Kirjoitan saman tekstin sekä avoliittoon että ihannemieheen. Loppukysymykset ovat vain erilaisia.
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 4 vuotta. Olemme molemmat 21v ja meillä ei ole ollut muita seurustelukumppaneita.
Ongelma on se, että poikaystäväni ei urheile mielestäni riittävästi. Hän käy 0-3x viikossa sulkapalloa pelaamassa..
Itse liikun todella paljon. Jo pelkästään hyötyliikuntana pyöräilen viikossa enemmän kuin 100km. Sen lisäksi käyn salilla, teen kotijumppia, lenkkeilen ja käyn koiran kanssa kävelylenkeillä. (Poikaystäväni tulee joskus mukaani lenkille).
Meillä menee muuten ihan hyvin. Minua vain tympii se, että mies istuu 90% ajastaan! En kestä katsoa sellaista. Ja jos joskus saamme lapsia, niin pelkään, että lapsemme tulisivat isäänsä.
Itselleni liikkuminen on vähintään yhtä tärkeää kuin syöminen ja nukkuminen. En voi elää ilman niitä. Poikaystäväni on taas sitä mieltä, että liikkuminen on ajanhaaskausta.
En tiedä mitä teen..
Olen miettinyt, että olisiko minulle joku toinen mies parempi. Joku sellainen, joka voisi mennä vaikka keskellä yötä juoksemaan cooperin testiä jos innostus tulee. Nykyisin se ei ole mahdolista. Poikaystäväni ei halua tulla minun kanssani edes kävelylenkille koiran kanssa. Olen kuitenkin "pakottanut" hänet monesti tulemaan, mutta ilo menee jo siinä vaiheessa kun hän valittaa koko matkan sitä "kuinka perseestä se on ".
Onko edes olemassa tällaisia miehiä, jotka olisivat näin urheiluhenkisiä? Onko mielestäsi urheilullisuus liikaa vaadittu?
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 4 vuotta. Olemme molemmat 21v ja meillä ei ole ollut muita seurustelukumppaneita.
Ongelma on se, että poikaystäväni ei urheile mielestäni riittävästi. Hän käy 0-3x viikossa sulkapalloa pelaamassa..
Itse liikun todella paljon. Jo pelkästään hyötyliikuntana pyöräilen viikossa enemmän kuin 100km. Sen lisäksi käyn salilla, teen kotijumppia, lenkkeilen ja käyn koiran kanssa kävelylenkeillä. (Poikaystäväni tulee joskus mukaani lenkille).
Meillä menee muuten ihan hyvin. Minua vain tympii se, että mies istuu 90% ajastaan! En kestä katsoa sellaista. Ja jos joskus saamme lapsia, niin pelkään, että lapsemme tulisivat isäänsä.
Itselleni liikkuminen on vähintään yhtä tärkeää kuin syöminen ja nukkuminen. En voi elää ilman niitä. Poikaystäväni on taas sitä mieltä, että liikkuminen on ajanhaaskausta.
En tiedä mitä teen..
Olen miettinyt, että olisiko minulle joku toinen mies parempi. Joku sellainen, joka voisi mennä vaikka keskellä yötä juoksemaan cooperin testiä jos innostus tulee. Nykyisin se ei ole mahdolista. Poikaystäväni ei halua tulla minun kanssani edes kävelylenkille koiran kanssa. Olen kuitenkin "pakottanut" hänet monesti tulemaan, mutta ilo menee jo siinä vaiheessa kun hän valittaa koko matkan sitä "kuinka perseestä se on ".
Onko edes olemassa tällaisia miehiä, jotka olisivat näin urheiluhenkisiä? Onko mielestäsi urheilullisuus liikaa vaadittu?
Vastaukset 48
Vanhimmat
motkottajia. Minulla oli sinunlainen mies ja v.ttu että oli rasittava ja laho jätkä päästä.
Urheilullisuus vai liikunnallisuus?
Itseäni sieppaa todella kun nainen etsii sporttista kumppania ja itse nainen on lähinnä liikuntaa harrastava eikä mikään sporttinen typy.
Sinä olet lähinnä liikunnallinen nainen, et urheilullinen.
Urheilulliset ja sporttiset harrastavat jotain todella intensiivisesti joka myös muokkaa heidän kehoaan.
Poikaystäväsi ei kyllä kuulosta edes liikunnalliselta.
Toista voi olla vaikea muuttaa mutta ota asia puheeksi ihan vakavasti. Ehkä hän sitten ymmärtää yskän.
Tärkeintä olisi kuitenkin keskustella niistä omista toiveista mitä tahtoisi tehdä ja mitä tahtoisi YHDESSÄ tehdä. Kerro kuinka tärkeää liikunta sinulle on ja että tahtoisit että hänkin olisi liikunnallisempi.
Itse olen yhtä liikunnallinen kuin sinä mutta suurin osa naisista (vaikka itse he ovat liikunnallisia enintään) etsii sellaista "sporttista veikkoa" jota en taas en ole. Tosin tuohon naisten mainitsemaan "sporttisuuteen" usein liittyy se että pitäisi olla muutenkin aktiivinen, sosiaalinen ja viilettää vähän joka paikassa. Eli pelata jotain salibandya tai vastaavaa.
Sinuna minä miettisin suhdettanne noin ylipäätään koska selvästi haluaisit jollakin tasolla aktiivisemman kumppanin. Itsekään ei huvita juoksennella kyllä coopereita jatkuvasti mutta muuten voi lähteä lenkille milloin huvittaa varsinkin koiran kanssa (eläinrakkautta on). Itse en puolestani jaksa pelkästään sohvalla rönötystä tai toisaalta väkinäisiä sosiaalisia menoja kuten illanistujaisia. Mieluummin yhdessä ulkoilemaan.
Tarkoitan tällä sitä että meitä miehiä on moneen lähtöön mutta jos miehesi muuten on hyvä tyyppi ja tulette toimeen niin yritä viestittää hänelle että miten tärkeä sinulle se asia on. Se asia ei varmasti ratkea välttämättä heti kumppania vaihtamalla (jolla taas on toiset ongelmat) eikä varsinkaan tänne palstalle kirjoittamalla, mitä nyt minun erinomaisen neuvon sait lukea. ;)
"Sinä olet lähinnä liikunnallinen nainen, et urheilullinen."
Tuon päättelit lyhyestä tekstin pätkästäni?
Harrastan kuntosalia 4x viikossa ja voimistelua sen lisäksi. Todella haluan muokata kehoani. En vain halunnut ruveta rehentelemään! Olen kuntosaliohjaaja koulutukseltani ja olen suuntautumassa personal trainer uralle. Toki yliopistoonkin pyrin siinä sivussa.
Poikaystäväni ei mielestäni olekaan yhtään liikunnallinen. (Minulle riittäisi, että hän kävisi edes 2x viikossa salilla). Hän pitää kyllä itseään "urheilullisena"... Puhuimme tänään asiasta vakavasti, mutta emme edenneet yhtään asiassa... Hän pitää minua "psykoottisena" liikuntani kanssa... Hän ei ymmärrä sitä miten liikkkuminen voi olla minulle niin tärkeää. Hän aivan rehellisesti uskoo, että minulla jonkinlainen mielenterveyden häiriö...
Niin ni keskusteltu on, mutta tuloksia ei näy... Onko näin, että minun tulisi muuttaa suhtautumistani häneen? Tulisiko minun hyväksyä hänet "omana itsenään", vaikkakin sillä riskillä, että hän saa viimeistään keski-ikäisenä jonkin tuki- ja liikntaelimistön sairauden..?
Näin rehellisesti, niin olen pohtinut tähän vastausta jo yli vuoden.
Minulla ei ole ketään muutakaan keneltä kysyä, niin siksi kysyn täältä. Vastauksesi oli hyvä, mutta ei auttanut. Vieläkin pohdin samoja kysymyksiä..
"Tuon päättelit lyhyestä tekstin pätkästäni?"
Totta kai kun et muuta kertonut.
"Jo pelkästään hyötyliikuntana pyöräilen viikossa enemmän kuin 100km. Sen lisäksi käyn salilla, teen kotijumppia, lenkkeilen ja käyn koiran kanssa kävelylenkeillä."
Ei tuo paljolta tuossa kuulosta. Ihan normaali ihminen voisi tehdä jotain tuollaista.
"Harrastan kuntosalia 4x viikossa ja voimistelua sen lisäksi. Todella haluan muokata kehoani. En vain halunnut ruveta rehentelemään! Olen kuntosaliohjaaja koulutukseltani ja olen suuntautumassa personal trainer uralle."
Olisit heti sanonut. Tuohan on jo urheilullisuutta jne. Enhän minä osaa päätellä mikä tilanteesi on muuta kuin lukemalla tekstiäsi.
Yksi asia kuitenkin paljastaa paljon. Sitä että et kertonut liikunnallisesta puolesta kun et halunnut "rehennellä". Se kertoo mitä arvostat (koska et halunnut leuhkia asialla): Urheilullisuutta.
Kumppanisi arvot ovat täysin toisenlaiset ellet sitten jättänyt hänestäkin kertomatta paljon.
"Poikaystäväni ei mielestäni olekaan yhtään liikunnallinen. (Minulle riittäisi, että hän kävisi edes 2x viikossa salilla). Hän pitää kyllä itseään "urheilullisena"... Puhuimme tänään asiasta vakavasti, mutta emme edenneet yhtään asiassa... Hän pitää minua "psykoottisena" liikuntani kanssa... Hän ei ymmärrä sitä miten liikkkuminen voi olla minulle niin tärkeää. Hän aivan rehellisesti uskoo, että minulla jonkinlainen mielenterveyden häiriö..."
Liikuntakin voi mennä liialliseksi vauhkoamiseksi. Kysymys ei ole edes siitä kuinka paljon sitä harrastaa vaan millä asenteella.
Harrastaakos hän muuten liikuntaa mitenkään?
"Niin ni keskusteltu on, mutta tuloksia ei näy... Onko näin, että minun tulisi muuttaa suhtautumistani häneen? Tulisiko minun hyväksyä hänet "omana itsenään", vaikkakin sillä riskillä, että hän saa viimeistään keski-ikäisenä jonkin tuki- ja liikntaelimistön sairauden..?"
Ensinnäkään mikään nyt ei takaa että hänelle tulisi tuki- ja liikuntaelimistön sairaus jos hän vain liikkuu riittävästi. Tiedät varmasti että urheilijat kärsivät puolestaan vammoistaan.
"Näin rehellisesti, niin olen pohtinut tähän vastausta jo yli vuoden.
Minulla ei ole ketään muutakaan keneltä kysyä, niin siksi kysyn täältä. Vastauksesi oli hyvä, mutta ei auttanut. Vieläkin pohdin samoja kysymyksiä.."
Sitten et lukenut vastaustani riittävän tarkkaan. Vastaus ei löydy täältä foorumilta vaan pääsi välistä mitä elämältä haluat ja mitä arvostat.
Useat parit joutuvat toteamaan että kumppani ei jaa samaa arvomaailmaa eikä samoja harrastuksia. Kysymys kuuluukin miten paljon molemmat ovat valmiita tekemään kompromisseja ja tulemaan toisiaan vastaan.
Huolestuttavinta on se ettet sinä arvosta hänen elämäänsä ja hän ei arvosta sinun liikunnallisuutta.
Se asia teidän tulee ratkaista ihan yhdessä. Mutta mitä se että hän kävisi pari kertaa salissa viikolla todella muuttaisi?
Haluatko että hänen kehonsa on paremmassa kunnossa vai liikutte yhdessä vai että hän olisi yhtä innostunut liikunnallisista asioista (luoden näin keskustelua jne.) kuin sinäkin? Sitten kannattaa miettiä ihan omaa suhtautumista liikuntaan yleisesti. Onko se vain osa sinua ja tahtoisit ehkä olla personal trainer joten hieman ylireagoit kaikkeen joka liittyy liikuntaan negatiivisesti suhtautumiseen ja esimerkiksi poikaystävän kommentit satuttavat sinua vaikkei niin tarvitsisi olla? Varsinkin nuorempana sitä tahtoo joksikin ja että oma toiminta ilmentää "itseä". Tällöin sitä miettii haluaako olla tekemisissä asioiden tai ihmisten kanssa jotka eivät ole samanlaisia kuin se haluttu minä.
Näitä asioita sinun tulisi käydä läpi. Mutta ratkaisut eivät löydy täältä foorumilta. Tuolta löytyy paljon urheilullisia miehiä ehkä sinullekin sopivia mutta sitä ennen sinun täytyy miettiä asiat läpi itsesi ja kumppanisi kanssa.
"Olisit heti sanonut. Tuohan on jo urheilullisuutta jne. Enhän minä osaa päätellä mikä tilanteesi on muuta kuin lukemalla tekstiäsi."
... Joo, mutta ei kannata tehdä lukittuja päätelmiä :)
Hän harrastaa aina välillä sulkapalloa. Sen 0-3x viikossa. Joskus välillä käy salilla. Ei kuitenkaan edes joka viikko.
"Se asia teidän tulee ratkaista ihan yhdessä. Mutta mitä se että hän kävisi pari kertaa salissa viikolla todella muuttaisi?"
Noh.. Ensinnäkin sen, että voin ajatella luottamuksellisesti tulevaisuuttamme. En halua tehdä lapsia miehen kanssa, joka todella istuu 90% ajastaan. Hän on 21v ja hänen selkänsä on jo muotoutunut istuma-asentoon. Todennäköisesti hänelle tulee ongelmia selän kanssa myöhemmin. Entä sitten kun hän on 40? Tilanne tuskin on silloin lähes yhtä valoisa kuin nyt. Toinen on hänen asenteensa liikuntaa kohtaan. Hän saa jo minutkin liikkumaan vähemmän, niin miten se vaikuittaisi lapsiimme. Jos tekisimme perheenä jotain yhdessä, niin se olisi todennäköisesti television katselu, tietokonepelien ym. pelien pelailu. Kun taas jos minä saisin päättää, niin menisimme uimaan, hiihtämään, luistelemaan, laskettelemaan, pitkille retkille yms. Tappelemme jo nyt todella kovaäänisesti näistä asioista, niin miten se vaikuttaisi lapsiimme? Nykyinen koirammekin ei enää uskalla pyytää ulos! POikaystäväni sai tänäänkin raivokohtauksen (molemmilla lomaviikko menossa) kun pyysin häntä koiran kanssa yhdessä aamulenkille.
"Haluatko että hänen kehonsa on paremmassa kunnossa vai liikutte yhdessä vai että hän olisi yhtä innostunut liikunnallisista asioista (luoden näin keskustelua jne.) kuin sinäkin?"
Haluan näitä kaikkia. Erityisesti haluaisin, että hänen asenteensa liikuntaa kohtaan muuttuisi. Suurena plussana tulee se, että hänen kehonsa voi hyvin. Meidän ei tarvitse liikkua yhdessä. Liikun ihan mielelläni itekseni, mutta en niin, että toinen istuu tietokoneella sen ajan kun minä olen ulkona.
"Onko se vain osa sinua ja tahtoisit ehkä olla personal trainer joten hieman ylireagoit kaikkeen joka liittyy liikuntaan negatiivisesti suhtautumiseen ja esimerkiksi poikaystävän kommentit satuttavat sinua vaikkei niin tarvitsisi olla?"
En ymmärrä ehkä täysin kysymystäsi. En halua olla niin palavasti personal trainer. Se on vain ns. sivuammatti jonka aion nyt opiskelujen ohella hankkia. Opiskelen oikeustiedettä joten alani ei todellakaan ole liikunnallinen.
Pisti silmään "urheile riittävästi"? Muistutat aivan liikaa exääni. Pakotti mut puntille ja kolme kertaa viikos reeni ei sille riittäny. Joten laitoin emännän jakoon ja löysin paremman. Jokainen tekee mitä haluaa ja sä et voi muuttaa sitä sun miestäs semmoiseksi kun sä haluat. Jos miehes olis koko ajan punntiksella tai lenkillä, sit sua nakertaas se kun hän ei oo ikinä kotona. Taas tää naisen logiigga.
Mitä oikeasti haluat suhteelta? Pystytkö elämään loppuelämäsi suhteessa jossa sinualla on pakkomielinen suhtautuminen liikuntaan ja mies vihaa liikkumista? Oletko valmis löytämään elämään jotain muuta yhteistä vai olisiko aika ajatella sinkkuelämää, jota et ilmeisesti ole vielä edes koskaan kokenut?
"Itselleni liikkuminen on vähintään yhtä tärkeää kuin syöminen ja nukkuminen. En voi elää ilman niitä. Poikaystäväni on taas sitä mieltä, että liikkuminen on ajanhaaskausta."
Tämä ei todellakaan ole tervettä. Syöminen ja nukkuminen ovat ihmisen fysiologisia perustarpeita, liikunta ei. Pyhitä esimerkiksi viikko palautukselle ja ole täysin liikkumatta, tuskin kuolet, mutta ehkä näet elämän vähän paremmassa valossa.
Poikaystäväsi suhtautuminen ei puolestaan ole terveellistä, mutta kahdesta pahasta ääripäästä kuitenkin se parempi.
Urheilullisia miehiä on toki olemassa, ja eivät ns urheiluhullutkaan ole uhanalaisia, joten hieman hölmöltä tuo teidän suhteenne siltä kannalta tuntuu.
Itse kyllä arvostan tervettä ja tasapainoista suhtautumista niin urheiluun kuin elämään ylipäätään, ihmisen pitää osata myös välillä rauhoittua ja antaa elimistönsä levätä. Rento suhtautuminen liikuntaan tekee elämästä paljon joustavampaa, vaikka cooperin testiä voisin hyvinkin idean omituisuuden takia lähteä keskellä yötä juoksemaan jos edellytykset suoritukselle olisivat paremmat (cooperia ei todellakaan kannata juosta keskellä yötä suoraan sängysta nousseena, matka jää lähes varmasti paljon päivällä suoritetusta ja loukkaantumisriski on huomattavasti suurempi), mutta en pysty ymmärtämään näitä ihmisiä joilla liikuntaharrastus menee muun elämän edelle.
Mun mielestä ei ole mitään erikoista, jos joku tykkää liikunnasta niin paljon, että se menee muun elämän edelle.
Mutta tilanteenne vaikuttaa kyllä vähän toivottamalta antamiesi tietojen perusteella. Jos liikunta on sinulle oikeasti noin tärkeää kuin millainen kuva viesteistäsi välittyy, niin kannattaisi varmaan etsiä sitten sellainen mies, joka jakaa (ainakin enemmän kuin tämä nykyinen) kyseisen arvon.
Itse olen urheilullinen ja rakastan myös liikuntaa. Seurustelen naisen kanssa, joka on siinä suhteessa täsmälleen kaltaiseni: molemmat nautimme liikunnasta eri muodoista, mutta kummallekaan meistä liikunta ei ole kuitenkaan maailman ykkösasia. Kieltämättä on todella mukavaa esim. lenkkeillä näin syksyllä hienona päivänä oman kumppanin kanssa.
"Tämä ei todellakaan ole tervettä. Syöminen ja nukkuminen ovat ihmisen fysiologisia perustarpeita, liikunta ei. Pyhitä esimerkiksi viikko palautukselle ja ole täysin liikkumatta, tuskin kuolet, mutta ehkä näet elämän vähän paremmassa valossa."
Kyllä minä osaan levätä. Olen nyt ollut yli viikon sairaslomalla ja en ole oikeastaan sinä aikana paljoa liikkunut. Terveyteni on minulle tärkeämpää kuin liikkuminen. Ja pidän viikossa aina yhden palautuspäivän. Kunto kasvaa lepovaiheen aikana, joten minun olisi aivan turha kuluttaa kaikki olemiseni liikkumiseen.
Liikuntaharrastus ei siis ainakaan minun kohdalla mene kaiken muun ohella.
"Kieltämättä on todella mukavaa esim. lenkkeillä näin syksyllä hienona päivänä oman kumppanin kanssa. "
Juuri tämän haluaisin edes joskus kokea :)
Olen lenkkeillyt jo niin monia lenkkejä yksin, että kyllä se alkaa tympimään. Ei todellakaan ole sellainen olo, että seurustelisin.
Haluat tyrkyttää sun elämäntapaas muille ihmisille? Sä et selvästi tiedosta kuinka vastenmielistä sellainen väkisin oman elämäntyylinsä pakottaminen on, pitäisitkö sä itse siitä jos miehes tykkäisi vaikka katsoa romurallia tai jotain painia ja pakottaisi sut aina mukaan sinne vaikka sua ei itseäsi kiinnosta?
Kannattaa varmaan puntaroida nyt haluatko oikeasti sitä miestäs vai etsitkö jonkun sellaisen joka toimii kuten sinä. Vaikka itsekin pidän liikunnasta niin kyllä se olisi aika vastenmielistä jos koko ajan joku pakottaisi tekemään ja liikkumaan vaikka itseäni ei kiinnostaisi.
Pakkomielle asioihin ei ikinä ole terveellistä oli se sitten mikä tahansa.
"kokoajan"
Jos 2h viikossa on sinusta "kokoajan", niin pyydän sinua menemään ala-asteelle uudestaan.
Ja enkö juuri parhaillaan puntaroi näitä asioita, niin kuin sinä sanot?
Ja edelleen minulla ei ole minkäänlaista pakkomiellettä asiaaan.
"Sä et selvästi tiedosta kuinka vastenmielistä sellainen väkisin oman elämäntyylinsä pakottaminen on, pitäisitkö sä itse siitä jos miehes tykkäisi vaikka katsoa romurallia tai jotain painia ja pakottaisi sut aina mukaan sinne vaikka sua ei itseäsi kiinnosta?"
VOisin aivan hyvin hänen mielikseen katsoa vaikka sitä romurallia, koska kyseessä on nyt vain noin 2h aika viikossa.
Suhteellista mikä on "koko ajan" ja mikä ei. Sinähän kerroit poikaystäväsi harrastavan sulkapalloa 0-3x viikossa eli siinä tulisi jo tuo 2h täyteen, mutta sinä vaadit enemmän, ehkä 2h päivässä? Toiselle ihmiselle tuo on liikaa kun taas joku kilpaurheilija voi kokea tuon löysäilyksi.
Kyllä sulla aika kova pakkomielle tuohon kuntoiluun ja miehesi liikkumiseen on kerta pohdit kuinka mahdolliset lapsenne suhtautuvat sun miehes "löhöilyyn".
Niin kuinka paljon sä nyt haluaisit sen miehes liikkuvan, 2h viikossa riittää vai? Hänenhän piti jo harrastaa liikuntaa 2h viikossa. Vai tarkoitatko nyt tosiaan 2h päivässä liikuntaa? Ehkä voisi myös olla aika puuduttavaa katsoa tv:stä romurallia 2h päivässä?
Kannattaa valita sellainen kumppani joka omaa samanlaiset elämäntyylit niin sun ei tarvii vähentää omien harrastustesi määrää eikä tarvii valittaa toiselle kuinka hän ei halua tehdä niitä asioita mitä sä haluat.
"Ja enkö juuri parhaillaan puntaroi näitä asioita, niin kuin sinä sanot?"
Paha sanoa kun en sun ajatuksia osaa lukea, ilmeisesti et ole vielä ainakaan kovinkaan pitkälle pohtimisessa päässyt kerta täällä apua asiaan haet, minä annoin oman mielipiteeni joten ota se vinkkinä tai ohita kokonaan. Sun valintas. :)
"Suhteellista mikä on "koko ajan" ja mikä ei. Sinähän kerroit poikaystäväsi harrastavan sulkapalloa 0-3x viikossa eli siinä tulisi jo tuo 2h täyteen, mutta sinä vaadit enemmän, ehkä 2h päivässä?"
Tarkoitin, että 2h sulkapalloilun lisäksi. Salitreeninä se riittää mielestäni ihan hyvin hänelle. Toki olisi myös kiva jos menisimme yhdessä enemmän lenkkeilemään ja myös hänen aloitteestaan... Mutta sitä en lähtisi enää vaatimaan.
"Kannattaa valita sellainen kumppani joka omaa samanlaiset elämäntyylit niin sun ei tarvii vähentää omien harrastustesi määrää eikä tarvii valittaa toiselle kuinka hän ei halua tehdä niitä asioita mitä sä haluat."
Alan pikkuhiljaa kallistumaan myös tähän...
Olet sitten 17 vuotiaana törmännyt johonkin (todennäköisesti koulussa) ja ajatellut että tää on nyt sit täsä. Naimisiin mennään ja lapsia suunnitellaan.
Jos et edes tykkää samoista asioista kuin seurustelukumppani, hittoako olette yhdessä? Etsi itsellesi joku, jonka kanssa viihdyt ja joka on yhtä innostunut liikkumisesta kuin sinä ja anna sen poikaparan olla rauhassa "parannusyrityksiltäsi".
Pelottaako sinua se, että pitäisi ihan mennä ja tavata joku muu?
"Pelottaako sinua se, että pitäisi ihan mennä ja tavata joku muu? "
Voi olla. Olisin ensimmäistä kertaa sellaisessa elämäntilanteessa, jossa en ole ikinä vielä ollut.
Jos et koskaan nuorena ole itsenäinen, jaksatko varmasti koko elämän epätietoisena siitä, minkälaista se on? Mielestäni on parempi itsenäistyä rauhassa vielä nuorena, muuten saatat hyvinkin katua menetettä aikaa myöhemmin elämässäsi, ja keski-ikäisenä ei askel elämän muuttamiseen enää olekaan yhtä lyhyt.
Tämän lisäksi ihmiselle tekee hyvää elää jonkin aikaa yksin, vaikka kokemus ei välttämättä ole myönteinen (yksinäisyys ei todellakaan ole helppoa) se vahvistaa ja antaa myöhemmin parisuhteessa aivan toisenlaisen pohjan suhtautumisellesi, tiedät selviäväsi lähdöstä, mutta osaat myös helpommin antaa toiselle omaa tilaa.
Älä siis turhaan pelkää ottaa ratkaisevaa askelta jos se tuntuu oikealta, selviät kyllä.
Minulla on samanlainen tilanne tyttöystäväni kanssa, joten voinen auttaa sinua hieman. Olemme tosin hieman vanhempia kuin te, anteeksi siis kun saarnaan kaikkitietävällä äänellä. Tiedän että se on ärsyttävää.
Tyttöystäväni ei juuri harrasta liikuntaa ja hänen yleiskuntonsa on korkeintaan tyydyttävä. Periaatteessa hän käy salilla 2 krt/vko, mutta käytännössä usein saattaa mennä muutama viikko ilman että hän raahautuu salille. Esimerkiksi se, että hän käy syömässä kaverinsa kanssa on riittävä tekosyy jättää salitreeni väliin, ja näitä tekosyitä tulee usein. Itse treenaan 7-11 krt/vko, yhteensä 10-17 h riippuen siitä onko raskas vai palauttava viikko.
Eniten minua ärsyttää tyttöystäväni saamattomuus. Töiden jälkeen hän lösähtää sohvalle eikä tee sen jälkeen mitään muuta kuin katsoo TV:tä, juoruaa puhelimassa tai lukee kirjaa. Hänellä ei ole minkäänlaista kunnianhimoa tai halua kehittää itseään. En millään voi uskoa, ettei töiden jälkeen jaksaisi tehdä enää mitään. Jaksanhan minäkin treenata, vaikka opiskelen ja käyn töissä. Ymmärrän, että kaikki eivät ole urheiluhulluja, mutta tekisi nyt edes jotain! Peruskunnostaan jokaisen pitäisi pitää huolta ja on muitakin harrastuksia kuin liikunta.
Pohdin parhaillani pistänkö poikki. Tuntuu, etten vain jaksa enää katsella tätä touhua. On toki muitakin tekijöitä.
Kysymykseesi: Onko mielestäsi urheilullisuus liikaa vaadittu? Se on liikaa vaadittu nykyiseltä poikaystävältäsi. Et voi vaatia, että hän tekee vuoksesi jotain mitä hän ei halua tehdä. Et voi vaatia häntä muuttumaan. Hän ei voi muuttua sinun vuoksesi. Se ei yksinkertaisesti toimi niin. Jokainen on mitä on ja kipinä muutokseen pitää lähteä ihmisestä itsestään. Vain siten muutos on mahdollinen.
Sinun pitää miettiä, kuinka tärkeä asia urheilullisuus on sinulle kumppanissa. Onko se niin merkittävä asia, että estää yhteisen elon? Onko kumppanissasi muita asioita, jotka mättävät? Jos liikkumattomuus on ainoa vika, niin se on aika pieni vika. Varmasti löydät urheilullisen miehen, jos haluat, mutta sellaisessa miehessä on luultavasti monia muita ominaisuuksia, joista et pidä.
Kuten sinulle on jo sanottu, olet vielä nuori ja väkisinkin melko kokematon miesten suhteen. Tuossa iässä helposti tuntuu, että oma kulta on se ainoa oikea, kun ei ole vertailupohjaa. Todelisuudessa kuitenkin saattaa olla niin, että voisit myös löytää itsellesi paljon sopivamman miehen (ja vastaavasti sopisit itse paljon paremmin jollekin toiselle miehelle). Mikäli sinusta tuntuu, ettet halua jakaa elämääsi nykyisen kumppanisi kanssa, sinun pitää rohkeasti repäistä irti. Olet nuori ja selviät kyllä. Älä jää suhteeseen vain siksi, että sinulla olisi joku tai siksi, että pelkäät olla yksin. Mikäli pelkäät olla yksin, se tarkoittaa että olet riippuvainen kumppanistasi. Riippuvuussuhde ei ole terve suhde. Terve suhde perustuu siihen, että kumpikin haluaa olla suhteessa, vaikka pärjäisikin yksin. Et voi rakentaa koko elämääsi kumppanisi varaan vaan sinun pitää rakentaa elämäsi itsesi varaan.
Siinä hieman mietteitäni aiheesta. Toivottavasti oli jotain apua, eikä kaikkitietävä sävy ärsyttänyt liikaa.
Ihanaa kun on ihmisiä, jotka ymmärtävät! :)
"Eniten minua ärsyttää tyttöystäväni saamattomuus. Töiden jälkeen hän lösähtää sohvalle eikä tee sen jälkeen mitään muuta kuin katsoo TV:tä, juoruaa puhelimassa tai lukee kirjaa. Hänellä ei ole minkäänlaista kunnianhimoa tai halua kehittää itseään. En millään voi uskoa, ettei töiden jälkeen jaksaisi tehdä enää mitään. Jaksanhan minäkin treenata, vaikka opiskelen ja käyn töissä. Ymmärrän, että kaikki eivät ole urheiluhulluja, mutta tekisi nyt edes jotain! Peruskunnostaan jokaisen pitäisi pitää huolta ja on muitakin harrastuksia kuin liikunta."
Poikaystäväni taas lösähtää tietokoneen eteen ja viihtyy siinä koko loppupäivän. Hän haluaa kyllä kehittää itseään, mutta lähinnä henkisiä ominaisuuksiaan. Tilanteenne näin muuten kulostaa hyvin samanlaiselta.
"Pohdin parhaillani pistänkö poikki. Tuntuu, etten vain jaksa enää katsella tätä touhua. On toki muitakin tekijöitä."
Olen ajatellut samoin jo hyvin kauan. En edes tiedä puhutaanko usemmasta vuodesta. (Taidan olla itsekin saamaton). Suhteemme on kyllä mennyt jo siihen pisteeseen, että jätän poikaystäväni päivittäin, mutta sitten kuitenkin teen toista kuin sanon.
Viestisi auttoi paljon. En vain vieläkään uskalla tehdä lopullista päätöstä. Vaikka ehkä sen päätöksen jo tiedänkin...
Huolimatta siitä että olet miettimässä suhteen päätöstä niin unohda nämä "repäise itsesi irti" puheet.
Älä repäise itseäsi irti tai lähde vaan kävelemään.
Selvitä asiasi loppuun suhteessa kävipä siinä miten hyvänsä. Sinä tarvitset sitä ja se suhteen toinen osapuoli tarvitsee sitä. Se on TÄRKEIN oppitunti mitä voi nuorena oppia tuon itsekseen olemisen kanssa. Moni tekee sen mokan että vain päättää yhtäkkiä että nyt suhteesta tuli loppu ja lähtee. EI, asiat tulee käsitellä loppuun että molemmat voi liikkua eteenpäin.
Toki voit löytää sopivamman jne. miehen tai sitten et. Todennäköisesti tulet kaipaamaan nykyistä kumppaniasi jossakin vaiheessa ja olisin huolissani jos et kaipaisi.
Vaatii uskallusta irrouttautua suhteesta mutta vielä enemmän vaatii uskallusta että todella käy suhteen läpi ensin ja sen jälkeen vasta tekee päätöksen.
Sitten myös noista "Nuoruuden vapaista vuosista" joita nykyään ihannoidaan ja jokaiselle joka on nuorena parisuhteessa joka on kestänyt muutaman vuoden vetäistään naamalle.
Keski-ikäisenä voi katua joko sitä ettei ollut vapaa nuorena vaan oli jossakin suhteessa tai sitten sitä että lähti siitä oikeasta suhteesta pois. Moni ei tahdo vain myöntää tuota jälkimmäistä koska se on todella kova paikka. On helpompi ajatella että suhteesta josta lähti ei olisi tullut mitään jne. kuin että ehkäpä se tyyppi olisi muuttunutkin niiltä osin ja se suhde olisi ollut se onnistunein.
Sitten sellainen juttu että tuossa mainittiin kuinka "riippuvuussuhde ei ole terve suhde". Väärin. Se on terve suhde. Aikuisten ihmissuhde sisältää tarpeen olla toisen luona, riippuvuuttakin ja uhrautumista sekä kompromisseja jotka tuntuvat joskus jopa tukahduttavilta. Kerron tämän koska muuten et koskaan opi sitoutumaan johonkin ihmiseen vaan etsit aina "toisenlaista yhdistelmää" joka toimii kuten sinä haluat ja on juuri sellainen kuin toivot. Sitten kun tuo riippuvuus menee överiksi eli kuka tahansa täyttää sen vajeen ja ihminen pelkää vain yksinoloa niin silloin se ei ole enää tervettä.
Rakkauteen ja rakastamiseen kuuluu riippuvuus osaltaan. Sitä että janoaa olla toisen kanssa erilaisista erimielisyyksistä huolimatta. Nyt voisi kysyä että rakastatko sinä kumppaniasi? Jos ainakin välität hänestä niin selvitä asiat hänen kanssaan ja nosta kissa pöydälle että hän tajuaa ettet jaksa suhdetta sellaisena kuin se on nyt. Olet velkaa hänelle sen että käytte yhdessä asiat läpi ja sen jälkeen katsot muuttuvatko asiat vai eivät tai miltä sinusta tuntuu.
Puhun ihan omasta kokemuksestani että käy asiat läpi suhteessa ensin, tee päätökset vasta sitten ja muista että vaikka olet nuori niin vaikka et toiste tule olemaan nuori niin koskaan toiste et tule saamaan mahdollisuutta myöskään tähän kumppaniisi että teillä olisi yhteinen tulevaisuus.
Kaikkea ei voi elämässä saada, aina joutuu luopumaan jostakin.
"Poikaystäväni taas lösähtää tietokoneen eteen ja viihtyy siinä koko loppupäivän. Hän haluaa kyllä kehittää itseään, mutta lähinnä henkisiä ominaisuuksiaan."
Poikaystäväsi siis tavoittelee eri asioita kuin sinä. Hän on erilainen kuin sinä kiinnostuksenkohteiltaan ja arvoiltaan. Se ei sinänsä tee hänestä huonompaa tai parempaa kuin sinä, vain erilaisen.
Kuulostat kirjoitustesi perusteella hyvin määrätietoiselta ja tavoitteelliselta, mutta myös epävarmalta ja kokemattomalta. Iän mukana toivottavasti opit, että ihminen voi olla erilainen kuin sinä, eikä sinun tarvitse ottaa sitä henkilökohtaisesti. Annat muiden vain olla sellaisia kuin ovat ja ikään kuin pidät katseen siinä omassa pallossasi (urheilutermiä lainatakseni).
Spekuloin vähän omaksi huvikseni: Haluat aina onnistua kaikessa, mihin ryhdyt. Epäonnistumisen pelko estää sinua kokeilemasta uusia asioita, koska et voi olla varma siitä, että onnistut niissä.
Liikunta on sinulle mukavaa ja helppoa. Jokin muukin asia saattaisi olla mukavaa ja helppoa, mutta koska et uskalla yrittää mitään, et saa sitä tietää. Niinpä päädyt juoksemaan ja hyppimään kehumasi yli 100 tuntia viikossa.
Teet tästä suuren hyveen, koska kaipaat kovasti vahvistusta sille, että teet oikeita asioita. Yrität pakottaa myös muut ympärilläsi tekemään samoja asioita, joissa sinä olet hyvä, koska se lievittää epävarmuuttasi ja antaa sinulle paremmuuden tunnetta. Ajattelet myös, että kaikki jotka eivät halua hyppiä ja pomppia yli 100 tuntia viikossa, ovat huonompia kuin sinä.
Olet juuttunut ensimmäiseen poikaystävään iässä, jossa on normaalia seurustella monien kanssa. Todennäköisesti siksi, ettet uskalla lähteä suhteesta. Et uskalla lähteä suhteesta, koska et uskalla olla yksin - ja mikä vielä pelottavampaa - ottaa sitä riskiä, että et heti löydä uutta poikaystävää. Tai tulet torjutuksi.
Sinun pitäisi yrittää hyväksyä se, että jossain asiassa epäonnistuminen ei tarkoita maailmanloppua tai sitä, että olisit ihmisenä epäonnistunut. Muuten uhkaat hukata koko elämäsi siihen, että teet sitä yhtä juttua, jota joskus tulit kokeilleeksi. Elämäsi kutistuu pieneksi, turvalliseksi juoksemisen ja pomppimisen maratoniksi.
"Iän mukana toivottavasti opit, että ihminen voi olla erilainen kuin sinä, eikä sinun tarvitse ottaa sitä henkilökohtaisesti"
Yritän oppia jo nyt. SIksi en ole vielä tehnytkään hätiköityjä päätöksiä.
"spekuloin vähän omaksi huvikseni: Haluat aina onnistua kaikessa, mihin ryhdyt. Epäonnistumisen pelko estää sinua kokeilemasta uusia asioita, koska et voi olla varma siitä, että onnistut niissä."
Ei pidä paikkaansa. En ymmärrä miten voit tehdä näin lukittuja päätelmiä? Toivon, että et lue psykologiaa, koska olen huomannut sen tekevän ihmiset sokeiksi. Kaikki asiat eivät aina menee teorioiden mukaan. Ihmiset ovat todella paljon monimutkaisempia ja aina heidän käyttäytymisensä ei ole selitettävissä.
"Liikunta on sinulle mukavaa ja helppoa. Jokin muukin asia saattaisi olla mukavaa ja helppoa, mutta koska et uskalla yrittää mitään, et saa sitä tietää. Niinpä päädyt juoksemaan ja hyppimään kehumasi yli 100 tuntia viikossa."
Ei ole totta. Lue muut kirjoitukseni. Haasteellisuus juuri tekee liikkumisesta kiehtovaa. Ja minulla on paljon muitakin motiiveja liikkumiselle kuin se, että en uskalla yrittää mitään. Otetaan esimerkiksi viime vuosi kun luin oikeustieteen pääsykokeisiin. Luin 10 viikkoa putkeen lähinnä paikallani maaten. Tuolloin kävin ehkä kerran tai kaksi kertaa viikossa salilla.
"Teet tästä suuren hyveen, koska kaipaat kovasti vahvistusta sille, että teet oikeita asioita. Yrität pakottaa myös muut ympärilläsi tekemään samoja asioita, joissa sinä olet hyvä, koska se lievittää epävarmuuttasi ja antaa sinulle paremmuuden tunnetta. Ajattelet myös, että kaikki jotka eivät halua hyppiä ja pomppia yli 100 tuntia viikossa, ovat huonompia kuin sinä."
En kaipaa vahvistusta yhtään keneltäkään. Haluan vain, että sekä minä että poikaystäväni elämme terveenä ja onnellisina elämämme. Mistä tuo 100 tuntia tuli? Katso aikaisemmat kirjoitukseni.
"Olet juuttunut ensimmäiseen poikaystävään iässä, jossa on normaalia seurustella monien kanssa. Todennäköisesti siksi, ettet uskalla lähteä suhteesta. Et uskalla lähteä suhteesta, koska et uskalla olla yksin - ja mikä vielä pelottavampaa - ottaa sitä riskiä, että et heti löydä uutta poikaystävää. Tai tulet torjutuksi."
Et voi sanoa mikä on normaalia ja mikä on epänormaalia. Se on aivan yhtä normaalia seurustella pitkään ja yhden miehen/naisen kanssa kuin seurustella useamman kanssa. Esimerkiksi tätini, joka on 60v, niin hän on seurustellut vain yhden miehen kanssa ja he ovat vieläkin onnellisia yhdessä. Kyse ei ole uskaltamisesta vaan oikean päätöksen tekemisestä. Miksi minun pitäisi lähteä jos meillä ei ole muita ongelmia?
"Sinun pitäisi yrittää hyväksyä se, että jossain asiassa epäonnistuminen ei tarkoita maailmanloppua tai sitä, että olisit ihmisenä epäonnistunut. Muuten uhkaat hukata koko elämäsi siihen, että teet sitä yhtä juttua, jota joskus tulit kokeilleeksi. Elämäsi kutistuu pieneksi, turvalliseksi juoksemisen ja pomppimisen maratoniksi."
Osaan kyllä epäonnistua. Ihmissuhteet ovat vain huomattavasti monimutkaisempi juttu.
Olen päättänyt, että ainakin vielä pysymme yhdessä. En voi jättää toista vain sen takia, että olemme "erilaisia", koska minusta olemme myös hyvin samanlaisia. Meissä on suurena erona vain liikunnallisuus ja se ei ainakaan vielä vaivaa minua liiaksi. Toivon, että poikaystäväni alkaa itsekin ymmärtämään liikunnan iloa.
Kiitos vastauksista. Vielä saa toki kirjoittaa, koska luen niitä mielenkiinnolla. Osa teksteistä todella avasivat näkökulmaani asioihin.
kehuitkin hyötyliikkuvasi yli 100 KILOMETRIÄ (eikä tuntia) viikossa, jonka päälle kevyttä kenttäjumppaa ja juoksentelua. My bad.
Muuttaako tuo asiaa jotenkin oleellisesti, muuten? Kommenttini kärki ei ollut liikuntaan käyttämäsi tuntien määrä, vaan se, että et harrasta mitään muuta kuin liikuntaa ja haluaisit pakottaa poikaystäväsikin samaan, vaikka hän on kertomasi mukaan kiinnostunut kehittämään muita ominaisuuksiaan kuin lihaksistoaan.
"Normaali" -sana tarkoittaa "keskiarvoa, tavallista". (Merkitys löytyy esimerkiksi sanakirjasta, jos luulet että revin sen päästäni.) Korjaan siis kirjoittamaani, jotta ymmärrät ajatuksen: Suomessa on TAVALLISTA, että teinit ja parikymppiset seurustelevat useamman ihmisen kanssa eivätkä pohdiskele lapsia ensimmäisen poikaystävän kanssa. Poikkeuksia toki löytyy, se on selvä. Sinä esimerkiksi. Ja se sinun 60 vuotias tätisi, vai mikä se nyt olikaan.
Kokeile hyvä nuori ihminen asioita ennen kuin valitset. Maailmalla on paljon tarjottavaa, josta jäät paitsi tuolla menolla.
Haluaisin harrastaa valokuvausta ja aina kesäisin harrastan lukemista :) Koiran kanssa ajattelin aloittaa agilityn, joka voisi korvata lenkkeilyä..
"Kokeile hyvä nuori ihminen asioita ennen kuin valitset. Maailmalla on paljon tarjottavaa, josta jäät paitsi tuolla menolla."
Jään ainoastaan paitsi sinkkuelämästä. Minusta se ei ole koko maailma. Mutta jäisin myös paljosta paitsi jos jättäisin ihmisen josta välitän. En tiedä kumpi on sitten järkevämpi valinta ja voi olla, että parin vuoden päästä haluankin koittaa sitä sinkkuelämää...
"Kokeile hyvä nuori ihminen asioita ennen kuin valitset. Maailmalla on paljon tarjottavaa, josta jäät paitsi tuolla menolla."
Toivon mukaan tuo ei ole ohje kokeilemaan parisuhteen ulkopuolisia suhteita...
""Normaali" -sana tarkoittaa "keskiarvoa, tavallista". (Merkitys löytyy esimerkiksi sanakirjasta, jos luulet että revin sen päästäni.) Korjaan siis kirjoittamaani, jotta ymmärrät ajatuksen: Suomessa on TAVALLISTA, että teinit ja parikymppiset seurustelevat useamman ihmisen kanssa eivätkä pohdiskele lapsia ensimmäisen poikaystävän kanssa. Poikkeuksia toki löytyy, se on selvä. Sinä esimerkiksi. Ja se sinun 60 vuotias tätisi, vai mikä se nyt olikaan."
Tuo on totta. Nykyään on normaalia olla parisuhteesta toiseen seilaava päämääräätön kana.
Se ei tarkoita että se olisi kovinkaan järkevää.
Täytyy sanoa, että edellisen tekstisi kohdalla olin nousemassa seisomaan aplodien antamista varten. Nyt kun teksti näyttää menevän vielä astetta kovemmaksi, niin on jo pakko nousta ylös. Olen kanssasi samaa mieltä.
Päivän trendi näyttää tosiaan olevan, että ihmiset seilaavat päämäärättä ympäriinsä, osaamatta seistä valintojensa takana. - No ei se mitään, ihmisenhän kuuluukin nuorena pyöriä kuin tuuliviiri ymmärtämättä tai välittämättä tekojensa seurauksia. Jos taas joku nuorenakin olemaan harkitseva, ja pysymään päätöksissään, hän on väistämättä hullu, hihhuli, tai muuten vain säälittävä otus, joka ei ymmärrä millainen on "Normaali" ihminen.
Toisaalta, tämän keskustelun aloittajaa en lähtisi tuosta syyttämään. Jo nuorena yhteen poikaystävän kanssa, takana monen vuoden suhde, ja täällä esittämässä vakavaa pohdintaa siitä, kuinka ratkaista ongelmallinen tilanne.
Aloittajan tilanne näyttää selkeästi olevan sellainen, että yhteen on päätynyt kaksi erilaista ihmistä. En tiedä ovatko jo alkujaan olleet noin erilaisia, vai ovatko vain muun kasvamisen ohessa kasvaneet tuolla tavalla erilaisiksi.
Kuvio näyttää ongelmalliselta. Jos asiat jatkuvat noin, kumpikin tulee olemaan suhteessa onneton, mikä ei lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen. Ratkaisuja on kaksi.
Se nykyään yleisempi vaihtoehto on, että molemmat pysyvät ennallaan, ja elävät elämäänsä täysin omien halujensa mukaan, välittämättä toisen toiveista. Seurauksena lähes väistämättä ero ja sen uuden, täysin omia haluja vastaavan ideaalikumppanin metsästys. Ja monesti sen toteaminen, että sellaista kaikin tavoin ihannekumppania ei ole olemassakaan. Pahimmassa tapauksessa vielä niin, että se kertaalleen pihalle nostettu olikin se kaikkein lähinnä omaa ihannetta.
Toinen on se vaikeampi tie: Kummankin halu olla juuri sen ihmisen kanssa, ja sitä seuraava halukkuus tulla vastaan, ja löytää kompromisseja joiden avulla molemmat voivat olla onnellisia. Aloittaja voisi paremmin ymmärtää miehensä haluttomuutta liikuntaan, ja mies taas voisi ymmärtää, että suhde toimii ainoastaan jos hän lähtee silloin tällöin lenkille kumppaninsa kanssa.
Kun kirjoitin sanan "asioita" tarkoitin sillä "asioita", en ihmisiä. Tulkinta ( asiat = parisuhteen ulkopuoliset suhteet) kertookin enemmän lukijan kuin kirjoittajan arvomaailmasta.
Tarkoitin - kuten mielestäni ihan suomenkielellä kirjoitin - että jäät paitsi monista asioista (kuten esimerkiksi harrastuksista, jotka eivät ole vain toisia liikuntamuotoja) jos käytät kaiken vapaa-aikasi liikuntaan.
Liikunnan harrastamisestahan tässä ketjussa noin voittopuolisesti on kyse, eikö?
(Onpa täällä ihmisillä törkyinen mielikuvitus, kun kehotus kokeilla "asioita" tulkitaan neuvoksi harrastaa irtosuhteita...)
Se oli sitten minun typeryyttäni. :)
Se täytyy todeta että noita "asioitahan" voi kokeilla myös parisuhteessa ollessa tai niihin pyrkiä.
Sillä tavoinhan ihmiset myös kasvavat yhdessä.
"Tarkoitin - kuten mielestäni ihan suomenkielellä kirjoitin - että jäät paitsi monista asioista (kuten esimerkiksi harrastuksista,"
Miten harrastukseni liittyvät parisuhteeseeni?
*raskas huokaus*
ei jaksa.
"Tarkoitin - kuten mielestäni ihan suomenkielellä kirjoitin - että jäät paitsi monista asioista (kuten esimerkiksi harrastuksista, jotka eivät ole vain toisia liikuntamuotoja) jos käytät kaiken vapaa-aikasi liikuntaan."
Lukisit tarkemmin tekstini. HARRASTAN PALJON MUUTAKIN JA EN LAITA LIIKUNTAA KAIKEN EDELLE! Suurin osa liikunnastani on myös HYÖTYLIIKUNTAA , joka tarkoittaa sitä, että SAMA AIKA menisi ilman kyseistä liikkumista!
"Liikunnan harrastamisestahan tässä ketjussa noin voittopuolisesti on kyse, eikö?"
Kyse ei ole minun liikkumisestani edelleenkään ja se on ollut koko ajan pointtini! Kyse on ollut poikaystäväni liikumisesta !
""Kokeile hyvä nuori ihminen asioita ennen kuin valitset. Maailmalla on paljon tarjottavaa, josta jäät paitsi tuolla menolla."
Tämän lauseen tulkitsin aluksi, niin että tarkoitit tällä sitä, että jos jatkan parisuhteessa olemista niin jään paljosta paitsi. Koska vain tämä asia on ollut ongelmani. En kaipaa neuvoja siitä, että jään paljosta paitsi jos liikun!
Ja mistä jään paitsi? TV:n katselusta?
Sen pystyy tulkitsemaan todella monella tavalla ja loppujen lopuksi minä olen ainakin mennyt jo aivan sekaisin siitä mikä oli alkuperäinen tarkoituksesi. Olisi varmaan hyvä lukea kaikki tekstit rauhassa läpi ennen kuin kommentoi :)
"Hän haluaa kyllä kehittää itseään, mutta lähinnä henkisiä ominaisuuksiaan.."
fiksu poikaystävä sulla :) ihme että on jaksanut noinkin pitkään sun tolkutonta kehollista manifestoamista.
"Todennäköisesti hänelle tulee ongelmia selän kanssa myöhemmin. Entä sitten kun hän on 40? Tilanne tuskin on silloin lähes yhtä valoisa kuin nyt."
kannattaako miettiä asiat kahdenkymmenen vuoden sykleissä ja lyödä asiat lukkoon omassa päässäsi etukäteen?
kuulostais vähän siltä että sulla on joku ongelma joka saattaa liittyä oman kehon hyväksymiseen ja elämänkaaren luonteen sisäistämiseen ylipäätänsä, himourheilu (lukuunottamatta ammatiksi urheilemista) on vähän niinkuin energian ja potentiaalin hukkaamista ja vääjämättömän ihmiskehon rappeutumisen/hyväksymisen väkipakolla estämistä. liikkua pitää aktiivisesti ja urheilu voi olla ihan mukavaakin - oikeassa tervehenkisessä seurassa (mihin tämä poikaystäväsi sulkapalloharrastus viittaa), liikunnasta saa oikeanlaisen kontaktin ruumiillisuuteen ja chakrat/energiavirrat avattua. sen jälkeen pitäisi mennä eteenpäin..
juuri henkisten ominaisuuksien kehittäminen; positiivinen asenne, ymmärtäminen, myötätunto, etiikan tajuaminen, universaalin tietoisuuden kasvattaminen jne. ne vaativat ruokakehon ja pranan aktivoimista juuri noilla mainitsemillasi arvoilla ja aktiviteeteilla, mutta oletko tullut ajatelleeksi että poikaystäväsi on saattanut päästä eteenpäin ja ehkä jopa ylitse siitä minkä itse koet tärkeäksi. miksi olet niin vakuuttunut siitä että juuri sinä olet oikeassa ja poikaystäväsi on ehdottomasti väärässä?
Sähän tossa olet aivan sairas himourheilija. Oikeasti, liika on liikaa. Terveenä ja toimeliaana pysyy vähemmälläkin.
Jos haluat kaltaisesi hullun niin senkun etsit. Turha sun on katsella sitä miestä jos se ei halua hulluuteesi osallistua (tosin mun kannaltani katsottuna mies liikkuu aika vähän tosiaan - mutta sun suhtautuminen asiaan on täysin käsittämättömät mittasuhteet saava). Koska jo näköjään kyselet että onko toisenlaisia miehiä olemassa niin teidän suhde on ihan paska selvästi - ja se ei itseasiassa ole sen miehen syytä vaan sun ja sen että vaadit asioita yksipuolisesti ja kun et saa mitä haluat alat tollaiseksi vittupääksi.
Mun mielestä se mies on ansainnut jonkun joka arvostaa häntä ja sä ... ei jumalauta, sä et ole miestä ansainnut tolla tyylillä alkuunkaan.
Terveisin,
Mies teidän kahden välimaastosta urheilullisesti.
(Ei. Et kelpaa. Turha vongata yhteystietoja.)
"Sähän tossa olet aivan sairas himourheilija. Oikeasti, liika on liikaa. Terveenä ja toimeliaana pysyy vähemmälläkin."
Miksi se on liikaa?
Minulla on paljon vapaa-aikaa, joten ehdin tähän kaikkeen. En harrastakaan liikuntaa 30h viikossa kuten huippu-urheilijat vaan minulla se jää reippaasti alle 20h viikossa. Tällä viikolla olen liikkunut vasta noin 3h, koska olen ollut 2 viikkoa flunssassa. En jätä tiettyjä asioita tekemättä liikkumisen vuoksi. Kouluun minulla on matkaa noin 10km ja pyöräilen sinne päivittäin. Jos tekisin saman ajan bussilla, niin menisi aikaa paljon enemmän sekä myös rahaa. Opiskelijabudjetilla on paljon järkevämpää liikkua pyörällä kuin bussilla. TOiseksi minulla on koira, joka painaa yli 20kg. Hänen terveytensä vuoksi minun on mentävä lenkille päivittäin. Joskus juoksen ja joskus menemme palauttavan kävelylenkin. Kolmanneksi minulla on erittäin paha skolioosi, joten kuntosaliharjoittelu on välttämätöntä selkäni terveyden vuoksi. SIksi käyn salilla sen 4x viikossa. En toki treenaa joka kerta koko kroppaa vaan yhtenä päivänä jalat, toisena selän, kolmantena rinnan muut lihakset. Neljäntenä päivänä teen palauttavia tasapainoharjoituksia ja venyttelyä. Kotijumppia teen tenttien lukemisen välillä, koska on henkisesti raskasta lukea 5h putkeen ilman, että tekee mitään muuta siinä välissä.
"Mun mielestä se mies on ansainnut jonkun joka arvostaa häntä ja sä ... ei jumalauta, sä et ole miestä ansainnut tolla tyylillä alkuunkaan."
Meillä on ollut jo pidemmän aikaa niin, että kumpikaan ei arvosta toista. Minä olen halunnut ulkopuolista apua, mutta poikaystäväni ei. Haluaisin oppia arvostamaan häntä ja osaltaan arvostankin.
Mua kiinnostaa tuossa sun viestissäsi se, miksi yleensä olet sellaisen miehen kanssa? Kai sinulla jotain vetoa häntä kohtaan on?
Itse olen ollut samaisessa tilanteessa useita kertoja. Aika monet naiset sanovat harrastavansa ulkoilua, mutta totuus on yleensä ollut se, että ulkoilu on ollut kotoa kauppaan tai baariin kävelyä. Tai sitten todella hyvällä ilmalla uskaltaudutaan kävelemään pari kilometriä. Lisäksi olen saanut päälle motkotukset, että liikkuminen on minulle pakkomielle, vaikken omasta mielestäni ole liikkunut paljon, ehkä 5 krt viikossa, max 2 tuntia kerralla. Tämän takia minun onkin hieman vaikea uskoa naisten kommentteja urheilullisuudesta, poislukien ne naiset, joiden kanssa lenkkeilen.
"Mua kiinnostaa tuossa sun viestissäsi se, miksi yleensä olet sellaisen miehen kanssa? Kai sinulla jotain vetoa häntä kohtaan on?"
Kai se on se ajan tuoma kiintymys ja välittäminen. Suhteemme on alusta asti perustunut rehellisyydelle luottamukselle. Poikaystäväni on ainut ihminen kenelle olen voinut tai kenelle voin puhua niistä asioista mistä en muille puhu. Tiedän, että hän välittää minusta sellaisena kuin olen.
"Lisäksi olen saanut päälle motkotukset, että liikkuminen on minulle pakkomielle, vaikken omasta mielestäni ole liikkunut paljon,--"
Saan kuulla motkotuksia myös aika usein ja se on todella rasittavaa. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että mitä haittaa toiselle on siitä, että toinen pitää huolta itsestään. Voi olla, että nämä "motkotukset" tuhoavat ainakin meidän suhteemme.
Kai se sitten on niin, että sun pitää vain kestää nykyinen tilanne. Ei ihmistä oikein voi pakottaakaan liikkumaan, jos hän sitä itse halua. Mä olen tehnyt tällaisissa tapauksissa vain erilaiset johtopäätökset...
Suurin haitta toiselle sun liikkumisesta on itse asiassa se, että hän tuntee tämän takia olevansa jotenkin huonompi ja motkottaa juuri sen takia. Näin minä ainakin olen tämän asian päätellyt.
..pidemmän päälle...
Tiedän sen omasta kokemuksesta..
Itse liikun ja treenaan fanaattisesti ja elämäni pyörii voimakkaasti sen ympärillä. Olen kokeillut useampaankin otteeseen suhdetta naisten kanssa, jotka eivät liiku tai liikkuvat varsin (siis mun mittapuulla) vähän. Ei tule hommasta mitään... On vaan niin erilaiset arvot ja prioriteetit...
Sen sijaan tosissaan liikkuvien ja treenaavien naisten kanssa tuntuu palaset aina loksahtavan paikalleen kuin itsestään. =)
En enää edes harkitsis suhteen aloittamista muun kuin erittäin urheilullisen/sporttisen naisen kanssa..
Minulla samanlainen tilanne. Itse en tosin ole urheilullinen vaan liikunnallinen. Liikuntaa tulee päivittäin 3-4 tuntia (pyöräily, lenkkeily ja voimistelu). Avokkini sen sijaan kuluttaa kaiken vapaa-aikansa istuen tai maaten. Muuten hän on ihana luonteeltaan, mutta elämäntapamme ovat täysin erilaiset. Minulla terveelliset ja liikunnalliset, hänellä epäterveelliset ja ei-liikunnalliset. Pahinta on se, että hänen elämäntapansa alkavat jo näkyä päällepäinkin... Enkä halua mitään isomahaista miestä rinnalleni, sillä hyvä ulkonäkö ja itsestään huolehtiminen ovat minulle tärkeitä asioita.
Luovu koirasta tai mieluummin miehestä. Menee eläinrääkkäyksen puolelle, jos koira ei pääse tarpeelleen jonkun kusipääjätkän takia. Yhteistä tulevaisuutta en teille näe, jos sinä olet liikunnallinen koiraihminen ja mies vihaa sekä koiria että liikuntaa. Piste.
Onhan sekin eläinrääkkäystä, jos mies viedään ulos sateeseen. Siis kävelemään.
onhan sekin jo eläinrääkkäystä jos omistaja on liikunnallinen koiraihminen eikä empaattinen koiraihminen ;)
Poikaystäväsi haluaisin naisen jonka kanssa istua siinä sohvalla, eikä tarvi edes koiraa ulkoiluttaa. Olisi tyytyväinen tällaiseen elämäntapaan ja hänellä tietysti on täysi oikeus haluta tätä.
Sinä haluat liikkua ja mielellään miehesi kanssa. Koiranulkoilutus yhdessä ei ole pelkästään liikkumista vaan myös parisuhteen sisäistä vuorovaikutusta ja kanssakäyntiä. Miehesi ei tiedosta tätä puolta, hän näkee vain sen pakollisena liikuntana.
Teillä on kovia riitoja aiheesta. Miehellä jopa raivokohtauksia.
Näillä tiedoilla päädyn esittämään että ero olisi parasta. Haaskaatte vain nuoruutenne aikaa epäyhteensopivaan kumppaniin. :(
Sitten voitte yrittää keskustella aiheesta kunnolla niin, että huomioitte toistenne mielipiteet. Kai parisuhteessa joutuu aina joustamaan molemmat osapuolet. Jos sitä joustamista ei löydy, niin sitten kannattaa harkita niitä huonompia vaihtoehtoja. Omaa elämää ei kuitenkaan kannata tuhlata liikaan murehtimiseen.
huippu-urheilija, voitte rehkiä itsenne hikeen ja vertailla toisianne ja tsekkailla mahdollisia läskejä, joista pitää päästä eroon. Varsinkin mies sinun. Etenkin jos hankit lapsia, niin möhömahastasi saat kommenttia ja muustakin turvonneessa ruhossasi :)
Urheilijan kanssa pysyt ruodussa ja voit olla vuorollasi se, jota pidetään laiskana paskana.
Nauti !