Olen 31-vuotias nainen, miesystäväni on 34-vuotias. Olemme olleet yhdessä reilun kolme vuotta, avoliitossa asustellaan ja häitä suunnitellaan. On asunto, auto, työpaikat ja mielestäni hyvä parisuhde. Haluaisin vähitellen alkaa kokeilemaan lapsentekoa, sillä jonkinasteinen vauvakuume on vaivannut jo parin vuoden ajan. Ongelma on, että miehellä ei tunnu asian suhteen olevan mihinkään kiire. Seurustelun alussa selvitin hänen kantansa lapsiin ja hän sanoi, että haluaisi joskus lapsia ja oma perhe ois kiva. No, jätin asian silloin siihen. Nyt kun aikaa on kulunut, niin edelleen hän haluaisi "joskus" perheen, mutta jos otan asian puheeksi, niin hänelle tulee sellainen pakokauhuilme naamalle, ja hän vaihtaa melko nopeaan puheenaihetta, tai vastailee vaan lyhyesti. Hän ei ota asiaa oma-aloitteisesti juuri koskaan puheeksi, eikä hän vaikuta erityisen innostuneelta ajatuksesta, että meillä olisi pikku käärö kotona. Toisin sanoen, hänestä näkee kilometrin päähän, ettei hän ole valmis isäksi. Mua niin ottaa päähän kun tajuan, että olen jälleen kerran ajautunut suhteeseen sellaisen miehen kanssa, jota hirvittää koko asia, ja joka ei koe olevansa kypsä vanhemmuuteen. Vaikka kumppanin löytäminen on aina ollut mulle vaikeaa, niin olen kuitenkin muutaman mukavan, fiksun, järkevän ja ihanan miehen tavannut, joiden kanssa on syntynyt suhde tai sen yritys. Mutta koskaan, kenenkään kanssa ei ole tullut aidosti sitä tilannetta, että mies olisi oma-aloitteisesti ilmaissut haluavansa mun kanssa yhteisiä lapsia, ja että asia olisi oikeasti ollut ajankohtaista ja realistista. Tämä nykyinen kosi mua ja on sanonut haluavansa mun kanssa naimisiin, ja tunne on toistaiseksi ollut molemminpuolinen. Mutta ongelma näyttää olevan se, kun mä haluaisin siihen jatkoksi lapsen, ja iästäni johtuen melko piankin. Luulin aina, että kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, niin perheen perustaminen on luonnollinen jatke, johon molemmilla herää halu luonnostaan ja toivon mukaan vielä suurinpiirtein samaan aikaan. Mutta ei se näköjään niin mene. Ilmeisesti se on sitten niin, että ne miehet, jotka ovat valmiita isiksi ovat sitä jo, ja nää lapsettomat kolmevitoset ovat niitä, joiden varaan ei näissä asioissa kauheesti kannata laskea, rakkaudentunnustuksista huolimatta. Tai sitten mussa on jotain pahasti vialla, kun miehelle kelpa seksi ja parisuhde (ja avioliittokin, ainakin tälle nykyiselle), mutta ei yhteinen lapsi.
Olen mielessäni miettinyt, että jos ei puolen vuoden sisällä mitään kehitystä tapahdu, lähen kävelemään tästä suhteesta ja perun häät. En voi loputtomiinkaan odottaa ja elää tässä tilanteessa, jossa kypsyysasteemme tähän asiaan näyttää olevan näin eri tasoista. Mitä se tarkoittaa, jos mies sanoo haluavansa joku päivä perheen, mutta samalla naamalle tulee pelokas ja jännittynyt ilme? Mikä siinä niin kauheasti pelottaa, vastuuko vai oman ajan menetys vai mikä? Ymmärtäisin, jos hän olisi sanonut jo alussa, ettei halua lapsia, silloin emme edes seurustelisi, koska tulevaisuuden tavoitteemme olisivat olleet niin erilaiset. Mutta kun hän on koko yhdessäolomme ajan suhtautunut asiaan periaatteessa myönteisesti, mutta sanat eivät kuitenkaan ole millään tapaa muuttumassa käytäntöön, ts. hän on tosi tarkka siitä, ettei ehkäisymme vaan missään olosuhteissa petä. Ja mahdollista ajankohtaa tiedustellessani hän sanoi taannoin, että "mahdollisesti tämän vuoden aikana". Seuraavalla kerralla hän vastasi, että "ensi keväänä". Hän siis siirtää ajankohtaa koko ajan eteenpäin, kohta hän varmaan vastaa, että ensi vuoden jouluna. Tiedän, että vauvakuumeiset naiset ovat yksi naistyyppi, joita monet miehet karsastavat. Tiedostan tämän, joten en hössötä, painosta tms., sillä ymmärrän, että asia voi pelottaa miestä kovinkin paljon. Mutta kun itse olen jo pitempään tuntenut olevani niin valmis tähän seuraavaan suureen askeleeseen tai sen yritykseen, niin en voi loputtomiin peitellä tätä asiaa. Kypsyttää niin tää koko tilanne. Että vielä tämmöisestäkin asiasta piti ongelma tulla... Ja vaikkei tässä nyt hengenhätä olekkaan, niin ei nyt viittis enää aikuisen miehen kypsymistä kovin pitkäksi aikaa jäädä kattelemaan... En oikein tiedä, mitä tehdä, lähteä vai jäädä...?
Olen mielessäni miettinyt, että jos ei puolen vuoden sisällä mitään kehitystä tapahdu, lähen kävelemään tästä suhteesta ja perun häät. En voi loputtomiinkaan odottaa ja elää tässä tilanteessa, jossa kypsyysasteemme tähän asiaan näyttää olevan näin eri tasoista. Mitä se tarkoittaa, jos mies sanoo haluavansa joku päivä perheen, mutta samalla naamalle tulee pelokas ja jännittynyt ilme? Mikä siinä niin kauheasti pelottaa, vastuuko vai oman ajan menetys vai mikä? Ymmärtäisin, jos hän olisi sanonut jo alussa, ettei halua lapsia, silloin emme edes seurustelisi, koska tulevaisuuden tavoitteemme olisivat olleet niin erilaiset. Mutta kun hän on koko yhdessäolomme ajan suhtautunut asiaan periaatteessa myönteisesti, mutta sanat eivät kuitenkaan ole millään tapaa muuttumassa käytäntöön, ts. hän on tosi tarkka siitä, ettei ehkäisymme vaan missään olosuhteissa petä. Ja mahdollista ajankohtaa tiedustellessani hän sanoi taannoin, että "mahdollisesti tämän vuoden aikana". Seuraavalla kerralla hän vastasi, että "ensi keväänä". Hän siis siirtää ajankohtaa koko ajan eteenpäin, kohta hän varmaan vastaa, että ensi vuoden jouluna. Tiedän, että vauvakuumeiset naiset ovat yksi naistyyppi, joita monet miehet karsastavat. Tiedostan tämän, joten en hössötä, painosta tms., sillä ymmärrän, että asia voi pelottaa miestä kovinkin paljon. Mutta kun itse olen jo pitempään tuntenut olevani niin valmis tähän seuraavaan suureen askeleeseen tai sen yritykseen, niin en voi loputtomiin peitellä tätä asiaa. Kypsyttää niin tää koko tilanne. Että vielä tämmöisestäkin asiasta piti ongelma tulla... Ja vaikkei tässä nyt hengenhätä olekkaan, niin ei nyt viittis enää aikuisen miehen kypsymistä kovin pitkäksi aikaa jäädä kattelemaan... En oikein tiedä, mitä tehdä, lähteä vai jäädä...?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Samoja asioita mietin minäkin aikaisemmassa suhteessani. Ottaa päähän päättää suhde sen takia, että toinen lykkää ja lykkää itselle tärkeää asiaa, josta kuitenkin on periaatteessa olevinaan samaa mieltä. Itse olen sinua muutaman vuoden nuorempi, edellisen poikaystäväni jätin jonkin aikaa sitten, kun tuota eteenpäin lykkäystä oli tapahtunut jo kolmisen vuotta. Tiesin, että sitä aikaa ei tule, että lapsi tai tuossa tapauksessa avioliitto olisi todellisuutta. Olen melkein varma, että nykyinen poikaystäväni on samaa maata, vaikka meille lapsen hankkiminen on muutenkin vielä liian varhaista omastakin mielestäni. Olen kyllä menettänyt uskoni miehiin. Hassua, kun joku kirjoittaa, että mistä löytää miehiä, jotka eivät halua lapsia. Niitähän on melkein kaikki kolmekymppisen vielä lapsettomat miehet!
Älä mene naimisiin miehen kanssa, joka ei selkeästi ilmaise kantaansa (aikatauluineen) lapsen hankkimiseen.
Kyllä tuon ikäisen miehen pitäisi jo tietää mitä haluaa. Taitaa olla juupas-eipäs mies kyseessä.
Tilanne on nimittäin sama kymmenen vuoden kuluttua ja silloin on jo liian myöhäistä.
Sun on pakko ottaa asia puheeksi tai muuten jäät ilman lasta. Kysy onko miehellä jotain erityistä syytä lykätä lapsentekoa, työasiat tai jotain muuta.
Minusta tuntuu että mies ei oikeasti halua lasta ja silloin on parempi että te eroatte nyt kun olet vielä sen verran nuori että ehdit löytämään uuden miehen, joka haluaa kanssasi lapsia.
Kyllä miehet ilmaisevat tahtonsa hankkia lapsia jos se tahto heillä on.
Olen pahoillani, mutta tämä on minun havaintoni asiasta. Mulle miehet puhuu lasten hankkimisesta ja perheen perustamisesta jo ennen kuin ollaan edes vierailtu toistemme kotona, eli kyllä niitä lapsirakkaita miehiä oikeasti on olemassa. Aloittajan mies ei tunnu sellaiselta.
Kiitos tosi hyvistä vastauksista (myös ensimmäiselle kommentoijalle, Makkkkaa). Tätä olen itsekin vähän miettinyt, että valitettavasti asia taitaa olla näin kun kirjoitit. Mutta en edelleenkään ymmärrä, minkä takia hänen sitten pitää joka kerta, kun asiaa kysyn vastata, että haluaa ja joo, tykkää lapsista ja lapset on mukavia. Ja ois kiva kun ois joskus (se p****n joskus....) se perhe. Näihin sanoihin olen tähän saakka luottanut, mutta ei taida enää maksaa vaivaa luottaa.... Kun tietäis, mistä niitä 30-35 -vuotiaita vapaita ja lapsirakkaita miehiä löytyy !!! Tai mitä se miehen lapsirakkaus ylipäätään on, tuleeko se vasta viiden vuoden seurustelun jälkeen, en tiedä. Tosin viestissäsi sanoit kohdanneesi miehiä, jotka puhuvat näistä asioista jo heti tavatessa, joten kai niitä sitten jossain on.
Me aviovaimon kanssa ennen kihloihinmenoa tehtiin "virallinen perhesuunnitelma", kun tuo avioliitto ei meikäläiselle ole mitään muuta kuin juridinen sopimus taloudellisten seikkojen turvaamiseksi jälkikasvun kasvattamista varten.
Eli mietittiin milloin aletaan lapsia tekemään, tultiin johtopäätökseen että kahden vuoden kuluttua siitä päivämäärästä aletaan yrittämään. Sitten laskettiin taaksepäin että mennään puolisen vuotta ennen yrittämisen aloitusta naimisiin ja kun tämä oli päätetty, mentiin seuraavalla viikolla kihloihin.
Ei ehkä niin hirveän romanttista ("hei, mehän sovittiin että meinnään 1,5v kuluttua naimisiin, sehän tarkoittaa että olemme kihloissa!" "Hyvä huomio, enpä ajatellutkaan, pitänee hankkia kihlasormukset"), mutta järkevää.
Tämä ei ehkä ole kovin hyvä ajatus, mutta aivopieru ainakin.
Ilmoita miehellesi, että lopetat ehkäisyn käytön (oletan, ettei miestäsi ole steriloitu eikä hän käytä jatkuvasti kondomia - joten ehkäisy on käytännössä sinun harteillasi). Hän saa edelleen harrastaa seksiä kanssasi, mutta ompahan tietoinen, että luultavasti tulet raskaaksi.
Tämän sanottuasi voit odotella, alkaako mies pakata kamppeitaan vai alkaako oikeasti keskustella kanssasi lasten hankinnasta. Jos vaihtoehto c toteutuu, lähde suhteesta pian - vaihtoehto c on, että seksi loppuu, mutta mies roikkuu sinussa edelleen. Ensimmäinen ja viimeinen vaihtoehto ovat ne, joita voisi tuolta mieheltä ikävä kyllä odottaa.
Toki voit kysyä, onko hänelle avioliitto edellytys lasten hankkimiselle. Jos on, ei siihen kannata päätyä - voi kulua monta vuotta ennen kuin hän haluaa lapsia hankkia. Tai sitten asetat avioliitolle ehdoksi, että olet vähintään puolivälissä raskautta ennen kuin sormuksia vaihdetaan.
yllin kylliin siittää lapsia vaikkapa sitten myöhemmin nuorempien naisten kanssa.
Naisella alkaa tulla ikä vastaan ensisynnyttäjänä siinä 35 vuotiaana.
Sinä ansaitset parempaa. Jos tahdot lapsen kannattaisi ehkä yrittää löytää toinen mies, en usko että tämä jahkailija on valmis mihinkään vielä vuosiin. Ehkä vasta sitten kun sillä on nuorempi nainen :( kokemusta on..
Ajattelisin kuitenkin niin että pidä miehestäsi kiinni ja jätä ehkäisy miehen huoleksi. Miehen täytyy joka kerran päättää ettei nyt ehdottomasti saa lasta tulla. Tai sitten hän voi jättää päättämisen osaksi kohtalon huomaan, jolloin varsinaista "ratkaisua" ei tarvi tehdäkkään. Jos pitäs arvata miehen horoskooppimerkki se on varmaan vaaka..
Mielestäni ei hyvästä parisuhteesta kannata lähteä, ennen kuin olette todella keskustelleet useampaan otteeseen asiasta mahdollisesti parisuhdeterapeutin avustuksella.
Kun parisuhteen osapuolet ovat eri mieltä lasten hankinnasta, keskusteluissa pitää puhua asiasta syvemminkin kuin milloin mahdollisesti lapsia hankittaisiin. Kannattaa yhdessä pohtia mm. seuraaviin kysymyksiin vastauksia: minkälainen olisi kummankin mielestä ihanteellinen elämäntilanne hankkia lapsia (talouden tila, parisuhteen pituus ja luonne, ikä, jne), minkälaisia odotuksia teillä on yleisesti ottaen yhteiselle elämällenne (haluatteko matkustella, elää nuoruutta jne), minkälaisia toiveita, unelmia, pelkoja ja epämiellyttävyyksiä teillä lasten hankintaan, perheellisen elämään ja äitiyteen/isyyteen liittyy. Mikäli näiden keskusteluiden läpikäyminen tuntuu mahdottomalta kaksin, kannattaa kääntyä parisuhdeterapeutin puoleen. Mikäli mies kieltäytyy hanakasti avun hankkimisesta, vasta sitten kannattaa harkita tosissaan eroamista, sillä miehen on oltava valmis panostamaan suhteeseen edes sen verran.
Voisin kuvitella, että miehillä saattaa olla useampiakin syitä, miksi he haluavat vältellä/lykätä lapsen tekoa. Tässä muutama esimerkki:
- Taloudellinen tilanne: Vaikka talous olisi nyt kunnossa, mies saattaa haluta kerätä hieman enemmän rahaa ennen lasten hankintaa. Toiset miehet kokevat perheen taloudellisen hyvinvoinnin kaatuvan hänen niskaan kokonaan lasten hankinnan jälkeen. Joskus miehet ovat myös hyvin kunnianhimoisia siinä, kuinka hyvän elämän haluavat tarjota perheelleen.
- Lapseen kiintyminen: Miehille on tunnetusti vaikeampaa kiintyä omaan lapseensa kuin naisille. Nainen kantaa pienokaista mahassaan 9 kk, mutta mies todella pääsee osalliseksi lapsen elämään vasta sen synnyttyä. Joitakin miehiä saattaa pelottaa se, kiintyvätkö he lapseen ylipäätään.
- Menneisyyden taakat: Erityisesti väkivaltaisista tai alhoholistisista perheistä tulevilla miehillä saattaa olla pelkoja siitä, minkälaisia isiä heistä tulee. Jos lasta on yrittänyt edellisen kumppanin kanssa epäonnistuneesti, miehillä saattaa olla pelkoja omasta hedelmällisyydestään ja pettymyksen aiheuttamisesta naiselle.
- Parisuhteen kunto: Jotkut miehet haluavat todella sitoutua naiseen ennen lasten hankintaa, seurustella pidemmän aikaa ja pitää kumppanin kanssa hauskaa ennen lapsia. Ehkä miestä myös saattaa huolestuttaa se, miten parisuhteellenne käy kun lapsi tulee tai mitä sille käy jos ette saakaan lapsia. Ehkä miestä pelottaa se, että haluat lasta enemmän kuin häntä (minkä toisit toteen, jos lähtisit nyt parisuhteesta). Saatat siis omalla sinnikkyydelläsi aiheuttaakin näitä pelkoja.
Huomaa myös, että lasten hankinta ei ole joko-tai-kysymys. Vaikka miehesi lykkää nyt lasten tekoa, ei tarkoita sitä, etteikö hän todella haluaisi lapsia lähitulevaisuudessa kanssasi. Hän saattaa haluta niitä jo nyt kanssasi, mutta pelot, murheet tai epäilykset estävät. Siksi onkin todella tärkeää, että todella puhuttu asiasta yhdessä ja nimenomaan syistä kummankin näkökantojen takana, siis miksi miehesi ei halua lapsia juuri nyt ja miksi sinä haluat lapsia juuri nyt.
Kirjoituksesi perusteella hieman mietityttää oma kantasi asiassa. Miksi sinulla on niin suuri tarve saada lapsi juuri nyt? Miksi et voisi hankkia lapsia vaikkapa vasta vuoden tai kahden päästä? Miten suhtaudut siihen, jos ette saakaan lasta? Entä jos lapsettomuus johtuisi miehestä? Eikö rakkautesi mieheäsi kohtaan ole suurempi kuin tarpeesi hankkia lapsia? Mihin sinulla on kiire ja miksi lapsen saaminen on sinulle niin tärkeää? Miehesi saattaa hyvinkin murehtia juuri sitä, miten näihin kysymyksiin vastaisit.
Vaikka olen olen mies, voinen vastata näihin kysymyksiin:
"Miksi sinulla on niin suuri tarve saada lapsi juuri nyt?"
AIKA LOPPUU! Yli kolmekymppinen nainen on kohta liian vanha ensisynnyttäjäksi.
"Miksi et voisi hankkia lapsia vaikkapa vasta vuoden tai kahden päästä?""
JÄRKI HOI! Ei niitä ole välttämättä tämän miehen kanssa luvassa kymmenenkään vuoden kuluttua!
"Mihin sinulla on kiire"
Edelleenkin, kolmikymppisellä naisella ei ole aikaa odottaa loputtomiin. Itseasiassa AP:lla on jo vitunmoinen kiire hankkia niitä lapsia. Jos niitä tahtoo vaikkapa kolme kappaletta, niin siihen menee kolme vuotta.
------------------------------
http://www.tervesuomi.fi/fi/julkaisu/11640
"Iältään vanhan ensisynnyttäjän ongelmat ovat osin samat kuin nuoren synnyttäjän. Yli 35 vuoden ikäisten äitien sikiöiden kromosomihäiriöiden riski kasvaa vähitellen. Yleensä tällöin on kysymys 21-trisomiasta eli Downin synroomasta, mongoloidismista. Valtakunnallisen sikiön poikkeavuuksien seulonta-asetuksen mukaan äidillä, joka raskaaksi tulohetkellä on täyttänyt 40 vuotta, on mahdollisuus osallistua joko istukka- tai lapsivesinäytteisiin.
Vastauksen mukaisesti perhe päättää, jatketaanko raskautta vai ei.
Iän mukana monien sairauksien todennäköisyys lisääntyy. Kaikkein keskeisimpiä raskaudenkulun kannalta ovat sydämen ja verenkiertoelimistön tila ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöt. Verisuonivaurioiden todennäköisyys kasvaa ja suonten seinämien joustavuus vähenee. Verisuonet eivät pysty enää yhtä hyvin mukautumaan raskauden tarpeisiin. Tällöin istukan toiminnanvajauksen vaara lisääntyy, mikä johtaa sikiön pienipainoisuuteen ja hapenpuutteen vaaraan. Jos verenpaine on ennen raskautta normaali eikä perustauteja ole, on ennuste yleensä hyvä. Vanha synnyttäjä on kuitenkin riskisynnyttäjä, jonka raskautta seurataan tehostetusti koko raskauden ajan. Suosituksen mukaan kaikille yli 40-vuotiaille odottajille tehdään raskauden aikana sokerirasituskoe raskausdiabeteksen seulomiseksi.
Yleensä synnytys sujuu hyvin, vaikkakin vanhoilla ensisynnyttäjillä keisarileikkauksia ja imukuppi synnytyksiä on 1,5 – 2 kertaa enemmän. Vanhojen synnyttäjien lasten kuolleisuus on keskimääräistä korkeampi. Myös äidin riskit lisääntyvät, joten raskauden tehostettu seuranta on tärkeä sekä äidin että lapsen kannalta."
-----------------------
"miksi lapsen saaminen on sinulle niin tärkeää? "
Menee samaan sarjaan kuin "Miksi parisuhde on ihmiselle tärkeää? "
Siksi kun se on. Ei sille tarvi olla mitään sen kummempaa selitystä. Jos omat lapset eivät olisi ihmisille tärkeitä, meitä ei olisi kuutta miljardia tällä pallolla.
Kiitos kommenteistasi, niistä monet olivat ajattelemisen arvoisia ja hyviä pointteja. Mielestäni myöskään ei hyvästä parisuhteesta kannata lähteä ihan heppoisin perustein, varsinkaan, kun tässä iässä hyvän uuden miehen löytäminen ei todellakaan ole mikään helppo juttu.
Viimeisessä kappaleessasi esitit kysymyksiä, miksi mun pitäisi saada se lapsi juuri nyt, miksi en voisi odottaa. Tiedätkö, olen tuntenut olevani niin valmis tähän jo viimeiset pari vuotta, mutta ongelma oli, että silloin oli tuore suhde, jossa ei vielä voinut ajatella tällaista. Lisäksi kyse on - kuten tuossa alla kirjoittajakin toteaa - puhtaasti biologiasta, jos ajatellaan, ettei heti edes tärppää niin pelkkä raskauden alkaminen voi kestää puolesta vuodesta vuoteen, joskus pitempäänkin. Ja mulla nyt vain on 30-vuotiaana herännyt biologinen tarve tähän asiaan, ei sitä sen kummemmin voi selittää (niinkuin ei muitakaan biologisia tarpeita kuten hellyys, seksi, syömisen, juomisen ja unen tarve. Ne vaan on).
Miehestäni, rakastan ja kunnioitan häntä, hän on hyvä mies kaikin puolin; tekee kotitöitä, ei ryyppää tai polta, ei juokse baareissa jne. Ymmärtäisin hänen vastahankaisuutensa, jos hänellä olisi vielä tarve mennä kavereiden kanssa ja hän olisi ns. bilehile, mutta ei, 2-3 krt vuodessa hän on jossain ja muuten vietetään kaksistaan kivaa kotielämää (?!?!!). En siis enää ymmärrä, mitä me tässä oikein odotetaan, maailmanloppua vai jotain ahaa-elämystä... Joo, mut mun pitää jutella vielä kerran tästä asiasta, ja jos ei vastausta tule niin se on sitten kiitos ja näkemiin. Mutta kiitos kaikille hyvistä mielipiteistä!
Onkohan tämä joku buumi että miehet pelkää vanhemmuutta? Minua on vituttanut jo pitkään miehen jahkailu asian suhteen. Millon valittaa mistäkin ja latelee erilaisia syitä, miksi ei ole sopiva hetki yrittää lasta. Sanoo että ahdistaa kun kaikki puhuvat lapsista ja kyselevät että milloinkas me tehdään. Sanoi viimeksi että hän miettii asiaa, vaan epäilen että olisiko viisain vain lähteä menemään. Tuntuu olevan koko kaveriporukka hänellä sellainen että elellään vaan nuoruutta. Yhden kerran jopa sanoi että ei edes tykkää lapsista. Eroa kun mietitään , niin se vaan venyy ja venyy, arki kun on hektistä. Sitten kuitenkin päadytaan olemaan eroamatta. Sanoin, että en pitkään odottele kun olen jo siinä iässä että pitäisi alkaa jo yrittämään. Kysymyksiin vastaa että kyllähän sitä kerkiää. Vituttaa ettei ymmärrä sitä että naisilla se hedelmällisyys laskee koko ajan. Olen siis 26-vuotias ja mies 28.
Tosi harmillista kyllä, jos ei onni osu kohdalle, ja sitten tulee luonto vastaan. Olisihan se hyvä, että olisi selvillä omista kannoistaan, ja osaisi sen jo heti tapailun alussa kertoa. Ehkä siitä pitäisi puhua niin paljon ja vakavasti, ympäripyöreitä vastauksia hyväksymättä, jotta pelottaisi kaikki asian suhteen epävarmat pois aikaa tuhlaamasta.
Miesten pitäisi tunnistaa tämä ilmiö, että jos ovat yhtään epävarmoja, niin ei voi itsekkäästi tuhlata toisen aikaa elätellen toisessa turhia tai epävarmoja toiveita.
Ja ehkä naisten kannattaisi pyrkiä etsimään vain niitä varmoja tapauksia. Kenen tahansa on helppo sanoa, että "joskus kyllä". Mutta kun se joskus voi olla ties kuinka pitkän ajan päässä, sitä on helppo lykätä aina vain pidemmälle. Ei välttämättä koskaan sitä tunnetta tule, että "juuri nyt tuntuu sopivalta ajalta". Ehkä se pitää vain ennalta päättää, tarkka aika, että milloin
Ei se oo buumi. Realiteetit on vain sitä että vanhemmuus nykyään vaatii niin paljon. Kaksi henkilöä hoitaa kaiken. Miehet eivät vain kiinny lapsiin niin paljon, että ne olisi nettopositiviinen oman onnellisuuden suhteen. Niillä ei myös ole mitään tietoa lapsista, ja suurimmalla osalla ei ole mitään positiivista kokemusta lasten kanssa aikuisena.
Vaikka haluaisinkin miehenä monia lapsena, itsellä ainakin olisi vaatimuksena se että täytyy olla lastenhoitaja, ja että on useampia lapsia. Koska minä en uhraisi kaikkea omaa ja vaimoni aikaa lasten takia. Tottakai pitää ensin olla omakotitalo jossa tällä hoitajalla voisi olla oma huoneensa. Kuulostaa aika mahdottomalta tavismiehelle, eikö? Niillä ei vain ole resursseja tälläiseen kolmekymppisenä.