Ongelma on siis tämä: Ystäväni on elänyt avioliitossa vajaat kymmenen vuotta, yhdessä he ovat olleet kauemmin, heillä on kaksi pientä lasta. Parin viime vuoden ajan heillä on ollut silloin tällöin väkivaltaisia riitoja, välillä enemmän, välillä vähemmän. Eroamassakin he ovat olleet pariin otteeseen, käyneet terapiassa, asuneet erillään jne. Muutama viikko sitten he päättivät, etteivät eroakaan, vaikka mies oli jo avioeron kakkosvaiheen laittanut eteen päin, yrittävät kuulema vielä yhdessä, vaikka kumpikaan ei ole ollut onnellinen enää vuosiin ja molemmat ovat toisistaan mustasukkaisia. Nyt on parin viime viikon aikana taas esiintynyt enemmän väkivallan merkkejä. Enää ystäväni ei halua minulle riidoistaan kertoa, ilmeisesti häntä pelottaa, että tuomitsisin heidän yhdessä jatkamisen tai sitten vain yksinkertaisesti hävettää.. Väkivalta kohdistuu heillä molempiin..
Mitä voin ystävänä tehdä? Ei ole kiva nähdä väkivallan merkkejä toisen kehossa, eikä nähdä lasten kärsivän tilanteessa. Olen yrittänyt tukea, kuunnella ja antaa aikaa, olen ollut koko ajan saatavilla. Nyt alkaa omatkin voimat loppua. Välillä pelottaa, että seuraava väkivaltaisesta riidasta johtuneen kuoleman otsikointi iltapäivälehdessä on heistä :(...
Mitä voin ystävänä tehdä? Ei ole kiva nähdä väkivallan merkkejä toisen kehossa, eikä nähdä lasten kärsivän tilanteessa. Olen yrittänyt tukea, kuunnella ja antaa aikaa, olen ollut koko ajan saatavilla. Nyt alkaa omatkin voimat loppua. Välillä pelottaa, että seuraava väkivaltaisesta riidasta johtuneen kuoleman otsikointi iltapäivälehdessä on heistä :(...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ikävä totuus on ettei ulkopuolisen sanomiset auto mitään tuommoisessa asiaassa. Itse olen seurannut yhtä paria jo muutaman vuoden ovat välillä eroamassa mutta mies saa puhuttua aina uuden tilaisuuden. Ja väkivaltaa esiintyy enempi henkistä entä fyysistä
niin kyllähän jonkun olisi puututtava asiaan lasten takia.lapset näkevät ja kuulevat vanhempiensa riidat ja painavat ne valokuvan tarkkuudella muistiinsa.se on huono homma se.lapset siitä kärsivät.olen saman itsekkin nähnyt lapsuudessani.lapset vain eivät uskalla kertoa väkivallasta hyvin helposti perheen ulkopuolisille.lapsi voi syyllistää itseään vanhempien riidoista.pelko myös siitä miten vanhemmat reagoivat,jos lapsi kertoo ulkopuolisille perheväkivallasta vaientaa lapsen nurkkaan kestämään pahaa oloaan.voisit itse kertoa jollekkin ammattiauttajalle ko.perheen tarinan.ehkä yhdessä voisitte keksiä ratkaisumallin ongelmaan.väkivalta mielestäni ei lopu kuin harvoilla onnekkailla terapiankin jälkeen.pyydä lisätukea muilta ihmisiltä ja luo luottamusta lasten ja sinun välille jotta lapsilla olisi edes joku turvallinen aikuinen jolle voi kertoa surusta.se on alkusoittoa asioiden parantumiselle.
joka sanoo totuuden, "sellainen mies, joka lyö, ei lakkaa, vaan aina lujempaa".
Yksi parhaista asioista maailmassa on naisen selviäminen, sillä saadaan sukupolvesta toiseen jatkuva väkivallan ketju katkeamaan.
tässä vaiheessa soittaa nimettömänä sosiaalivirastoonkin, kysyä erityisesti lasten takia neuvoja. Löysin oheisen sivuston, jonka otsikot kannattaa plärätä, siellä on keskusteluosiokin. Voit suositella myös tälle ystävälle, jos hän pääsee nettiin.
http://www.apua.info/fi-FI/keskustelut/
sano ystävällesi, että hänen täytyy erota. Tuohan on ihan älytöntä! Lapsetkin kärsii, kun äiti kärsii!