Pariskunta asui avoliitossa muutaman vuoden. Toinen kulki töissä, toinen vielä opiskeli, joten perheen talous oli pääasiassa tämän työssäkäyvän harteilla. Lapsia ei ole, hankittiin isokokoinen koira yhteiseksi, siis omistuskirjassa molempien nimet. Käytännössä kuitenkin koiran hinnan maksoi tämä työssäkäyvä. Koiran hullosta, lenkityksestä, koulutuksesta ja yleensäkin päivittäisestä huollosta ja hoivasta huolehti tämä opiskeleva. Koira pitää myös selkeästi isäntänään tätä, joka hänestä huolehtii.
Nyt ero edessä ja tietenkin riita koirasta. Tämä koiran maksanut on sitä mieltä, että kun hän on koiran maksanut, koira kuuluu hänelle. Ilmoittaa kuitenkin samaaan hengenvetoon ettei oikeasti halua koko koiraa, on tälle myös allerginen. Perusteet olla antamatta koiraa toiselle on se että kerran erossa on jo koiran menettänyt niin nyt ei anna sitä mahdollisuutta toiselle. Aikoo myydä koiran eteenpäin tai "viedä piikille".
Oisko jollain kokemusta, mitkä mahdollisuudet tällä todellisella koiran huoltajalla olisi saada koira itselleen?
Säälittää koira jos tulevaisuus on uusi perhe tai vaihtoehtoisesti terveelle koiralle "piikki".
Koira erossa
10
579
Vastaukset
Koska koira on molempien nimissä ei sitä voi kumpikaan yksistään myydä tai viedä piikille onneksi.
Moraalinen oikeushan koiraan olisi sillä joka koiran on hoitanut mutta pykälissä ei taida olla mitään selkeää asiasta.
Voisit kysyä asiasta kunnallisesta oikeusaputoimistosta, he kun käsittelevät lähes päivittäin eroasioita ja omaisuuden jakoa niissä tapauksissa. Koirahan on lain silmissä vain esine, osa omaisuutta.
Jospa soittaisit sinne, heiltä kysyminenhän ei mitään maksa.
Toivon että hän tulee järkiinsä ja alkaa ajatella myös koiran etua eikä sitä miten saisi kostettua sulle.- arkipiru
Olen aina ihmetellyt tätä hirveetä taistelua lapsista, jotka todellisuudessa ovat vain palikoita kahden "hullun" välisissä kahinoissa mutta jotka kuitenkin kärsivät selvästi enemmän kuin kumpikaan osapuoli avioero-oikeudenkäynnissä.
Ja nyt vedetään mukaan jo koiratkin, joilla ainakaan ei ole mitään osaa eikä arpaa kahden "omistajan" erossa. Jos se noin koville ottaa kumpaistakin, niin viekää piikille; se on teille kummallekin paras ja sopiva ratkaisu. Minä en antaisi koiraa kummallekaan riitakumppanille, joiden järki on teidän luokkaanne.- Koiraihminen
No duoda... jos nyt kuitenkin olet vaan vetänyt ihan omat johtopäätöksesi siitä että olisin toinen noista omistajista ;-). Huolestunut voi olla sivustaseuraajakin jotta ihan vaan tiedoksi. Muusta asiasta jutussasi olen ihan samaa mieltä.
- arkipiru
Koiraihminen kirjoitti:
No duoda... jos nyt kuitenkin olet vaan vetänyt ihan omat johtopäätöksesi siitä että olisin toinen noista omistajista ;-). Huolestunut voi olla sivustaseuraajakin jotta ihan vaan tiedoksi. Muusta asiasta jutussasi olen ihan samaa mieltä.
Jos koirasta lähdetään liiton päättyessä riitelemään, on jollakin paha ongelma pääkuoren sisällä, olit se sitten sinä tai joku muu.
- Koiraihminen
Koiraihminen kirjoitti:
No duoda... jos nyt kuitenkin olet vaan vetänyt ihan omat johtopäätöksesi siitä että olisin toinen noista omistajista ;-). Huolestunut voi olla sivustaseuraajakin jotta ihan vaan tiedoksi. Muusta asiasta jutussasi olen ihan samaa mieltä.
Oikeuksistaan voi ja saa pitää kiinni, se ei ole riitelyä. Siis jos toinen kostomielessä ajeeraa ei ole toiselta osapuolelta riitelyä pitää kiinni oikeuksistaan ja koiran hyvinvoinnista vaan kykyä aikuismaiseen puolensapitämiseen asiallisesti ja asiassa. Parashan olisi jos asiasta päästäsiin yhteiymmärrykseen ilman ulkopuolisten sekaantumista, mutta valitettavasti se ei aina käy päinsä.
- Koiraihminen
arkipiru kirjoitti:
Jos koirasta lähdetään liiton päättyessä riitelemään, on jollakin paha ongelma pääkuoren sisällä, olit se sitten sinä tai joku muu.
... muttei ehkä tämä ko pariskunta ole ainoa laatuaan. Kun halutaan loukata ja kiusata toista niin mikä onkaan otollisempi kohde kuin tälle rakas ja tärkeä asia eli tässä tapauksessa lemmikkikoira. Edelleenkään en kuulu tähän ko talouteen, joten lopeta höpinät siitä ja keskity asiaan.
- arkipiru
Koiraihminen kirjoitti:
Oikeuksistaan voi ja saa pitää kiinni, se ei ole riitelyä. Siis jos toinen kostomielessä ajeeraa ei ole toiselta osapuolelta riitelyä pitää kiinni oikeuksistaan ja koiran hyvinvoinnista vaan kykyä aikuismaiseen puolensapitämiseen asiallisesti ja asiassa. Parashan olisi jos asiasta päästäsiin yhteiymmärrykseen ilman ulkopuolisten sekaantumista, mutta valitettavasti se ei aina käy päinsä.
eikö totta, ja nyt olen minäkin kun asiaan otin kantaa.
Olen edelleen sitä mieltä, että kyllä tapella voi vaikka isoäidin virkkaamasta nenäliinasta mutta kannattako se, siihen onkin jo vaikeampi vastata.
Mielestäni lapset ja lemmikkieläimet täytyisi sulkea kokonaan pois kahden aikuisen ihmisen riidoista. - Koiraihminen
arkipiru kirjoitti:
eikö totta, ja nyt olen minäkin kun asiaan otin kantaa.
Olen edelleen sitä mieltä, että kyllä tapella voi vaikka isoäidin virkkaamasta nenäliinasta mutta kannattako se, siihen onkin jo vaikeampi vastata.
Mielestäni lapset ja lemmikkieläimet täytyisi sulkea kokonaan pois kahden aikuisen ihmisen riidoista.Minulta apua on pyydetty, eli en siinä mielessä ole ulkopuolinen. Halusin vaan alkuperäisessä tekstissä kysyä täältä jos jollain olisi mahdollisesti kokemusta miten tällaisissa asioissa yleensä on käynyt, siis jossain mielessä ennakkotapauksia. Ja ei voi mitään, tässä tapauksessa vaakakuppini kallistuu koiran hyvinvoinnin puoleen. Jos tulevaisuus on jo aikuisella koiralla vieraassa perheessä tai pahimmassa tapauksessa koirien hautuumaalla terveelle koiralle eikä suinkaan jatko samalla omistajalla, autan ottamaan selville kaikki mahdolliset lailliset keinot , millä koira saadaan pidettyä hänellä, joka oikeasti rakastaa ja on koiran alunpitäenkin hoitanut.
Lisäksi elämäntilanne taitaa muutoinkin olla aika vaikea, turha siinä meidän on enää lähteä syyllistämään ja haukkumaan. Tärkeintä on asian kaikin puolin onnistunut ratkaisu, eikö sen pitäisi olla kuitenkin se pääasiallinen tavoite. Loan heittäminen vielä täälläkin ei vie asiaa lainkaan eteenpäin ainakaan. Ja sitä paitsi ei vastannut esittämiääni kysymykseen minkäänlaista ratkaisua. En näet näe koiran viemistä piikille minkäänlaisena varteenotettavana ratkaisuna.
Viimekädessä koira on sen,jonka nimi on paperissa.Ostosopimuksessa ja omistajatodistuksessa.Sillon kumpikaan yksinään ei voi päättää koiran kohtalosta.Jos maksajalla ei ole mitään todisteita,että on yksin rahoittanut,niin siinä sitten ollaan sananvarassa vaan,ketä viimekädessä siinä asiassa uskotaan...
Uskoisin myös,että jos asiasta ruvetaan vääntämään,niin kyllä otetaan huomioon myös se,kuka koirasta on huolehtinut.Jos on myös osallistunut hoitokuluihin,niin parantaa "asemaa" .
Yksi vaihtoehto on se,että kumpikin päättää myydä koiran (toinen jo ilmoittikin),mutta ostaja on koiran huolehtija.Jos hinnasta ei voi sopia,niin sitten yhteys kennelpiirin neuvojaan tai esim.kennelliitton,mikä olisi käypä hinta ko.koirasta.Eli yhteinen omaisuus myydään,toinen maksaa toisen ulos.
Tuossa tapauksessa hoitajalla on varmasti hyvät mahdollisuudet saada koira.
Ylipäätään kannattaisi ottaa yhteyttä kennelpiirin neuvojaan,tuskin on ainutlaatuaan oleva tapaus.
Tarvittaessa hän voi neuvoa,mistä kannattaa alkaa työstämään,jos ei sopu synny.
Mutta todennäköisesti se on sitten oikeustie,oikeusapu/lakitoimisto.
Toivottavasti järki voittaa ja inhimillisyys,ja koiran hyvinvointi asetettaisiin tilanteessa etusijaan.- Koiraihminen
vastauksista ja ohjeista. Jospa sopuun päästään kun tunnekuohut ehkä ja toivottavasti vähän laantuvat. Ettei tarvitseisi ihan lakimiehelle asti lähteä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131394Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2521326- 1051095
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?1201046- 65687
Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...
Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä167655- 52562
Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri
Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala368538Tajuan kyllä
että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa52505- 71483