On monelta taholta informoitu ajojen työllistävän muoniolaisia,mutta kuinka moni maksaa myös veronsa muonioon onkin toinen juttu.Tähän vois kiinnittää enempi huomiota kun työllistetään.
testiajot
guddenda
7741
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Luulempa,että miltein kaikki ainaskin kuljettajat ovat paikallisia,joten veroeurot jäävät Muonioon: Voihan tähän antaa selvyyttä se joka tietää asian paremmin??
Miten on, aikaisemmin kaikki jotka olivat työttömänä, pääsivät ajamaan/vartiohommiin. Myös naiset, ikään katsomatta. Nyt sanotaan, soita viikon päästä tai kahden päästä, pääseekö töihin vai ei? Aika arpapeliä.
Eli otetaanko vähemmän porukkaa töihin kuin aikaisempina vuosina. Hyvä huomio, tuo ensimmäinen kommentti, kannattaa todella ottaa oman paikkakunnan porukkaa töihin, jää verotkin Muonioon. Ainakin joinakin vuosina ollut pariskuntiakin ajossa, ja muualla kirjoilla.
Kyllä se antaa hyvän kuvan, jos itse kysyy töihin, oli sitten oman tai ulkopaikkakunnan asukki, eikä oota, että joku tulee kotoa pyytämään...
Kyllä sinne ensisijaisesti otetaan paikkakuntalaiset töihin. Viimevuosinahan on käynyt usein niin ettei paikkakunnalta ole löytynyt halukkaita ja silloin on otettu myös ulkopaikkakuntalaisia.
Ainakin tässä vaiheessa näyttää siltä, että testiajopuolella aloitettaisiin pienemmällä kalustomäärällä, mutta ainahan se on talven mittaan paisunut.
Olen miettinyt, että lienee tietysti viisasta ottaa ajamaan paikkakuntalaisia eläkeläisiäkin silloin kun työttömiä ei enää riitä. Näin tulevat ainakin kunnalle tärkeät veromarkat oman kunnan käyttöön.
Hyss,hyss!! Eläke kurvarit hyss.
eläke kurvareitten firmoja.