Enää en vain jaksa tätä tilannetta. Meillä on n. 250km etäisyys. Olemme seurustelleet 8kk ja koko aika etäsuhteessa. Suhteen alussa tunsin, että etäsuhde on helppoa ja sopii minulle erinomaisesti, koska olin innokas urheilemaan ja menemään kavereiden kanssa. Eli voisin pitää entisen elämän tyylini ja saada täydennyksen rakkaus puolellekkin.
Tapasimme 1 kerran/kk parin-kolmen päivän ajan. Sen jälkeen vietimme lomat yhdessä. Kesälomalla olimme erossa vain ehkäpä 1kuukauden. Suhteemme syveni ja tunteet toisiamme kohtaan kasvoivat.
Nyt kun aikaa on aloituksesta on kulunut jo reilusti, poikaystäväni ei tarvitse enää huomiotani lähes lainkaan. Mikä taas tuo minulle tunteen, ettei hän kaipaa minua ollenkaan ja olen vain ns. viikonloppu seuraa. Jos nyt edes näemme silloin.
Tapasimme alussa suomi24:ssa. Joten olemme paljon yhteydessä netissä. Ja nykyään suhteemme tuntuu tapahtuvan mesen kautta, mikä ei ole normaalia. Eräänä iltana, sitten kerroin miltä minusta tuntuu. Siitä sitten syntyi riita. Koska minun mielestä suhteemme on aina niin huonosti. Vaikka yritän vain kertoa kaipaavani hänen ääntänsä. Illemmalla soitin hänelle, ja itkin suoraa itkua vain kun kuulin hänen äänensä. Myöhemmin sovimme tapaamisen seuraavalle viikonlopulle. Sopimisesta seuraavana päivänä hän kertoi lähtevänsä käymään muualla, ettei tapaaminen sopisi nyt. - Ymmärsin asian hyvin ja syy oli hyvä. Mutta silti tunsin katkeruutta. Halusin hänen lähtevän ja tekevän mitä täytyy, kuitenkin sisälläni mylvi viha ja suru.
Nyt haluan olla hänestä etäisyydellä, koska aina kun ajattelenkin häntä tai juttelen hänelle. Menen surulliseksi ja vihaiseksi. Enkä halua häntä satuttaa.
Kun en ole päässyt ilmaisemaan ikävääni, riidan pelossa. Kertomaan suruani, toisen mielen pahoittamisen pelossa, olen sulkeutunut. En harrasta enää liikuntaa, näen kavereitani todella harvoin. Olen vain koneella juttelemassa poikaystäväni kanssa. Tunnen olevani sisältä kuollut. Toisinaan toivoisin, että voisin palata entiseen elämääni, missä olin aktiivinen ja sosiaalinen. Kaukosuhde on tuonut minusta huonoimmat puoleni esiin. Joskus toivon poikaystäväni pettävän minua. En käsitä miksi.
Nyt en halua hänelle puhua
Olla missään yhteydessä
Nähdä häntä.
Enkä tiedä edes mitä tunnen enää.
Joko rakastan häntä liikaa, tai olen turruttanut itseni tähän tilanteeseen.
Pelkään, että tilani pahentuu ja erakoidun. Näiden sovittujen ja peruuntuneiden tapaamisten seurauksena, jään yksin. Mikä on se, mitä pelkään eniten.
Kysymys onkin jatkaakko vaiko eikö...?
Tapasimme 1 kerran/kk parin-kolmen päivän ajan. Sen jälkeen vietimme lomat yhdessä. Kesälomalla olimme erossa vain ehkäpä 1kuukauden. Suhteemme syveni ja tunteet toisiamme kohtaan kasvoivat.
Nyt kun aikaa on aloituksesta on kulunut jo reilusti, poikaystäväni ei tarvitse enää huomiotani lähes lainkaan. Mikä taas tuo minulle tunteen, ettei hän kaipaa minua ollenkaan ja olen vain ns. viikonloppu seuraa. Jos nyt edes näemme silloin.
Tapasimme alussa suomi24:ssa. Joten olemme paljon yhteydessä netissä. Ja nykyään suhteemme tuntuu tapahtuvan mesen kautta, mikä ei ole normaalia. Eräänä iltana, sitten kerroin miltä minusta tuntuu. Siitä sitten syntyi riita. Koska minun mielestä suhteemme on aina niin huonosti. Vaikka yritän vain kertoa kaipaavani hänen ääntänsä. Illemmalla soitin hänelle, ja itkin suoraa itkua vain kun kuulin hänen äänensä. Myöhemmin sovimme tapaamisen seuraavalle viikonlopulle. Sopimisesta seuraavana päivänä hän kertoi lähtevänsä käymään muualla, ettei tapaaminen sopisi nyt. - Ymmärsin asian hyvin ja syy oli hyvä. Mutta silti tunsin katkeruutta. Halusin hänen lähtevän ja tekevän mitä täytyy, kuitenkin sisälläni mylvi viha ja suru.
Nyt haluan olla hänestä etäisyydellä, koska aina kun ajattelenkin häntä tai juttelen hänelle. Menen surulliseksi ja vihaiseksi. Enkä halua häntä satuttaa.
Kun en ole päässyt ilmaisemaan ikävääni, riidan pelossa. Kertomaan suruani, toisen mielen pahoittamisen pelossa, olen sulkeutunut. En harrasta enää liikuntaa, näen kavereitani todella harvoin. Olen vain koneella juttelemassa poikaystäväni kanssa. Tunnen olevani sisältä kuollut. Toisinaan toivoisin, että voisin palata entiseen elämääni, missä olin aktiivinen ja sosiaalinen. Kaukosuhde on tuonut minusta huonoimmat puoleni esiin. Joskus toivon poikaystäväni pettävän minua. En käsitä miksi.
Nyt en halua hänelle puhua
Olla missään yhteydessä
Nähdä häntä.
Enkä tiedä edes mitä tunnen enää.
Joko rakastan häntä liikaa, tai olen turruttanut itseni tähän tilanteeseen.
Pelkään, että tilani pahentuu ja erakoidun. Näiden sovittujen ja peruuntuneiden tapaamisten seurauksena, jään yksin. Mikä on se, mitä pelkään eniten.
Kysymys onkin jatkaakko vaiko eikö...?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Istuminen näivettää.!! Ja oletko varma, että tää tyyppi on vapaa??
Miksi hän suuttuis siitä, että haluisit viettää aikaa hänen kanssaan? Jos hällä on omia säätöjä siellä missä asuu?
Vaikutta tosi oudolta !! Sinuna miettisin kannattaako jatkaa,jos se tollasta on jo nyt.
Pidä yhteyttä kavereihisi he ovat live ystäviä.Äläkä lopeta urheilua.
Sinä teet päätöksen, jatkaako vai ei. Hyvässä suhteessa täytyy mielestäni kuitenkin olla oma itsensä sekä uskaltaa ilmaista itseään ilman pelkoa menetyksestä. Mielestäni on kuitenkin huonompi juttu, että olet kadottanut sen elämän, jota elit ennen "sulkeutumista". Onko se todellakin sen arvoista? Toiveikas saa olla, mutta omaa elämäniloa ei saa kadottaa tai hylätä asioita, joista pitää. Tekstistäsi on myös tulkittavissa, että haluaisit erota, mutta et kenties uskalla tehdä viimeistä päätöstä? Kerran se kuitenkin vain kirpaisee. Tietenkin tulet ikävöimään poikaystävääsi, mutta sen aika hoitaa. Varmasti. Hoitaako aika kuitenkaan nykyistä tilannettasi? Yksin pärjää aina. Se on toisen läheisyys, jota jää kaipaamaan.