Olen miettinyt, on asioita joiden takia saa jättää ja se on oikein esim pettäminen ja uskottomuus, jos kokoajan haastaa riitaa, hakkaa tai pahoinpitelee.
Ja asioita joiden takia ei saa jättää löytää uudemman ja paremman, vaihtelun vuoksi, huvikseen, kyllästyminen vaikka vanhassakaan ei ole mitään vikaa, joku toinen yllyttää jättämään, jotta voisi alkaa seurustelemaan kanssasi.
Ja asioita joiden takia ei saa jättää löytää uudemman ja paremman, vaihtelun vuoksi, huvikseen, kyllästyminen vaikka vanhassakaan ei ole mitään vikaa, joku toinen yllyttää jättämään, jotta voisi alkaa seurustelemaan kanssasi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
nuo asiat joita väität ettei saisi jättää ovat erittäin hyviä asioita jättää ja ainakin sinut
Ja ylläolevan viestin on kirjoittanut juuri tuollainen jätämpä huvikseen-ihminen.
Vähän huono on sanoa minkä vuoksi toista ei saisi/saa jättää kun sellaisia ei oikeastaan ole. Saada viittaa luvanvaraiseen toimintaan ja se tuskin pätee parisuhteeseen yleensä. Sen sijaan minkä takia kannattaisi/ei pitäisi jättä on ihan eri asia...
Toisaalta siinäkin sellainen ongelma, että kyllästymisen takia ei pitäisi toista jättää, mutta onko kumppanillekaan kiva seurustella ihmisen kanssa, joka ei enää välitä pätkääkään? Ei minun mielestäni. Ja eihän deittailussa ja ei-vakavassa seurustelussa olisi mitään järkeä, jollei voi toista jättää kun ei kemiat sovi yhteen. Eri asia kun ollaan oltu naimisissa 10v, silloin pitäisi olla jo vähän viitsimistäkin mukana...
Periaatteessa kaikki syyt ovat ok. Ei ketään voi pakottaa olemaan toisen kanssa. Jos tuntuu siltä että haluaa erota, niin ei toinen voi sanoa että ei käy. Tai voi sanoa, mutta ei toisella ole silti mitään velvollisuutta jatkaa suhdetta. Jokainen päättää ihan itse, että seurusteleeko vai ei, ei se ole toisen päätös.
Jotkut syyt ovat tietysti parempia kuin toiset, eikä ihan hetken mielijohteesta kannata erota, vaan pitäisi pyrkiä selvittämään ongelmat jos mahdollista. Toiset voivat olla jälkeenpäin sitä mieltä että olipa tyhmä syy erota tms, mutta silti kukaan ei voi pakottaa jatkamaan suhdetta.
Jos ei tunnu hyvältä niin saa jättää. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan ja jos ei ole onnellinen niin asialle pitää tehdä jotakin. Suhteessa olevia lapsia ei saa unohtaa! Mutta jos suhteessa jo riidellään paljon, on lastenkin kannalta vanhempien parempi erota ja erikseen sitten tarjota lapsille tasapainoinen ympäristö.
Liian usein ihmiset kituuttaa väkisin suhteissa, joissa ei viihdy. Jos useammin jätettäisiin alkumetreillä kumppani, joka ei vaikuta hyvältä, tulisi myöhemmin vähemmän myös avioeroja. Itse en ole kelpuuttanut ennen nykyistäni ketään. Olen siis se jättäjä. Nyt tiedän, että se kannatti, koska olen löytänyt toisen "täydellisen", joka sattui myös olemaan jättäjä :D Teille moralistit: maailma on teille taas parempi paikka kun kaksi jättäjää on poissa pelistä HAH!
viimmeistään siinä vaiheessa, kun oma terveys rupeaa pettämään toisen käytöksen vuoksi. Itse jouduin vaikean päätöksen eteen, kun tyttö ystäväni joi toistuvasti tolkuttomasti ja ennalta arvaamatomasti. Hänen elämäänsä hallitsi viina, puolentoista vuoden suhteen aikana hän oli juovuksi tai krapulassa enempi kuin selvinpäin.
Jättäminen on eri asia kuin pettäminen.
Jos et viihdy suhteessa niin käy suhde läpi ja lähde kävelemään.
Pettäminen on raukkojen teko.
Uskottomuus ja tahallinen pettäminen sekä pahoinpitely ovat syitä, joiden takia itse lähtisin pois parisuhtteesta.
Mutta itse olen joutunut kohtaamaan ongelman, jota mietin yhä. Miehellä on ollut "suuri" salaisuus ja hän ei sitä uskaltanut minulle kertoa. Kaksi vuotta tiesin, että jokin on vialla ja se "suuri" salaisuus vaikutti negatiivisesti meidän suhteeseen. Voin koko ajan pahoin. Koin todella pahana, kun hän ei luottanut minuun. Muutin pois yhteisestä kodista, eikä sekään saanut miestä pelastamaan suhdetta ja luottamaan minuun. Hän valitsi pelon kuin parisuhteen.
3kk muuton jälkeen hän lopulta kertoi ja vain sen takia, että oli luvannut ja minä painostin pysymään sanassa. Se "suuri" salaisuus oli lopulta niin "turha", mutta hän oli pienessä mielessään paisuttanut asian aivan älyttömiin mittasuhteisiin.
Hän sanoo rakastavansa minua, mutta kuinka joku, joka sanoo rakastavansa, voi tehdä näin julmasti rakkaallensa? Seurata sivusta kun toinen on kärsii eikä silti tee mitään. Luottamus on mennyt. Perheeni on tuominnut meidän parisuhteen eikä hyväksy enää miestä. Ymmärrän sen. Ovathan he joutuneet seuraamaan sivusta, kun olen mennyt henkisesti rikki. Olemme asuneet erillään jo puolivuotta ja mies haluaa vielä mahdollisuuden. Minä olen hiljalleen parsinut elämääni takaisin kokoon.
Toisaalta haluan palata yhteen, mutta toisaalta haluaisin uskoa, että parempaakin on olemassa. Meillä ei ole lapsia eikä talovelkaa. Olemme molemmat kolmekymppisiä ja parisuhde on kestänyt 6 vuotta. Mietin, että yrittääkö vielä, vaikka perhe vastustaa ja itselläkin on uskon puutetta? Milloin tietää, koska on aika siirtyä eteenpäin?
Minusta epäilys, että "tuleeko tästä enää mitään", uskon puute ja kaiken meneminen metsään on se piste, jonka jälkeen ei enää kannata palata suhteeseen, vaan antaa olla ja parannella haavojaan. Olen itse tuon oppinut kantapään kautta. Jostain olin edellisessä suhteessa saanut päähäni, että jos on vähänkin toivoa, niin suhde voi pelastua. Eihän siitä tullut muuta kuin on-offsuhde. Jos epäilee vähänkin, niin tuskin siitä enää tulee mitään.
Itse olen sua kymmenen vuotta nuorempi ja näin ollen suhteissa kokemattomampi, mutta mulla on vahva fiilsi tästä. Löydät ihan varmasti paremman miehen, sellaisen joka jakaa syvimmätkin salaisuudet kanssasi (vaikka ne olsi kuinka turhapäiväisiä ja mitättömiä). Jos mies saa sut voimaan pahoin, niin ansaitset paljon parempaa. Harvoin ne kuitenkaan muuttuu ja luottamusta on vaikea rakentaa uudelleen.