Ei voi. Kyseessä ei ole vain tämä yksittäinen torjutuksi tuleminen. Kyse on seurustelusuhteideni yleisestä kaavasta, siitä miten aina käy.
Tapaan miehen, ihastutaan, aletaan viettää aikaa yhdessä, ollaan yhdessä pidempään (2 vuotta) tai vähemmän pitkään (muutamia kuukausia), mutta lopulta jotain menee pieleen. Kun olen itse ihastunut ja kerron ihastuksestani mies on että "katsotaan nyt, eihän me vielä tunneta". Ja sitten kun on vähän ajan päästä puhe tunteista niin "kyllä mä susta tykkään mutta en rakasta sua". Odotellaan ja edelleen "kyllä mä susta tykkään".
Onko vika vain mussa, mua ei voi rakastaa? Naista ei voi rakastaa?
No en suinkaan ole niin epäonnistunut etteikö mulla koskaan olisi sanottu noita maagisia sanoja. Onhan ne sanottu, mutta itseasiassa vain tilanteissa joissa on ollut selvää, että minä en miestä rakasta. Epätoivoiset ihailijat "rakastavat". Kauhea poikaystävä, joka on vihdoinkin oivaltanut että kyseisenlainen käytös johtaa siihen että jätän hänet, "rakastaa" nyt palavasti.
Miehet käyttävät kanssani näitä "mä rakastan sua"-sanoja vain epätoivoisessa tilanteessa saadakseen tahtonsa läpi. Mutta silloin kun välillämme on lämmin ja välittävä seurustelusuhde jossa kaikki menee hyvin, on turha kuulla mieheltä mitään kiintymyksen sanoja. Mitä helvettiä tämä on olevinaan?! Tahtoisinpa vaan tietää.
Tapaan miehen, ihastutaan, aletaan viettää aikaa yhdessä, ollaan yhdessä pidempään (2 vuotta) tai vähemmän pitkään (muutamia kuukausia), mutta lopulta jotain menee pieleen. Kun olen itse ihastunut ja kerron ihastuksestani mies on että "katsotaan nyt, eihän me vielä tunneta". Ja sitten kun on vähän ajan päästä puhe tunteista niin "kyllä mä susta tykkään mutta en rakasta sua". Odotellaan ja edelleen "kyllä mä susta tykkään".
Onko vika vain mussa, mua ei voi rakastaa? Naista ei voi rakastaa?
No en suinkaan ole niin epäonnistunut etteikö mulla koskaan olisi sanottu noita maagisia sanoja. Onhan ne sanottu, mutta itseasiassa vain tilanteissa joissa on ollut selvää, että minä en miestä rakasta. Epätoivoiset ihailijat "rakastavat". Kauhea poikaystävä, joka on vihdoinkin oivaltanut että kyseisenlainen käytös johtaa siihen että jätän hänet, "rakastaa" nyt palavasti.
Miehet käyttävät kanssani näitä "mä rakastan sua"-sanoja vain epätoivoisessa tilanteessa saadakseen tahtonsa läpi. Mutta silloin kun välillämme on lämmin ja välittävä seurustelusuhde jossa kaikki menee hyvin, on turha kuulla mieheltä mitään kiintymyksen sanoja. Mitä helvettiä tämä on olevinaan?! Tahtoisinpa vaan tietää.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sanon lyhyesti ja ytimekkäästi.
Älä anna sille sitä pillua ennenkuin pappi on sanonut sen aamenensa, niin mössötykset loppuu siihen, mutta tässä sitä sitten nähdään, kun heti ollaan petissä meuhaamassa, niin onhan se selvää, että se mies ei tule koskaan arvostamaan sellaista naista.USKOKAA JO!
Terveisin Pokkis
Itselläni on vähän sellainen tunne, että rakkaus on käsitteenä mystifioitu ja fantasioitu. Disneyn leffat, romanttinen kirjallisuus. Se teinimäinen tunnesekamelska, jossa yhdistyy mm. himo, menettämisen pelko ja hyväksytyksi tulemisen tarve, on tarpeeksi voimakas vaikutin jotta sitä viitsii kutsua niin isolla sanalla kuin rakkaus. Koska sitähän rakkauden pitääkin olla, toitottavat kaikki tuutit: ylivoimainen tunne, joka sumentaa järjen.
Siispä jos joku sanojensa mukaan tykkää sinusta, niin ehkä olisi syytä tyytyä siihen. Ehkä käytätte vain eri sanoja, vaikka tunteenne ovat suht samanlaisia? Kummalla on enemmän väliä, sillä miten toimii ja tunteensa osoittaa vai sillä miksi sitä tunnetta nimittää? Voisi olla parempi jos vain katsoisit miten se mies sitä 'tykkäämistään' osoittaa etkä niinkään takertuisi yhteen sanaan.
Olen mies ja olen huomannut sanovani "minä rakastan sinua"-lauseen joskus vasta kun suhde on tuhoontuomittu. Eli siis epätoivoisessa tilanteessa. Ja myöhemmin olen ajatellut, että ehkä en sitä tarkoittanutkaan.
Nyt en ole sanonut noita sanoja pian kolmeen vuoteen, vaikka olen kyllä seurustellut. Tällä hetkellä minulla on vakituinen fuckbuddy, eli en seurustele, mutta niin. Hän on ystäväni ja seksikumppanini, mutta en näe syytä viedä asiaa pidemmälle. Ikävää, mutta hyväksi havaittu tapa.
Katsos kärjistäen. Miehelle kun antaa seksiä, mies laittaa sulan hattuun ja thats it.
Naiselle kun antaa tunteita, nainen laittaa sulan hattuun ja ja thats it.
Monet naiset ovat olleet kanssani siihen asti kun olen rakastunut heihin. Sitten se on naisen mielestä se mission complite ja minut voi jättää. Naiset tykkäävät salaperäisistä miehistä joista pitää tapella ja joita pitää arvuutella että mitä siellä mielessä liikkuu. Kun avoimuus alkaa (eli tunteiden paljastaminen) homma menee läskiksi.
ELI NAISIA EI _KANNATA_ RAKASTAA, jos tekee mieli olla naisen kanssa.
Kuitenkin on tämä joskus onnistunut. Ensimmäiset suhteeni olivat suht pitkiä ja siinä rakastettiin puolelta toisin. Ehkä se on vaan siten, että ainoastaan teini-ikäiset osaavat olla vilipittömiä.
En muuten ymmärrä sitä että naiset etsivät vanhempaa miestä ja muka toivovat jotain herkkää romaanttiikkoa. Ei se vaan mene näin. Joka päivä romaanttiset piirteeni ja herkkyyteni vain katoaa. Tiedän olevani täysin tunne kylmä jo muutaman vuoden päästä. Nuorempana olisin enemmän nähnyt vaivaa rakkauden tähden. Nykyään vain olen oivaltanut, että mitä enemmän rakentaa, sitä suuremmalla intohimolla nainen tuhoaa. Siksi en näe vaivaa.
Toivottavasti edes jotenkin valaisi asiaa.
viime tapauksessani kaikki alkoi menemään päin persettä heti kun kerroin tytölle tunteistani ja sanoin kuinka rakastunut olin ja olen yhä vaikka jutusta on jo kuukausia. eli näköjään parempi olla hiljaa..,
kaikki tommoset "minä rakastan sinua" ja muut vastaavat. itse osoitan mieluummin välittämisen teoilla, jollain konkreettisella, enkä tyhjillä sanoilla.
rakastaa, mutta se on kovaa hommaa mihin ei pikkupojista ole.
"Rakkaus" nyt ei käsitteenä tarkoita yhtään mitään.
Tai se voi tarkoittaa eri ihmisille hyvin erilaisia asioita.
Olethan itsekin käyttänyt "mä rakastan sua" ilmauksia vain välineenä saadaksesi mieheltä jotain (=tiukempaa sitoutumista kuin mihin mies on ollut halukas sillä hetkellä). Että turha tsiisustella asialla.
Niin kuin jo osittain sanottu, naiselle kannattaa sanoa rakkaudestaan vasta sitten, kun nainen on sanonut sen itse. Eikä välttämättä sittenkään. Muuten mies saattaa vaikuttaa liian lussulta, "roikkujalta". Tärkeintä on toimiva parisuhde, eikä sanahelinä. Mittaatko suhteesi tasoa yhden fraasin sanomisella tai sanomattomuudella, vai sillä mitä siinä joka päivä tapahtuu?
Platon ja kumppanithan asiaa aikanaan pohtivat, ja totesivat, että todellinen rakkaus voi syntyä vain miesten välille. Naisia sitten käytetään vain lisääntymiseen. Liekö moiseen johtopäätökseen päädytty ihan vain siksi, että tykkäsivät oikeasti enemmän nuorista pojista, vai kenties siksi, etteivät päässeet naisten kanssa ollenkaan samalle tasolle näissä rakkauskeskusteluissa?
Itse en kyllä kenellekään ihan heppoisin perustein kertoisi rakastavani häntä. Eikös koko lausahdus ole aika inhottava, jos se ei ole totta ja sanon sen vain siksi, että niin haluat? Mulle ainakin koko sana rakkaus on täynnä mystiikkaa ja tuon lausuttuani jäisi joka tapauksessa "mihinkähän nyt tuli sitouduttua" -olo.
Jos sulla on lämmin ja välittävä suhde, mihin niitä sanoja oikeastaan tarvitaan?
Kuka helvetti jaksaa lukea edelleen vanhoja kreikkalaisia homoja ja heidän tarinointejaan?
Mutta se että tällöin saisi mitään tarvitsemaansa takaisinpäin (kuten toisen ponnisteluja itseä kohti) on ihan turha odottaa.
Saako mies joka ei ole täydellinen vaan on heikko ja pystyy sortumaan ellei saa kannustusta rakastaa naista? Saanko rakastaa virheineni? Saanko minäkin joskus kuulla että minulla ja tunteillani on arvoa ja niitä tunteita kannattaa tuntea?
Kyllä minä rakastan naista. Olen tehnyt sitä jo 2 vuotta kaukaa - olematta yhteydessä häneen. Tutustuin häneen ja tapasin hänet useita kertoja. Osoitin että minulla on tunteita. Hajosin kun hän ei mitenkään osoittanut (suoraan) että minulla olisi merkitystä tai kannustanut jatkamaan. Päinvastoin - hän aina epäili. En kestänyt sitä lopulta. Jätin ottamatta yhteyttä - toivoin että hän ottaisi minuun yhteyttä ja sanoisi että hänellä on ollut edes ikävä. Ihan mitä tahansa.
Mitään ei kuulunut. Hän ei edes yrittänyt pyrkiä minua kohti. Oli vain kuin kivi. Jatkoin matkaa, tunteet eivät vain kuolleet. En pysty osoittamaan niitä hänelle, en pysty luopumaan rakkaudestani. Olen yrittänyt tavata toisia naisia ja suhteeni kaatuvat nimenomaan ikävään. Kaipaan häntä.
Miksi te naiset kohtelette rakastavaa miestä kuin paskaa? MIksette edes vaivaidu sanomaan että "Tuhlaat tunteitasi minuun, en halua olla kanssasi" tai jotain? Tiedän että olen virheellinen ja tuossakin suhteessa mokasin asioita. Niistä olisi voinut vaikka keskustella... mutta mitään sellaista ei koskaan tehty. Yritin siitäkin puhua mutta taas - "Minut kuoliaaksi vaiettiin".
Voin sanoa reilusti nyt että tunteeni ovat sekaisin, ne ovat hajallaan, niitä on väheksytty ja lopukattu ilman että niitä on kuitenkaan suoranaisesti tapettu. Olen äärimmäisen arka tuntemaan ja osoittamaan mitään tunteita tai luottamaan siihen että naiset ottaisivat tunteitani edes vastaan tai että niitä tai minusta piitattaisiin paskankaan vertaa. En tajua naisia ja heidän tunne... kylmyyttään? väheksyntää? erilaisuutta? odotuksia? ... joten onko ihme etten tuo omia tunteitani julki lainkaan helposti ja se vaatii naisesta paljon... tarvin älyttömästi henkilökohtaista huomiota ja kohtaamista pystyäkseni edes luottamaan niin että voin tuntea rauhallisin mielin. Jos alan tuntea ilman mielenrauhaa käy kuin autolle jonka renkaat ovat epätasapainossa... juttu ravistaa itsensä rikki.
Tää ei varmaan vastaa mihinkään oikein kunnolla. Se johtuu siitä etten ole itsekään saanut vastauksia mun kysymyksiin naisilta.
Kuten sanoin: miehet "rakastavat" tilanteissa joissa on selvää, että minä en miestä rakasta. Epätoivoiset ihailijat "rakastavat". Kauhea poikaystävä, joka on vihdoinkin oivaltanut että kyseisenlainen käytös johtaa siihen että jätän hänet, "rakastaa" nyt palavasti. Miehet "rakastavat" vain epätoivoisessa tilanteessa.
Sinullakin tuo rakastamis-juttu liittyy tällaiseen epätoivoiseen tilanteeseen: tapailitte naisen kanssa, ihastuit, et saanut vastarakkautta, olet jäänyt haikailemaan naisen perään. Olen nainen mutta onhan minullekin näitä käynyt, joskus sitä tapailee jotain, ihastuu ja toinen ei sitten tykkääkään eikä ota yhteyttä ja tapailu jää sitten siihen. Siitä pääsee yli usein vasta kun alkaa tapailemaan jotain uutta.
Mutta mua ihmetyttää nimenomaan toi tunnepeli silloin kun ollaan jo suhteessa. Myös ystäväni ovat kertoneet mulle millaista "peliä" rakkaudentunnustukset suhteessa joskus voi olla. Että jos toinen ei sano "mä rakastan sua" niin toisenkaan ei kannata sanoa. Toisaalta ystävättäreni (joka on ollut nyt 2 vuotta poikaystävänsä kanssa) kertoi lopulta kyllästyneensä odottelemaan ja sanoneensa poikakaverilleen nuo sanat: mies ei sanonut takaisin, mutta mitä sitten. Suhde jatkuu normaalisti. Toivoisin että voisin itse olla yhtä vahva. Että jos rakastan, voin sanoa sen ääneen, vaatimatta toista sanomaan samoin, jos suhde muuten on lämmin ja välittävä.
Ihmiset on heikkoja aina jossain suhteessa, ei ole täydellistä rakastajaa ja siksi rakastava ihminen tekee parhaansa epätäydellisesti.
Mulla on rakkaus täynnä solmuja. Aina. Kaikki päin helvettiä menneet suhteet, jättämiset ja myös ihan lapsuuden traumat on tehneet musta perkeleen vaikean. Milloin olen täysin passiivinen, milloin testaan, milloin ylielän tunteeni täysin jne jne jne. En ole löytänyt koskaan stabiilia tilaa - vaan kun tunnen ja rakastan niin se vatkaa itsensä rikki tavalla tai toisella.
Mä tarvin oikeuden mokata ja toimia väärinkin jos mun kanssa aikoo joku tunteitaan jakaa. Vain silloin voin luottaa toiseen tarpeeksi. Mä tarvin mun ongelmat ja mun tarvii tietää kaatuko suhde niihin. Jos se ei kaadu niin sitten kaikki on ok. Sitten voin antaa enemmän kuin vain paketin satunnaista paskaa :-P
Aiemmin kun raportoin, olin suhteessa mieheen, joka kokoajan vänkäsi että "tykkään mutta ei seurustella" niin nyt ollaan siirrytty eteenpäin. Masis "miks et tykkää musta"-minusta on tullut nyt "aargh ihan vitun sama"-minä eli eletään tämän tapailun viimeisiä hetkiä. Mikä kummallisinta, nyt kun olen vihainen, kylmä ja pettynyt, on mies alkanut olemaan lämpimämpi minua kohtaan? Mitä ihmeen peliä tämä nyt on olevinaan? Nytkö tämä taas kääntyy niin että kun olen että "okei mee vaan" niin miehet alkaakin takertua muhun, en tajua.