Joillekin miehille tunteista puhuminen on todella vaikeaa. Otsikko on sikäli harhaanjohtava, että miehen ei tarvitse edes olla mitenkään alfaurosmainen tms, että hänen on vaikea puhua siitä miltä tuntuu. Suurin osa kuittaa puhumisen tunteista naisten hömpötyksenä, ja varmasti, usein sitä se onkin, mennessään liiallisen syvälliseksi, tai tulkinnanvaraiseski.
Kuitenkin myös suuri osa miehistä kuvaa loppujen lopuksi omista tunteistaan puhumisen olleen helpottavaa, vieden asioita eteenpäin ja parantavan elämänlaatuaan.
Naisenakin on joskus vaikea puhua tunteista, mutta uskoisin naisille omien tunteiden määrittelyn olevan aavistuksen verran helpompaa... kysynkin miehet, onko tuo puhumattomuus juuri tunteiden määrittelyn hankaluutta, vai sanojen järjestykseen laittamisen hankaluutta? Sitä että puhe ei vaan tule ulos? Miten naisesi voisi parhaiten sinua auttaa kertomaan tunteistasi?
Kuitenkin myös suuri osa miehistä kuvaa loppujen lopuksi omista tunteistaan puhumisen olleen helpottavaa, vieden asioita eteenpäin ja parantavan elämänlaatuaan.
Naisenakin on joskus vaikea puhua tunteista, mutta uskoisin naisille omien tunteiden määrittelyn olevan aavistuksen verran helpompaa... kysynkin miehet, onko tuo puhumattomuus juuri tunteiden määrittelyn hankaluutta, vai sanojen järjestykseen laittamisen hankaluutta? Sitä että puhe ei vaan tule ulos? Miten naisesi voisi parhaiten sinua auttaa kertomaan tunteistasi?
Vastaukset 23
Vanhimmat
näille sälleille aivan liian vaikee kysymys :)
niin loppuunkulutettu, aivan olemattomasta naisen näkökulmasta revitty aihe, stereotypia parhaimmillaan, ettei siihen enää viitsi kommentoida...
No, tuli nyt pieni kommentointi siinä sivussa, mutta menköön...
suhdemielessä joutunut vielä koskaan sellaisen miehen kanssa, joka tarvittaessa ei tunneasioista olisi pystynyt puhumaan. On ehkä ollut niinpäin, että miehille se on jopa ollut helpompaa ja tarpeellisempaa, kuin mulle itselleni.
Ja kyllä mä uskon, että mies puhuu kun sillä on puhuttavaa. Mä uskon, että ne suurimmat rakkaudenosoitukset kuitenkin tulee esiin ihan jokapäiväisessä arjessa teoin, ei niinkään sanoin.
Minä nyt olen kova poika puhumaan muutenkin eikä tunteet tee poikkeusta. Elämäni aikana olen kuitenkin oppinut, että jos jonkin asian voi väärin tulkita, niin naiset tekevät kaikkensa tulkitakseen väärin. Puhetta ei uskota, etsitään piilomerkityksiä rivien välistä ja tehdään omat minun sanomisistani poikkeavat johtopäätökset.
Sanoin joskus Rouva Ratikalle, että jos minä näytän tyytyväiseltä ja sanon jotain, minkä hän voi tulkita kahdella tavalla, joko positiivisesti tai negatiivisesti, niin valitkoon positiivisen. Vai miksi ihmeessä minulla olisi hymyssäsuin tarkoitus häntä loukata? Oppi on tosin mennyt yhtä huonosti perille kuin exillenikin aikoinaan.
Esimerkki asian vierestä:
N: Sopiiko tämä paita minulle?
M: Sopii ihan hyvin.
N: Ei miten niin vaan ihan? Mikset voi suoraan sanoa, että inhoat tätä? Haluatko hävetä minua? Inhoatko minua?
M: Miksi minä menin mitään sanomaankaan...
Että kyllähän teille puhuisi, jos te kuuntelisitte ja ymmärtäisitte kuulemanne. ;-)
Olet näemmä puurtanut ahkeran päivän. Ihan kunnioitettavaa, kun palstalla on rappeumatila, että joku jaksaa. Onko sulla ollut kalsaripäivä tänään? No ei tietysti tarvitse vastata, henkilökohtaista. Halusin vain toivottaa hyvää perjantai-iltaa.
Hyvää perjantai-iltaa, Hra Ratikkakuski. ;)
on naiseen sisäänrakennettu toiminto ja sen perusteena toteamus, että kaikki se negatiivinen johtuu vain siitä, mitä mies teki tai sanoi tai ei tehnyt tai ei sanonut...
Oli toissapäivänä kuumetta, mutta se meni samantien ohi. Töihin ei kuitenkaan saa mennä, vaikkei olo tunnu sairaalta eikä ole kuumetta. Kaupassa käydessä kuitenkin huomasi, ettei ulkoilu ole hyvä idea, joten aika on käynyt vähän pitkäksi. Noh, kyllä se tästä iloksi muuttuu.
Naisten ei kannattaisi keskittyä niin paljon puhumiseen vaan kuuntelemiseen ja kuulunymmärtämiseen. Etenkin kimuranteissa tunneasioissa. Saattaisi sitämyöten miestenkin kielenkannat alkaa löystymään. ;-)
aloituksessa noin luitkaan, ja miksi olet noin mahdottoman kiukkuinen taas ja puolustuskannalla? Miltä nyt tuntuu?
ollut naisen puhumisesta kyse? Miksi hyökkäätte heti? laatikaa oma aloitus naisten palstalle jossa keskitytään naiseen. Kysymys on mielestäni ihan viaton.
Aloittajan kysymys oli: "Miten naisesi voisi parhaiten sinua auttaa kertomaan tunteistasi?" Minä kehoitin puhmaan vähemmän ja kuuntelemaan enemmän ja ymmärtämään kuulemansa.
Kummalla meillä on luki-vika?
sinä tiedät ettei hän kuuntele jo? Mistä ivallinen sävysi...
Ehkä minä olen tullut tarpeeksi usein elämäni aikana väärintulkituksi. Ja tutut väittävät samaa, joten tämä ei taatusti ole ainoastaan minun ongelmani. Enkä minä ole ivallinen, korkeintaan vähän periksiantanut, ettei asian tila tästä muuksi tule muuttumaan. Ei meillä eikä muilla.
kommentoin Ratikan kommenttia.
Kiukkuinen en ole, enkä puolustuskannalla. Sattumoisin kuitenkin oma mielipiteeni asiasta - ja voisin jopa sanoa, että eräänlainen asiantuntijuus verrattuna yhteenkään naiseen oikeuttaa minut mielipiteeseen - on kuitenkin totaalisen eri linjoilla kuin aloittajan hyvin provokatiivinen (ja juuri siinä tarkoituksessa tehty?) aloitus.
Joojottelu ja myöntely on tuhoisaa keskustelulle ja väittelylle ja tällaisella foorumilla kärjistäminen (kuten aloitus jo osoittaa) on se, mikä aiheuttaa keskustelua. Se hyöty (?) tuhotaan kuitenkin hyvin tehokkaasti muilla tavoin, esimerkiksi sillä, että joku kommentoija alkaa vaikuttaa siltä, että ottaa ihan oikeasti herneen nenään.
Tällä hetkellä tuntuu oikein hyvältä, kiitos kysymästä. Entä itse?
vastauksia sinänsä asiallisesti laadittuun ja ihan asiaa täynnä olevaan aloitukseen. Nokkiinsa nää kaverit ottivat vasta kun joku kommentoi että kysymys on liian vaikea. Eli taas voimme todeta tunteista puhumisen, näköjään edes kirjottamisen on oltava todella vaikeaa, kun se aiheuttaa pelkkää nälvimistä, jos aiheen ottaa esille.
Totuus kumminkin on, että kysyttäessä miltä tuntuu tai mitä ajattele mies kuin mies vastaa "emmä tiedä" toisin kuin esim. joku ratikkakuski, jonka sukupuoli nyt on muutenkin aika häilyvän epäselvä...
Eli tosimiehen ei kuulukaan ymmärtää tunteista mitään. Tämähän tekikin asiasta helpon. Tosin se asettaa sinut ja kanssasisaresi vähän kiusalliseen valoon, kun kuitenkin jatkuvasti moista kyselette. ;-)
olevinaan huomannut itsestäni, että kyse on lähinnä siitä, että ei tunnista tunteita. Tarkoitan siinä mielessä, että en vaan huomaa olevani vihainen tai että mulla on ikävä. Kuulostaa todella typerältä, varsinkin kun olen välillä hyvin tunteellinen :-)
Silti mulle käy välillä niin, että ikäänkuin herään huomaamaan, että mullahan on ikävä, ollut jo jonkun aikaa... en vain ole huomannut.
Samaten suuttumus johonkin ihmiseen saattaa tulla jälkikäteen - tilanne on jo ohi ja sitten vasta alkaa vituttaa, kun se tomppeli on jo liuennut paikalta...
Parisuhteessa tulee usein tilanteita, joissa tuntee tulleensa täysin väärin kohdelluksi. Mulla se loukkaantuminen lyö yleensä kaiken ilmaisun kiinni joksikin aikaa. Tunnekuohun täytyy laskeutua, ennenkuin pystyn edes puhumaan, minkä toki teenkin heti.
Eli tunnistan huonosti tai sitten tunteet lyövät yli. Ei toki edes usein,mutta molempia havaitsen.
Toisaalta mulle ei ole vaikeaa sinänsä puhua tunteista, silloin kun ne havaitsen :-)
sydämellinen kiitos aikuisen miehen vastauksesta aiheeseen.
Mielestäni tuo kommenttisi vaan puhuu sen puolesta, että kyse harvoin on siitä että mies ei TUNNE, vaan siitä ettei hän (ihan hyvin kyseessä voi olla myös nainen, en sinänsä halua yleistää...) huomaa, tiedä itsekään miltä hänestä tuntuu.
Oma mies on joskus kiittänyt kun en ole antanut periksi. Utelemista ja inttämistä hän ei varmaan sietäisi, mutta sen sijaan, että olisin hyväksynyt kiukkuisuuden tai hiljaisuuden vaihtoehdoksi, olen odottanut -joskus jopa päiviä- että se "jokin" tulee ulos.
Yleensä äkäilyn syy ei ole liittynyt minuun mitenkään. Kyse on ollut ex-vaimosta, rahahuolista, työstressistä tms.
Jotenkin turvallista ollut huomata, ettei mies ole tunteeton vaikkei reagoi. Ahdistavat asiat vaan vaativat huomattavasti pidemmän ajan selkiintyäkseen ja tullakseen ulos kuin minulla. Edellä eräs palstalainen vihjaisi ettemme naisina osaa kuunnella. Mielestäni hän on osittain oikeassa, mutta hiljaisuutta on joskus stressaavaa kuunnella. Ja jos asian jättää siihen, eikä kysy enempää, siihen se myös jää. Yhden käden sormilla on laskettavissa, kun mies on ottanut tunteensa itse puheeksi 15 vuotta kestäneen avioliittomme aikana.
Vielä kerran kiitos asiallisesta vastauksesta.
on jotenkin outoa, jos naiset kuvittelevat miehiä tunteettomiksi - siksi että miehet eivät ilmaise tunteitaan samoin kuin naiset.
Mutta vähän sama asiahan se on toisinpäin, kun miehet sekoaa naisen itkusta, luulevat että se itku kohdistuu heihin tai luulevat että nainen on muuten vain hajoamassa. Vaikka nainen vain antaa tunteidensa näkyä.
Mulla kesti todella pitkään, että opin ottamaan itkun vastaan ahdistumatta, mutta olen minä sen nyt kuitenkin oppinut.
Itkeekö vaimosi paljon? Miksi?
on tunteellinen nainen ja monet tunteet saavat ilmaisunsa itkuna: ilo, rakkaus, pelko, ahdistus, kiitollisuus, viha, vitutus jne.
Hän ei itke paljon,mutta kyyneleet kyllä nousevat pintaan usein: siinäkin on ero.
huonolta naiselta.
=)
niin