Olen nyt pääni puhki miettinyt, enkä tiedä miten reagoida.
Kyse on sukulaisperheestä, jonka kanssa olimme todella läheisiä lapsina. Tämän perheen poika oli pitkään paras ystäväni ja kaikki pyhät ja osan lomamatkoistakin perheemme viettivät yhdessä. Teini-iässä maailma kutsui minua ja minä vastasin, en juuri pidellyt yhteyttä kehenkään, eikä kukaan pitänyt yhteyttä minuun.
Menin sitten naimisiin ja kaikki kutsuttiin. Muut olivat riemuissaan, tämä sukulaisperhe kävi (tosin kaikki eivät tulleet) ja lähtivät ensimmäisinä ennen kuin kakkua oli edes leikattu. Perheen vanhemmat ovat aina olleet tylyjä minua ja sisaruksiani kohtaan, mutta tämän jälkeen tylyys kasvoi huomattavasti. Luulen, että syynä oli niinkin lapsellinen juttu kuin sen, että minä menin naimisiin ennen heidän poikaansa, joka on minua vanhempi. Sukumme on hyvin konservatiivinen, eikä tällaisesta kukaan olisi ääneen puhunut.
Sitten tulin raskaaksi. Kukaan tästä perheestä ei onnitellut edes lapsen synnyttyä. He eivät tulleet ristiäisiin, koska olivat mieluummin mökillä. He itse asiassa näkivät lapseni ensimmäistä kertaa tämän ollessa vuoden ikäinen, eikä poikaan juuri kiinnitetty huomiota, vaikka hän oli suvussamme ainoa ja ensimmäisen lapsi. Ja luulen, että tässäkin on syynä se, että minä kehtasin lapsen tehdä ennen niitä, jotka olivat nokkimisjärjestyksessä ensin. Kaikki muut sukulaiset ovat suhtautuneet iloisesti poikaani.
Nämä sukulaiset ilmoittivat vanhemmilleni heti lapseni synnyttyä, ettei viitsitä enää ostaa joululahjoja toisillemme. Siksi, ettei tarvitse minulle ostaa kahta lahjaa, luulen. Synttärilahjoja ei ollut vuosiin enää ostettu. Jos olemme sattuneet samaan aikaan paikalle jonnekin, nämä vanhemmat ovat välittömästi lähteneet.
Nyt on käynyt niin, että tähän perheeseen tuleekin kerralla kaksi lasta. Kuulin kauttarantain, kun en ollut paikalla, kun asia "uutisoitiin". Ensin kaivoin innoissani lapseni vanhoja vaatteita, joita voisin antaa eteenpäin. Sittemmin aloin empiä. Miten nyt tässä pitäisi reagoida? Vai ollako reagoimatta lainkaan? Pitäisikö minun onnitella heitä, vaikkei kukaan koskaan onnitellut minua? Pitäisikö minun olla kiinnostunut heidän lapsestaan, vaikkeivät he koskaan olleet kiinnostuneet minun pojastani?
Tämän perheen pojan kanssa olen aistinut tiettyä vaivautuneisuutta, tuntuu, että hän haluaisi olla paremmissakin väleissä kanssani, muttei osaa tehdä aloitetta. Siinä mielessä mietin, pitäisikö minun nyt olla se "parempi ihminen", onnitella häntä vaikka sähköpostilla ja olla kiinnostunut. Vai olenko yhtä huono ja annan heidän elää omassa maailmassaan; heidän lapsensa ja minun lapseni eivät keskenään kuitenkaan ole mitään sukua.
Ehkä se jakaa minua kahtia, että oikeasti välitän tästä pojasta (en niinkään perheen toisesta lapsesta, joka hänkin lisääntyy), mutta sitten taas, voinko olla kiinnostunut vain toisesta syntyvästä vauvasta? Ja kun hekään eivät minun lapsestani välittäneet. Tämän perheen vanhempien kanssa en halua enkä aio enää koskaan olla missään yhteyksissä ja kunhan suvun vanhimmat tästä kupsahtavat, emme tule ikinä enää näkemäänkään. Enkä mitenkään kuvittele heidän suhtautumistaan minuun, sillä olen saman kuullut siskoltani ja äitinikin on reagoinut tilanteeseen jäämällä pois heidän järjestämistään juhlista, joita on ollut muutamia.
Kokeilenko tikulla jäätä? Katsonko tulevatko he jouluna sukujuhliin (vauvojen syntymiseen on vielä aikaa), ja punnitsen siellä tilannetta uudestaan? He eivät enää viime vuosina tosin ole sukujuhliin vaivautuneet... Mietin aikoinani tätä poikaa lapseni kummiksi. Sittemmin päätin, että jos ja kun toisen lapsen saan, en kutsu heitä edes ristiäisiin, kun ei heitä varmasti edes kiinnosta.
Kyse on sukulaisperheestä, jonka kanssa olimme todella läheisiä lapsina. Tämän perheen poika oli pitkään paras ystäväni ja kaikki pyhät ja osan lomamatkoistakin perheemme viettivät yhdessä. Teini-iässä maailma kutsui minua ja minä vastasin, en juuri pidellyt yhteyttä kehenkään, eikä kukaan pitänyt yhteyttä minuun.
Menin sitten naimisiin ja kaikki kutsuttiin. Muut olivat riemuissaan, tämä sukulaisperhe kävi (tosin kaikki eivät tulleet) ja lähtivät ensimmäisinä ennen kuin kakkua oli edes leikattu. Perheen vanhemmat ovat aina olleet tylyjä minua ja sisaruksiani kohtaan, mutta tämän jälkeen tylyys kasvoi huomattavasti. Luulen, että syynä oli niinkin lapsellinen juttu kuin sen, että minä menin naimisiin ennen heidän poikaansa, joka on minua vanhempi. Sukumme on hyvin konservatiivinen, eikä tällaisesta kukaan olisi ääneen puhunut.
Sitten tulin raskaaksi. Kukaan tästä perheestä ei onnitellut edes lapsen synnyttyä. He eivät tulleet ristiäisiin, koska olivat mieluummin mökillä. He itse asiassa näkivät lapseni ensimmäistä kertaa tämän ollessa vuoden ikäinen, eikä poikaan juuri kiinnitetty huomiota, vaikka hän oli suvussamme ainoa ja ensimmäisen lapsi. Ja luulen, että tässäkin on syynä se, että minä kehtasin lapsen tehdä ennen niitä, jotka olivat nokkimisjärjestyksessä ensin. Kaikki muut sukulaiset ovat suhtautuneet iloisesti poikaani.
Nämä sukulaiset ilmoittivat vanhemmilleni heti lapseni synnyttyä, ettei viitsitä enää ostaa joululahjoja toisillemme. Siksi, ettei tarvitse minulle ostaa kahta lahjaa, luulen. Synttärilahjoja ei ollut vuosiin enää ostettu. Jos olemme sattuneet samaan aikaan paikalle jonnekin, nämä vanhemmat ovat välittömästi lähteneet.
Nyt on käynyt niin, että tähän perheeseen tuleekin kerralla kaksi lasta. Kuulin kauttarantain, kun en ollut paikalla, kun asia "uutisoitiin". Ensin kaivoin innoissani lapseni vanhoja vaatteita, joita voisin antaa eteenpäin. Sittemmin aloin empiä. Miten nyt tässä pitäisi reagoida? Vai ollako reagoimatta lainkaan? Pitäisikö minun onnitella heitä, vaikkei kukaan koskaan onnitellut minua? Pitäisikö minun olla kiinnostunut heidän lapsestaan, vaikkeivät he koskaan olleet kiinnostuneet minun pojastani?
Tämän perheen pojan kanssa olen aistinut tiettyä vaivautuneisuutta, tuntuu, että hän haluaisi olla paremmissakin väleissä kanssani, muttei osaa tehdä aloitetta. Siinä mielessä mietin, pitäisikö minun nyt olla se "parempi ihminen", onnitella häntä vaikka sähköpostilla ja olla kiinnostunut. Vai olenko yhtä huono ja annan heidän elää omassa maailmassaan; heidän lapsensa ja minun lapseni eivät keskenään kuitenkaan ole mitään sukua.
Ehkä se jakaa minua kahtia, että oikeasti välitän tästä pojasta (en niinkään perheen toisesta lapsesta, joka hänkin lisääntyy), mutta sitten taas, voinko olla kiinnostunut vain toisesta syntyvästä vauvasta? Ja kun hekään eivät minun lapsestani välittäneet. Tämän perheen vanhempien kanssa en halua enkä aio enää koskaan olla missään yhteyksissä ja kunhan suvun vanhimmat tästä kupsahtavat, emme tule ikinä enää näkemäänkään. Enkä mitenkään kuvittele heidän suhtautumistaan minuun, sillä olen saman kuullut siskoltani ja äitinikin on reagoinut tilanteeseen jäämällä pois heidän järjestämistään juhlista, joita on ollut muutamia.
Kokeilenko tikulla jäätä? Katsonko tulevatko he jouluna sukujuhliin (vauvojen syntymiseen on vielä aikaa), ja punnitsen siellä tilannetta uudestaan? He eivät enää viime vuosina tosin ole sukujuhliin vaivautuneet... Mietin aikoinani tätä poikaa lapseni kummiksi. Sittemmin päätin, että jos ja kun toisen lapsen saan, en kutsu heitä edes ristiäisiin, kun ei heitä varmasti edes kiinnosta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kun itsellä samantyylinen tilanne; olen 30-kymppinen nainen. Entinen ystäväni sai lapsen,ilmoitti siitä tekstiviestillä muttei koskaan kutsunut katsomaan(ei kai sitä änkeä itse ensimmäisenä jos ei kutsuta...mutta kun ystävä saa ensimmäisen lapsen,kyllä se on iso juttu ja luulis et haluaa et ystävät näkee) ja yhteydenpito muuttui muutenkin tyyliin tekstiviestillä kyseli vain kuulumisia,itse kutsuin viel aluksi kylään mutten saanut vastakaikua. Päätin,et siihen loppui se ystävyys ja jos oman lapsen saan,tämä ihminen ei siitä tule tietämään,ainakaan itseni kautta. Käytös loukkasi kyllä ja ihmettelemään sain jäädä,mikä sai aikaan tälläisen käytöksen,kateus jostain vai? minunhan luulisi olevan kateellinen kun hän sai lapsen,eikö,kun itselläni ei vielä ole? jos nyt jotkut haluaa leikkiä tälläisiä lapsellisia -kenellä on lapsi ensimmäisenä-leikkejä....sama outo käytös toistui kun pikkusiskoni sai lapsen;) että ei siis siinä edellisessä vielä kaikki;) eli käytös minua kohtaan on muuttunut sellaiseksi,että hän tietää kaikista asioista paremmin, minulta ei edes kysy asioihin mielipidettä vaan sivuttaa minut ja katsoo ohi ja kysyy toisilta. Raskausaikana odotin,että olisin saanut jakaa sitä aikaa,mutta ristiäisten yhteydessä näytetyissä valokuvissa sain huomata,että en ole ollut tässäkään tai tässä mukana(asumme kaukana toisistamme) enkä tiennyt tästä enkä tästä,eli vaikuttaa että häntä ei kiinnosta puhua tai jakaa asioistaan OLLENKAAN minun,siskonsa kanssa. Oikeasti tuntuu tosi ikävältä. Miksi hän toimii näin lapsellisesti,mielestäni ei yhtään aikuismaisesti. Ja ristiäisissä hän oli kuin minua ei olisi paikalla ollenkaan. Jutteli oikeasti vain kaikkien muiden sukulaisten ja sisarusteni kanssa. Musta toi oli jo törkeää!! Osaisiko joku sanoa,miksi?? Koska itse hän ei vastaa jos kysyn kiertoteitse tai suoraan mikä mättää. Onko hänellä joku alemmuuskompleksi kun on pikkusisko vai kokeeko hän minut uhkana jotenkin? Helskutti,mullahan ei juuri ole lasta,ei kyllä miestäkään tällähetkellä! Munhan tässä pitäisi kyräillä ja olla ilkee,mut mä vaan oon ihan tavallisesti ja iloinen itseni mut kyllä vetää aika surulliseks,et lapsen saaminen aiheuttaa tollaset fiilarit ja mun täytyy ne kestää.....miks mulle ei voi käyttäytyä normaalisti. Niin,että kun itse saan sen oman lapsen,niin annanko sitten samalla mitalla vai? En tiedä,mut varmaan mun käytös muuttuu kylmemmäksi siskoani kohtaan joissain asioissa. Tuntuu pahalta,kun toiset voi puhua menevänsä katsomaan kaverinsa lasta tjn.......
Siis jos kyseessä oli hyvä ystäväsi, olisit ihmeessä mennyt katsomaan vain tai soittanut saako tulla katsomaan! Itselläni on kaksi lasta, eikä ole tullut mieleenkään KUTSUA katsomaan lasta..vaan kaikille joille lähetin vain sen tekstiviestin, tarkoitin että saa tulla katsomaan...ettei vain ystäväsi olisi ajatellut samallalailla ja nyt molemmat loukkaantuneena kyräilette? Ettei vaan väärinkäsitys pilaisi hyvää ystävyyttä..
Sehän tässä ehkä se suurin ongelma onkin, että pitäisikö olla yhtä lapsellinen kuin muut "kostoksi" vai nousta ylemmäs ja olla se, joka tarjoaa sovintoa. Unelmatilannehan olisi se, että toinen osapuoli myös nöyrtyisi ja tulisi vastaan. Juurikin tämän takia tilanne todella vaivaa minua ja vie yöuniani. Ensireaktioni uutisiin oli positiivinen ja iloinen (lähinnä päällimmäinen ajatus oli "vihdoinkin!"), ja uskon, että osasyy saamaani tylyyteen on se, etteivät muut osanneet reagoida minun lapseeni, koska meidän suvussa tosiaan ei lapsia ole ollut melkein kahteenkymmeneen vuoteen!
En tehnyt lasta ollakseni "eka" vaan siksi, että oli aika. Lisäksi miehen puolella sukua syntyi samoihin aikoihin useampi vauva, joten oma lapsemme tavallaan kuului tuohon porukkaan. Omat sisarukseni ovat ilmoittaneet, etteivät aio lapsia tehdä, joten voi olla, että pojaltani jää lähisukulaiset minun puoleltani sukua vähiin. Lapsen kannalta tietenkin olisi parasta pitää välit pystyssä.
Mutta sitten taas... Tämä suku on melko narsistista (lukuun ottamatta poikaa) ja pelkään, että sukumme kesken minun lapseni tulee kokemaan syrjintää. Sellaista samanlaista selän takana puhumista ja vähättelemistä kuin minä olen aikoinani tältä suunnalta saanut. Suurin syy minun mollaamiseeni on ollut se, ettei oikeaa mollattavaa ole ollut, joten sitä on ollut pakko repiä jostain täysin käsittämättömästä.
Olen itkenyt, kironnut, haukkunut ja hakannut päätäni seinää. Tämä vaikuttaa luettuna pieneltä jutulta, mutta tosiaan repii minua palasiksi sekä itseni että poikani takia. En ole yleensä laskelmoiva ihminen, joten tilanne on hankala. Eilen ajattelin pitää välit poikki. Tänään ajattelin kokeilla kepillä jäätä ja lähestyä varoen. Ehkä sitten heidän reaktiostaan voin punnita, miten jatkan. Yhteyttä ei ole pakko pitää, eikä meidän tarvitse ikinä nähdä, mutta ehkä tämä sittenkin olisi se mahdollisuus saada välit ehjiksi niin monen hiljaisen vuoden jälkeen. Toivottavasti.
Älä tee asiasta liian monimutkaista; jos itse haluat ottaa yhteyttä, otat. Ilman mitään sen kummempaa sovinnontekijän glooriaa. Yhteydenotto on aina positiivista, tuskin siitä sinänsä kukaan voi pahastua, mutta joku voi tulla tosi iloiseksi. Jos eivät ota takaisin yhteyttä, ei siitäkään aina voi kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä. Toiset vaan ovat sosiaalisesti passiivisia, ilman mitään antipatioita.
Ja minäkin kommentoin vielä tuohon vauvan katsomiseen että erikseen kutsuminen on minusta vähän lahjan kerjäämistä (olenko monimutkainen!?) joten lyhyt syntymäilmoitus tekstarilla on meilläkin käytössä.
tehän ette tunne ystävyyssuhdettani, aiemmin kävimme toistemme luona kylässä ja biletimme myös yhdessä. Kun ystäväni löysi miehen,kyläänpä ei päässytkään, aina tuli joku selitys kun yritin mennä ja sit kun vauva syntyi,tuli vaan se tekstari. Ja kutsuin häntä myös luokseni,mut eipä tullut. Kyllä mä osaan suhteitani hoitaa ja kutsua myös itseni kylään;)... ja musta hänen käytöksensä muuttui totaalisesti,kyllä sen itse tietää ja tuntee kun tuntee jonkun tyypin;).
mua ei oikein sytytä olla jollekin pelkkä tekstiviesti- tai nettikaveri, varsinkin kun joskus on ollut enemmän....
Mielestäni mietit liikaa, jolla en tarkoita että se olisi väärin, mutta koetat siis ajatella liikaa mitä muiden puolesta sekä päättelet asioita, joista et voi olla täysin varma. Eli sitä suuremmalla syyllä palaa alkuun ja järkeile onko tilanne sinun kannaltasi ihan niin mutkainen kuin olet sen päässäsi pohtinut. JOskus yksinkertaisuus on viisasta ja tulkintasi muiden käytöksestä on voinut osua vääräänkin, sillä esim. minä loin tuttavistanne aika huonokäytöksisen mielikuvan ja silloin ihmiset vaikuttavat hölmömmiltä kuin oikeasti ovatkaan. Siis eivät vaan tiedä, mitä on olla huomaavainen tai kohtelias ja tyypilliseen suomalaiseen tapaan möllöttävät kivikasvoisina nurkassa odottaen, että muut tekevät aloitteen tai sanovat onnea. Jos ymmärrät, mitä koetan ajaa takaa?
Jos olisin sijassasi lähettäisin ilman muuta onnittelut tuttavasi vauvasta. Ihan vain yksinkertaiset onnittelut ja kenties vielä pieni lisäys omalta vauvaltasi ikään kuin terkkuja meidän vauvalta teidän vauvalle- tyyliin. Sinun ei tarvitse ryhtyä selvittämään tunteitasi ja ajatuksiasi tai ylipäätään pohdiskella välejänne, koska tuttavasi tuskin edes tajuaa mitä ajat takaa.
Ihmiset ovat todellakin erilaisia ja siinä, missä sinä selvästi tajuat hyvien ja huomaavaisten tapojen päälle, ei ole itsestäänselvyys kaikille. Joskus omaa kohteliaisuutta koetellaan ja silloin on parasta vain muistaa, että jos toiselle on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia. Äläkä pety, jos lähestymisesi tuttavaasi kohtaan ei tuota sitä iloa, mitä toivoisit heille tuottavasi. Ota heidät sellaisina kuin he ovat ja pelaa niillä ehdoilla, mihin he kykenevät.