Myönnän heti etten ilmeisesti osaa jutella naisten kanssa vaikeista asioista. Tässä on nyt toinen suhde menossa karille kyseisen asian takia. Kun tulee ensimmäisiä suurempia vastoinkäymisiä parisuhteessani ja aletaan sitten purkamaan asiaa niin homma on loppu.
Ehkä teknisen alan koulutukseni aiheuttaa sen että haluaisin vastauksia joita ymmärrän oikein ja joita ei voi tulkita kymmenelä eri tavalla. Tämä auttaisi paljon väärinkäsitysten välttämisessä.
Mitä esim. tarkoittaa, että naista ahdistaa...tai "on vaan sellainen olo"..ja on näitä paljon muitakin fraaseja. Nainen ei pysty sanomaan mikä ahdistaa, miten voisi tilannetta hoitaa, onko suhteessa jotain vialla, haluaako taukoa tms.
Sitten kun yrittää kysellä selkokielisiä vastauksia niin naiset suuttuvat ja mykkäkoulu alkaa. Olen helpostilähestyttävä mies, ja olen monesti pyytänyt puhumaan asioista suoraan...mutta naiset ei useasti kykene siihen. Olen edellisestäkin suhteestani kantanut kamani pellolle, kun nainen viikon puhumattomuuden jälkeenkään ei osannut sanoa mikä on. Jälkikäteen sitten viestitteli, että tämä ei ollut sitä mitä hän halusi. Voi helkutti teidän kanssa!
Voisiko olla hyvä etten reagoisi yhtään mitään. Kuuntelisin noita "nyt on outo olo" juttuja ja nyökkäilisin. En yrittäisi edes ns. ratkaisia mahdotonta ongelmaa. Hitto..jatkossa vaan kuuntelen enkä edes yritä ymmärtää.
Ehkä teknisen alan koulutukseni aiheuttaa sen että haluaisin vastauksia joita ymmärrän oikein ja joita ei voi tulkita kymmenelä eri tavalla. Tämä auttaisi paljon väärinkäsitysten välttämisessä.
Mitä esim. tarkoittaa, että naista ahdistaa...tai "on vaan sellainen olo"..ja on näitä paljon muitakin fraaseja. Nainen ei pysty sanomaan mikä ahdistaa, miten voisi tilannetta hoitaa, onko suhteessa jotain vialla, haluaako taukoa tms.
Sitten kun yrittää kysellä selkokielisiä vastauksia niin naiset suuttuvat ja mykkäkoulu alkaa. Olen helpostilähestyttävä mies, ja olen monesti pyytänyt puhumaan asioista suoraan...mutta naiset ei useasti kykene siihen. Olen edellisestäkin suhteestani kantanut kamani pellolle, kun nainen viikon puhumattomuuden jälkeenkään ei osannut sanoa mikä on. Jälkikäteen sitten viestitteli, että tämä ei ollut sitä mitä hän halusi. Voi helkutti teidän kanssa!
Voisiko olla hyvä etten reagoisi yhtään mitään. Kuuntelisin noita "nyt on outo olo" juttuja ja nyökkäilisin. En yrittäisi edes ns. ratkaisia mahdotonta ongelmaa. Hitto..jatkossa vaan kuuntelen enkä edes yritä ymmärtää.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Onneksi nykyinen naiseni ajattelee kuin mies, ja osaa sanoa mistä kenkä puristaa, eikä sorru noihin mykkäkouluihin ja epämääräisen pahan olon voivotteluun.
neropatilla on niin korkea älykkyyosamäärä ettet ymmärrä tavallisen kansan kieltä enää ollenkaan ja odotat että kaikki sanotaan ja kirjoitetaan ns. hienoja termejä käyttäen.
Oletkohan varma ettet ole itse sitä mykkäkoulua aloittanut? Saatat ehkä olla helposti lähestyvä, mutta itseesi sulkeutuva teorioineen, jolle ei osaa vastata mieliksi, siis paras olla hiljaa.
Ahdistava olo tarkoittaa sitä että olet kuin suljettu johonkin josta ei ole pois pääsyä, aivan kuin joka puolella olisi seinä vastassa. Outo olo on sellaista kun on ns täysin neuvoton jossakin asiassa ja etsii ratkaisua puoleen tai toiseen. Voihan se outo olo olla silloinkin jos on sairas, eikä jaksa tehdä mitään.
Oletko jotenkin käyttäytynyt niin että naistasi ahdistaa? Loukkaanutko jos asiat sanotaan ihan suoraan? Pelkääkö naisesi sitä ettei osaa sanoa oikein?
Siitä mykkäkoulusta. olen kestänyt pidempiäkin mykkäkouluja, eiköpähän pidin taida olla pari kk, enkä kantanut kamojani pellolle.
Tämä on tavallisen kansalaisen vastaus omilla aivoilla ajteltuna ja vaikka se ei olekaan niin verbaalisesti oikein sanottu niin koeta ymmärtää!
Sinä "naisen mielipide" oikea neropatti oletkin.
Kuka vittu jaksa katsella viikon mykkäkoulua?
Sekö on sitä naisten odottamaa miehen puheliaisuutta omista tunteistaan jne.?
Löydät vikaa aloittajasta ja miehistä yleensä mutta vika ei siis koskaan voi olla sinussa tai naisissa joista puhutaan?
Älä huolehdi ei tuossa tavallisen kansan kielelläkään ollut mitään järkeä mitä sanoit.
Siinähän se taas nähtiin, et ymmärrä kansankieltä. En tiedä enkä tunne naistasi, mutta mykkäkoulun olen kokenut lapsesta lähtien ja tiedän mitä se on.
Jostakin on aina aloitettava ne ihmissuhteet kun ovat mitä ovat. Jos olet helposti lähestyvä niin ihmettelen kyllä ja paljonkin sitä mistä mykkäkoulu sitten alkaa. Jostakin asiasta joka ei ole sattunut naisellesi mieleen,
eikä saa sitä kertakaikkiaan sanotuksi. Oletko kokeillut kukilla? Yleensä siihen ei kyllä tehoa muu kuin aika, mutta yritä edes.
Onhan minussa paljonkin vikaa, en sitä kielläkään, mutta näin äkkiseltään tuli ensimmäisinä nuo asiat mieleen, joista voisi aloittaa.
Jos vastaat mykkäkouluun vihalla, ei sekään vie kyllä asiaa eteenpäin mitenkään. Tiedän kyllä miten se "vihaksi pistää" mutta ihmisluonne on sellainen kuin on.
Muuten. En ole itse koskaan itse pitänyt mykkäkoulua, olen puhelias, eikä sekään näytä olevan kaikille mieliksi. Mutta kuitenkin...... Jospa lukot kohdallasi aukeaisi ennen kuin viikko on kulunut.....
Kokeile kutitella
Ei sun tartte alkaa heti miettimään jotain diagnoosia naisen ahdistukselle.. Vaikea sitä on monesti kertoakin mikä ahdistaa, siihen kun saattavat vaikuttaa niin monet asiat eikä välttämättä itsekään tiedä mitä ne kaikki ovat. Ja muutenki tuommonen tenttaus on ahdistavaa. Kuuntele rauhassa mitä naisella on sanottavaa, älä keskeytä tai pommita heti kysymyksillä.
Eikä kannata todellakaan sanoa mitään "kyllä se siitä" "tiedän miltä susta tuntuu" ym. latteita ilmaisuja. Ei nainen etes odota sitä että sulla ois heti joku ratkaisu valmiina ongelmaa VAAN tärkeintä on että hän saa puhua jollekkin ongelmistaan ja sun tärkein rooli siinä on kuuntelu.
Tämä on just tämä klassinen ero. Mitä järkeä on puhua toiselle ongelmistaan, jos ei edes odoteta mitään vastausta? puhuis vaikka autossa hansikaslokerolle mieluummin kuin antaa ymmärtää, että nyt on joku akuutti asia, johon pitää reagoida. Itse en saa ainakaan mitään kiksejä siitä, että valitan jostain asiasta, jos ei mitään apua ole odotettavissa toiselta, eikä edes haluta sitä.
No useimpia ihmisiä se vaan helpottaa kun saa jollekkin puhua ongelmistaan tai ahdistuksestaa. Saa jakaa sen asian jonku kanssa eikä se ehkä tunnu itsestä enää niin pahalta. Ei tässä se pääpointti ole vastauksien tai jonkun ratkaisun löytäminen vaan se että joku on oikeasti valmis kuuntelemaan ja tukemaan ja pääsee avautumaan omista asioistaan. Pääsee tavallaan selkiyttämään omia ajatuksia ja kyllä joku sille hansikaslokerollekin voi puhua, kai sekin voi auttaa. Itse kirjoitan välillä päiväkirjaa, joka auttaa tuollasissa tilanteissa jos välillä ahdistaa ym. Pääsee purkamaan tunteitaan. No miesten ongelmahan just on tuo että ne ei avaudu tarpeeksi ajoissa kenellekään vaan patoaa kaiken sisäänsä. Ja lopulta kun se tilanne on menny siihen pisteeseen että ollaan itsemurhan partaalla tai jossain mielenterveyslaitoksessa niin sitte purkautuu ja ihan kunnolla.
>>No useimpia ihmisiä se vaan helpottaa kun saa jollekkin puhua ongelmistaan tai ahdistuksestaa.
>>No miesten ongelmahan just on tuo että ne ei avaudu tarpeeksi ajoissa kenellekään vaan patoaa kaiken sisäänsä.
No muttakun tämän aloittajan ongelma oli ihan päinvastainen, nainen ei suostu puhumaan murheistaan vaikka mies yrittää siihen rohkaista, vaan mököttää hiljaa.
Minäkään en ole koskaan ymmärtänyt tuota mykkäkouluhommaa. Se on lapsellista kiukuttelua ja huomion kerjäämistä. Kyllä minäkin pakkaisin kamani viikon kuluttua.
Nimimerkki "naisen mielipide" kysyi, että onko aloittaja kokeillut kukilla. Mitä h****ttiä? Kukilla? Asiallinen keskustelu ja aito kiinnostus toisen tunteista ei siis kelpaa, vaan pitää ostaa kukkia niin sitten kaikki muuttuu hyväksi?
Aloittaja, olet löytänyt vääräntyyppisiä naisia. Eivät kaikki ole tuollaisia. On myös meitä jotka osaamme sanoa ajatuksemme selkokielellä ja olla oksentamatta epämääräisiä ahdistustiloja kumppanin silmille. Ehkä sinullakin kolmas kerta toden sanoo.
on kokemusta siitä mykkäkoulusta että jos asian saa jollakin tavalla etenemään, niin voi kokeilla vaikka kukilla. Joku asia voisi saada vaikka raivostumaan ja sitä kautta hän avaisi suunsa kertomaan mistä mykkäkoulu johtuu. En kehoita itseäsi haukkumaan, enkä muuetenkaan sitä mollaamaan.
Miten muuten kukaan voi edes keskustella jos toinen vaan "tössöttää" koko ajan? Vaikka lupaisit sille kuun taivaalta, niin mikään ei tehoa jos ei suu aukea.
Voisithan kokeilla hyväilyä tai muuta vastaavaa, mutta epäilen että saat korvallesi.
Hyvää onnea kokeiluilleisi
No jaa... Ihminen ei ole kone, joten ahdistus ei välttämättä johdu jostain tietystä, yksittäisestä ja helposti määriteltävästä asiasta. Itselläni ahdistuneisuus liittyy usein tilanteeseen, jossa moni asia on hieman pielessä (ei ole hallinnassa) ja sit niistä syntyy soppa, jota ei jaksa. Mut jos joku kysyy, mikä on, siihen on tavattoman vaikea vastata tyhjentävästi. Toki voi sanoa jonkin yksittäisen osatekijän, mutta se ei ole se koko syy - olisi valehtelemista väittää, että on.
Elämänkumppanille olen tehnyt selväksi, että ahdistukset ovat omassa päässäni tapahtuvia juttuja. Ei ole hänen velvollisuutensa yrittää hoitaa asiaa kuntoon, mutta tietty esim. läheisyys lohduttaa kyllä kummasti.
"Mut jos joku kysyy, mikä on, siihen on tavattoman vaikea vastata tyhjentävästi. Toki voi sanoa jonkin yksittäisen osatekijän, mutta se ei ole se koko syy - olisi valehtelemista väittää, että on.
Elämänkumppanille olen tehnyt selväksi, että ahdistukset ovat omassa päässäni tapahtuvia juttuja. Ei ole hänen velvollisuutensa yrittää hoitaa asiaa kuntoon, mutta tietty esim. läheisyys lohduttaa kyllä kummasti."
No tuo varmaan riittääkin aika pitkälle vastaukseksi kysymykseen mikä on. Olennaista on, ettei kaada sitä ahdistusta toisen päälle ellei syy ole hänen. Erityisesti mykkäkoulu on tuhoisaa suhteelle, siinähän nimenomaan rangaistaan sitä kumppania. Ihan eri asia on jos saa sanotuksi edes sen verran että "en oikein itsekään tiedä mikä vaivaa, mutta jos haluat helpottaa oloani niin halaa kunnolla" tms.
Itse en ymmärrä tuollaisia selittämättömiä ahdistuksia. Jos minua ahdistaa, niin siihen on yleensä joku konkreettinen syy tai useita, ja osaan ne sanoa ääneen tarvittaessa. Tai ellei kumppanin tarvitse tietää siitä, niin osaan olla näyttämättä ahdistustani.
Ei ihme että aloittajan kaltaiset, rehellisesti kumppanistaan kiinnostuneet miehet turhautuvat ja päättelevät että naiset nyt vaan ovat sellaisia että joskus pitää kiukutella oli oikeita ongelmia tai ei. Ja tästä asenteesta saavat sitten kärsiä nekin naiset, jotka yrittävät kertoa miehilleen jostain oikeasta ongelmasta, joka sitten kuitataan vain "no sillä on menkat". Eli tässä on klassinen Pekka ja susi -ongelma: kun huudellaan sutta (valitellaan ahdistusta) ihan vaan lämpimikseen, niin sitten muut eivät enää usko jos kyseessä joku kerta onkin tositilanne.
Onko sulla joku ongelma oikeesti ton entterin käytön kanssa vai onko näissä sivuissa vikaa?
Sivuissa oli jotain vikaa... Yllätys, yllätys. Ja nyt kun yritän vastata tähän, samainen sivu väittää, että 4 6 ei ole 10. Näillä mennään.
Tässä on se klassinen ongelma, että toista ahdistaa (ei tiedä itsekään mikä, eikä osaa selittää) ja toinen kokee, että hänen pitää hoitaa tilanne. Näitä sattuu myös töissä, ei vain parisuhteessa. Siinä sitten toinen sulkeutuu ja ahdistuu lisää, kun toinen "yrittää auttaa" kysymällä ahdistavia kysymyksiä, tenttaamalla ja puskemalla.
Toiselta voi kysyä, mikä on. Voinko auttaa ja haluatko puhua. Lisäkysymyksiä on turha esitää, jos toinen ei ole valmis puhumaan. Voi kuitenkin osoittaa, että rakastaa, pitä huolta, tehdä vaikka ruokaa ja ottaa kainaloon.
Älä ihmeessä yritä ratkaista toisen ongelmia, koska et siihen millään voi pystyä.
Aloittajan pitäisi luopua yrityksistä ratkaista naisensa ongelma.
Epämääräiseen ahdistukseen yleensä auttaa halaus ja välittämisen osoitus. Miehet liian usein pyrkivät auttamaan naistaan tarjoamalla tälle hyviä neuvoja, sen sijaan että ottaisivat syliin ja hellisivät. Kun mies sitten turhautuu (hänen apunsa ei näytä kelpaavan) ja sen seurauksena käyttäytyy kärsimättömästi, nainen kokee ettei mies arvosta häntä ja mykkäkoulu on valmis.
Miehelle ei voi puhua epäkohdista. Pitää vaieta, mielistellä 24/7. Voi saada pataansa jos esittää kritiikkiä tai korjausehdotuksia. Naisen pitää olla kiitollinen miehelle kaikesta eikä saa vaatia mitään.
Tästä seuraa ettei sitten voi tehdä muuta kuin niellä paha mielensä ja vaieta. Jops omien lasten suhteen mies voi toimia niin että pikkutyttöjenkin pitää mielistellä isää ja jos näin ei tapahdu, isä suuttuu.
Joo, mulla oli ja on isän kanssa vieläkin sama ongelma. Mistään ei uskaltanut mitään sanoa, edes itekeä ei saanut, koska hän suuttui. Ikävä ympäristö kasvaa.
Noh onneksi oma mies on eri maata, kaikesta voi ja pitääkin voida puhua. Hän ei yritä ratkoa mun ongelmia, vaan tukea mua.
Haha. Naiset sentään saa näyttää pahan olonsa ja itkeä. Koitapa samaa miehenä niin nainen pitää sinua neitimäisenä luuserina.
Jos olet kokenut noin, et ole ollut tasapainoisessa suhteessa. Ikävä asia. Tasapuolisessa ja -painoisessa suhteessa kumpikin saa kertoa ongelmistaan, avautua ja sen päälle saa vielä hellyyttä ja rakkautta sekä tukea. Miesten pitäisi nimenomaan kertoa ongelmistaan, epävarmuudestaan jne. enemmän. Mutta rauhallisesti, ei suuttumisen, rähinän tai kännin kautta.
Ei kunnon keskustelu ole neitimäistä, ei edes itku. Miehetkin voisivat itkeä enemmän. Uskon, että ne on ne toiset miehet jotka pitävät keskustelua, itkua ja tunteista puhumista neitimäisinä. Jotkut miehet eivät siedä tällaista edes naisiltaan. Kaiken pitää olla kunnossa, kaikki ongelmat voidaan ratkaista. Se ei ole oikea tie, kaikkea ei voi ratkaista, mutta asiat voidaan hyväksyä ja niiden kanssa elää.
Hyvä parisuhde perustuu sille, että siinä kumpikin uskaltaa sanoa asiansa rakentavasti ja tietää, että toinen ymmärtää ja antaa tukea, vaikka toinen ei välttämättä hyväksyisikään asiaa. On huono lähtökohta suhteelle, että pitää varoa mitä sanoo, pelätä että toinen jättää jne.
Elin parisuhteessa miehen kanssa ja seuraavia ilmiöitä oli havaittavissa. jos minun sukulaiseni kuoli, tai jos minulla oli murheita töissä, tai äitini painosti tai jotain muuta niin mies aina käski minua olemaan positiivinen. Hän sanoi ettei häntä saa rasittaa ikävillä asioilla. Eli miestä piti mielistellä.
kun miehen sukulainen kuoli, se oli maailmanloppu, koska asia oli miehelle tuskallinen ja minun piti tukea häntä.Kun miehellä oli töissä ongelmia, se oli maailmanloppu, koska miehen työ oli maailman tärkein asia. Jos miehellä oli ongelmia sukulaisten kanssa hän tilitti ja valitti ja kiukutteli minulle kaikesta. Minun piti aina ymmrätää ja hyysätä.
Aina jos puhuin epäkohdista, mies sanoi että olen kiittämätön kun hän oli taas tehnyt niin paljon minun vuokseni, esim. vaikka vienyt autonsa korjattavaksi (jota hän siis suvereenisti itse ajoi).
Käytännössä meidän suhde toimi täysin miehen ehdoilla ja olin täysin hänen armoillaan.
Muun muassa tuosta syystä en jaksanut enää katsella häntä. Ja kaikille arvostelijoille tiedoksi eihän miehen luonne heti näy. Vasta kun meille alkoi tulemaan ongelmia (esim. sukulaisten kuolemantapauksia) hänen tyylinsä vähätellä minua selvisi. Opin vaikenemaan enkä edelleenkän puhu kenellekään miehelle koskaan mistään ongelmista.
Kyllä aika iso osa naisista on tällä linjalla, että itkevä tai valittava mies on neitimäinen. Onhan siinä kyllä tietty perä, että vuolaasti vollottava aikuinen mies herättää lähinnä myötähäpeää. Tunteita voi kyllä vähän hallitakin, ei siihen kuole (ainakaan nopeasti).
Koetko, että jos nainen sanoo kokevansa ahdistusta, että sinulta nyt odotetaan jotain ratkaisua tai syy on sinun? Jos näin on, niin se voi turhauttaa sua ja siten voit antaa kiukkuisemman kuvan itsestäsi, kuin huomaatkaan. Ja tämä puolestaan sitten voi joitakin naisia saada vetäytymään kuoreensa vain enemmän.
Tällä olettamalla: Jos kahdesta noista valittava, niin kait jopa se reagoimattomuus on parempi. Toinen voisi jopa rohkaistua ajan saatossa enemmän puhumaan, koska vastassa ei ole kiukkua (ja tätä käsitystä varmasti voimistaa se, jos ihminen valmiiksi ahdistunut ja masentunut). Mutta tosiaan tuo olisi ehdottomasti hyvä, että yrittäisit vieroittaa itsesi tuosta ratkaisunetsimisestä, jonka tunnut kokevan omaksi velvollisuudeksi. Sellaisella äkkipikaisella lähestymisellä ei mitään saavuteta.
Jos sitten muita vaihtoehtoja voi edes harkita, niin mietit josko joskus (ei tilanteen ollessa päällä, vaan esim. kun vietätte iltaa sohvalla rentoutuneina) puhuisit asiasta, jossa mainitsisit:
- Että et tiedä säikäytitkö naista noilla reaktioillasi (katsoisit mikä on vastaus)
- Että koit, että sinulla olisi jotenkin velvollisuus ratkaista asia ja ahdistuit, kun et tiedä mistä kyse etkä siten voi auttaa (jos näin on)
- Pyrit olemaan reagoimatta niin vahvasti, mutta toivot naisystäväsi ymmärtävän, että tilanne sinullekin ahdistava, koska rakastat häntä (jos näin on)
-Ehdotat, josko hän vaikka lähtisi hakemaan keskusteluapua joltain taholta (vaikkapa psykologin juttusille) koska koet ettet osaa häntä auttaa, mutta olet täysillä tukena.
Ja tämä siis hyvällä hetkellä, ei keskellä riitaa. Keskustelu ihmisten kesken, jotka välittävät ja rakastavat toisistaan. En nyt yhtään tiedä kuinka pitkä ja kuinka sitoutunut parisuhteenne on ja tämähän nyt voi olla aika paljon vaadittu, jos olette alkumetreillä.
Noi ahdistukset on sellasia, että niihin ei välttämättä edes ole sitä "syytä", jonka voisi tiivistää edes pariin lauseeseen. Hän voi olla masentunut ja niin vaikeana tunteistaan, että ei osaa sitä edes ilmaista paremmin. Ja sinulla ei tuollaisessa tilanteissa edes ole ratkaisun avaimia kädessäsi vaan se on hoidettava ammattilaisten taholta - sinä voit olla vain tukena. Jos kyse ei ole noin vakavasta jutusta, niin luulen, että nainen tuossa keskustelussa sen jotenkin vihjaisee.
Jos nyt tuo viimeinen kohtasi tarkoittaa, että ylipäätänsä päätät kylmettää itsesi naista kohtaan, niin eikö siinä samantien voi sitten erota? Sillä tuollahan vain aiheutat lähinnä tuskaa itsellesi ja piinaat itseäsi. Ja muutenkin jos taustalla ahdistusta tai masennusta, niin siinäkin jo aika kivinen tie edessä, kunnes saadaan sairaus hallintaan.
Ja mitä sitten voi tehdä sen tukemisen muodossa: Tosiaan kuunnella, halata ja olla rauhallinen.
Olen ollut tekemässä kyllä suuren virheen tuolla tenttaamisellani ja ratkaisun hakemisella...alan pikkuhiljaa tajuamaan sen. Halusin jotenkin helpottaa hänen oloaan "heti" ja hakea ratkaisua. Olen kumminkin todella ihastunut tähän ihmiseen.
Se tekee asian käsittelemisen vaikeaksi. Nainen on todella allapäin, eikä sillein halua että tullaan lähelle. Halatessakin pää kääntyy pois ja tuntuu jopa että se tekee hänelle kipeää. Hajotan tässä hiljalleen itseänikin. Nainen kuitenkin soittelee päivittäin ja viestittelee (hän pyysi allekirjoittanutta siirtymään omaan asuntooni toistaiseksi)...viesteistä huomaan todella pahan olon hänellä.
On todella vaikeaa olla näyttämättä että torjutuksi tuleminen satuttaa minua ja samalla tukea häntä. Tekisi todella mieli "antaa palautetta". En oikein haluaisi istuskella tässä kämpässäkään ja kelata asioita. Onkohan se oikein, että tuen häntä täysillä ja alan pikkuhiljaa kumminkin elämään taas ns. omaa elämääni. Tuntuu että teen väärin jos vaikka menen kaupungille illalla ja en kuule jos hän soittaa. Pettämistä tms. en todellakaan ole edes harkitsemassa.
noin. Jos toisesta välittää niin ei sitä kertakaikkiaan voi pettää. Pidä puhelin rintataskussasi, jos sinulla on värinähälytin puhelimessasi, niin tunteehan sen silloin jos soittaa.
Joskus tekee hyvää asua jonkin aikaa erillään ja ajatella asioita, itsellenikin on sellaista joskus ehdotettu, en vaan ole sitä vielä toteuttanut.
Mutta...mutta..jos joka kerran muutat erillesi kun vastoinkäymisiä sattuu, niin siltä varalta kannattaa pitää se asunto varalta ettet joudu taivasalle.
Kyllä hänelläkin varmasti ikävä on jos sinua rakastaa, ei vain saa nyt sitä pahalta olotaan sanotuksi.
Toivotan onnellista aikaa kaikesta huolimatta.
Nyt on kyllä pakko vähän kommentoida tähän ketjuun.
Laitoin käytännössä ihan vastaavanlaisen aloituksen tuossa vähän aikaa sitten, "turhautunut mies". Kirjoitin vaan sen hieman eri tavalla ja sain vastaukseksi pelkkiä positiivia kommentteja. Tässä tapauksessa tilanne on vähän erilainen.
Se on mielestäni jotenkin jännä juttu kun ihmistä ei halutakaan ymmärtää. Kaksi ihmistä kirjoittaa tekstin, joissa on käytännössä aivan sama sisältö, mutta jos ne on kirjoitettu eri tavalla, lopputulos on aivan eri. Mikähän se tietty asia mahtaa olla, mikä pistää tässä aloituksessa silmään ja sen jälkeen tekstin kokonaisuus unohtuu? Tekstistä paistaa tietynlainen viha läpi? Mielestäni vihan tunne on ihan terveellinen reaktio, mutta jos siitä seuraa esim. väkivaltaa (sanallista tai fyysistä), se ei tietenkään ole tervettä. Tästä nyt sitten tuntuu kärsivän monet miehet, jotka eivät ole väkivaltaisia ollenkaan ja tällöin mies ei saa näyttää omia tunteitaan. Välillä tuntuu, että ei riitä että sanoo oikeat sanat, ne pitää sanoa vielä tietyllä tavalla.
Kärsivällinen pitää näissä asioissa olla, mutta en näe siinä mitään väärää, että mies yrittää ymmärtää naista. Päinvastoin.
Tässä on nyt vastaavasti pistänyt parin naisen kommenttia omaan silmään ja selvästi huomaa, että jonkinlaisia vastoinkäymisiä on kohdattu, sitten alkaa tietty puolustusreaktio iskeä päälle vanhojen kokemusten takia. Niistä pitää päästä kunnolla yli ennen kuin pystyy luottamaan toiseen ihmiseen. Tämä on minun oma kokemukseni tästä asiasta ja tässä asiassa ei sovi hoputtaa ketään, muuten siitä seuraa lisää ahdistusta. Välillä vaan huomaan sellaisia ihmisiä suhteessa, jotka eivät ole ollenkaan valmiita siihen. Yksinkään ei haluta olla ja sitten vaan kidutetaan itseä lisää. Välillä tekee pahaa katsoa vierestä kun itse ei voi asialle tehdä yhtään mitään.
Ja vielä wondererille, ollaan uskoakseni aivan samassa veneessä tällä hetkellä. Minulla on kyllä sellainen positiivinen tunne, että minulle alkaa päivä jo paistamaan. Tsemppiä sulle.
"Kärsivällinen pitää näissä asioissa olla, mutta en näe siinä mitään väärää, että mies yrittää ymmärtää naista. Päinvastoin."
Missähän kommentissa tuota asiaa on pidetty "vääränä"?
Sitä on pidetty huonona toimintamallina, kun mies pyrkii "ratkaisemaan ongelman", vaikka nainen tarvitsisi vain myötätuntoista kuuntelijaa, pystyäkseen selkiyttämään omia ajatuksiaan. Itse hänen on ongelmansa ratkaistava, ei siihen toinen voi ylhäältä päin jotain pakettiratkaisua antaa.
Toisen ymmärtäminen on ihan eri asia, kuin hänen ongelmansa ratkaiseminen.
No onhan tuossa nyt muutamia kommentteja selvästi.
"Ei sun tartte alkaa heti miettimään jotain diagnoosia naisen ahdistukselle."
Tuo nyt ensimmäisenä tuli mieleen. Hoito onkin sitten jo eri asia.
Toisen ongelmia en tietenkään voi ratkaista, mielestäni sen tein itsekin jo selväksi. Olen kyllä oppinut jo sen, että pelkästään hiljaa vieressä oleminen auttaa. Mutta jos nainen ei pitemmän ajan jälkeenkään puhu ongelmistaan, vaikka itse on yrittänyt antaa siihen mahdollisuuden koko ajan, niin ei se ahdistus mene koskaan pois, kaivautuu vain syvemmälle. Se ei ole pitemmän päälle terveellistä kummallekaan, sitten voi olla tauko paikallaan. Yleensä on aina asiat selvinnyt/järjestynyt kun on vaan ollut tarpeeksi kärsivällinen.
Onko sinusta itsestäsi mukavaa, jos nainen on heti diagnosoimassa sinun mielialojasi? Luulempa että kokisit sellaisen itsekin melko ärsyttäväksi.
Lisäsit tuon "heti" sanan jostain syystä?
Eihän nämä nyt usein tule aivan heti edes ilmi. Omalla kohdallani huomasin kun sama tietty juttu toistui muutamana viikonloppuna tyttöystäni kanssa. Ja vasta sen jälkeen se oikeastaan alkoi vaivaamaan enemmän meitä kumpaakin. Nyt näyttää jo paremmalta.
Jos nyt suoraan yritän vastata kysymykseen, niin se riippuu tilanteesta. Jos olen ihastunut kysyjään, niin saa kysyä. Ellen ole kiinnostunut, saatan ottaa sen epämiellyttävänä.
Jos nyt vastaavasti sanon millaisen kuvan sain kysymyksestäsi...
Eli luulet, että koen jonkun asian ärsyttäväksi. Miksi ihmeessä?
"Ei sun tartte alkaa heti miettimään jotain diagnoosia naisen ahdistukselle."
joten se ei ollut minun lisäämäni.
Ihmiset yleensä kokevat ärsyttäväksi, kun heitä pommitetaan kysymyksillä ja yritetään keksiä jotain pikaparannusta hänen ongelmaansa, silloin kun hänen omatkin ajatukset ja tunteet asian suhteen ovat hyvin sekavat. Enkä oikein usko sinun kovin paljon poikkeavan meistä muista.
Nojuu, ilmaisin itseni vähän väärin näköjään. Yritin sanoa, että toteamuslauseessa heti sana ei painotu, mutta kysymyksessä se painottuu. Täytyy keskittyä enemmän tähän kirjoittamiseeni.
Niin, pahapa tuohon on sitten itse vastata, että millainen todellisuudessa olen. Sitä varmaan pitäisi kysyä tuntemiltani ihmisiltä. Jos joku ei usko mitä sanon itsestäni, niin mitäpä minä sille voin.
kukapa sen tietää. Jos sinä olet sellainen ihminen joka ei ärsyynny siitä, että sinun odotetaan (suorastaan vaaditaan) selviämään ongelmistasi nopeampaan tahtiin kuin se sinulle on mahdollista, niin nostan hattua. Muista kuitenkin, että tuollainen on poikkeuksellista. Useimmat ihmiset eivät siihen kykene, vaan kokevat sellaisen ahdistavana ja ärsyttävänä. Älä moiti naistasi siitä, että hän on vain "tavallinen", ja reagoi kuten useimmat muutkin.
Jälleen yksi ihminen, joka niin haluaisi että muut käyttäytyvät kuten itse. Vika ei ole naisissa eikä miehissä. Vika on siinä, että kun sä puhut, niin sä haluat että se toinenkin. Kun sä et pysty kestämään epävarmuutta, niin vika on siinä, kun toinen ei osaa selittää. Sä haluat vastauksia joita sä ymmärrät, sä haluat tietää, sä haluat varmuutta ja sä pyydät. Olet täysin oikeassa: kuuntelet. Ymmärtäminen on jotain mikä tulee empatian kautta; voi ymmärtää, vaikkei ymmärtäisi. Siis, voi ymmärtää että toisella on vaan paha mieli ja olo, vaikkei ymmärrä miksi. Siis juurikin näin.
Kyse ei ole sun teknisestä koulutuksesta eikä siitä, ettet osaisi puhua tai kuunnella,-siinä missä muutkin, ja ihminenhän ei oikein loista etenkään tuossa jälkimmäisessä. Kuuntelu on joskus sitäkin, että kuuntelee hiljaisuutta.
Tottakai sä voit kysyä, mutta älä oleta että vastaus on sellainen, kun sä haluat. Tottakai se toinen kertoo, mutta ei se puhu/kerro välttämättä samalla tavalla kun sinä.
Sä määrittelet suoraan puhumisen ja nopeuden siihen, taidot siihen jne. vaan omalta kantiltasi, ja uskokaa nyt hyvät ihmiset: me ollaan erilaisia. Sä voit määritellä omalta osaltas ne, et sen toisen. Sitten sä voit miettiä, mitä kestät ja mitä hyväksyt ja sitten hyväksyä sen mukaan. Jos sä haluat naisen joka puhuu kuten sä, sun pitää etsiä sellainen eikä ottaa sitä, joka niin ei tee. Ei kyse ole siitä, että kaikki naiset olisivat sellaisia tai tälläisiä, vaan sä vaan valitset niitä jotka on tuollaisia. Ja mistä sen voi etukäteen tietää? No ei mistään, sen takiahan ihmisiin tutustutaan.
Sä et kestänyt toisessa suhteessa ja lähdit. Mutta miksi? "Olen edellisestäkin suhteestani kantanut kamani pellolle, kun nainen viikon puhumattomuuden jälkeenkään ei osannut sanoa mikä on. Jälkikäteen sitten viestitteli, että tämä ei ollut sitä mitä hän halusi. Voi helkutti teidän kanssa!"
Niin, sä lähdit kun kävit veikkailemaan mitä toinen ajattelee. Oikea eron syy olisi ollut ettet halua elää niin hitaan ihmisen kanssa, jolloin helkutit ja teidän kanssanne olisi jäänyt pois, sä et halua sellaista suhdetta. Mutta nyt sä laitoit toisen ihmisen päähän ajatuksia tavallaan, puhuit itse sen puolesta ja toimit toisen olettamusten mukaan: jotka sä olet itse luonut. Niin... Tää on nyt se kuuluisa kohta, mistä yleensä vain naisia syytetään: yritetään muokata sitä toista oman mielen mukaan ja sitten arvaillaan mitä se ajattelee, analysoidaan ja tulkitaan... Joo, ei se ole naisten ominaisuus, se on ihmisten ominaisuus :)
Joskus täytyy vaan päättää rakastaako ja hyväksyykö vai ei. Ilman selityksiä ja suurta ymmärrystä. Joskus raja tulee vastaan, joskus ei, mutta valinta on oma. Toiselle voi ehdottaa ja kysyä käykö, mutta muuttaa sitä ei voi: ihminen muuttuu itse, jos haluaa. Motivaatiota ja innostusta se voi saada muilta, mutta loppupelissä se on kuitenkin sen oma valinta. Ja siinä me sitten seilataan.
Että jospa tosiaan vaan opettelisit kuuntelemaan etkä lukemaan ajatuksia. Jospa tosiaan kuuntelisit, etkä keskittyisi itseesi (mihin "ratkaisen tämän" ajattelu vie). Jospa vaan hyväksyisit ettet voi hoitaa kaikkea, et paranna kaikkea, etkä ohjaa etkä hallitse. Olet vaan ja rakastat jos kerran rakastat. Muu on ikäänkuin "herran hallussa" ja tosiaan, keskustelemaan voi oppia toisen kanssa vaan kun ymmärtää, että pitää opetella sen kieli ensin.
Niin, et tosiaan, sä et voi saada sitä toista ymmärtämään sitä myös, sen pitää tajuta se omaa kauttaan :)
terveisin toinen samanlainen joskus :)
Eikö miehillä ole ikinä ns. yleisvitutusta? Töissä/koulussa on ollut @/(%O(& päivä, ärsyttää kun toinen on ollut sellainen tai tämmöinen, oksettaa kun on niin läski ja ruma ja kaikki vihaa ja maailma tuntuu kaatuvan päälle. Sitä on sisältä täynnä raivoa ja kiukkua ja vihaa ja toisaalta surua ja itsesääliä ja sen naiselliseen tapaan oikein patoaa sisäänsä ja antaa keitoksen kiehua ja hautua. Silloin EI huvita todellakaan jutella ja jonkun typerän molopään (poikaystävän) älyttömät kommentit ja kysymykset ("Onkos neiti vähän kiukkunen? Mitä mä voin tehdä, hymyiles nyt hani vähän!) saavat vain pohtimaan kuinka tulikaan ikinä sekaannuttua tuohon ärsyttävään vajakkiin. Molopään lääppiminen (poikaystävän halausyritys) aiheuttaa myös ainoastaa inhon tunteita ja sitä myötä pois tönäisyn ja tiuskaisun, samoin joku mielistelymiehessä kotiin raahattu rehupuska lähinnä vituttaa.
Karua, mutta itselläni ainakin olo on joskus tuollainen. Parhaiten se menee ohi sillä, että molopää pysyy siinä lähellä ja pitää suunsa kiinni, mutta on valmis kuuntelemaan silloin kun avautumisen hetki koittaa. Tai sitten sitä lähtee pihalle räntäsateeseen kävelemään ja potkimaan kiviä puoleksi tunniksi niin johan helpottaa. Itselläni nuo huonot fiilikset tosin kestävät max pari tuntia enkä kykene mykkäkouluun vaan sorrun aina jossain vaiheessa leppymään vaikka olen vakaassti päättänyt etten puhu tolle enää ikinä. Aloittajan nainen taitaa olla huomattavasti hankalampi tapaus jos jaksaa rypeä noin pitkään.
mutta ei sitä noin pureta kumppaniin. Joko mennään muuten vaan omia aikojaan kävelylle tai jonnekin rauhalliseen paikkaan tai ehkä harrastamaan liikuntaa jolla ajatukset selkenee mutta ei noin. Jos nainen on lähettyvillä niin sanotaan reilusti mikä vituttaa ja mikä siihen auttaa eikä jätetä toista arvuuttelemaan mitä voisi tehdä vai voiko tehdä mitään juuri sillä hetkellä. Naisellinen ratkaisu on vai se että antaa molopäänkin kieriskellä tuskissaan ja arvuutella mikä on hätänä jos ei kerran osaa niinkin helppoa juttua kuin naisen ajatusten lukua.
miten asiat on mutta eihän tossa ole mitään järkeä. Onko jotkut naiset sitten vaan sellaisia ettei niitä voi mitenkään ymmärtää ja ainoa mitä voi tehdä on punnita sitä kestääkö oma rakkaus naisen säännölliset ja selittämättömät kiukuttelut?
Useimmat miehet eivät toimi noin, vaan purkavat kyllä sen vitutuksensa naiseensa.
Uusi orastava suhde jota varjostaa naisen säännölliset kiukuttelut. Olen oikeasti erittäin helppo ihminen ja aikaisemmissa suhteissa naisten kanssa riitoja onkin ollut erittäin harvoin. Nyt olen kuitenkin tutustunut naiseen jonka kanssa mykkäkoulua ja sanaharkkaa lähtee vähän väliä ihan tyhjästä. Mikäs se ärsyttävämpää kuin jatkuvat tilanteet joissa nainen suuttuu pikku asioista tai ilman näkyvää syytä ja kun yrittää kysellä syytä niin tilanne vaan pahenee. Myöskään mitään ongelmanratkaisua ei näköjään kannata edes yrittää.
Mutta mitä helkkaria sitten? Pitäisikö miehenä vaan sietää näitä naisen säännöllisiä kiukunpuuskia asioista joiden syistä nainen ei suostu eikä osaa kertoa jotta ne voitaisiin jatkossa välttää. Pitäisi vaan olla turpa kiinni ja ottaa syliin kun nainen itkeä tihrustaa, niinkö? Paskinta hommassa on se kun näkee naisen tuskan ja kuvittelee sen johtuvan jotenkin omista virheistä kun ei naiseltakaan saa mitään selitystä miksi on paha olla. Se ei ole kiva tunne koska itsellekin tulee paskat fiilikset ja avuttomuuden tunne mutta mitään et voi tehdä koska nainen ei kykene järjelliseen kommunikointiin.
Minulle ei ole parisuhteessa koskaan sallittu minkäänlaisten negatiivisten tunteiden ilmaisu.
Aina pitää mielistellä muuten mies sanoo jättävänsä.
En ole ikinä kuullutkaan että nainen voisi kiukutella miehelle. Olen jo kotikasvatuksessa saanut sellaisen mallin, että isälle pitää hymyillä, vaieta epäkohidsta ja tytön pitää olla aina iloinen.
Samaa ovat kaikki tapaamani miehet vaatineet, en ole koskaan sanut kenellekään miehelle puhua mistään epäkohdista, saati kiukutella tai olla pahalla tuulella. Jollen mielistele, olen hankala, mielisairas ja minut hylätään.
Eli en voi ottaa kantaa sellaiseen tilanteeseen jossa nainen saisi tehdä muuta kuin mielistellä miestä koska en ole kokenut muunlaista käytöstä miehiltä.
Miehet aina etukäteen kertovat minulle, ettei nainen saa kiukutella koska silloin nainen on hankala ja he ovat aina jättäneet hankalat kiukuttelevat naiset.
tai olla joskus paha olo mutta eikö sille sitten ole aina mitään oikeaa syytä jonka nainen osaa kertoa niin että mieskin ymmärtää mistä kenkä puristaa ja ehkä jopa jotain mitä asialle voisi jatkossa tehdä? Siitä tässä on kyse. Keskustelen kyllä naisen kanssa ja lohdutankin mutta jos en tiedä koskaan miksi nainen on vähän väliä pahalla tuulella tai käsitän että kyseessä on joku omasta mielestäni ihan pieni mitätön juttu niin mielestäni nainen voisi opetella vähän paremmin puremaan hammasta. Elämä on ihan liian rankkaa jos jokaisesta pikku asiasta pitää vetää itku potku raivarit ja latistaa sillä miehenkin fiilikset laittamalla miehen potemaan omaa syyllisyyttään mahdollisesta osallisuudestaan naisen pahaan oloon.
Miehet kyllä itse kiukuttelevat koko ajan jostan ja ovat usein pahalla päällä, ja kaikki on aina naisen (minun vikani). En tiedä miten miehelle voisi puhua ongelmista kun sellainen käytös ei ole minulle sallittua. Itse olen niellyt pahan mieleni, mielistellyt ja syyttänyt itseäni siitä että olen epäonnistunut.
Olen saanut sellaisen kotikasvatuksen että minun pitää aina mielistellä eikä kukaan mies ole sallitunut minulle minkäänlaista negatiivista tunneilmaisua.
Otan esimerkin:
miehen mielestä liikenne oli kamalaa ja hänellä meni automatkaan mielettömästi aikaa, mies kiukutteli ja oli pahantuulinen asian takia. Sanoin että bussikin oli hidas ja pohdiskelin josko siellä oli liikenneonnettomuus tai jotain erikoista.
Mies katsoi silmät salamoiden ja haukkui minua negatiiviseksi valittajaksi jonka pitäisi olla kiitollinen siitä että on niin hyvin kaikki asiat.
Eli aina piti mielistellä. Kaikki miehen tekeminen oli aina vaativampaa kuin minun. Työni ja opiskeluni olivat helppoja ja yksinkertaisia eikä niistä saanut koskaan mainita.
miehetkin joskus kiukuttelee ja kiukuttelee pikku asioista mutta ainakin syyt ovat selvästi naisten nähtävissä. Silloin on helpompi ymmärtää ja sovitella kunhan ei koko ajan kiukutella. Nainen on vaan usein kasa arvoituksia ja silti pitäisi muka tietää mitä nainen milloinkin mieheltä haluaa jos ei halua että tilanne pahenee entisestään. Itse en kiukuttele juuri koskaan tai jos joku asia vituttaa niin sanon vaan naiselle että nyt vituttaa, miksi vituttaa ja mitä haluan tehdä jotta vitutuskäyrä laskee. Minulla on kavereita jotka olen tuntenut yli 20v eikä sanaharkkoja ole ollut kuin kourallinen koko aikana. Naisen kanssa niitä on säännöllisesti vähintään kerran kaksi viikossa milloin mistäkin.
Tuo on kyllä ikävää jos sinulla on pelkästään tuollaisia kokemuksia miehistä. Onhan meitä toisenlaisiakin olemassa.
Minulla on naisena miehiset aivot (huom. vain aivot. Olen hetero ja näytän siltä, mutta ajattelen useinkin kuin mies enkä ymmärrä naisia kovin hyvin, jos en miehiäkään). Pystyn siis puhumaan suoraan ja oikeilla nimillä, en voi sietää vihjailuja enkä mitään kautta rantain kaarteluja.. En todellakaan ole ollut miesten mielestä mikään unelmanainen. Toisaalta sitten kun ottavat ultrafeminiinin niin valittavat taas.
Siis: jos puhuu suoraan on vittumainen ämmä, jos ei puhu suoraan on vittumainen ämmä.
se mieskin mykkäkoulua osaa käydä. Kokemusta on ja paljonkin.
Niin varmasti osaavatkin. Tarkoituksena nyt olisi vähän avata ahdistuvan ihmisen sielunmaisemaa, eikä kilpailla siitä kumpaa sukupuolta ahdistaa enemmän.
Kerropa nyt vaikka omista kokemuksistasi, niin saadaan tasapuolisempaa keskustelua.
kaksi miestä, joista toisen kanssa olin naimisissa. Mieheni saattoi aivan yhtä-äkkiä vaan muuttua puhumattomaksi ja tuijotti vain eteensä, ei virkkanut mitään, poltti tupakkaansa. Joskus hän luki vaan kirjoja, koska oli kova lukemaan. Näin saattoi kulua viikkokin, sitten kun kaikki purkautui raivona, niin siinäkin oli kestämistä. Kävi syömässä, kun näki että ruoka on pöydässä, en kyllä vaivautunut aina käskemäänkään, kun tiesin ettei siitä mitään apua olisi. Joskus kaikki alkoi siitä kun olin eri mieltä jostakin asiasta, olin kyllä monta kertaa oikeassa, mutta se ei auttanut mitään, kaikki olisi pitänyt tehdä hänen mielensä mukaan, ja tekikin, jotka sitten tulivat eteen aivan yllätyksinä, valehteluina ym.
Toisen koin lapsuusaikana. Silloin mykkäkoulu saattoi kestää jopa kaksi kuukautta, eikä siihenkään aina tainnut mitään omasta mielestäni niin erikoista syytä olla, kesti aikansa ja kaikki oli sen jälkeen kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan, elämä jatkui entisellään.
Typerältähän se varmasti ulkopuolisesta tuntuu, en ainakaan puolustele niitä jotka sitäkin harrastavat, mutta se on heidän tapansa. Kaitpa se kuuluu johonkin luonteenpiirteeseen.
Ei siihen paljon puhuminenkaan auta, yritti sitä miten tahansa, hyvällä tai pahalla, paras kun antoi olla vaan.