lopulta pystyn luovuttamaan ja irtautumaan toivottomasta työpaikka-ihastuksestani. Hän oli minulle se kaikki! Kaikenlaista vaikeaakin lupaavasta alusta huolimatta kehittyi sitten välillemme. Surin, ikävöin ja toivoin noin kaksi vuotta, että jokin muuttuisi. Mutta en enää! Aika näköjään tekee "parantavan tehtävänsä" ja voin myös suunnata katseeni ympärilleni. En koe enää, että tuo mies olisi ehdottoman oikea, sielunkumppanini, jota olen hakenut. Olen siis päässyt hitaasti ja kipuillen irti tuosta ajatuksesta. Elämä jatkuu..ihan hyvänä näin.
On se vaan kiva, että
kipuillut sydän
0303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.