Kuinka usein pitää uida/vesijuosta että pääsee hyvään kuntoon?
Tavoitteenani on saada varsinkin keskivartalo timmiksi. Ja olisihan se kiva jos painoakin putoaisi jonkin verran. Haluaisin myös notkeemmaksi mutta se käy tietenkin vain venyttelemällä ja olen harkinnut myös pilatestunteja uinnin ohella.
Onko vedessä pärskiminen siis tehokasta?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Montako lihavaa huippu-uimaria tiedät? Vaikea sanoa, kuinka USEIN, mutta väittäsin, että 2-3 pitempää uintikeikkaa varmaan riittää.
huippu-urheilu on hieman eri asia kun normaali kuntoilu.
Kuinka monta lihavaa mummoa olet nähnyt uimahallissa?
mutta laihdutus lähtee ruokavaliosta.
tiedän, ja aionkin vähentää herkkuja ja katsoa hieman kaloreitakin. Aikaisemmin olen kyllä laihtunut ihan pelkkää liikuntaa lisäämällä, siinä samalla tulee sitten syötyä vähemmän koska urheilusta tulee niin hyvä olo ettei sitä halua pilata karkeilla.
kertaa viikossa. Jokaisen kerran välissä vähintään yksi lepopäivä. Vaihtele volyymia ja intensiteettiä. Eli joskus pitkä matka ja joskus lyhyt, joskus kovaa ja joskus hiljaa.