaimolla tai miehellä on oikeus kuulla!
Älkää sotkeutuko hyvät ihmiset toisten suhteisiin!!
Saatte pahaa tuhoa aikaiseksi!
Kannattaa keksiä itselleen enemmän tekemistä, oikeaa puuhaa, ettei tarvitse käyttää aikaa muiden elämään puuttumiseen!
Eikö tämä parisuhde ole jo sotkettu miehen ja "toisen naisen" toimesta? Hankkikaa "toiset naiset" jokin harrastus esim. pitsinnypläys ettei tarvitse kenenkään perheitä hajoittaa.
perheenisukkien sitten pitäisi "hankkia harrastuksia", että pysyisi housut paremmin jalassa... Ai niin, mutta kun toiset naiset väkisin heidät riistävät mukaansa, niinhän se menikin...
... ja niin kovin ristiriitaisia, mikä kertoo siitä, että asia ei ole ihan yksinkertainen. Kiitoksia kaikille erilaisista näkökulmista!
Tänään, kun eilinen kiukkuni ja lapsellinen kostonhimoni (tottahan se on) ovat laantuneet, pystyn jälleen ajattelemaan asiaa järjellä ja omana itsenäni. Olen päätynyt siihen, että koska minä olen se ylimääräinen tässä suhteessa, niin viisaimmin teen kun hipsin pettymykseni niellen ja opiksi ottaen takavasemmalle tämän miehen unohtaen. Mikä on helpommin sanottu kuin tehty koska hän ei tule luopumaan suhteestamme helpolla, se on jo niin monta kertaa nähty.
Vaimon asemassa haluaisin totta kai tietää mitä mieheni puuhastelee toisaalla. Toisena naisena, jonka alunperinkään ei pitäisi olla kolmantena pyöränä toisten parisuhteessa, koen kuitenkin, että totuuden kertominen ei ole minun tehtäväni. En yksinkertaisesti halua olla aiheuttamassa kenenkään elämän romahtamista tämän enempää kuin olen jo tähän asti ollut siinä osallisena. Vuoden takaisen paljastumisen jälkeen vaimo on tehnyt kovan työn itsensä kokoamisessa mikä ei vieläkään ole ohi, joten uusi isku olisi mahdollisesti entistä kovempi. Minusta se tuntuu kauhealta enkä halua olla se joka iskun antaa. Totta kai tunnen joskus mustasukkaisuutta ja kiukkua vaimoa kohtaan, joka pitää miehestään kynsin hampain kiinni ja sulkee silmänsä tosiasioilta. En todellakaan voi sanoa olevani hyvä häviäjä, mutta kaiken tunnemyrskyn keskellä olen slti realisti. Tämähän on aivan klassinen tarina kaiken kaikkiaan: miehelle rakkaus ja seksi on tärkeää, samoin perhe ja turvattu talous eikä näiden välttämättä tarvitse olla samassa paketissa. Naisen käsityskyky ei tähän riitä.
Kertomisen pointti oli todellakin antaa opetus miehelle, nimittäin minusta hän kyllä ansaitsisi sen. Se vaan, että oma oloni ei kertomisesta ainakaan paranisi enkä sen jälkeen kunnioittaisi itse itseäni. Kerään nyt kaiken voimani ja yritän päästä miehestä irti.
Baanalle bilettämään ... sehän se vasta miinakenttä onkin, vaihtelunhaluisia ukkomiehiä tunkee joka suunnasta. Missä kaikki vapaat miehet luuraa?!
Tuolla aikaisemmin joku kirjoitti äitinsä sairastumisesta henkisesti uskottomuuden kuulemisesta. Mitä te olette tehneet tälle vaimolle, kun hän ei kirjoituksesi mukaan ole vieläkään vuoden jälkeen saanut itseään koottua. Eikö sinulla ole huonoa omaatuntoa, jos hänkin vaikka sairastuu. Pystytkö elämää sen asian kanssa lopun elämääsi?
kannattaa rakentaa koko talvi, jotta niitä voi sitten keväällä viedä puihin.
Käytkö väärissä paikoissa. Kyllä niitä mukavia, hauskoja, kunnollisia vapaita miehiä löytyy.
Minä en ole tehnyt vaimolle mitään muuta kuin ollut se, johon hänen miehensä on rakastunut. Vaimoa en ole koskaan nähnyt enkä sanaakaan ole hänen kanssaan vaihtanut. Itsensä kokoamisella tarkoitin yksinkertaisesti sitä, että miehensä uskottomuudesta, luottamuksen rikkoutumisesta, menettämisen pelosta ym. selviytyminen ei käy käden käänteessä vaan sen kaiken korjaaminen vie aikansa, varmasti enemmän kuin vuoden. Käsitykseni mukaan heillä on pahin kriisi ohi, mutta vaimo kuitenkin edelleen pohtii missä mennään ja miten jatketaan. Eikö se ole aivan normaalia? Hän ilmeisesti hatarasti luottaa mieheensä ja tämän vakuutteluihin, tai ainakin haluaa uskoa niihin. Voin vain kuvitella miltä tuntuisi tajuta, että mies on sumuttanut koko ajan. Se onkin ainoa piirre tässä miehessä, mistä en pidä ja mikä laittaa pohtimaan luonteensa laatua. Omaa osuuttanikaan en puolustele enkä kaunistele vaikken varsinainen vastuunkantaja olekaan. Siinä mielessä kaikki jeesustelu ja sormenheristely on täysin turhaa.
Tuosta vastuun jakautumisesta vielä. Toki on niin, että kenenkään aviomies ei voi pettää ilman toista naista, "rikoskumppania". Se ei kuitenkaan vähennä miehen vastuuta omista teoistaan, hänestä ei tule syyntakeetonta siksi, että sattuu olemaan mies ja maailma on täynnä naisia. Sehän on sama kuin myymälävaras syyttäisi varastamaansa tavaraa teostaan. Kahden ihmisen suhde on sopimusasia, ketään ulkopuolista ei voi velvoittaa vahtimaan sopimuksen pitävyyttä, se on osapuolten itsensä asia. Miehilläkin on aivot ja sydän muiden vehkeidensä lisäksi sekä kyky ajatella ja tehdä päätöksiä. Se, että he tekevät päätöksensä vaimon ja parisuhteensa etua vastaan, ei ole kenenkään muun kuin miehen itsensä syy. Niin kauan kuin ihmiset eivät ole robotteja, elämässä sattuu ja tapahtuu, myös sellaisia asioita, jotka eivät tunnu mukavalta ja mitkä sotivat tämän hetkistä moraalikäsitystä vastaan. Niin kauan kuin ihmisillä on tunteet ja vietit elämä on aikamoisen hatarasti hallittavissa. Tietenkin se olisi mukavaa, että kun mennään naimisiin niin kumppaniinsa saisi täydellisen omistusoikeuden, myös hänen ajatuksiinsa ja tunteisiinsa. Mutta näin se ei vain ole. Se riski on suhteeseen mennessä otettava, että en ehkä olekaan aina, lopunikää, ainoa jota puolisoni rakastaa ja haluaa. Paskamaista, mutta totta.
Vaikka puhun nyt naisen vinkkelistä pettävistä miehistä, niin sama stoori pätee toisinkin päin. Tosin sillä erotuksella, että nainen useimmiten pystyy vain yhteen suhteeseen kerrallaan ja eroaa ollakseen toisen kanssa.
No hitsit, kun en käy oikein missään. Työ, opiskelu, lapset ja se miehenketale ahmaisevat kaiken ajan eikä ole oikein haluja lähteä baanalle. Ja minä tyhmä kun olen vielä niiiin uskollinen ja suojeleva, ettei miehelle vain tulisi paha mieli ja pipi sieluun. Tosin jäähän sitä aikaa nyt kun mies on pian historiaa :)) Totta puhuen, ensin pitää nollata tilanne ja aktivoitua sitten parisuhdemarkkinoille. Ja mikäs tässä on ollessa yksinkään, toivottavasti ei ikuisesti kuitenkaan.
Suomesta tulee söötti paikka, kun se koristellaan nyplätyillä pitseillä ja linnunpöntöillä :-)
Kyllä sun vaan itse tarttee baanalle lähteä.
Nyt et katso totuutta silmiin. Tottakai te molemmat olette rikkoneet tämän perheen. Nyt sysäät kaiken syyn renttumiehen niskaan. Kannattaa kantaa vastuu teoistaan. Mitä tästä sopasta vielä tuleekaan, kaikki ei ole vielä selvinnyt.
Onko teillä lapsia mukana tässä kolmiodraamassa. Apua.
Kanna teoistasi vastuu.
Heillä ei ole lapsia, joten onneksi ei sentään tarvitse siitä murehtia. Itselläni on lapsia, mutta tarkoituksella en ole tuonut seurusteluani heidän arkeensa ja elämäänsä, johtuen nimenomaan miehen nykyisestä tilanteesta.
"Kanna teoistasi vastuu". Tämä on mielenkiintoista. Kerrotko, mitä tällä tarkoitat. Miten konkreettisesti voin kantaa vastuun teostani? Olenhan jo aiemmin myöntänyt "syyllisyyteni" ja olevani vastuussa omasta osuudestani. Tietenkin, eihän minua pakotettu rakastumaan ja rakastelemaan pyssy ohimolla. Eikä myöskään miestä. Enhän toki ole ottamassa kantaakseni myös miehen vastuuta. Sekö minun pitäisi tehdä? Olisko vaimolla sitten parempi olo?
ymmärrä tätä huutelua, että sinun pitäisi vastuu kantaa - miksi ihmessä, ethän sinä petä ketään, sinkkuihminen?! Pitäisikö sinun nyt sitten mennä kertomaan vaimolle, että ei tuo mies muuten olisi suhdetta jatkanut, mutta kun sinä vaadit, pakotit ja kiristit siihen... Että itku kurkussa mies tuli luoksesi, kun pakko oli... HAH! Ei hitto vieköön! Vaikutat hyvinkin vastuulliselta ihmiseltä, kun olet pysähtynyt asiaa miettimään ja myönnät virheesi.
Odotan myös mielenkiinnolla vastausta tuohon kysymykseen, miten sinun pitäisi kantaa vastuu teoistasi konkreettisesti...
on se et sinuun tämä ns.parisuhteesi vaikuttaa myrkyllisimmin kuin vaimoon tai mieheen.
Mieti oletko ihan oikeasti rakastunut ja mihin, mitä rakkaus on?
Ja mitä teet tuon kaltaisella "rakkaudella"?
Sinun asiasi ei ole vaimolle kertoa vaan painostaa mies tekemään päätös tai tehdä se itse, olet itsekkin niin kauan tilanteeseen syyllinen kun heilut kapulana rattaissa tekemättä mitään, ota oma vastuusi.
Puhuit tuossa aikaisemmin ettei ketään voi omistaa, miksi siis roikut miehessä? Vaimoa en ihmettele, hän varmalla yrittää saada itseään kasaan voidakseen tehdä päätöksen omasta elämästään.
Empatiat vaimolle, sympatiat miehelle kuin sinullekkin, raskasta ja typerää tietä kuljette.
tarkoittaa tässä tapauksessa suhteen lopettamista. TP ja petturimies tekevät väärin vaimoa kohtaan. Vaimohan ei tiedä mitään mitä hänen selän takanaan touhutaan. Miehestä ei ole mihinkään, joten vastuu jää TP:lle. Jätä se P...A.
että sinä et seurustele, vaan annat ukkomiehen panna itseäsi ilmaiseksi. Ymmärrän, ettet halua lastesi tietävän tästä mitään. Ei mikään lapsen sydäntä kouraise enempää kuin tajuta että oma äiti on lumppu. Toivottavasti eivät kuule kavereiltaan koulussa.
Hyvään parisuhteeseen ei kukaan pääse väliin, joten siksi sitä ei voi rikkoa kuin parisuhteessa oleva pari.
AP kirjoitti tuossa jossain, ettei mies eroa, koska heidän liittonsa on ok eikä siinä riidellä. Se, ettei riidellä - on juuri merkki siitä, ettei kaikki ole kunnossa ja kohdallaan. Hyvässä liitossa on riitoja ja niihin löydetään ratkaisuja, jotka tyydyttävät molempia. Mies ei varmasti itsekään tiedä mikä on vinksallaan - siksi ei myöskään halua erota, ainakaan vielä.
Tuo on kyllä niin totta! Miten se vaan yleensä aina menee niin, että kun kaksi varattua alkavat suhteeseen, suhteen naisosapuoli yleensä eroaa, mutta mies jää sekä syömään että säästämään kakkua! Eikä useinkaan sitten lopulta lähde perheensä luota. Ja sitten kuitenkin itkee suhteen päättäneen naisen perään, sekä mahdollisesti vielä vaimon perään, joka jättää hänet kaiken tultua ilmi.
Vielä hassumpaa on, että usein tällaisilla miehillä on sellainen vaimo, joka ei miehensä pitkistä suhteista huolimatta eroa vaan jää suhteeseen ja kokee olevansa voittaja, kun petturimies päätti kuitenkin jäädä hänen luokseen.
Armeijassa asevelvolliset puhuivat ennen vitutuskäyrästä. Vitutuskäyrä nousee. Ennen intissä vitutuskäyrä nousikin välillä korkealle, sillä vaikka kuinka vitutti, niin intistä ei päässyt pois, vaan pois lähtijät tuotiin sotilaspoliisin toimesta takaisin ja lykättiin putkaan.
Nykyisin intistä pääsee pois, kun käy esimiehelle ilmoittamassa, että vituttaa liikaa.
Toisen ihmisen kanssa suhteessa oleminen on kivaa ja palkitsevaa. Yhdessäolosta saa paljon, vaikka sitten olisi varatunkin kanssa. Suhteet yleensä lopetetaan sitten, kun suhde alkaa enemmän mättämään, kuin mitä siitä tulee hyvää. Pois lähdetään, kun vitutuskäyrä ylittää rakastumiskäyrän. Jos suhteesta saa paljon, niin täytyy olla aika vittuuntunut, jotta lopettaa suhteen. Siksi hyvin monet avioerot ovat myrskyisiä ja vihaa sisältäviä. Ilman vihaa ei pääse toisesta eroon, vaan antaisi kaiken anteeksi ja haluaisi taas palata suhteeseen ja aloitta kaiken alusta.
Tuo halu kostaa exälle voisi olla samanlainen kosto, kuin eroavat vaimot joskus vihapäissään kostavat miehelleen siten, että estävät mieheltä lasten huoltajuuden. Silkasta vihasta miestä kohtaan riistetään tapaamisoikeudet ja yhteishuoltajuus. Ei siinä ajatella lasten parasta, siinä vain ajatellaan, että kunhan saadaan mies kärsimään mahdollisimman paljon. Useimmiten todella surullista sivusta seurata.
Oma lyhyt vastaukseni on:
Lähde suhteesta taaksesi katsomatta.
Tämä suhde ei ole hyväksi lapsillesi, koska he vaistoavat sinun salaavan jotakin ja tämä suhde on sinun ja lastesi välissä. Lapset ovat tosi herkkävaistoisia vanhempiensa suhteen.
Mies mahdollisesti ansaitsisi opetuksen, mutta sinä et voi häntä opettaa eikä hänen vaimonsakaan voi, koska mies ei ole teidän kummankaan lapsi, vaan iältää aikuinen mies. Ei ehkä henkiseltä ja moraalis-eettiseltä osaltaan kehittynyt täyteen mittaansa. Virallisesti täysi-ikäinen kuitenkin.
Mies ei tarvitse sinulta mitään selittelyjä. Et ole hänelle mitään velkaa.
Lopeta suhde.
Vaikka miten sanansa asettaisi niin aina tehdään hyvälläkin tarkoituksella tulkintoja, jotka eivät pidä paikkaansa. En nyt lähde joka asiaa oikomaan enkä meidän koko elämäämme yksityiskohtaisesti selvittämään. Koittakaa nyt kuitenkin hyvät ihmiset muistaa, että täällä kerrotut tarinat eivät ole tyhjentäviä raportteja tilanteista ja olosuhteista ettekä voi siksi vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Lapsillani menee oikein hyvin ja heillä on varsin kunnollinen ja vastuuntuntoinen äiti. Salaisuuksia meillä ei ole, mutta rakkauselämääni pidätän aikuisena oikeuden itselläni. Mies on lapsille (nuorille) tuttu työ- ja lenkkikaverinani ja vaikka tietävätkin, että pidetään toisistamme tietävät myös, että emme voi seurustella ainakaan toistaiseksi. Ilmaiseksi annan nyt ja jatkossakin, elantoni tienaan täysin toisella tavalla.
Vastuun kantamisesta. Joku kirjoitti, että konkreettisesti voin kantaa vastuuni lähtemällä suhteesta. Kirjoituksistani käy mielestäni ilmi, että juuri näin yritän tehdä. Jälleen kerran. Tähän asti eroyritykseni ovat muistuttaneet kuminauhailmiötä. Muutaman päivän pystyn olemaan kiukun voimalla erossa, mutta kun kiukku laantuu ja mies samaan aikaan tekee parhaansa lepytelläkseen niin pian huomaamme olevamme taas yhdessä entistä rakastuneempina, entistä tiukemmin. Järjenvastaisesti alan toivoa, että mies sittenkin rakastaa niin, että eroaa vaimostaan. Näin ei kuitenkaan tapahdu, koska siihen ei ole mitään syytä, kotona ei riidellä joten siellä menee siis hyvin. Jälleen tilanne alkaa nyppimään siinä määrin, että lopetan suhteemme vihaisena kuin ampiainen. Viha taas on niin kuluttavaa, ettei sitä jaksa kauan. Sisulla voi vielä mennä muutama päivä, mutta sitten ikävä on jo niin valtava ja kun tietää toisen ikävöivän myös, niin siinä sitä taas ollaan, yhdessä. Mikä tekisi tästä kerrasta erilaisen? Tähän asti suhteessamme on ollut enemmän hyviä puolia, vain yksi huono puoli: vaimo. Ja se on minulle liikaa, haluan todellakin suhteen tälläisenään päättyvän. Toivottavasti se nyt onnistuu.
Jos te olette samassa työpaikassa kannattaisiko vaihtaa työpaikkaa, jotta et törmää tähän mieheen työpaikalla.
Lapset ovat fiksuja. Kyllä ne tietävät mitä te puuhastelette.
Teepä kuule niin, ettet edes mieti eroa. Elä elämääsi tässä ja nyt (carpe diem :D), nauti miehestä, ota päivä kerrallaan. Tärkeitä ja vaikeita asioita ei ole mitään mieltä ratkaista väkisin heti tai edes kohta. Pitää katsoa eteenpäin. Joskus ratkaisu löytyy myöhemmin helpostikin, aivan kuin itsestään. Nyt eroyrityksenne menevät mönkään, koska teistä ei kumpikaan halua oikeasti erota. Niin kauan kuin tunne on vahvempi kuin järki, ei ole mitään mieltä erota.
ymmärtävät paljon enemmän kuin monet aikuiset. Lapset toivovat, että äiti olisi onnellinen. Lapset ovat myös realisteja. Kuten tässä ap:n lapset tuntevat äitinsä työ-ja lenkkikaverin. Lapsille voi merkitä todella paljon yksi ainoa katse, jolla äitinsä on katsonut kaveriaan ja toisinpäin. Jos se sisältää onnea, lämpöä - niin sen he mieluusti suovat äidilleen. Kukapa lapsi ei tykkäisi onnellisesta äidistä? Aikuisilla on hyvin ennakkoluuloinen käsitys onnesta, siitä mitä sopii tuntea ja miten pitkään.
Esmeraldan ajatuksissa oli totuuden siemeniä. Naistahan on helppo syyllistää asiasta kuin asiasta, tällä palstalla erityisesti toisen miehen "varastamisesta". Naista, joka on äiti on vielä helpompi syyllistää, lapset on kätevä lyömäase, sillä kukapa äiti ei haluaisi parasta lapselleen ja epäilee omia vanhemmuuden taitojaan muutenkin, saati jos joku muu alkaa moittia.
Olen miettinyt pääni puhki mikä on lasteni kannalta parasta. Sekö etten seurustele lainkaan ennen kuin he ovat omillaan, jolloin heidän ei tarvitsisi jakaa minua ja totutella uuteen ihmiseen. Jos taas seurustelisin, niin kuinka paljon voisin käyttää aikaani siihen ja ottaa saman ajan pois lapsilta. 8 vuotta valitsin ensimmäisen vaihtoehdon, päätin keskittyä vain olemaan äiti, hoitaa sen homman hyvin ja olla sotkematta lasteni elämää uusilla ihmisillä ja sotkuisilla uusperhekuvioilla. Pysyin päätöksessäni niin jämäkästi, että lopulta aloin jo välttellä kaikkia miesten lähentymisyrityksiä, välttelin niitä pysymällä kotona. No, sitten vaihdoin työpaikkaa ja siinä sitä sitten oltiin. Rakkautta toisella silmäyksellä ja pakoon ei päässyt.
Edelleen kuitenkin lasteni hyvinvointi ja seesteinen elämä oli ja on minulle numero yksi. Vaikka kuinka rakastaisin miestä niin mikään itsestäänselvyys ei ole, että hän automaattisesti saisi sijan perheessämme, ei ainakaan vielä. Tämäkin vaikuttaa miehen päätöksen tekoon, en ole kyennyt vakuuttamaan häntä siitä, että suhteemme olisi minulle niin tärkeä, etten jättäisi häntä. Hänelle yhdessäasuminen olisi ainoa vaihtoehto, minulle se ei olisi paras vaihtoehto tällä hetkellä ollenkaan, myöhemmin ilman muuta kyllä.
Joka tapauksessa, näistä syistä ja vaimon olemassa olosta johtuen olemme hoitaneet seurustelumme mielestäni hienosti. Olemme yhdessä aina kun se vain on mahdollista, mutta niin ettei se ole lapsiltani pois. Öitä vietämme yhdessä vain jos lapset ovat poissa kotoa. Seksi ei siis ole ainoa motiivi yhdessäolollemme. Vanhempi lapseni varmastikin osaa kuvitella mitä aikuisten rakkaus tarkoittaa, mutta en koe tarpeelliseksi keskustella siitä hänen kanssaan. En tekisi sitä myöskään siinä tapauksessa, että mies olisi vapaa. Lapseni tietävät, että olisimme yhdessä jos voisimme, mutta koska emme voi, olemme ystäviä. Lapset todellakin ovat realisteja, heille asia on, että aha, kiva että sulla äiti kuitenkin on mukava kaveri. Mutta että hölmö mies jos ei sinun takia eroa ... ;-) Lapset ovat todellakin tarkkanäköisiä, mutta myös viisaita ja avarakatseisia.
suosittelen sinua kertomaan minulle, jotta tiedän aavistusteni olevan totta.
Saat hänet, luovutan suosiolla.
mutta kommentoin sen verran että...nuo säälittävät sanat olen kuullut...SAAT HÄNET...haluaisin vaan tietää omistatko jonkin aikuisen ihmisen?? Käsitykseni mukaan..kukaan ei omista ketään, jokaisella aikuisella on itsemääräämisoikeus! Mistä teitä miehenne omistavia naikkosia siunaantuu?
Eiks miehet sen naisen kanssa räpiköimisen aloita just siksi kun se nainen on NIIIIIN kiinnostunut kaikin puolin ettei jää tilaa järjenkäytölle kun ajatus pyörii muualla kuin päässä?
Eikä varmaan kukaan mies halua et joku muu pökkii samaan aikaan omaa naista vaikka nainen ois pelkkä rakastajatar roolin omaava, eikö se ole omistamista?
Itehän te haluutte et joku teidät omistaa ja ylpeilette vielä päälle jos sattuu olemaan suht edestuskelpoinen?!
Minusta rehellisyys maan perii. Tee kuten itse toivoisit tehtävän itsellesi jos olisit miehen kanssa naimisissa itse. Opetuksen vuoksi asiaa ei kannata tehdä vaan sen vuoksi että totuus on se voima jolla asioita voitetaan tässä maailmassa! Etkä muuten kysyisi asiaa ellet jo tietäisi näin olevan.
"Tee kuten itse toivoisit tehtävän itsellesi "
Miksi niin usein tässä samassa yhteydessä vedotaan tähän ajatukseen? Unohtaen, että me ihmiset olemme vallan erilaisia. Minä esimerkiksi haluan eri asioita kuin sinä. Jos toimin kanssasi tavalla, jota itse toivon, lopputulos voi olla täysin päinvastainen mitä sinä itse toivot. Ei hyvä. Siispä tehkäämme asioita, joita tiedämme toisen meiltä toivovan.
Totuus voi jopa tappaa, jos se esitetään väärin ja väärälle henkilölle. Totuudella ei voiteta mitään, mutta sillä voidaan tuottaa tuskaa. Olkaa varovaisia totuuden kanssa.