Työmarkkinatoimenpiteissä, joita ovat työharjoittelu, työelämävalmennus, kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu, joutuu tekemään työtä ilman palkkaa vaikka missään laissa tai sopimuksessa ei ole mainittu sanallakaan siitä että työtä pitäisi tehdä. Myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset kieltävät pakottamisen palkattomaan työhön. Työntekovaatimus noissa toimenpiteissä on siis paitsi laiton ja moraaliton niin myös ihmisoikeusrikos.
Tosin tuon työntekemisvaatimuksen todistaminen on jo vaikeampi juttu vaikka työn tekemistä pidetäänkin jostain ihmeen syystä itsestäänselvyytenä, sitä se ei todellakaan ole. Yksi keino tuon työhönpakottamisen toteennäyttämiseksi on varustautua aina jollain ääntä tallentavalla laitteella esim. mp3-soitin ja aika usein kännykässäkin on tallenusmahdollisuus. Tuo työhönpakottaminenhan tapahtuu yleensä kovalla äänellä krenssiuhkauksia (=laiton uhkaus) kirosanoilla höystettynä huutaen. Ja sitten vaan äänitys päälle kun rähinä alkaa.
Lisäksi noista työmarkkinatoimenpiteissä ei kerry vuosilomaa eikä eläkettä, myös esim. työterveyshuoltoa ei ole vaikka noissa työmarkkinatoimenpiteissä tehdään ihan tuottavaa työtä josta on taloudellista hyötyä vain työn teettäjälle. Työmarkkinatoimenpiteissä saatava 8 euron ylläpitokorvaus päivältä ei riitä työssäkäyntikuluihin joihin sisältyy matkat vaatetus ja työmarkkinatoimenpiteen vuoksi kohoavat ruokailukustannukset, saati sitten että se olisi jotain ylimääräistä rahaa tai peräti palkkaa työstä.
Viime aikoina on kovasti vaahdottu työttömyysturvan vastikkeelisuudesta mutta tosiasia on että työttömyysturva on tarkoitettu työnhakijoille työttömyysajan työnhaku- ja elinkustannusten korvaamiseksi vaikka se ei nykyisellä hintatasolla siihen edes riitä. Työttömyysturva ei ole tarkoitettu yrittäjien kilpailua vääristäväksi työttömien työllistämiseksi ilman palkkaa. Tuo vastikkeelisuus ei missään tapauksessa voi tarkoittaa 40 h työviikkoa ja jopa vuosia ilman lomia. Jos lasketaan työttömyysturva jotenkin ”palkaksi” niin viikkotuntimäärä olisi tehtävästä riippuen korkeintaan 8 h/viikko. Tuossa on huomioitu myös lomakorvaus ja -raha sekä se että eläkettä ei kerry. Jonkinlainen arvio tuo on koska se tosiaan vaihtelee tehtävän mukaan.
Jos oikeasti haluaa tehdä työtä noissa työmarkkinatoimenpiteissä niin se on kai sallittua mutta sen työn tekemisen pitää olla oikeasti vapaehtoista . Motiivina voisi olla tosiaan se, että siitä saattaa olla jotain hyötyä joskus tulevaisuudessa. Tämä kai on ollut noiden työmarkkinatoimenpiteiden alkuperäinen tarkoitus mutta tuossa suhteessa on ”mopo karannut” jo aikoja sitten.
Mutta jos sattuu sen tyyppinen ”työnantaja” jolla ei ole mitään aikomustakaan ikinä maksaa palkkaa kenellekään vaan ainoastaa hyväksikäyttää työmarkkinatoimenpiteessä olevaa niin eipä juuri kannta tehdä mitään. Eli ei työsopimusta, ei työpanosta, ei palkkaa; kaikki nuo kolme pitää toteutua, muuten homma on silkkaa hyväksikäyttöä eikä sellaiseen pidä suostua.
Ja jos, tai kun nuo päättäjät joskus saadaan oikeasti vastuuseen asiasta niin aivan varmasti viime kädessä väittävät että ei kukaan ole pakottanut tekemään työtä; ”ihan vapaehtoisesti olet työtä tehnyt”. Ja yrittävät vierittää syyn noiden työhönpakottajien niskoille, ja ihan oikeaan osoitteeseen nuo syytökset silloin menevät. Samoin noihin työmarkkinatoimenpiteisiin pakottamissyytteistä selviävät sillä että; ”itse olet hyväksynyt nuo työmarkkinatoimenpitet allekirjoittamalla, työnhaku- /aktivointisuunnitelman”. Niin ovelaa ja pirullista touhua tuo on.
Miksi sitten tällainen yhä lisääntyvä palkattoman työn teettäminen on sallittu ja vieläpä poliitikkojen ja viranomaisten suosiollisella myötävaikuttamisella? Siksi, koska kun köyhältä ei voida enää mitään viedä niin varastetaan sitten vaikka työpanos. Ja tämähän on sallittua korruptoituneessa Suomessa ja on ns. ”maan tapa”. On paljon mahdollista ja jopa erittäin todennäköistä että tuokin ”maan tapa” on saanut alkunsa jostain työnantajapiireistä jotka ovat antaneet vaalirahaa ja poliitikot ovat sitten säätäneet lain jolla nuo ihmioikeusrikokest on tehty ”laillisiksi”.
palkattoman työn teettäminen on rikos
23
2732
Vastaukset
- ............
Hyvä kirjoitus!
''Jos oikeasti haluaa tehdä työtä noissa työmarkkinatoimenpiteissä...''
Ei pitäisi tehdä, sillä palkaton työ hävittää palkallista työtä, sillä eihän kukaan työantaja ole niin hullu, että maksaisi palkkaa, jos palkatonkin työntekijä on saatavissa.
Palkattomalla työllä on monenlaisia muitakin haitallisia seurauksia, kuten mm. se, että kun tyyydytään työmarkkinatukeen palkan sijasta, niin kulutustaso pysyy alhaisena. Kun kulutustaso on yhä useamman kohdalla matalalla, niin se tietää, että Suomen nousu lamasta on yhä hitaampaa.
Siitä harhasta pitäisi päästä, että palkaton työ johtaisi palkalliseen työsuhteeseen. Ei sitä tapahdu kuin aniharvoin tai vieläkin harvemmin. Ja toisaalta, palkkattomassa työssä olet työpaikallasi roskasakkia. Ei sinua palkattoman työn vuoksi arvosteta - ei edes hakiessasi palkkatyöpaikkaa.
Palkatonta työtä ei siis pitäisi tehdä, oli se naamioitu sitten minkä nimikkeen alle tahansta. - KieltäydyAina
Kaikki palkattoman työn tekeminen on kuin kusisi itseään silmään. Silloin ei palkallisia tarvita.
- PieniPiruVasempaan
Työllistämistoimien vastikkeena on työttömyyspäiväraha, joka on keskimäärin puolet keskipalkasta. Lisäksi saa jotain ropoja.
On hassua, ettei sitä ymmärretä, vaikka jokainen tietää ettei ole pakko olla kortistossa. Siitä valinnasta, kuten monista muistakin, seuraa sääntöjen noudattaminen. Jopa se hemmo, joka söi usein ravintolassa maksamatta tiesi, että ilmaista lounaita ei ole.- RyömiKoloosi
Vajakki on taas päästetty kellarista ulos kirjoittelemaan sairaita kuvitelmiaan.
- Huhu
Ai niinku vanhat ikäluokat jotka ovat saaneet tukirahat ilman vastiketta ja nyt pitäisi nuorempien juosta tekemässä samoja töitä tukirahoilla mistä muut työntekijät saa palkkaa. Lisäksi kun työaika on näissä työllistämistoimissa sama kuin työpaikkojen työaika. Rahaksi muutettuna tukirahan minkä saan (työmarkkinatuki) vastaa kuukaudessa muutamia tunteja työtä. Tuon määrän voisin vaikka heti mennä töitä tekemään mitä tukiraha on n.500e. Tietenkin päälle pitäisi tulla muut työntekijöitten edut työterveydestä lähtien.
- Anonyymi
Idiootti paskiainen. Suurimmalla osalla työttömistä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla kortistossa, koska työpaikkoja ei ole.
- VankilatuomioitaTulee
Virkailijat päätyvät vielä vankilaan. He toteuttavat rikoksia. Rikoksien tekemistä ei suojaa virka, kun ne ovat olleet tekijän tiedossa.
Pakkotyö tarkoittaa työtä tai palvelusta, johon ihminen pakotetaan rangaistuksen uhalla vasten tahtoaan. Orjuus, kuten velkaorjuus tai ihmiskauppa sisältää aina pakkotyötä. Varsinkin aikaisemmin, monissa maissa vielä nykyisinkin pakkotyötä on paljon käytetty lain määräämänä rangaistuksena monista rikoksista, mutta pakkotyötä teetetään maailmassa nykyisinkin paljon myös laittomasti. Pakkotyön poistamiseksi Kansainvälinen työjärjestö (ILO) on laatinut kansainvälisiä yleissopimuksia.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pakkotyö
Orjuus on ihmisen pitämistä toisen (ihmisen tai valtion) vallan alla työssä ilman oikeutta palkkaan, vapautta ja omaan tahtoon perustuvaa valintaa. Orja ei pääse ulos asemastaan.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Orjuus
Ihmiskauppa on YK:n mukaan toisen ihmisen hyväksikäyttötarkoituksessa tapahtuvaa värväystä, kuljettamista, kätkemistä ja/tai vastaanottamista (ihmissalakuljetusta), johon liittyy uhkaamista, pakottamista, orjuuttamista tai harhaanjohtamista. Ihmiskauppa on järjestäytyneen rikollisuuden tuottoisimpia muotoja.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ihmiskauppa - miinuspalkkaatöistä
Kaikki palkaton työ on kyllä vapaaehtoista, se on eriasia sitten kenellä on varaa tehdä palkatonta työtä, josta on pelkästään kuluja itselle.
Työmotivaatiokaan ei tietysti voi olla paras mahdollinen jos joutuu itse maksamaan siitä että saa tehdä palkatonta työtä.
Jokainen päivä ei ole edes rahaa käydäkään silloin töissä jos joutuu aina säästämään jokaista työpäivää varten rahoja pulloja keräämällä, jotta on vara lähteä töihin.- sjjkkjjhj
Kenenkään ei ole pakko tehdä töitä ei palkallista, eikä palkatonta. Suomessa ei kukaan
tule väkisin hakemaan töihin.
Työtä tekemätön voi kulkea ylpeänä pää pystyssä, kun jättää myös tuet ottamatta. - oikeusratkaisee
Mutta silloin ravintona tietysti ovat iltaisin kadulla teurastetut toimitusjohtajat, jotta saa tarpeeksi lihaa selviytyäkseen hengissä, ihmismetsästäjä olisi silloin ainoa ammatta, ja toimitusjohtajien teurastaja :D
Mutta voisin ehkä mainita että palkattomassa työssä, vaikka sellaisen tekeminen maksaakin on etunsa: ei tarvitse totella pomojen käskyjä sekä saa uusia sosiaalisia suhteita.
Kun potkujen antaminen ei ole uhka lainkaan, pelkästään ehkä "helpotus".
- Ja jos potkut ovat jostain syystä laittomat, niin aina on pomo käräjillä sitten...
- Anonyymi
Virkaloiset kuuluvat vankilaan.
- Anonyymi
Palkaton työ ei ole rikos mikäli se perustuu mahdolliseen työkoulutukseen ja mahdollisuuteen työllistyä!
Osaamattoman koulutus on laillista, joten turha työttömän kiemurrella ja mielikuvitella laittomuuksista!
Jos oikeasti kokee laittomuutta on siitä tehtävä rikosilmoitus poliisille jolloin asia tutkitaan! Suunaukomiset eivät tänne suomi24 sivuille auta.- Anonyymi
Kokoomuslainen siellä hamuaa ilmaista työvoimaa kun "lupaa että Työkokeilun" jälkeen saa mukamas palkkatyötä ja tätä ei todellakaan saa!!!
- Anonyymi
Koulutus on koulutusta ja uhkaan perustuva ilmaistyö on uhkaan perustuvaa ilmaistyötä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomuslainen siellä hamuaa ilmaista työvoimaa kun "lupaa että Työkokeilun" jälkeen saa mukamas palkkatyötä ja tätä ei todellakaan saa!!!
Olin 10v sitten kanssa työkokeilussa. Nyt kun katsoin niin ko frima on näköjään lopettanut.
No ei ihme. Itelle ei tulsi mieleenkään perustaa sellaista frimaa.
- Anonyymi
Kiinassa yms maissa kun on tälläista niin joka paikassa kauhistellaan että hirveää tyranniaa ja diktatuuria kun joutuvat olemaan töissä 5-600 euron palkalla ^^
- Anonyymi
Täsämälleen samaa mieltä aloittajan kanssa.
- Anonyymi
Taidatkin olla kakara jota kiukuttanut kun se roskapussi piti viedä roskiksee ilman palkkaa?
- Anonyymi
Taidat olla ahne Kokoomuslainen, jonka mielestä työntekijän pitää maksaa työnantajalle siitä että saa käydä töissä.
- Anonyymi
Työkokokeilu ei muuten ole vain kakaroille.
- Anonyymi
Luin Raamatusta että jos ei työtä tee niin ei syömänkään pidä! Amen!
- Anonyymi
Luin Raamatusta että jos teettäää työtä palkatta niin se on saata....nasta
- Anonyymi
Luin kansainvälistä sopimuksista että palkattoman työn teettäminen on rinnastettavissa laittomaan ihmiskauppaan ja Suomi on sitoutunut noudattamaan näitä sopimuksia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5302005Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3831643Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H191462Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641378- 1181047
- 561032
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191016Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15811Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66803Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka11794