Huoh...en koskaan löydä sellaista jonka kanssa haluaisin seurustella ja että olisi tunne etten halua ketään muuta. Yksi sellainen oli, mutta hän ei halunnut mitään vakavaa. Tälläkin hetkellä tapailen, ja tässä on edessä taas päätös että jatkaako vai ei. Ei oikein kaikki nappaa, hän ei viehätä minua niin paljon että intohimoisesti haluaisin häntä, pari pikkujuttua hänessä vaivaa. Mutta TOISAALTA pidän hänestä ja hänessä on paljon hyviä puolia.
Haluaisin tuntea ihastuksen tunteen, mutta sen sijaan tuntuu vain turvalliselta ja hyvältä, mukavalta.
Ei ole mitään suuria intohimoisia tunteita ja tunnetta etten voisi elää ilman häntä. Haluaisin niin kovasti seurustella ja ihastua, mutta pitää varmaan sitten jättää tämäkin juttu etten tuhlaa toisen aikaa...
Harmittaa vaan kun kuitenkin tykkään vierailla hänen luonaan, mutta mitään suuria tunteita tässä ei ole..
Haluaisin tuntea ihastuksen tunteen, mutta sen sijaan tuntuu vain turvalliselta ja hyvältä, mukavalta.
Ei ole mitään suuria intohimoisia tunteita ja tunnetta etten voisi elää ilman häntä. Haluaisin niin kovasti seurustella ja ihastua, mutta pitää varmaan sitten jättää tämäkin juttu etten tuhlaa toisen aikaa...
Harmittaa vaan kun kuitenkin tykkään vierailla hänen luonaan, mutta mitään suuria tunteita tässä ei ole..
Vastaukset 3
Vanhimmat
On se elämä kyllä vaikeaa kun ettii sitä kumppania muttei kuitenkaan oikeasti halua sitä vaan ettii sitä tiettyä tunnetta joka ei ole tulevaksi.
Sinä et ansaitse näitä miehiä. Älä tuhlaa heidän aikaa.
Itse tunnen ihan samoin. Erosin exästäni jokin aika sitten ja olen tässä tapaillut miehiä jonkin verran. Useassa miehessä on ollut jotain vikaa. Nyt kuitenkin tapailen miestä jossa ei ole mitään vikaa. Olen häneen kyllä vähän ihastunut, mutta tunne ei ehkä ole riittävä. Joskus epäilen, että voinkohan enää rakastaa ketään kuten exääni. Exän kanssa suhde oli todella intohimoinen aluksi, kuten kuuluukin olla. Mutta tämä mies jota nyt tapailen ei herätä minussa vahvoja seksuaalisia haluja.
Itsekin mietin mitä tekisin. Moni nainen varmaan ottaisi juuri tuon miehen jota tapailen, ja mies on minusta kiinnostunut vakavissaan.
Useampi ystäväni kuitenkin on aloittanut seurustelun niin, että heille ei ole tullut sellaista vahvaa ihastumisen tunnetta. Moni heistä ystävystyi ensin miehen kanssa ja siitä sitten pikkuhiljaa rupesi kehittymään suhde. En tiedä onko sellainen vahva ihastuminen aina sitten "pakollista".
Ei niitä semmoisia ihmisiä vaan ole montaa. En mäkään oikeasti ihastu kovin usein ja erittäin harvoin se kehittyy suuremmaksi. Olen ollut rakastunut kolmekymppisen elämäni aikana ehkä kaksi kertaa.
Ei se ole mitään tahallista vaan aivan normaalia, ei niitä ihmisiä vaan kasva puissa: ei hyviä, oikeita ja parhaita ystäviäkään ole ihmisella montaa elämänsä aikana.
Mutta ei se tarkoita, ettei ikinä löydä. Että älä suotta lannistu!
Joillekin se vahva ihastuminen ei ole pakollista, mutta esim. itselleni on. En ole ihmisen kanssa tavan vuoksi, enkä halua ketä tahansa: kokeiltu on muitten neuvosta... "Anna nyt mahdollisuus, no, jos se vaikka kehittyy", nyt yrityksen ja erehdyksen kautta tiedän jo, että ei kehity mun kohdalla.
Joten en sitten haaskaa enää omaa aikaani enkä sen toisen: jokainen ansaitsee jonkun joka on oikeasti kiinnostunut.
Säkin olet se, kuka olet ja sun on opittava hyväksymään se. Jos sä olet semmoinen, ettet ihastu herkästi ja sun suhteet vaatii sen, niin ei auta kun seurustella harvoin ja jaksaa etsiä.