'Mukamas kiireet', työpäivän jälkeiset vittuuntuneet illat ja poissaolot teki hyvin tehtävänsä..
Itel oli tuskallinen ero vaikka alunperin sitä itse halusin, enkä enää käsitä pysty käsittämään 'miksi ihmeessä!?'.. Torjuin lapsenteon, omakotitalon rakentamisen ja avioliiton suorilta käsin.. ehkä pelotti liikaa päättää jotain niin suurta. Oltiin yhdessä n. 5 vuotta ja asuimme monta vuotta yhdessä. Kesti jonkun aikaa tajuta että tein virheen ja todella rakastin sitä naista ja huomasin liian myöhään mitä menetin. Tekisin kaikki uudelleen toisin jos vain pystyisin..
Tänä kesänä yhteisellä sopimuksella muutettiin erilleen ja tapailtiin yhä viikonloppuisin kunnes ilmoitti 'onko ihan ok jos menen ulos toisen miehen kanssa'. Tuli täysin yllätyksenä luultuani että kaikki voisi olla kuten aikasemmin. Luulin että olen ainut. Katkaisin suutuksissani yhteyden kokonaan hetkeksi, kunnes huomasin että hän tuli siitä kovin surulliseksi 'ystävän menettäneenä'. Suostuin pitämään yhteyttä uudestaan.. Päätin että minussa on miestä kestämään exän treffailua ja voisin olla vaikka hyvänpäivän tuttukin jos niikseen tulisi.. Tämän jälkeen nähtiin vain kerran muodollisisssa tavaravaihdoksissa muuton yhteydessä. Nopealla visiitillä pokerinaama piti.. Olisi ehkä pitänyt avata padot ja antaa virrata vaan.. Vittu voi olla mies riepoteltavana!
Otin 'laastarin' tuskaani. Exä luki rivien välistä että olen löytänyt toisen ja ilmoitti että ei halua enää pitää minuun yhteyttä koska 'sattuu liikaa'. Itsehän sitä halusi vaikka olen kertonut tunteeni koko ajan hänelle suoraan ja vilpittömästi! Sattui saatanasti vaikkakin peli oli näköjään jo menetetty.. Ehkä olisi vielä toivoa jos olisin tehnyt senkin toisin ja odottanut hetken aikaa yksin. Nykyisen kanssa ei se aukko täyty, mikä aikaisemmin repesi.. Ei tunteita.. vaan ajankulua.. Tuntuu paskalta roikkua exässä vaikken sitä anna millään tavalla ilmi kenellekään.. ja koittaa jatkaa omaa elämää vaikka väkisin..
Kuitenkin VIELÄKIN tekisin mitä tahansa että saisin exän takaisin. Yritin kyllä vakuuttaa että pystyn muuttumaan ja ei ole mitään syytä olla yrittämättä uudelleen koska ollaan tultu aina hyvin toimeen.. Harmittaa kun tuli pidettyä toista itsestään selvyytenä ja sillä välin odottaa parempaa huomista.. Turha se vissiin on itkeä kun on jo kuset housuissa, mut vähän helpottaa kirjottaa nää fiilikset.
Romahtanut maailma on samea ja pölyinen.. Kiitos ja anteeksi.
Itel oli tuskallinen ero vaikka alunperin sitä itse halusin, enkä enää käsitä pysty käsittämään 'miksi ihmeessä!?'.. Torjuin lapsenteon, omakotitalon rakentamisen ja avioliiton suorilta käsin.. ehkä pelotti liikaa päättää jotain niin suurta. Oltiin yhdessä n. 5 vuotta ja asuimme monta vuotta yhdessä. Kesti jonkun aikaa tajuta että tein virheen ja todella rakastin sitä naista ja huomasin liian myöhään mitä menetin. Tekisin kaikki uudelleen toisin jos vain pystyisin..
Tänä kesänä yhteisellä sopimuksella muutettiin erilleen ja tapailtiin yhä viikonloppuisin kunnes ilmoitti 'onko ihan ok jos menen ulos toisen miehen kanssa'. Tuli täysin yllätyksenä luultuani että kaikki voisi olla kuten aikasemmin. Luulin että olen ainut. Katkaisin suutuksissani yhteyden kokonaan hetkeksi, kunnes huomasin että hän tuli siitä kovin surulliseksi 'ystävän menettäneenä'. Suostuin pitämään yhteyttä uudestaan.. Päätin että minussa on miestä kestämään exän treffailua ja voisin olla vaikka hyvänpäivän tuttukin jos niikseen tulisi.. Tämän jälkeen nähtiin vain kerran muodollisisssa tavaravaihdoksissa muuton yhteydessä. Nopealla visiitillä pokerinaama piti.. Olisi ehkä pitänyt avata padot ja antaa virrata vaan.. Vittu voi olla mies riepoteltavana!
Otin 'laastarin' tuskaani. Exä luki rivien välistä että olen löytänyt toisen ja ilmoitti että ei halua enää pitää minuun yhteyttä koska 'sattuu liikaa'. Itsehän sitä halusi vaikka olen kertonut tunteeni koko ajan hänelle suoraan ja vilpittömästi! Sattui saatanasti vaikkakin peli oli näköjään jo menetetty.. Ehkä olisi vielä toivoa jos olisin tehnyt senkin toisin ja odottanut hetken aikaa yksin. Nykyisen kanssa ei se aukko täyty, mikä aikaisemmin repesi.. Ei tunteita.. vaan ajankulua.. Tuntuu paskalta roikkua exässä vaikken sitä anna millään tavalla ilmi kenellekään.. ja koittaa jatkaa omaa elämää vaikka väkisin..
Kuitenkin VIELÄKIN tekisin mitä tahansa että saisin exän takaisin. Yritin kyllä vakuuttaa että pystyn muuttumaan ja ei ole mitään syytä olla yrittämättä uudelleen koska ollaan tultu aina hyvin toimeen.. Harmittaa kun tuli pidettyä toista itsestään selvyytenä ja sillä välin odottaa parempaa huomista.. Turha se vissiin on itkeä kun on jo kuset housuissa, mut vähän helpottaa kirjottaa nää fiilikset.
Romahtanut maailma on samea ja pölyinen.. Kiitos ja anteeksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Toisaalta semi-sosiopaattina on helppoa olla: - Arki on nykyään mitäänsanomatonta, ei jännitä, ei pelota, ei kiinnosta.. Asetu poikkiteloin eteeni, annan sulle helvetin..
PS. Joojoo antaa sen vtun ajan kulua. Tiedän.
..oli pakko kirjoittaa kun tarinasi kuulosti niin tutulta.
Itsekin erosin kesällä yli viisi vuotta kestäneestä suhteestani elämäni miehen kanssa.
Syyt oli pitkälle samanlaisia kuin teilläkin.. perus arkea, puhumattomuutta, ei tehty töitä suhteen eteen, pitkiä työpäiviä, kiukuttelua jne..
Meidänkin tapauksessa mies oli se joka halusi enemmän suhteen päättymistä, meilläkin oli jo suunnitelmat lapsista, omasta kodista jne. Ja minä niitä aina halusin, olin se "aktiivisempi" osapuoli sillä saralla ja ylipäätään meidän suhteessa.. aina huolehdin että kunhan meillä ja miehelläni on kaikki hyvin jne..
en oikeastaan edes tiedä miksi kirjoitin.. halusin kait vaan sanoa että täällä ollaan samassa jamassa..
nyt olen löytänyt ihan kivan uuden miehen, joka ei kuitenkaan tunnu samalta, lähinnä kaipaan sitä hellyyttä ja lähellä oloa vaan niin paljon. Kavereita ja ystäviä on paljon, mutta silti.. ei se ole sama asia.
Lisäksi haluan sanoa, että oikeasti.. jos todella kaipaat ja rakastat vielä tyttöystävääsi , etkä ole tyytyväinen nykyisessä suhteessasi.. niin mikset ottaisi riskiä ja kertoisi kaikki tunteesi eksällesi? Mitä voit menettää? Asia tulee kuitenkin vaivaamaan niin kauan kun et saa sitä sanotuksi ulos. Ja ken tietää.. ehkä tyttöystäväsikin kaipaa sinua..ehkä hänkin vielä rakastaa mutta ei halua näyttää sitä niinkun et sinäkään.
Mikset ottaisi selvää?
Itse rakastan eksääni vieläkin.. ja todella.. jos asiat olisivat muuttuneet, olisin valmis jatkamaan.. mutta saa kyllä itse ottaa minuun yhteyttä ja tehdä töitä sen eteen että saa minut taas itselleen, se on ehto..
en suostu enää olemaan itsestäänselvyys.
tsemppiä paljon!
perkele! Oothan muistanu mainita sille sun ihan kivalle uudelle miehelles, että haikailet vanhan perään. Muuten kohta tänne taas kirjoittaa yks uus katkera kaveri, että mikä on ku naiset ei pysy hanskassa ja kaikki menee päin persettä!
Tiiätkö ihmisiä ne muutkin on ku sinä ja eksäs.
eli korjaus jos ymmärsit väärin.. en seurustele ko. miehen kanssa eikä siihen suuntaan olla edes menossa. Tapailtu ollaan muutaman kerran ja molemminpuolista kiinnostusta löytyy, mutta
itse olen alkanut tosiaan miettiä onko niitä tunteita sittenkään tarpeeksi tapailun jatkamiseen.
kovin vakavalla pohjalla ei siis todella olla, ei miehenkään puolelta. Juttu on vaan saanut minut itseni ajattelemaan mennyttä ja eksääni.
Että näin..Tiiätkö ettei kannattaisi tuomita ihmisiä niin nopeasti
Kiitti viestistäsi,
Ehkei siinä menetäkään mitään, mutta ei huvittaisi käydä samaa helvettiä läpi uudestaan ja uudestaan..
Päätin nyt kuitenkin tavata hänet ja käydä asioita läpi. En tiedä mitä odottaa ja tuleeko ainuttakaan järkevää lausetta omasta suusta. Se on varma et seuraavat viikot saa hokea vttua omas hiljaises yksinäisyydes jos ei tuu vieläkää mitään kelvollista/lopullista ratkaisua tilanteeseen. Varmaan kyl kaduttais jos antais olla vaan.
Ja eiku tulella leikkimään..
Olen itse naispuolinen, mutta samantapaisessa tilanteessa. Erotuksena se etten ota laastaria. Meillä oli 3 vuotta kestänyt suhde, joista 2 vuotta on asuttu yhdessä. Nyt tätä kirjottaessa samalla pakkaan omia tavaroitani, olen aikeissa muuttaa toiseen kaupunkiin 3 kk ajaksi kun sain sattumalta mahdollisuuden muuttaa ystävän kämppikseksi. Kai se muuttaminen on tietyllä tavalla samaa pakoilua kun laastari meininki, mutta toisaalta koska asutaan aika pienessä kaupungissa ja ystäväpiirit täällä on jokseenkin yhteiset tuntuu että ei se väärin oo jos teen tän itselleni vähän helpommaksi.Sattuu todella paljon, ja tottahan sitä miettii ja toivoo että olisi saanut osoittaa toiselle että on oppinut jotain ja muuttunut. Tuntuu myös että tekisin paljon saadakseni hänet takaisin.Meillä tilanne kuitenkin meni niin , ettei tää lopulta ehkä ollut edes niin omista virheistäni kiinni vaan siitä että tällä miehelläni oli ahdistunut olo ja hän kaipasi olla yksin.Ikävä kyllä asioista ei osattu ajoissa puhua , ja lopulta tilanne raukesi niin että hän eksyi vieraaseen sänkyyn. Se ei ollut eron syy, vaan ongelmien seuraus.Ei se ollut oikeen ja teki tästä hommasta vielä kipeemmän, mutta tiedän että se oli sen epätoivon teko,ei hänelle tyypillistä. Olenpa joskus tehnyt aiemmassa suhteessa itsekkin samanlaisen typeryyden, joten en kai voi lopulta ketään kivittää... Nyt tuntuu että voikos tästä koskaan päästä yli, kun kysymyksessä oli lähes kolmekymppisen seikkailjan elämäni ensimmäinen ihmissuhde, johon mulla oli koko ajan vahva luotto ja usko että tää tyyppi vois oikeesti olla mun elämässä vielä pitkään.Ja on noita miehiä kokeiltu, jos jonkinmoisia. Mutta hälle maistaa nyt vapaus, ja tiedän tyypistä ettei se nyt tarkota vaan naisten perässä juoksemista, vaan kai hän myöskin kokee ettei ole ollu oikeen koskaan pitkään yksin, ja kaipaa tilaa sille että ei ole vastuussa omista menoistaan kellekkään.Ehkä tilaa kasvaa mieheksi tai ainakin sellaiseksi ihmiseksi kuin on.Kaikki muuttuu koko ajan, se on yksi maailman suurista totuuksista. Et koskaan ylitä samaa jokea kahdesti. Vielä kesän lopussa ja koko kesän me oltiin onnellisia.Vaan näin ne asiat muuttui. Kesällä ei ehkä puhuttu ongelmista joita oli ollu koko viime kevään, jotka loppui vasta kun meillä oli tän exän vaihdosta johtuva kuukauden ero. Sitten kun taas nähtiin, oltiin vaan iloisia, eikä kauheesti puhuttu niistä ongelmista, mä ehkä yritin mutta se toinen halusi vaan sivuuttaa asiat.mut nyt ei auta puhuminen enää.. Ei meidän pitäisi pelätä muutosta. Toki mulla on sydämessä toive että hän huomaisi mut vielä haluavansa,mutta tosi asiassa tulevasta ei kukaan tiedä, enkä voi sellaiseen unikuvaan itseäni vangita. se olisi väärin mua kohtaan se. On pakko päästää irti ja luottaa että asiat menee aina lopult aniin kuin niiden on mentävä,on hyväksyttävä muutos.Ja jos lopulta olen rehellinen itselleni en tiedä minä myöskään mitä ihan OIKEASTI haluan. Mikä osa mun tunteista on vain se että haluan roikkua kauniissa muistoissa kiinni ja pelkään muutosta. Muutos on kuitenkin lopulta ainoa mikä on elämässä pysyvää.Uskon myös siihen siirappisen 90-luvun elokuvan Vain yksi yö yhteydessä siteerattuun runoon joka meni jotenki näin: Rakkaus on kuin häkissä oleva lintu, jos päästät sen vapaaksi ja se tulee takaisin , vain silloin se on koskaan ollut sinun. Sun tapauksessa uskon että kannattaisi jättää laastarisuhde, kun se ei ole reilua kellekkään. Se on myös ehkä ainoa keino sulle itselle päästää irti menneestä, valita ja huomata mitä sä oikeasti haluat. Tää oli nyt aikamoista ajatusten poukkoilua ja tajunnan virtaa, jos jaksoit lukea toivottavasti mun sanoista oli apua edes surun sisarena.
Olkoon tiesi onnen tähtien valaisema. Ne tähdet luot itse.