kahden päivän ja 36:n työtunnin reissun jälkeen, jonka reissun piti kestää vaan yhden nätin 6:n tunnin päivän. Aina kaikki ei oo niinku pitääs olla.
Mut asiaan. Tulin kotiin, niin kaunis avokkini oli laittanut sauna valmiiksi, keittiön pöydällä odotti röökiaski ja juusto-pekoni hampurilainen, jääkaapista mulle ojennettiin olut. Istuin alas niin mulle tuotiin uudet lämpöhaalarit ja kaikkein parasta, kersat toi itse askartelemansa ja runoilemansa isänpäiväkortit.
Me is so Happy! :)
Mul vaan on kokemuksia sellasistakin työreissuilta kotiinpaluuista, että akka huutaa pää punasena ovella, että missä vitussa sitä oikein on oltu. Sillon sitä ajattelee siinä, että tervepätuloa, kääntyy kannoillaan ja painelee autotalliin korkkaamaan kossupullon.
Ei mul mitään asiaa varsinaisesti ollu. Liian väsyksis oon keskutelemaankin. Mutta, kyllä sitä on niinku akalla väliä kuitenkin.
Kyllä oli kiva tulla kotia,
49
405
Vastaukset
- KoppavaHoro
ja just niin, että valitettavasti sitä hyvää osaa arvostaa paljon enemmän silloin kun on saanut kokea ei-niin-hyvää. Mutta toisaalta sitten sitä todella osaa arvostaa.
Ja pienempiäkin asioita kuin tuo kuvailemasi. ...on sattunut menemään noin päin. Ei tarvitse ajatella, että ennen oli "kaikki" paremmin.
....työreissu kohta puoliin ja tuntuu mukavalta päästä pois kotoa. Edellisestä kerrasta kun oon ollut itsekseen joissain päin liikkeellä päivää-paria pidempään on vierähtänyt varmaan 5-6 vuotta.
- asdfadfa
relaxed_eyes kirjoitti:
kun välistä pääsee pois.
jutun taas rasistisella kommentilla... Naisenko ei sitten ikinä tarttis päästä pois???
- kirpela
kun reissussa on ollu hyvä olla ;)
*kans kotiutunu* - Rva_MMies
NÄIN ON! :D
RAKKAUS SAA AIKAAN IHMEITÄ JA TEKOJA!
HÄHÄ! - vaffoja
hauot.
"painelee autotalliin korkkaamaan kossupullon."
Mutta voisin sanoa että ymmärrän, vaikkei nainen kersa -komboa olekaan. Laahustin töistä toissa-toissapäivänä ja pöydällä odotti Pandan konvehtirasia merkkipäiväni kunniaksi. Pieni asia, suuri vaikutus. - Natalhia
Sullon oikeesti hyvä nainen, ja lapset toki myös.
Joskus sitten sama toisinpäin, eikös juu? Kunhan toivut ja rentoudut...avokin kans rakkauspeliä, lasten kans leikin legoilla, käyn laavulla, pelaan pleikkarilla ja juoruan(toine on teinityttö). Ainakin näin.
Vois sitä kai jotain muutakin, mutku mä en osaa olla läsnä kuin tekemisen kautta...- uteliasunelias
relaxed_eyes kirjoitti:
avokin kans rakkauspeliä, lasten kans leikin legoilla, käyn laavulla, pelaan pleikkarilla ja juoruan(toine on teinityttö). Ainakin näin.
Vois sitä kai jotain muutakin, mutku mä en osaa olla läsnä kuin tekemisen kautta...et mikä se sellainen rakkauspeli on?
uteliasunelias kirjoitti:
et mikä se sellainen rakkauspeli on?
http://www.ihmeellinenhuone.fi/product_info.php?products_id=223
- uteliasunelias
relaxed_eyes kirjoitti:
http://www.ihmeellinenhuone.fi/product_info.php?products_id=223
Aika mielenkiintoisen oloinen peli... millaisin odotuksin lähdet pelaamaan?
- kirpela
relaxed_eyes kirjoitti:
http://www.ihmeellinenhuone.fi/product_info.php?products_id=223
Tilasit sen :)
Kerro sit oliks...odotusten mukainen...voidaan sit pähkäillä shoppailua :) - 9+5
relaxed_eyes kirjoitti:
http://www.ihmeellinenhuone.fi/product_info.php?products_id=223
pienessä sievässä vois upota meikäläiseen ihan kuus-nolla... Siis mieskään ei pääsis pitään turhaa kiirettä ku olis pakko heittää noppaa. Toi kuva on vaan niin pieni, mitä tehtäviä siin on kun ei näe?
uteliasunelias kirjoitti:
Aika mielenkiintoisen oloinen peli... millaisin odotuksin lähdet pelaamaan?
ei siin mitään sääntöjä tullut mukana. Ainoastaan noppa, pelinappulat, pelillauta ja tehtävät.
kirpela kirjoitti:
Tilasit sen :)
Kerro sit oliks...odotusten mukainen...voidaan sit pähkäillä shoppailua :)olin jo tilannut sen ennenkuin tänne sitä edellisen kerran linkkasin. :)
Miehet *huoh* , tekee ensin, kysyy sitten.
Mut, kyllä mä jotain kai voin joskus ens viikolla kertoa pelikokemuksista.9+5 kirjoitti:
pienessä sievässä vois upota meikäläiseen ihan kuus-nolla... Siis mieskään ei pääsis pitään turhaa kiirettä ku olis pakko heittää noppaa. Toi kuva on vaan niin pieni, mitä tehtäviä siin on kun ei näe?
Miehelle: Nainen asettukoon nelinkontin. Mies hyväilee pakaroita ja lopuksi häpyä(aikaa 2 min.)
Naiselle: Suutele miehen nännejä 1 minuutti.- 11
relaxed_eyes kirjoitti:
Miehelle: Nainen asettukoon nelinkontin. Mies hyväilee pakaroita ja lopuksi häpyä(aikaa 2 min.)
Naiselle: Suutele miehen nännejä 1 minuutti.tahtoo myös tuon pelin... oliko arvokas? kopioi noi tehtävät tänne :D
Käyttökokemuksia kyl kaipaisin minäkin, ei kuulosta iha miltää kevyeltä kamalta. joko oot pelin esitelly naisellesi? - 16+4
relaxed_eyes kirjoitti:
olin jo tilannut sen ennenkuin tänne sitä edellisen kerran linkkasin. :)
Miehet *huoh* , tekee ensin, kysyy sitten.
Mut, kyllä mä jotain kai voin joskus ens viikolla kertoa pelikokemuksista.mies keksi mitään tuollaista :/
- kirpela
relaxed_eyes kirjoitti:
olin jo tilannut sen ennenkuin tänne sitä edellisen kerran linkkasin. :)
Miehet *huoh* , tekee ensin, kysyy sitten.
Mut, kyllä mä jotain kai voin joskus ens viikolla kertoa pelikokemuksista.posautetaan kone tuleen ja sitten luetaan ohjekirja - ellei se palanut :D
Jep. - kirpela
16+4 kirjoitti:
mies keksi mitään tuollaista :/
linkkejä suosikeihin :D
11 kirjoitti:
tahtoo myös tuon pelin... oliko arvokas? kopioi noi tehtävät tänne :D
Käyttökokemuksia kyl kaipaisin minäkin, ei kuulosta iha miltää kevyeltä kamalta. joko oot pelin esitelly naisellesi?tossa se repii just niitä tehtävälappuja :)
Muistaakseni maksoi 8,5 euroa(tilattiin taas muutaki)- 20+4
relaxed_eyes kirjoitti:
tossa se repii just niitä tehtävälappuja :)
Muistaakseni maksoi 8,5 euroa(tilattiin taas muutaki)Mitä muuta??
16+4 kirjoitti:
mies keksi mitään tuollaista :/
me tehdään tilauspäätökset avokin kans yhdessä noissa asioissa. Yleensä.
- 11+4
relaxed_eyes kirjoitti:
täl kertaa :)
kerro mulle... meillä ei ole edes käsirautoja :(
11+4 kirjoitti:
kerro mulle... meillä ei ole edes käsirautoja :(
Sehän on helppoa ku mikä. Eikä noi jutskat maksakaan mitään. Meil on sellanen lelulaatikko, mut emmä viitti kertoa mitä siel on, kun se ei ole yksin mun asia.
- 10+1
relaxed_eyes kirjoitti:
Sehän on helppoa ku mikä. Eikä noi jutskat maksakaan mitään. Meil on sellanen lelulaatikko, mut emmä viitti kertoa mitä siel on, kun se ei ole yksin mun asia.
sorry, innostuin aiheesta kun meillä seksielämä on sitä, että kerran viikos mä "saan" ensin hiveltää ukkoa 20 min ja sen jälkeen se vaivautuu panemaan aina samasta asennosta... (joo. olen juonu punaviiniä...) Musta jo tuntuu ettei sitä edes huvita muunlainen seksi. Mä kokeilen jotain ehdottaa kunhan saan loput juotua tuosta punkusta :)
10+1 kirjoitti:
sorry, innostuin aiheesta kun meillä seksielämä on sitä, että kerran viikos mä "saan" ensin hiveltää ukkoa 20 min ja sen jälkeen se vaivautuu panemaan aina samasta asennosta... (joo. olen juonu punaviiniä...) Musta jo tuntuu ettei sitä edes huvita muunlainen seksi. Mä kokeilen jotain ehdottaa kunhan saan loput juotua tuosta punkusta :)
onnea ehdotteluille!
- vänksy
Lucky U! :)
- Miss July -81
Myötäiloa miellyttävästä kotiinpaluusta. Ja kiitos vinkistä, rakkauspeli tarvii varmaan tilata :)
- amaly
mielenkiinnon ja muu teksti pakottavan tarven kommentoida, että aika valtavasti täytyy olla noita erilaisia asioita jotta on kiva palata kotia. Luulen kuitenkin että tyydyt vähempääkin, kunhan ei ole sitä huutavaa akkaa vastaanottamassa?
Yleensähän rauhallinen kotiinpaluu on ihmiselle kuin ihmiselle itsestäänselvyys ilman sen enempiä erikoisuuksia, ellei sitten historiasta löydy jotakin jonka seurauksesta ryhtyy vertailemaan. No joo itsekin joskus pakosta miettii kotiin palattua, tai tulee sellainen fiilis erilaisuudesta kun saa rauhassa tulla ja rauhassa toimia ja istahtaa teekupin kanssa postia selaamaan tai jotain muuta, niin tulee kuva sellaisesta idyllistä jossa nuori nainen tulee töistä kotia saaden ensimmäisenä nyrkistä päähän ja seuraavaksi lentäen seinään...Siinä tulee aika skitsofiilis, se rauhallisuus on totta ja todellista joutuen itselle todistamaan ettei se katoa minnekään, ja se toinen on jotain kuin saippuakupla joka koko ajan leijaa kauemmaksi ja kauemmaksi...- 20+1
ei, että hän vaatii nuo asiat että olis kiva tulla kotiin... Se oli ihan sun omaa kuvitelmaa.
- amaly
20+1 kirjoitti:
ei, että hän vaatii nuo asiat että olis kiva tulla kotiin... Se oli ihan sun omaa kuvitelmaa.
Hohhoijaa *iso haukotus* tätä palstaa, siellä rivien välissä ei lukenut mitään, joten viimeinen virke oli sun kuvitelmaa.
- 1+10
amaly kirjoitti:
Hohhoijaa *iso haukotus* tätä palstaa, siellä rivien välissä ei lukenut mitään, joten viimeinen virke oli sun kuvitelmaa.
Jaa eikö siinä tekstissäsi lukenutkaan näin:
"mielenkiinnon ja muu teksti pakottavan tarven kommentoida, että aika valtavasti täytyy olla noita erilaisia asioita jotta on kiva palata kotia" mutta en mä nyt jokaisesta reissusta kotiinpaluustani viitti aloitusta tehdä. Joka ei kuitenkaan tarkoita myöskään sitä, että ainoastaan eilen olisi ollut kiva palata kotiin. Eilen vaan oli Erityisen kivaa palata kotiin. Ja myös siksi tein aloituksen, koska ihmisillä on niin erilainen tapa suhtautua siihen jos joku asia menee vituiks. On hyvä tapa ja huono tapa. On itsekäs tapa ja epäitsekäs tapa. Voi lisätä toisen taakkaa tai sitten keventää sitä.
- amaly, ei kirjaant.
1+10 kirjoitti:
Jaa eikö siinä tekstissäsi lukenutkaan näin:
"mielenkiinnon ja muu teksti pakottavan tarven kommentoida, että aika valtavasti täytyy olla noita erilaisia asioita jotta on kiva palata kotia"teksti jatkunut? Mutta sorry ei kerkii nyt rautalankaa alkaa vääntää, että etsi joku muu.
- amaly ei kirjaant
relaxed_eyes kirjoitti:
mutta en mä nyt jokaisesta reissusta kotiinpaluustani viitti aloitusta tehdä. Joka ei kuitenkaan tarkoita myöskään sitä, että ainoastaan eilen olisi ollut kiva palata kotiin. Eilen vaan oli Erityisen kivaa palata kotiin. Ja myös siksi tein aloituksen, koska ihmisillä on niin erilainen tapa suhtautua siihen jos joku asia menee vituiks. On hyvä tapa ja huono tapa. On itsekäs tapa ja epäitsekäs tapa. Voi lisätä toisen taakkaa tai sitten keventää sitä.
mutta meeppä nyt sanomaan tolle puskalle se vielä, mä en jaksa enkä kerkiä.
- 20+12
amaly, ei kirjaant. kirjoitti:
teksti jatkunut? Mutta sorry ei kerkii nyt rautalankaa alkaa vääntää, että etsi joku muu.
että piti ilkeästi kumminkin vihjaista ihanaan asiaan. Tuon olisit ihan hyvin voinu jättää kirjoittamatta kokonaan. Olet ilmeisesti kateellinen, tai täysin kykenemätön olemaan aidosti ja kokonaan onnellinen toisen puolesta.
amaly ei kirjaant kirjoitti:
mutta meeppä nyt sanomaan tolle puskalle se vielä, mä en jaksa enkä kerkiä.
ensimmäisellä lukemalla minäkin tulkitsin kommenttisi juuri samoin kuin tuo puska, että...Se nyt vain on toinen tapa tulkita..
- Zakuskat
Mä en yleensä vastaa tällaisiin tiedonantoihin, mutta nyt mun on jotain mumistava unisuukkusella.
Älyttömän hieno tilannekuva joka nostaa molemmat sukupuolet ja heidän lapsensa, elämäntilanteensa ja keskinäisen rakkautensa esiin mullasta kuin keväänkauniin kukan.
Mun sydän jollain tavalla heltyi, näki loimon ympärillänne, kuin auran. Olen hyvin onnellinen puolestanne. Ja etenkin onnellinen siitä, että vaimosi on laatubööna eikä mikään kusipää.
Tilannetajua, empatiaa ja rakkautta. Sitä kaikkea hänellä on.
- harmaa Helsinki toivottaa -- Zakuskat
relaxed_eyes kirjoitti:
tuli melkein tippa silmään kun kommenttiasi luin. :)
"tarjoaa nessua ja hallittua pujottelua"
- VARIAATIO:::????
.
tämä on aiheesta "lämpimät voileivät?"
.- -Katti
Voikkareihin kiteytyy kaikki olennainen :)
akka väänsi mulle tänään ikioman voileipäkakku.
Voi juma. Kyllä muuten oli hyvää, söin sen jo.
(en kehdannu uutta alotusta tehdä)
- White Wedding
niin saat kokea enemmän noita jälkimmäisiä ja vähemmän edellisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1921368
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52761- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253637Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä320614Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7595Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589- 53584
