Rokote

aikaisintaan syyskuussa 2009 ?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sikainfluenssa
eli onko tuota näillä kulmilla tarjollakaan koko piikkiä
17618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kai sitä noille riskiryhmille on tarjolla. Ite ei enää tarvi kun on tauti päällä parhaillaan.

Äänestä
  • Muista syödä valkosipulia. Myös ne tärkeät Mustaherukat. Voimia.

    Äänestä

  • Euroja kirjoitti:

    Muista syödä valkosipulia. Myös ne tärkeät Mustaherukat. Voimia.

    Se, että luulee taudin olevan päällä ei anna aihetta olla rokottamatta. Se jos tauti on tutkitusti ( labranäyte otettu ja tauti varmistettu) ei myöskään anna perusteita sille, että rokotetta ei ota.

    Rokote kannattaa ottaa, ja jälkitauteihin ei auta vaikka istuisi valkosipulin päällä. Valkosipuliin uskominen on vähän huuhaata.

    Tautihan tulee jahdessa tai kolmessa aallolla, jos ei välitä itsestään voi jättää rokotuksen ottamatta mutta jos katselee pikkusen laajemmalle voisi ajatella edes muita.

    Äänestä

  • piikkiä kirjoitti:

    Jaa minkähän takia pitäisi muka ottaa vielä rokote jos on todistetusti sairastanut sikalenssun. Mitä itse olen lukenut niin elinikäisen immuniteetin saat tätä tautia vastaan, kun sairastat sen ml. mahdollinen toinen ja kolmas aalto.

    Joitain vanhuksia oli tutkittu, ketkä olivat sairastaneet Espanjantaudin 1918-1919, ja heillä on edelleen kyseisen viruksen vasta-aineita veressään.

    Äänestä

  • ntghtgjtyer kirjoitti:

    Tiesitkö, että virus muuttaa muotoaan ja sitten ei ne aikaisemmat sairastamiset paljon auta. . .
    Jokainen tekee itse päätöksen ottaako piikin vai ei.

    Katsokaa vaan, niin tulee muutos tähän piikkirumbaan. Kun osa ei ota ja osalle ei riitä niin tehdään mahdollisuus valita hoidetaanko sairastunutta vai ei., jos piikki on ottamatta

    Espanjantauti ei ole sama asia. Sori.

    Äänestä

  • tieto lisää tuskaa kirjoitti:

    Kukahan se on yksinkertainen. Virus toki muuntautuu eri aaltojen välillä, mutta niin kauan kun pinta-antigeenit pysyvät samoina pitäisi immuniteetin pysyä aiemmasta sairastamisesta.

    Toki jos niin käy, että virus muuttuu ihan täysin eriksi (mikä varsin epätodennäköistä), niin tällöin ei tietenkään ole immuniteettiä ja voit sairastua uuteen muotoon. Tosin nykyisellä rokotteellakaan ei olisi mitään virkaa silloin.

    Hyvää päivänjatkoa. Voit lopettaa virologian opinnot suosiolla.

    http://www.kaleva.fi/uutiset/Sikainfluenssa/Riskiryhmien-sikainfluenssarokotukset-alkoivat-Oulussa/823284 ei mitään järkeä tässä hommassa.ei suomessa osata organisoida ollenkaan.

    Äänestä

  • tieto lisää tuskaa kirjoitti:

    Tiesitkö, että virus muuttaa muotoaan ja sitten ei ne aikaisemmat sairastamiset paljon auta. . .
    Jokainen tekee itse päätöksen ottaako piikin vai ei.

    Katsokaa vaan, niin tulee muutos tähän piikkirumbaan. Kun osa ei ota ja osalle ei riitä niin tehdään mahdollisuus valita hoidetaanko sairastunutta vai ei., jos piikki on ottamatta

    Espanjantauti ei ole sama asia. Sori.

    se Espanjantauti vähän niinkuin on sama asia. Sama H1N1 senkin aiheutti.

    Asiasta seitsemänteen. Normaalit kausiflunssat tappavat joka vuosi Suomessakin toista tuhatta ihmistä, ainakin välillisesti, mutta eipä niistä näe lööppejä. Miksiköhän?

    Äänestä

  • 2,0412 kirjoitti:

    lintulunssaanki piti kuolla puoli maapalloa.eipä siitäkään kuulu enää mitään.

    Äänestä

  • ntghtgjtyer kirjoitti:

    Kukahan se on yksinkertainen. Virus toki muuntautuu eri aaltojen välillä, mutta niin kauan kun pinta-antigeenit pysyvät samoina pitäisi immuniteetin pysyä aiemmasta sairastamisesta.

    Toki jos niin käy, että virus muuttuu ihan täysin eriksi (mikä varsin epätodennäköistä), niin tällöin ei tietenkään ole immuniteettiä ja voit sairastua uuteen muotoon. Tosin nykyisellä rokotteellakaan ei olisi mitään virkaa silloin.

    Hyvää päivänjatkoa. Voit lopettaa virologian opinnot suosiolla.

    Juu en minä opintoja jätä kesken tässä kriittisessä vaiheessa, kuten sinä näytit tekevän.
    Mutta hyvää ja rauhallista loppuelämää. Piikillä tai ilman. Rajallista se on elämä kuitenkin, mutta jokainen voi päättää edelleen itse ottaako piikin vai ei sekä uskooko lontoon kielistä infoa maailmalta, kotimaista THL-infoa vai ihan tätä suomi24-infoa.

    Äänestä

  • niiskuttaa kirjoitti:

    lintulunssaanki piti kuolla puoli maapalloa.eipä siitäkään kuulu enää mitään.

    Uudessa rokotteessa on muuten vähän elohopeaa.

    Äänestä

  • Euroja kirjoitti:

    Uudessa rokotteessa on muuten vähän elohopeaa.

    siinä on niin vähän elohopeaa, että kala-ateriastakin saa enemmän. Ja monet syövät monia kala-aterioita viikossa.
    Lisäksi siinä on formaldehydia ja saati kaikkea muuta mitä ei edes kerrota. Hui

    Äänestä

  • Voi, voi, pikaisia paranemisia sinulle. Oliko sinulla minkälaisia oireita, ennen kuin se "iski" päälle? Kyllähän tämä hirvittää hieman, kun en kuulu mihinkään riskiryhmään, joten en saa edes rokotetta. Nyt vaan odotellaan käykö kalpaten vai pääsekö helpolla.

    Äänestä

  • piikki on kirjoitti:

    siinä on niin vähän elohopeaa, että kala-ateriastakin saa enemmän. Ja monet syövät monia kala-aterioita viikossa.
    Lisäksi siinä on formaldehydia ja saati kaikkea muuta mitä ei edes kerrota. Hui

    rokote sisältää mm.eläineten syöpäsoluja,elohopeaa ym myrkkyjä...joten todellakin jokainen ihminen ITSE päättää mitä myrkkyä kehoonsa ottaa.

    Äänestä

  • abcde1976 kirjoitti:

    rokote sisältää mm.eläineten syöpäsoluja,elohopeaa ym myrkkyjä...joten todellakin jokainen ihminen ITSE päättää mitä myrkkyä kehoonsa ottaa.

    Tuossa olis päivitettyä tietoa rokotteesta. Tulee mieleen onkoha kukin piikillä käynyt itse tietoinen omista yliherkkyyksistä varsinkin nuoret ja lapset. kun eivät ole joutuneet paljoo lääkäreiden tai lääkkeiden kanssa tekemisiin. Eikä siellä vapaaehtoisesti kerrota mahdollisista sivuvaikutuksista kuten esim,Guillain-Barre'n syndroomasta tai mikä on Vaskuliitti,Meningiitti sekä Anafylaksi liittyykö mitenkään rokotteeseen vai tautiin? Pandemrix H1N1-rokotteen valmisteyhteenveto versio 1.10.2009.pdf

    Äänestä

  • paranemisia kirjoitti:

    Voi, voi, pikaisia paranemisia sinulle. Oliko sinulla minkälaisia oireita, ennen kuin se "iski" päälle? Kyllähän tämä hirvittää hieman, kun en kuulu mihinkään riskiryhmään, joten en saa edes rokotetta. Nyt vaan odotellaan käykö kalpaten vai pääsekö helpolla.

    Viime tiistaina alkoi, ensimmäinen oire oli kuiva yskä. Seuraavana päivänä kurkku tuli kipeäksi ja kuume nousi, kuumeen mukana tuli huomattavat lihaskivut (varsinkin selkään).

    Nyt ollaan tervehdytty jo aika hyvin, lämpöä ei ole ollut sitten lauantain. Vain pieni yskä vaivaa enää. Kuumetta oli enimmillään 39 astetta ja lihaskivut olivat tosiaan melkoiset.

    Yhdellä perheenjäsenellä ihan diagnosoitu sikainfluenssa, eli hyvin suurella todennäköisyydellä samaa tautia itelläkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hmmmmmmmm kirjoitti:

aikaisintaan syyskuussa 2009 ?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sikainfluenssa
eli onko tuota näillä kulmilla tarjollakaan koko piikkiä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu