Suunnon Training Effect?

Ostin Suunnon T3C-sykemittarin. Ja jaan tässä kokemukseni.

Olen huomannut, että kuudenkin kilometrin lenkin, kun vetäisee reilun 160 keskisykkeellä Training Effect -arvo hipoo vitosta (voimakkaasti kehittävä). Ja tuntuu ihan suht kesyltä jolkottelulta.

Eli olen siis kolmekymppinen 186/78 peruskuntoinen nuori mies. Viidettä kuukautta juossut 2-3 kertaa viikossa 12-30 kilometriä. Reisilihaksissa olen huomannut jo, että lihaksia tosiaan alkaa jo olla. Mitään muuta fysiologista tai psyykkistä mullistavaa ei havaittavissa. Mitä nyt lenkin jälkeen on hetken autuas olo.

Mietin vaan, että pitääkö noita palauttavia lenkkejä sitten oikeasti tällä kunnolla ja ohjelmistolla hissutella puolikävelyä? Vai luulenko olevani paremmassa kunnossa kuin olenkaan. Kympin juoksin lappu rinnassa aikaan 51 minuuttia.
121359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kuulostaa aivan liian kovalta palauttavan lenkin sykkeeltä tuo 160! Riippuu tietysti siitä, mikä on maksimisykkeesi, mutta veikkaisin, että palauttavan lenkin syketaso voisi osua välille 120 - 145. Todellinen maksimisyke kannattaa syöttää mittarin asetuksiin, jonka jälkeen se alkaa tarjota järkevämpiä tuloksia.

Mitä Suunnon Training Effectiin tulee, olen kyllä ihmetellyt samaa kuin sinäkin. Mittari tuntuu kiinnittävän kovasti huomiota sykkeen tasoon, mutta jättää harjoituksen keston miltei täysin huomiotta. Esimerkiksi 40 minuuttia kestävässä kovassa juoksussa voin saada TE tasoksi 5, mutta muutama viikko sitten juostun täysvauhtisen maratonin jälkeen mittari tarjosi TE -arvoksi 3,9.

Mene tiedä millä periaatteella tuo mittari toimii. Laskeeko se kuormitusta pelkästään sydämen kannalta, vai yleistä rasittavuutta/kehittävyyttä? Lenkkihän voi olla monella tapaa kehittävä silloinkin, kun se ei erityisesti kuormita sydäntä (esim. lihasvoima, kestävyys). Viisaammilta jatkokommentteja?

Äänestä
  • Nämähän asiat selviävät kun soittaa Suunnolle, mutta tämä amatöörimäinen palstakohkaaminen on aina jotenkin hauskempaa. Voi keksiä kaikenlaisia (salaliitto)teorioita.

    Lenkki, jolla keskisyke 160 on ainakin mulla tällä hetkellä sellainen vauhti, ettei itse asiassa juuri hengästytä ja lenkki sujuu. Pitänee testata mihin vuodesta 1977 pumppaillut sydän vielä jaksaa maksimissaan. 187 nyt ainakin oli jossain nousussa juuri.

    Meinasin vaan, että se palauttava meininki on sitten mun tapauksessa puolikävelyä.

    Mut joo, TE:hän on vanha keksintö jo 1960-luvulta. Miten sitä sitten tähän Kiinassa valmistettuun vehkeeseen sovelletaan?

    Äänestä

  • Jollain ihan omalla logiikalla tuntuu toimivan juu. 5 kilsan perusjuoksulenkillä saa näköjään menemään huomattavan paljon enemmän kaloreita ja TE:kin on paljon isompi kuin 12 kilsan pidennetyllä lenkillä.

    5 kilsan lenkillä meni tuon mukaan aikaa 28 minuuttia, keskisyke 155 ja 499 kcal ja keskinopeus 10,69 kmh, kun taas 12 kilsan lenkille tuo arpoi 1h11min, keskisyke 175 ja vain 469 kcal keskinopeuden ollessa 10,28 kmh. Ilmeisesti pitkät lenkit ovatkin sitten ihan turhia, kun lyhyellä lenkillä saa noin paljon paremmat tehot irti itsestään. 5 kilsan lenkin TE oli 3.2 ja 12 kilsan TE 1.3. ???

    Äänestä

  • t3c kirjoitti:

    Jollain ihan omalla logiikalla tuntuu toimivan juu. 5 kilsan perusjuoksulenkillä saa näköjään menemään huomattavan paljon enemmän kaloreita ja TE:kin on paljon isompi kuin 12 kilsan pidennetyllä lenkillä.

    Ei oo toiminut oikein, jos tollasia TE lukemia näyttää. Mulla t3 sekoilee välillä siten, ettei se anna TE arvoa eikä kaloreiden kulutusta vaikka sykemittaus toimisikin. Välillä taas ei meinaa löytää sykettä millään tai antaa oikeaa sykettä...tuskinpa paikallaan ollessa syke on 180 tai kovaa vauhtia juostessa 100. Alkanut jo ärsyttää tuo mittarin toimimattomuus, vaikka se on ollut vasta alle 3 vuotta käytössä. Sykevyökin on takuuvaihdettu (Comfort belt).

    Äänestä

  • Suuntis kirjoitti:

    Eipä toimi ei. Nytten ei tule TE-arvoa ollenkaan ja kaloreitaki menee alle 100 tekipä sitten mitä tahansa. Suunto oli sitä mieltä että jos ei patterien vaihdolla tokene, niin sitte takuuhuoltoon. Viimeksi juostessa olin näköjään mittarin mukaan päästellyt 117 kmh. Melkosta kyytiä kyllä semiaktiiville...

    tässä linkki josta voi ilmoittautua yhteistyökumppaniksi eli pääsee kehittämään ohjelmistoa ym

    Äänestä

  • Eihän se mittari saa mitään muuta tietoa kuin sykedataa, joten mikään kaikkitietävä se ei ole. 40 minuutin kova juoksu on muuten ihan varmasti paljon kehittävämpi harjoitus kuin maratonin juoksu.

    Äänestä

  • t3c kirjoitti:

    Jollain ihan omalla logiikalla tuntuu toimivan juu. 5 kilsan perusjuoksulenkillä saa näköjään menemään huomattavan paljon enemmän kaloreita ja TE:kin on paljon isompi kuin 12 kilsan pidennetyllä lenkillä.

    5 kilsan lenkillä meni tuon mukaan aikaa 28 minuuttia, keskisyke 155 ja 499 kcal ja keskinopeus 10,69 kmh, kun taas 12 kilsan lenkille tuo arpoi 1h11min, keskisyke 175 ja vain 469 kcal keskinopeuden ollessa 10,28 kmh. Ilmeisesti pitkät lenkit ovatkin sitten ihan turhia, kun lyhyellä lenkillä saa noin paljon paremmat tehot irti itsestään. 5 kilsan lenkin TE oli 3.2 ja 12 kilsan TE 1.3. ???

    Sinulla on sykemittari sekoillut ja näyttänyt sykkeen sijaan askeltiheyttä (~180) suurimman osan matkasta. En tiedä kykeneekö mittari erottamaan tuon (mittaahan se esim. sykevälivaihtelua), mutta jos pystyy niin se selittäisi tuon alhaisen TE:n.

    Pitkät lenkit voivat toki olla turhia, kuntosi voi hyvin kehittyä paremmin, jos jätät ne vähemmälle ja otat ohjelmaan vasta lähempänä maratonia (jos maratonit edes sinua kiinnostavat).

    Äänestä

Nosta sitä aktiivisuuskerrointa, koska jos se antaa sulle helposti vitosen niin olet varmasti kovemmassa kunnossa kuin kone olettaa. Sehän nostaa sitä alussa hirmuisen hitaasti ihan vaan varmuuden vuoksi, ettei kukaan rasittaisi itseään liikaa.

Noilla juoksumäärillä et tarvitse palauttavia lenkkejä lainkaan, koska lepoopäiviä on ihan nokko.

Kun nuo alkuasetukset on kohdillaan, niin se näyttää ihan järkeviä lukuja ja sitä voi käyttää hyvinkin harjoittelun rakentamisessa apuna, kunhan on jonkin verran omaakin järkeä kuvioissa mukana.

Äänestä

Löysin vuosia vanhan kirjoitukseni, enkä ollut ensin tunnistaa sitä omakseni. Olen nyt kolmen vuoden tauon jälkeen taas alkanut juosta säännöllisesti ja ongelmani tämän keskustelun alkaessa oli selvä. Juoksin niitä vajaan kymmenen kilsan lenkkejä koko ajan samaa vauhtia.

Juokseminen meni ihan hukkaan. Ei samaa toistamalla juoksussa mihinkään kehity.

Nyt kun vaihtelen nopeuksia ja reittejä Training Effect ihan lyömätön juttu. Se pitää kurissa tai antaa luvan piiskata itseään.

Samaten suosittelen vaikka myasics -sivua, jolla voi sunnittela treeniohjelmia.

Helppoa on elämä.

Äänestä

Mistä nään tuon keskisykkeeni t3c mittarissa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

FloydTheBarber kirjoitti:

Ostin Suunnon T3C-sykemittarin. Ja jaan tässä kokemukseni.

Olen huomannut, että kuudenkin kilometrin lenkin, kun vetäisee reilun 160 keskisykkeellä Training Effect -arvo hipoo vitosta (voimakkaasti kehittävä). Ja tuntuu ihan suht kesyltä jolkottelulta.

Eli olen siis kolmekymppinen 186/78 peruskuntoinen nuori mies. Viidettä kuukautta juossut 2-3 kertaa viikossa 12-30 kilometriä. Reisilihaksissa olen huomannut jo, että lihaksia tosiaan alkaa jo olla. Mitään muuta fysiologista tai psyykkistä mullistavaa ei havaittavissa. Mitä nyt lenkin jälkeen on hetken autuas olo.

Mietin vaan, että pitääkö noita palauttavia lenkkejä sitten oikeasti tällä kunnolla ja ohjelmistolla hissutella puolikävelyä? Vai luulenko olevani paremmassa kunnossa kuin olenkaan. Kympin juoksin lappu rinnassa aikaan 51 minuuttia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu