Meillä on ollut väkivaltaa suhteessa monia vuosia ja nyt mieheni sitten vihdoinkin hakeutui terapiaan. Aika on ensi viikolla. Minun pitäisi mennä mukaan, mutta tilanne on erittäin vaikea koska itse koin jonkinlaisen heräämisen tähän tilanteeseen ja en usko minkään terapian auttavan mieheni väkivaltaisuuteen. Ongelmana on myös se että mieheni myöntää fyysisen väkivallan ja on itse menossa sen takia terapiaan mutta hänen mielestään mitään henkistä väkivaltaa meillä ei ole, eikä hän ole koskaan suostunut puhumaan asiasta kanssani koska minä olen luulosairas hänen mielestään. Kuitenkin hän kääntää kaiken minun syykseni ja olen se huono ja vaikea ihminen. Minun kavereitani ei meillä käy, pikkuhiljaa vuosien varrella kaverit ovat hävinneet. Mieheni mielestä minun kaverit on jotenkin huonoja esim."huoria". En voinut enään kutsua heitä meille kun aina kyläilyn jälkeen jouduin kuuntelemaan kun mieheni haukkui miten tyhmiä kavereita minulla oli. En voi puhua puhelimessa kun mieheni on kotona, koska se häiritsee miestäni. Muutenkin hän hallitsee tekemisiäni ja arvostelee harrastuksiani jotka ovat kaikki ihan turhia hänen mielestään. Minun työni on maailman helpoin työ ja hänen todella raskas hänen mielestään. Ne jotka kärsivät samasta tilanteesta varmasti ymmärtävät mitä tarkoitan. Haluaisin nyt neuvoa miten voin terapiassa ottaa puheeksi tämän henkisen puolen kun toinen ei nää mitään ongelmaa? Onko jollakin positiivisia kokemuksia terapiasta? Itse en siltä kovinkaan paljoa odota mutta minulle itselleni se varmasti on hyväksi ja auttaa pääsemään pois tilanteesta ellei mieheni käytös muutu.
Onnistunut terapia?!
Ei odotuksia
9773
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihmisen persoonaa on kuitenkin aika vaikea lähteä muuttamaan, eikä onnistukkaan. Jos haluaa erillaisen ihmisen rinnalleen, niin pitää sitten etsiä sellainen. Turhaan odottelet mitään suuria muutoksia miehessä ja hänen ajatusmaailmassaan tapahtuva. Kyllä sä tän varmaan jo olet tajunnutkin. Niin, ja lopeta toi kynnysmattona oleminen ja miehen pillin mukaan tanssiminen. Ala elämään :)
Meillä melkein sama tilanne. Miehen väkivalta satunnaista, liittynyt lähinnä ns. nalkutustilanteisiin.
Nyt olen asettanut miehen eteen vaihtoehdot: joko menee väkivaltaterapiaan tai eroamme ja otan lapset.
Mielestäni on edistysaskel, että miehesi hakeutuu terapiaan. Terapian onnistumisen edellytys kuitenkin, että miehesi on täysillä mukana ja haluaa muuttua. Minä ainakin uskon, että ihminen voi muuttua psyykkisen mylläyksen tuloksena. Pitää "treenata" pääkoppaansa erilaisten toimintamallien suhteen.
Mikäli teidän tapauksessanne ei onnistu, ainahan on oikeus muuttaa eri osoitteeseen.
olet jäänyt vuosiksi katselemaan touhua? Nautitko siitä?
Jos et ole itse ollut vastaavassa tilanteessa et voi asiaa ymmärtää, joten olisi parempi pysyä poissa täältä. Alkuperäinenkin kirjoitti selvästi "ne jotka kärsivät samasta tilanteesta varmasti ymmärtävät mitä tarkoitan" eikä olettanutkaan muiden ymmärtävän mutta ei varmaan kaipaa sinunlaistesi kommentteja. Voimia alkuperäiselle ja toivottavasti saatte terapiasta apua vaikka päätyisit eroon niin terapia auttaa senkin käsittelyssä. Itse erosin väkivaltaisesta miehestä vuosi sitten vaikka terapiasta olikin meille apua mutta itse en sitten lopulta pystynyt unohtamaan ja antamaan anteeksi.
On erittäin vaikea ymmärtää, miksi jotkut hakkauttavat itseään puolisollaan vuosikymmeniäkin. Ehkä sen tosiaan tajuaa paremmin, jos itse pystyisi samaan. Minä en pysty - eikä moni muukaan. Rakkauteen ei kuulu pahoinpitelyt.
Jos ihminen kärsii jostain tilanteesta oikeasti, miksi hän ei hakeudu siitä pois? Ai niin....pelko saa jäämään....tai lapset........mutta minut sekin ajaisi äkkiä pois tilanteesta.
Kyllä se on selittelyä, että muka kärsitään. Siitä joko nautitaan (masokismi) tai sitten parisuhteesta on kehkeytynyt peli, jossa molemmat käyttävät eri väkivallan muotoja tosiinsa ja molemmat ovat syvästi riippuvaisia toisistaan ja pelistä, jota pelaavat. Kumpikaan ei anna periksi, koska haluavat alistaa kumppaniaan.
Tällaiset ihmiset hakevat myös keskustelupalstoilta mielihyvää uhrina olemisestaan. He saavat aina jonkun sanomaan jotain "lohduttavaa". Siitäkin tulee addiktio. Luonnollisestikaan he eivät haluaisi lukea tätä kirjoitusta, jossa on vain kylmä totuus, jota he työllä tuskalla välttävät.
kertomasi mukainen, mutta tuskin kuitenkaan se viimeinen totuus kaiken takana. Totta on, ettei rakkauteen kuulu pahoinpitely. Turvallisessa lapsuudenkodissa kasvanut kuitenkin ehkä tietää paremmin rajansa eikä mene suhteeseen jossa joutuu jatkuvasti alistetuksi, mutta sellainen joka on saanut huonon mallin jo pienestä pitäen, saattaa kuvitella että näin sen kuuluukin mennä, kaikillahan tällaista on.
Itse olen lähtöisin alkoholistiperheestä jossa oli lievää väkivaltaa, ja näin vuosien varrella kuinka kyvyttömyys kohdata tunteita sai yhden vaikenemaan ja toisen tarttumaan pulloon. Vanhemmat eivät pystyneet eroamaan, koska olivat liian kiinni toisissaan. Koska jaksoivat parempina kausina uskoa siihen nuoruusvuosien haavekuvaan ja toivoivat sen palaavan.
On iso kynnys repiä itsensä irti tuhoisasta kaavasta, kun on menettänyt itseluottamuksensa eikä koe olevansa mitään, suuri tuntematon pelottaa enemmän kuin sitkutteleminen tutussa helvetissä.
Tuskin kukaan pohjimmiltaan haluaa hakata, tai olla hakattu, tai ylipäätään kärsiä arkielämässä jatkuvasti. Vaatii vain aika paljon uskallusta lähteä hakemaan apua sekä tekemään jotakin sille että tilanne muuttuisi.
Aloittajalle en osaa antaa muita neuvoja kuin että huolehdi itsestäsi, muista että sinä olet tärkeä. Miehesi toivon mukaan hakee aidosti apua väkivaltaisuuteensa, eikä nakkaa hanskoja tiskiin heti kun alkaa tuntua kipeältä. On aika kova pala myöntää tehneensä väärin, ja sellaiselle olisi kai hyvä antaa tilaa ja aikaa eikä odottaa nopeita ihmeitä.
Sinulla on oikeus omiin rajoihisi sekä tunteisiisi, ja kuten lopussa totesit, terapia ehkä auttaa sinua löytämään keinoja päästä suhteesta jos mies joko ei olekaan tosissaan terapian suhteen tai lopettaa jonkin tekosyyn varjolla heti alkuunsa.
Olen juuri päässyt eroon väkivaltaisesta miehestä. Meillä vain oli muitankin ongelmia, alkoholi (minun mielestä ei hänen), monta kertaa viikossa joi iltaisin viiniä. En saanut liioin puhua hänen aikanaan puhelimessa, hän ärsyyntyi jostain syystä? En saanut kuunnella aamuisin radiota, en häiritä jos hän luki lehteä ja muuten hermostui ihan pienistäkin asioita tuli aivan raivon partaalle, jos kysyin häneltä esim. oletko väsynyt tai jotain muuta pientä. Kaikella tavalla yritti hallita minua ja oli tosi ilkeä. Hänen mielestään hän oli oikeutettu löymään ja käyttäytymään huonosti jos puhuin hänen mielestään sarkastisesti, vaikka halusin monta kertaa hyvää, niin hän näki jostain syystä asiat aivan toisin. Aina tein jotain väärin ja syy oli minussa. Oli joskus aikoja että hän oli ns. kunnolla ja kun kysyin häneltä että mikä nyt on, niin hän vastasi että yrittää olla. Silloin ei ollut mitään hankaluuksia. Asiat ja teot olivat aivan solmussa joka tavalla. No terapiaan hän ei halunnut lähteä ja mitäs sitä terapioimaan jos tuntee että itsessä ei ole mitään vikaa? Eikä koskaan myöntänyt, eikä pyytänyt anteeksi. Vaikeaa sitä on ketään ihmistä muuttaa ja saada ymmärtämään että teet väärin. Ketään ei saa löydä missään tilanteessa eikä koskaan. Tiedän sellaisiakin naisia on jotka haluavat ja kaipaavat ja ärsyttävät miehiä ja ne heikkot miehet alistuu naista lyömään. On vaikeaa ja pelottavaa kuitenkin lähteä sellaisesta suhteesta ja osaksi se on varmaan läheisriippuvuutta. Täytyisi vain itselle selvittää mitä omalta elämältä haluaa? Voi olla terapia auttaa vähäksi aikaa, mutta luulen että lopullista se ei ole. Ne asiat ovat niin sen ihmisen sisällä ja varmaan osaksi lapsuudestakin johtuvia, että niitä on vaikea lopullisesti korjata. Kun sen ihmisen kanssa jota on lyönyt niin ottanut tietynlaisen mallin niin luulen että se pysyy. Täytyy vain rohkeasti ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä päätös ja se tulee kun se on valmiiksi taisteltu loppuun asti. Se tulee ihan itsestään. Meilläkin kaikki kävi niin äkkiä, että kahden viikon sisällä minulla oli uusi asunto ja siitä se sitten lähti. Ajattelin monta kertaa itsekseni, että tämä ei voi olla totta tällainen elämä. Minulla itselläni kestää jonkun aikaa ennen kuin pystyn uuteen suhteeseen tai pystyn, mutta tällä hetkellä haluan parantua kaikista traumoista itse ja että minulla on jollekin jotain annettavaa. Haluan päästä kaikesta irti lopullisesti. Nyt olen kuitenkin onnellinen ja hyvällä mielellä kaikesta tästä ja pääsin narsistisesta ihmisestä eroon. Ne eivät ole helppoja asioita, mutta lopputulos on hyvä jos pääsee eroon mahdollisimman pian. Pitää vain itselle asiat selvittää.
Menikö se miehesi siihen terapiaan, vai löytyikö syitä(sinussa) että ei voinutkaan mennä?
Käytiin yhdessä teraputilla ja tällä viikolla on uusi aika. Itsekin ajattelin,että kun aika on niin joku syy löytyy ettei voi mennä mutta yllätys oli melkoinen kun sitten ei sitä syytä ollutkaan. Odotuksia minulla ei edelleenkään kauhesti ole mutta huomasin saavani itse todella paljon hyötyä jo yhdestä käynnistä. Pystyn nyt käsittelemään asioita aivan toisin mutta vieläkään en tiedä miten suhteemme käy. En ehkä koskaan pysty elämään normaalia arkea mieheni rinnalla vaikka väkivaltaisuus jäisikin pois, pelkään kuitenkin aina koska räjähtää ja luultavasti päädynkin eroon mutta toivon mieheni saavan apua ettei seuraava nainen joudu kokemaan samaa kuin minä.
Minusta itsestä tuntui meno terapeutilla jotenkin vaikealta ja etukäteen mietinkin pystynkö puhumaan asioista rehellisesti mutta terapeutti oli todella mukava ja luottamus syntyi heti. Ammatti-ihmisenä hän osasi kysyä asioista niin että mieheni myönsi millaista henkistä väkivaltaa hän myös käyttää. En tiedä kuinka tosissaan mieheni sen myönsi ja tajusiko itse asiaa vai oliko ne vaan sanoja mutta terapeutin taito käsitellä asioita oli loistava. Soveimme teraputein kanssa että seuraavalle käynnille menemme vielä yhdessä ja sitten molemmat käymme myös eriaikaan. En olisi ikinä uskonut kuinka helpottavalta oli puhua asioista jotka tuntuivat niin vaikeilta minulle. Tajusin myös että minulle ulkopuolinen apu on nyt tärkeää. Kiitos kaikille kommenteista ja toivottavasti niitä tulee jatkossakin. Päätöksen joudun kuitenkin tekemään itse joten varsinaisia neuvoja en kaipaa mutta kohtalotovereista on aina kiva kuulla. Kiitos varsinkin Tarja 11 kun kerroit oman tarinasi.