Olen seurustellut vajaan vuoden ja pikkuhiljaa ongelmakseni on muodostunut poikaystävän kaverit. Poikaystäväni on vastuuntuntoinen, rehellinen ja käyttäytyy aikuismaisesti, mutta hänen parhaat ystävänsä ovat kuin vastakohta: ovat lapsellisia, juovat kohtuuttomasti, asuvat ihmeellisissä läävissä, heillä ei ole minkäänlaisia tavoitteita elämän suhteen, kaikki rahat kuluvat alkoholiin/muihin päihteisiin. Yhtä hänen ystävistään en ole koskaan edes tavannut niin, että hän olisi selvinpäin.
Erilaisuudesta huolimatta poikaystäväni viihtyy todella hyvin näiden ihmisten kanssa ja viettääkin heidän kanssaan paljon aikaa. En ymmärrä, miten normaalisti niin fiksu poikaystäväni jaksaa viikonlopusta toiseen lähteä kavereidensa ryyppyreissuille (joille minä en tietenkään koskaan ole tervetullut, kuulemma näemme viikolla niin paljon että viikonloppuisin pitää "nollata" olemalla kavereiden kanssa). Poikaystäväni ei sinänsä määrällisesti koskaan juo yhtä paljon kuin kaverinsa, mutta kuitenkin näitä reissuja on mielestäni turhan usein. En halua istua kotona ja huolehtia että missähän baarissa se nyt taas on, tämä syö myös mun luottamusta poikaystävääni kohtaan. Ennen kävimme silloin tällöin yhdessä juhlimassa mutta nekin ovat nyt jääneet kun poikien kesken on kuulemma kivempaa. Ymmärrän sen, että toisinaan pelkkien omien kavereiden kanssa vietetty aika tuo lisää intoa suhteeseen sitten kun taas nähdään, mutta tarviiko sen aina liittyä alkoholiin?
Tottakai miehet ovat miesten kesken erilaisia kuin tyttöystäviensä kanssa, mutta musta alkaa tuntua että poikaystäväni muuttuu täysin aina viikonlopun tullen. Nykyään olen jo aivan suunniltani ahdistuksesta kun jossain vaiheessa viikkoa alkaa puheet siitä, mitä poikaystäväni aikoo viikonloppuna tehdä poikien kanssa. Tämä stressaa mua ja tuntuu että en nykyään muuta edes pysty ajattelemaan tai nauttimaan suhteestamme, kun tuntuu ettei ole viikonloppua, joka olisi omistettu esimerkiksi vain mun kanssa olemiseen.
Rakastan poikaystävääni, ja sovimme hänen kanssaan todella hyvin yhteen, mutten kestä hänen kavereitaan.. Enkä tietenkään voi poikaystävällenikään sanoa että et muuten nää kavereitasi! Olen yrittänyt ehdottaa, että ehkä voisitte poikien kesken tehdä jotain mihin alkoholi ei liittyisi, nähdä vaikka arki-iltaisinkin sun muuta. Mutta kuulemma kavereille semmonen ei käy. Olen myös ihmetellyt, että eikö kavereiden alkoholismi haittaa tai huolestuta poikaystävääni, mutta hän on sitä mieltä, ettei näitä kavereita voi auttaa tässä kukaan muu kuin he itse. Poikaystäväni myöntää, että kaverit toisinaan ottavat liikaa, mutta se ei häiritse häntä.
Onko kellään vastaavia kokemuksia, mitä hittoa teen tässä tilanteessa? Ero ei kuitenkaan mielestäni ole vaihtoehto, meillä on kaikki suhteessamme niin hyvin muuten ja rakkautta riittää. Aiheesta ollaan keskusteltu LUKUISAT kerrat, ja joka kerta johtaa vain riitelyyn. Ja olemme tosiaan aikuisia ihmisiä tässä kaikki, niin minä, poikaystäväni kuin hänen kaverinsakin.
Erilaisuudesta huolimatta poikaystäväni viihtyy todella hyvin näiden ihmisten kanssa ja viettääkin heidän kanssaan paljon aikaa. En ymmärrä, miten normaalisti niin fiksu poikaystäväni jaksaa viikonlopusta toiseen lähteä kavereidensa ryyppyreissuille (joille minä en tietenkään koskaan ole tervetullut, kuulemma näemme viikolla niin paljon että viikonloppuisin pitää "nollata" olemalla kavereiden kanssa). Poikaystäväni ei sinänsä määrällisesti koskaan juo yhtä paljon kuin kaverinsa, mutta kuitenkin näitä reissuja on mielestäni turhan usein. En halua istua kotona ja huolehtia että missähän baarissa se nyt taas on, tämä syö myös mun luottamusta poikaystävääni kohtaan. Ennen kävimme silloin tällöin yhdessä juhlimassa mutta nekin ovat nyt jääneet kun poikien kesken on kuulemma kivempaa. Ymmärrän sen, että toisinaan pelkkien omien kavereiden kanssa vietetty aika tuo lisää intoa suhteeseen sitten kun taas nähdään, mutta tarviiko sen aina liittyä alkoholiin?
Tottakai miehet ovat miesten kesken erilaisia kuin tyttöystäviensä kanssa, mutta musta alkaa tuntua että poikaystäväni muuttuu täysin aina viikonlopun tullen. Nykyään olen jo aivan suunniltani ahdistuksesta kun jossain vaiheessa viikkoa alkaa puheet siitä, mitä poikaystäväni aikoo viikonloppuna tehdä poikien kanssa. Tämä stressaa mua ja tuntuu että en nykyään muuta edes pysty ajattelemaan tai nauttimaan suhteestamme, kun tuntuu ettei ole viikonloppua, joka olisi omistettu esimerkiksi vain mun kanssa olemiseen.
Rakastan poikaystävääni, ja sovimme hänen kanssaan todella hyvin yhteen, mutten kestä hänen kavereitaan.. Enkä tietenkään voi poikaystävällenikään sanoa että et muuten nää kavereitasi! Olen yrittänyt ehdottaa, että ehkä voisitte poikien kesken tehdä jotain mihin alkoholi ei liittyisi, nähdä vaikka arki-iltaisinkin sun muuta. Mutta kuulemma kavereille semmonen ei käy. Olen myös ihmetellyt, että eikö kavereiden alkoholismi haittaa tai huolestuta poikaystävääni, mutta hän on sitä mieltä, ettei näitä kavereita voi auttaa tässä kukaan muu kuin he itse. Poikaystäväni myöntää, että kaverit toisinaan ottavat liikaa, mutta se ei häiritse häntä.
Onko kellään vastaavia kokemuksia, mitä hittoa teen tässä tilanteessa? Ero ei kuitenkaan mielestäni ole vaihtoehto, meillä on kaikki suhteessamme niin hyvin muuten ja rakkautta riittää. Aiheesta ollaan keskusteltu LUKUISAT kerrat, ja joka kerta johtaa vain riitelyyn. Ja olemme tosiaan aikuisia ihmisiä tässä kaikki, niin minä, poikaystäväni kuin hänen kaverinsakin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos tuo toiminta tosiaan on kerran viikossa tapahtuvaa toimintaa en näkisi sitä kovinkaan vaarallisena. En tiiä sitten minne he menevät juhlimaan, mutta vertaisin tuota toimintaa viikonloppuisin pidettäviin pokeri-iltoihin taikka lätkämatsin katsomiseen porukoiden kanssa. En itse ymmärrä miksi teet tästä niin isoa numeroa koska voin jotenkin samaistua tuohon poikaystävääsi, kaverit on kavereita ja niillä on pahat ja hyvät puolensa. Ilmeisesti suurin ongelmasi tässä on alkoholin käyttö, mutta niinkuin sanoit aikaisemmin että miehesi käyttää kumminkin kohtuullisesti sitä. Muiden alkoholikäyttäytyminen ei kuulu sinulle, pahoitteluni siitä että sanon tämän näin suoraan mutta se on tosiasia. Monissa suhteissa on sama tilanne että poikaystävä tai tyttöystävä ei kestä toisen osapuolen kavereita, mutta niitä oppii sietämään. Itse kehittäisin tilanteessasi jotain muuta tekemistä tänä yhtenä iltana viiikossa, kerää vaikka tyttökaverit kasaan ja alkakaa tehä jotain kivaa josta te pidätte. Se vie ainakin jonkinverran ajatuksia pois tuollaisesta turhanpäiväisestä huolehtimisesta.
jos oma avovaimo olisi joka viikko kittaamassa sidukkaa kavereidensa kanssa. Ei ole kivaa, jos toinen on koko viikonlopun juhlimassa, menossa juhlimaan tai krapulassa. Itse saa sitten "nauttia" puoliskon kunnollisesta seurasta ainoastaan arkipäivinä.
Eikös kysymys ollut että tää puoliso meni 1 kerran viikossa juhlimaan ystäviensä kanssa. Eli hän on poissa yhden illan ja on ehkä krapulassa (ei ilmennyt tekstissä poteeko hän moista) seuraavan aamun. Eli tällä henkilöllä olisi kuitenkin miehensä seura 6 kokonaista päivää ja krapula-aamu seuranaan. Ei minusta hirveän paha diili loppujen lopuksi, jokainen pitää saada vähäsen irtautua toisesta tavalla tai toisella.
Kyllä sinun täytyy saada viettää aikaa poikaystäväsi kanssa viikonloppuisin.
Poikaystäväsi ei taida olla sitoutuvaa tyyppiä.
Etsi itsellesi harrastus. Uskoisin, että kohdallesi tulee vielä joku joka
on sinun kanssasi viikonloppuisinkin.
Eli sinkkuelämää jonkun aikaa ilman nykyistä poikaystävääsi.
kuulostat kyllä niin tylsältä ja kunnolliselta naisenalulta, että ei ihme jos poikakaverisi jaksa aina kireää pipoasi.
eikö toi nyt ole itselle valehtelemista parhaasta päästä että "rakastan poikaystävääni ja sovimme hyvin yhteen". Ethän rakasta, kun et tykkää hänen tästä puolestaan, ja ettehän sovi, kun toinen kerran haluaa viihteelle ja sinä et. Ihan kuin ulos kavereiden kanssa lähtevä mies olisi joku eri ihminen. Ei se ole eri ihminen, se on ihan sama ihminen, mutta se on vaan semmoinen ihminen jolla on semmoiset tarpeet ja tavat, ja jos nyt viitsisit olla itsellesi rehellinen niin ehkä olisi todettava että sinä et semmoisesta ihmisestä sitten lopultakaan pidä.
eikä ehkä hänkään sinusta, pohjimmiltaan.
On mielestäni typerää alkaa analysoimaan ihmisiä ja heidän suhteitaan jonkun epämääräisen kirjoituksen pohjalta. Kyllä toista ihmistä voi rakastaa, vaikkei pitäisikään kaikista hänen puolistaan. Parisuhteeseen kuuluu toisen ihmisen hyväksyminen, mutta ei se silti sitä tarkoita, etteikö rakkautta olisi jos ei miellytä toisen ihmisen tietyt tavat! Ei ole olemassakaan 100% toisilleen sopivaa paria, joilla ei ikinä palaisi käämit toisen kanssa. Kyllä harrastukset ja muu ajanviete voi mennä ristiin, ja silti voi sopia hyvin yhteen.
En ala miettimään siviilisäätyäsi, mutta minusta tuntuu että sinä taidat olla katkeroitunut sinkku.. Tai ehkä olet löytänyt itsellesi sukulaissielun, jonka kanssa käyt jopa vessanpöntöllä yhdessä? Te varmasti sovitte hyvin toisillenne. Jos kumppanisi pyytäisi sinua syömään hänen omaa paskaansa, varmaan söisit sitä. Sillä ethän sinä muuten rakastaisi ja kunnioittaisi toista, jos kieltäytyisit? ;D
Ap. kirjoittajalle voisin toivottaa onnea ja yritystä, en usko että pystyt muuttamaan poikaystävääsi radikaalisti. Toki voitte keskustella asiasta, ja voit kertoa hänelle kuinka pahalta sinusta tuntuu. Tai sitten voit vaikka ehdottaa vaihtoehtoista tekemistä viikonloppuisin. Esim. jos menisitte lenkille, elokuviin, luistelemaan yms. Ehdota vaikka, että hän ottaa kaverinsa mukaan (varmasti voit kestää heitä jonkin aikaa) niin hän ymmärtää, ettet koe heitä uhkana vaan haluat olla hyvissä väleissä.
Tsemppiä yritykseen! :)
Voin samaistua poikaystävääsi koska sama tilanne taitaa olla minullakin. Kaverit ovat kavereita, heidän kanssaan on aina kuulunut pössyttely ja keskiolut illanviettoihin. Itse en kuitenkaan arkisin kotona kumpaakaan harrasta.
Kun aloitimme seurustelun, tyttöystäväni tiesi kavereistani, pössyttelystä viikonloppuna ja asia oli ihan ok, hän ei ollut huolissaan. Nyt muutaman vuoden jälkeen, (minun tai kavereiden tahti ei ole "kiristynyt" vaan harventunut), hän ottaa raivareita enkä oikeastaan uskalla enää edes kertoa jos tämmöistä on harrastettu. Se taas lisää epäluottamusta ja raivareita. Jokatapauksessa, kehä on valmis.
Minulla on olo että alussa oli kaikki hyvin, nyt on joku projekti menossa missä hän haluaa muokata minusta jonkin muunlaisen. En voi ottaa häntä mukaan kun menen kavereiden luokse koska aloittaa avoimen mökötyksen. Se on minulle nöyryttävää ja kavereille kiusallista.
Minulla auttaisi jos hän palaisi sille linjalle mikä alkuaikoina oli. En minä laita pahakseni jos "perääni katsotaan" ja jos aihetta on, siitä voidaan keskustella. Nyt en tiedä miten pitäisi toimia. Lapatossuksi kotiin tyttöystävän ehdoilla ei houkuttele. Yhtään.
Kyllähän se kuuluu nuoruuteen tuommoinen pössyttely ja keskikalja. En kyllä tajua, miksi sitä joka viikonloppu pitäisi tehdä, mutta omapa on asia. MUTTA ihmisyyteen kuuluu, että aikuistutaan ja kasvetaan. Eli kehitytään. Nyt tuntuu, että jos aikuinen ihminen vieläkin pössyttelee ja kaljoittelee joka viikko, niin jotain on hämärästi. Sitä on jumitettu samaan kaavaan ja son moro.
Ap:lle sanoisin, että jos puhe ei tehoa ja asiasta kärsit, on ero todellakin vaihtoehto. Vaihtoehto sille, että saat suhteen, jollaisen haluat. Mun mies kävi viihteellä useinkin kun olis sinkku, mutta nykyään sitä ei kiinnosta, elämässä on muutakin. Ikinä en ole häntä mihinkään kieltänyt lähtemästä, joskus jopa sanonut, että lähde ihmeessä. Se vaan kokee, että on kasvanut ulos niistä kuvioista ja ryypääjäkavereistaan. Sitä soisin muillekin, siis sitä että miettisi sitä elämäänsä ja mitä haluaa. Hankkisi kavereita, jotka sopivat elämäntilanteeseen. Toisilla nyt vaan jää se levy junnaamaan.
Ei kyllä tulisi kuuloonkaan että näin kolmekymppisenä avokin tai omaan viikonloppuun kuuluisi lähes vakituisesti pössyttely tai kaljoittelu. Toista se oli silloin opiskeluaikoina ja juuri työelämään siirtyneenä, kun rahavarannot tuntuivat opiskelijaelämään verrattuna loputtomilta.
Aika aikaansa kutakin, jos avokki ei alkaisi osoittamaan rauhoittumisen merkkejä, joutuisin kyllä ihan pakosta miettimään vakavasti suhteen lopettamista. Elämä menee eteenpäin ja elämäntilanteet vaihtuvat, en enää leiki transformersseilla, en käy kavereiden kanssa pyssysotaa lähimetsässä, tentit on läpäisty, samoin opiskelijaporukan haalarikännit ja täysin samaan sarjaan kuuluu jokaviikonloppuiset kaljoittelut kavereiden kanssa.
Mutta eihän elämä siihen lopu, tilalle on tullut muita harrastuksia.
Kiitoksia vastauksista. Ei tuo touhu mua häiritsisikään, jos olisi vaan pokeri-iltoja/lätkämatsien kattelua. Mutta kun nää illat on kunnon ryyppäjäisiä ja baarikierroksia, joilta poikaystäväni ei koskaan tule kotiin yöksi vaikka oon kyytiäkin tarjonnut vaan könyää sitten jollekin kaverilleen aamuyöllä eikä hänestä kuule mitään kuin vasta seuraavana päivänä.
Olen siitä samaa mieltä, että nää jutut kuuluu nuoruuteen, mutta että jossain vaiheessa on pakko alkaa aikuistua. Osalla näistä kun tämä on jatkunut jo kymmenenkin vuotta, yhdellä lapsikin tulossa ja silti jokaviikkoinen juhliminen jatkuu. Eli nimenomaan levy jäänyt junnaamaan.
En tiedä ylireagoinko koska tiedän poikaystäväni tietävän rajansa ja olevan fiksu, ja hänenhän kanssaan seurustelen enkä näiden kavereiden. Enkä tosiaan voi muiden asioihin puuttua. Ihmetyttää vain, miten sellasta jaksaa kukaan katsella noin niinkun pidemmän päälle, ja eikö kavereiden puolesta huolestuta ollenkaan.
Ei voi muuta kuin ihmetellä, millaisissa parisuhteissa ihmiset kitkuttavat. No, jokainen pari määrittelee itse ne sääntönsä, joiden mukaan eletään. Meillä moinen peli ei vetelisi. Jos mies kävisi joka lauantai tai edes joka toinen lauantai baarissa kavereidensa kanssa, vetäisi perseet ja tulisi vasta sunnuntaina kotiin, minä häipyisin. Mitä järkeä on olla yhdessä, jos toiselta saa vain jämäaikaa? Jos viikonloppuihin ei pysty keksimään oman kumppanin kanssa mitään kivaa yhteistä tekemistä, suhde on aika hataralla pohjalla. Kavereita voi ja saa nähdä, mutta pitääkö a) aina vetää perseet ja b) aina tavata lauantaisin, joka on viikon paras päivä? Kysypä tätä mieheltäsi. Mielestäni jo jokaviikkoinen kännien vetäminen on tyhmää, tarpeetonta ja epäterveellistä. Ja jos miehestä ei ikinä saa viikonloppuisin seuraa, mitä sellaisella miehellä tekee?
Avovaimo saisi kenkää heti ensimmäisen ei-kotona vietetyn yön jälkeen. En katselisi sekuntiakaan tuollaista pelleilyä. En katselisi myöskään jokaviikonloppuisia tyttöporukan juhlia, enkä myöskään kalsarikännejä.
AP:n tilanne on vain huono, koska tilanne on vain kehittynyt ja ollut aina sama.
Jep. Meille kävi nyt näin, että asiat alkoivat rullata taas hieman paremmin. Eilen olimme sopineet että hänen poikien kanssaan viettämän illan jälkeen menen hänen luokseen yöksi, mutta jossain vaiheessa iltaa hän soitti hiprakassa ja kertoi lähtevänsä baariin ja jäävänsä kaverilleen yöksi. Loukkaannuin koska koin jälleen että luottamukseni petettiin, olimme selkeästi sopineet viettävämme sen yön yhdessä. Riitelimme asiasta ja hän ilmoitti, ettei enää pysty seurustelemaan minunlaiseni vaikean ihmisen kanssa. Olen aivan murtunut, tahdon kaiken suhteessamme olleen hyvän vain takaisin. Kysyin häneltä, josko voisimme olla jonkin aikaa itsekseen ja katsoa sitten tilannettamme uudelleen, mutta ei osannut poika sanoa siihen muuta kuin että ehkä meillä voi olla joskus mahdollisuus, mutta nyt ei tunnu siltä. Tunnen itseni syylliseksi koko juttuun; jos minä en olisi ollut niin tiukka ja vaatinut niin paljon aikaa itselleni, antanut enemmän vapautta, olisimme yhä yhdessä. En pysty keskittymään kuin hänen hyviin puoliinsa. Itselleni ero tosiaan ei tällä hetkellä olisi ollut vaihtoehto.
Mielipiteitä tähän? Miten päästä eteenpäin, kun mielessä on vain tuhat hyvää ja ihanaa muistoa, ja suhteemme on ollut todella tiivis ja läheinen ja yhtäkkiä pitäisikin pärjätä yksin?
Luepa uudestaan ensimmäinen viestisi. Sanoit olevasi suunniltasi ahdistuksesta. Sanoit, että poikaystäväsi ryyppyreissut stressaavat sinua etkä pysty nauttimaan suhteestanne. Sanoit, että asiasta keskustelu johtaa aina riitaan. Oletko nyt siis aivan varma, että ero, olipa se sitten tilapäinen tai pysyvä, on paljon huonompi vaihtoehto kuin yhdessä pysyminen? Poikaystävällesi ryyppyreissujen vähentäminen ei ollut vaihtoehto, itse asiassa hän valitsi nyt sitten kaverinsa.
Minusta suhteessa pitäisi kummankin pystyä tekemään kompromisseja. Nähdäkseni poikaystäväsi ei halunnut tehdä minkäänlaista kompromissia noiden baari-iltojen suhteen. Hän halusi vetää kännit joka lauantai kavereidensa kanssa huolimatta siitä, että aiheutti sinulle siten pahaa mieltä. Jos mies ei halua ottaa tunteitasi huomioon, haluatko olla sellaisen miehen kanssa? Ei ole kohtuuton vaatimus, että toinen viettäisi edes joskus viikonloput kotona.
Sinusta tuntuu nyt varmaan pahalta, mutta ethän ollut tyytyväinen silloinkaan, kun olit yhdessä poikaystäväsi kanssa. Pystyisitkö ottamaan vähän etäisyyttä häneen ja keskittymään muihin asioihin elämässäsi? Itse näkisin, että suhteenne ei tuollaisena olisi voinut kovin kauan jatkua. Joko poikaystäväsi olisi pitänyt alkaa ottaa sinua enemmän huomioon tai sitten sinun olisi vain pitänyt olla välittämättä hänen jokaviikkoisista baarireissuistaan. Kumpikaan vaihtoehto ei ilmeisesti ollut mahdollinen, joten kaipa ero on sitten ainoa vaihtoehto. Yritä miettiä asia niin, että ehkäpä voit nyt löytää sellaisen miehen, jonka kaverit eivät mene aina ja kaikessa etusijalle.
Puhut ihan asiaa kyllä, noin munkin kai pitäisi ajatella niin olisi helpompaa, mutta tunteet häntä kohtaan tuntuvat vievän voiton. Ja mitä suhteeseemme tulee, niin olen samaa mieltä siitä ettei se olisi noin voinut kovin kauaa jatkua. Mutta parannustakin oli tapahtunut, poikaystäväni vähensi reissujaan mun toivomuksesta ja vietimme useammin viikonloput yhdessä. Mun ahdistus tosin ei silti kadonnut juurikaan, en ymmärrä miksi.
Poikaystäväsi on jämähtänyt niin alhaiselle henkiselle tasolle (varmaankin suureksi osaksi noiden jälkeenjääneiden kavereidensa vuoksi), että eihän tuollaisen kanssa voi vakavaa parisuhdetta rakentaa. Jätä moinen ja etsi tasoistasi seuraa :)