Halusin kuolla vaan enpä kuollutkaan

Vuosi sitten kävin täällä itkeskelemässä särkynyttä sydäntäni ja sain monia viestejä teiltä, että aika parantaa etc.. Eihän se tietenkään silloin siltä tuntunut kun mieli oli musta ja sydämessä reikä.

Nyt asiat ovat toisin. Elämä jatkui, pääsin jaloilleni ja löysin taas elämälleni suunnan. Uutta ihmis--suhdetta en aloittanut, edellinen oli rankempi kuin olin huomannutkaan..

Asiat siis hyvin, hienoa.

No eipä tässä mitään.. nyt vain tämä sydämeni silloin särkenyt yksilö yrittää luikerrella takaisin elämääni. Jos näin olisi käynyt vuosi sitten, olisin varmasti ollut valmis yrittämään uudelleen vaikka niiden kokemusten jälkeen koko juttu olisi kaatunut sulaan mahdottomuuteensa (loukattu minä, särkynyt sydän, pettymys,katkeruus.. tiedättehän te..). Nyt kun aikaa on kulunut, en todellakaan halua takaisin sitä ihmistä, jota täällä kävin teille itkemässä. Halusinkin tulla kertomaan, että sydänsuruista selviää eikä niihin pidä kuolla. Onhan se myös hieman makoisaa kun toinen muuttaa mielensä, kerjää takaisin ja omat tunteet ovatkin kuolleet. Kai se on sallittua, minusta on.
13790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kun et kerran ole mitenkään aktiivisesti kostanut särkynyttä sydäntäsi (mikä olisi ollutkin typerää ja väärin), niin voit tietysti nauttia runollisen oikeuden tuomasta tunteesta, kun sydämensärkijä ei löytänytkään onneaan eksyttyään omille poluilleen.

Äänestä

Minä olen ollut jotenkin lapsellinen ja naiivi, uskonut hyvään, kun minut on jätetty, olen toivonut, että jättäjä huomaisi kuinka ihana ihminen olen ja tulisi takaisin, en millään voi uskoa että hän on tosissan kun jättää ja arvatkaa mihin se on johtanut, olen muutaman jättäjän saanutkin takaisin, ja ne mun takaisinkerjäämistaktiikat.... Se on johtanut siihen, että mua on "hyväksikäytetty" yhden vanhan poikaystävän luo kun halusin mennä hän sanoi että kyllä voidaan alkaa selllaiseen seksisuhteeseen, no suostuin kun luulin, että kun vähän aikaa ollaan muka seksisuhteessa hän huomaa kuinka ihana olen ja suhde muuttuu tavalliseksi suhteeksi, ei muuttunut, kävin hänen luonaan " niissä merkeissä" ja luulin saavani hänet takaisin, en kuitenkaan uskaltanut vielä puhua sellaisista ajatuksista vaan ajattelin kun tarpeeksi usein tavataan se itsestään muuttuu tavalliseksi suhteeksi, ei muuttunut vaan minä kävin hänelle " antamassa" kunnes yhtenä päivänä mun seksiseura ei kelvannutkaan, kun laitoin tekstarin, hän olikin kokoajan etsinyt uutta naista ja oli löytänyt eikä halunnut pettää tätä naista ja minä luulin ettei hän edes etsi muita. Toinen suhde jossa taas minut jätettiin mutta kyllä seksisuhteessa voidaan olla, ensin lähetin hänet helvettiin mutta viikon päästä soitin perään, ja siitä se taas alkoi hänen kanssaan, no hänen kanssaan oli kyllä ihan sellaista ikään kuin oltaisiin taas seurusteltu, mutta mitään keskustelua ei ollut ja no lopulta kävi ihan samalla tavalla, minä kävin "antamassa" ja luulin että seurustellaan taas ihan vakavasti ja hän sillä aikaa etsi netistä uusia naisia ja yhtäkkiä naps taaskaan minun seura ei kelvannut, jos tulet kutsun poliisit, siihen loppui se antamisjakelu hänelle. Minä luulen saavani takaisin, ja ainut mitä saan on se että saan olla pelkkää seksiseuraa kunnes mies löytää uuden, kuinka tyhmä olenkaan, kuinka liian positiivinen ja luottavainen ja en ota asioista selvää, vaan luulen, että ne muuttuvat kun olen kiltii ja hiljaa enkä nosta kissaa pöydälle, ja keskustele muuttuuko tämä tavalliseksi seurustelusuhteeksi vai onko tämä vain ruumiini hyväksikäyttöä.

Äänestä
  • Kuinka moni onkaan huomannut olevansa parisuhteessa yksin...? Kelpaavansa vain panopuuksi...? Luulin löytäneeni sieluni toisen puolikkaan, mutta kelpasinkin vain yöllä pimeässä. Hän unelmoi jostakin muusta, peremmasta. En saa likaa pois sielustani vaikka miten pesen, tahra on ikuinen.

    Äänestä

  • koikuu kirjoitti:

    Kuinka moni onkaan huomannut olevansa parisuhteessa yksin...? Kelpaavansa vain panopuuksi...? Luulin löytäneeni sieluni toisen puolikkaan, mutta kelpasinkin vain yöllä pimeässä. Hän unelmoi jostakin muusta, peremmasta. En saa likaa pois sielustani vaikka miten pesen, tahra on ikuinen.

    Eihän se lika sinussa ole, ellei sitten tarttunut siitä vastakappaleesta: ethän sinä ole tehnyt mitään väärää, luotit ja rakastit ja niin pitääkin tehdä - tuo toinen ihminen teki väärin, kun uskotteli olemattomia ja piti sinua luonaan väärin perustein.

    Minulla oli kanssa saman tyylinen suhde tuossa kesällä, mutta en tosiaankaan ajattele itse tehneeni mitään väärää, kun uskoin ja toivoin parempaa, kuin mihin toinen kykeni. Että jos joutuu hyväksikäytetyksi, niin parempi sekin, kun että tajuaisi olevansa hyväksikäyttäjä. Silloin se tahra olisi ikuinen.

    Äänestä

vuositakaperin olin tilanteessa että katselin asekaappia jossa kivääri oli valmiina...et mitä jos lähden pois tästä maailmasta!Takana oli juuri päättynyt suhde naiseen...joka paljastui hyväksikäyttäjäksi.Onneksi oli ystäviä ja naispuoleisia, jotka jaksoivat kuunella loputonta valitustani....et en jaksa elää...ja jne!Pakkohan sitä oli jaksaa käydä töissä, vaikka tuskaa se oli kun tiesin et nainen jota rakastin oli uuden miehen luona.Ystävät sanoivat et aika se parantaa haavat..en kuitenkaan uskonut sitä...vaan et tuska jatkuu.Kesä tuli ja tapahtui ihme:tulin nimittäin uskoon ja se pelasti minut!Nyt osaan nauraa ja iloita elämän pienistä asioista...ajattelen elämää positiivisesti.Eksä on vuoden aikana jättänyt kultansa 10 kertaa...3 miestä pyörittänyt..salaa tietenkin...ja hankkinnut "hyvän maineen".Toisaalta oli hyvä kokemus oli ,aito narsisti oli eksä...

Äänestä
  • Voi, tuohon jos pääsisi! Minä olen yksi niistä jotka täällä nykyään vinkuvat särkynyttä sydäntään. Vakuuttelen, että kyllä tästä voittajana noustaan, mutta epätoivoisesti vain odotan että mies ottaisi minut takaisin, ja kerjäystaktiikat ollut ihan yhtä epätoivoisia... että kun jättämisen jälkeen on tavattu niin päädytään sänkyyn ja minä tyhmä kuvittelen, että asiat on kohta niin kuin ennenkin, ja kyllä mies niin lupasikin. Sitten seuraavana päivänä saan tietää että uusi tyttöystävä on jo olemassa ja mies katuu minun kanssani tapahtunutta ja selittelee miten järki meni hetken huumassa.
    Siinä menee hetkessä itsetunto viemäristä alas, ja kaiken muun hyvän lisäksi tuntee vielä itsensäkin syylliseksi pettämiseen. Ja se hieno fiilis; että minä kelpaan kyllä tähän hommaan, mutta joku muu vierellesi loppuelämäksi.
    Elän yhden ainoan asian takia: toivon että vuoden päästä minäkin olisin yhtä vahva, ja jos mies vielä pyytäisi takaisin uskaltaisin sanoa ei.

    Äänestä

  • jkjujijl kirjoitti:

    Voi, tuohon jos pääsisi! Minä olen yksi niistä jotka täällä nykyään vinkuvat särkynyttä sydäntään. Vakuuttelen, että kyllä tästä voittajana noustaan, mutta epätoivoisesti vain odotan että mies ottaisi minut takaisin, ja kerjäystaktiikat ollut ihan yhtä epätoivoisia... että kun jättämisen jälkeen on tavattu niin päädytään sänkyyn ja minä tyhmä kuvittelen, että asiat on kohta niin kuin ennenkin, ja kyllä mies niin lupasikin. Sitten seuraavana päivänä saan tietää että uusi tyttöystävä on jo olemassa ja mies katuu minun kanssani tapahtunutta ja selittelee miten järki meni hetken huumassa.

    Mä oon myös tosiaan ollut tyhmä kun olen luullut sängyn kautta pääseväni takaisin. Voi kun saisi nyt viisastuneena jotenkin neuvoa joitain nuorempia ihmisiä jotka ovat saman edessä siinä vaan on se ettei kuuntele siinä vaiheessa kenekään neuvoja vaan se on itse koettava katkerasti ettei tule onnistumaan, joskus ehkä voi onnistuakin mutta se on aika pieni prosentti joka sängyn kautta saa miehen takaisin joka on lähtenyt siitä vaan vaihtelunhalun takia. Seuraavan kerran vaan pitäisi ennen sänkyyn hyppäämistä jo saada se" alamme seurustella uudestaan" vaikka mustaa valkoisella paperille, senkin voi tietenlkin repiä, oikeastaan pointtini on siinä, että ennenkuin sinne sänkyyn hyppää pitäisi keskustella miehen kanssa aletaanko olla yhdessä ja heittää juuri sellaisia kysymyksiä onko sulla jotain muita naisia kierroksessa.

    Kaikista paras keino on jonka olen kuullut telkkarista Dr Phililtä että pitää itse päättää tämä on nyt loppu, silloin ei elä jatkuvassa epävarmuudessa entä jos sittenkin huomenna tai ylihuomenna kuukauden päästä vuoden päästä mies huomaa kuinka suloinen ja ihana olen ja palaa takaisin... hän käski pitää oven tiukasti säpessä myös silloin jos mies tulee oven taakse raapimaan ovea, ja tämän hän sanoi tytölle jonka poikaystävä teki onoff suhdetta jätti, tuli takaisin, jätti, tuli takaisin, sdama rumba toistui ja toistui se helpottaa kyllä kummasti kun tekee itse sen päätöksen: "meistä ei tule mitään en ota häntä edes takaisin" silloin ei tarvitse elää epävarmuudessa, päättää vaikka kuinka tulisi itkemään oven taakse on vastaukseni EI! EI onnistu enäääääääääääääääää!!!!!

    Äänestä

  • Harmi että sulle kävi niin että nainen lähti toisen matkaan... Usein sitä vaan ei huomaakaan että seurustelee sellaisen ihmisen kanssa joka ei ole ihan 100 % sitoutunut sinuun... mietipä kaikkia pieniä vinkkejä mahdollisesta uskottomasta luonteesta joita vuosien varrella tästä asiasta on ollut, yleensä niitä on jotain joita ei välttämättä ole sillon huomannut kun on elänyt rakkauden huumassa. Sun pitää miettiä mitä oikeastaan seurustelinkaan sellaisen naisen kanssa joka hyppää kenen tahansa uuden äijän mukaan, hänessähän on hyvin paha luonnevika... valmius hypätä toisen matkaan. Ajattele jossain voi olla nainen joka itkee ettei hänellä ole miestä ollenkaan, sinähän voisit olla se mies jonka hän tarvitsee. Mun isä aina sanoi yhdelle miehelle jonka nainen lähti toisen miehen matkaan että "pillukateet ei pääse taivaaseenkaan..." se nyt oli tälläinen raavaan miehen lohdutus... mutta kyllä tosiaan on paljon naisia jotka haluais että olisit heidän mies, nyt etsi joku uusi nainen ja perusta vaikka perhe, kyllä sitä äkkiä exät unohtuu ja aina kun tulee exä mieleen ajattelet miten olen seurustellut tuollaisen uskottoman luonten omaavan muijan kanssa.

    Äänestä

  • oikeeestiko kirjoitti:

    Mä oon myös tosiaan ollut tyhmä kun olen luullut sängyn kautta pääseväni takaisin. Voi kun saisi nyt viisastuneena jotenkin neuvoa joitain nuorempia ihmisiä jotka ovat saman edessä siinä vaan on se ettei kuuntele siinä vaiheessa kenekään neuvoja vaan se on itse koettava katkerasti ettei tule onnistumaan, joskus ehkä voi onnistuakin mutta se on aika pieni prosentti joka sängyn kautta saa miehen takaisin joka on lähtenyt siitä vaan vaihtelunhalun takia. Seuraavan kerran vaan pitäisi ennen sänkyyn hyppäämistä jo saada se" alamme seurustella uudestaan" vaikka mustaa valkoisella paperille, senkin voi tietenlkin repiä, oikeastaan pointtini on siinä, että ennenkuin sinne sänkyyn hyppää pitäisi keskustella miehen kanssa aletaanko olla yhdessä ja heittää juuri sellaisia kysymyksiä onko sulla jotain muita naisia kierroksessa.

    Kaikista paras keino on jonka olen kuullut telkkarista Dr Phililtä että pitää itse päättää tämä on nyt loppu, silloin ei elä jatkuvassa epävarmuudessa entä jos sittenkin huomenna tai ylihuomenna kuukauden päästä vuoden päästä mies huomaa kuinka suloinen ja ihana olen ja palaa takaisin... hän käski pitää oven tiukasti säpessä myös silloin jos mies tulee oven taakse raapimaan ovea, ja tämän hän sanoi tytölle jonka poikaystävä teki onoff suhdetta jätti, tuli takaisin, jätti, tuli takaisin, sdama rumba toistui ja toistui se helpottaa kyllä kummasti kun tekee itse sen päätöksen: "meistä ei tule mitään en ota häntä edes takaisin" silloin ei tarvitse elää epävarmuudessa, päättää vaikka kuinka tulisi itkemään oven taakse on vastaukseni EI! EI onnistu enäääääääääääääääää!!!!!

    pahalta lukea näitä.
    Minut myös jätettiin, ensiksi petettiin aikansa, ja kai sitten mies huomasi että se toinen on parempi:(

    Onneksi en sentään ole seksillä yrittänyt häntä takaisin saada... tajuan että se ei onnistu.
    On vain silti jotenkin kamalan hyväksikäytetty olo. Seksi kun meillä oli loppuaikana sellaista, että mies halusi aina vain panna takaapäin (panemiselta se tuntui, eikä miltään rakastelulta) Käski oikein että käänny! hyi että oikein ällöttää kun ajattelen... ei siinä ollut mitään tunnetta mukana.
    En tiedä miksi aina suostuin.
    Mutta niinhän se on, että jos antaa itseään käyttää hyväksi, niin aina joku myös käyttää.

    Nyt tuntuu järkyttävän pahalta silti, kun ajattelen häntä sen toisen naisen kanssa. Tuskin hän sille sanoo, että käänny.... vaan kaikki on paljon hienompaa.

    On vain todella paska olo. Yhdessä olomme aikana kun sain kuunnella loputtomiin miehen kännisiä sepustuksia, hän oli jotenkin katkera kaikille naisille...ja kurjille lapsuuskokemuksille. Oli joutunut jätetyksi aiemmin.
    Kai hän sitten vuosien aikana pääsi tuosta katkeruudesta...ja sai itsetuntoa. ja huomasi että kelpaa muillekin.

    Tuntuu siltä, ettei koskaan minua rakastanutkaan.. kun jätti ykskaks noin vain. Olin kai vain liian kiltti, ja kuvittelin että minun rakkaus parantaa hänet noista traumoistaan. No niin taisi parantaakin, mutta minä en enää sitten kelvannutkaan.
    Täytyy vain toivoa, etten itse tule katkeraksi. Ylivoimaisen vaikealta tuntuu vaan elämä nyt... ei ole oikein mitään suuntaa, kun vedettiin matto alta.

    Äänestä

  • jkjujijl kirjoitti:

    Voi, tuohon jos pääsisi! Minä olen yksi niistä jotka täällä nykyään vinkuvat särkynyttä sydäntään. Vakuuttelen, että kyllä tästä voittajana noustaan, mutta epätoivoisesti vain odotan että mies ottaisi minut takaisin, ja kerjäystaktiikat ollut ihan yhtä epätoivoisia... että kun jättämisen jälkeen on tavattu niin päädytään sänkyyn ja minä tyhmä kuvittelen, että asiat on kohta niin kuin ennenkin, ja kyllä mies niin lupasikin. Sitten seuraavana päivänä saan tietää että uusi tyttöystävä on jo olemassa ja mies katuu minun kanssani tapahtunutta ja selittelee miten järki meni hetken huumassa.
    Siinä menee hetkessä itsetunto viemäristä alas, ja kaiken muun hyvän lisäksi tuntee vielä itsensäkin syylliseksi pettämiseen. Ja se hieno fiilis; että minä kelpaan kyllä tähän hommaan, mutta joku muu vierellesi loppuelämäksi.
    Elän yhden ainoan asian takia: toivon että vuoden päästä minäkin olisin yhtä vahva, ja jos mies vielä pyytäisi takaisin uskaltaisin sanoa ei.

    Tahdonvoimaa se vaatii paljon ja kuria!Ensimmäiset pariviikkoa oli yhtä tuskaa...jatkuva pääkipu ja tuska sydämmessäni.Ja paljon itkemistä ja pitkiä kävelylenkkejä.Hyvänä neuvona sanon...älä pidä yhteyttä ollenkaan...vain siten voit katkaista läheisriippuvaisuutesi mieheen!Minä kohtelin naistani kuin prinsessaan..ostin lahjoja...ruokaa ja jne!Puhuttiin naimisiinmenosta ja lasten hankkimisesta...ja mitä sainkaan...tuskaa paljon!Mulla hävisi siinä rytäkässä tunne-elämä...ei mitään tunnetta yhteenkään ihmiseen.Narsismi on pahasta...ja sen kyllä erotan kaukaa nykyään.Eronjälkeen käytin alkoholia sydänsuruihin kohtuullisesti,mutta tajusin ettei se poista tuskaa .Kesällä tuli paljon ulkoiltua ja jotenkin se avasi silmäni:ole iloinen niistä pienistä asioista joista pidät eli puhdas luonto,terveys ja mielenterveys varsinkin!Se että uskoon tulin ei tarkoita että olisin parempi ihminen kuin muut..samanlainen tavallinen kuolevainen olen kuin muut..tosin lopetin kaljan ja viinan ottamisen ja kiroilun.Kiitän jumalaa siitä että pelasti mielenterveyteni ja niitä ystäviä jotka tukivat minua silloin elämänhaluni oli nollassa.Jokainen selviää sydänsuruista .

    Äänestä

Minut poikaystävä jätti ihan päivä pari sitten. Voimia ei ole, tuntuu kammottavan tyhjältä. Tekisin mitä tahansa, jotta voisimme olla yhdessä, mutta kun pojalla ei ole tunteita, on vaan annettava mennä... suru, pettymys ja kipu tuntuvat melkein ylivoimaisilta, mutta en aio kerjätä häntä takaisin. Hulluksi tässä meinaa tulla kun ei tuska hellitä, mutta ei kai niiden näin pian kuulukaan. Itse olen kuitenki vielä ihan kiinni pojassa ja tämän halu erota tuli niin yllättäen, etten vieläkään voi uskoa sitä. Tekisi mieli huutaa ja valittaa tästä, mutta kun ei ole ketään ketä syyttää. Miksi näin pitää käydä? Tuntuu että elämä sinkkuna on paljon kivuttomampaa, mutta en minä sitä silti kaipaa. Haluan pojan kainaloon nukkumaan, haluan tuntea hänen hengityksen korvaani vasten ja lupauksen siitä että aina ollaan yhdessä. Ikävä.

Äänestä
  • älä kerjää takaisin, todellakaan. hyvä päätös.
    Itse tähän syyllistyin ja mitä sain: kuukauden lisää kidutusta ja ollako vai eikö olla-leikkiä, joka tietenkin päättyi siihen että ei olla. Toisaalta tän prosessin jälkeen tuntuu että olen valmiimpi luopumaan, kun mieheen liittyy niin paljon negatiivisia tunteita ja puhdasta vihaa kun ei vaan millään voinut päättää... mutta en suosittelisi kenellekään. omaa sydäntään siinä vaan hajottaa lisää ja itsetuntoa.
    Sinkkuna on kivuttomampaa, toki, mutta välillä vaan tuntee että ottaisi mitä tuskaa tahansa kun hetken aikaa vielä saisi olla syleilyssä ja jutella niitä näitä. Ja sitten kun se hetki on ohi niin hinta on kuitenkin liian kova. Nyt sitten tahtoisi tilalle kenet tahansa muun hetkeksi lohduttamaan, mutta siihenkään leikkiin ei saisi mennä, haavoittaa vaan itse jotakuta muuta.
    Miksi juuri jätetyn pitää olla se marttyyri joka kärsii yksin? V*****aa, suoraan sanottuna.

    Äänestä

mulla on sama tilanne, mut en vaan tiedä mitä tehdä... oon vielä vähän hänen otteessaan, mut pääsemässä eteenpäin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

En ota sinua takaisi kirjoitti:

Vuosi sitten kävin täällä itkeskelemässä särkynyttä sydäntäni ja sain monia viestejä teiltä, että aika parantaa etc.. Eihän se tietenkään silloin siltä tuntunut kun mieli oli musta ja sydämessä reikä.

Nyt asiat ovat toisin. Elämä jatkui, pääsin jaloilleni ja löysin taas elämälleni suunnan. Uutta ihmis--suhdetta en aloittanut, edellinen oli rankempi kuin olin huomannutkaan..

Asiat siis hyvin, hienoa.

No eipä tässä mitään.. nyt vain tämä sydämeni silloin särkenyt yksilö yrittää luikerrella takaisin elämääni. Jos näin olisi käynyt vuosi sitten, olisin varmasti ollut valmis yrittämään uudelleen vaikka niiden kokemusten jälkeen koko juttu olisi kaatunut sulaan mahdottomuuteensa (loukattu minä, särkynyt sydän, pettymys,katkeruus.. tiedättehän te..). Nyt kun aikaa on kulunut, en todellakaan halua takaisin sitä ihmistä, jota täällä kävin teille itkemässä. Halusinkin tulla kertomaan, että sydänsuruista selviää eikä niihin pidä kuolla. Onhan se myös hieman makoisaa kun toinen muuttaa mielensä, kerjää takaisin ja omat tunteet ovatkin kuolleet. Kai se on sallittua, minusta on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu