naisiin, koska minut aina hylätään. En halua enää koskaan ihastua tai oikeastaan en uskalla, koska tulen pettymään. Tällaisia tapauksia on ollut jonoksi asti.
Olen uskollinen, mukava ja toisia (ehkä likaa) ajatteleva mies. Ulkoisestikaan en ole ruma, joten en käsitä missä mättää. Mielestäni itsessäni ei ole ihan kauheita vikoja, mutta en toki täydellinenkään ole.
En kestä tätä ikuista yksinäisyyttä, joka aiheuttaa negatiivisia ajatuksia.
Ajatuksia?
Olen uskollinen, mukava ja toisia (ehkä likaa) ajatteleva mies. Ulkoisestikaan en ole ruma, joten en käsitä missä mättää. Mielestäni itsessäni ei ole ihan kauheita vikoja, mutta en toki täydellinenkään ole.
En kestä tätä ikuista yksinäisyyttä, joka aiheuttaa negatiivisia ajatuksia.
Ajatuksia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Siis kuinka pitkiä suhteesi ovat olleet, joidenka jälkeen olet tullut jätetyksi?
Lisäksi sanoisin, että ota itseäsi niskasta kiinni. Naiset eivät halua nyhveröitä. Itse olen saanut aina olla se, joka jättää jos ero on tulossa, ei nainen.
ne on olleet, AINA.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Älä odota mitään ikuista rakkautta, niin elämä muuttuu miellyttävämmäksi. Hollywood -rakkauksia on vain Hollywoodissa, tosielämässä ihastumiset ja rakastumiset loppuu joskus ja sitten ehkä samaan henkilöön voi ihastua uudestaan. Tai sitten johonkin uuteen.
Ne vaihtaa joka toinen vuosi kumppania.
Tosirakkaus on sen verran vaativa laji ettei sitä kovin moni edes yritä harrastaa.
Oletko läski tai tyhmä?
mensan testitkin oli normaali luokkaa.
Oletko huomannut, että yhden jättävän naisen jälkeen on löytynyt toinen, ihan mukava? Niin tulee tapahtumaan vielä, maailmassa riittää naisia. Ja miehiä. Se vaan on niin että "sen oikean" löytyminen joskus ottaa aikaa.
Pahinta, mitä nyt voit tehdä on antaa muutamien pakkien vaikuttaa itsetuntoosi. Ei sinussa tarvitse mitään vikaa olla jos toinen päättää lähteä suhteesta. Hän vain haluaa jotain muuta. Näe se mahdollisuutena ja etsi vielä parempi kumppani.
Sinä olet OK. Muut ovat OK. Näe maailma ympärilläsi ja kaikki ne ihanat ihmiset. Sitten mene sinne sekaan ja ala tutustua. Siitä se lähtee.
niin ei tässä mitään, mutta kohta 10 mennyt samanlailla ja 100 ensitreffiä (nähty kerran). Että vielä pitäisi 100000 kertaa tutustua johonkin turhaan? jep.
on meitä mukaviakin naisia, jotka antaisivat mitä vain, jos saisivat kivan, uskollisen miehen. Ymmärrän tunteesi, minun mies suhteeni ovat olleet pettymyksiä, kun aina niistä miehistä on tullut esiin paskiais puoli, eli valehtelu (pienistäkin asioista valehtelu syö luottamusta) ja muutenkin ikävä käyttäytyminen.
Olen kanssa luopunut toivosta... lähes kokonaan. sellainen pieni toive sisällä on, että kiltin ja kunnollisen miehen vielä löytäisin, en ehkä muuten jaksaisi tätä yksinäisyyden sävyttämää talven pimeyttä.
Mielestäni minussakaan ei ole mitään suurempaa vikaa, täydellinen en kuitenkaan ole, aivan kuten sanoit itsestäsikin. mutta en ymmärrä, miksi ei kohdalleni satu miestä, joka arvostaa minua ihan oikeasti...??
olemme ajatelleet samoja ajatuksia kuin sinäkin, jokainen ihminen maailmassa on tullut joskus torjutuksi ja niitä torjumisia tarvitaan jotta voisi kokea joskus sitä päinvastaistakin. Et ole mikään Einstein keksintösi kanssa että vain sinä et kestä yksinäisyyttä ja torjutuksi tulemisen tunnetta.
Mitä siitäkin tulisi jos me kaikki saisimme haluamamme aina taistelematta?
Realistinen totuus on se että kaikille ei oikeasti löydy sitä oikeaa, mutta sekään ei ole kiinni pelkästään siitä että on mukava, hyvännäköinen ja muuta liiba laabaa.
Ajan pitää olla sopiva, se on täysin sattuman varainen juttu eikä kukaan oikeastaan voi tehdä muuta kuin yrittää omana itsenään kunnes nappaa, mutta siitä ei saa tehdä elämäntehtäväänsä, kukaan ei halua olla miehen tai naisen kanssa josta paistaa epätoivo ja epävarmuus.
Itse olin 2003 vuodesta asti sinkku tämän 2009 asti ja se tuntui loputtomalta ajalta ja olin jo tottunut ajatukseen että olen yksin ja se oli minulle ihan fine. Opin elämään yksin ja huomasin että vasta silloin kun ihminen tosissaan osaa elää itsensä kanssa, voi elää toisenkin kanssa.
Pitää olla sinut itsensä ja elämänsä kanssa eikä turvautua liikaa toiseen.
Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon sen taas. Omaa onnellisuuttaan ei voi sysätä toisen ihmisen harteille.
no omasta puolestani voin ainakin sanoa sen, että olen asunut omillani jo lähes kymmenen vuotta, perheeni asuu toisella puolen suomea, joten olen kyllä varsin sinut oman elämäni kanssa ja osaan elää itseni kanssa. en ole koskaan tukeutunut mieheen oikeastaan millään tavalla, pikemmin miehet ovat tukeutuneet minuun, eikä se tunnu kivalta.
ja mielestäni tuollainen "ajan pitää olla sopiva" ja se "se oikea tulee kohdalle kun vähiten sitä odotat" on sitä liiba laabaa pahimmasta päästä. Totta on se, ettei kyllä kaikille ole olemassa "sitä oikeaa" ei ehkä kellekään, on olemassa vain niitä itselle sopivia...