Jos uudesta autosta hajoaa takuuaikana tai vähän myöhemmin esim. jarrun pääsylinteri niin on lähes yhden tekevää onko takuuaikaa jäljellä tai onko takuuaika 1/2 vuotta yli.
Kuluttaja voi olettaa, että esim. Vehon myymien tuotteiden jarrun pääsylinterien tulee kestää ongelmitta esim. vähintään 300000 km tai itse asiassa jopa auton romuttamiseen asti niin silloin takuuajalla ei ole paljonkaan merkitystä esim. 2 vuotta vanhan 50000 km ajetun auton suhteen.
Jos takuuaika on ohi mutta kuluttaja on voinut olettaa osan kestävän em. tavalla kuluttajan tarvitsee maksaa vain saatu hyöty jo ajettujen kilometrien osalta.
Jos. esim. jarrun pääsylinterin vaihto maksaa 1000 e niin em. esimerkkiauton omistajan tulisi maksaa remontista 50000/300000x1000=166 e (Siis jos takuuaika on mennyt umpeen)
Mutta jos kys. pääsylinterissä on tyyppivika, jonka merkkiorganisaatio vuodenvarmasti kokemuksesta tietää, ja autoa on ollut kuluttajan rajoittamattomassa määräaikaishuollossa en itse maksaisi senttiäkään kys. remontista. Heidän olisi pitänyt kertoa kuluttajalle viasta ja kampanjoista (siis jos oire oli huollon aikaan).
Ja lisäksi jos hyvän statuksen valtamerkin valtuutettu huoltoliike kieltäytyy korjaamasta em. tyyppivikaa niin kieltäytymisen sanoma itse asiassa on: "Meidän merkissä pääjarrusylinterin ei voida olettaa kestävän 50000 km enempää"
Kuluttaja voi olettaa, että esim. Vehon myymien tuotteiden jarrun pääsylinterien tulee kestää ongelmitta esim. vähintään 300000 km tai itse asiassa jopa auton romuttamiseen asti niin silloin takuuajalla ei ole paljonkaan merkitystä esim. 2 vuotta vanhan 50000 km ajetun auton suhteen.
Jos takuuaika on ohi mutta kuluttaja on voinut olettaa osan kestävän em. tavalla kuluttajan tarvitsee maksaa vain saatu hyöty jo ajettujen kilometrien osalta.
Jos. esim. jarrun pääsylinterin vaihto maksaa 1000 e niin em. esimerkkiauton omistajan tulisi maksaa remontista 50000/300000x1000=166 e (Siis jos takuuaika on mennyt umpeen)
Mutta jos kys. pääsylinterissä on tyyppivika, jonka merkkiorganisaatio vuodenvarmasti kokemuksesta tietää, ja autoa on ollut kuluttajan rajoittamattomassa määräaikaishuollossa en itse maksaisi senttiäkään kys. remontista. Heidän olisi pitänyt kertoa kuluttajalle viasta ja kampanjoista (siis jos oire oli huollon aikaan).
Ja lisäksi jos hyvän statuksen valtamerkin valtuutettu huoltoliike kieltäytyy korjaamasta em. tyyppivikaa niin kieltäytymisen sanoma itse asiassa on: "Meidän merkissä pääjarrusylinterin ei voida olettaa kestävän 50000 km enempää"
Vastaukset 13
Vanhimmat
paskanjauhantaa taas. Ilmeisesti kirjoitit jo aiemmin samasta aiheesta.
Marssi seuraavaksi kuluttaja-asiamiehen jutulle, ja kerro meille sen jälkeen hänen kantansa. Vaikka kuinka täällä metelöit, Veho ei aio Mersusi jarrupääsylinteriä korjata. Sen suosituksen liikkeelle antaa aivan jokin muu taho kuin S24.
Eipä tuo kuluttaja-asiamieskään pakosta auta, sanoi mitä tahansa.
Voi kai vaan laittaa mustalle listalle merkin, tuskin enempää.
Tietysti oikeudessa kun hakee korvauksia, asiamiehen lausunto merkitsee
ja voihan liike suostua sopimaan, kun asiamies soittaa.
Ei olis ainut ainut automerkki mustalla listalla.
ensimmäinen automerkki mustalla listalla. Firmoja sieltä löytyy, mutta ei automerkkejä.
Uhattiin ainakin laittaa hetki sitten, syystä että turvatyyny laukesi 3v vanhassa, eikä hyvitystä liikkeeltä/maahantuojalta.
Kuluttaja-asiamiehestä ei ollut apua, vai saiko lopulta painostettua sopuun?
Oy Ford Ab, joka ei ole automerkki vaan Fordin maahantuojafirma.
eli olet siis sitä mieltä että kun ostan auton ja haluan omassa pienessä maailmassani uskoa ja olettaa että tämä auto on täysin ehjä ja virheetön kunnes paalaan sen 50 vuoden päästä. mutta jos autoon tuleekin joku vika takuuajan jälkeen, minun kuuluisi osa takuusen koska oletan että sen pitäisi kestää. Oletko koskaan muuten lukenut takuuehtoja :)
5) kestävyydeltään ja muuten vastata sitä, mitä kuluttajalla yleensä on sellaisen tavaran kaupassa perusteltua aihetta olettaa.
Kuluttujaviraston sivuilta:
4. Takuun sisältö ja virheen määritelmä
Takuunantaja vastaa siitä, että auton käyttökelpoisuus ja laatu säilyvät normaaleina takuuajan. Muuten autossa on virhe. Virhe on asiantuntevasti arvioitu poikkeama kyseisen automallin normaalista laadusta tai valmistajan antamista ohjearvoista ottaen huomioon auton iän ja sillä ajetutut kilometrit. Virheeksi katsotaan esimerkiksi valmistus- ja rakenneviat ja muut takuuaikana ilmenevät auton käyttökelpoisuutta heikentävät viat ja puutteet.
Virheenä ei pidetä vanhenemista, kulumista, korroosiota ja maalipinnan vanhentumista, eikä poikkeamaa normaalista laadusta, jos se aiheutuu ulkopuolisista tekijöistä, kuten poikkeuksellisesta laskeumasta, hiekan ja kivien iskemistä, nastarengasmetallista tai tiesuolasta.
Takuunantaja ei kuitenkaan vastaa virheestä, jos hän saattaa todennäköiseksi, että auton laadun tai käyttökelpoisuuden poikkeaminen normaalista johtuu ostajan puolella olevasta syystä. Syy voi olla esimerkiksi tapaturma, käyttö- tai hoito-ohjeiden vastainen tai muu auton vääränlainen käsittely tai auton valmistajan tai maahantuojan laatiman Suomessa voimassa olevan huolto-ohjelman mukaan tehtävien huoltojen laiminlyönti taikka puutteellinen toteuttaminen.
Takuun piiriin eivät kuulu erilaiset nesteet, eikä määräajoin vaihdettavat kulutusosat, kuten suodattimet, sulakkeet, hihnat ja renkaat.
Takuu ei koske kuljetusvaurioita, kun ajoneuvoa kuljetetaan muuten kuin omalla voimalla.
5. Menettely virhetilanteissa
Ostajan pitää ilmoittaa virheestä auton myyneelle autoliikkeelle tai takuuantajalle kohtuullisessa ajassa siitä kun hän havaitsi virheen tai hänen olisi pitänyt havaita se. Ilmoitus virheestä voidaan kuitenkin aina tehdä kahden kuukauden kuluessa siitä kun ostaja tosiasiallisesti havaitsi virheen. Ostajan pitää kuitenkin aina toimia virhetilanteessa siten, etteivät vahingot hänen toimiensa tai laiminlyöntiensä johdosta lisäänny.
Virheestä ilmoittaessaan ostajan pitää esittää takuutodistus tai muu luotettava selvitys siitä, mistä ja milloin auto on ostettu.
Ostajan tulee ensisijaisesti ilmoittaa virheestä myyjäliikkeelle.
Itselläni on monenlaisia koneita ja laitteita olen "hyötynyt" kymmeniä tuhansia euroja tuntemalla kys. lainsäädännön. Katso nimimerkin " """"""""""""""" " kirjoitus alla, siinä se on sanottu.
Kuvitellaanpa virtuaalinen tilannne, että omistat 3 vuotta vanhan 100000 km ajetun mersun ja siitä räjähtää vaihdelaatikko. Autoa on käsitelty ja huollettu normaalisti. On aivan varmaa, että maahantuoja tms. korvaa suurimman osan kuluista eli jos remontti olisi vaikka 10000e niin itse joutuu maksamaan vain saadun hyödyn eli esim. 100000/300000 tai 10000/400000 tai 10000/500000 eli suhteessa siihen mitä mersun vaihdelaatikon pitäisi kestää.
Jos myyjä tai maahantuoja tms. väittää, että korjaus ei ole heidän vastuullaan lainkaan niin silloin he itse asiassa sanovat, että "mersun" laatikon ei voida olettaa kestävän yli 100000 km.
että "Autoa on käsitelty ja huollettu normaalisti." 3 vuotta vanhan ja 100.000 km ajetun mersun vaihdelaatikko ei normaalisti räjähdä, eli "laatikon ei voida olettaa kestävän yli 100000 km" - sinun käytössäsi!
Sellanen pikku juttu vielä että laatikon räjähtäminen ja jonkun polkimen vieno sivuääni on hieman eri asioita :)
Omistamassasi autossa "jonkun polkimen vieno sivuääni on hieman eri asia" koska sitä voidaan sellaisena vikana tai ominaisuutena, joka kuuluu aivan normaalina piirteenä autoosi. Kuluttaja on siis ostaessaan tiennyt ominaisuudesta tai ainakin hänen olisi pitänyt tietää....
Kun taas sellaisessa autossa (autoissa) jonka esim. minä omistan, jarrusylinteristä mahdollisesti kuuluva ylimääräinen ääni kertoo sylinterissä olevasta viasta, joka kaiken lisäksi on turvallisuuslaitteessa, niin sellainen vika varmasti korjattaisiin myyhän tms. toimesta... siis jos selainen vika tulisi johonkin autooni....
"...jarrusylinteristä mahdollisesti kuuluva ylimääräinen ääni kertoo sylinterissä olevasta viasta, joka kaiken lisäksi on turvallisuuslaitteessa"
Jos näin olisikin, niin maahantujan takaisinkutsu oli 100%:n varma ja vika korjattaissiin ilman muuta.
Pelkkä ääntely sylinterissä, oli se sitten vieno tai kaino, ei aiheuta takaisinkutsua. Jos siitä ei asiakas takuuaikana huomauta niin asiakas on sen hyväksynyt "kosmeettisena" haittana.