Pistänkö poikki vai enkö pistä kun tyttökaverini kuulemma rakastaa minua mutta hän ei enää kiinnosta minua niin kuin ennen. Olemme olleet yhdessä aika pitkään ja kai se kiinnostus ajan myötä vähän laskee mutta kuitenkin.Kerran kun sanoin että saatan jättää hänet niin hän oli sinä päivänä viillellyt rannettaan,eikä se minusta ole normaalia.En vain "uskalla" pistää poikki vielä koska pelkään että hän tekee itselleen jotain.Tuntuu vain että olen hänen kanssaan sen takia että hän haluaa ja se pistää vituttamaan.
Pistää poikki vai ei
lukiolainen
5671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo on vaikea tilanne. Ehkäpä pitäisi jutella samaan aikaan tytön ja sun vanhempien kanssa. Jos tyttö kestäisi "paremmin" jäädessä yksin. Voisitte jutella siitä miten etsit itseäsi. Olette nuoria ja elämä edessä. Parempi erota nyt kuin sitten, kun on lapsia ym. Jokainen on vastuussa omasta elämästään, mutta toinen tuntee, että on vastuussa myös, jos tekee jotain itselleen.
Tyttö tarvitsee psykiatria. Tuo asia on varmaa. Tuossa ei ole mitään häpeämistä. Tyttö tarvitsee tukea nyt ja apua. Kysy tytön vanhemmilta neuvoa, ole niin kiltti.
jos sua ei kiinnosta olla sen tytön kans niin jätä se. kyllä uskon että vituttaa ja paljon jos et itse enään jaksa kattella sitä ja tyttö vielä uhkailee "itsari" aikeilla. viilsikö se syvällekkin, vai oliko se 1mm paperihaava? tyttö koittaa sillä saada pitää sut kun viiltelee ranteitaan. mutta älä kiusaa enempää ittees vaan jätä se jos siltä tuntuu!
Naurettavaa touhua tommonen itsari/viiltely homma. huh huh.. Kyllä niitä naisia/miehiä tulee ja menee. Kyllähän se koskee tottakai jos toinen on jättämässä kun on oikein toiseen kiintyny. Kaikille meille semmosta sattuu, eikö? Jäte se..niin minä tekisin. Yleensä tommosiin on syynä se ikäero.. En mä ainakaan pystyis seurusteleen minkään 5 vuotta nuoremman muijan kan. ite 23 mies.
Toi on oikeesti tosi perseestä! Munki ex oli niin hauras, huono itsetunto ja silleen. Muistan kuinka usein jouduin hänelle vannomaan, että en "ikinä" jätä häntä, pelkäsin oikeasti että sen elämä kaatuu täysin. No, ero sit kolmen vuoden jälkeen tuli, mulki oli loppuenlopuks tullu kyllästyminen. Vitkuttelin viimeset vuoden päivät sen muijan kanssa, koska en uskaltanut jättää häntä.
Mutta punnitse omat asias, kannattaako kumminkaan jatkaa ja pitkittää vääjäämätöntä kohtaloa?
Hei!
Elän itse nyt vähän samanlaisessa suhteessa. Ollaan oltu yhdessä jo aika kauan ja rakastan kyllä häntä. Kun siinä se just on, että se poika ei enää tunnu niin kiinnostavalta kuin ennen. Muut pojat alkais jo kiinnostaa enemmän. Hän ei osaa käsitellä eroa ilman, että siitä jää kunnon arvet meihin molempiin. Tätä on jo kokeiltu kerran.
En ole varma osaisinko itsekään elää ilman hänen olemassa oloaan elämässäni, ollaan oltu yhdessä jo niin kauan. Mutta kun se kiinnostus... Ollaan puhuttu ja puhuttu ja vielä vähän puhuttu asiasta, mutta ei se tunnu tarkeavan. Hän ei huomaa minkään olevan hullusti, hän vain rakastaa minua ylikaiken. Mutta itselläni ei ole kaikki hyvin, kun muut jätkät jo kiinnostais, mutta kun en vain voi jättää häntä. Olen yrittänyt jo pitkään miettiä, että mikä on oikein ja mikä ei.. Ei vain tunnu löytyvän oikeaa ratkaisua.
Niinhän sanotaan, että pitäisi kuunnella sitä mitä sydän sanoo, mutta ei se aina ole niin helppoa. Ainakaan mulle...
Koita ajatella ennen kaikkea itseäsi, mutta ei ole väärin ajatelle myös häntä.