He rakkaat kanssasisaret. Mieltäni on koko ikäni askarruttanut, kuinka tälläinen yksinäinen lähelle 35-vuotias mies voisi saada seurustelusuhteen aikaiseksi? Lähtökohdat ovat aika surkeat, huono itsetunto, erakko, ei omaa sosiaalisia taitoja, ylipainoinen, kalju, silmälasipäinen, ei ainuttakaan seurustelukokemusta naisten kanssa - eikä sitä hellintäkään hetkeä, ei yhtään ystävää tai kaveria. En polta tai juo, olen vain liian tylsä, siis harmaa ja kuin jo kuollut, sekin olisi parempi kuin nykyinen maanpäällinen helvetti, sillä syvällä sisimmässäni janoan ihmissuhteita, ystäviä ja seurustelusuhdetta, mutta aina kun nuorempana yritin, niin lopputulos oli aina sama - jäin yksin, niinkuin nytkin. Sanotaan, että kyllä vakka kantensa löytää, mutta ei se todellisessa maailmassa enää toteudu, on vaan niin ettei elämä mene niin kuin nuorena unelmoin.
Yksinäisyys?
Lonelyheart76
522970
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Oikein odotan sitä vastausten tulvaa tähän aloitukseen......
Vastaus varmaan on että "jos joku testamenttaa sulle itsensä niin sitten...ehkä."
Ootko yrittäny monenlaisia naisia? Naisissaki on niitä yksinäisiä, mutta jos on liian kovat vaatimukset toiselta esim ulkonäön suhteen niin voi ollakki vaikea löytää kumppania. Sinänsä kalju, silmälasipäinen ja ylipainoinen ei kerro miltä ihminen näyttää, mutta koska "haukut" itteäs niin et varmaankaan oo tosi komea mies, sillon ei kannata pahemmin yrittää niitä kauneimpia, kun ne on yleensä myös niitä pinnallisimpia joilta saa pakit melkeen kuka vaan. Tiiän kuitenki yhden aikalailla täysin sun kuvauksia vastaavan miehen joka nykyään on mun ystävän mies ja mun mielestä se on komea, en voi ymmärtää miksi se oli ollu yli 30 vuotiaaksi asti sinkku.
Jos yksinkertaistetaan, niin ongelmani on valtava fobia naisia kohtaan, todellisuudessa siis pelkään heitä. Seurustelun suhteen korttini ovat jo pelatut heti kun astun ulos ovesta, ei minulla ole mitään, millä aloittaisin keskustelun tai saisin sanoja suustani. Kriteerini naisten suhteen ovat erittäin matalat, riittäisi, että kyseessä on nainen ja hän välittäisi minusta, mutta tiedän realistisesti, ettei näin huonolla itsetunnolla olevaa miestä kukaan ottaisi, en itsekään. On kuin naisten ja minun välissä olisi paksu lasiseinä jota en vain saa rikki. Olen tämän ongelman takia käynyt terapeutilla ja syönyt masennuslääkkeitä, mutta eivät ne auttaneet, kun tämä naisterapeutti ilman mitään syytä ei enää ottanut minua vastaan. Tunsin luottamukseni petetyksi ja tänään minun on erittäin vaikea luottaa kehenkään. Joskus kauan sitten haaveilin omasta perheestä ja rakastavasta vaimosta lasten kanssa, mutta nyt odotan vain vanhuutta ja kuolemaa, ei elämällä enää ole minulle mitään annettavaa.
heitä hanskoja tiskiin.
Ryhdy pelimieheksi. Naisfobia tarkoittaa, että kärsit love-shyness ilmiöstä.
Saatat tarvita sex-surrogaten eli voisit mennä huoriin. Sitä kautta voit lievittää pelkoasi.
Pelkoon pitää suhtautua kuin kiveen kengässä. Siihen menee aikaa että siitä pääsee eroon.
Sinun on voitettava se pelkosi.
Kaikkia miehiä pelottaa naiset jossain määrin, mutta tuo on sellaista että se haittaa elämääsi.
Muuta ulkonäköäsi. Sulla on aikaa ja varmaan rahaa. Kuntosalille ja piilolinssit. Vaatetus myös räikeäksi ja tyylikkääksi. Sitten kannattaa mennä johonkin sinkkutapaamiseen, ystävystyä jonkun miehen tai miesten kanssa jotka voi iskeä sun kanssa naisia, ja sitten baanalle.
On käyty maksullisissa, mutta luultavasti oma sisäinen moraali on tehnyt niin ettei koskaan ole ottanut eteen, rahat on vaan mennyt ja paskainen olo jäänyt, halunnut vain pois niiin nolottavasta tilanteesta. Velkoja on ei rahaa, en edes muista koska olen viimeksi käynyt ulkona, ei ole varaa, kun asumisen ja muiden velkojen jälkeen käteen jää vain reippaasti alle 200 euroa, jolla on tultava toimeen koko kuukausi. Ei sillä rahalla lähdetä bailaamaan, yritetään vain kituutella elossa päivästä toiseen. Duuni on surkea, ei saa ylemmiltä arvostusta vaikka työtaakka on resursseihin nähden ylisuuri. Kotiin tullessa en jaksa enää tehdä kuin pakolliset kotihommat, käydä netissä ja mennä nukkumaan, tätä elämäni on ollut 10 vuotta, enkä tiedä kuinka kauan enää jaksan.
Voi lähtee bailaan, menee johonkin missä paljon ihmisiä, mutta ei välttis edes sisäänpääsymaksua ja sitten vaan ilmasta vettä kitusiin, joss tämä on mahdollista, halpa ilta selvinpäin.
ei se tarkoita kuitenkaan mahdotonta tilannetta.
Jos käteen jää kuukaudessa 200 € niin eihän sillä saa huoraa enää milloinkaan.
Sun on pakko siis panostaa itseesi jotenkin muuten.
Mee kirjastoon ja lue kirjoja. Lue psykologiaa ja "pelimies" kirjallisuutta.
Kirjastoissa liikkuu aina yksinäisiä vanhempia naisia. Kokeile tutustua johonkin sellaiseen.
Keskity siihen, että mitä se nainen voi trajota sulle. Älä kerro omaa elämäntarinaasi kuitenkaan.
Nainen saa sen selville kertomattakin jossain vaiheessa.
Tuossa tilanteessa tarvitaan kyllä varmaan korkeampia voimia. Voisit yrittää hakea apua Jumalasta.
Mee johonkin kristilliseen hommaan mukaan ja käyttäydy ystävällisesti. Yritä luoda tunneyhteys johonkin siellä. Älä tee aloitetta kuitenkaan. Roiku mukana ystävällisesti ja tee vapaaehtoistyötä.
Pitäisi löytyä jotain kaikella todennäköisyydellä.
ÄLä luovuta koskaan!
Voin heti alkuun sanoo, että uskonnolliset yhteisöt ahdistavat minua, on tullut käytyä niissä muutamissa joidenkin sukulaisten mukana. Jatkuvat kyselyt omasta uskosta ja jumalan parantavasta voimasta ovat minulle liikaa, ei silti, en halua arvostella ketään niissä ympyröissä olevaa, heille se on hyvä elämäntapa kaikessa muodossaan, muttei minulle, minulla on välit yläkerran kanssa hyvin ja haluan pitää sen asian itselläni. Olen ollut koko ikäni itsenäinen tehnyt ja leikkinyt lapsena yksin. Silloin en osannut kaivata ketään, koulussakin haukkuivat erakoksi, silloin en ymmärtänyt mitä se tarkoitti, mutta nyt tiedän. Vanhempani yrittivät omalla tavallaan saada minua ikäisteni seuraan, mutta ei se vain ottanut tuulta alleen. Olin koulun jälkeen kotona tekemässä omia juttujani, en pyörinyt kaupungilla muiden nuorten parissa. Murrosiän tullessa naiset alkoivat kyllä kiinnostaa, mutta megalomaanisen ujouden takia en uskaltanut ottaa mitään kontakteja heihin. Vuodet vain vierivät, meni nuoruus, armeija-aika, paikkakunnan vaihto suurempaan työn perässä, muttei tilanne mitenkään muuttunut. Huomaan vain olevani lähempänä 35 ja surkuttelevani elämätöntä elämääni. Jatkuva ahdistus, näköalattomuus ja masennus ovat kuin raskas kivipaasi hartijoilla, joka vuosi se tuntuu raskaammalta, tajuten, että tässä se elämä nyt sitten oli. Olen vain oman luonteeni vanki, sillä eihän omaa itseään pääse karkuun, se tulee aina mukana, vaikka haluaisinkin olla sosiaalisempi, avoimempi ja huumorintajuisempi kuin olenkaan. Kaikki ne neuvot ja avut joita olen elämäni aikana kuullut tai lukenut, eivät ole toteutuneet juuri tuon pirullisen ujouden takia. Masennus on jo vienyt mieskuntonikin, ei ota eteen niin ei ota. Nuorempana seisokit olivat jo riesa ja hävetti kaupungillakin kävellä pingiinikävelyä, kun tuskat olivat pahimmillaan, mutta nyt sitä tilaa täytyy todella houkutella, puoliveltto tilahan siitä vain lopulta tulee, ei mitään mieltä ylentävää.
Kuulostaa siltä, että sulle löytyis nainen todennäköisimmin Internetistä.. Kirjoitat selkeästi ja hyvin, voisit siis netin kautta tehdä vaikutuksen johonkuhun jonka kanssa voisitte myöhemmin tavata. :)
Ota se raamattu käteesi ja lue sekä rukoile.Tulet kyllä huomaan kun alat syntyä pikkuhiljaa
uudelleen.Jos tv:tä näet tv7 ohjelmia(ei mainos)niin katso niitä.Siellä on ihan hyviä juttuja
ja huomaat kuinka asiat alkavat loksahdella kohdilleen.En ole mikään hihhuli enkä
käy missään tapahtumissa vaan silloin tällöin kirkossa.Tää juttu parantaa masennuksesta
ainakin minut.Tietysti voit ottaa johkin terveysalan ihmiseen yhteyttä.
Kiitos kun kuvailit minunkin tulevaisuuteni 5 vuoden päästä. Olen tosin käynyt treffeillä, niitä on yllättävän helppo saada netistä. Niihin treffeihin nämä asiat sitten yleensä kopsahtavatkin.. Ulosantini elävässä elämässä ei todellakaan ole mitenkään mahtava. En tiedä menenkö jotenkin ujouttani lukkoon, olenko liian tyhmä vai mikä ihme.
Usein siinä kuitenkin käy niin, että pääni kumisee tyhjyyttä ja en muista puoliakaan mitä minulle kerrotaan, jos se toinen on puheliaampi. Jostain syystä osaan kuitenkin kohtuullisen hyvin tulla naisten kanssa juttuun netissä, joten miksi näin? Lisäksi kun en ole oikeastaan koskaan koskenutkaan naiseen, niin kynnys lähteä tekemään se on aika suuri. Jotkut kai ottavat senkin merkkinä jostain ja menettävät kiinnostuksensa viimeistään siihen.
Lopputulos on, että kun ehdottelen seuraavia treffejä, niin vastaanotto ei ole enää ollenkaan kiinostunut eikä niitä yleensä sitten tulekaan.
"Ulosantini elävässä elämässä ei todellakaan ole mitenkään mahtava. En tiedä menenkö jotenkin ujouttani lukkoon, olenko liian tyhmä vai mikä ihme. Usein siinä kuitenkin käy niin, että pääni kumisee tyhjyyttä ja en muista puoliakaan mitä minulle kerrotaan, jos se toinen on puheliaampi. Jostain syystä osaan kuitenkin kohtuullisen hyvin tulla naisten kanssa juttuun netissä, joten miksi näin?"
Tätä olen itsekin miettinyt. Kirjoittamalla juttu luistaa aiheesta kuin aiheesta, mutta puhumisesta ei sitten tule yhtikäs mitään. Aika ihmeellistä sinänsä, että saman henkilön kanssa on viestitellyt ties kuinka kauan ja on keskusteltu ummet ja lammet, mutta puhuminen ei onnistu, ei sitten ollenkaan.
On kokeiltu jo netitkin. Ilman kuvaa saan luritella vaikka mitkä kansalliseeposten runotkin läpi, mutta vastauksia ei vaan kuulu. Sinkkutapaamiset ja yleensäkin suuremmat ihmismassat vetävät minut totaalisesti lukkoon, ainoastaan työpaikalla uskallan jutella työkaverinaisille, mutta vain työasioista. Sieltä olenkin heidän keskuudestaan kuullut sen, että minusta näkee päältä päin etten elä intohimoista elämää tai elämästäni puuttuu intohimo. Ja kun se on muuttunut ulospäin näkyvänä jo krooniseksi ja työkaveritkin sen huomaavat, niin pokerikorttini ovat siis pelatut.
Pään tyhjänä kumiseminen johtuu lähinnä sosiaalisesta ahdistuksesta aiheutuvasta yltiöpäisestä tilanteen tajuisesta tai alitajuisesta tarkkailusta ja sanottavansa esitarkkailusta. Kaikki brain capacity menee siihen. Aloita syömään lääkkeitä (esim.SSRI:kin voivat auttaa). Ehkä vielä pari bisseä ennen treffejä (nuo lääkkeet vahvistavat alkoholin rentouttavia ja sosiaalistavia vaikutuksia).
mulla ihan samaa "vikaa", ja kyllä noita lääkkeitä pari vuotta tuli syötyä, mutta ei niistä mitään apua varsinaisesti ollut, vaikka pari bisseekin otti, lähinnä nyt siihen jatkuvaan vitutukseen vähän helpotusta toivat.
Ahdistavaa luettavaa, todella. :( Anteeksi, ei ole tarkoitus kiertää veistä haavassa. Mulle on vaan vasta nyt, S24:n keskustelupalstojen myötä valjennut tämmöinen tosiasia, ja kuinka yleistä se näyttää olevan. Siis miten paljon on yksinäisiä ja surullisia miehiä. En ole tietoisesti sulkenut silmiäni asialta, en vaan ole tiennyt. Ja kai niitä on yhtä lailla naisiakin, mutta näin naisena ajattelisin että asia on helpompi käsitellä, tai mistä mä tiedän...
Kirjoitat oikeasti todella hyvin. Mietin omakohtaisesti tilannetta, jos kyseessä olisimme sinä ja minä... Tutustuisimme netissä ja kirjoittelisimme, voin sanoa että taatusti suurella mielenkiinnolla lukisin sun tekstiäsi, se on hyvin analysoivaa ja kuitenkin kepeää luettavaa ja vaikka siitä tietty kaihomielisyys paistaa, väistämättäkin, niin vältät kuitenkin hyvin syyllistämästä muita (naisvihakin tuli tutuksi tässä mittakaavassa vasta tällä palstalla...). Alkusysäys voisi olla siis siinä.
Olen itse tietyllä tavalla itsevarma, ainakin päällisin puolin. Aika paljon opeteltu juttu - olen ollut lapsena koulukiusattu ja tavallaan "tiedän paikkani" enkä siitä ajatuksesta pääse aidosti yli koskaan. Mutta minusta kuoriutui kuitenkin sitten ihan miellyttävän näköinen nainen ja ryhdyin vain käyttäytymään sen mukaisesti. Tällä EN tarkoita ilkeää kusipäätä, vaan päinvastoin. Mulla ei ole mitään syytä dissata kanssaihmisiäni, olen tyytyväinen itseeni eikä mun tarvitse pintapuolisesti korottaa saati laskea itseäni, olen mikä olen ja kertakaikkiaan tyydyn siihen. Tälläkään en tarkoita sitten sitä, että "ota itseäsi niskasta kiinni ja ryhdy itsevarmaksi", en todellakaan. Vaan sitä, että voisin kuvitella, että olen päällisin puolin tyyppiä, jonka seurassa menisit lukkoon. Mutta kerronpa, että aidosti, rehellisesti olen edelleen se koulukiusattu, arkakin tyttö, joka MYÖS ujostelee ja menee lukkoon vieraassa seurassa! Ehkä se, mitä yritän sanoa, on se, että sille lukkoon menemiselle ei pidä antaa liian suurta painoarvoa etukäteen.
Itsekin olen netissä tutustunut moniin miehiin, ja jos asiat sitten päätyvät siihen, että lähden treffeille, niin sanon etukäteen ihan suoraan, että mä en ole sitten puheliaammasta päästä eikä sunkaan tarvitse olla. :) Päätin vaan olla omalta osaltani vaivautumatta siitä, että tiedossa on hiljaisia hetkiä. Mitenkä voisi ollakaan niin, että kaksi kuitenkin vierasta ihmistä keksisivät sen parin tunnin aikana puhumista aivan taukoamatta?! Ja siitä mä otin voimavarani. Mä vaan päätin olla kiusaantumatta. :) Kiusaantukoon toinen jos haluaa, minkä sille voin, mutta jos en keksi sillä hetkellä sanottavaa (ja niitä hetkiä piisaa :D ), niin mieluummin mä sitten hämmennän sitä teetäni kuin keksin asiaa naapurin kissasta. Itse en edes jaksaisi sellaista taukoamatonta höpötystä...
No, tietysti mun lähtökohdat on ihan erit, kuulostaa varmaan helpommalta kuin onkaan, jos tilanteesi on se, että koet varsinaista fobiaa. Mutta muista, ettei se toinenkaan ole välttämättä rohkea. Jotenkin vaan kamalasti tekisi mieli sulle olla jotenkin avuksi... :) Edes suoda hitunen ymmärrystä, parhaani mukaan.
Lähtökohdiltasi et kuulosta ollenkaan menetetyltä tapaukselta. Kyllä mä olen lähtenyt treffeille työttömänkin kanssa (kukaan varmaan talouksia ole heti yhteen laittamassakaan ;) ). Ylipainoinen, kalju, silmälasipäinen - ei mitään perustavanlaatuista vikaa. Päässäsi sulla on sellainen voimavara, joka pysyy (enkä tarkoita nyt sitten niitä hiuksia, heh heh). Hitsi kun saisin sut vakuutettua, että meitä naisia oikeasti ON, jotka arvostavat sitä ylitse muun!!! Oikeastaan ainoita asioita, joista en tinkisi, on siisteys ja puhtaus, ja niihinhän voi itse kukin vaikuttaa.
Ei mitään tennäisiä "ryhdistäydy, mies" -kommentteja tähän loppuun, vaan ihan vaan lämmin ajatus suuntaasi.
Ei mulla muuta, kuin että kaikille teini-ikäisten vanhemmille tiedoksi että kannattaisi tosiaan rohkaista lapsianne menemään kaikkiin nuorten rientoihin, vaikka niissä ryypättäisiinkin jne, koska niissä saa usein ensimmäiset kunnon kokemukset vastakkaisen sukupuolen kanssa tai voi käydä kuten tässä että aikuisena sitten ei enään osatakaan mitään-
Ensin sinun Lonelyheart tulisi saada itsetuntosi kuntoon, sillä jos ei rakasta itseään, ei kukaan muukaan rakasta sinua. En kyllä sitten paremmin osaa neuvoa, että miten... ehkä terapia? Mutta sitähän oletkin jo kokeillut, huonolla tuloksella... hitsi kun osaisin neuvoa sua paremmin, sympatiani ovat kyllä täysin sinun puolellasi ja ymmärrän sinua. Mutta ainakin jos netissä voit kommunikoida ihmisten kanssa noin hyvin, kannattaa sitä jatkaa. Ehkä siitä kuitenkin kehkeytyy jotain hienoa?
Ja kyllä varmasti jossain on sulle sopiva, ymmärtäväinen ja myötätuntoinen nainen (ei edes tarvitse olla "ruma"), joka saa sinun itsetuntosi kohoamaan. Ne vain ovat kovin harvassa.
Tuo itsetuntopaska on masentavaa. Älä koskaan ajattele edes itsetuntoa. Keskity siihen tekemiseen.
Sori vaan mutta kukaan nainen ei sua voi auttaa.
Ei vitussa. Mitä enemmän haet mielihyvää sitä varmemmin kadotat sen.
Oikeesti jos joku voi auttaa niin Jeesus.
Mutta ilmeisesti uskolla ei saa, muuta kuin pääsyn taivaaseen, ei mitään maallisia nautintoja.
Se on perseestä! Myöskin se, että seurakunnassa ihmiset ovat vähintään yhtä raakoja kuin huumeporukoissa. Kukaan ei pääse yksinäisyyttä pakoon. Käytä sitä hyväksesi ja "fake it, til u make it"!
Juo vaikka kännit, se helpottaa!
Haluan kiittää kaikkia teitä ja lämpimiä ja kannustavia kommenttejanne ne todella piristävät tällaista "vanhaa" poikamiestä. En näe mitään syytä miksi vihaisin naisia tai katkeroituisin heille siitä, mikä on oma ongelmani, kyllä miehen tai kenen tahansa pitää pystyä puhumaan normaalisti vastakkaisen sukupuolen kanssa ilman liian elämää rajoittavaa ujoutta. Minulle on jo syvä ilo jo se, että voin hymyillä naiselle ja saan vastahymyjä takaisin tai kädestä pitäminen jo se pelkkä koskettelu, ilman mitään sen kummempaa taka-ajattelua. Halaus ja yhteenkuukuvuuden tunne, ihan pienen pieniä haaveita. Mutta, en tiedä, sydämeni on jo monesti musertunut ihastuksista jotka eivät ole toteutuneet edes alkua edemmäksi. Olen vain matkan päästä seurannut, kun toinen hurmuri on pelannut korttinsa oikein. En haluaisi aina vaan surkutella ja valitella kohtaloani tai jäädä siihen makaamaan, sillä se ei todellakaan ole minun todellinen luonteeni, muissa elämän alueissani olen vapautuneempi, mutta naiset ovat se heikoin sokea piste mistä en vain pääse yli. Olen joidenkin tuttujen kanssa leikitellyt ajatuksella, jos minulla olisi kaksi vaihtoehtoa elämässäni: ottaisinko vastaan kymmenien miljoonien omaisuuden vai rakkauden? Vastaus olisi selvä ilman hetkenkään miettimättä, miljoonilla saisit naisia, muttet todellista rakkautta. Olisin mieluummin köyhä, mutta rakastettu.
Enpä tiedä, kyllä tällä palstalla tunnutaan kerta toisensa jälkeen haukuttavan naisia, jotka lankeavat niihin pelureihin, mutta kummasti vaan omassa sydämessä (enkä satavarmasti ole ainoa nainen!) läikähtää ihan vaan sun tekstisi ansiosta, sinun, jossa ei ole pelurista tietoakaan.
Vastailin sulle jo aiemmin, ja sun teksti ja tarina on jäänyt mieleen siitä asti. Viimeksi äsken lenkillä mietin, että lankeanko mäkin tosiaan pelureihin, niinkuin naisia aina syytetään ("haluavat muka kilttiä, mutta..."). Kävin läpi tilanteita, suhteita, tapailuja... Ja ei, yksikään peluri ei ole mun sydäntä millään lailla tavoittanut, saati särkenyt. Kyllä ne on olleet niitä kilttejä, ehkä sitten ei kummoisen näköisiä, mutta niitä joista mä olen aistinut, että tämän kanssa olisi aidosti hyvä olla. Ne ovat sitten vaan kaatuneet omaan mahdottomuuteensa, koira-allergiaan, välimatkaan tms.
Ja käsi sydämellä, ajatusleikkiisi oma vastaukseni olisi tismalleen sama.
Mene tapahtumiin tutustumaan naisiin ja miehiin: www.eurosinkut.net Mukavaa yhdessäoloa ei turhan vakavalla parinhaulla evästettynä.
Ainoat sosiaaliset kontaktini ovat tällä hetkellä vanhempani ja veljeni sekä työkaverit, mutta hekin vain työpaikalla. Koska en siviilissä syystä jos toisesta uskalla ottaa mitään kontaktia muihin ihmisiin, saatikka sitten kauniimpaan sukupuoleen (en siis puhu miehistä), ovat ainoat naiskontaktini työpaikalta. Ja minä onneton olen huonolla menestyksellä yrittänyt hieroa tuttavuutta heidän kanssaan, joukossa on selvästi vanhempia kuin minä, uskonnolliselta taustaltaan monenkirjavia, juutalaisia, muslimeja, intialaisia ja luterilaisia sekä uskonnottomia ym. mitä en tiedäkään, siis tästä näkee, ettei minulle merkkaa mitään millainen kenenkin uskonnollisuus- tai perimä on, vain se millainen nainen on luonteeltaan. Olen vain pettynyt itseeni ja mietin vain mitä ihmeellistä minussa on vikana kun en vain kelpaa edes ystäväksi, se syö miestä rotan lailla, ja masentaa mikä johtaa huonoon itsetuntoon. Siitä seuraava etappi onkin erakoituminen kolmiakselille sänky-jääkaappi-tietokone. Tiedän, että on suuri riski aloittaa minkäänlaista suhdetta työkaverin kanssa, on omakohtaisia kokemuksia, ikäviä sellaisia, siksipä olen tullut vieläkin aremmaksi naisten suhteen, vaikkein haluaisikaan. Ja kuten tuolla aikaisemmen kerroin, se itsetunnon puute huokuu minusta ulospäin ja ei sitä pyyhkäistä puhumisella pois, se on osa minua lapsuudesta lähtien, siis kroonista jo, eikä terapiakaan sitä poistanut. Näytellä en osaa hyvän itsetunnon omaavaa, sillä se vasta näkyisikin minusta, näyttäisin varmaan todella idiootilta. Olen huomannut pelokseni myös senkin, että tähän yksinäisyyteen ja yksin olemiseenkin tottuu, eikä osaa ottaa huomioon muita, muuttuu itsekkääksi paskiaiseksi. Tätä minä pelkään eniten, on kuin olisi yksin pilkkopimeässä huoneessa itsekseen höpöttäen, ei ketään kenen kanssa juttelisi, silittäisi hiuksia tai paijaisi sylissään. Olen miettinyt sitäkin, mitä annettavaa minulla olisi naiselle, en todellakaan tiedä, mitä minussa olisi henkisellä puolella, tietenkin välittäisin, rakastaisin ja olisin tukena, mutta kun ei ole koskaan seurustellut, niin en tiedä riittävätkö nuo, sillä itse koen, ettei minulla ole mitään annettavaa, ja jos ei ole mitään annettavaa, niin miten voi edes ajatella tai haaveilla mitään seurusteluun liittyvää?
niinkuin omatuntosi sanoo niin et voi erehtyä. Voit olla silloin hyvällä omatunnolla yksin.
Josko aloitat vähästä niin kyllä se siitä.
Tee jotain hyvää jollekin naiselle.
Älä paljasta itseäsi. Jos et pysty niin Esitä salaperäistä jolla on empatiaa enemmän kuin kusipäillä.
Rohkeita onnetar auttaa!
Jos et halua elää omatuntosi tavalla rohkeasti niin mene lääkäriin.
Ei omatuntoni sano, että haluan elää yksin, nuorempana itkin itseni usein uneen yksinäisyyttäni. Sieluni huusi suoraa huutoa tästä, näin monesti unia olevani ystävien ympäröivänä ja sosiaalisen eläväni lämpimänä, mutta herätessäni tajusin, ettei se ollutkaan totta. Ja kuten jossain vastasinkin, olen käynyt terapiassa ja syönyt lääkkeitä tämän ongelman takia, mutta ei siitä ollut mitään apua, menin vain entistäkin sekaisemmaksi ja sekin loppui tylysti, joten luottamukseni mielenterveyspalveluihin on aika pakkasen puolella. Nykyään monien loukkausten jälkeen muurini on niin korkea ja kyynelten kovettama, etten tiedä miten sen murtaisin, tätä on jatkunut jo vuosikymmenien ajan. Haluan ja kaipaan sielunkumppanuutta, kepeätä keskustelua, piruilua, vinoilua, hauskanpitoa, normaalia ystävyys- parisuhdetta. Mutta koska minulla ei ole koskaan ollut yhtään ystävää, saatoin ja saan seurata vierestä kuinka lämpimiä toisten ihmisten välit ovat toisiaan kohtaan ja se aiheuttaa viiltävän piston sydämessäni. Miksi olen tällainen kuin olen, miksi en voi olla sellainen kuin haluaisin? Olen yrittänyt käydä noissa tilaisuuksissa, mutta menen aina lukkoon ja olen se hiljaisin hiirulainen siellä nurkassa ja illan päätteeksi lähden surumielisenä paikalta pois, ilman mitään uutta kokeneena. Näin minulle on käynyt työpaikan pikkujouluissakin, siksipä en enää käy niissä. Tietyssä vaiheessa minua alkaa ahdistaa ja viina, toisin kuin muilla, sulkee minulta suuni lopullisesti, se ei avaa kielenkantojani, joten minulle ei ole mitään rohkaisuryyppyjä. Se olisi helppoa, jos yksinolo ei olisi minulle ongelma, eläisin ja nauttisin, mutta se on kuin pieni lintuhäkki, josta yritän koko ajan päästä ulos raikkaaseen ilmaan lentelemään siivet avonaisina vapaana kaikista kahleista ja ennen kaikkea onnellisena.
Laita kirjeevaihtoilmoitus, jossa etsit ujoa naista / tai naista, joka pitää hiljaisista miehistä. Usein tuntuu olevan ongelmana, että kivat ihmiset eivät kohtaa. Itse menin lähibaariin istumaan ja mies pyysi pelaamaan bilistä. En ollut etsimässä mitään, mutta nyt kihloissa :-) Kannattaa baareissakin käydä, kyllä naisetkin voivat ottaa kontaktia sitten sinuun.
ala vaikka tekemään rikoksia.
Sillä tavalla pitäisi ainakin saada naisia. Naisethan ihan lähettää säkkikaupalla rakkauskirjeitä vankilakundeille.Tuntuu siltä kuin ne miehet joille naiset tekevät aloitteita näyttää olevan rikollisia
Itse kyllä kuolisin mieluummin kuin ryhtyisin rikolliseksi, mutta äärimmäisen epätoivoinen vaihtoehtohan sekin tavallaan.
No, eikö sitä voi olla onnellinen yksin?
Ei voi. Tällöin all in. Kaikki peliin.
Edes pieni smalltalk on voitto. Älä pidä niin suuria panoksia alussa.
Pelaa pienillä panoksilla. Voit soluttautua pikkuhiljaa sinne firman pikkujouluihin takaisin. Ihmiset ovat kaikki kuitenkin yksinäisiä jostain kohtaa. Etsi se kohta ja täytä se. Keskity edelleen siihen tilanteeseen ja kumppaniin älä itseesi. Voit ystävystyä ihan kenen kanssa vaan. Vaikka joku yksinäinen mies. Sitten menet sen kanssa jonnekkin tapaamaan muita.
Ei ihmisiä kiinnosta sun menneisyys vittujakaan. Elä tässä ja nyt. Ihmiset haluaa että jaat aikaa niiden kanssa. Sinulla on joka päivälle uusi ns.armo. Usko itseesi vaikka mitä tapahtuisi. Jos jotain ikävää tapahtuu niin kuittaa se huumorilla. Ymmärrän tuon pelon ja sen ettei pysty vaikka kuinka yrittää.
Pystyt silti. Just do it! Voi mennä yli 3 kk että pystyy puhumaan kellekkään jos joka päivä käy jossain (ihan sama missä kunhan on kontaktiss johonkin jotenkin) mutta jossain vaiheessa tulee se vaihe kun uskallat. Älä koskaan mieti tulevaa vaan keskity siihen hetkeen. Mene, etsi joku sopiva kohde ja keskity siihen. Puhu vaikka säästä. Hanki vaikka koira ja mene koiratapaamisiin. On paljon yksinäisiä vanhempia naisihmisiä joilla on vaan koira. Ehkä he tosin pitävät eläinpornosta.
Tuo yksinäisyyden ongelma koskee ihan kaikkia. Käytä sitä faktaa hyväksesi.
Itse yritän sublimoida yksinäisyyteni luovaan työhön ja hyväksikäyttää ihmisiä himojeni tyydyttämiseen. Olen liian herkkä, en kestä tätä maailmaa, sen takia voin tehdä mitä huvittaa mitä ihmisiin tulee.
Ota itseäsi niskasta kiinni. Hommaa personal trainer. Mene salille, lenkille, treenaa. Käy leikkauttamassa silmäsi. Jos ei ole rahaa, tee se velaksi. Itsetunto kohenee ja loppu hoituu itsekseen. Kukaan muu ei sinua pelasta kuin sinä itse!
En halua leikkiä koti psykologia, mutta tuossa kirjoituksessa on kohtuu paljon omia tuntemuksia. Eli sä kyllä tarviit jonkun hyvän harrastuksen. Oman jutun joka kiinnostaa, ja josta voi kertoa kelle vaan ja miksi siitä tykkää. Liikunta vois olla yksi hyvä juttu, jotain missä pystyy juttelemaan muille, ei välttämättä joukkue lajia tarvitse. Käydä elokuvia katsomassa yms silloin tällöin. Toi kirjasto vinkki on hyvä. Itsetuntoa tarviit. Naisille voi puhua ihan tavallisia asioita, kun vaan sopiva asia yhteys tulee kohdalle, enkä tarkoita sitä ainaista kliseillä iskemistä. Ihan mitä vaan, kysyä jotain ihan tavallista asiaa jolla saisi keskustelua aikaises. Sun pitää pystyä osoittamaan että joku neiti kiinnostaa. Tämä ei voi tapahtua telepatian vaihdolla. Se että saa edes jotain vastakaikua vastakkaiselta sukupuolelta joskus, on tosi tärkeää, ja vie eteen päin. Pieni askelkin on askel eteenpäin. Jo vaikka naispuolisen puhelin myyjän kanssa keskustelu voi olla paras juttu pitkään aikaan, kun näkee sen mahdollisuutena. Puhuminen sen myyjä naisen kanssa-selvitä hengissä, kiitos heippa. Mahtavaa. Ei menetä paljoa, mutta se yritys voi pelastaa jopa loppu elämän onnistuessaan.
Tulee mieleen, anteeksi vain, Fingerporin yksi sarjakuva: kaksi miestä jutustelee olkkarissa ja toinen sanoo: olen aina pitänyt oveani auki naiselle mutta ketään ei ole tullut (talon ulko-ovi seuraavassa kuvassa auki).
Joskus vaan tulee tilanne että herää ajattelemaan "hittoako mä odotan kun maailma on avoin" vaikka välillä tuntuu että autio saari olis mun seuraava osoite. Ok vaikka se huippu pinnallinen missi jääkin saamatta näillä luojan luomilla pärstillä niin ei se elämä siihen kaadu, voi yrittää aina muutakin. Eli siis ymmärrettävää miksi missin kanssa tulee tod.näk. " crash and burn". Oma asenne on tärkein saada kohdalleen sitä voi muuttaa ja kehittyä. Jos vain hokee ja hokee omaa negatiivisuuttaan niin se alkaa näkyä ulospäinkin.
Tuo juomattomuus voi olla rajoittava tekijä baarissa yms. paikoissa olis hyvä olla edes yksi "oma drinkki" jonka haluaa ja sitten voi ehkäpä viereiselle vapaalle neidille tarjota...Edes yksi drinkki hyvän tarkoituksen eteen, en tosin kehoita ketään juopoksi ryhtymään.
Mäkin kirjoitan paremmin kun puhun. Nettideitti voisi olla mun valinta. Tsemppiä. Ps. Leevi and The Leavingsin musiikki on hyvää "oppimateriaalia" ihmissuhteiden solmuista. "Postinkantaja" tulee aika monesti kuunneltua putkeen....
On yks erittäin hyvä vapaaehtoiskesäharrastus jonka aloitin kesällä, mutta en tiedä miksi en vaan pysty levollisesti keskustelemaan muiden kanssa. En vaan tiedä miksi en pysty, tähän harrastukseen kuuluu kova fyysinen kunto, yhteishenki ja monipuolinen koulutus kesän aikana. Tämän sosiaalisen rajoittuneisuuden takia minua pidetään aika ajoin tyhmänä ja yksinkertaisena, ihmisenä joka ei opi, en vaan keksi mitään keskustelun aiheita, vaikka harrastus on sama ja luulisi että siitä riittäisi puhuttavaa, mutta kun ei. En tiedä mikä on ongelma. Olen alkanut käydä kuntosalilla 3-4 kertaa viikossa, välillä epäsäännöllisesti, kilot ei oo paljoa pudonneet johtuu varmaan ruokavaliosta jota en ole vielä saanut muutettua, siltikin käyn siellä ja suoritan treenit ja lähden kotiin, jokin muuri on edessäni, en osaa tutustua kehenkään siellä, vaikka potentiaalisia naisia sielläkin olisi. Olen kasvattanut eteeni korkean panssarin ja sulkenut sydämeni paksun kassakaapin sisään, monien epäonnistuneiden sosiaalisten yritysten ja loukkausten takia. Käyn silloin tällöin kahvilla, seuraan ihmisiä, luen lehden ja lähden pois. Kuten olen sanonut edellisissä kirjoituksissa, sitä ensin ajautuu syystä jos toisesta yksinäisyyteen ja siihen vain jää ja lopulta tottuu, urautuu. Sydämessäni olisi rakkautta, hellyyttä ja sitoutuneisuutta, mitä jakaa, se on vain tiukka pullonkorkki joka pitäisi saada auki, tiedän että se lukko on päässäni ja se ratkaisu on siellä. OIkeassa olet sen Fingeporin suhteen, ei sitä voi vaan jäädä kotiin ovi selällään odottamaan seuralaisia, itsestä se pitää lähteä se toiminta. Se on vaan helppo ulkopuolisten sanoa, että ota itseäsi niskasta kiinni ja mene tutustu ja puhu ihmisten kanssa, jos ei ole koskaan ollut ystäviä tai kavereita, niin ei minulla ole mitään tajua miten toisiin tutustutaan, saati kehitellä keskustelun avauksia.
Ei millään pahalla mutta herää kysymys että mitä sinä sitten tekisit naisen kanssa? Tai mistä haluaisit puhua hänen kanssaan?
Olen välillä itsekin miettinyt tuota kysymystä, siis mitä tekisin naisen kanssa, ihan hyvä ja asiallinen kysymys. Jos nyt suoralta kädeltä sanon, ihan normaaleja arkisia asioita, työstä, harrastuksista, kavereista, sukulaisista, maailmantapahtumista ja elämästä muutenkin haluaisin keskustella, ihan kaikesta mitä vaan tulisi mieleen, siis jos vain pääsisin eroon tästä ujoudesta, eikä pääni olisi tyhjä kun olisi aika tutustua johonkin kiinnostavaan naiseen. Yhteinen harrastuskin löytyisi luultavasti noiden edellämainittujen välimaastosta. Ulkona käynnit kahviloissa ja ravintoloissa pyörähtämiset, lomareissut, yhteiset askareet kotona, ruuanlaitot ja tietenkin hempeilyt keskenämme. Ei mitään sen erikoisempaa, ihan normaalia elämää, en tiedä pitäisikö se sen kummempaa ollakaan.Tämä olisi se minun unelmani, voi olla jonkun mielestä liian tylsän arkinen, mutta ei minulle.
Olen viimeisen kuukauden ajan tsempannut itseäni naisiin tutustumisessa. Olen yrittänyt olla tukena yhdelle tutulle naiselle hänen parisuhteensa kaaduttua ja toiseen olen yrittänyt tutustua. Molemmat tilanteet ovat haastavia jopa pelottavia. Tässä ensimmäisessä tapauksessa en tiedä mikä on pielessä, mutta aistin, ettei kyseinen nainen halua olla läheisemmässä ystävyyssuhteessa kanssani, sen verran välimatkaa hän minuun pitää, vaikka en ole missään vaiheessa ehdotellut mitään muuta kuin ystävyyttä. Seuraavassa tapuksessa toinen ahdistuu siitä, kun kiinnostukseni häntä kohtaan kuulemma "paistaa" kilometrienkin päähän. Saisin luvan kuulemma hillitä itseäni, ihan kuin tuon perusteella säätäisin itseäni pakastimen lailla kylmemmälle. En minä ole mikään kone, joka napista panamalla säätelee tunteitaan, jos olen jostain kiinnostunut, niin tottakai se minusta näkyy. Tuntuu kuin olisin norsu posliinikaupassa, yrittäessään tutustua naisiin, aina menee pieleen ja he vain ahdistuvat kiinnostuksestani heihin, masentaa ja sydän on TAAS ties kuinka monen kerran jälkeen pakahtua. Tiedän sen, jos en yritä edes, ei sekään ole oikein itseäni kohtaan, mutta nähtävästi liikakin yrittäminen on nähtävästi pahasta. Kun olis vaan syntynyt henkisesti vammaiseksi, niin ei surisi mitään tätä yksinäisyyttä. En haluaisi menettää toivoani itseni suhteen, mutta kun ei minulle ole jäänyt oikeita pelimerkkejä sosiaalisella puolella, niin pahalta näyttää.
Päivitämpä taas tapahtumiani. Olen tässä jo sisukkaasti yrittänyt parantaa naisystävän saantia itselleni. Ei se vaan ota onnistuakseen. Pakkeja satelee, kun vähänkin yritän ja ihan perusnormaalin näköisiltä naisilta, ei mitään mallin tai missin näköisiä. Viimeksi kaksi naista poisti profiilinsa nettitreffipalstalta, vain kun yritin tutustua heihin. En kirjoitellut mitään törkeyksiä tai ehdotellut mitään hävytöntä, ilmeisesti he vain ahdistuivat yrityksistäni, katsoivat vain helpommaksi poistaa profiilinsa. Masentaa ja ahdistaa, alan olla jo sen ikäinen, ettei minulla enää ole mitään mahdollisuuksia, miksi minusta ei vaan pidetä? Mitä minä olen tehnyt niin väärin, että saan kulkea lopun elämääni synkässä yksinäisyydessäni? En tiedä, elämä on vain paskaakin paskempaa, ei se enää ole elämisenkään arvoista.
Mikä siinä on, että joillekin sen seurustelukumppanin löytyminen on niin helppa? Ei heidän tarvitse nähdä kummoistakaan vaivaa saada joku rinnalleen ja sitten olemme me, joille sen ensimmäisenkin saaminen on tuskaisen vaikeaa tai jopa mahdotonta. Nähtävästi evoluutio poistaa rankalla kädellä meitä heikompia joukostaan ja pitää ihmisrodun kehityksen jalostumista vahvimpien oikeutena.
Sanon että itsetuntoon/minäkuvaan/iteskunnioitukseen ei auta lääkkeet eikä terapiakaan, eikä hypnoosi vaikka tuhat kertaa toistettaisiin, eikä mikään muu kuin se, että itse ottaa ja alkaa harjoittamaan itsekuria. Esim. run**aa vain kerran viikossa tai harvemmin, tulet huomaamaan eroja.
Sanoit että miksi joillakin on jotain ja joillakin ei? Voi olla niin että esim. työpaikalla joku joka ei osaa mitään yhtä hyvin kuin sinä, ei tee mitään kunnolla, ja sinullekin on sanottu että sinä ansaitsisit vaikka ylennyksen tms. niin voi olla että silti se toinen tyyppi saa ylennyksen ja siitä tulee pomosi. Se on ihan tavallista maailmassa, ei siitä kannata olla katkera vanhuudenpäiviin asti.
Kaikki ei tosiaankaan tunnu menevän niin kuin itse suunnittelee. Minulla ei ainakaan ole mennyt, kaikki mitä yleensä tulee on Jotain Ihan Muuta. Ehkäpä Jumala sillä opettaa..
Et vaikuta kuitenkaan idiootilta. Uskon että löydät jonkun kivan tytsyn joku päivä. Älä ota ressiä, sydän hakkaa, sydän hakkaa.
Viimeisen 20 vuoden ajan muut on sanoneet juuri tuon, etten hätäile, kyllä sinä vielä jonkun löydät, aika vaikea uskoa enää. Hyväähän kaikki tarkoittavat ja olen iloinen siitä, mutta kun on näin pitkään ollut yksin niin ei näihin minun ongelmiini ja pinttyneisiin yksineläjän tapoihin ole yksinkertaisia tai helppoja vastauksia. Joka kerta torjutuksi tuleminen tuntuu vain entistä kirvelevämmältä ja vaikken haluaisikaan näyttää tai olla epätoivoinen, niin kyllä minä olen. Tiedän että se vain pahentaa mahdollisuuksiani naismarkkinoilla, mutta jatkuvat pakit tekevät siitä lumipalloefektin ja lopputulos ei ole nätti.
Jokainen ihminen on yksinäinen riippumatta siitä onko hänellä ystäviä tai puolisoa.
Elämä on typerää. Jos et ala seuraamaan Jeesusta tai ryhdy patologiseksi psykopaatiksi niin kärsit.
Mikset siis ala hoitamaan itseäsi.
Siivoa ja tee itsesi olo mahd.mukavaksi askel askeleelta.
Lähesty aina naisia tunsit itsesi miten huonoksi tahansa. Pakit ei ole mikään rangaistus, ethän sinäkään voi suostua joka naisen pyyntöön.
Olen nuori jäbä, mutta tuo naisen puute, vaikka se olisi vaik kuukauden tai viikon mittainen niin tuntuu aina yhtä pahalta ja oksettavalta. Uskoisin että tuossa iässä se on jo henkeä salpaavaa. On se tässäkin iässä. MItä väliä silloin on millään? Ala lähestymään varteenotettavia naisia, sinulla ei ole mitään menetettävää. Valehtele heille ja manipuloi. Ryhdy vaikka psykopaatiksi. Älä ota mitään vakavasti.
tarvitset ystävän, mies ystävän jonka kanssa lähteä jonnekin,, kun menet toisen kanssa joka olisi puheliaampi , voit itsekin illan mittaan baareissa kun käyt päästä juttusille. kokeile. vaikka sinulla ei heti tärppää ja et heti pääse juttusille, mitä siitä saat viettää mukavaa iltaa ystävän kanssa, älä siis ota epäonnistumisina sitä ettet pääse juttusille tai jos joku ei halua katsella sinua sen pidempää, sinä voit katsella, ihmisillä on monia syitä miksi eivät halua että kontaktia otetaan, mitkä ei millään tavoin liity kenenkään ulkonäköön, ja myös käy baareissa naisia jotka pitäisivät kohteliaisuutena sinun osoittamaa huomiota, joille ei usein tule juttelemaan kukaan. baareissa ei tarvitse ottaa epäonnistumisena pakkeja tai että joku ei juttele. voit vain yrittää uudestaan, uudestaan ja uudestaan, baareissa ja varsinkin yökerhoissa ihmiset ovat juhlmassa yleensä porukalla tai kaverin kanssa, ja silti monikaan ei edes kylän mahtisonni onnistu saamaan seuraa,, koska joskus sattumanvaraisesta tuurista riippuen naiset joita hän siellä kohtaa eivät ole juttutuulella tai muuten eivät lähde mukaan, ero on kuitenkin asenteessa, tämä mahtisonni ei ota epäonnistumisina näitä pakkeja, van yrityksinä jotka meni nyt pieleen ja ensi kerralla sitten taas onnistaa, tai jos ei sitten niin jossain vaiheessa kuitenkin.. niin ja hanki joku miehisyyttäsi korostava harrastus vaikka karate, tai muu, ja nauti elämästä täytä päiväsi ja viikkosi asioillas jotka tuottavat hyvää mieltä.. moni hyväkin yksilö on pettynyt monta kertaa ja voin sanoa ettei ole kauneudesta kiinni, johonkin aina juttu kaatuu, moni on sinun ikäisenä kokenut jo paljon pettymyksia toisesta osapuolesta, ne eivät ole riippuvaisia ulkonäöstä, rahasta tai muusta, ne vain ovat, vaikka olisi miten komea tai kaunis se ei takaa sitä että suhteessa menee hyvin, monet kauniit ihmisetkin ovat yksin. monet nin sanotusti rumat ihmiset seurustelevat, tiedän tämän sillä minulla on paljon erilaisia ihmisiä joihin olen saanut tutustua, ja puhelahjoja voit harjoitella vöhitellen muaalla niin että etsit helpoimman vaihtoehdon, vaikka mummelin tai papparaisen bussipysäkiltä ja sanot muutasman sanan säästä ja etenet hiljaa eteenpäin kuka olisi asteikolla seuraava?, kaupan kassa jolle sanot jotain muuta kuin kiitos.. seuraavaksi taas eteenpäin ja baarissa esimerkiksi voit harjoitella samaa, etsit jonkun joka näyttää yksinäiseltä tarkkailet vähän aikaa odottaako hän siinä ketään vai onko hän tullut yksin,, kysyt saako istua seuraan,,´ja seuraavalla kerralla taas joku muu, mutta älä ota torjumisia epäonnistumisina, olet vain onnistunut koska olet rohkaissut ítseäsi, ja mennyt, kaikki se on eteenpäin, puhuminen ja kontaktin ottaminen, parasta nuissa harjoituksissa on että voit itse säädellä nuita harjjoituksia kun sinusdta tuntuu erttä nyt olen valmis yrittämään, voit yrittää, ja jos ei tunnu siltä, niin voit valita vaikka jonkin näistä: saada hetkeksi katsekontakti johonkuhun, tai muutama sananen baarimikon tai kaupan kassan kanssa, kehottaisin sinua etsimään paljon ystäviä itsellesi, niistä saat iloa elämään, ja ystävien kautta voit tavata/tutustua lisää naisia..
Päivitämpä näitä kuulumisiani yksinäisyyden saraltani. Olen joulukuusta lähtien lisännyt aktiivisuuttani naisia kohtaan, niin reaalielämässä, kuin täällä netissäkin. Netissä sain useita takapakkeja, mutta sitten joulukuun puolenvälin jälkeen tärppäsi. Näin jälkeenpäin en voi kuin katkeruudella muistella noita hetkiä, olin hölmö ja idioottimaisen sinisilmäinen kun lopulta luotin tähän naiseen (jos se loppujen lopuksi olikaan nainen ruudun toisella puolen). Yhteydenpito oli säännöllistä, useita kertoja viikossa, tutustuimme toisiimme ja lähettelimme kuvia toisistamme, aloimme siis lopulta kiinnostua ja kiintyä toisiimme - tai niin ainakin luulin. Vaikka olinkin asettanut itselleni tietyt varosignaalit, tietyistä ehdotuksista tai pyynnöistä, en osannut nähdä niitä ennen kuin oli liian myöhäistä, tässä puhun siis rahasta ja siitä kuinka oikealla ajoituksella saadaan kuka tahansa pyörtämään omat vakaumuksensa. Menetin hyvän summan rahaa, mutta pahinta oli luottamuksen menettäminen. En nyt koe luottavani yhteenkään naiseen, epäilen tuon tapauksen jälkeen jokaista, enkä enää varsinkaan luota omaan harkintakykyynikään naisten suhteen. Meitä hölmöjä, epätoivoisia yksineläjämiehiä on helppo kavalien ja petollisten naisten käyttää hyväkseen, he näkevät ja nyt netissä lukevat ja valikoivat, kuka on tarpeeksi yksinkertainen ja vedätettävissä oleva, jotta kyseistä miestä voidaan käyttää mielensä mukaisesti hyväkseen. Varoitan vakavasti teitä kohtalotoverit, yrittäkää etsiä seurustelukumppania reaalimaailmasta, jotta näette silmätysten, silloin voitte arvioida onko toinen tosissaan vai haluaako vain käyttää teitä hyväkseen. Se on vain niin, että ei meille kaikille tule koskaan olemaan sitä "oikeaa", ja vaikka jotkut meistä kovasti yrittävätkin, niin yksin me tulemme lopulta jäämään, se vaan on pakko hyväksyä, vaikka sydän vuotaakin katkerasti verta. Enää en usko rakkauteen ja yhdessä oloon, ne ovat vain satujen mielikuvituksen tuotetta, eivät todellisuutta - eivät ainakaan minulle.
Woihan winde ! Kun elämä on paradoksi, niin vaikka on joskus löytänyt sen "oikean" ja kiinnittänyt itsensä häneen papin amenella, niin kuinka ollakaan, parisuhteessakin voi olla yksin kuin kirkon rotta. Vuodet kasvattavat ja muuttavat meitä kaikkia, oikeasta voikin loppujen lopuksi tulla se kaikkein väärin. Mutta toisaalta; ilman häntä meikästä ei olisi kai tullut tällaista.
Sulle antaisin neuvoksi tällä kokemuksella: unohda hetkeksi yksinäisyys, parinhaku, hyväksikäytöt, toivottomuus ... ja keksi, etsi, hae itsellesi sellainen asia, ajankulu, työ, harrastus ... jota tehdessä unohdat kaiken muun maailman. Kehity siinä jutussa, tule hyväksi, asiantuntijaksi, se kasvattaa itsetuntoasi ja omanarvontuntoasi ja alat nähdä itsesi toisenlaisin, arvostavammin silmin.
'Rakkaus' on vähän sellainen yliarvostettu juttu, sitä 'oikeaa' ei ole olemassakaan. On vain erilaisia persoonia etsimässä omaa elämäänsä, onneaan ja kohtaloaan, yrittämässä ja koettamassa. Pitää panostaa hyviin ihmissuhteisiin, välittää toisista, antaa arvoa ja ymmärtää heitä kaikkine virheineenkin.
Jos ulkonäkö ja / tai -muotoasiat eivät mielestäsi ole kondiksessa niin ylös, ulos ja lenkille. Ja ruokalautaselle oikeaa, hyvää perusruokaa ja kaikki muu turhan mussutus pois. Oli kyseessä ulkoiset / fyysiset tai ihmismielen sisäiset / psyyken jutut, niin sinä itse olet se, joka tekee päätökset ja valinnat omassa elämässäsi ja niitten valintojen tuloksena on sitten sitä tai tätä, se mitä valitsit.
Todellista täällä maan päällä on vain se, mitä ja miten itse näet, koet, tajuat, ymmärrät ... Siksi kannattaa tehdä omasta todellisuudestaan mahdollisimman hyvää ja antoisaa: olet sitä mitä syöt ja olet sellainen, kuin omat ajatuksesi ovat.
Moikka
Luin kaikki kirjoituksesi läpi, kyllä meni aikaa. Kirjoitat ajatuksella, käytät rikkaita ilmaisuja ja teksti on virheetöntä...tulee kuva älykkäästä ihmisestä.
Mitään ihmelääkkeitä ei tähän hommaan ole, mutta jotakin:
- koveta sydäntäsi, heitä epäonnistumiset taaksesi
- enemmän tai vähemmän jokainen ikäisesi yksinelävä mies tuntee itsensä oudoksi, älä pidä itseäsi poikkeuksena
- suhtaudu kylmästi naisen lähestymiseen. Laske lähestymisyrityksesi illan ajalta - tärkeintä on määrä, ei laatu.
- käy lavatansseissa. En sano, että tärppää, mutta kokemus on aivan erilainen kuin kapakoissa. Mieti tansseihin joku slogani valmiiksi, vaikka että "meikäläinen on veroasiantuntija eikä mikään tanssija, varoitan"
Go on!
Yx kohta on huva: "... heitä epäonnistumiset taaksesi", tai ainakin melkein. Sydäntä ei pidä kovettaa mutta mielen puoli pitää sillä lailla, että ei lannistu kaikista epäonnistumisista. Niistä pitää osata ottaa opiksi tulevia varten, niistä pitää osata tehrä voimavaroja, kokemuksia, jotka kasvattavat.
Mikä h-n ohje on; "suhtaudu kylmästi naisen lähestymiseen" ? Sä et ole kirjoittanut tätä tosissasi, taidat kuulua niihin, jotka ovat kovettaneet sydämen ja se vaikuttaa jo mieleenkin.
Lavatanssit on kyllä hyvä idea mutta "sloganeita" tanssivat tyttelit eivät kaipaa vaan hyvää tanssitaitoa ja aitoa, empaattista, mukavaa tanssittajaseuraa.
"suhtaudu kylmästi naisen lähestymiseen" - ainakin niin kuin minä sen ymmärrän. Älä suhtaudu siihen lähestymiseen kuin viimeiseen oljenkorteen. Jos ei tärpää niin kokeile seuraavaa äläkä jää märehtimään epäonnistumisia.
Jooo, tooosi 'hyvän ystävän' neuvo. Yksikään nainen ei lähesty "kylmästi suhtautuvaa" kaveria. En ma ainakaan. Eikä kukaan lähesty muakaan kun ilme on nyrpeä ja nenä pystyssä tai leuka alaviistoon. Mutta iloista, hymyilevää, kirkas- ja vilkkusilmäistä naisimmeistä harva ohittaa huomaamatta / huomioimatta.
Meinasin kylmällä suhtautumisella sitä että 90% yrittämisestä menee kuitenkin hukkaan, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö kannattaisi mennä taas eteenpäin. Ja pettymys ei saa näkyä naamalta!
Homma on vähän niinkuin myyntimetodiikkaa, kontakteissa määrä on tärkeämpää kuin laatu - joka aikanaan tulee määrän myötä. Asiakkaalta pakit saava myyjä ei koskaan näytä pettymystään vaan suorastaan ilahtuu ja pohjustaa samalla seuraavaa tapaamista.
"- koveta sydäntäsi, heitä epäonnistumiset taaksesi
- suhtaudu kylmästi naisen lähestymiseen. Laske lähestymisyrityksesi illan ajalta - tärkeintä on määrä, ei laatu. "
Näissä on hyvä ajatus taustalla. Ap:lle: Jos pakkeja tulee illan mittaan, niin niistä ei pidä välittää, niiden ei pidä antaa vaikuttaa toimintaan. Eivät ne naiset anna pakkeja sinulle itsellesi, vaan sille minimaalisen lyhyenä aikana saadulle vaikutelmalle sinusta. Et sinäkään niistä naisista juuri mitään tiedä, ja monet heistä ovat joko varattuja tai pinnallisia mulkvisteja. Miksi siis ottaa noita tilanteita vakavasti? Kun teet aloitteita, älä odota mitään muuta kuin ehkä mielenkiintoista keskustelua, siinä samalla opit juttelemaan luontevammin jne. Ole kuitenkin valmis viemään juttua eteenpäin.
Riittävästi lähestymisiä pitää tehdä, muuten on pienempi todennäköisyys löytää niitä itsen kanssa luonteeltaan yhteensopivia naisia. Naisten ulkonäöstä on hyvä opetella arvioimaan luonnetta. Esim. jos nainen näyttää huumorintajuttomalta diivalta, miksi mennä juttelemaan hänelle?
Vaikuttaisi myös siltä, että sinun kannattaa hankkia kiinnostuksen kohteita, joista riittää juteltavaa. Niiden ei kaikkien kannata olla puhtaita äijäharrastuksia, vaan jotain sellaistakin, josta voi jutella naisten kanssa.
Muuten melko samanlainen tilanne mutta en ole lihava enkä köyhä.
Enkä ole syönyt masennuslääkkeitä tai käynyt terapeutilla.
Meitä luusereita on monenlaisia. :)
Vaput on minulle vuodenajoista pahimmat, tänään oli 34:s syntymäpäiväni. En ole enää kymmeniin vuosiin antanut mitään arvoa merkkipäivälleni, se on kuin pisto sydämmessäni tajutessa taas yhden vuoden elämästäni painuneen menneisyyteen. Vaikka sukulaiset onnittelevat ja soittelevat en vaan osaa iloita onnitteluista ja muistakaan muistamisista, haluaisin vain painua maan alle ja unohtaa koko päivän, tämä on itsekästä ja lapsellista käytöstä - tiedän sen, mutta tunnen olevani vain umpikujassa elämäni suhteen. Elämäni on vain suorittamista, työssä harrastuksissa, en osaa ottaa rennosti ja jos yritänkin- kuten tänäkin viikonloppuna, masennun kun tajuan kuinka yksinäistä elämäni onkaan, ei ystäviä, ei kavereita, ei seurustelukumppania, ei mitään. Tämän ikäisenä monella on jo perheet, lapset, asunnot, ne perusjutut, työpaikallanikin vähän väliä joku kymmenenkin vuotta minua nuorempi nainen pamahtaa paksuksi säteillen odottavan äidin intoa, en voi kieltää olevani kateellinen heille, heidän onnestaan, tietäen, ettei minulle moista onnea tule tapahtumaan. Moni voisi ehkä sanoa, ettei kannata olla kateellinen, kun en todellisuudessa tiedä kuinka raskasta se lapsiperheen arki todellisuudessa on. Antaisin mitä vain nähdessäni oman lapseni tapittavan itseäni viattomilla silmillään sylissäni, tuollaiset hetket korvaisivat ne vaikeammatkin ajat ja nähdessä oman jälkikasvun kehittyvän ja innostuvan pienistä asioista, lapsen iloinen nauru leikin tiimellyksessä ja se huuto "isi", sulattaisi minut, mutta kuten sanoin, olen kokenut jo niin paljon vastoinkäymisiä, katkeroitunut ja kyynistynyt etten saa kokea tuota unelmaani, minkäs teet, sydäntäni vaan särkee, olen vaan saanut tarpeekseni tästä kaikesta.
No woi helweette, oma syysi, asennevamma. Ota ihtiäs niskasta kiii ja ryhdistäydy, lakkaa valittamasta ja vollottamasta ja tee asioille jotain. Ohjeita on sivu pullollaan.
Se on hyvä sieltä ruudun toiselta puolen nenänvartta pitkin katsoa ja ylenkatsoa toisen ongelmia, ihan kuin niihin olisi kaupan hyllyltä haettavissa ratkaisut. Ilmeisesti et ole pahemmin kärsinyt huonosta itsetunnosta ja masennuksesta, joiden kurissa pitäminen vaatii niin perkeleellisen paljon työtä. Moni meistä itsetunto-ongelmaisista tekee hartiavoimin töitä saavuttaakseen sen pienen onnen, johon moni sinunlaisesi näsäviisas, ei tarvitse kummoisiakaan eväitä, joten lakkaa arvostelemasta asioita joista et ymmärrä näköjään mitään!
Otit sitten kurjuuden kuninkaan roolin, onnea! Hirveätä paskaa!
Tasan millään muulla et pääse eteenpäin kuin TEKEMÄLLÄ asioita. Viekkaana toimiheilönä osaat laatia "to do" listan, johon voit laittaa tekemättömiä asioita ja ruksia niitä sitten yksi kerrallaan pois.
Tässä on sedältä vielä muutama neuvo:
- lue se Tommy Hellstenin kirja
- laihduta
- aja pää paljaaksi
- rusketu
- kasvata parta
- syö purkkaa, vaikutat rennommalta
- hanki kurkkutauti tai kankkunen; käheän äänen avulla voi peittää epävarmuuttaan
Ja älä harrasta itsetutkiskelua, menee hukkaan sekin!
No luitko ylempää vastauksen nimeltä Muutosvoimaa, kommentoinut et. Sinulla on huono itsetunto ja masennus kun sinä haluat pitää niistä kiinni, et tee mitään, että pääsisit niistä eroon. Paitsi valitat. Onnen eteen ei tarvitse tehdä "hartiavoimin töitä", onni tulee ihan issekseen kun on oikea asenne korvien välissä. Mutta sinä et uskalla muuttua, se on pelottavaa kun ei tiedä, mitä sitten ...
Totta, mun 'masennukset' ovat olleet helppoja, mutta se johtuu luonteesta, tämän sinnikkäämpää sissiä et löydä. Itsetunto-ongelmista olen kärsinyt myös ja vieläkin ottaa joskus koville luottaa ihteensä, mutta sinnikkyydellä asia hoitunee jatkossakin.
En "ylenkatsele nenänvartta pitkin" ketään enkä mitään. Mutta tämä sivullinen sinun tekstiäsi kyllä kertoo, mikä on ongelmasi nimi, ja kun se en ole minä, niin käväisepä peilin edessä seisomassa.