ikävä perhettä

Suomessa kyllä asun, mutta töiden takia on vaikee päästä lähtemään. 7 tunnin junamatkan takia ei kannata kahden päivän vapailla lähteä vaan 4 päivää pitäisi melkeenpä olla että ehtii edes hetken olla. Parhaimmillaan oon käyny joka toinen kuukausi, mutta nyt tulee 4 kuukauden tauko. Soitellaan ja tekstaillaan kyllä joka viikko. Nyt oon taas jutellu miehelle että jos saisin töitä lähempää sukulaisiani niin muuttaisko mun perässä, mutta en nyt ainakaan vielä saanu kunnon vastausta.

njuuu kirjoitti:

Suomessa kyllä asun, mutta töiden takia on vaikee päästä lähtemään. 7 tunnin junamatkan takia ei kannata kahden päivän vapailla lähteä vaan 4 päivää pitäisi melkeenpä olla että ehtii edes hetken olla. Parhaimmillaan oon käyny joka toinen kuukausi, mutta nyt tulee 4 kuukauden tauko. Soitellaan ja tekstaillaan kyllä joka viikko. Nyt oon taas jutellu miehelle että jos saisin töitä lähempää sukulaisiani niin muuttaisko mun perässä, mutta en nyt ainakaan vielä saanu kunnon vastausta.

Lue lisää

Itse olen asunut jo vuosia kaukana kotoa ja joskus on myös 4kk väliä että pääsee käymään. aluksi musta oli paljon kamalampaa jos tuli pitkä tauko. sitä murehti jo etukäteen. nykyään ei siitä ota niin paineita,oikeastaan sen jälkeen kun oma lapsi syntyi alkoi pikku hiljaa helpottamaan.. ikävä kyllä iskee välillä..

njuuu kirjoitti:

Suomessa kyllä asun, mutta töiden takia on vaikee päästä lähtemään. 7 tunnin junamatkan takia ei kannata kahden päivän vapailla lähteä vaan 4 päivää pitäisi melkeenpä olla että ehtii edes hetken olla. Parhaimmillaan oon käyny joka toinen kuukausi, mutta nyt tulee 4 kuukauden tauko. Soitellaan ja tekstaillaan kyllä joka viikko. Nyt oon taas jutellu miehelle että jos saisin töitä lähempää sukulaisiani niin muuttaisko mun perässä, mutta en nyt ainakaan vielä saanu kunnon vastausta.

Lue lisää

Ymmärrän ihan täysin, olen aivan samassa tilanteessa. Opinnot ja työ ovat heittäneet minutkin kauas kotikaupungista. Asumme nyt mieheni kanssa paikkakunnalla, josta kumpikaan ei tunne kunnolla ketään.

Nyt, kun aloin odottaa esikoislastamme, iski polttava ikävä. Iso ystäväpiiri ja rakas, tiivis sukuyhteisö ovat kaukana etelässä. Pelkään, että lapsen synnyttyä alan kaivata suvun läheisyyttä ja vanhoja ystäviä vielä enemmän. Olisihan lapsellekin mukavaa asua lähellä mummolaa, kun mummo (eli oma äitini) on kerran aivan suunnattoman lapsirakas ja tuntuu nyt pitävän isoäitiyttä elämänsä tärkeimpänä tehtävänä ja sisältönä.

Mietin nyt kumeisesti tulevaisuutta. Voinko jättää vasta aloitetut lääketieteen opinnot, jotta saisimme asua lähellä sukuani? Voisinko vaihtaa opiskelupaikkaa? Miten saisin miehen suostuteltua muuttoon (hän inhoaa muutoksia)? Millaista on pienen vauvan arki vieraalla paikkakunnalla vailla tukiverkostoja? Kauanko
kestää, että uudelle paikkakunnalle syntyy ystäväpiiri. Vaikka ystävät löytyisivätkin, voivatko ne ikinä korvata tiivistä ja lämmintä sukuyhteisöä? Mietin asiaa paljon lapsen kannalta. Minusta suku ja juuret ovat yksi arvokkaimmista asioista, mitä lapsi voi elämänsä eväiksi saada.

Nämä ovat arvokysymyksiä, joihin ei ole oikeita vastauksia. Haluaisin silti kuulla teidän elämänkokemuksistanne, tunteistanne ja ajatuksistanne.

Onnellista perhe-elämää kaikille!