Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa vähän päälle puoli vuotta. Siihen aikaan on mahtunut pettämistä puolin ja toisin, 1 viikon pituinen ero, ja yksi parin päivän ero.
Rakastan poikaystävääni, ja tiedän hänen rakastavan minua, mutta käytännössä juttu ei vaan mitenkään toimi.. Satutamme vain toisiamme kerta toisensa jälkeen. Asiat sovittuamme vittuilemme silti toisillemme. Nyt emme olleet nähneet vähään aikaan, ja olin miettinyt asioita, ja kerroin hänelle eilen että nyt tän täytyy loppua.
Hän kuitenkin jäi luokseni yöksi, ja piti minua hyvänä... En tiedä mitä ajatella.
Eilen kun puhuimme asiasta molemmat itkimme. En silti vain kestä niitä ainaisia takaiskuja joita tulee...
Mitään en enempää vihaa kuin pettämistä. En olisi ikinä uskonut itse tekeväni niin, mutta kun kerran jouduin petetyksi...niin noh, ajattelin hiprakassa että mitäpäs sitten...
Ensimmäisen kerran jätkä vannoi ja vakuutti ettei enää ikinä tee. Sen jälkeen hän on tapaillut erästä naista parin viikon ajan useasti viikossa, ovat textailleet ja soitelleet. Kuulema eivät mitään ole tehneet...Huom: Kuulema. Hän kertoi minulle olleensa ihastunut tähän naiseen.
Nyt kriisi on tämä:
Minä petin häntä humalaspäissäni, suutelin erään miehen kanssa, ja viikon päästä uudestaan saman miehen kanssa. Pidemmälle en mennyt.
Tiedän miltä tuntuu tulla petetyksi, joten älkää moralisoiko minua, kiitos!
Tunteita siinä ei ollut mukana.. yksinkertaisesti halu "uuteen".. :(
Poikaystäväni olisi ehkä valmis antamaan tämän anteeksi, mutta luulenpa että meidän vittuilustamme ei tulisi loppua.
Luottamus on täysin mennyt, molempiin suuntiin.
Voiko suhde toimia jos aina saa pelätä että mitä se nyt tekee, kun lähtee baariin..?
Olen niin väsynyt tähän kaikkeen p***aan..
Tiedän, itseaiheutettua.
Pahinta tässä on, että kun ja jos nyt todella eroamme, pelkään että kadun sitä myöhemmin todella pahasti! Ja sitten on varmasti liian myöhäistä..
..Mutta niin monesti olemme yrittäneet ja yrittäneet ja aina on mennyt metsään.
Eli mitäpä siis tehdä? Jos on joku joka jaksoi lukea tilitykseni loppuun asti, olisiko omakohtaista kokemusta samankaltaisesta tilanteesta? -Neuvoja tai vinkkejä?
En kaipaa "itse teit-nyt kärsit"-kommentteja, kyllä tässä on molemmissa vikaa...
Että kiva.. :(
Rakastan poikaystävääni, ja tiedän hänen rakastavan minua, mutta käytännössä juttu ei vaan mitenkään toimi.. Satutamme vain toisiamme kerta toisensa jälkeen. Asiat sovittuamme vittuilemme silti toisillemme. Nyt emme olleet nähneet vähään aikaan, ja olin miettinyt asioita, ja kerroin hänelle eilen että nyt tän täytyy loppua.
Hän kuitenkin jäi luokseni yöksi, ja piti minua hyvänä... En tiedä mitä ajatella.
Eilen kun puhuimme asiasta molemmat itkimme. En silti vain kestä niitä ainaisia takaiskuja joita tulee...
Mitään en enempää vihaa kuin pettämistä. En olisi ikinä uskonut itse tekeväni niin, mutta kun kerran jouduin petetyksi...niin noh, ajattelin hiprakassa että mitäpäs sitten...
Ensimmäisen kerran jätkä vannoi ja vakuutti ettei enää ikinä tee. Sen jälkeen hän on tapaillut erästä naista parin viikon ajan useasti viikossa, ovat textailleet ja soitelleet. Kuulema eivät mitään ole tehneet...Huom: Kuulema. Hän kertoi minulle olleensa ihastunut tähän naiseen.
Nyt kriisi on tämä:
Minä petin häntä humalaspäissäni, suutelin erään miehen kanssa, ja viikon päästä uudestaan saman miehen kanssa. Pidemmälle en mennyt.
Tiedän miltä tuntuu tulla petetyksi, joten älkää moralisoiko minua, kiitos!
Tunteita siinä ei ollut mukana.. yksinkertaisesti halu "uuteen".. :(
Poikaystäväni olisi ehkä valmis antamaan tämän anteeksi, mutta luulenpa että meidän vittuilustamme ei tulisi loppua.
Luottamus on täysin mennyt, molempiin suuntiin.
Voiko suhde toimia jos aina saa pelätä että mitä se nyt tekee, kun lähtee baariin..?
Olen niin väsynyt tähän kaikkeen p***aan..
Tiedän, itseaiheutettua.
Pahinta tässä on, että kun ja jos nyt todella eroamme, pelkään että kadun sitä myöhemmin todella pahasti! Ja sitten on varmasti liian myöhäistä..
..Mutta niin monesti olemme yrittäneet ja yrittäneet ja aina on mennyt metsään.
Eli mitäpä siis tehdä? Jos on joku joka jaksoi lukea tilitykseni loppuun asti, olisiko omakohtaista kokemusta samankaltaisesta tilanteesta? -Neuvoja tai vinkkejä?
En kaipaa "itse teit-nyt kärsit"-kommentteja, kyllä tässä on molemmissa vikaa...
Että kiva.. :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
jutut ovat joskun aika kiemuraisia, mutta kun teidän suhteenne on kestänyt vasta hyvin vähän aikaa ja ongelmia on noinkin paljon. Sanotte rakastavanne toisianne, mutta tekstistäsi päätellen se ei siltä vaikuta, sillä jos todella rakastatte toisianne, ette käyttäytyisi toisianne kohtaan noin huonosti.
Teitä taitaa pitää yhdessä vain, yksin jäämisen pelko, eikä se riitä parisuhteen perustaksi.
Ainosataan tilapäiseksi lohduksi siitä on.
Samalla se haittaa tehokkaasti sen oikean löytymistä.
Voipi olla että olet aivan oikeassa siitä, että meitä pitää yhdessä enään se yksinjäämisen pelko.
Mutta minä tiedän mitä rakkaus on, sitä ei kannata kyseenalaistaa.
Tottakai olen kertonut vain nyt huonoja asioita, ja siitä saa tuollaisen kuvan. Hyviä asioita meillä oli todella paljon..Se oli sellainen todellinen yhteenkuuluvuuden tunne. En kai muuten tässä miettisi että mitä nyt teen.
Kai se on uskottava ettei meillä ole tulevaisuutta keskenämme.
...Tosiaan, näin lyhyessä ajassa niin paljon ongelmia - mutta myös niin paljon hyvää..
Kaipa se tästä.. :(
toki voivani tukea suhteenne jatkomahdollisuuksia, mutta jo pitenpään parisuhteessa eläneenä, tiedän ongelmien vain lisääntyvän vuosien saatossa.
Varsinkin jos tähtäät parisuhteella perheen perustamiseen ja lasten hankkimiseen, parisuhteen pitää olla tällöin, todella hyvin kohdallaan, sillä lapset tuovat suhteeseen paljon sellaisia asioita, jotka laittavat parisuhteen koville aika-ajoin.
Ehkä se on kuitenkin niin, että itse pitää erehtymisen kautta oppia, ennen kuin huomaa miten olisi pitänyt menetellä, joten älä lue viestiäni ehdottomana totuutena ja sinun kannattaa luultavasti tehdä siten, kun sinusta itsestäsi tuntuu.
kiitos kuitenkin Paavo.
Olen päätökseni tehnyt ja se siinä pysyy. (Usein kun sanon noin, niin siinä se pysyy ensi viikkoon asti..vaan nyt tarkoitan!)
Ei meidän elämä yhdessä voi jatkua, satutamme vain toisiamme lisää ja lisää..
Joskus pitää vain osata luopua, jotta saisi jotain sen tilalle....:(
*eritt. surullinen*
muistaa surun keskelläkin, että eron aiheuttaman surun ja mielipahan jälkeen on hyvä mahdollisuus kokea taas onnea, uuden rakkauden myötä.
Paljon onnea tulevaan!
Tiedän tunteen.. Liiankin hyvin, paitsi.. itse en ole pettänyt! Epäilen suuresti että mieheni on ja enemmän kuin kerran.. =/ ainakin puhelimitse ja chateis ja sähköpostitse pitää yhteyttä todella moneen naiseen, ja tiedä sitten, että missä mielessä.. osan tiedän, ettei se ole vain ystävyyttä ja se kirpaisee! Muutenkin meidän suhde on ollut yhtä vuoristorataa.. kesäkuussa tavattiin, ollut myös eroja pari kolme, palattu yhteen monta kertaa ja nyt yhden päivän erolla ollaan oltu marraskuusta asti yhdessä. Valehtelua on ollut monessakin asiassa, mies ei kerro minulle monestakaan asiasta, saan aina sen kii asioista ja sitten on riita päällä...
Tiedän että on vaikeaa.. ja ei osaa päättää että lähtiskö omalle tielleen ja jatkaa omaa elämää kuten tahtoo.. vai yrittääkö vielä.. tunteet tekevät kaikesta nii vaikeaa! Koita kuunnella sydäntäsi mutta myös järkeäsi, ettet hajota itseäsi ihan kokonaan! Henkisesti tuo hajoittaa ihmisen loppupeleissä ihan palasiksi.. ja se sekoittaa muunkin elämän.. Koita löytää oma hyvä tie mitä kulkea! Ja mikä on parasta SINULLE! Niin minäkin yritän.. ero on aina vaikea, mutta voi oikeasti olla, että sinulle on paljon parempi mies odottamassa kuka on sinun arvoisesi! Oikeesti.. Yritetään kestää.. :)
- S
Mulla on aikalailla sama tilanne, itse en ole pettänyt mutta miehelläni on jatkuvasti yhteyksiä toisiin naisiin, en tiedä ainakaan jos hän on fyysisesti pettänyt mutta henkinen pettäminen sattuu yhtälailla..
Hän valehtelee mulle päin naamaa, ja kuitenkin väittää rakastavansa mua. Nyt kadun sitä että muutettiin yhteen, eroaminen on paljon vaikeampaa.
Olen ollut jo jonkin aikaa todella masentunut, pienet ilot tekee näistä kamalista päivistä hyviä, sellaisia että ne jaksaa.. Petän vain itseäni sillä kun kuvittelen että kaikki muuttuu parhain päin. Varmasti jos vain siedän kaiken tuon selän takana toimimisen ja nielen ylpeyteni ja itsekunnioitukseni.
Olen Krista sinua varmasti aika huono neuvomaan, mutta tiedät ainakin ettet ole ainut tässä tilanteessa.. Tiedän miten paskalta nää jutut tuntuu ja tiedän miten vaikea eropäätös voi olla. Ei muuta kuin voimia sinulle ja kaikille samassa tilanteessa..
Pää pystyyn!
Naisen elämää.
Parisuhteessa ja elämän aikana ihmisen tarttis kyetä olemaan oma itsensä. Ei pitäisi olla jatkuvasti toisen pompoteltavana peläten hänen jättävän.
Ymmärrän sua ja pahaa oloasi. Jospa olisitte erillään jonkin aikaa kuitenkin, vieläkin.
Kuuntele omaa sisintäsi. Mieti, että koska olet ollut onnellinen omana itsenäsi. Onko paluuta samaan tilanteeseen?
Olen jättänyt miehen yhden pusun tähden. Oli tapahtunut monenlaista muuta suhteen aikana ja muissa suhteissa. En vaan voinut unohtaa. Paras ystäväni oli täysin jutussa mukana. Nyt, kun mieheni on yksin, niin ei edes moikkaa. Kun tuli uusi nainen, niin sama peli jatkui. Tahtoo viedä toiselta.
Tässä uudessa suhteessa yritän unohtaa miesten lihan heikkouden ja luottaa, taas kerran. Jos otan paineita ja tressailen, niin olen haudassa kohta puoliin.
Autoinko sua yhtään??
..vastauksistanne. Tiedän ainakin etten ole ainoa tässä tilanteessa.
Päätimme erota. Päätimme myös ettemme ole nyt ollenkaan yhteydessä, vaan itseksemme mietiskelemme ja yritämme parannella haavoja. Meni PÄIVÄ, kun hän jo eilen illalla lähetti tekstiviestin jossa kertoi kaipaavansa ja rakastavansa. Ei pyytänyt takaisin.
Sanoin että mulla on muutenkin todella vaikeaa päästä tästä jaloilleni, ja en varmasti ikinä pääse jos hän jatkaa tekstailua ja soittelua ja pyysin lopettamaan sen. Siihen vastasi vain että ei voi tosta vaan unohtaa!
En tiedä mihin hän sillä pyrkii edes..
Kaikista hirveintä tässä on, kun ei ole ketään kenelle puhua. Paras ystäväni on tosiaan nyt entinen paras ystäväni.
Tuntuu kuin vanhempanikin olisivat "kääntyneet mua vastaan" kun eivät pahemmin puhu. Tiedän että pitivät todella ko. poikaystävästä, ja tietävät myös mun tehneen virheen. Vanhempani olivat myös hyvissä väleissä miehen vanhimpien kanssa, enkä sitten tiedä että mitä sieltä on tullut sanomista. Inhottaa kun puuttuvat aikuisten ihmisten suhteeseen...Ja silti Tukea ei tipu soiton vertaa.
En ole varmasti ikinä itkenyt kolmen päivän sisällä näin paljoa ikinä.
Tällaiset päätökset on niin vaikeita.
Mutta yritän ajatella että kyllä se tästä, eikä siitä olisi mitään tullut.
Toivon joskus löytäväni miehen jonka kanssa elää tasapainoisessa suhteessa.
Tsemppiä myös teille kaikille kohtalotovereille ja koittakaa jaksaa..!