Viiko sitten salamavauhdilla pienten lasten kanssa jätettynä (uuden suhteen vuoksi) pohdin nyt, kuinka jättäjä selviää. Meillä puoliso on siis tällä hetkellä voimainsa tunnossa ja oikein liitelee kun on uusi rakkaus. Noinkohan vain hän kävelee 8 vuoden suhteesta ilman mitään säröä sydämessä?
Tietenkin haluaisin kuulla että EI, tulee ne itkut itkettäviksi hänellekin (edes lasten, jos ei minun tähden), mutta jos asia on toisinpäin, että avioliitosta voi liidellä ulos kuin pienten pilvien päällä ja se olotila pysyy, niin kai haluaisin siihen varautua..
Tietenkin haluaisin kuulla että EI, tulee ne itkut itkettäviksi hänellekin (edes lasten, jos ei minun tähden), mutta jos asia on toisinpäin, että avioliitosta voi liidellä ulos kuin pienten pilvien päällä ja se olotila pysyy, niin kai haluaisin siihen varautua..
Vastaukset 100
Vanhimmat
Miten kaikki tuntuu olevan hänestä olevan niin helppoa,ei tartte miettiä riittääkö rahat, kun minä lunastan kaikki liki 30v vehkeet,luulen että järki joskus tulee, ja itkut tulee hältäkin. mut kova kuori tuntuu nyt olevan täällä ja siellä, tosin se helpottaa lähtöä kun se on niiden halu ja me voin surraan.(Laitoin sulle kysymyksen tuolle toisaalle)
mutta voi se "mitä tulikaan tehtyä"-ajatuskin joskus tulla.
Erosta on pari vuotta, hän lähti, löysi uuden - nuoremman :) - ja liiteli onnensa kukkuloilla toista vuotta.
Pidin välimatkaa ja olin varmasti häijy ja katkera. Tarvitsin oman tilan ja halusin pitää hänet kaukana, ettei aina sattuisi niin paljon. Tänä vuonna on sitten tullut toisenlaisia äänenpainoja exän puheisiin. Se arki on astunut uuteenkin elämään. Yritämme pysyä hyvissä väleissä lasten takia ja kun on ne surunsa surenut ja vihansa vihannut, niin huomaa itsekin, että on helpompi olla, kun voidaan sentään joskus istua kahvikupin äärellä ja jutella lasten asioita ja niitä näitä. On tärkeää, että ne omat tuntensa käy läpi, sillä ainakin minä olen saanut viime kuukaudet kovasti kehuja exältä... näytän hyvältä ja hän jopa oli eräänä iltana sitä mieltä, että "palaa kotiin". Siitä päästiin säikähdyksellä eikä asiasta ole koskaan sen koommin puhuttu, mutta hän on todennut, että ero ei sitten lopulta muuttanut elämää paremmaksi vaan aiheutti paljon surua ja hankaluuksia lapsillekin.
Takaisin paluuta ei tietenkään enää ole, mutta toivon, että pystymme pysymään sillä tavalla hyvissä väleissä, että voidaan tavata ja viettää lasten juhlia yhdessä. Ei meistä ystäviä koskaan tule enkä ole hänen uutta puolisoaan halunnut koskaan tavata enkä tule haluamaankaan, mutta eipä uusi elämä minulle kuulukaan.
hienosti suhtaudut! itelläni pitkä liitto ja mies vehtaa nuoria naisia..sillä nyt nuorempi naispomo ja sen kans kaikenmaailman illanviettoja,vaikka sekin eukko naimisissa tahollaan ja lapsia. tosiasia vaan on,että se rakkaus loppuu aikanaan,eikä sitä jaksa yksinään yrittää enään,kun tietää,että menee se kuitenkin. olen kuitenkin onnellinen lapsista! ihmettelen parisuhdeneuvoja,että suhde pelastetaan puhumalla? tunnen itseni vaan nöyryytertyksi,kun yritän puhua ja mieheni ei sano sanaakaan, ivallisesti vaan katsoo ja häipyy omiin menoihinsa. toisaalta olen jo hyväksynyt tulevan eron,olenhan tätä jo vuosikaudet vatvonut.. lapseni ovat jo teinejä,joten itse en aio edes pieraista exäni suuntaan kaiken nöyryytysten jälkeen,kun ulko-ovi sen mulkun jälkeen lopullisesti sulkeutuu.. tsemppiä mullekkin! ja muillekkin!
jätettiin ei lapsia, yritä olla objektiivinen aikuinen n a i n e n ! Älä revittele lapsilla.
Minä olen ollut eroperheen lapsi, enkä koskaan ole kuullut suurempaa bullshittiä kuin että erossa purkautuu vain vanhempien parisuhde, lapsiin sillä ei ole vaikutusta
kuin on kertojaakin... Itsekin eroperheen lapsi olen, ja jälkeenpäin ajatellen isästäni tuli varmaankin eron myötä parempi ja läsnäolevampi isä kuin mitä hän oli perheen vielä ollessa koossa. Isä oli tottunut siihen, että äiti pyöritti suurimmaksi osaksi yksin koko huushollia, isä oli vain se taustalla vaikuttava hahmo, joka vaihtoi fillariin uusia renkaita ym. Sitten kun aletttiin siskon kanssa olemaan isällä joka toinen vknloppu ja lomilla enemmänkin, isästä tuli meille läheisempi. Touhusi meidän kanssa kaikenlaista ja oli paikalla aina kun tarvittiin. Että näin täällä... Äiti ja isä osasivat kaiketi hoitaa eron "asiallisesti", koskaan en ole kummankaan kuullut meidän lasten aikana toista moittivan, ja asioista sopivat yhteisymmärryksessä - varmaan hiljaa itseksensä sitten kipuilivat, mutta meille sitä ei purettu.
Oltiin 24 vuotta naimisissa ,mies oli chatin kautta löytänyt toisen ,joka asuu monen sadan kilometrin päässä. Ex:llä oli hirveä kiire erota. Talo myytiin nopeasti ja kaikki tapahtui todella kiireellä. Nyt on muutaman kuukauden ajan tullut tekstiviestiä, että tulisin saunomaan ,kahville ja voitais sekstatakkin.
Voi jestas sentään!! Siinä sitä taas nähdään miehen logiikka. Kaikki piti rikkoa ja murrosikäinen tyttökin on saanut kärsiä. Vaikka mies oli pettänyt ja halunnut erota, niin piti alussa lähetellä tosi kenkkuja viestejä.
Nyt minulla on kiva koti, on mieskaveri ja edelleenkin ex on vaihtelevalla menestyksellä tämän naisen kanssa. Tuntuu, että ottaako ex mitään tosissaan, vaan mennääkö sitä tuulen mukana mistä sattuu puhaltamaan.
Vastaisin, että kyllä se jättäjälle tulee ennen pitkään katumapäälle, jos toinen ei ole aivan toivoton.
Miten voi joku olla noin HELVETIN TYHMÄ !
lapsi voi olla erosta jopa iloinen. Arvaa vaan, haluaako hän näyttää vanhemmilleen tunteitaan tässä asiassa?
Omat lapseni komensivat minut toimimaan ja hakemaan eroa. Puhuimme erosta exän kanssa sen verran kauan. "Kyllä sinä yksinkin hakemalla eron saat". Toinen säesti "Niin, onneksi voi erota vaikkei toinen haluaisikaan. Olisi hirveää olla pakolla naimisissa."
Lapset kärsivät erossa, elleivät hänen vanhempansa osaa erota kunnolla. Jos vanhemmat ovat yksimielisiä erosta, ovat puheväleissä keskenään ja pystyvät sopimaan asioista, lapsella tuskin tulee vaikeuksia selviytyä vanhempiensa erosta.
Tai elä sittenkään anna.
Luulen, että sitten kun tämäkin aika koittaa , että isällä lapset viikonloppuna niin
uusi nainen "herää" miten kivvaa on olla yhdessä !!! D
tuore suhde on useimmille niin palkitseva, että siinä ei ole tilaa sydämensä säröjen...
Meillä ihmisillä on ainutlaatuinen kyky selittää asiat itsellemme hyviksi. Näin ollen saattaa olla, ettei exäsi ei koskaan (ainakaan myönnä) tulleensa katumapäälle.
Oma exäni lähti myös salamavauhdilla uuden suhteen perään. Hävisi vain eräänä päivänä ja ilmoitti tekstiviestillä hakeneensa eroa. Myöhemmin hän raportoi kirjeitse, kuinka hienoa hänen elämänsä nyt on. Täydellinen suhde, täydellinen nainen ja hieno tulevaisuus tiedossa. Toivottavasti minä ymmärsin, sillä tämä uusi suhde on niin ainutlaatuinen, ettei hän koskaan ole kokenut mitään vastaavaa.
Nainen oli itsekin juuri eronnut ja tarvitsi laastaria, jollaiseksi exäni sopi hyvin. Exäni ei kuitenkaan kelvannut vakavammaksi suhteeksi, vaan sai kenkää heti kun uusi heila oli omasta erostaan päässyt jaloilleen.
Tässä vaiheessa exä sitten rupesi pommittamaan minua ja kertomaan kuinka oli tajunnut tehneensä elämänsä virheen. Halusi takaisin ja painosti minua, etten "saisi heittää hukkaan hyvää avioliittoa". Meidän avioliittommehan oli täydellinen, toisin kuin tämä uusi suhde hänen mielestään.
Oma tulkintani tilanteesta oli kuitenkin se, että mies yritti vain pelastaa nahkansa, enkä siis ottanut ukkoa enää takaisin.
Pian rupesi exä soittelemaan ja kertomaan kuinka hienoa oli olla sinkku. Hän tajusi vasta nyt, että hän ei ollutkaan mikään parisuhdeihminen, vaan vapaus on se, mitä hän tarvitsi. Toki hänellä oli hoitoja, mutta mitään vakavaa ei kuitenkaan. Juhannuksenakin tarttui kyytiin joku "ei niin viisas ja aika lihava", mutta sellaisen kanssa oli hyvä pitää hauskaa. Ei mitään vakavaa.
Seuraavaksi hän raportoikin sitten, että ovat menossa naimisiin. Exä oli ymmärtänyt, ettei se sinkkuelämä ollutkaan häntä varten, vaan hän halusi vakaampaa elämää. Ja mitä enemmän hän oli tutustunut juhannusheilaansa, hän ymmärsi, että hän olikin aivan huippunainen. Oli hyväksynyt exän lapsettomuudenkin, joten tiedossa oli hieno parisuhde ilman lapsirasitteita. (Exä oli aina painottanut, ettei missään tapauksessa halua lapsia. Ei voinut niitä saadakaan, mutta ei halunnut edes keskustella muista vaihtoehdoista).
Ja kuinka ollakaan, alle vuosi naimisiinmenosta exä kertoi, että heille syntyy pian vauva. "Lapsihan se on, joka perheen tekee". Ei parisuhde ole mitään ilman lapsia. "Kai minäkin sen ymmärtäisin, kun meidän parisuhteesta ei koskaan tullut perhettä, ja siksi meille kävi niinkuin kävi." (Minä olin hyväksynyt lapsettomuuden vain hänen vuokseen, en siis omasta tahdostani).
Omalla tarinallani yritän siis kertoa sinulle, että ihminen, joka tekee valintoja, ei välttämättä koskaan myönnä itselleen tai muille, että olisi voinut valita myös viisaammin. En väitä, että exän ainoa oikea valinta olisi ollut olla jättämättä minua, vaan että riippumatta valinnasta, se selitetään itselle parhainpäin. Näin ihmismieli toimii. Vain harvoissa tapauksissa (yleensä jonkin ison kriisin yhteydessä) ihminen pysähtyy ja rupeaa miettimään valintojaan. Mutta sitä odotellessa ei ulkopuolisten kannata pidätellä hengitystään. Ehkä sellaista päivää ei koskaan tule.
toivottavasti minulle ei tulevaisuudessa kerrota ihan yhtä yksityiskohtaisesti uusia elämänkäänteitä ja niiden suurenmoisuutta!!
totta, suurin osa ihmisistä värittää elämänhistoriansa niin että he ovat olleet suuria sankareita ja tekijöitä silloinkin kun totuus on ollut aivan toisenlainen - miksipäs ei minunkin exäni niin tekisi.
toisen jutun, liittyen avioerooni, kun en äsken voinut sinulle luvata, että exäsi vielä tulee katumaan. (Tiedän ihan omasta kokemuksesta, että se on juuri sitä, mitä haluaisi eron tuossa vaiheessa kuulla.)
Samoihin aikoihin kun itse kärvistelin pahimmissa erotuskissa, törmäsin jossain ulkomaisessa lehdessä mainokseen, jossa nainen makasi uimarannalla komeiden miesten ympäröimänä. Urheilumersu oli parkkeerattu viereen ja taustalla oli arvokkaan näköinen omakotitalo.
En muista, mitä mainoksessa mainostettiin, mutta otsikko siinä oli: "Success is the Best Revenge". Tuo teksti löi kuin tuhat volttia ja päätin sillä hetkellä tehdä oman elämäni niin onnelliseksi, ettei exä voi kuin kadehtia (vaikkei sitten kaipaisikaan) ja ihmetellä miten tässä nyt näin kävikään.
Ja sen tarkemmin yksityiskohtia täällä jakamatta voin kertoa, että exän kehupuhelut ovat loppuneet kokonaan, kun olen hänelle kuin ohimennen jakanut oman elämäni viimeaikaisia kuulumisia =)
Eli et sinä tarvitse exäsi katumusta. Sinä tarvitset omaan elämääsi nautintoja. Meissä naisissa on voimaa. Ota siis mimmienergia käyttöösi ja tee lapsillesi ja itsellesi onnellinen tulevaisuus.
Voimia!
minäkin nyt ajattelen. Entinen mieheni minut jättäessään totesi tylysti etten tule selviämään. Hän monesti heti eron jälkeen kehuskeli kuinka hyvin hänellä menee ja hymyili ivallisesti. Kysyi ihmetellen eikös minulla hyvin menekkään? Eron tuska oli selvästi minulle suurempi kuin hänelle. Hän oli ollut ainoa mieheni 30 vuotta, ja ihmetteli että mitä kärsimistä tässä erossa on. Minulle jäi teini ja vastuu, hän halusi vain keskittyä omaan elämäänsä.
No nyt siitä on kohta vuosi ja huomaan että selviän kyllä ilman häntä. Minulla on harrastuksia ja kun urheilen ystävieni kanssa hän on siitä jotenkin kiukkuinen. Kysyy hoidanko lapsemme? Hänet kyllä hoidan ja ruoan joka päivä tee, isänsä luona lapsi ei ole kertaakaan käynyt. Eikä ole ruokaa tarjonnut. Olen kyllä sanonut ettei hän saa lastaan hylätä, mutta on kuulemma aina niin kiire. Lapsikaan ei ole innostunut isänsä luokse menemään.
Ex oli hyvin onnellinen kun näki minun kärsivän, siltä se minusta ainakin tuntui. Nyt kun itse voin jo paremmin ja näytänkin onnellisemmalta, häntä se näyttääkin suututtavan. Ilkeilee heti jos nauran tai kerron kuinka mukava päivä tänään minulla oli. En ole häneen eron jälkeen ottanut mitään yhteyttä, mutta hänellä tuntuu olevan aina jotain asiaa.
Olen sitä mieltä että parasta mitä itselleen ja lapselleen voi tehdä on nauttia elämästään ja unelmoida tulevasta. Nyrpeää naamaa en miehelleni näytä. Mutta se hymyilyttää sisimpääni että mitä paremmin minulla menee sitä enemmän se näyttää häntä suututtavan.
tänään on ollut huono päivä, sillä selvisi yllättäen että joudun jatkossa olemaan tuon toisen naisen kanssa työasioissa tekemisissä.
...en tiedä, ajattelenko ensi sijaisesti hänen katuvan että jätti minut, mutta toivoisin hänen joskus ymmärtävän miten r u m a s t i hän jätti minut ja lapset - millaiseen pulaan (ja hätään) hän meidät jätti.
mutta kai minä siitäkin ajatuksesta vielä irti pääsen.
Jo pelkästään se, että olet täällä viikko katastrofin jälkeen analysoimassa tunteitasi näin selväjärkisesti ja objektiivisesti, kertoo minulle, että sinä selviät varmasti tuosta kaikesta voittajana. Toki petettynä ja loukattuna, mutta entistä vahvempana ja tietoisempana siitä, että sinä pärjäät.
Koittaa se arki uudessakin suhteessa ja siinä vaiheessa rupeaa mieskin näkemään taas metsää puilta. (Uusioperheissä se arki kuulemma koittaa nopeammin kuin alkuperäisissä.)
Isä joutuu kuitenkin katsomaan lapsiaan silmiin lopun ikänsä, joten jos hänessä on ihmistä ollenkaan, hän kyllä ainakin sydämessään tietää mitä teki. Ja jos/kun sinä keskityt nyt lastesi ja oman elämäsi hyväksi tekemiseen, arvostaa hän vielä jonain päivänä tekoasi enemmän kuin uskotkaan. Vaikkei sitä koskaan myöntäisikään.
Minä olin oman eroni yhteydessä aivan varma siitä, että siinä hommassa menee henki, mutta nyt voin todeta, ilman epäilyksen häivää, että olen onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin elämässäni. Ja siksi käyn silloin tällöin täällä kertomassa tarinaani, jotta voisin nyt osaltani kannustaa muita samaan tilanteeseen joutuneita. (Tämä oli paikka, jonne itse pakenin pahimpina hetkinäni).
"Keitä ne on ne sankarit
sellaiset sankarimiehet
joita koko valtakunta arvostaa?
Keitä ne on ne sankarit
sellaiset sankarinaiset
jotka tosi työstä palkintonsa saa?
Me ollaan sankareita kaikki
kun oikein silmiin katsotaan
me ollaan sankareita elämän
ihan jokainen
Keitä ne on ne sankarit
sellaiset sankarinaiset
jotka tosipaikan tullen pelkäävät?
Keitä ne on ne sankarit
sellaiset sankarimiehet
jotka rahaa kadunkulmalla kerjäävät?
Me ollaan sankareita kaikki
kun oikein silmiin katsotaan
me ollaan sankareita elämän
ihan jokainen
Keitä ne on ne sankarit
elokuvan sankarinaiset
jotka kauneudellaan kaikki lumoaa?
Keitä ne on ne sankarit
elokuvan sankarimiehet
jotka heikompansa tieltään kumoaa?
Me ollaan sankareita kaikki
kun oikein silmiin katsotaan
me ollaan sankareita elämän
ihan jokainen"
Että näin :)
kuin kopioida jotain laulunsanoja tälle palstalla
mieltä, ei taida Essillä olla kaikki kamarit valaistuna....
ne ovat piristäviä ja herättivät paljon enemmän ajatuksia kuin yksikään tämän palstan jutuista :D.
Minulla on ero juuri menossa, oikeastaan mies muutti viikko sitten pois. Uskottelen itselleni että kyllä minä tästä selviän. Kannustan itseäni jatkuvasti, käsken olemaan ajattelematta asiaa ja aina vaan uudestaan ja uudestaan huomaan että taas minä ajattelen. On hienoa lukea että olet selvinnyt noin hienosti! Kauanko siinä meni? Aattelen että asetan itselleni jonkun ajankohdan että silloin voin hyvin, silloin ei enää satu. Tokihan tiedän ettei sellaista aikaa ole mutta tunnen helpotusta jos ajattelen näin!
Eipä noita omia ajatuksiaan pysty suuremmin kahlitsemaan. Ja voipi olla, ettei se olisi viisastakaan. Joten lienee aika luonnollista, että ne ajatukset sinullakin vielä palaavat. Mutta ajan kuluessa aina vaan harvemmin. Usko pois. Ja kun on oikein rypenyt surussa ja ahdistuksessa, rupeaa siihen jo itsekin kyllästymään.
Niinkuin itsekin jo totesit, taitaa olla aika yksilöllistä, kauanko siihen selviämiseen menee. Vähän jopa nolottaa kertoa, että puolen vuoden jälkeen olin pahimmat suruni surrut (joskin sen puoli vuotta sitten ryvinkin todella syvällä sieluni syövereissä). Eli käänne tapahtui suurin piirtein samoihin aikoihin, kun avioeron virallinen päätös tuli postissa. Nyt on kulunut runsas kolme vuotta erosta enkä hiukkaakaan liioittele, kun sanon, että elämä ei voisi kauniimmin hymyillä.
Itse ajattelen sen niin, että niin kauan kuin murehdin minulle tapahtunutta vääryyttä, annan sen vääryyden edelleen tapahtua. Ja se, että exä pilaa elämästäni puoli vuotta on aivan riittävästi!
Minä haluan edelleen uskoa hyvään elämään, rakkauteen ja kaikkeen kauniiseen. Ja murhetimalla menneitä ja kokemiani loukkauksia, olisin vienyt itseltäni mahdollisuuden kaikkeen tuohon. En voi vaikuttaa siihen, mikä on jo tapahtunut, mutta voin takuulla vaikuttaa siihen, mitä minulle vielä tapahtuu.
Voimia Sinulle. Pidä huolta itsestäsi. Nyt on aika hemmotella ja hoivata itseä. Sinulle kuuluu nyt kaikki huolenpito. Olethan aiheettomasti kokenut vääryyttä. Älä kuitenkaan lankea itsesääliin, vaan hoida itseäsi parantuaksesi haavoistasi ja ollaksesi kokemuksesi jälkeen entistä ehompi ja valmiina uusiin seikkailuihin, kun niiden aika koittaa.
Tekee hyvää lukea kirjoituksia, joissa joku saman kokenut kertoo selvinneensä - ja parempaa kuin selvinneensä, elävänsä nyt täydempää elämää kuin ennen.
Minäkin olen tässä myllyssä, ajallisesti hiukan pitemmällä kuin "mirkkatee" ja "särkynyt", mutta en kovin pitkällä. Salamaerosta on kolme kuukautta ja risat ja olot vaihtelevat. Huonoja hetkiä on vielä enemmän kuin hyviä, ja niitä todella huonoja hetkiä on vaikea sietää. Tulee sellainen tunne, että menetän koko ajan aikaa omasta elämästäni. Ensin menetin aikaa suhteessa, joka ei jälkikäteisviisaudella ollut niin hyvä kuin olisi voinut olla, olipa korkeintaan kohtuullinen. Ja nyt suren ja kiukkuan suhteen loppumista, kun samaan aikaan voisin (kai?) elää eteenpäin. En edes tiedä, olenko oppinut suhteesta mitään. On vaikea erottaa sitä, mikä johtuu miehestä ja hänen ongelmistaan, mikä taas minusta ja siitä, että heikko itsetunto ja vääränlainen kilttiys ja passiivisuus teki minusta otollisen olemaan ihan omituisessa suhteessa, joka loppui vielä omituisemmin.
Tuolla mun ex-miehellä on ollut psyykkisiä ongelmia (saanut esim. riippuvaisen persoonallisuuden ja rajatilan diagnoosit, hypomaniaan syö pysyvästi tasaavaa lääkitystä). Hän on myös päihderiippuvainen, tosin oli raitistunut jo ennen kuin tapasin hänet. Minua viehätti hänen huumorintajunsa, älynsä ja vahvuutensa - kaikista katko- ja mielisairaalakeikoista hän oli selvinnyt, päätynyt vakityöhön ja vaikutti psyykkisesti vakaalta ja valoisalta suurimman osan aikaa. Asuimme yhdessä nelisen vuotta, niistä kaksi viimeistä naimisissa.
Eron jälkeen olen kysellyt itseltäni, onko koko salamaeroaminen vain yksi vähän sairaampi kausi hänellä, vai voiko hän oikeasti kokea nyt sellaista rakkautta, jota ei koskaan aiemmin ole kohdannut. Tämä on tavallaan ihan hyödytöntä mietintää. Se sairausselitys olisi kumminkin minulle helpompi, sillä toisessa vaihtoehdossa tuntuu, että meidän monivuotinen suhde mitätöityy joksikin ihan kivaksi - ja minä olen tuossa ollut joku nainen paremman puutteessa. Tuntuu että ne hyvätkin hetket ja tilanteet, joissa mies oli selkeästi sitoutunut ja yhteistä olemista haluava, vesittyvät.
Järki sanoo, että elämäni ilman suhdetta ex-mieheen voi olla paljon parempaa, kuin suhteessa hänen kanssaan. Tunne sanoo toista. Voi kun löytyisikin se tasapaino.
kohtaa kirjoituksestasi
"sillä toisessa vaihtoehdossa tuntuu, että meidän monivuotinen suhde mitätöityy joksikin ihan kivaksi - ja minä olen tuossa ollut joku nainen paremman puutteessa. Tuntuu että ne hyvätkin hetket ja tilanteet, joissa mies oli selkeästi sitoutunut ja yhteistä olemista haluava, vesittyvät."
Tuolta juuri minustakin tuntuu. Että rakastiko mies minua edes koskaan, yli 10 vuoden aikana, koska pystyi noin vain yhtäkkiä jättämään ?? jonkun naikkosen takia, jonka tuntenut vasta pari kuukautta!
Tuntuu tosiaan siltä että on ollut vain paremman korvike. Jos tuo nainen olisi osunut kohdalle vaikka jo 5 vuotta aiemmin, niin olisikohan jo silloinkin lähtenyt...?! Mies kyllä sanoi muuta, kun puhuttiin asioista.... sanoi että ei tällaista olisi voinut tapahtua vuosia sitten.
Mutta vaikea on uskoa....
Selvittämättömässä salamaerossa tämä taitaa olla pahinta... Kun toinen yhtäkkiä lähtee uuden rakkauden perään, se aikaisempi suhde tuntuu feikiltä, sillä toinenhan pystyy luopumaan siitä tuosta vain, naps nopeasti. Minä olin seurustellut pari vuotta miehen kanssa, ennen kuin muutimme yhteen. Nyt mies oli eron jälkeen seuraavana viikonloppuna kutsumassa uutta rakastaan meidän entiseen yhteiseen asuntoon. He kuulemma "kiillottaisivat yhdessä paikkoja".
No huh huh mikä tarina! Kiitos että jaoit tämän, onkin taas ihan uusi näkökulma miettiä omaa tilannettaan. Tusta suorituksesta voisi jo myöntää jonkin sortin selittelijöiden kuningas -palkinnon. Hienoa, että Sinä ´niinpäniin´olet nähnyt asian ytimeen ja päässyt tilanteesta hyvin eteenpäin =)
haha, kunnon tuuliviiri tuo exäsi *niinpäniin* :) onnea vaan valitsemalleen tielle
että pääsivät teistä luusereista eroon......
Pusi pusi.
onhan tuolla yx pettäjä Essi.
No mikä sinä sitte olet ?? taidat sinäkin kuulua luusereihin, kuis muute täällä huutelet;D ;D
ihme kummajainen tämä..taidat dille olla juuri se katuva takaisintulija.höh! hanki elämä!
tuollaista mietit? Helpottaisiko sinun oloasi, jos toisellakin olisi surkea(mpi) olo? Vähän niinkuin vahingoniloa?
Itse erosin reilun 20 vuoden suhteesta ilman yhtäkään itkua. Tämä johtui siitä, että itkin itkuni liiton aikana. Ihmeellistä miten kaikkeen sopeutuu mihin ei pitäisi.
Olin rinnakkaissuhteessa jonkin aikaa ennen eroa, nyt asumme yhdessä. Ilman vaikeuksia ei ole selvitty, mutta niitä tiesimmekin odottaa. Uusperheen elämä, kolme "vakituista" lasta ja kaksi vierailevaa - suurin osa heistä teinejä, on antoisaa, mutta samalla haasteellista. En pohdi sitä, kestääkö uusi (tai ei enää kovin uusikaan) suhteeni edes 15 vuotta. Tai vaikka kymmentäkään. Eteenpäin mennään päivä kerrallaan. Se on paljon se. Exliittoni junnasi paikoillaan tai meni taaksepäin. Se oli minulle yhtä itkua ja hammastenkiristystä. En liidellyt siitä ulos, vaan varoin näyttämästä onneani "kel onni on, se onnen kätkeköön". Jotkut eivät kätke onneaan, koska se on helpoin tapa päästä vanhasta suhteesta irti.
ja mietin miksi minulle saa aiheuttaa tällaisen shokin ja paljon ongelmia lapsille lasten asioiden ja talousasioiden järjestämisessä, kun kaikki käy salamavauhtia - ja tekijästä tämä ei näytä tuntuvan miltään?
Se sotii oikeustajuani vastaan.
Olin aina kuvitellut, että joskin avioliitto voi kariutua, siitä ei sekunnissa kävellä ulos vaan se täytyy päättää ajan kanssa, käytännön asiat järkevästi yhdessä järjestellen. Ajatus oli tuonut minulle turvaa. Valheellista turvaa, ymmärrän nyt.
miehesi lähti ja omat kuvitelmasi avioerosta ovat sortuneet. Ei se voi olla kivaa! Ihan pervoa, jos olisi :). Nyt ei kannata kuitenkaan miettiä miten miehellä menee, mitä hän tuntee ja tekee, vaan yksinomaan sitä miten saat elämäsi järjestykseen ja mitä elämältäsi odotat. Hienosti sanottuna, nyt kääntyi uusi lehti elämässäsi, ota se haasteena, älä tappiona.
Sanonpa muuten, että todennäköisesti et olisi paljon tyytyväisempi, vaikka liittonne olisi päätetty yhdessä, käytännön asiat järkevästi yhdessä järjestellen, koska et olisi halunnut erota. Itseasiassa se voisit olla sinä, joka olisit tehnyt kaikkesi, ettei miehesi olisi saanut asioitanne järjestykseen. Ja "ajan kanssa" voi tarkoittaa samaa kuin ei koskaan. Näin nimittäin kävi niin.
ihan samalta kuin minulla.välillä hyväksyy ja miettii muka järkevästi,kuten sinä nyt ja sitten tulee taas romahdus.kerran päivässä tulee hiki ja miettii voiko tämä olla totta ja voiko mulle käydä niin.Oletko pystynyt oleen töissä,minua helpottaa kun pääsee sinne ,mut klo 16 alkaa hiki nousta pintaan,kun koti lähestyy...
ihan kiva olla siellä, mutta välillä vaikea keskittyä, ja se hävettää.
Yöt ovat pahimpia, nukun huonosti. Myös lapset ovat levottomia öisin.
Tämä vauhti aiheuttaa sen että tuntuu kuin näkisi pahaa unta, todellisuudentajuaan tulee kyseenalaistettua. Olen alkanut pitää päiväkirjaa taas, ja se on ollut hyvä juttu, tuntuu että pysyn jotekin pareemin perillä siitä missä mennään. Ystävät myös soittelevat aktiivisesti, toivottavasti eivät pian näänny näiden juttujeni painosta.
Olen vedet silmissä kertonut kaikille, jos työt ei oikein suju, niin ei tartte näytellä,kaikki ymmärtää,varsinkin ne jotka ovat saman läpi käyneet.puhu vaan muille,ku se on kummiskin mielessä koko ajan.
mikä vaikeuttaa tilannetta, todella tarvitsen tämän työn tässä taloudellisessa tilanteessa. Toki olen kertonut töissä, muuten varmaan luulisivat vaikka mitä..
Jätä eteläsuomi,ja tule kanssani keskisuomeen:)pystyn huolehtimaan teistä kolmesta...
Ajatus varmaan hyvä, mutta toteutus lienee mahdoton...
miksi vastasit tähän.
Tilanteesi on TÄYSIN erilainen ollut, kuin aloittajalla. Olet itkenyt itkusi, ja kai käsitellyt erosi jo liittonne aikana. Lisäksi sinulla ollut jo uusi rakas auttamassa asiaa.
Aloittaja taas jätetty yhtäkkiä ilman varoitusta, noin vain. Ei kai se ole ihme että kaikenlaiset ajatukset pyörii päässä??!
Ja kyllä, alkushokissa se helpottaisi kyllä jos toisellakin paska fiilis olisi!! luulempa että jos tuo nyksäsi jättäisi sinut tuollalailla, niin yllättyisit itsekin omista ajatuksistasi! vaikka nyt et voi kuvitellakaan että voisit tuntea vahingoniloa.
tapa on erota ensin ja asua yksin ja itsenäistyä sekä miettiä omaakin osuutta kun kaikki meni perseelleen, ja sitte vasta puhtaalta pöydältä aloittaa uusi suhde.'
Varsinkin ämmät tarvii sen elättäjän jo enen eroa kun ne raukat ei pärjää omillaan. On hirveen epäreilua sitä tulevaa ex kumppania kohtaan ,pitää toista sen selän takana ja puukottaa sitä selkään ja pitää ihan pilkkanaan. Se exkin on ansainnut reilun pelin.
siksi, että ihmiset huomaisivat, että harva asia sujuu siten kuin he ovat etukäteen ajatelleet. Elämään ei ole valmista käsikirjoitusta, mitä tahansa saattaa tapahtua.
Ystävä- ja tuttavapiirissäni on ollut eroja laidasta laitaan. Usein erotaan niin hitaasti, että toiselta hermot ratkeavat. Ja vaikka erotaan hitaasti, ei se välttämättä tarkoita asiallista keskustelua ja sopimista. Ehkä se on vain monta vuotta pelkkää pingottamista ja pinnistämistä, ettei räjähdä. Ei sitäkään kukaan ole suunnitellut kohdalleen.
Itselläni tuli loppuvaiheessa paljon aggressiivisia ajatuksia, raivoa, inhoa ja vihaa. Silloin toivoin, että ex olisi lähtenyt yhtäkkisesti suhteestamme jo ennenkuin edes ajattelin eroa. Se olisi ollut monta kertaa helpompaa kuin hillitä ja hallita aggressioitaan ym. itselleni vieraita, ikäviä tunteita vuosikaupalla. Olisin mieluummin itkenyt, koska se on minulle luonteenmaisempaa ja myös yleisesti hyväksyttävää tuossa tilanteessa.
Olen kaikelle avoin, sen verran paljon olen nähnyt ja kuullut elämässä. Jos nykyinen kumppanini tekisi äkkilähdön suhteestamme, niin varmasti vertaisin sitä exliittoni monivuotiseen loppusuoraan - ja minulla olisi siten helpottunut olo. Toisaalta teen sen äkkilähdön itse, jos se tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta.
Ikävissä asioissa ei mikään ole koskaan hyvin. Aina toivotaan jotain muuta kuin mitä tapahtui "miksi näin, miksei noin". Jos alunperin olisi tapahtunut "noin" niin sanottaisiin "miksi noin, miksei näin".
oikeudenmukainen ja reilu ja petät varmaan tätä uuttakin puolisoosi, kun suhde alkaa jurraa paikoillaan..no se on sun tapasi käsitellä tai olla käsittelemättä asioita...suhteesta pääsee eroon eroamalla, ei tarvitse pettää ja sitte erotetaan tai erotaan vasta.
hyvä puoli tuossa keskenkasvuisessa tavassa, jolla miehesi lähti, on se, että voi antaa itsellesi puhtaat paperit ja aloittaa alusta kaikessa rauhassa. Jos miehesi olisi osannut ottaa sinut ja lapset huomioon, olisi syytä surra, mutta miksi surisit ihmistä, jolla ei selvästikään ole ollenkaan empatiakykyä, ei minkäänlaista vastuuntuntoa eikä aikuisuutta.
Hae itsellesi apua, jos tuntuu, ettet selviä yksin. Minä menin huonoon kuntoon vähäksi aikaa, mutta jaksoin hakea terapiaa sekä itselleni että lapselleni ja voimme molemmat nykyään hyvin. Terapiassa saat asiat myös oikeisiin mittasuhteisiin: kun kuvasin aviolittoani ja sitä härskiä tapaa, jolla ex-mieheni minut jätti, nauroimme lopulta terapeutin kanssa kyyneleet silmissä, kun hän kysyi minulta, miksi ihmeessä suren moista tyyppiä.
Rakenna ensin itsellesi elämä, johon voit olla tyytyväinen ja jos siltä tuntuu, etsi uusi ja kypsempi kumppani. Ex-mieheni elämä uudessa salamaliitossa ei olekaan kovin auvoista: sitä saa mitä tilaa:) Kaikkea hyvää sinulle!
Tarkoitatko että olisit pystynyt katselemaan exääsi saman katon alla vielä, vaikka tiesit hänellä olevan toisen, ja että hän pitää häneen kokoajan yhteyttä?? siis että jos olisitte edenneet hitaammin, ja hän olisi muuttanut vasta, kun olisitte järjestelleet ensin asioita ja puhuneet....
Noita äkkilähtijöitä näyttää riittävän (valitettavasti), mutta minä kyllä vauhditin exäni lähtöä myös itse. Toisaalta sellainen lähtö tuntui kauhealta, mutta yhtä kauhealta tuntui se että jos hän olisi asunut kanssani yhtään pidempään, kun samalla vehtasi sen toisen kanssa. En kestänyt sellaista, joten en paljoa vastustellut hänen äkkilähtöään.
Vaikka sydäntä revittiinkin rinnasta, siltä se tuntui.
mutta kohtuutonta oli myös yrityksensä saada minut päättämään lasten asumisesta ja tapaamisista, omaisuuden jaosta (aina huonekaluja ja kodin tekstiilejä myöten) kahdessa päivässä. Vauhti oli vain täysin epärealistinen. Olin niin rikki että menin siihen melkein mukaan - sitten tajusin että ei todellakaan kaikesta täydy hetkessä päättää.
Ja joo, kun nostin asian esiin, ensin minulle luvattiin hidastaa tahtia pariksi viikoksi kun järjestellään asioita ja nähdä uutta naista vain pari kertaa viikossa. Valhehan se oli.
kun sinua alkoi ärsyttämään kun kirjoittajat tukivat AP:tä kun hänen miehensä oli lähtenyt toisen mukaan. Itse taas petturina teit saman tempun omalle miehellesi ja sinua ärsytti kun monien kirjoitusten pointti näytti olevan, että kyllä petturille käy huonosti.
Mutta kyllähän täältä löyty aina näitä varajeesuksia, jotka ovat sitä mieltä että jopa 30v liitosssa yllätyseroon pitäisi suhtautua olankohautuksella ja toivottaa lämpimästi onnea matkaan.
Vai että sivusuhteeksi tuollaista huoraamista nykyään kutsutaan. Noh, eihän kuulosta tosiaan niin pahalta, melkeinpä ihan luonnolliselta.
"Olen kaikelle avoin,"
Ja sen kyllä joku näytti huomaavan, kun melansa sinun haaroväliin upotti sormuksestasi välittämättä ;-)
minä myös, tai itseasiassa mieheni itse sanoi, että ei pidä kiirettä sen asunnon etsimisessä. Että katsotaan nyt ihan rauhassa... no minä sanoin että ihan okei, parempi onkin niin että saataisiin keskinäisiä välejämme selvitettyä.
Ja pyysin vielä sitä häneltä, että voisiko hän olla tapaamatta tätä naista sinä aikana kun asutaan vielä yhdessä. Tai itseasiassa sanoin, että täältä käsin et siellä kyllä käy, tai lennät heti pihalle. En edes muista sainko vastausta... olin niin sekaisin.
No sitten tuli seuraava viikonloppu ja kuulin tuttavalta, että mieheni auto oli ollut sen naisen pihassa! ja kun tämän kuulin, suutuin niin että tongin hänen puhelintaan.. ja siellähän niitä oli viestejä ja puheluita siltä naiselta (ei ollut edes älynnyt poistaa niitä, kai rakkauden huumassa sekin unohtunut!).
Tuon takia siis en vastustellut hänen lähtöään enää yhtään. En kestänyt, että hän nukkuu vieressäni, vaikka samalla vehtaa sen toisen kanssa.
Mutta täytyy sanoa, että olisin kyllä sen verran odottanut kunnioitusta pyyntöäni kohtaan, että olisi voinut olla menemättä sen toisen luokse vielä yhdessä asuessamme. Mutta ei.
Kuitenkin yli 10 vuoden suhde meillä oli.
Aivan samalta minusta tuntuu kuin sinustakin.. elikkä todella kamalalta.
millainen tilanteesi on nyt? miten olet toipunut?
minulla on taas ihan mahdototoman paha olo, kun lapset nukkuvat ja valvon täällä yksin ja tiedän että hän on siellä...
Kirjoituksesi on tyyppiesimerkki huonosta suhteesta itseesi ja kaikkeen muuhun. Kuka kopioisi tähänkin jotkut viisaat laulunsanat?
on siitä, kun hän muutti pois. Meillä ei ollut lapsia. tosin niistäkin puhuttiin viime aikoina, että yritettäisiin, ja mieskin oli suostuvainen. Kunnes sitten tämä karmeus paljastui....
Toipumisesta en voi sanoa muuta, kuin että hengissä olen sentään. Yöt menee monesti painajaisia nähdessä, miehestä ja siitä hiivatin naisesta. Ruokahalutkin on kateissa.
Ja yksinäisyys tuntuu juuri tuon takia kahta kauheammalle, kun joutuu miettimään miestä sen toisen kanssa:(
välillä toivon että voi kun olisi se lapsi vaikka, niin ehkä se auttaisi.. olisi syy nousta edes ylös (vaikka en tietenkään kenellekään lapselle oikeasti tuollaista kokemusta toivo!).
Väliin ajattelen, että en tosiaan tiedä voinko koskaan selvitä tästä. Ja jos, niin miten ihmeessä?
Kävin lääkärilläkin, ja masennuslääkereseptin sain.. en ole vain vielä aloittanut syömään.
...Ne auttavat sinut phemman ohi.sit alkaa se että menkööt ja tunnin päästä kova kaipuu,näis se menee,jo kuusi viikkoa ja helpotusta ei näkyvissä...
Voin kertoa, että minullekin ero tuli yllättäen, vähän niinkuin suoraan "pysty metsästä".
Mieheni lähti nuoremman matkaan muutama vuosi sitten. Sai siinä samalla myös pari alaikäistä lasta huollettavakseen. Ostin mieheni ulos rivitaloasunnostamme, enkä vieläkään tarvitse elättäjää. Nyt elän omilla ehdoillani. Niin tiukkaa paikka ei tule, että kenenkään elätettäväksi rupean. Kukaan ei koskaan tule minulle sanomaan miten ollaan ja eletään, minne mennään tai ei mennä, koska syödään ja mitä.
Koskaan en kenenkään kotihaltijaksi rupea. Herraseuran valitsen omien tarpeitteni mukaan, eli puutteessa ei tarvitse elää. Näin se vaan menee. Ei muuta kuin kaikkea hyvää exälle.
tänne, kun on vähän ristiriitaiset ajatukset juuri nyt.
Exä kävi tänään erään käytännön asian takia, ja näkeminen oli puoleltani aluksi vihaa täynnä, ja sitten meni itkuksi. En pystynyt olemaan pokkana, siis aivan kuin kaikki olisi ok. Itkin siis vain hirveästi, en voinut sille mitään, ja exä kyllä näki miten pohjalla olen. Nukkumiset on olleet sitä sun tätä viime aikoina, joten olin tosi väsynytkin.
No ensin jäi hirveän paha maku tuosta käynnistä sitten, ja kirosin sitä että miten alennuin tuollaiseen, että näyttämään hänelle kuinka kamalan paha olla minulla on.
No hän soitti sitten vielä äsken. Huomasin hänestä että hän oikeasti kantaa myös syyllisyyttä siitä miten vain lähti ja jätti minut. Kuulemma vain työntää sitä taka-alalle kokoajan, ja sanoi pelkäävänsä että vielä joskus se kostautuu. Vaikkakin yhä tapailee sitä naista jonka takia jätti.
Ja hän sanoi viimein suoraan, että ei näe ainakaan tällä hetkellä mahdollisuutta että palaisimme yhteen. Jostain ihmeen syystä tuokin helpotti, vaikka samalla tuntui helkutin pahalta. Tähän asti hän on roikottanut minua tavallaan epätietoisuudessa, koska lähtiessään sanoi ettei tämän tarvitse lopulllista olla.
Jotenkin on hieman helpottunut olo nyt... puhelusta jäi ihan hyvä maku. Ymmärsin itsekin (ja olin toki sen aiemminkin tajunnut jo), että ei suhteessamme ollut kaikki kunnossa. Ei osattu puhua jne. Ja tavallaan tällainen irtiotto olikin melkein pakollinen, olkoonkin sitten lopullista tai ei.
Toki tuo miten hän petti ja lähti, tekee minut nytkin hulluksi kun alan ajattelemaan. mutta nyt stop nuo ajatukset.
Puhelun aikana puhuttiin oikeastaan enemmän, kuin viimeisenä vuotena yhdessä ollessamme.
Ja ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että ehkä kykenen tästä selviytymään... ja jopa joskus olemaan ihan hyvissä väleissä exän kanssa.
Koputin puuta.. koska en tosiaan tiedä kestääkö tällainen olotila pitkään. Saattaa tulla takapakkia vielä vaikka kuinka...
Ja tuo oli toisaalta hyvä miten hän kertoi syyllisyyden tuntemuksistaan, ja toisaalta paha. Koska minusta tuntuu nyt että menetin hyvän miehen, jolla on sentään omatuntokin. Ja pahin pelkoni on, että alan haikailemaan häntä vain enemmän takaisin.
Voi huoh ja huh....
ajattelin vain kirjoitella kun tässä ketjussa nimenomaan kysyttiin, miten jättäjä selviytyy.
Sain siis juuri vastauksia äsken tuohon omalta exältä. Että kyllä hän tuntuu sitä syyllisyyttäkin kantavan.
Oho! Tämä puumanainen ei tarvi elättäjää vaan miestä tarvittaessa,kun kutina yltyy,mutta vain yöksi. Turha siis tarjota niitä likasia sukkia pestäväksi,päätä paijattavaksi,sössötystä yhteisistä lapsista ym. Tälle naaraalle kelpaa vain isolla vehkeellä varustettu uros ja vain seksi. Nam! Kiittäkää te "ämmittelevät" egot niitä herkkiä tunteellisia,vielä rakkauteen uskovia sukanpesijä vaimoja olemassa olostaan, sillä he tekevät elämän arvokkaimman asian kasvattamalla monesti yksin näitten luusereitten jälkikasvun ja unohtamalla omat tarpeensa. Nostan hattua teille jätetyt,inhimilliset ex-vaimot,kyllä se siitä! tsemppiä! Ihanaa,että olette uskaltaneet joskus rakastaa! Itse pidän miehistä vain sen housuissa olevan "pullotuksen" takia, muuten pärjään erinomaisesti yksinäni..
tulin jätetyksi toisen takia, ja samaa juuri mietin.
Kun näen vielä exää, huomaan hänestä heti kuinka hän leijuu jossain "pilvissä". Ei hän sitä mitenkään julki tuo, mutta näen sen selvästi, kun tunnen hänet tietenkin sen verran hyvin.
Ja kyllä kirpaisee. Tuntuu aivan hirveältä nähdä, että hän jonkun toisen takia on tuollaisessa tilassa.
Parasta kai olisi omalle terveydelle, etten häntä näkisi vähään aikaan.
Tuollaista minäkin mietin, ja olenkin jo tavallaan yrittänyt hyväksyä (huom! yrittänyt. ei vain meinaa onnistua) että hän rakastui ja lähti. En tiedä käsitteleekö hän asioita joskus, vai eikö, mutta siihen en kai voi vaikuttaa.
Minulla vielä työn kanssa sellainen tilanne, että jäin työttömäksi kesällä. Nyt sitten yritän tässä tilassa uutta työpaikkaa etsiä, mutta mahdottomalle tuntuu. Yöt kun menee monesti valvoessa, niin miten ihmeessä sitä voi tsempata itseään johonkin uuteen työpaikkaan..... kaikki tuntuu kaatuvan päälle.
t.nainen samassa veneessä
liitän sut mun iltarukoukseen ja toivon sulle työtä!
on jo asiat käsitellyt, varsinkin jos uusi on ollut jo pitemmän aikaa kuvioissa.
Tukea on tullut uudelta ja ainakin miehillä pitää olla se uusi sopan keittäjä, kodin hengetär ennekö mies eroo, koska harva mies, etenki vanhempi pärjää ilman naista. Etenki jos jättäjä/pettäjä on rakastunut niin sillonhan kaikki näyttää ja tuntuu hienolta, ja elämä hymyilee, muistele kun ite olit rakastunut, se on kun humalatila sillon velatkin näyttää saatavilta.
Mutta tulee se arki uuteenkin suhteeseen ja kaikki arjen ongelmat niinkö elämässä tulee kaikille, kyllä sieltä humalatilasta voi myös krapula tulla, etenki jos ei olekaan kaikkea vanhaa käsitelly pois, niin sillon ne samat ongelmat on myös siinä uudessa suhteessa. suo siellä vetelä täällä...
aloin selata kalenteria, koska hän oli käynyt sen naisen kanssa lounaalla (mainitsi minulle sen ajankohdan suurinpiirtein, liittyi yhteen työjuttuunsa), josta kaikki alkoi jne. Siitä on vallan runsas kuukausi - ja nyt jo perhe ollut päreinä kolme viikkoa!!!
Olen aivan hajalla, ja tuntuu että menen vaan enemmän hajalle.
ja niinä parina viikkona, kun pommi jo kyti, minä ostelin meille kotiin jouluksi asioita ja ensi kesää varten suunnittelin kaikenlaista, höpöttelin niitä jne. Hölmönä hösäsin.
Nyt koko joulu pelottaa.
lapset suunnittelee kaikkea,enkä tiedä missä asun/asumme ja kenen kanssa,eletään tunti kerrallaan,ei kannata miettiä eteenpäin,menee elämä hankalaksi..
kokemuksesta sanon, minulla oli tuo aika vuosi sitten. Minun piti hakea nukahtamislääkkeitä, että sain edes vähän nukuttua. Ajatukset surisi päässä ja ennen kaikkea viha. Täytyy sanoa, että viha on kantava voima, sillä saa käytännön asioita toimitettua.
Kyllä ex ukko oli täys p..a mun silmissä silloin. Onneksi mulla on siskoja ja ystäviä joille sain purettua, kävin hyvin usein kyläilemässä ystävillä ja haalin itselleni toimintaa.
Mutta jossain vaiheessa täytyy päästää irti ja tavallaan antaa anteeksi, se on todella vaikeaa, mutta ajan kuluessa sekin onnistuu. Nyt olen tosi tyytyväinen erosta, elämä vasta alkoi. Ystävätkin viitsi paremmin tulla kylään, kun ei ollut mörökölliä kotona.
Kotiani olen saanut sisustaa omalla maullani, täytyy sanoa, että tuli nätti koti. Itsenäisyyttä opettelen koko ajan ja se on mahtava tunne, kun huomaa, että hei ! mähän osasin itsekkin tehdä kaikenlaista. On kuule mukava näyttää ex:lle että pärjään. Ja on se myös huomannut, minkä on menettänyt, ei se ollutkaan vihreämpää aidan toisella puolen. Otti vanhemman akan itselleen ja nyt on vonkumassa multa seksiä, kun ei onnistukkaan sen uuden kanssa.
Kun tulee oikein paha olo, lähde ulos kävelylle, mieti asioita siellä . Ulkonakin pää kirkastuu ja näet toisia ihmisiä. Ei niillä toisillakaan niin ruususta ole. Ajattele, että olet hengissä ja terveenä, sulla ei ole mitään hätää, kaikki järjestyy. Usko pois!
Olen siis se jättäjä. Jättäminen oli ainoa oikea teko mun tilanteessani ja mitään sen kummempaa draamaa ei asiaan liity. Miestä harmittaa vaan se, että mä kerkesin jättämään ensin ja etten suostunut enää hänen huijatavaksen.
jollain lailla tunnevammainen.
tilanne on yltynyt, sanoilla rääkkääminen vaan pahenee.........
en tiedä enää mitä tehdä, mitä ajatella?!
onko mahdollista että kyse on jostain psyykkisestä ongelmasta, hän on täysin rajaton!
Aavistelen,että lähtijä pönkittää itsetuntoaan ja yrittää ärsyttää, että sais lisää syytä lähdölleen,pure hammasta ja käy lenkillä metsässä katsomassa luontoa,se rauhoitaa.Semmoista ärinäähän täälläkin kuuluu jatkuvasti.
kuinka ihana tämä uusi on ja kuinka on niin isoja tunteita ja ihanaa ja ja
ihan sairasta
Sairasta on,yrittää romahduttaa sinua,ei kukaan terve voi loukata toista noin,Jos mulla olis toinen nainen ,olisin hyvin hiljaa, ja pitäisin omana tietona, ei ole kehumisen aihe...mut jos se onkin päinvastoin,ja onkin suhde loppunut... tiedä noita mut ihmis mieli on ihmeellinen.
yritän hengittää, minuutin kerrallaan, elän minuutin kerrallaan. Päivässä on aika monta minuuttia.
En tiedä mitä hän tavoittelee, tunnen itseni kidutetuksi (jo 3 viikkoa raivoamista aina kun nähdään, syyttää minua kaikesta maan ja taivaan välillä ja kertoo vihaavansa minua). Haluaako hän oikeasti nähdä minun murtuvan ja romahtavan? mitä hyötyä hänelle olisi siitä, mitä hyötyä lapsillemme?
hänhän on siis muuttanut jo 2 viikkoa sitten pois ja uusi kainalossa, mitä uusia syitä vielä tarvitsee?
siltä, että ei ne exäsikään asiat kovin hyvin ole, jos noin pitää raivota!! (vaikuttaa siltä että hänellä on jotain tunteita sinua kohtaan kuitenkin)
Toisinpäinhän sen pitäisi olla, että sinä kertoisit vihaavasi häntä. Hänhän se on väärin tehnyt, pettänyt ja jättänyt!
Yritä ajatella että tuollainen joutaa mennäkin. Minun exäni ei ole raivonnut sentään. Paitsi viimeksi nähdessämme meinasi selvästi ärsyyntyä, kun en voinut peitellä pahaa oloani.
Tuli vain tunne, että hän ei halua ollenkaan käsitellä tekoaan ja eroamme, kun ei kestä nähdä mitä se minulle on aiheuttanut.
Hän haluaisi varmaan, että minäkin pääsisin heti jaloilleni eikä hänen tekonsa tuntuisi missään!
Silloin hänen kai ei tarvitsisi sitä syyllisyyttäkään kantaa.
muutama ihminen, Luojan kiitos, on antanut hänen ymmärtää, ettei jätettyä kohtaan voi käyttäytyä ihan miten tahansa.
Suurin osa tuntemistmme ihmisistä sanoo vaan 'en halua valita puolia'. Minusta joskus, esimerkiksi (henkisen tai fyysisen) väkivallan kohdalla voisi kyllä valita puolensa ainakin niin että ilmaisee, ettei jatkuva väkivalta ole hyväksyttävää..
Elä nyt hyvä immeinen lähe tuohon leikkiin mukaan! Miksi ihmeessä sun pitää kuunnella jotain maalailuja? Miten ihmeessä edes joudut kuuntelemaan niitä, ei kai sen äijän kanssa ole pakko olla missään tekemisissä?
Jos mun exvaimo olisi maalaillut kuinka hieno se uusi mies on, niin turpaansa olisi saanut siltä seisomalta. Onneksi tajusi sentään hävetä tekosiaan niin paljon, että lähti iljaa ja häntä luimussa kun niska-pers otteella sitä ovelle taluttelin. No tietenkin homma erosi siinä mielessä että heitin eukon pihalle heti kun sain kuulla pikku hairahduksesta, eli vaimo ei kai ollut edes ehtinyt päättää mitä tekis kun minä tein sen puolsta.
kun käy hakemassa lapsia...
on minun ex-mieheltä tullut erossa. Hän tuntee käsittämätöntä rakkautta ja hellyyttä uutta rakastaan kohtaan. Minua kohtaan ei ole koskaan tuntenut samalla tavalla. Niin... Mitä tuohonkin sanoisi? Tuntuu noiden kommentien kohdalla aivan pimeältä, aivan kuin mies olisi odottanut, että minä taputtaisin häntä päähän ja iloitsisin hänen puolestaan siitä, että hän on nyt löytänyt sen suuren rakkautensa. Äidille voisi teinipoika noita puhua - ei mies vaimolleen.
Onneksi minun ei enää tarvitse ex-miestä tavata. Eron käytännön asiat on hoidettu eikä yhteisiä lapsia ole.
Hurjasti voimia sinulle sinne!
huusin kaikkea, laadutonta... (osalasten kuullen, paha juttu)'
ottaa vaan niin luonnon päälle tosi pahasti kun hän purjehtii sen toisen naisen sylistä meille ja tulee hymyillen itsetyytyväisesti
..et menetä mitään enää, mut ukkos nauttii varmaan kun sinä hermostut.Täällä hirttoköysi löystyy,ensimmäinen yö lasten kanssa.Paloi käämit ja tajus lähteä jonnekkin.ei ahistanut,katotaan missä kukin on ensi yön.Mut selvis ettei kannata enää odottaa takaisin ja palamista ennalleen.
hän muuten ilmoitti, että ajan häntä syytöksilläni nurkkaan, koska varmaan haluan että hän satuttaa minua - WHAT!?
..tilanteestasi: noinhan se on, joskus kun on oikein tulehtunut tilanne, vapauttaahan se energiaa, kun alkaa ratkeamaan. Sinulla saattaa olla helpommat ajat koittamassa!
sanoi minun vihanneen häntä viimeiset 4 vuotta (vanhemman lapsen ikä), sanoin että ei todellakaan, vaan olen ollut väsynyt halunnut hänen hoitavan osansa lastenhoidosta ja kotitöistä.. vastaus: niin, olet siis vihannut minua!
kuulostaa tuo keskustelu,ihan kuin meidän entistä arkea.Yritä kestää..
Peili ! hieno ja helppo väline......
onhan se ihan väärin että ihmisen pitäisi kantaa vastuuta omista lapsistaan, joista vielä toinen sattuu olemaan sairas.
mihin?????
katoppa sinne joskus itekki "ukkeli",ei tekis pahaa sullekkaan ja saippuaakin voisit käyttää kumpaakin päähän!
Kuuleppa mirkkatee! On hyvä,että voit täällä purkaa mieltäsi ja saat sympatiani täysin! Mutta nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja pistät sen kusipääluuserin ex-ukkosi turvan tukkoon! Miksi helvetissä annat sen sua noin nöyryyttää?? Miksi kuuntelet sitä? Ota oikeusaputoimistoon ja sos.huoltoon yhteyttä, sieltä saat asiallista apua ja tukea ongelmiisi ja kun aikaa kuluu huomaat,että hitsi! elämä on näin paljon mukavampaa!! Usko vaan! Oon kokenu saman oltuani aikani tollasen narsistiukon alistettuna ja melkein romahdin.. Mutta jostain ilmestyi olemukseeni sisukkuus ja peilistä katsoi nainen,joka suuttui alistetulle itselleen ja päätti ettei kukaan kohtele mua enään paskasti!! ja hyvin menee! Uusi rakkauskin löytyi ja olen onnellinen! Tsemppiä sulle ja lapsillesi ja suunnittele vaan sitä joulua jo ihan lastenkin takia.. ja itsesi..
Lue mun viesti tuolta ylempää ja ilmottele kuulumisias! tsemppiä!
Minä itse aikoinani liitelin avioliitosta pois uuden suhteen toimin. ja kadun. en kadu eroa vaan sitä millä tyyllillä lähdin, eli ei ollut kanttia yksin erota vaan piti olla joku odottamassa.
erosta jo monta vuotta ja syyllisyydestä en pääse eroon tuskin ikinä. Jos jotain opin, niin sen että pettämään en enää lähde vaikka aseella uhattaisi.
Tosin mulla on se kokemus siitä kun ex jätti ja juuri noilla samoilla kuvioilla kun sinäkin tosin se ehti rakentaa sitä uutta suhdettaan tosi pitkään mun selän takanani , sen tiedän kun sain tietää sen uuden kumppanin nimen. Todettava se on että muutaman kerran se on matkanvarrella kirpaissut mutta ei siihen ketutukseen onneks koskaan tullut kuoltua, nykyään sitä vain pyrkii välttelemään ex ja sen uutta puoliskoa mahdollisimman tarkkaan, katuminen on sitten jokaisen oma asia toiset selviää siitä helpommin ja toiset ei mä en sitä sen enempiä mieti et katuuks ex vai ei se on sen oma asia. Pääasia on että erottiin ei sitä olis pirukaan kestänyt vinkumatta. Ainoa asia mitä itse katuu on se että tuli tehtyä lapset juuri vääränlaisen ihmisen kanssa.
juttu ,mutta en minä mitään syyllisyyttä tunne, liittoni oli jo niin tylsä , ja uusi mulla oli jo 2 v ollut, oikeestaan narahdin ja minut heitettiin ulos, se oli huojentavaa.
En minä muutenkaan mitään märehtinyt loppu mikä loppu. Exälle se olikin vaikeampaa.
teit muksut vääränlaisen ihmisen kaa, olihan se exäkin sulle rakas ennenkun se sut petti, vai pelkäätkö että exäsi käytös periytyy????
höpö höpö!
Ole onnellinen lapsistasi, vaikka olisit tehnyt ne apinan kanssa! Kohtele niitä hyvin,äläkä ikinä sano niille noin rumasti,jos haluat niiden käyvän sua vanhainkodissa aikanaan katsomassa! Oot niistäkin nainneista nauttinut ja lapset on ihan syyttömiä teidän möhlintöihin.Naistakin varmaan rakastit aikanas ja vähän ehkä vieläkin..huomaan.
niinpä, yritän pistää suun tukkoon mutta moottori vaan käy. Koko ajan keksii uusia temppuja..
Joo, olen kyllä päässyt jo lamaannuksesta raivoon, ja hyvä niin. Ei tätä hengissä muuten kestäisi.
Juu älkääpäs ymmärtäkö väärin huolta pidetään enkä rumia sanoja jakele , isiyskokeet valmistuvat jonkunajan kulttua senverta pitkän aikavälin tutusta on ex:n puoliskossa kyse jos ovat mun niin homma on okay ja muistelen niiden tekemistäkin pelkällä hyvällä mut jos ei niin aisaa en kantele sillä siisti ja myönnettävä on että rakastin joskus ihan hullunlailla mutta nykyään en kyllä taida tuntea edes koko ihmistä.
toisen miehen lapsia ei tosimies kykene elättämään, ne on yksinkertaisesti hylättävä.
sinuna kyllä kävisin muotoilemassa exän ja nykyisen kummatkin pärstät uuteen uskoon, erityisesti silloin jos lapset ei ole omia. oma vaimo lähti myös toisen mukaan tai lähti ja lähti, annoinhan sille hyvät alkuvauhdit, joten ei varsinaisesti omalla päätöksellään lähtenyt. jos joskus sattuvat kävelemään vastaan niin lätty kyllä lätisee mutta toiseen kaupunkiin en jaksa raahautua tämän asian takia.
selviytyvät, miksei selviytyisi? Säröt sydämessä ovat elämän merkki.
Kiitos Sari. Kauniisti kirjoitettu. Lohduttaa ja voimia antaa.
Itse lähdin tuplaten pidemmästä avioliitosta syitä tässä sen enempää erittelemättä. Lapsi jäi isälleen. Todella pian löysin uuden partnerin ja tottahan siinä sitten exän mielestä kävi niin, että tämä uusi partneri olikin syypää tapahtuneeseen ja minä liitelen pilvissä. Toisaalta ymmärrettävää myönnän.
Tapahtuneesta on aikaa vuoden verran, mutta edelleen olen huolissani, että miten toisessa päässä pärjätään sekä lapsen että taloudellisten asioiden kanssa (aiemmin minä olin se joka hoiti kaikki näihin asioihin liittyvät seikat) eikä vähiten sen puoleen, että miten toinen jaksaa henkisesti. Kaikki lähestymisyritykseni asioiden suhteen on tyrmätty täysin. Ymmärrettävää sekin.
Mutta vastaukseni omalta kohdaltani kysymykseesi on, että huoli painaa päivittäin mieltä, mutta varsinaiset kyynelet asiaan liittyen ovat jo aikaa sitten tyrehtyneet.
Meilläkin isäntä lähti henkselit paukkuen uuden rakkauden perään ja mulle jäi arki ja vastuu lapsista.
Nyt puolen vuoden päästä ramppaa sitten koko ajan "kylässä" muka katsomassa,miten me pärjätään..
ja voi että on sitten niin"huolissaan.."
Viikko sitten vihjaisi,että voisi takaisinkin tulla..ei kuulemma oikein ollutkaan mitään yhteistä sussunsa kanssa kuin työpaikka! hahhah!
Mä oon itkuni itkeny ja pärjätään niin maan mainiosti ihan lasten kans keskenäänkin.
Ens viikolla tulee lukkoseppä vaihtaan lukot..ukko saa hakee lohdukkeensa vaikkapa toisesta työkaveristaan!
Ei vois vähempi kiinnostaa! Lapsia saa hakea luokseen niin paljon kuin haluaa. Muu ei kiinnosta enään!
hän haki eroa, hankin asunnon. pidimme entisen asunnon kalusteineen myyntikunnossa, kun asunto oli myyty hän pyysi jos minä siivoaisin sen. Voi miten tyhmä olin. siivosin ja itkin . hän piti minua koukussa avioeron harkintaaikana. jouduin sairaalaan sinä aikana oli tullut avioeropäätös jostain maksoin puolet. hän kävi luonani sairaalajakson jälkeen , vaikka hänellä oli uusi suhde. aloin kyseenalaistaan kaiken, hän sanoi että ymmärräthän sinä et ollut mitään et koskaan tuntunut miltään. mitä te miehet sanotte tyypistä 20 v. avioliittoa takana. ammattiihmiset sanovat että ex puoliso on narsisti ja siksi vaarallinen.