Onkoos vanhuus iskenyt???

arkipiru

tai jopa kivikautisuus, kuten jotkut väittävät, kun kaamasen tielläkin pitää käydä vähintään viidenkymmenen kilometrin välein tiensivussa kusella eikä matka taitu enää lähellekään sillä vauhdilla, mitä ennen muinoin Oluttakin pystyi joskus juomaan puoli korillista yhteen menoon mutta nykyään riittää pari tölkillistä, kun jo hätä iskee.
Mutta missä hitossa sitä tuolla kylilläkään enää vessassa käy, kun níitä yleisiä ei edes ole ja kaikkiin kahviloihinkin tarvitaan jokunlainen vakioasiakaskortti tai sitten 30 euron lounasmaksu. Ei saat**a, vessan takia. Ja jos käyt tarpeillasi jossain porttikongissa tai puistossa puun juurella, niin siitäkin saa rikesakon, kuten näissä uusissa "poliisit" sarjoissa on nähty.

Ja mitä tekee naiset, kun heillä tarve yllättää???

Miehet nyt sentään voi kusta jopa huosun punttia pitkin mutta naisilla se hetki kamalta tuntuu, kun ei enää millään pysty pidättelemään.

Kertokaanhan, kun pelkkä pissaaminenkin on nykyään rikesakon paikka, mitä suosittelisitte tähän avun tarpeeseen??? Onko yleisiä vessoja rakennettava ympäri kaupunkia ja jos on niin millä ne saataisiin toimimiksi ja siisteiksi ja paljonko ne asiakasta kohden maksaisivat, jotta se siisteys ja toimivuus myöskin kannattaisi???

11

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaamasen tiellä vielä rikesakkoa k**emisesta saanut, eikä tietääkseni kukaan miespuolinen tuttukaan, joilla on ehkä enemmän kokemusta siellä yllättävästä hädästä. :D

      En tiedä mitä toimivien vessojen rakentaminen ja siistinä pitäminen maksaa, Helsingissä kävin sellaisessa pyöreässä pömpelissä joka piti kauhean suhinan sen jälkeen kun sieltä oli poistunut ennen kun ovi avautui seuraavalle, se siis desinfioi itse itsensä. :) Onhan niitä yleisiä vessoja yleensä muutenkin löydettävissä, mutta itseltä ei ainakaan aina löydy sopivia kolikoita. Jonkinlaista kännykkäpalvelua itse toivoisin niihin, lähettämällä viestin ja jonkin koodin johonkin lukko napsahtaisi auki ja maksu tietysti näkyisi sitten kännykkälaskussa... No, sellaisten asentaminen ainakin olisi varmaan niin kallista, että sen jälkeen ei olisi kellään varaa käydä yleisessä vessassa.

    • yleensä noita yleisiä helpotuksen paikkoja vielä löytyy. Muutoin ei auta kuin pidättää ja odottaa aikaa parempaa.

    • Jere-lahti

      ihan pokkana vaan horjahdella kuin humalainen (siis jos ei satu olemaan maistissa)
      ja kusta mihin huvittaa. Kukaan ei kiinnitä huomiota, saattaa vaan lakonisesti todeta
      itselleen, että siinä joku humalainen kusee keskellä katua. :D

      • kuitenkaan koittaa käytännössä =)


      • Jere-lahti
        davalyan kirjoitti:

        kuitenkaan koittaa käytännössä =)

        tämä epäilyttävä ohje soveltuu ehkä vain miehille.. :D


      • Jere-lahti kirjoitti:

        tämä epäilyttävä ohje soveltuu ehkä vain miehille.. :D

        edes hameen kanssa mieleenkään koittaa..se sentään vielä peittäisi jotain..housut ne vasta oliskin,varmana olisi syyte edessä jos kiinni jäisi =)Näin on tää maailma epäreilu...


    • 20+12

      Taitaa olla pitkä aika sitten kun sain tungettua muotoni julkisten laitosten mukavuus laitoksiin:-D
      Ne kopit on tehty lähinnä kääpiöille. On jo aika homma tunkea itsensä sinne. Sitten kun vihdoin istut valtaistuimella voiton tunnetta uhkuen hiki valuu ja hyvässä lykyssä hätä on mennyt ohi.

    • onnentyttö..kun mä voin kyllä aika monituisia tunteja reissata ilman että olisi wc tarvetta :)
      Lähinnä olen huomannut että miesten kanssa EI VOI mihkään lähteä ilman etteikö ainakin kerran tarttis sitä hotellia tai tienvierustaa =)Saati jos antaa niille olutta juotavaksi kun ilmankin on heikkoa =)

    • pissihätää

      On niit vessoi mut ne on niin ahtait että mä en oikein mahu sinne.Kun lopulta onnistun niin hiki virtaa ja pissihätä on menny ohi.

    • Pukeli 1

      joo kyllä se nyt näyttää, että tosi vanhaksi olet tullut. Silloinhan ne eritteet tulevatkin päivän tärkeimmiksi tapahtumiksi, joten kerro huomenna lisää, kyllä me jaksamme kuunnella.

    • No täytyy sanoa,että kyllä täällä päin maailmaa ihan sopivasti veskejä löytyy.Tavarataloja on missä ilmaiset veskit,ja noissa isoissa ostokeskuksissa,joita on lisää rakenneltu,on ihan noihinkin paneuduttu.Automarket asemilla löytyy ym. ja ihan vielä siistitkin.Tosin täytyy sanoa,että jossain on kyllä aikas pieneksi tehty,vaikken itsekkään pahemmin leveä ole,niin tuntuu,että melkein peruuttamalla sisään pitäis mennä.
      Juu,että täälläpäin sivistystä löytyypi tässäkin asiassa :D

      Ja sitten kun lenkkeilee jossain pöpeliköissä,mettän korvissa,niin ei muuta kuin puskaan.Ei sielä pahemmin ainakaan pollarit päivystä,ainakaan täälä päin :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1394
    2. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      52
      1326
    3. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1095
    4. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      120
      1046
    5. Mikä estää?

      tapaamisen, suhteen aloittamisen?
      Ikävä
      65
      687
    6. Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...

      Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä
      Ikävä
      167
      655
    7. Eilinen

      Herättikö eilinen jotain ajatuksia?
      Ikävä
      52
      562
    8. Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri

      Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala
      Maailman menoa
      368
      538
    9. Tajuan kyllä

      että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa
      Ikävä
      52
      505
    10. Valehtelu

      Oletko valehdellut kaivatullesi?
      Ikävä
      71
      483
    Aihe