Ollaan seurusteltu poikaystäväni kanssa kohta 5 vuotta, oltiin aika nuoria kun alettiin seurustella (18-19 vuotiaita). Mielestäni meillä menee ihan hyvin, mutta aina välillä poikaystävän arvomaailma tuntuu niin pinnalliselta ja mietin, että onko meillä kuitenkaan mitään yhteistä. Poikaystäväni oli aikamoinen pelimies kun tavattiin, hänellä oli ollut paljon naisia, hyvä itseluottamus, ei etsinyt mitään vakavia suhteita jne. Tapasimme baarissa, ja seuraavana päivänä näimme ja pikkuhiljaa aloimme tapailla. Jälkeenpäin kuulin, että silloinkin hän oli lähtenyt toisen naisen mukaan yöksi baarista, mutta se oli vain yhden illan juttu. Hän on itse kertonut, että olin jotenkin täysin erilainen kuin hänen aiemmat tapaamansa naiset, kiltti ja puhuin perheestä ja vakavammasta seurustelusta ym. Hän on myös sanonut, että minuun ei ihastunut hetkessä vaan pikkuhiljaa aina enemmän ja enemmän. Meillä on paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita, luonto harrastuksia ym. Mutta ongelma on että poikaystävässäni on mielestäni kaksi puolta. Jos olemme kahdestaan hän on todella ihana ihminen, hän on spontaani ja jännittävä, keksii aina kaikkea uutta kivaa tekemistä, hänen kanssaan on tosi mukava olla vaikka mökillä ym. Mutta hän myös tykkää juoda melkein joka viikonloppu. Kaverit ovat hänelle edelleen tärkeitä. Näinä iltoina hän tavallaan unohtaa minut, saattaa lähteä johonkin jatkoille, tulla vasta aamulla kotiin. Ja jos olen mukanakin hän puhuu ärsyttävän pinnallisesti asioista, ulkonäkö vaikuttaa olevan hänelle hirveän tärkeä asia. Välillä minulla on tunne, että hän pitää itseään minua parempi tasoisena. Minäkin olen mielestäni nätti ja monet miehet ovat kehuneet minua ja tiedän että itsellänikin riittäisi vientiä. Jotenkin tuntuu että tämä juontaa juurensa siitä, että minulla ei ollut muita miehiä ennen häntä. Välillä olen mustasukkainen hänestä, ja on siihen tavallaan aihettakin, koska hän on pettänyt minua minkä seurauksena erosimme vähäksi aikaa. Hän taas ei ole koskaan mustasukkainen minusta. Jotenkin minua on käynyt ärsyttämään hänen ylimielisyytensä. Hän itse sanoo, että olen niin rehellinen ja kiltti, ettei hän osaa pelätä, että tekisin mitään. Minusta tämä tuntuu kuitenkin itsetuntoa alentavalta, että hän ajattelee etten saisi muita. Vaikka olen kiltti, olen itsekin aika menevä, otan alkoholia välillä, nään kavereita, käyn viihteellä jne. En haluaisikaan liian kilttiä ja tylsää miestä.
Mitä mieltä olette, voiko kiltti nainen kesyttää tällaista pelimiestä? Onko pelimiehistä kuitenkaan pidempiaikaiseksi kumppaniksi tai isäksi? Jos kyseessä olisi vain tyhmä pelimies en jaksaisi vaivautua, mutta tässä miehessä on todella paljon hyviä puolia ja rakasta häntä. Vain silloin kuin hän juo ja selittää jotain pinnallisia elämänarvojaan, minusta tuntuu, ettei meillä ehkä olekaan mitään yhteistä. Kavereiden seurassa hän tavallaan haluaa mielestäni esittää edelleen hauskaa ja vapaata miestä, joka voi mennä ja tehdä mitä haluaa. Hänen kaveripiirissään kun kukaan ei seurustele. Hän on itsekin sanonut, että silloin kun lähtee viihteelle tuntuu, että olisi mukavampaa olla vapaa.
Mitä mieltä olette, voiko kiltti nainen kesyttää tällaista pelimiestä? Onko pelimiehistä kuitenkaan pidempiaikaiseksi kumppaniksi tai isäksi? Jos kyseessä olisi vain tyhmä pelimies en jaksaisi vaivautua, mutta tässä miehessä on todella paljon hyviä puolia ja rakasta häntä. Vain silloin kuin hän juo ja selittää jotain pinnallisia elämänarvojaan, minusta tuntuu, ettei meillä ehkä olekaan mitään yhteistä. Kavereiden seurassa hän tavallaan haluaa mielestäni esittää edelleen hauskaa ja vapaata miestä, joka voi mennä ja tehdä mitä haluaa. Hänen kaveripiirissään kun kukaan ei seurustele. Hän on itsekin sanonut, että silloin kun lähtee viihteelle tuntuu, että olisi mukavampaa olla vapaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
että haluat kesyttää hänet ja samaan aikaan että hän ärsyttää sinua. Ehkä hän ei ole sinulle edes se oikea.
Olette todella nuoria, katselehan vielä.... (ja miehesi unohtaa nähdä kokoaikaa niitä kavereita ehkä tuossa 10 vuoden päästä ...)
vuoden kuluttua.. Kaikki pelimies-ainekset on kasassa, vastareaktioineen kaikkineen. Näin viiskymppisenä pelimiehen rouvana huomio kiinnittyy muutamiin sanoihin: kesyttää: sitä luulee ja kuvittelee a)tahtovansa b)pystyvänsä kesyttämään miehen. Pitkään sitä varmasti yrittää, mutta voi sitä päivää kun tajuaa, että ei se vaan niin käykään. Mies ei halua tulla kesytetyksi, mutta haluaa mielellään kesyn naisen, jota voi kohdella tullen mennen mielensä mukaan. Loppuu voimat yrittää, ja sitten jopa tahto. Tulee sellainen haistapaska- olo, tuntuu, että on vuodet menneet vähintään hukkaan.
Ryyppäämisestä ja kavereitten tärkeydestä. Hän sanoo, että kavereitten kanssa temutessa hänestä olisi parempi olla vapaa. Siinpä se. Mihinkä hän sinua sinun mielestäsi tarvitsee? Entä, mihin sinä häntä? Saatko häneltä sitä mitä tahdot, tarvitset, vai kärvisteletkö suurimman osan ajasta ilman häntä? Jos sinä olet itsestään selvyys miehelle, kiltti, varma, asut samassa osoitteessa sinä olet yhtä kuin varma, helppo. Hän kestänee jopa ajoittaiset riitelypuuskasi, kunhan vaan pitkällä juoksulla olet siinä, laitat ruoan, huolehdit pyykit, kaupat.. Peti lämpimänä, sylikin.
Epäilet itse hieman sitä, teitkö miten oikean vai väärän ratkaisun muuttaessasi yhteen. Jos olet ihan rehellinen, mitä saat vastaukseksi.. Mies, tai poika, mikä tuo nyt onkaan on saanut sinusta hyvän kotihengettären ja paremman kuin äidin, käyttäytyä voi kuin teinipoika äitiään kohtaan. Sinä vaan tosiaan olet parempi kuin äiti, sinä annat sille pilluakin vielä. Äiti ei niin tekisi.
Onkohan tuo vaivan arvoista, olla keskenkasvuisen äitinä?
Mä olen nyt katsellut vuosia jo omaa pelimiestäni. Mulla on erilaiset asiat elämässä tärkeitä, en ole enää perheitä perustamassa. Olen harkitusti pelimieheni kanssa, kun siitä löytyy niin mahdottoman hyviä ja rakkaita piirteitä, mutta myös niitä huonoja. Mihinkään jalkapuuhun en häntä tule laittamaan, MUTTA en rakenna omaa elämääni hänen varaan. Ollaan yhdessä se mikä ollaan, ja aina tuo on takaisin tullut, vaikka en väkisin pitelekään. Tämä vapaaehtoisuuteen perustuva suhde on kasvamisen ja oppimisen tulos, enkä väitä, että vielä parikymppisenä olisin siihen pystynyt.
Kyllähän me naiset tykätään näistä hyväitsetuntoisista miehistä jolla on jo kokemusta naisista.
Mies tietää ainakin mistä pitää puristaa.
Nuorena sai sydänsuruja juuri niistä rentuista joilla veri veti uusiin seikkailuihin. Luulit että pystyt muuttamaan kun passaat ja hellit mutta itku tuli.Sinä tykkäsit mutta toinen käytti sitä hyväkseen.
Tosiasiassa pelimies joskus 40 v jälkeen kykenee vasta arvostamaan sitä ihanaa kotihengetärtä.
Takana pitää kuitenkin olla jo tarpeeksi naisia niin että mitään uutta ei tunne tarvitsevansa ja nuorella alle 40v pelimiehellä ei todellakaan ole ollut tarpeeksi.
Ap.elle Suosittelen hankkimaan täysin oman elämän tähän kohtaan.
Sinun mies haluaa nyt kermat päältä ja saalistaa siinä sivussa.
Totta. Pelimiehet (ja naisetkin!) tajuavat todellakin vasta tuossa 40 isässä - yleensä 45 iässä, mikä on elämässä tärkeätä. Ja silloin nuo nuoruuden vaimot ja miehet jäävät syrjään. Ryminällä. Kuinka monta kertaa olenkaan joutunut kuuntelemaan ystävieni (pelimiehiä/-naisia) kertomuksia siitä, miten he halveksivat vaimojaan/miehiään siitä, että nämä ovat pelanneet heidän kanssaan nuo ensimmäiset vuosikymmenet. Ja antaneet takaisin vuorostaan.
Sittenhe löytävät jonkun, jonka arvomaalima on toisilta ulottuvuuksilta. Ja se on menoa se!
Meille hyvä - pelimiesten/naisten puolisoille ei
joskus pelimiehetkin kesyyntyy, mutta omasta tahdostaan. ketään ei voi oikeasti kesyttää tai koulutaa eikä pitäisi yrittääkkään, koska kuka päättää kenellä on oikeus muokata ja ketä? parisuhteen pitäisi mielestäni perustua luottamukseen ja haluun ansaita toisen luottamus takaisin. kyse on vastavuoroisuudesta, molemmat antaa ja saa kaiken minkä haluaa :) silloin kun kummallakin on oikeus olla oma itsensä ja koittaa olla paras itsensä parisuhde voi hyvin. tämä tarkoittaa myös vapauksia. molemmilla on tarve tehdä omia asioitaan säilyttääkseen itsensä ja se on hyvä asia ihan yhtälailla kuin ne asiat joita teette yhdessä. myös ystävät helposti unohtuu kun alkaa seurustelemaan, ja usko pois tulee hetki jolloin sä tarvitset heitä. täytyy ottaa aikaa myös ystäville, yhdessä pariskuntana ja erikseen. työn tai koulun jälkeen sitä yhteistä aikaa jää vähemmän, mutta sitä suuremmalla syyllä sen ajan pitäisi olla hyvää aikaa. hemmotelkaa toisianne kosketuksin ja kehuin, rentoutukaa yhdessä ja olkaa onnellisia. jos ette halua tehdä hyvää itsellenne ja toisillenne, kannattaa miettiä miksi? oletko katkera miehellesi vielä siitä pettämisestä? minä varmaan olisin, ja olen ollutkin edellisissä suhteissani. olen yrittänyt antaa pettämisen anteeksi, mutta lopulta suhteestamme tuli todella kaoottinen. en luottanut häneen enää (varsinkaan kun löysin kondomeja hänen laukustaan) ja vaikka siinä muutama kuukausi räpiköitiin niin onnetontahan se oli ja vaikka ero oli todella vaikea, löysin siinä sivussa uuden miehen. tämä mies muutti meille asumaan sillä aikaa kun etsin uutta asuntoa ja asusteltiin kolmisin muutama kuukausi. hän oli todella suurena apuna mulle eron jälkeen, vei mua ulos sieltä kämpästä missä minä ja exäni ei edes puhuttu toisillemme tai oltu samassa huoneessa muuten kuin pakon edestä. siinä kävi jotenkin vaan niin että me rakastuttiin hurjasti toisiimme ja lopulta muutimme yhdessä pois :) melko saippuaoopperaa mutta true story. vielä mainitsen että joskus vuosia sitten kun tavattiin me oikein vihattiin toisiamme ja ollaan painittukin pitkin katuja joskus puoliväkivaltaisesti... kyllä se elämä heittelee ihmeellisiin suuntiin jos hyppää kyytiin :D mä en olisi ikinä uskonut että mitään tälläistä tapahtuisi mutta niin kävi. melko vaikeaa oli se suhteen alku monille ihmisille, mutta me tiedettiin että lopulta me oltiin ansaittu toisemme ja nykyään se alkaa olla muillekkin selvä ja jopa jonkinlainen "siunaus" suhteelle on annettu :) voi käydä sullekin jos pidät mielesi avoimena ja ennenkaikkea itseäsi sen arvoisena.
et kai itse kuvittele että hän on ainoa vaihtoehto? omasta kokemuksestani pettämisen voi antaa anteeksi tavallaan, varmaan pitkän ajan päästä kokonaan mutta ei se kyllä unohdu. jos sun poikaystävä ei pettämisen jälkeen edes vaikuta olevansa pahoillaan tai huolissaan teidän suhteesta pelkäämpä ettei hän välitä, ainakaan tarpeeksi. en halua sanoa sinulle että jätä miehesi, kun en teidän suhteesta sen syvemmin tiedä. siinä voi olla paljonkin mahdollisuuksia mutta toista ihmistä et voi muuttaa. vai muuttuisitko itse ja kenellä olisi valta muuttaa sinua?
you get what you settle for
Kiitoksia vastauksista, aikalailla nuo vastaavat omia ajatuksia. Eniten pelottaa juuri tuo ajatus, että odottaa sen kymmenen vuotta ja sitten vasta havahtuu ja tajuaa miten väärässä on ollut, vaikka tavallaan koko ajan jo nyt miettii sitä vaihtoehtoa, mutta haluaa vielä uskoa parempaa.
Täti tyllerölle: minulla on jo nyt ihan oma elämä, en ole pelkästään passaava kodinhengetär. Siitä olen yrittänyt aina pitää huolen. Lähdin opiskelemaan eri paikkakunnalle ja olimme pitkään kaukosuhteessa. Ja pidän yhteyttä omiin kavereihini, pidän kiinni omista menoista, harrastuksista jne.
En mielestäni tarvitse häntä mihinkään, mutta ei kai parisuhteessa tarpeen takia olla. Olemme olleet niin pitkään yhdessä, on niin luonnollista olla hänen kanssaan. Tuntuu, että ymmärrämme toisiamme, kun on koettu niin paljon asioita yhdessä. Hänen kanssaan on helppoa ja mukava olla. Välitän hänestä paljon.
Viimeiselle vastaajalle: Olen minä tavallaan katkera edelleen pettämisestä, koska joudun elämään sen asian kanssa ja mielestäni suhteemme ei voi enää koskaan olla "puhdas" ja "viaton" kuten se joskus oli. No hyvä että hän kuitenkin halusi silloin erota, kun ei voinut jatkaa kanssani, kuukauden päästä tuli kertomaan minulle pettämisistä, koska halusi jatkaa puhtaalta pöydältä ja selitti miten hän ei voi menettää minua ja on tajunnut että olen hänen elämänsä nainen. Hänen avautumisensa saattoi johtua osittain siitä, että tapasin toisen miehen ja hän oli tosiaan lähellä menettää minut. Silloin puhuttiin pitkään suhteesta ja hän lupasi että alkaa ottaa minut huomioon ja ei enää käyttäydy niinkuin on käyttäytynyt. No meni joku puoli vuotta ja tuntuu, että hän elää taas kuten ennenkin. Minusta kuitenkin tuntuu, että olemme läheisempiä, enkä epäile että hän salaisi jotain.
Mielenkiintoinen tarina sinulla, onneksi kaikki päätyi hyvin:) ihmissuhteet voivat tosiaan johtaa välillä kummallisiin tilanteisiin.
Olen yrittänyt ajatella, että poikaystäväni on nyt hyvä elää nuoruutta, enkä halua kieltää sitä häneltä. Toki en minäkään kaikkea hyväksy. Mutta olen itsekin melko itsenäinen ihminen ja nautin siitä, että suhteessa voi toteuttaa itseä eikä tarvitse koko ajan olla toisessa kiinni. Haluaisin vain hänen ymmärtävän, että silti pitäisi ottaa minut huomioon ja käyttäytyä myös viihteellä niin, että omistaa tyttöystävän.