Äitini on sinänsä ihan ok, mutta aina silloin tällöin (ei onneksi jatkuvasti) hän alkaa esittämään suurta marttyyria, ja en sitten tiedä, miten sellaiseen tulisi suhtautua.
Tuon marttyyrin leikkimisen varmaan moni tietää; kauheaa valitusta siitä, kuinka hänellä on niin hirveästi töitä kotona, ja kuinka kukaan ei ole auttamassa (jne, jne). (Ja mikään niistä raskaista töistä ei todellakaan ole sellainen, että se on oikeasti pakko tehdä juuri nyt, paitsi äitini mielestä. Hänen mielestään kun esimerkiksi ikkunat on aina pesty tietyn kuukauden aikana, niin nehän pitää pestä juuri silloin; aikataulun muutos on aivan poissuljettu ajatus.)
Ja minulle sitten maristaan siitä, kuin minulla pitäisi olla aikaa tulla häntä auttamaan, kun olen työttömänä. No, aikaa kyllä olisi, mutta kiinnostusta ei niinkään. Ei nimittäin todellakaan haluta mennä auttamaan tuollaisen "syyyllistämisyrityksen" jälkeen (varsinkin kun sitten käy vielä todennäköisesti niin, että kun sinne menee, niin seuraavaksi saa kuulla tekevänsä joka asian väärin teki ne sitten kuinka hyvin tahansa).
Olen joskus koittanut sanoa äidilleni asiasta, mutta hän joko kieltäytyy ymmärtämästä koko asiaa, tai sitten loukkaantuu väittäen, että ei missään nimessä tee tuollaista. No, saa sitten nähdä tehoaako se, että ei yksinkertaisesti anna tuollaisen vaikuttaa sen enempää.
Tuon marttyyrin leikkimisen varmaan moni tietää; kauheaa valitusta siitä, kuinka hänellä on niin hirveästi töitä kotona, ja kuinka kukaan ei ole auttamassa (jne, jne). (Ja mikään niistä raskaista töistä ei todellakaan ole sellainen, että se on oikeasti pakko tehdä juuri nyt, paitsi äitini mielestä. Hänen mielestään kun esimerkiksi ikkunat on aina pesty tietyn kuukauden aikana, niin nehän pitää pestä juuri silloin; aikataulun muutos on aivan poissuljettu ajatus.)
Ja minulle sitten maristaan siitä, kuin minulla pitäisi olla aikaa tulla häntä auttamaan, kun olen työttömänä. No, aikaa kyllä olisi, mutta kiinnostusta ei niinkään. Ei nimittäin todellakaan haluta mennä auttamaan tuollaisen "syyyllistämisyrityksen" jälkeen (varsinkin kun sitten käy vielä todennäköisesti niin, että kun sinne menee, niin seuraavaksi saa kuulla tekevänsä joka asian väärin teki ne sitten kuinka hyvin tahansa).
Olen joskus koittanut sanoa äidilleni asiasta, mutta hän joko kieltäytyy ymmärtämästä koko asiaa, tai sitten loukkaantuu väittäen, että ei missään nimessä tee tuollaista. No, saa sitten nähdä tehoaako se, että ei yksinkertaisesti anna tuollaisen vaikuttaa sen enempää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ja katso tehoisko se... omaan äitiini ei kyllä ole tehonnut mikään kikka.
Sillä sais olla 24/7 tusinapäinen palveluskunta jeesaamassa... on meillä muillakin ne omat työt, kukas ne sitten tekee jos jatkuvasti ollaan äidin luona???
on äitisi ja minkä ikäinen sinä olet? Minulla on ollut työkavereina näitä tyyppejä, ja minulla on se tapa että en lähde mukaan siihen valitukseen. Vastaan että hanki ikkunanpesuapua tms. mikä aihe kulloinkin on.
Omat vanhempani (itse olen 50) eivät olleet tätä tyyppiä. Äitini sanoi vielä 80 vuotiaana, että sitä saa ja sinne pääsee mitä itse haluaa. Ja isäni 90 vuotiaana hoiti asiansa itse. Ehkä vähän sinne päin, mutta yritti kuitnkin.
Tosin ikäämmille "marttyyreille" ei muutos ehdotukset mene perille. Josi kkunat on pesty aina toukokuun 3 viikolla niin eihän niitä voi pestä 4. viikolla...Aina löytyy jokin vastaväite uusille ehdotuksille tehdä toisin,. Perustelut on mitä ihmeellisempiä...
Veivausten lista on loputon.
Itse autoin pari kesää sitten äitiäni viikon, kaikki sujui mielestäni hyvin.
Vaan muutaman päivän päästä sain valituksia että olin jättänyt töitä tekemättä jne.
Hohhoijaa sanon minä.
En ymmärrä.
Turhaa on keskustelu ja hermostuminen..pahenee vain..Mutta katkase kierre tekemällä jotain odottamatonta..Kysyppä kesken valituksen,mitä sinulle kuuluu? onko kaikki hyvin? Yleensä tuollanen vouhotus johtuu ahdistuksesta,ja tollanen itsensä nostaminen on oire...