ja ylpeä sellainen. Nämä kaikki amis-aivopierut ei oikeastaan ansaitsisi vastausta, mutta kun niitä riittää, niin laitanpa asiaan sekaantuneena sanan asiasta.
Amiksissa ei mitenkään voi kolmessa vuodessa antaa samaa teoreettista tietämystä, kuin ylemmissä koulutusasteissa. Mutta kolmessa vuodessa oppii ammatin teoreettiset perusteet ja - mikä tärkeämpää - ammatin käytännön, hyvin.
Olen melkoisen ylpeä siitä, että alani amiskoulutuksen saaneet kilpailevat työmarkkinoilla menestyksekkäästi amk- ja korkeakoulututkinnon hankkineiden kanssa. Työelämässä näytöt ratkaisevat ja amis, ammattitaitoon keskittyvänä koulutuksena, antaa tietoja ja taitoja joita työnantajat arvostavat.
Olen jatkuvasti kontaktissa työnantajiin ja tämä tulee jatkuvasti esiin: hyvä amis on halutumpi työntekijä kuin keskinkertainen maisteri. Syy on yksinkertainen: amis tietää kuinka hommat hoidetaan, maisteri ei. Kokonainen ammattitaito kasvaa tavallaan eri järjestyksessä: maisterilla on alussa rutkasti tietoa, mutta ammatin hän joutuu useinkin opettelemaan työelämässä. Amis osaa ammatin jo työllistyessään ja hankkii teoreettista vahvuutta työtä tehdessään.
On myös hienoa nähdä, kuinka opiskelijamme jo ennen valmistumistaan perustavat yrityksiä ja alkavat työllistää itseään osoittaen loistavaa elämänhallintaa. Myös yrittäjinä nämä amikset kilpailevat menestyksekkäästi alan maisterien kanssa.
Amis on toisen asteen koulutusta, eli lukion kanssa rinnakkainen koulutuksen aste. Se on monille hyvä polku myös oman alan ylempiin koulutuksiin: kaikkia ei lukio kiinnosta, mutta alan valinta on selvä. Amis toimii siis monille ponnahduslautana lisäkoulutukseen.
Kiinnostavaa on se, että koulutuspolku kulkee myös toiseen suuntaan: kouluumme tulee jatkuvasti opiskelijoita joilla on jo ennestään korkeakoulu- ja amk-tutkintoja muilta aloilta. Samoin ylioppilaita hakeutuu jatkuvasti koulutukseen.
En kommentoi tätä amis-ilkkumista. Mutta amis on tekijä ja minä koulutan heitä hyvillä mielin.
Amiksissa ei mitenkään voi kolmessa vuodessa antaa samaa teoreettista tietämystä, kuin ylemmissä koulutusasteissa. Mutta kolmessa vuodessa oppii ammatin teoreettiset perusteet ja - mikä tärkeämpää - ammatin käytännön, hyvin.
Olen melkoisen ylpeä siitä, että alani amiskoulutuksen saaneet kilpailevat työmarkkinoilla menestyksekkäästi amk- ja korkeakoulututkinnon hankkineiden kanssa. Työelämässä näytöt ratkaisevat ja amis, ammattitaitoon keskittyvänä koulutuksena, antaa tietoja ja taitoja joita työnantajat arvostavat.
Olen jatkuvasti kontaktissa työnantajiin ja tämä tulee jatkuvasti esiin: hyvä amis on halutumpi työntekijä kuin keskinkertainen maisteri. Syy on yksinkertainen: amis tietää kuinka hommat hoidetaan, maisteri ei. Kokonainen ammattitaito kasvaa tavallaan eri järjestyksessä: maisterilla on alussa rutkasti tietoa, mutta ammatin hän joutuu useinkin opettelemaan työelämässä. Amis osaa ammatin jo työllistyessään ja hankkii teoreettista vahvuutta työtä tehdessään.
On myös hienoa nähdä, kuinka opiskelijamme jo ennen valmistumistaan perustavat yrityksiä ja alkavat työllistää itseään osoittaen loistavaa elämänhallintaa. Myös yrittäjinä nämä amikset kilpailevat menestyksekkäästi alan maisterien kanssa.
Amis on toisen asteen koulutusta, eli lukion kanssa rinnakkainen koulutuksen aste. Se on monille hyvä polku myös oman alan ylempiin koulutuksiin: kaikkia ei lukio kiinnosta, mutta alan valinta on selvä. Amis toimii siis monille ponnahduslautana lisäkoulutukseen.
Kiinnostavaa on se, että koulutuspolku kulkee myös toiseen suuntaan: kouluumme tulee jatkuvasti opiskelijoita joilla on jo ennestään korkeakoulu- ja amk-tutkintoja muilta aloilta. Samoin ylioppilaita hakeutuu jatkuvasti koulutukseen.
En kommentoi tätä amis-ilkkumista. Mutta amis on tekijä ja minä koulutan heitä hyvillä mielin.
Vastaukset 106
Vanhimmat
"teoreettista osaamista"
Mutta joo, minähän kyllä tein Jyväskylän Ammattikorkealle koulutustakin, kun yliopistosta ei löytynyt yhtä hyvää 20v linjan osaavaa C- ja assembly -ohjelmoijaa.
Ota huomioon, että nuo ilkkujat ovat nuoria, eivätkä tiedä vielä elämästä mitään. Siperia opettaa, työttömän maisterinkin. Mä tiedän.
Mutta mulla oli nuorisolle asiaa :-)
joillakuilla on kova tarve lokeroida ihmiset tiettyihin kasteihin, varsinkin näin, jotta tuntisivat edes sen vuoksi olevansa jotain enemmän kuin joku toinen ... tietämättä, että todellisuudessa vähemmän on enemmän :).
se oli kiva kuulla, että ammattikoululaisiakin arvostetaan..=o)
mullakin on yks perustutkinto takanani ja toisena ammattitutkinto..sekä lukuisia muita lyhyempiä koulutuksia eri juttuihin..myöskin melkein vuos lukiota..ja sanosin omasta puolestani..et en kadu sitä et lähdin amikseen...ja valitsin itelleni oikean alan...=o)
...työ vasta opettaa työn..mutta koulusta saa pohjat..=o)
Olen itse käynyt ammattikoulua linjalla jossa oli ylioppilaitakin. Pärjäsin heidän joukossaan joskus jopa kokeissakin yhtälailla.
Kaikki tietää että amitsut ja maisterit eivät kilpaile yhdestäkään työpaikasta.
Meillä täytyy olla eri lähteet meidän tiedoille.
kerrohan vielä minulle miksi amis ja yliopiston käynyt olisivat hakemassa samaa työpaikkaa? Tätä kohtaa en tässä tajua...
Onko käynyt siis niin että yo-opiskelija ei ole löytänyt oman alansa työtä ja joutuu hakemaan amiksien hommia. Oletan että hakijana olisi kaksi samanikäistä ihmistä..
lääkärikin ja amispoju osaa maalata autoja siinä missä dippainssikin. Mutta miksi vitussa DI haluaisi maalata autoja?
taida olla hirveesti työkokemusta vielä? Tietenkään amis- ja korkeakoulutason taidot eivät mene yhteen. Mutta työelämässä asiat eivät lokeroidu kuten koulussa. Tiedot, taidot ja ihmiset liikkuvat lokeroiden välillä, sikäli kuin lokeroita edes on.
Julkishallinnossa on virallisia pätevyysvaatimuksia, jotka on täytettävä ja siellä ei päde näytöt vaan tutkinnot. Muussa työelämässä pelataan aika vapaasti ristiin papereilla ja näytöillä.
Tässä lista 2. asteen tutkinnoista. Onko sulla työelämästä ja tutkinnoista riittävästi tietoa lukeaksesi tuon auki: mitkä 2. asteen tutkinnot kilpailevat työmarkkinoilla ylempien tutkintojen kanssa?
http://www.koulutusnetti.fi//files/alatjatutkinnot.pdf
Kyllä se on kuule niin, ettei amispohjalta ole mitään asiaa useimpiin valkokaulusduuneihin, ihan kuten pelkältä amk-pohjalta ei ole asiaa luokkahitsariksi.
hirveästi suututtaa toi sun oletuksesi mun työkokemuksesta ja älykkyysosamäärästä. Sä olet niin haltioitunut amis-opena toimimisesta että tottakai markkinoit amiksia tässä välissä.
En jaksa lukea raporttiasi, olisit tiivistänyt! Tulee luettua ihan tarpeeksi materiaalia sähköisessä muodossa. Annan myös yhden vinkin, kaikki mitä papereihin painetaan ei aina ole totta. Julkishallinto ne koulutustarpeetkin määrittelee et sinä vaikka siellä amiksessa ylpeänä maisterina käppäiletkin. Ja psssst. ne kysyntä ja tarjonta ei mene aina yhteen vaikka kuinka väittäisit...
Se oli eri juttu ennen, silloin kun tämänhetkiset keski-ikäiset olivat nuoria: kävit kauppaopiston niin sait valita menetkö töihin pankkiin vai mihin. Tämän päivän tilanne on täysin eri.
Veikkaisin kuitenkin että markonomit ja tradenomit ovat melkolailla samalla viivalla ja merkonomilla (oletettavasti että hän on käyttänyt amiksessa oloaikansa myös oikeaan opiskeluun) on paremopi osaaminen tietyissä asioissa kuin tradenomilla. Olenko oikeassa?
että löysit yhden esimerkin, jossa tuota eri koulutusasteiden välistä sekoittumista todellisissa työtehtävissä voi tapahtua. Juuri tuollaista tarkoitin.
aloitus. Jotkut avaavat suunsa harvoin, mutta silloin asia onkin todella painavaa.
Tuli mieleen yks tapaamani filosofian maisteri, jolla ei ollut mitään hajua filosofiasta...
filosofiaa vaan jotain aivan muuta?
Miksi sellainen harhaanjohtava titteli?
Mutjoo. Suoraan sanoen en ole tavannut montaakaan fiksua akateemista. Livessä siis. Tyhmiä ja paskantärkeitä ihmisiä, joilla harvemmin on mitään hajua siitä mitä puhuvat.
"Filosofian maisteri (FM), joka on tutkintonimikkeenä humanistisella ja luonnontieteellisellä alalla. Tutkinto on mahdollista suorittaa Helsingin, Joensuun, Jyväskylän, Kuopion, Oulun, Tampereen, Turun ja Vaasan yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Huomionarvoinen seikka on, että filosofian maisterit eivät useimmissa tapauksessa ole opiskelleet lainkaan filosofiaa ja suuri osa filosofian pääaineopiskelijoista valmistuu yhteiskuntatieteiden tai valtiotieteen maisteriksi."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Filosofian_maisteri
Sivistäisit itseäsi edes hieman, niin jutuillasi olisi jonkinlaista uskottavuutta.
on katotermi, jonka alle on tungettu kaikki, mille ei ole keksitty mitään. Samanmoinen on amk-restonomi, kaikkea kokkauksesta siivouksen kautta matkailuun.
*yksi kurssi suoritettuna* :D
ymmärrä, että miks ei ole sitten Humanistinen Maisteri? Tai Luonnontieteen Maisteri? Miksi filosofia, jos ei ole filosofiaa lukenut? Miksi harhaanjohtava titteli?
Mut mulle on noista titteleistä yks paskan hailee. Yksikään tittelillä brassaileva tyyppi ei ole ollut käytännössä yhtään mitään. Ja sitten sellaiset tittelien kantajat, joista on ollut käytännössäkin johonkin, eivät sille tittelille ole niin paljon arvoa antaneet, että sitä ääneen kaikille kuuluttaisivat.
Ps. Wikipedia ei ole minun sivistykseni lähde...
filosofia on aivan liian tärkeä, jotta sitä tungettaisin jonkin jonninjoutavan maisterin tittelin eteen.
Ai opetetaanko amk:ssa kokkausta, siivousta ja matkailuakin? Voi vittu... Ja pitäis niinku jotenki arvostaa? Ei pysty. Liian hapokasta.
Mä en ole käynyt paljon kouluja. Mutta siitä olen varma, etten osais puoliakaan kaikesta siitä, jos puolet elämästäni koulun penkillä olisin kuluttanut.
siinä suureen ääneen amis.
Se filosofia tulee kaiten siitä kun se on lopulta kaiken tieteen tekemisen pohjatiede. Käsittelee esimerkiksi ainekohtaisesti sitä, mitä pidetään objektiivisena totuutena. Yksi käytännön esimerkki on esim. että uskommeko vain näköhavaintoihin jne...ei Aristoteleen lukeminen sullekaan olisi pahitteeksi. Tule sitten saarnaamaan taas tänne onko kukakin jeppe paskantärkee. Veikkaan ettet ole omassa rajoittuneisuudessasi uskaltanut tutustua yhteenkään akateemikkoon syvällisemmin... Lukeeko otsassamme muka että "oon joku v***n wikipedia"???!!!
Minusta tämä kahtiajakautuneisuus ja teidän amiksien defenssiivisyys meitä akateemikkoja kohtaan on aika sääli kun ajatelee tulevaa yhteiskuntaamme ja sen kehitystä. Eikö olisi järkevää että geeniperimämme jakautuisi suunnilleen tasan tyyliin Amis Akateemikko=kansalainen x jne...en haluaisi ajatella kauhuskenaariota yhteiskunnasta jossa kansa on jakautunut yliälykkäisiin ja ns. rasvanäppijengiin.
käytännön hyötyä tästä nyt on?
Mä en ole edes amis. Mä en tykkää että mun päähän laitetaan ajatuksia väkisin. Sinne ei tulla väkivalloin.
Aristoteles.. Joo. Noh. Mun mielestä tais olla häneltä yks aika hyvä lause..
"Eikö olisi järkevintä antaa huilunsoittotaitoiselle huilu eikä yrittää antaa huilunsoittotaitoa huilun omistajalle?"
Menikö se jotenkin niin? Sä varmaan fiksuna akateemisena korjaat, jos tein virheen siteerauksessa...
ole törmännyt kyseiseen lauseeseen, sanoinhan etten ole mikään wikipedia!!
Kukaan ei ole myöskään sanonut ettei akateemikko arvostaisi käytännön kautta opittua, josta voi myöhemmin tulla teoriaa ja sitä rataa. Tiedätkö mikä on muuten asiantuntijan työtapa? hän nivoo yhteen mielessään käytännön kokemustaan ja lukemaansa teoreettista tietoa ja tekee sen avulla toivottavasti fiksuja päätöksiä (esim. lääkäri joka joutuu yllättävään tilanteeseen leikkauksessa..)
Sorppa vaan toi mun edellisen tekstin viimonen kappale jos siitä kimpaannuit, olen huomannut että täällä on tapana provosoida..
ollut se runousoppi? Jos mä en tiedä siitä Aristoteleen runousopista yhtään mitään ja muutenkaan mistään runouden säännöistä sen enempää mitä olen niitä lukenut ja biisien sanoituksissa kuullut ja sitten kirjoitan jotain runollista tai runon tai mitä lie. Minkä se tekee minusta? Matkijan? Kopioin jotain? Niin varmaan teenkin. Teen sitä samoin kuin kaikki nekin, joita kopioin ja matkin ovat tehneet sitä ennen minua. Mä voisin lyödä asiasta vaikka vetoa, että ensimmäinen runo on ollut aika vaatimaton. Ensimmäinen musiikkikappaleeksi luokiteltava on ollut nykyajan korville kuuntelukelvotonta. Mutta kummatkin ovat olleet hyvin tarpeellisia alkuja, jotta kehitys voisi alkaa. Hyvä luovuus luo aina luotua. Luovuutena pysyy siksi, että luo luodun omalla tavalla. Luovuutena pysyy siksi, ettei noudata mitään kaavaa ja oppia. Kaavojen ja oppien mukaan luominen alkaa muistuttaa luovuuden teollistumista. Onko teollisuuden sarjatuotannossa enää tippaakaan luovuutta?
Vittu sentään teidän akateemisten nilkkien kanssa. Mä on joskus treeneissä sanonut kaverille, kun se innostui oppimastaan, että jos joskus on tosipaikassa, kannattaa unohtaa kaikki minkä on oppinut. Opetetun ja opitun toistoon ei jää tosipaikassa aikaa. Tosipaikassa on aikaa reagoimiselle...
Siis mun pointti on siinä, että kyllä asiansa tuntevan ja osaavan ihmisen erottaa pelkän keskustelun perusteella ilman erityistä korostamista koulutuksesta, statuksesta tai tittelistä.
Mä en ole oikeastaan tykännyt Aristoteleesta yhtä paljon kuin Platonista.
ettei sinulla ole sivistyksen lähdettä. Valitettavasti.
Heh.. Eipä sitä ole kenelläkään muullakaan...
vaan edelleenkin jäin pohtimaan sitä et miksi sä olet niin kamala saarnaaja?
Täytyy taas siirtyä pelkkään musan linkittämiseen...
Öitä sullekin.
sulla vielä aikaa hankkia se maisterintutkinto vaikka jossain ikäihmisten yliopistossa jos se noin kamalasti sua vaivaa.
ja voi vittu on se kumma jos 1 7 ei muka ole 8???!!
ehdottoman vakuuttunut että olisit entisaikaan tehnyt loisteliaan uran pappismiehenä tai nyttemmin poliitikkona, kyllä sua joku muutama hölmöläinen vois lähteä seuraamaan.
Hyvät yöt!
Ja voisin palata palstalle brassailee akateemisuudellani. Mitä muuta hyötyä siitä mulle olisi?
Juuei. Ei ole. Mulla tosin loppu noi laksuvirheet kun vaihdoin selainta. Ollut kohtuullisen tyytyväinen googlen chromeen.
Mä olisin voinut tehdä uran monella muullakin alalla. Ja tässäkin ajassa. Mut where's the point of all that?
Mutta mistä minä olen ehdottoman vakuuttunut on se, että moni pappi tai politiikko haluais itselle samant ominaisuudet, mitkä minussa on. Paskempi homma, ettei niillä niitä ole. Mitä luulet, että miksi yhdelläkään heistä ei niitä ominaisuuksia ole?
"Mä en ole käynyt paljon kouluja."
Sen kyllä huomaa.
huomaa, että jotkut täällä on käynyt niitä liikaa. Senkin huomaa, että jotkut ovat tunkeneet päähänsä enemmän tietoa kuin heidän pienet aivonsa kykenee käsittelemään..
Huomenta sullekin...
musiikkia. Se on usein paljon sivistävämpää kuin yksikään koulu voi ikinä olla...
http://www.youtube.com/watch?v=gzReSBaben8&feature=related
hän tiesi olevansa Hyvin Pieni Aivoinen Karhu... :)
Siksi kaikki loppu suorastaan tulvii päästäni pois :
En mä ole mikään koulujen ja sellaisten vastustaja. Mikä oikeastaan ihmetyttää on se koulujen ja koulutuksen ihannointi. Jotain oleellista on päässyt unohtumaan kouluissa ja koulunkäynneissä. Siis se, että miksi johonkin kouluun yleensäkin haetaan? Mikä on hakijan päämäärä ja tavoite?
itseä kiinnostaviin asioihin? Mitä sen on väliä, toinen kouluttautuu enempi, toinen vähempi, molemmille on jokin tarkoitus, jota emme tiedä. Eikä ole niin väliks tietääkään.
Totuus kuitenkin on, että tekijöistä alkaa olla pula, ei neuvojista.
on tänäpäivänä helppoa ilman koulujakin. Se on ollut riittävän helppoa silloinkin kun mä olin vielä pentu ja teini. Nykyisin se on vielä helpompaa. Tietopankkeina koulut alkaa olla jo tarpeettomia.
Mutjoo.. Miksi itse hakisin johonkin kouluun? Hainkin yhteen, mutta eivät huolineet, koska en ole jaksanut aikasemmin koulunpenkkejä kuluttaa. Miksi hain sinne? Kiinnostaa ala ja haluan oppia toimimaan sillä alalla. En hakisi siksi mihinkään, että saisin paperin ja ja jonkinlaisen mitättömän Tittelin, millä ei ole oikeastaan mitään merkitystä, jos ei mitään ole Asiasta oppinut. Sekin, mihin minä hain... En mä edes välttämättä haluis käydä koulua(en koe sitä tarpeellisena itselle), mutta säännöt on sellaiset, että koulutus siihen hommaan täytyy olla. Ainakin paperi siitä suoritetusta koulusta tai kurssista. Mut mitä taas byrokraatit ja valkkaajat ei tiedä... Ne ei tunne minua. Jos tuntisivat, olisivat tappelemassa siitä kuka sais mut omiin hommiin.
Prkl! Mainostaminen ei ole mun kutsumus. Tässä on sitä nyt hyvä harjoitella...
kaikki tulee humanistisesta ulos fil.maistereina, vaikka niiden pää- tai sivuaineessa ei olisi kurssiakaan filosofiaa.
Tota enpä usko yhtäkään sellaista filosofian maisteria olevan olemassa, jolla ei olisi "mitään hajua filosofiasta". En itse ole filosofian maisteri, mutta voin sanoa, että se koulutus kaikilla akateemisilla aloilla on niin laaja ja pitkäkestoinen, että joka ikisen maisterin paperit saaneen päähän tarttuu ainakin perusteet. Teoreettisessa orientaatiossa voi yksilöllisesti sitten tietysti olla yksilöllisesti älyllistä intressiä osoittavia suuriakin eroja ihmisten välillä, mutta älä ikinä loukkaa ihmisiä niin, että sanoisit, ettei joku maisteri alastaan mitään ymmärtäisi. Eri asia tietysti sitten jotkut ulkomaisten sotku-opistojen rahalla ostetut kirjekurssitittelit ehkä....Sellaiset on pellejä. Suomalaisista yliopistoista kuitenkin valmistuu alojensa osaajia ( jos nyt niihin viitattaisiin). Sen verran kova on kilpailu paikoista ja kuitenkin sen verran kova vielä on vaativuustaso opinnoissa suomalaisissa yliopistoissa, ettei idiootti ikinä suomalaisesta yliopistosta papereita saa. Tiedä sitten, että miten asia menee tulevaisuudessa...
Mitäs jos sä olet mennyt sille mainitsemallesi filosofian maisterille jankuttamaan joitakin kehäpäätelmätietojasi ulkoalukemistasi kirjaston kirjoista ja jos se vaikka sitten on ihan kohteliaisuudesta sulle sanonut, että "vaikea kommentoida"? Voisiko tuo asia olla niin?
Se filosofian maisteri ilmoitti minulle itse olevan filososfian maisteri koulutukseltaan. Minä en siitä asiasta ollut kiinnostunut kun hänet tapasin. Hän oli muuten se viehättävä blondi nainen kenestä tuli heti mieleen palstan tunnetuin anonyymi kirjoittaja... Heh.. Haluatko kuulla, mikä oli hänen ensimmäinen lause minulle minut tavattuaan?
Mä en jaksa jankata aiheesta enempää. Olen tehnyt sen ylempänä.
Ps. Sinä et varmaan jossain kuppilassa tavattaessa ilmoittaisi olevan filosofian maisteri? Tai ilmoittaisitko asian heti itsensä esittelyn yhteydessä?
No kerro nyt ihmeessä! Mikä oli sen manitsemasi naisen ensimmäinen lause? Minua et kuitenkaan voi tarkoittaa, kosken a.) sinua koskaan ole tavannut, kosken b.) sinua tunne millään tavalla ja koska c.) arvostan omaa koulutustani niin paljon, etten koskaan väittäisi (viittaamasi tapauksen tapaan..) olevani mitään, mitä en ole.
Minä kuitenkin ilmeisesti jostakin epämiellyttävästä syystä olen ollut erityishuomionne kohteena tällä palstalla. Osaatko kertoa, mistä se mahtaisi johtua? *oudoksuu syvästi*
hänen kanssa samaan pöytään(meni moikkaa kaveria, joka istui jo siinä pöydässä), hänen ensimmäinen kysymys kuului näin:
"Luuletko että kun olet tämän näköinen, että se riittää?"
Ehkä tein hätäisen tulkinnan, mutta mun ulkoinen habitukseni tais ilmiselvästi tehdä siihen filosofian maisteriin lähtemättömän vaikutuksen...
No sinä nyt ilmeisestikin olet palsta-gekkojen ja muiden suuri kaveri, mutta siitä huolimatta: Pystytkö _rationaaliseen argumentointiin_ sinun kavereihisi KUULUMATTOMILLE internetin julkisella keskustelupalstalla?
Sähän tuolla viittailit sen mainitsemasi filosofia-mikälie-tyypin viittaileen koulutukseensa. Mitäs nyt tossa viittailet omaan ulkomuotoosi?
Voin puhua vain mielikuvista tekstin perusteella... En tunne sua, enkä henkilökohtaisesti koskaan ole tavannut. Tuli tässä sellainen mielikuva mieleen, että jos sä _ensimmäisenä kommenttina_ pöytään istuessasi olet saanut tuonlaista palautetta, kuin kuvailit, on sun pitänyt joko a.) ensin itsesi ilmaista itseäsi seurueessa jotenkin omahyväisesti tai b.) sulla on ollut ns. historiaa(?) sen mainitsemasi tyypin kanssa jo entuudestaankin...Totuutta asiasta en tietysti tiedä.
Sen voi tietysti sanoa, että jos joku on niin juusto, että briljaa koulutuksellaan alentaen toista ihmistä ilman muuta kimmoketta, lienee kyseessä siinä tapauksessa idiootti. Sä siis olet komea mies, niinkö?
Ei ollut minkäänlaista historiaa sen naisen kanssa. Soittokaveria sinne meni moikkaamaan. Ne nyt sattui istumaan silloin samassa pöydässä. Musta oli vaan aika kummallista, että akateemisesti koulutettu filosofian maisteri tarttui kiinni hänelle entuudestaan tuntemattomassa henkilössä juuri ulkonäköön. Tuli mieleen sellainen stereotypia, missä hyvältä näyttävä ihminen on automaattisesti tyhmä. Sellaistako siellä yliopistoissa opetetaan?
No arvaas mitä ainakaan mä en haluaisi nähdä ( enää jatkossa...)!
No että ääliöt, joilla ei tavanomaisen kommunikaation perusteella kykyä ja HUMAANIUTTA mielipiteidensä esittämiseen ole, performoivat ja syöttävät pääsontapaskaansa näillä palstoilla. Haluatko kentiees kiusata ihmisiä päänsisältöäsi ilmentämällä ja kenties joitakin yksittäisiä palstakäviijöitäkö vielä ehkä?
Teoreema ( en ole filosofian alan koulutettu, mutta s*tanan suuttunut palstan narsimia keskustelun kustannuksella toteuttaviin tampioihin!):
Oletetaan, että:
Meillä on idiootti a
Oletetaan, että:
Meillä on idiootti xb
Mikä on idioottien saastuttavin mahdollinen vaikutus, jos x = inhimillisyys on kääntäen verrannollinen idioottiin a?
Kehitelkää te hikinörtöt tosta vaikka kaavoja...*reps* ( Muuten jopa ehkä mielenkiintoistakin olisi tästäkin asiasta keskustella, jos ei tollasten kaltaistesi idiootti-koulutustaustastaan alamaisuutta kokevien kanssa tarvitsisi sitä tehdä...)
nousta teoreettiselle tasolle. Söpöä :)
En ole hullukuvitelmienne "eewari". Sori!
Ilmeisesti et ymmärrä, että kaikki eivät ota itseään kuoleman vakavasti? Ja sitten et ehkä yllä mun juttujeni tasolle? Sori. Ikävää, kun sulla ei mitään kehitettävää tohon juttuuni ollut. Ei kykyä vai? Vitsihän se toki, että ei sillä... Mutta äläpäs nyt kuvittele, että tässä viihdepalstalla olisi tarvetta muuhun, kuin ajankuluun.
Mielenkiintoisinta musta olisi ollut se, kuinka nörtät vetäis sen x:n, soveltaen.. Mutta ehkä ei löydy älyköitä ( eikä välttis jokapaikassa tarvitse löytyäkään *suree*).
musta tuntuu että sä otat tän palstan ja itsesi vähän turhan vakavasti. Kaikella ystävällisyydellä :)
esittelyyn, ellei sitten ole stand up-koomikko
ajattelin...
Hemmetti! Pitäiskö mun alkaa esittelemään itseäni tuntemattomille ihmisille baareissa näin:
"Moi, olen Genio.Mente. Kirjoitan Miehen Logiikka nimiselle keskustelupalstalle Suomi24:ssa."
ammatti tai työ tai koulutus tuntuu useimmiten sellaiselta asialta, että sitä EI OLE EDES KOHTELIASTA tuoda esille heti kättelyssä. Jos johonkin ihmiseen ryhtyy oikeasti tutustumaan, fokukseni on jotenkin siinä että millaista elämää se elää, millainen asenne sillä on.
Heh... Mä tunnen yhden ihmisen, joka jurrissa esitteli itsensä jotenkin niin:
"Mä oon Joku ja mä oon ihan vitun rikas"
Mut täällä näyttää olevan helvetin tärkeä se amis/akateeminen juttu. Noh. Ainahan sellaisella voi yrittää kuumentaa tunteita ja saada keskustelua aikaseks..
Mä en yleensä ole edes kovin kiinnostunut ja innokas tutustumaan uusiin ihmisiin. Joskus en vaan voi sitä välttää...
vitut mua ihmiset kiinnosta
No paha sanoa, kun ei tiedä, että minkälainen "filosofian maisteri" oli kyseessä. Eipä sillä koulutuksella puuttuvaa inhimillisyyttä osteta, mutta ei kaikesta voi syyttää koulutustakaan... Ihmiset eivät ole = koulutuksensa. Jos mainitsemasi nainen olisi ollut kampaaja ja sanonut samat kertomasi kommentit sulle, niin olisitko siinä tapauksessa juuttunut miettimään hänen koulutustaan?
Luulisin, että harva arvottaa ihmisiä ulkonäön perusteella. Kyllä se käytös on se tekijä, millä perusteella eniten mielikuvia luodaan. Pitänee olla ulkonäöltään jotenkin aivan "ääripää"- ihminen kyseessä, jotta ulkonäkö edes jotenkin voisi "hallita" mielikuvan muodostusta.
"Jos mainitsemasi nainen olisi ollut kampaaja ja sanonut samat kertomasi kommentit sulle, niin olisitko siinä tapauksessa juuttunut miettimään hänen koulutustaan?"
Joskus tavannut kampaajankin. Eikä puhellut mulle sellaisia. Oli sen verran viehättävä ja upea nainen, että vietettiin puolitoista vuotta yhdessä...
"Luulisin, että harva arvottaa ihmisiä ulkonäön perusteella. Kyllä se käytös on se tekijä, millä perusteella eniten mielikuvia luodaan."
Minä väitän, että livessä arvotetaan ulkonäön perusteella aina. Suurin osa on harmaata massaa myös ulkonäöltä, mitä ei tiedettäisi ellei ulkonäön perusteella arvotettaisi. Siinä tilanteessa en ehtinyt käyttäytyä millään muulla tavalla kuin istua saman pöytään. Se kommentti tuli noin puolessa minuutissa...
" Pitänee olla ulkonäöltään jotenkin aivan "ääripää"- ihminen kyseessä, jotta ulkonäkö edes jotenkin voisi "hallita" mielikuvan muodostusta."
Riittää kun on omaa silmää miellyttävä ulkonäkö. Kenelle tahansa riittää se.
Niin no tottakai ulkonäön perusteella "arvottamista" tapahtuu, mutta ei se mulla ainakaan hallitse mielikuvanmuodostusta. Kokonaisuus ihmisen persoonasta, ihmisen käyttäytyminen yleisesti ja sitten se ulkoinen olemus - siinä suurinpiirtein se paketti, missä uudesta ilmisestä parin minuutin perusteella luodaan ensimmäinen mielikuva, mun mielestä. Itselläni asia menee niin, että en kiinnitä huomiota ulkonäköön erityisesti ensimmäisinä huomioinani, jollei ihmisen olemuksessa sitten ole jotakin niin kertakaikkisesti "erottuvaa" piirrettä, että se tyystin vie huomion hänen muulta käytökseltään.
Jos siis joku on vaikkapa korostuneen epäsiisti, jos joku on erityisen surullisen tai vaikka iloisen näköinen tai jos joku on poikkeuksellisen vaikutuksen tekevän komea/tyylitelty/ kaunis - sitten ihmisen ulkonäkö saattaa hallita ensimmäisiä mielikuvia ihmisestä. Poikkeuksellisen kauniin tai komean ihmisen kohdalla mä ehkä kiinnitän huomiota ensimmäisenä siihen, että onko ihmisen kauneus/ komeus ns. "lämmintä" vaiko "kylmää", eli että hymyilevätkö ihmisen silmät esimerkiksi myös ja että onko ihminen rennosti itsevarma, vaiko liiallisen epävarman tietoinen ulkonäöstään.
Jyväskylän Ammattikorkeassa..
Se alkoi antamaan virheellisiä numeroita pärstäkertoimen mukaan, josta keksittiin sille nimi "joulupukki", ei tiedä mitä lahjaa milloinkin numerona saa :D
Itse kerran vähän komensin sitä... se sanoi että: "tämä keskustelu loppuu minun puolestani tähän."
hah.
Jos joku ei kokemattomuuttaan ole ymmärtänyt, mistä näkee heti että aloittaja haluaa vain provosoida, niin perustellaan:
"hyvä amis on halutumpi työntekijä kuin keskinkertainen maisteri. Syy on yksinkertainen: amis tietää kuinka hommat hoidetaan, maisteri ei."
Olisihan se nyt vallan hassua, jos joku palkkaisi hitsariksi DI:n ja lujuuslaskijaksi hitsarin. Koulutusten tavoite on eri ja tiedät tämän hyvin itsekin, joten koko aloituspostauksesi on puhdasta provoilua.
Suorittavaan työhön on järjetöntä palkata korkeastikoulutettuja ja ajatustyöhön on yleensä huono idea palkata vastavalmistunutta amista.
"Kiinnostavaa on se, että koulutuspolku kulkee myös toiseen suuntaan: kouluumme tulee jatkuvasti opiskelijoita joilla on jo ennestään korkeakoulu- ja amk-tutkintoja muilta aloilta. Samoin ylioppilaita hakeutuu jatkuvasti koulutukseen."
Kuten myös toisin päin. Monen koulutuspolku menee nykyään amis-amk-yliopisto. Nykyään voi joutua kouluttautumaan monta kertaa uudelleen tai vaihtamaan alaa. Paskatieteen maistereilla tämä on huomattavasti yleisempää kuin koulutusvalintoja hetkisen aikaa miettineillä.
maisterit? Kerropa miksi helvetissä vihaat maistereita, mitä pahaa ne on sulle tehny? Esim.mulkoileeko ne sua alenkatsoen baarijonossa vai mitä.
"Nykyään voi joutua kouluttautumaan monta kertaa uudelleen tai vaihtamaan alaa. Paskatieteen maistereilla tämä on huomattavasti yleisempää kuin koulutusvalintoja hetkisen aikaa miettineillä."
Tämä tuskin on kenenkään etu tai haave! Minkähän takia itse tunnen myös monta eri alan amis tutkinnon suorittanutta jotka ovat edelleen työttöminä. Siinä vasta suunnitelmallisuutta kerrakseen..
Heehehhe!!! Ootko munope?
On sekä koulutukseltaan maistereita, että amiksia? En tiedä ainottakaan, jos ei nyt kauppakoulua amikseksi lasketa?
Vai kenen luulet kehittäneen ne hitsaustekniikat, joita uk-kokin amiksessa opettaa oppilailleen? Vastaus: tekniikan tohtoreiden ja diplomi-insinöörien.
Tai kuka tekee lujuuslaskelmat siltoihin, joita amiksessa koulutuksensa saaneet rakennusmiehet rakentavat amk-koulutuksen saaneiden rakennusmestarien johtamana? Vastaus: tekniikan tohtorit ja diplomi-insinöörit.
on aikas turhaa - toki instituutioille voi olla tärkeää korostaa omaa asemaansa yhteiskunnassa ja siten nähdä oma tärkeytensä. Se on ihan yhtä turhaa kuin minkään koulutuksen tai ammatin väheksyminenkään pelkän nimikkeen perusteella. Myöskään kelpoisuus työelämässä ei ole mikään argumentti - esim. jos yhteiskunnassa tarvitaan keskitysleirin vartiojoita niin tekeekö se ko. koulutuksesta jotenkin hyvän? Koulutus on osittain yksi tapa luokitella ja pitää yllä kastijakoa - ennen aatelinen nyt maisteri, joista kumpikin periytyy.
Amis ei ole sen enempää tekijä kuin maisteri on teoreetikko - ihminen ratkaisee mitä hän on - ei koulutus. Amiksen läpäisee peukalo keskellä kämmentä ja maisteriksi pääsee aika tampio.
me rankataan amis kakkosopetuspaikaksi heti miehen logiikka-palstan jälkeen. Miehen logiikka sai eilen ykköspystin.
Me annettiin silti sun kirjoitukselle vihreä liskonpeukalo. Tiedäthän, me väritetään ja piirretään mutsin gradua koska hän ei itse jaksa tehdä sitä. Me ei osata kirjoittaa.
ei ollut todistaa amista jotenkin muita paremmaksi koulutukseksi, eikä edes väittää, että olisi yhdentekevää, minkätasoista koulutustaa saa. Tahdoin vain sanoa muutaman hyvän sanan amiksen puolesta, kun palstan älymystö jaksaa päivästä toiseen amiksia nälviä.
Ketjuun on syntynyt kuitenkin normaalia vittuilua, kahtiajakoa ja sen semmoista, kuten asiaan kuuluukin. Ohitan sen kaiken ja kommentoin itselleni, koska en jaksa vastaus vastaukselta käydä asioita läpi.
Esitin tuolla ylempänä liitteen, jossa on 2. asteen koulutukset ja pyysin miettimään, millä niistä aloista kilpailua esiintyy. En tiedä tutustuiko siihen kukaan, joten listaan tähän.
humanistinen ja kasvatusala
kulttuuriala
yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala
tietojenkäsittely
sähkö- ja automaatiotekniikka
tieto- ja tietoliikennetekniikka
graafinen ja viestintätekniikka
luonnonvara- ja ympäristöala
sosiaali,- terveys- ja liikunta-ala
matkailu,- ravitsemis- ja talousala
Ainakin noilla aloilla on työllistymismahdollisuuksia, joihin voi opiskella useammalla asteella ja joiden tehtäviin ei vaadita jotain tiettyä ammatillista pätevyyttä, vaan osaaminen on yhtä validi suositus kuin tutkinto. Näistä tehtävistä kilpailevat usein kaikki tutkinnot ja aloille työllistytään myös ohi tutkintojen.
En rupea niitä yksityiskohtaisesti erittelemään, enkä todistamaan. Joissakin vastauksissa asiat esitettiin "valkokaulusammatteina ja hitsauksena". Maailmassa on kuitenkin paljon työtä esim. erilaisten palveluiden parissa ja siellä asiat eivät jakaudu noin. Työt ovat aidosti auki kaikille, joilla on alan koulutusta ja kykyä hoitaa ne hommat.
Joka ei tahdo olla samaa mieltä, saa edelleen olla eri mieltä.
Alumiinin käsittelyfirma haki työnjohtajaa. "Olet insinööri, teknikko tai vastaava". Kuinka monta "tai vastaavaa" edes viitsi hakea? 0 Kuinka monta teknikkoa? 3, kaikki työnjohtohommissa sillä hetkellä, vanhempia miehiä. Insinöörejä hakijoiden joukossa oli 9. Valituksi tuli insinööri, jolla oli suunnittelukokemusta.
Kuka heittäisi analyysin tästä?
ei ollut tehtävään millän tavoin välttämätön, vaan haetiin sopivaa tyyppiä sopivilla kyvyillä. Ne sopivat tyypit nyt sattuivat olemaan sellaisia, jotka olivat hankkineet tietyn koulutuksen. Se ei sinänsä ole ihmeellistä koska koulutusta on pitkään ollut tarjolla suurelle osalle ikäluokasta. Ne vanhan polven teknikotkin olisivat hankkineet muodollisesti korkeamman koulutuksen jos olisivat syntyneet vuosikymmeniä myöhemmin.
Vierestä seuranneena sanon, ettei siellä ollut varsinaista hajua siitä, millaista väkeä mahdollisesti olisi ollut tarjolla paikkakunnalla, koska firma pölähti siihen, missä se nyt on, aivan tyhjästä. Siis paikkakunnan määräsi logistinen sijainti, tonttitarjonta ja -hinta ja kunnan halu satsata.
Johtoryhmä päätti laajasta kirjosta juuri tuon tietämättömyyden vuoksi. Suunnitteluinsinööri siis palkattiin pienen pk-yrityksen työnjohtajaksi.
Pieni catch tuossa oli, et mennyt siihen. Eli teknikot olivat vanhempia (ei vanhoja) miehiä, koska teknikkoja ei ole koulutettu herra ties milloin viimeksi, joten olisi ollut tarjolla kokemusta, muttei kelvannut.
Tosin silloin kun teknikko oli jotain, oli heidät koulutettu enemmin "täsmä-tyyliin". Siis koneteknikko ja rakennusmestari eivät kisanneet samoista työpaikoista.
No, insinööri se tuli tekemään teknikon hommia teknikon palkalla. Miten nyt menee, en tiedä, koska firma on vaihtanut omistajaa kahdesti sen jälkeen. Pystyssä on, ainakin vielä.
humanistinen-kasvatus-sosiaali-terveys-ja liikunta-alat tuolta aloista löytyy hyvinkin monia joihin vaaditaan nimenomaan tiettyä tutkintoa ja toisenasteen tutkinnolla ei mennä esim.työhön johon vaaditaan ylempi amk-pätevyyttä, tai opettajaksi toisen asteen opinnoilla. Kuinka moni lastesuojelutyöntekijä esimerkiksi on vain toisenasteen suorittanut ihminen?
Tosin määräaikaisia sijaisuuksia löytyy, mutta jos tähtäimessä ei ole pysyvä duuni niin mikäs siinä keikkua epäpätevänä ja saada pienempää liksaa mitä jos taas pätevöityy. Tosin tolla saralla on toisenasteen tutkinnon suorittaneille ihan riittävästi töitä jo muutenkin.
Tää on mun käsitys tästä alasta.
varmasti oman alansa paremmin kuin minä, joka tunnen omat alani. Eli varmasti osaatte korjata mun listaa. Minä en missään kohtaa ole väittänytkään, että muodolliset pätevyysvaatimukset eivät pätisi, vaan alusta asti olen puhunut niistä ammateista tai tehtävistä, joissa niitä ei vaadita. Niitä löyty tietenkin lähinnä yksityiseltä sektorilta.
kuitenkin, vaikka vähän aloin viilaa pilkkua :>> määräaikaiseksi pääsee vaikka ei olekaan tutkintoa, ja tuossa tiedän heti yhden päiväkodin josta lähti lastentarhanopettaja vapaille (nykyisin he ovat suurimmaksi osaksi sosionomeja), niin paikkaa ei suinkaan täyttänyt sosionomi vaan en 100% varma ole oliko lähihoitaja mutta joku vastaava kuitenkin. Aina ei ole toimivaan ryhmään hyvä palkata ulkopuolista :>>
sitten aloitit koko keskustelua jos et osaa antaa esimerkkejä? Puhu nyt siitä omasta alastasi kun aloitit!
ehkä lastentarhan opettajaksi ei ole järkevää palkata lähihoitajaa...
Miksi haluat olla määräaikaisissa työsuhteissa?
Väitätkö että tutkinnot (kuten lto-tutkinto on turha lapsen kasvun ja kehityksen kannalta vai mitä märiset??
No tässä seuraavassa kirjoittamassani vähän kärjistelen, mutta mikäli olet fiksu, ymmärrät, ettei tarkoitukseni ole pahansuopa - minä nimittäin en palstanne amis-solvailuja kirjoittaviin kuulu.
Anteeksi nyt vain, kun sanon näin suoraan, mutta mulla on luulo ja _ henkilökohtainen oletus_, että palstanne amis-negatiivisia juttuja kirjoittavat olisivat pääosin juurikin..no.."amiksia", vaikka niitä kirjoituksia ilmeisestikin yritetään muka naamioida akateemisten kirjoittamiksi käyttämällä mm. akateemisuuteen vihjailevia ja viittailevia nimimerkkejä. Sellaisten em. kaltaisten ihmisten voisi olettaa olevan sellaisia, että he eivät arvosta _minkäänlaista_ koulutusta ja _minkäänlaisia_ ammatillisia osaajia - niin ajatusköyhiä kyseisten kirjoittajien jutut näyttäisivät olevan... Itse en vietä tällä palstalla suinkaan kaikkea aikaani, mutta kyllä asia on niin, että lähestulkoon aina kun tulen tälle palstalle, on palsta pullollaan kummallisia amis-negativisia juttuja. Ihmettelen, että mistä negatiivinen kiinnostuneisuus akateemisuuteen tällä palstalla johtuu ja että mistä syystä joillakin provokaattoreilla on tarvetta leimata juuri akateemisia elististeiksi tai väheksyä yleistävästi ammattikoulun käyneitä. Jotenkin pahansuovalta lisäksi ylipäätään ja muutenkin vaikuttaa palstanne sisältö - useimmiten lähes oksentelen palstajuttuja lukiessa.
Mä ainakin arvostan ammattikoulun käyneitä ihan siinä, missä korkeammin koulutettujakin. Jos jotakin en jossakin yksilössä arvostaisi, olisi sellainen 'metodi' ehkäpä koulutuksen tyystin kesken jättäminen ( oli kyse mistä tahansa koulutuksesta tahansa), sen täydellinen halveksunta ja siten elämän kestävä tarkoitushakuinen luumuilu vaikkapa yhteiskunnan tuilla, mutta siinäkään en tapaa yleistää ihmisiä _ryhminä_ - en koskaan. Tunnen monia amistaustalta korkeallekin ponnistaneita ja osaajina monialaisia ihmisiä ja musta koulutuksessakin on useimmiten kyse ensisijaisesti valinnasta.
Toki voi olla joitakin niitäkin, jotka amikseen hakeutuvat yksinomaan siksi, etteivät rahkeensa muuhun ole riittäneet, mutta suurimman osan ihmisistä uskon valitsevan koulutusalansa aivan & täysin oman kiinnostuksen mukaan. Ja amistaustaltahan voi ponnistaa osaajaksi akateemisellekin aloille...Tiedän eräänkin teknillisen alan korkeakoulussa opettaneen, jonka tausta on yksinomaan opistokoulutus, mutta jolla on vuosien ura opettajana koulussa siksi, ettei kukaan akateeminen ole kyennyt laittamaan kampoihin hänelle osaamisessa tiettyihin spesifien opettamiensa kysymysten suhteen. Ja ylipäätään osaavia työmiehiä tää yhteiskunta juuri nyt tarvitsee - korkeakoulutettuja on jo melkein liikaa ( mä syyttäisin asiasta ammattikorkeakouluja - vitsi ja tietoinen provokatorinen kärjistys.;) suuttukaa, suuttukaa! *reps*)
En osaa nähdä "amis"- sanaa missään määrin pilkkanimikkeenä ja uskon, ettei kukaan muukaan itsetunnoltaan terve ammattikouluttautunut ( tai akateeminenkaan) sitä sanaa niin osaa nähdä. Kerran olen kyllä palstalla kieli poskessa huvitellut yhdenkin itseriittoisena ääliönä palstalta pitämäni ja omista älynlahjoistaan ilmeisen suureellisia kuvittelevani tyypin kanssa ( jota niiiiiiin älykkääksi jotkut palstalla ovat ylistäneet) siten, että viattoman asiallisesti kysyin eräässä keskustelussa häneltä, että onko hän ammattikoulun käynyt. Tyyppi SUUTTUI siitä kysymyksestä.!:DDD Alkoi herjata mua kuin aivoton, eikä enää keskustelussa kyennyt minkään asteiseen asiakeskusteluun kanssani sen em. kysymykseni jälkeen...Lopulta poistatti vittuilumääkymisensä ( selkärangattomien lajia mahdollisestiko). Siinä(kin) sen sitten näki, että miten pinnallinen ja kapea-alainen joillakin suvaitsevaisuuskäsitys oikein todellisuudessa onkaan. Ikävät ja todelliset asenteet siis tulevat joskus keskusteluissa yllättävilläkin tavoilla esiin.:/
Musta on yleisesti ottaen tympeää ja tyhmää touhua provosoida koulutuskysymyksillä. En pidä palstan ammattikouluttautuneita haukkuvista. Itsekin olen ajatellut joskus ehkä hakeutuvani amis-lisäkoulutukseen. Laadukasta koulutustahan löytyy ympäri Suomen maata.
Terveisin: yksi rekisteröityä nimimerkkiä omaamaton, jota palstalla on ahdisteltu.
mm. tästä: "...koulutuksen tyystin kesken jättäminen ( oli kyse mistä tahansa koulutuksesta tahansa), sen täydellinen halveksunta ja siten elämän kestävä tarkoitushakuinen luumuilu vaikkapa yhteiskunnan tuilla."
Not cool.
kirjoittajista - saatat olla oikeassa heidän taustastaan ja tuosta, ettei heillä ole minkäänlaista kunnioitusta mitään kohtaan. Mutta mua ei huvita arvailla erilaisten sumutusten syitä ja tarkoituksia. Kirjoitin nyt tähän oman mielipiteeni asiasta ja olen vakuuttunut siitä että se ei vaikuta asiaan millään tarkoittamallani tavalla :-)
No miten vain...Mä en jaksa uskoa, että ainakaan akateemiset näillä palstoilla mitenkään kerrassaan tai muita enemmän haukkuisivat amis-koulutusta. Enkä jaksa uskoa, että tällaisella palstalla ainakaan kovin paljoa akateemisia edes kävisi.
Sä olet paljon saanut rekattu-kavereiltasi plussa-peukkuja tolle aloituksellesi. Mä jo tuolla eilen aloitustasi kommentoinkin, mutta sanottakoon nyt sen verran, että kun sen nyt uudelleen luin, alkoi mua ottaa kaaliin toi ammattikouluttautuneiden ja maisterien vertailusi. Ihan hyvä ja oikeasti hienoa, että tuot esille ammattikoulutuksen arvostettavia piirteitä mielipiteesi mukaan, mutta et sä oikeasti voi edes verrata ainakaan teoreettisen opetusaineksen määrää ammattikouluopinnoissa ja korkeakouluopinnoissa. Orientaatio lienee sen verran erilainen. Ammattikouttautuneiden tulisikin musta olla ylpeä juuri koulutuksensa käytännön läheisyydestä. Oikeastaan sitä mitään maistereita ja ammattikouluttautuneita edes tarvitse verrata keskenään. Aivan turhaa sellainen.
Itse olisin tyytyväinen, jollei tämän kaltaisilla palstoilla jankutettaisi koulutuksesta niin paljoa.
varmaan hyvin epäselvästi, jos siitä saa kuvan että olen vertaillut opetettavia asioita sinänsä. Yritän parantaa ilmaisuani jatkossa.
No sä kirjoitit:
"Amiksissa ei mitenkään voi kolmessa vuodessa antaa samaa teoreettista tietämystä, kuin ylemmissä koulutusasteissa."
Ei tuossa tietystikään kaikki informaatiosi mielipiteestäsi, huom. & myönnettäköön.
kaikki tarvii kaikkia, vaikka se ei nii kauheesti miellyttäiskä.
joskin luulis et noi amis- jutskat on kai pakko olla kirjoitettu kieli poskessa.
...vuosi sitten opiskelin AMK:ssa, niin lähes poikkeusetta ammattikoulun käyneet menestyivät aineesta ja aiheesta riippumatta paremmin kuin lukion käyneet. He myös työllistyivät paremmin koulun loppupuolella.
... niin osaatko arvailla, mistä se ehkä johtui?
koska olisivat halunneet yliopistoon ja amk oli kakkosvaihtoehto.
on niin, että jos amk:sta valmistuu joku hyvä, niin sillä on amistausta?
Ehkä voidaan sanoa, että amk:sta valmistunut amistaustainen valmistuu useammin hyvillä arvosanoilla kuin lukiopohjainen, ehkä.
tarjosi mahdollisuuden :-) En tosissani yrittänyt johdatella, yritin vain houkutella.
Miten sun kaltaisesi hirviö edes kehtaa osoittavansa ajattevan joitakin kysymyksiä johdatteleviksi? Otetaan nyt huomioon se, että nimimerkistäsi tulee mulle mieleen lähinnä limainen mulkkunsa räplääjä, joka on suorastaan ahdistellut tällä palstalla mun kaltaistani palstakävijää...
Ei muuta, mutta se ärsyttää, jos ei-sivistyneet yrittävät muka osoittaa sivistyneisyyttään....
Saastainen nimimerkki sulla. Sori, mikäli olet väärä tyyppi ja jos erehdyn! Yleensä tän palstan provis-sontaläjät kuitenkin ainoastaan hienovaraisesti ja tampio-vittumais-kusipää-itsensä kaltaisille-kusipää -kiusaajille-kirjoittavat ainoastaan käsittämättömällä tavalla pyrkivät kiusaamaan kohteitaan ( = mun kaltaisiani foorumille KOSKAAN rekisteröityä nimimerkkiä omaamattomia): tyylejä kyseisillä on mm. osoittaa kirjoittajaa muka jotenkin yksinkertaiseksi, pelleillä kaltaisteni rekisteröityä nimimerkkiä omaamattomien kustannuksella henkisesti väkivaltaisesti saastaamalla kaikkea kirjoitettua ja muutenkin sitä rataa...
Mua ällöttää, että sun kaltaisesi nimimerkki puhuu jostakin "johdattelusta". Etenkin, kun ei nimimerkilläs tuntemattoman suhteen suoltamallas saastalla ole näkynyt olevan mitään rajaa. Mutta ehkäpä olet vain tyhmä? Onhan sekin ykdsi vaihtoehto. Ällöttävän oloinen jokatapauksessa...
Hyiiiiiiiiii.
...osalta useimmilla on valmiiksi hyvät pohjatiedot ja ehkä jopa verran alakohtaista työkokemusta tai harrastuspohjaista osaamista. Matemaattisissa ja muissa yleissivistävissä aineissa amispohjaisilla oli varmaan enemmän yritystä/motivaatiota. Monet lukion käyneet oli vähän sillä asenteella, että "hei tähän on vanhan kertausta..ääh", mutta kokeissa yleensä sit huomasivat että ois sitä vanhaa kannattanut kerratakin.
olen työpaikoilla törmännyt todella usein: ammattikoulusta tulevilla on parempi asenne työntekoon kuin korkeakoulusta tulevilla.
Uunituoreella maisterilla on paljon ajatuksia, varsinkin oman koulutuksensa laadusta ja sen tuomasta lisäarvosta työpaikalle. Uunituore amis on vastaavassa tilanteessa orientoituneempi itse työhön: miten tämä hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Kuin sanon että työpaikoilla hyvä amis on arvostetumpi kuin keskinkertainen maisteri, niin se syy on usein juuri tuossa: asenteessa työhön, ei välttämättä taidoissa.
Ja nyt puhun ihan vain edustamieni ammattien sisältä, muista en väitä mitään. Ja muistutan että tämä ei ole mun mielipide, vaan työnantajapalaute.
on varmaankin juuri amislaisten vahvuus. =) Itse käyn iltalukiota ja tähtään yliopistoon, mutta arvostan käytännön tietotaitoa ja työtä todella paljon.
useathan valitsevat kaksoistutkinnon, eli käyvät amiksen lukiopohjaisena. Mikä on kaikista paras vaihtoehto jos vähänkin miettii kumpaa menisi.
Kuinka muuten on, onko silloin amis vai lukiolainen?
korkeampi kuin ammattikorkeakoulussa. Oman kokemukseni mukaan. Tulis loistavia insinöörejä ja muita jos amk opettajat olisivat yhtä motivoituneita kuin ammattikoulun opettajat. Yliopisto-opetuksesta en taas osaa sitten sanoa mitään.
Siitä olen kanssasi yhtä mieltä, että ammattikoulu antaa hyvät lähtövalmiudet työelämään. Mutta minulle jäi epäselväksi, millä alalla ammattikoulunkäyneet ja maisterit kilpailevat samoista työpaikoista. Ainakin minulla on töissä erittäin hyviä asentajia, kirvesmiehiä, kuljettajia, sihteereitä jne, mutta ei ne kuitenkaan kilpaile minun kanssani samoilla työmarkkinoilla. Osaamisemme kun on kovin erilaista. Minä en osaa heidän, eivätkä he minun työtäni.
lähihoitaja selviytyy tuosta vaan paremmin kuin teoreettiset akateemiset tohtorit.
millä kaikilla aloilla koulutusta annetaan kaikilla eri asteilla samaan ammattiin. Mutta itse toimin kahdessa ammatissa ja kumpaankin on tarjolla amis-, amk-, ja korkeakoulutasoista koulutusta. Molemmissa ammateissa kaikki nämä kilpailevat samoista työpaikoista ja yrittäjinä samoista toimeksiannoista.
En viitsi kertoa mitä aloja edustan, en ole koskaan kertonut siitä täällä, enkä aiokaan antaa tuollaista tietoa itsestäni. Linkitin kuitenkin aiemmin ketjuun luettelon 2. asteen koulutuksista ja mielestäni siellä on enemmänkin yhteisiä ammatteja tajolla kuin omani.
En väitä että kaikki olisi yhteistä.
kiistellä siitä selviääkö lähihoitaja kirurgin tehtävistä. Mutta mulla on omilta aloiltani ensikäden tietoa työnantajien arvostuksista ja perustan puheeni siihen.
Varsinainen tarkoitus koko aloituksellani oli vastalause noille palstalla pyöriville amis-vittuiluille. Niihin näyttääkin tulleen ainakin hetken tauko.
voiko amiksen jälkeen mennä korkeakouluun? Kun haluaisin opettajaksi? lukioon en halua , jos menisin opiskelemaan nyt liketaloutta ja sen jälkeen menisin suorittamaan ylemmän korkeakoulututkinnon ? Onko se mahdollista?
Ammattikorkeakouluun käy pohjakoulutukseksi lukio tai
ammatillinen koulutus sekä ulkomainen koulutus, joka
antaa asianomaisessa maassa kelpoisuuden korkeakouluopintoihin.
Alle kolmivuotinen ammatillinen tutkinto antaa
kelpoisuuden hakea vain tutkintoa vastaavalle alalle.
Yliopistoon voi hakea, kun on suorittanut jonkin seuraavista:
• ylioppilastutkinto, EB-, IB- tai Reifeprüfung-tutkinto
• vähintään kolmivuotinen ammatillinen perustutkinto
• ammattikorkeakoulututkinto
• ulkomainen koulutus, joka antaa ao. maassa kelpoisuuden
korkeakouluopintoihin
• yliopiston edellyttämät avoimen yliopiston opinnot.
Erikoistapauksissa sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun
voidaan hyväksyä opiskelijaksi myös hakija, jolla
korkeakoulu katsoo olevan riittävät tiedot ja taidot.
http://www02.oph.fi/koulutusoppaat/Koulutusopas.pdf
"Nämä kaikki amis-aivopierut ei oikeastaan ansaitsisi vastausta," aloituksenne, ei kirjoitustanne voi pitää uskottavana.
Ammattikoulun, -instituutin tai mikä tänä päivänä lieneekään opettajat yleisesti ovat käyneet korkeamman oppimäärän ja se on yleistä tietoa.