Olen yleensä se huoleton, elämäniloinen ahkera työnainen.
Seurustelen itseäni neljä vuotta vanhemman miehen kanssa. Alku tuntui taivaalta, mutta nyt kaikki tuntuu vaikealta ja helvetiltä. En tiedä mitä ajatella, miten olla. Tuntuu pahalta.
Mies painostaa, minulla ei ole sananvaltaa. Saan sanoa, mutta hän aina tyrmää ne tai loukkaantuu.
Hän valittaa ja purkaa pahaa oloaan tietämättään minuun. Hän syöttää sanojaan minun suuhuni.
Hän ei arvosta minua, hän kohtelee minua tyhmänä. En tunne itseäni vapaaksi ja rauhalliseksi enää ollenkaan.En saa olla hyvä siinä, missä hänkin on hyvä. Hän nauraa selkäni takana, ja nauraa silloin, kun puhun hänelle mikä minua vaivaa. Ymmärrättekö? Tässä ei ole kaikki, mutta osa. Yritän olla sosiaalinen, puhua hänelle, mutta hän haluaa että käyttäydyn kuin varsinaiset aikuiset. Olen lopenuupunut. Yritän hymyillä, mutta en enää pysty siihen. En ole kykenevä itkemäänkään, vaikka kuinka yritän.
Entäs sitten seksi? Hän sanoi, että kaikki tapahtuu ajallaan, mutta ei. Painostusta. Minun pitäisi olla koko ajan onnellinen ja iloinen, en saa olla surullinen tai masentunut. En saa itkeä. Olemme kyllä ollut yhdessä vasta sen 7 kuukautta. Hän pitää minua hulluna.
En oikein haluaisi erota hänestä vielä, jos saan puhuttua hänelle niin, että hän tajuaa tilanteen. Haluan että hän tietää miltä minusta tuntuu, mutta hän vain kääntää päänsä, etääntyy, sanoo että olen idiootti, tyhmä.
Hän ei suostu kuuntelemaan. Kohta hänelle jää vain ajatus siitä, että olin hänellä joskus. Tajuaako lienee sitäkään, että karkottaa minua koko ajan pois?
Tämä oli tällainen vuodatus. Oli pakko purkaa. En uskalla mennä psykiatrille, en edes lääkärille.
Seurustelen itseäni neljä vuotta vanhemman miehen kanssa. Alku tuntui taivaalta, mutta nyt kaikki tuntuu vaikealta ja helvetiltä. En tiedä mitä ajatella, miten olla. Tuntuu pahalta.
Mies painostaa, minulla ei ole sananvaltaa. Saan sanoa, mutta hän aina tyrmää ne tai loukkaantuu.
Hän valittaa ja purkaa pahaa oloaan tietämättään minuun. Hän syöttää sanojaan minun suuhuni.
Hän ei arvosta minua, hän kohtelee minua tyhmänä. En tunne itseäni vapaaksi ja rauhalliseksi enää ollenkaan.En saa olla hyvä siinä, missä hänkin on hyvä. Hän nauraa selkäni takana, ja nauraa silloin, kun puhun hänelle mikä minua vaivaa. Ymmärrättekö? Tässä ei ole kaikki, mutta osa. Yritän olla sosiaalinen, puhua hänelle, mutta hän haluaa että käyttäydyn kuin varsinaiset aikuiset. Olen lopenuupunut. Yritän hymyillä, mutta en enää pysty siihen. En ole kykenevä itkemäänkään, vaikka kuinka yritän.
Entäs sitten seksi? Hän sanoi, että kaikki tapahtuu ajallaan, mutta ei. Painostusta. Minun pitäisi olla koko ajan onnellinen ja iloinen, en saa olla surullinen tai masentunut. En saa itkeä. Olemme kyllä ollut yhdessä vasta sen 7 kuukautta. Hän pitää minua hulluna.
En oikein haluaisi erota hänestä vielä, jos saan puhuttua hänelle niin, että hän tajuaa tilanteen. Haluan että hän tietää miltä minusta tuntuu, mutta hän vain kääntää päänsä, etääntyy, sanoo että olen idiootti, tyhmä.
Hän ei suostu kuuntelemaan. Kohta hänelle jää vain ajatus siitä, että olin hänellä joskus. Tajuaako lienee sitäkään, että karkottaa minua koko ajan pois?
Tämä oli tällainen vuodatus. Oli pakko purkaa. En uskalla mennä psykiatrille, en edes lääkärille.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sun miehesi ei välitä sinusta. Eroa. Hän käyttää sinua kynnysmattonaan niin kauan kun siihen suostut. Ei tuo ole normaalia käytöstä mieheltäsi.
Sinä rakastat häntä, mutta hänelle sinä olet yhdentekevä. Hänelle on aivan samantekevää jatkuuko suhteenne vaiko ei.
Tee nyt itsellesi palvelus ja eroa moisesta tyypistä.
Kommentoin sinulle, koska osaksi viestisi sisältö tuntui jotensakin tutulta!
Kysyisinkin vielä,
Onko miehesi ainakin lähes aina eri mieltä kanssasi jokaisesta asiasta?
Kritisoiko hän myös muita ihmisiä, negatiivisella tavalla?
Epäileekö hän jokaista sanomaasi asiaa, käsittämällä sen sinun puoleltasi joko negatiivisena palautteena tai suoranaisesti vittuiluna?
Loukkaantuuko hän myös helposti?
Nämä kertomasi piirteet miehessäsi saattavat myös juontaa erityisen huonosta itsetunnosta, jota
pönkitetään toisia vähättelemällä ja arvostelemalla. Ja sinä olet nyt joutunut siihen hänen "kilvekseen", jolla yritetää peittää omaa huonoa minäkuvaa.
Valitettavasti olen myös itse törmännyt lähestulkoon samanlaiseen tapaukseen ja mikä pahinta, pidän hänestä kaikesta huolimatta!
Mieheni on erimieltä asioista. Silloin kun olen oikeassa, hän sanoo vain, että totta tai saa sen syrjäytettyä omaksi ajatelutavakseen. Ainakin se minusta niin siltä tuntuu. Ja ei hän tunnu kovin paljon muita kritisoivan?
Voi olla, että on jotain, mutta ei kyllä päällenäkyvästi. Ja kyllä, hän luulee että vittuilen hänelle koko ajan, valehtelen hänelle.... Ja loukkaantuu myös helposti.
tutulta kuulostaa...
Mäkin alussa luulin seurustelevani elämäni miehen kanssa.Tosin jo alkumetreillä huomasin että miehen oli vaikea sekä kuunnella että puhua asioista, mitkä jollainlailla olivat henkilökohtaisia ja joissa mentiin vähän "pintaa syvemmälle".Tottakai mä ajattelin että parisuhteessa saa ja pitääkin pystyä puhumaan kumppanilleen niin iloista kuin suruista avoimesti.
Meillä meni hyvin aina niin kauan kuin elämä soljui pinnallisena eteenpäin,,,Mutta mikäli tuli jotain erimielisyyttä tai ongelmaa, joita piti alkaa selvittämään, niin yleensä mä puhin ja puhuin taukoamatta enkä juuri antanut miehelle suunvuoroa...miksi tein niin? Jos se tauko tuli, niin mies välittömästi vaihtoi puheenaiheen.Ja joka ikinen kerta sama juttu.Tuntui todella pahalta.Eihän elämä mene sellain etteikö joskus joutuisi tosissaan kasvotusten asioista ja ongelmista keskustelemaan.Musta tuli pikkuhiljaa mestari ajatusten ja rivien välistä lukijana, tein omia tulkintoja ja teorioita(osittain varmaan oikeita ja osittain vääriä),,,ja ahdistus sisälläni kasvoi kasvamistaan.
Muuten kaikki suhteessa kutakuinkin hyvin, mutta oikeastaan se parisuhteen tärkein osa-alue oli täysin kadoksissa.Tiedän, ei se puhuminen suinkaan aina helppoa ole, mutta jo se että mies edes olisi yrittänyt puhua tai olisi edes kerran sanonut ääneen, että hänen on vaikea puhua...mutta ei niin ei.Kuitenkin molemmat oltiin sitoutuneita suhteeseen.
Mullekin tuli sellainen tunne, että pitäisi olla koko ajan onnellinen, puhua pälpättää iloisista asioista niin suhde toimii ja elämä hymyilee...
Mies karkoitti minut elämästään.Näin jälkeenpäin tajusin, etten mä oikeastaan tuntenut koko miestä kuin pintapuolisesti vaikka oltiin useampi kuukausi yhdessä.Hän ei antanut itsestään mitään.Mitä lie menneisyydessä tapahtunut mikä sai hänet käyttäytymään tuolla lailla.Seurustelukumppaninhan se pitäisi edes jotenkuten tietää, mutta kun en vaan tiedä.
Et nyt valitettavasti saa multa juurikaan mytöätuntoa, sillä yritin nähdä enemmänkin sinne "vuodatuksesi" taakse, siihen perimmäiseen syyhyn miksi olet (olette) ajautunut jo 7 kk yhdessäolon jälkeen havaitsemaan toisessa noin suuren muutoksen "taivaallisesta" ihmiseksi, jonka koet pitävän sinua "hulluna".... Se on todella rajusti sanottu ja herätti heti kummastukseni.
Mitä teille on tapahtunut, sillä en millään muotoa voi uskoa, että tuollaiseen paatokseenkaan olisi vain yksi syyllinen.
On mahdollista, että sinäkin otat itseesi jo kaikesta mitä kumppanisi sanoo tai tekee, koska oletit sen alkuhuuman (jossa ei ollut mitään negatiivista?) kestävän pidempään ja petyit, tms.
Ihmettelen myös sen miehen tarvetta mollata sua tuossa mittakaavassa kuten kuvasit, vaikka hänen pitäisi kaiken järjen mukaan olla vasta rakastunut... Minusta tuollainen käytös haiskahtaa mielenterveysongelmilta tai ainakin huonolta itsetunnolta ja minäkuvalta jne. Hän ikään kuin vähättelee sinun tekojasi ja sanojasi ehkä kuulostaakseen ja näyttääkseen itse jotenkin paremmalta tai "aikuisemmalta"... ja syy tuollaiseen tarpeeseen alistaa toista ja nauraa toiselle voi olla hyvinkin syvällä hänen psyykessään (lapsuus) tai sitten ihan juuri syntynyt ongelma (työpaineet, hiostava pomo, edellisen suhteen jättämät arvet jne jne).
Negatiivisten asioiden käsittelystä kieltäytyminen kertoo halusta paeta todellisuutta. Mistä sellainen halu sitten syntyy saattaa olla monenkin asian summa.
Eipä se mies joka tapauksessa ihan tasapainoiselta aikuiselta vaikuta.
Enkä halua ottaa tämän enempää kantaa koska kirjoituksesi oli (kuten sanoit) vuodatus ja hyvin negatiivinen sellainen, jossa esitit yksipuolisen kuvan poikakaveristasi ja arjesta hänen rinnallaan. Ette ilmeisesti kuitenkaan vielä asu yhdessä..?
voi olla, että otan itseeni, mutta asiat, joista hän sanoo, satuttaa, koska hän iskee ne haavoihin. Kääntää veistä haavasta. Ja minulla on muutenkin terveys reistaillut ja reistailee usein, niin en jaksa yrittää pysyä kantillisena, vaikka yritän. En tiedä paljoa hänen nuoruudestaan, mutta minua on kiusattu pienenä, haukuttu rumaksi ja lihavaksi. Että se on tehnyt pienen kovan kuoren, mutta se on murtunut hänen ansiostaan. Nyt pelkään, että menetän sen, joka sai minut pois kovasta suojakuoresta, jos ymmärtänet mitä ajan takaa.
Emme asu yhdessä.
Tuo ei tule muttuumaan miksikään, ei ainakaa paremmaksi jaksoin itse samaa 4 vuotta ja kyse on todellakin siitä että mies purkaa kaiken pahan olonsa sinuun, kaiken kiukun, kaikki elämänsä vääryydet, hän etsii syitä tekemällä jotta saisi haukkua sinua ja etsiä sinusta vikaa, se on hänen mielestä ihanaa hän nauttii siitä, koska jos sinä olet huonompi kun hän ja hän tekee sinusta huonon ensin omissa silmissään, sitten sinäkin alat uskoa siihen että olet huono ja lopulta hän tekee sinut jo muiden silmissäkin huonoksi. Hän haukkuu ja mollaa ja masentaa kunnes sinulla ei ole enää mitään, mietit vain kuinka huno olet ja kuinka ett osaa mitään ja vaikka mitä teet ja kuinka yrität sinussa on silti vikaa. Ei mikään muutu vaikka kuinka yrität, miehesi ei koskaan tule tajuamaan vaikka kuinkia yrität, itse meni yli 3 vuotta, kunnes hän sanoin niin pahasti ja teki niin pahasti, että minä lopulta tajusin lähteä. Minulla on edeleen häneltä lahjana huono itsetunto, epäilen koko ajan osaamistani ja en luota itseeni tai siihen että osaan mitään tai että kukaan voisi pitää minusta. Menetin ystäviä ja hän sai minut näkemään monissa muissa ihmisissä vikaa. Hän masensi minut, kotiin oli paha tulla, missään ei ollut hyvä olla, pidit sitä jo normaalina, tavallaan kun ansaistsisin sen. Lähde pois, niin haavasi paranevat nopeasti. Tuo ei ole normaalia ja minua harmittaa nyt minulla on loistava uusi mies, mutta itsetuntoni on ihan romuna ja minusta tuntuu etten kelpaa hänelle, vaikka hän rakastaa ja palvoo minua ja minun pitäisi olla onnellinen, mutta en uskalla. Onneksi Nykyinen mieheni on tukenani ja ymmärtää minua, hän anataa aikaa ja ennen kaikkea rakastaa, ymmärtää ja kehuu.
Usko minua, lähde pois!
Olen itse pohdiskellut myös miesystäväni käytöstä, joka hieman muistuttaa edellämainittuja esimerkkejä. Tilanne ei kuitenkaan ole niin paha, koska käsitän käytöksen takana olevat syyt. Miehellä on paineita ja hän on väsynyt. Voisiko tällainen seikka liittyä osittain myös alkuperäisen kirjoittajan elämään? Toki väsymys ja stressi ei ole mikään syy haukkua puolisoa, mutta niin vain usein käy. Stressi purkautuu lähimpään ihmiseen, jolle on helpoin "avautua".Itse otin tämän asian esille ja kerroin, että tämä "tarkoittamatta" rivien välistä haukkuminen oikeasti tuntuu inhottavalta. Mieheni on kertonut, ettei hänellä ole mitään syytä kohdistaa sanoja minuun ilkeästi, mutta väsymys ja stressi tekee ihmisestä sellaisen. Kaikella on tietenkin rajansa. Eniten ehkä ärsyttääkin se, että toisinaan kiukun puuskassa hänen kommenttinsa on tyyliin "ota tai jätä". Kyllä miesten pitäisi kaiken stressin ja väsymyksen keskellä kuitenkin ymmärtää, ettei ihan miten vaan käyttäydytä. On väärin käyttää "ota tai jätä" valtaa eikä itse tulla yhtään vastaan. Hyvin yleistä tuntuu olevan myös tuo seikka, että mies saa olla inhottava kiukkuisena, mutta nainen saa luvan kiukutella vain kerran kuussa (mieluiten ei silloinkaan).
Jotenkin yhdistän myös toisen mitätöimisen vahvasti itsetuntokysymyksiin. Jos toinen jatkuvasti osoittaa olevansa kaikessa oikeassa, sanoo sen viimeisen sanan ja mitätöi toista rivien välistä, on kyseessä tosiaankin heikko itsetunto.
Olen ollut avomieheni kanssa nyt 4 vuotta. Hän ei ole kutsunut minua yhtään kertaa hulluksi tai idiootiksi tai tyhmäksi. Hän ei myöskään naura, kun juttelen vakavasti hänen kanssaan. Hän on huolissaan, jos itken tai vaikutan muuten masentuneelta.
Meidän miestemme ero on, että minun mieheni arvostaa ja rakastaa minua, mutta sinun miehesi ei sinua. Jos todella rakastaa jotakuta, hänelle haluaa vain hyvää ja hänen haluaa olevan onnellinen. Sinun miehesi ei välitä, vaikka loukkaa ja satuttaa sinua sanoillaan ja käyttäytymisellään. Sitä paitsi loukkaaminen on ilmiselvän tahallista, sanoohan hän sinua todella pahasti hulluksi ja idiootiksi. Miehesi myös painostaa sinua ja haluaa näyttää hänellä olevan valtaa. Jos hän rakastaisi sinua, hän tietäisi, että painostus ja vallan väärinkäyttö saavat sinut vain onnettomaksi. Joten hän ei rakasta sinua. Hänelle on ihan sama, onko sinun hyvä vai huono olla. Hän jopa loukkaa sinua tahallaan.
Kehottaisin jättämään hänet ennen kuin oikeasti menetät mielenterveytesi. Normaali ystävällinen kämppiskin tai kaverikin on parempi kuin tuollainen vihamielinen ja ilkeä miesystävä.
Ei sun tarvitse mennä psykiatrille, sä olet melko normaali ihminen: yrität väkisin vääntää jostain jotain mitä se ei ole, koska toivoisit että se olisi jotain. Toivoit taivasta, sait helvetin ja nyt yrität muokata helvetistä eli miehestä taivasta, minkä teit omissa mielikuvissasi: se siis ei ollut totta koskaan.
7 kk ja nyt sitten tunnette paremmin, kaikki tämä alkaa olla totta. Ei hänen tarvitse tajuta tilannetta, hän on oma itsensä, eikä häntä kiinnosta ilmeisesti se, että sinä olet kohta mennyt. Sinun sen sijaan tarvitsee tajuta: hän ei välitä, hän ei muutu, sinä et häntä paranna, kasvata etkä saa tajuamaan. Romantisoit ajatusta "hän tajuaa, että olen mennyt". Ja paskat. Hän on, mitä on: sinä et tajua, sinä et ole ajan tasalla. Jos pystyt hyväksymään hänet sellaisena kun hän on, niin jatka suhdetta, mutta älä odota ihmeitä ja muutosta. Moni on odottanut ja historia kertoo aina hyvin totuuden: aika harvassa on muutokset ja ihmeet. Päätä mitä haluat, ja elä kitisemättä sen mukaan. Älä ota ihmisiä, joista yrität muokata jotain, ota sellaisia ihmisiä, jotka kelpaavat sinulle sellaisenaan (ja joille sinä kelpaat, ellet tykkää teeskennellä koko elämääsi).
Kirkkaampaa kruunua et tule kärsimyksistäsi saamaan, et myötätuntoa enempää etkä kultaa etkä kunniaa. Haaskattua aikaa ja aivan omaa valintaasi. Jos haluat rakkautta, valitse rakastava ihminen. Joskus joutuu eroamaan, kun toteaa että kumppani on väärä ja pänniihän se, ettei se olekaan mitä haluaa, mutta se ei ole, jos se ei niin käyttäydy. Ja kyllä, ihminen kertoo kyllä käytöksellään jo 7kk:ssa suunnilleen kuka on. Sinun miehesi on nyt tälläinen. Millainen sinä olet?
mun mielestä tässä ei puhuttu siitä, että muutetaan toista. Kirjoittaja on hämmentynyt miehensä käytöksestä, joka jotuu selvästi huonosta itsetunnosta. Mistä me tiedämme, että mies on ruvennut olemaan oma itsensä kunnolla, kun hän on tutustunut paremmin ja seurustelua on takana enemmän. Ihmiset ovat yllätyksiä täynnä.
Ja kyllähän minäkin jättäisin, vaikka kuinka pitäisin miehestäni ja toisinpäin, koska ei tollasta jaksa. Tajutkoon vasta silloin, että olen mennyt, jos ei heti tajua.